Lue keskustelun säännöt.
Olen syntynyt vuonna -87 ja tottunut siihen, että hyvinvointiyhteiskunta on murentunut silmieni edessä pala kerrallaan
23.08.2018 |
Aina ennen minua on ollut aika, jolloin asiat ovat olleet hyvin. Sitten ne on romutettu juuri, kun minun olisi aika "nauttia" näistä samoista asioista. Onko muilla samanikäisillä tälläisiä kokemuksia?
Esimerkkejä:
Kun olin pieni, olimme melko hyvin toimeentulevia. Mutta lama vei isän työpaikan, talomme ja vanhempien luottotiedot. Loput lapsuudestani elin köyhyydessä.
Kun menin peruskouluun, oli laman jäljiltä menossa opettajien lomautukset ja kovat säästötoimet. Oppikirjat olivat hiirenkorvilla ja monesti luokassa ei ollut opettajaa ollenkaan.
Lukiossa taisin sentään olla nousukauden aikana, mutta eipä sinne mitään lisäresursseja oltu laitettu. Yliopistoon mennessä oli juuri tullut yliopistouudistus, joka oli pistänyt korkeakoulujen rakenteen uusiksi ja samalla leikannut valtavasti henkilökunta- ja opetusresursseja. "Uudistaminen" jatkui pitkin opintoja ja jengiä pistettiin koko ajan pihalle opiskelijamäärien kasvaessa. Lopulta tuli vielä nykyhallituksen isot leikkaukset.
Ennen yliopistoa olin jonkin aikaa töissä ja olisin saanut asuntolainaa omaan kämppään, mutta kas kun uusi lama ehti iskeä pari kuukautta ennen neuvotteluja niin jäi saamatta. Sitä ennen lainaa sai kuka vaan. Näin sanottiin pankista ihan suoraan. Nyt asun edelleen vuokralla eikä tästä näytä olevan tietä ulos. Vuokrat myös lähtivät eksponentiaaliseen nousuun aivan yhtäkkiä noihin samoihin aikoihin.
Kun valmistuin, juuri hetkeä aiemmin oli ehtinyt olla maisteriryntäys työmarkkinoille eikä töitä ollut. Myös pitkittynyt lama vaikeutti asioita. Töihin päästyäni kävi ilmi, että vakipaikasta on nykyään turha enää haaveilla ja palkanmaksukin on vähän niin ja näin. Omalla alallani on tapahtunut erikoinen muutos, jonka myötä aiemmin hyväpalkkaisista hommista tulikin jotain ihan muuta - samalla, kun vaatimustaso ja tehokkuuspaineet kasvoivat.
Eläkkeelle en edes kuvittele pääseväni ja neuvolatkin ehditään varmaan lakkauttaa, ennen kuin saan esikoiseni maailmaan.
Kommentit (167)
Paljonhan on muuttunut vuodesta 1987. Olin ekavuoden opiskelija. Asuin pienessä yksiössä ja elin opintolainalla, ns. ilmainen raha opintotuesta ei riittänyt edes vuokraan. Tietokoneita ei ollut tietenkään, asiat käytiin hoitamassa paikan päällä ympäri kaupunkia, mitä hoidettavaa oli (pankkiin laskunmaksu, sopimukset, opintoasiat jne.). Puhelimeen ei ollut varaa (olisi pitänyt ostaa puhelinosake siinä kaupungissa), noin kerran viikossa kävin puhelinkioskista soittamassa 350 km päähän kotiin, että elossa ollaan. Telkkariin ei ollut varaa eikä tietysti mihinkään videolaitteisiin (uusinta uutta silloin). Valikoima kaupassa naurattaisi nykynuoria. Matkusteltu ei, paitsi kotiin pari krt lukukaudessa. Jos opiskelijana sairastuit vakavammin, niin se oli voivoi ja ensvuonna uudestaan. Jos on rahaa kun et saa lainaa, kun ei tuu suoritteita. Sairasloma, höpöhöpö. Jousto, höpöhöpö. Nykyään opiskelijoita talutetaan vielä yliopistossakin kädestä opintopolun läpi.
Nykyaikana ihmiset pitävät normaalina kulutuksena sellaisia asioita, jotka silloin "rikkaina" vuosina eivät olleet arkipäivää. Se mikrotason elämä unohtuu niin äkkiä ja totutaan uuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ahne sukupolvi saanut jo haluamansa?
Jokainen sukupolvi rakentaa itse oman hyvinvointinsa. Raha ei tule itsekseen seinään. Joku sen on sinne laittanut. Tänä päivänäkin tuhannet suomalaiset tekevät työtä ja kauppaa jotta ulkomailta saadaan haalittua rahaa Suomen talouden pyörittämiseksi.
Synnyin 1972. Lapsuus oli kova ja köyhä. Ei ollut sanitaatiota tms. Kerrostaloon, kehityksen huipentumaan pääsivät vain harvat ja valitut, tai sitten täysin kädettömät. Meillä ei edes ajateltu moista. Kasvatuksessa käytiin viimeistä suurta kamppailua uuden ja vanhan välillä. Meillä turvattiin helposti vanhaan, kuten vähän joka asiassa. Odotettiin täysin uutta aikaa, joka vain loisi hyvinvoinnin, ja samalla etsittiin mennyttä.
Menin uuteen keksintöön, peruskouluun. Sain vanhoja opettajia ja ahtaat tilat, jättikokoisen koulurakennuskompleksin,ylisuuret luokat ja riittämättömät ATK- ja englannintaidot.
Kaikki oli minun luokallani viimeisessä käytössä, tai liian uutta ja grandioosia, ellei häipynyt johonkin kuten hyvät kaverit tai opettajat.
Menin ammattikouluun. Sain niin uuden nimikkeen, ettei sellaisia edes palkattu. Etenkin kun valmistumisen jälkeen iski 90- luvun lama. Kotikunta vauraassa Länsi-Suomessa lähes kuoli pystyyn. Harvoihin työtarjouksiin ei aina voinut tarttua byrokratian tms takia, mutta tein mitä voin.
Pian sain ensimmäisen lapsen. Koska kerran vuodessa muuttavat juopot tarvitsivat asunnon, sain tapella omasta. Sitten asiat alkoivat edistyä jollain lailla.
Elämä eteni, ja yli 40 -vuotiaana sain vihdoin ensimmäisen, ihmisen mitat täyttävän työpaikan. Jippii! Vanhempani ovat varmasti ponnistelleet tahollaan, mutta pätkätöissä työskennellyt äitini esimerkiksi kävi samalla työnantajalla 30 vuotta. Työmatkaa kertyi vajaa km. Paperisodat, palkaton harjoittelu, pakkokurssit ja nykyajan päiväläisyys ovat hänelle tuntematon käsite.
Vierailija kirjoitti:
Paljonhan on muuttunut vuodesta 1987. Olin ekavuoden opiskelija. Asuin pienessä yksiössä ja elin opintolainalla, ns. ilmainen raha opintotuesta ei riittänyt edes vuokraan. Tietokoneita ei ollut tietenkään, asiat käytiin hoitamassa paikan päällä ympäri kaupunkia, mitä hoidettavaa oli (pankkiin laskunmaksu, sopimukset, opintoasiat jne.). Puhelimeen ei ollut varaa (olisi pitänyt ostaa puhelinosake siinä kaupungissa), noin kerran viikossa kävin puhelinkioskista soittamassa 350 km päähän kotiin, että elossa ollaan. Telkkariin ei ollut varaa eikä tietysti mihinkään videolaitteisiin (uusinta uutta silloin). Valikoima kaupassa naurattaisi nykynuoria. Matkusteltu ei, paitsi kotiin pari krt lukukaudessa. Jos opiskelijana sairastuit vakavammin, niin se oli voivoi ja ensvuonna uudestaan. Jos on rahaa kun et saa lainaa, kun ei tuu suoritteita. Sairasloma, höpöhöpö. Jousto, höpöhöpö. Nykyään opiskelijoita talutetaan vielä yliopistossakin kädestä opintopolun läpi.
Nykyaikana ihmiset pitävät normaalina kulutuksena sellaisia asioita, jotka silloin "rikkaina" vuosina eivät olleet arkipäivää. Se mikrotason elämä unohtuu niin äkkiä ja totutaan uuteen.
Ei nykyäänkään ihmisiä taluteta yliopistossa, ei todellakaan. Se on todella itsenäistä opiskelua ja itse on huolehdittava, että saa suoritettua pakolliset kurssit sekä tarpeeksi opintopisteitä. Kukaan ei tule hakemaan opiskelijaa kotoa, eikä tee mitään puolesta.
Rahalliset tuet ovat varmasti paremmat nykyään ja joustoakin varmaan saa opintoihin, jos esim. sairastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm... olen syntynyt -88, mutta mulla on vähän erilainen kokemus. Meilläkin oli melko köyhä lapsuus, mutta peruskoulun ja lukion muistan aivan tavallisena, ei mitenkään erityisen niukkaa ollut. Ylipistossa opiskelin ja asuntolainan sain heti kun opintojen jälkeen pankkiin kävelin, ilman säästöjä tai takaajia. Vakituisen työn sain muutaman vuoden määräaikaisuuksien jälkeen.
Itsekin olen -88, mutta uskon, että monessa asiassa vuodenkin ikäerolla voi olla vaikutus.
Me aloitimme ekan luokan EU-suomessa syksyllä 95 (liittyminen saman vuoden tammikuussa).
Yläasteelle siirryttiin 2001, eli selkeästi jo tällä vuosituhannella.
Yo-lakki painettiin päähän 2007, eli parhaimman nousukauden aikaan. Yliopistossa aloitettiin myös ja vasta -08, tai pikemminkin -10 iski Suomeen pahin lama. Kun valmistuimme n. -14-15, työllistyminen olikin jo lähtenyt hyvin käyntiin.
Sekin nousukausi oli osittainen. Osa laman ränskäämistä aloista ei ole noussut täysin, osa ei koskaan. Tavallinen perustyö on pilkottu osiin ja myyty pörssiin. Eläkeläisten paikkoja ei ole ollut lainkaan niin paljon kuin luultiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm... olen syntynyt -88, mutta mulla on vähän erilainen kokemus. Meilläkin oli melko köyhä lapsuus, mutta peruskoulun ja lukion muistan aivan tavallisena, ei mitenkään erityisen niukkaa ollut. Ylipistossa opiskelin ja asuntolainan sain heti kun opintojen jälkeen pankkiin kävelin, ilman säästöjä tai takaajia. Vakituisen työn sain muutaman vuoden määräaikaisuuksien jälkeen.
Itsekin olen -88, mutta uskon, että monessa asiassa vuodenkin ikäerolla voi olla vaikutus.
Me aloitimme ekan luokan EU-suomessa syksyllä 95 (liittyminen saman vuoden tammikuussa).
Yläasteelle siirryttiin 2001, eli selkeästi jo tällä vuosituhannella.
Yo-lakki painettiin päähän 2007, eli parhaimman nousukauden aikaan. Yliopistossa aloitettiin myös ja vasta -08, tai pikemminkin -10 iski Suomeen pahin lama. Kun valmistuimme n. -14-15, työllistyminen olikin jo lähtenyt hyvin käyntiin.
Mietin samaa ja olen syntynyt -90. Kävin peruskoulun siis 97-06. Meillä oli ala-asteella kunnon kirjat, uudet pulpetit, tietokoneet, liikuntavälineet jne. Teimme joka vuosi luokkaretken, yläastella videotykit yms. Lukiosta ylioppilaaksi ja sen jälkeen töihin. Nyt 28v vakituinen työpaikka.
Tyttäreni syntyi -91 ja joutui ostamaan ekaluokalla omat värikynät sekä liimapuikon. Joitakin kirjoja kierrätettiin. Muutimme pieneen kylään missä koulukin kävi eri volyymillä, muttei siellä erityisesti kieritty rahassa. Saivat sentään ruokalan! Yläaste meni isommissa ympyröissä, mutta perustasoa oli sekin.
NäinSeMenee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90 luku oli ehkä jollekkin onnellista aikaa mutta täysin vastuutonta monessa mielessä.
80-luvun loppu oli vastuutonta aikaa, 90-luvun alku oli sen tilanteen korjaus, 90-luvun puolivälistä eteenpäin sen sijaan on menty jo ihan normaalia tietä kysyntä kasvoi työpaikat lisääntyi yms. IT-kuplalla oli kyllä osuutensa myöhemmin, mutta sehän korjattiin melko ripeästi.
Miko meillä sitten on niin paljon rakenteellista työttömyyttä? Minkä takia ihmisiä palkataan nollasoppareills tai 30 tunnin viikkotyöajalla? Miksi kaupallinen puoli vetää välistä yhdessä työnantajien kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon sitä talouskasvua mielestäsi on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajalla. Kuinka paljon sitä on ollut kumulatiivisesti viimeisen 30 vuoden aikana? Kakkua ei voi jakaa, ennen kuin se on leivottu.
