Lue keskustelun säännöt.
Olen syntynyt vuonna -87 ja tottunut siihen, että hyvinvointiyhteiskunta on murentunut silmieni edessä pala kerrallaan
23.08.2018 |
Aina ennen minua on ollut aika, jolloin asiat ovat olleet hyvin. Sitten ne on romutettu juuri, kun minun olisi aika "nauttia" näistä samoista asioista. Onko muilla samanikäisillä tälläisiä kokemuksia?
Esimerkkejä:
Kun olin pieni, olimme melko hyvin toimeentulevia. Mutta lama vei isän työpaikan, talomme ja vanhempien luottotiedot. Loput lapsuudestani elin köyhyydessä.
Kun menin peruskouluun, oli laman jäljiltä menossa opettajien lomautukset ja kovat säästötoimet. Oppikirjat olivat hiirenkorvilla ja monesti luokassa ei ollut opettajaa ollenkaan.
Lukiossa taisin sentään olla nousukauden aikana, mutta eipä sinne mitään lisäresursseja oltu laitettu. Yliopistoon mennessä oli juuri tullut yliopistouudistus, joka oli pistänyt korkeakoulujen rakenteen uusiksi ja samalla leikannut valtavasti henkilökunta- ja opetusresursseja. "Uudistaminen" jatkui pitkin opintoja ja jengiä pistettiin koko ajan pihalle opiskelijamäärien kasvaessa. Lopulta tuli vielä nykyhallituksen isot leikkaukset.
Ennen yliopistoa olin jonkin aikaa töissä ja olisin saanut asuntolainaa omaan kämppään, mutta kas kun uusi lama ehti iskeä pari kuukautta ennen neuvotteluja niin jäi saamatta. Sitä ennen lainaa sai kuka vaan. Näin sanottiin pankista ihan suoraan. Nyt asun edelleen vuokralla eikä tästä näytä olevan tietä ulos. Vuokrat myös lähtivät eksponentiaaliseen nousuun aivan yhtäkkiä noihin samoihin aikoihin.
Kun valmistuin, juuri hetkeä aiemmin oli ehtinyt olla maisteriryntäys työmarkkinoille eikä töitä ollut. Myös pitkittynyt lama vaikeutti asioita. Töihin päästyäni kävi ilmi, että vakipaikasta on nykyään turha enää haaveilla ja palkanmaksukin on vähän niin ja näin. Omalla alallani on tapahtunut erikoinen muutos, jonka myötä aiemmin hyväpalkkaisista hommista tulikin jotain ihan muuta - samalla, kun vaatimustaso ja tehokkuuspaineet kasvoivat.
Eläkkeelle en edes kuvittele pääseväni ja neuvolatkin ehditään varmaan lakkauttaa, ennen kuin saan esikoiseni maailmaan.
Kommentit (167)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaavat raksamiehet viedään käsistä. Pekan ei tarvitse olla sosiaalinen, täytyy vain haluta töihin.
Lopeta valehtelu. Minä ja kaveri valmistuttiin alalle 2008 eikä päivääkään sitä työtä ollut tarjolla. Tehtailla osa-aikatöissä ollaan. Oma isä 26 vuotta timpurina ja hänelläkin tekee tiukkaa löytää nykyään töitä. Firmat palkkaa mieluummin halpoja virolaisia tai puolalaisia. Ja uudet rakennukset homehtuu pystyyn viidessä vuodessa.
Ymmärrät kai kiittää EU-jäsenyyttämme tuosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon sitä talouskasvua mielestäsi on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajalla. Kuinka paljon sitä on ollut kumulatiivisesti viimeisen 30 vuoden aikana? Kakkua ei voi jakaa, ennen kuin se on leivottu.
Kun kuluu 30 vuotta ilman mainittavaa talouskasvua ja sen aikana kaksi finanssikriisiä, Kokkareita ja Keskustaa ei voi näemmä syyttää koska "kakkua ei ole vielä leivottu", siitä huolimatta että joka jumalan vaaleissa 30 vuoden ajan sitä on luvattu. Sen sijaan kaikki on automaattisesti jotenkin "vihervassarien" syytä vaikka eivät ole olleet kapteenina ruorissa yli vuosikymmeneen. Ei ihme ettei 30 vuoden aikana olla muuta tehty kuin pala palalta myyty Suomea ulkomaisille yhtiöille, kun Kokkarien ja Keskustan sekä ehdokkaiden että äänestäjien järjenkäyttö on noin pahasti kateissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon sitä talouskasvua mielestäsi on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajalla. Kuinka paljon sitä on ollut kumulatiivisesti viimeisen 30 vuoden aikana? Kakkua ei voi jakaa, ennen kuin se on leivottu.
Kun kuluu 30 vuotta ilman mainittavaa talouskasvua ja sen aikana kaksi finanssikriisiä, Kokkareita ja Keskustaa ei voi näemmä syyttää koska "kakkua ei ole vielä leivottu", siitä huolimatta että joka jumalan vaaleissa 30 vuoden ajan sitä on luvattu. Sen sijaan kaikki on automaattisesti jotenkin "vihervassarien" syytä vaikka eivät ole olleet kapteenina ruorissa yli vuosikymmeneen. Ei ihme ettei 30 vuoden aikana olla muuta tehty kuin pala palalta myyty Suomea ulkomaisille yhtiöille, kun Kokkarien ja Keskustan sekä ehdokkaiden että äänestäjien järjenkäyttö on noin pahasti kateissa.
Viron talous kuitenkin on kasvanut 30 vuodessa huimasti. Mistä se johtuu?
Voisiko olla, että hyvinvointivaltio on meille liian kallis? Ei vain ole tarpeeksi maksajia, koska ikäluokat vaan pienenevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon sitä talouskasvua mielestäsi on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajalla. Kuinka paljon sitä on ollut kumulatiivisesti viimeisen 30 vuoden aikana? Kakkua ei voi jakaa, ennen kuin se on leivottu.
Kun kuluu 30 vuotta ilman mainittavaa talouskasvua ja sen aikana kaksi finanssikriisiä, Kokkareita ja Keskustaa ei voi näemmä syyttää koska "kakkua ei ole vielä leivottu", siitä huolimatta että joka jumalan vaaleissa 30 vuoden ajan sitä on luvattu. Sen sijaan kaikki on automaattisesti jotenkin "vihervassarien" syytä vaikka eivät ole olleet kapteenina ruorissa yli vuosikymmeneen. Ei ihme ettei 30 vuoden aikana olla muuta tehty kuin pala palalta myyty Suomea ulkomaisille yhtiöille, kun Kokkarien ja Keskustan sekä ehdokkaiden että äänestäjien järjenkäyttö on noin pahasti kateissa.
Et vastannut mihinkään kysymykseeni. