Mitä mielenkiintoista suvustanne löytyy?
Kertokaa sukututkimusta tehneet.
Kommentit (19)
Juopottelevia ja tappelevia viinankeittäjiä löytyy meidänkin suvusta, mutta en minä sitä kyllä pidä mitenkään mielenkiintoisena seikkana. En myöskään aviottomia lapsia, joita tuntuu olevan monessa sukupolvessa, minä mukaan luettuna. Minua ainakin kiinnosta huomattavasti enemmän jo monen sukupolven ajan periytyneet kädentaidot. Monet ovat toimineet käsityöläisammateissa, mutta monella erilaiset käsityöt ovat olleet ja ovat edelleenkin merkittäviä harrastuksia. Ja onhan suvussamme nyt tosin jo edesmennyt kuuluisa lauluntekijä-laulajakin.
Esiäitini oli ranskalainen kreivitär. Mummun mummun äiti tai hänen äiti, en muista tähän hätään.
Vainoa, aatelistoa ja myös juutalaisia löytyy kun kauas sukuhistoriaa tutkii.
Isän puolelta Venäjän emigrantteja lähteneet vallankumouksen alta. Äidin puolelta Saksasta Ruotsiin ja sieltä Suomeen muuttaneita merimiehiä/kauppiaita. Nyt olen suomenruotsalainen suomalainen.
Isoisoisoisoäiti oli amerikan alkuperäisasukkaita. Tuli aikoinaan Suomeen hänen ja isoisoisoisoisäni rakastuttua jossain päin ameriikan mannerta.
Sukulaismiehiä lähti Neuvostoliittoon maailmansotien välissä, idealistit luulivat pääsevänsä "auttamaan" sosialismia toteutumaan. Siperiaan päätyivät ja sille tielle jäivät. En tiedä onko se mielenkiintoista, surullista ja suututtavaa enemmänkin.
Venäjälle (tai no silloiseen Neuvostoliittoon) kadonnut isoisoisä uuden vaimon ja muutaman lapsen kanssa. Onneksi isoisäni ei ollut hänen mukanaan vaan jäi Suomeen huutolaislapseksi sen jälkeen kun äitinsä kuoli.
Olen myös sukua kuninkaallisille, esim. Englannin Ellulle, Mannerheimille ja muutamalle muulle Suomen presidentille ja Jaakko Ilkalle.
Kaikkia asioita en ole osannut selvittää, varmasti on paljon vielä asioita joita ei ole tullut tietooni, mukava harrastus :)
Suvusta löytyi kauppaporvareita, rälssitilallisia, pappeja, uskonnollisen liikkeen johtaja, tilallisia.
Ei riitä mielenkiinto suvun tutkimiseen ja itsellä on törppösukulaisten takia kaikki mahdolliset luovutuskiellot päällä. Ovat sen verran tampiota että laittavat kaikkien tiedot nettiin vaikka kieltäisi.
Ehkä jotain muutakin, mutta ainakin yksi entinen presidentti ( kuollut).
Ei mitään kovin erikoista, ainakaan ehkä muiden mielestä.
Itseä kyllä kiinnostaa hieman "arkisemmatkin" asiat.
Nimet yms.
1800-luvun alkupuolella aika monen sukulaisen kohdalla luki kirkonkirjoissa ”taipuvainen juopotteluun” :D