Kun kuluu 30 vuotta ilman mainittavaa talouskasvua ja sen aikana kaksi finanssikriisiä, Kokkareita ja Keskustaa ei voi näemmä syyttää koska "kakkua ei ole vielä leivottu", siitä huolimatta että joka jumalan vaaleissa 30 vuoden ajan sitä on luvattu. Sen sijaan kaikki on automaattisesti jotenkin "vihervassarien" syytä vaikka eivät ole olleet kapteenina ruorissa yli vuosikymmeneen. Ei ihme ettei 30 vuoden aikana olla muuta tehty kuin pala palalta myyty Suomea ulkomaisille yhtiöille, kun Kokkarien ja Keskustan sekä ehdokkaiden että äänestäjien järjenkäyttö on noin pahasti kateissa.
Viron talous kuitenkin on kasvanut 30 vuodessa huimasti. Mistä se johtuu?
Voisiko olla, että hyvinvointivaltio on meille liian kallis? Ei vain ole tarpeeksi maksajia, koska ikäluokat vaan pienenevät.
Eikä pienille ikäluokille ole oikeita, tarpeeksi hyvin palkattuja töitä.
Vierailija kirjoitti:
Paljonhan on muuttunut vuodesta 1987. Olin ekavuoden opiskelija. Asuin pienessä yksiössä ja elin opintolainalla, ns. ilmainen raha opintotuesta ei riittänyt edes vuokraan. Tietokoneita ei ollut tietenkään, asiat käytiin hoitamassa paikan päällä ympäri kaupunkia, mitä hoidettavaa oli (pankkiin laskunmaksu, sopimukset, opintoasiat jne.). Puhelimeen ei ollut varaa (olisi pitänyt ostaa puhelinosake siinä kaupungissa), noin kerran viikossa kävin puhelinkioskista soittamassa 350 km päähän kotiin, että elossa ollaan. Telkkariin ei ollut varaa eikä tietysti mihinkään videolaitteisiin (uusinta uutta silloin). Valikoima kaupassa naurattaisi nykynuoria. Matkusteltu ei, paitsi kotiin pari krt lukukaudessa. Jos opiskelijana sairastuit vakavammin, niin se oli voivoi ja ensvuonna uudestaan. Jos on rahaa kun et saa lainaa, kun ei tuu suoritteita. Sairasloma, höpöhöpö. Jousto, höpöhöpö. Nykyään opiskelijoita talutetaan vielä yliopistossakin kädestä opintopolun läpi.
Nykyaikana ihmiset pitävät normaalina kulutuksena sellaisia asioita, jotka silloin "rikkaina" vuosina eivät olleet arkipäivää. Se mikrotason elämä unohtuu niin äkkiä ja totutaan uuteen.
Jännästi monet kyllä pystyivät noihin aikoihi opintolainalla rahoittamaan myös ensiasunnon ostamisen Helsingistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn samastumaan ap. Tärkeissä käännekohdissa on aina ollut joku kriisi meneillään. Itselleni kävi hyvin; sain korkeakoulutuksen jälkeen ja nollatuntisopparin jälkeen 30-vuotiaana vihdoin vakityön. Puoliso vaan ei ole töitä saanut hakemuksista huolimatta. Perhe ja talo siintävät unelmissa, mutta millä rahalla. Tilanne on ahdistava.
Sinäkö ahdistut siitä, ettet pysty kustantamaan unelmaasi? Muuta unelmaasi halvemmaksi.
Sinun mielestäsi siis perhe ja omakotitalo ovat ahneita haaveita? Ok.
Turha hallituksen inistä syntyvyyden laskusta. Syyt ovat selvät ja osan mielestä perhe ei edes kuulu kuin rikkaimmille.
Sinulla on jo perhe ja jos ei ole varaa omakotitaloon, niin sitten ei ole varaa. Pointtini oli, että mitä siitä ahdistumaan, jos ei saa kaikkea mitä unelmoi. Unelmiaan voi aina muuttaa sellaisiksi, että ahdistus kaikkoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon sitä talouskasvua mielestäsi on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajalla. Kuinka paljon sitä on ollut kumulatiivisesti viimeisen 30 vuoden aikana? Kakkua ei voi jakaa, ennen kuin se on leivottu.
Kun kuluu 30 vuotta ilman mainittavaa talouskasvua ja sen aikana kaksi finanssikriisiä, Kokkareita ja Keskustaa ei voi näemmä syyttää koska "kakkua ei ole vielä leivottu", siitä huolimatta että joka jumalan vaaleissa 30 vuoden ajan sitä on luvattu. Sen sijaan kaikki on automaattisesti jotenkin "vihervassarien" syytä vaikka eivät ole olleet kapteenina ruorissa yli vuosikymmeneen. Ei ihme ettei 30 vuoden aikana olla muuta tehty kuin pala palalta myyty Suomea ulkomaisille yhtiöille, kun Kokkarien ja Keskustan sekä ehdokkaiden että äänestäjien järjenkäyttö on noin pahasti kateissa.
Viron talous kuitenkin on kasvanut 30 vuodessa huimasti. Mistä se johtuu?
Voisiko olla, että hyvinvointivaltio on meille liian kallis? Ei vain ole tarpeeksi maksajia, koska ikäluokat vaan pienenevät.
Eikä pienille ikäluokille ole oikeita, tarpeeksi hyvin palkattuja töitä.
Eikä tule. Tyhmin 15% ei ole enää työllistettävissä, kun pelkällä vahvalla selällä handlattivia töitä ei enää ole. Tuo prosentti kasvaa jatkuvasti teknologian edistyessä. Sopivia työpaikkoja vievät myös harmaasti tai halpaliksalla duunaavaat ulkomaalaiset. Miksi täällä pitäisi olla ainoatakaan bangladeshiläistä hotellisiivoajaa, kun suomalaisiakin on työttöminä? Tarveharkintaa tulee kiristää, eikä löysätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 77 ja 80-luku on elämäni parasta aikaa ylivoimasesti. Silloin oli kaikki hyvin. Pikku-Eltsuja joka kadun kulmassa. Ei ollu älypuhelimia ja muuta sontaa. Mustamies oli niin kummallinen näky, että sitä jäätiin katsomaan hetkeksi. Sit tuli 90-luku ja oli kiva mennä lama suomessa opiskelemaan, kun tiesi että valmistuu kortistoon jos ei oikeasti mieti mitä opiskelis. Muistan kun moni kaveri haaveili ihan muusta silloin mitä sit opiskeli. Se oli niin epävarmaa aikaa ja myöhemmin sitten vanhempana moni opiskeli sen mistä haaveili. Kaveripiiristä tuli monta putkaria ja kokkia, kun noille oli varmasti duunia. Itsekin opiskelin kokiksi sen takia.
Olen syntynyt -78 ja 2000-luku on elämäni parasta aikaa ylivoimaisesti. Omista paskoista valinnoista kannattaa syyttää sitä peilissä näkyvää kaveria ja keskittyä jonkun kuvitteellisen valtaeliitin mollaamisen sijaan tekemään omalle tilanteelle jotain jos se ei miellytä.
Itsekin ihmettelen näissä keskusteluissa sävyä, että Suomessa on paha suurtyöttömyys ja miltään alalta ei saa töitä. Silti joillain aloilla on jopa työvoimapulaa, ei mene siis ihan yksyhteen jutut.
Aina ei valitettavasti pääse tekemään sitä unelmatyötään, mutta eipä ole tainnut maailma juuri missään historian vaihessa olla ollut niin reilu, että jokainen saa työn juuri sieltä unelma-alalta.
Lainaan itseäni kun jäin pohtimaan, että olisiko se suurin ongelma juuri siinä, että tälle meidän ikäluokalle on isku vasten kasvoja, kun asiat eivät menekään juuri niinkuin minä halusin. Eli mielessä tietty ala ja koulutus, valmistuttua ei työllistytä ja sen johdosta lamaannutaan valittamaan, ettei töitä ole.
Sen sijaan, että kokoaa itsensä ja katsoo tilannetta rehellisesti, eli täytyykö lähteä etsimään töitä muilta aloilta, myös niiltä jotka ovat koulutukseen nähden matalampia.
Töitä pitäisi myös löytyä siltä opiskelupaikka kunnalta. Vanhempieni 40-luvulla syntynyt sukupolvi muutti ympäri maata työn tai uran perässä. Nyt työn takia vaikkapa Tampereelta Lahteen muuttaminen on monelle ajatuksena mahdoton.
Onko kohtuullista, että aviopari revitään erilleen, kun toinen jää vakitöihin Helsinkiin (vakitöitä saatavilla vain pääkaupungissa alalla) ja toimen joutuu lähtemään etsimään töitä toiselta puolelta maata? Minusta ei.
Kuka sinulle on luvannut, että elannon saaminen vaatisi vain kohtuullisia ponnistuksia? Ihmiset ovat iät ja ajat muuttaneet työn ja elannon perässä. Avioparit ovat iät ja ajat eläneet erillään. Filippiineiltäkin miljoonat ovat löhteneet siirtotyöläisiksi elannon vuoksi. Miksei tamperelainen voisi tehdä samaa?
Minusta filippiiniläinen työläisperheen elämä ei ehkä ole se ideaali, jota Suomessa olisi hyvä tavoitella. Mutta tietysti ihmisillä on asioista eri mielipiteitä.
Filippiiniläinen sentään tavoittelee parempaa elämää omin voimin. Sinä haluat kustantaa ideaalisi toisten lompakosta.
Synnyin -84 ja sain kaksoset v- 2011. Tuntuu, että sain lapseni juuri väärään aikaan. Vielä kun he olivat vauvoja kaikki kunnat maksoivat kuntalisää useita satoja euroja vanhemmille, jotka jäivät hoitamaan lapsia kotihoidontuelle. Se poistettiin juuri kun olin itse jäämässä kotihoidontuelle. Sitten lapset menivät päivähoitoon ja maksut oli tosi korkeat ja nyt juuri kun he siirtyivät kouluun, päivähoitomaksuja laskettiin! Olemme oikeasti maksaneet tuhansia euroja enemmän, kun nyt tarvisi maksaa päivähoidosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiskansalliseen mentaliteettiin sopii nimenomaan kuin nenä päähän kaiken arvostaminen numeroina ja rahana, koska suomalaisilta jostain syystä puuttuu kyky tunteiden arvostamiselle.
Ja se on onneksi isänmaalle. Jos keskittyisin enemmän makaamaan kotona, koska tunteeni sanovat, että ei nyt huvita mitään tehdä, niin siinä menisi hyvinvointivaltiot aika äkkiä nurin.
Tämän turhan tunnepelleilyn korostuksen näkee muuten uutisissa nykyään hyvin: enää uutinen ei ole se, että mies puri koiraa, vaan se, että joku pöyristyi, kun mies puri koiraa.
Kaikki negatiiviset asiat mitkä mainittu tässä ketjussa ovat valideja, mutta ylitsepääsemättömiä vain jos ei ymmärrä että voi muuttaa ulkomaille jos kielitaito on kohdillaan. Ainoastaan jos on fiksaatio asua Suomessa jää jumiin noihin ongelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt v. - 86 ja kyllä mitä olen seurannut, niin ainakin vuodesta - 84 syntyneistä on mennyt ainakin melkein yhtä kurjasti. Ehkä riippuen vähän siitä, kuinka nopeasti siirtyi lukiosta opiskelemaan ja montako vuotta käytti opintoihin. Eiväthän tietenkään kaikki käytä noihin yhtä paljon aikaa, vaan esim. - 83 syntynyt on saattanut valmistua vaikka vasta 2012, jos on pitänyt pari välivuotta.
Mä olen miettinyt hämmentyneenä mm. sitä, kuinka sekä omillani että miehen vanhemmilla oli kaikilla omakotitalot ja mökit huolimatta siitä, että kaikki olivat matalasti koulutettuja duunareita ja äidit vuosikausia kotiäitinä. Esim. Oma äitini meni työelämään vasta vähän päälle 40-v. Mutta silti meillä oli ollut jo kauan ennen sitä okt. Ja vanhempani eivät tod. olleet varakkaita ja meillä oli monta lasta. Asuttiin seudulla, joka silloin kasvoi, mutta on nykyään muuttotappiopaikkakunta. Ärsyttää, kun haaveissamme olisi okt, mutta ne maksavat tällä seudulla hyvin paljon ja sitten porukat ihmettelevät, miksi asumme niin ahtaasti lasten kanssa.
Toinen mikä katkeroittaa on seurata esim. sisaruksia. Meillä sisarukset ovat syntyneet 1975-1981 ja he ovat saaneet kaiken kovin helpon tuntuisesti. Esim. vuonna 1979 syntynyt siskoni sai 24-vuotiaana kesken opintojen alansa vakituisen työpaikan, vaikka ei ollut edes valmistunut. Tuosta vaan. Hän on samassa työpaikassa edelleen. Sama miehen sisaruksilla, kaikki saaneet vakituisen työpaikan jo ennen valmistumista.
Ja mitä meillä oli? Valmistuttiin 2010 ja 2011 todella surkeaan tilanteeseen. Ollaan muutettu miljoona kertaa pätkätöiden takia. Tosin uskaltauduttiin hankkimaan lapsia pätkien väliin ja nyt asiat alkavat olla vähän paremmin. Mutta ei se helpolla ole tullut, todellakaan.
Niin. Sillähän ei varmaan ole mitään osuutta asiaan, että mille alalle siskosi valmistui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ihmettelen näissä keskusteluissa sävyä, että Suomessa on paha suurtyöttömyys ja miltään alalta ei saa töitä. Silti joillain aloilla on jopa työvoimapulaa, ei mene siis ihan yksyhteen jutut.
Juu, raksalle opiskellut antisosiaalinen Pekka vaan sinne lähihoitajaksi. Mikä voisi mennä vikaan?
Niin. Viisasteluistasi huolimatta
a) koko soteala ei ole yhtäkuin lähihoitaja
b) työvoimapulaa on muuallakin, tässä top 15 koko Suomen alueelta:
https://www.ammattibarometri.fi/Toplista.asp?maakunta=suomi&vuosi=18i&k…
Saa katsottua myös aluekohtaisesti, jos kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ihmettelen näissä keskusteluissa sävyä, että Suomessa on paha suurtyöttömyys ja miltään alalta ei saa töitä. Silti joillain aloilla on jopa työvoimapulaa, ei mene siis ihan yksyhteen jutut.
Juu, raksalle opiskellut antisosiaalinen Pekka vaan sinne lähihoitajaksi. Mikä voisi mennä vikaan?
Raksalle virolainen ja sairaanhoirajaksi filippiiniläinen kunhan, työvoiman saatavus harkinnasta päästään eroon. Voi olla että jatkossa virolainenkin häviää kiinalaiselle raksamiehelle. Suomalaiset kortistoon ja palkat alas sekä työttömyyspäiväraha. Me kilpaillaan ulkomaalaisesta työvoimasta. Täytyy muista että näistä työntekijöistä SUOMI kilpailee sanoo EK:n edustaja tänää aamuteveessä ja vetoaa valuvikaan hänen näkökulmastaan, että suomessa pyritään pitämään suomalaisia työllistettyinä. Kokoomus ajaa näitä asioita tottakai, mutta omituista että vasemmistoliittokin ajoi tätä. Huom Suomi tarkoittaa tässä kontekstissa muuta kuin suomalaiset jotka kilpaillaan ulos työmarkkinoilta.
EK on lahtarijärjestö.
On täysin totta, että 40-luvun lopussa ja 50-luvun alussa syntyneet, jotka ovat olleet ikänsä turvallisessa työpaikassa eläkkeeseensä asti, eivät kovin paljon ymmärrä nykyistä tilannetta.
Ja ennen kaikkea, eivät osaa arvostaa riittävästi hyvää eläkettään, mihin tasoon me 60-90 -luvuilla syntyneet emme tule yltämään vaikka työura olisikin vastaava.
Tunnen tasan yhden eläkeläisen, joka myöntää eläkkeensä olevan hyvän. Oikeasti tunnen monia hyvätuloisia eläkeläisiä (monella eläke paljon omien lapsiensa palkkaa suurempi) mutta tosiaan vain yksi heistä kykenee myöntämään asian.
Ja oma eläkeikäkin on tosiaan 68, tätäkään ei tunnu moni 60-64-vuotiaana eläköitynyt tajuavan.
Mietin samaa ja olen syntynyt -90. Kävin peruskoulun siis 97-06. Meillä oli ala-asteella kunnon kirjat, uudet pulpetit, tietokoneet, liikuntavälineet jne. Teimme joka vuosi luokkaretken, yläastella videotykit yms. Lukiosta ylioppilaaksi ja sen jälkeen töihin. Nyt 28v vakituinen työpaikka.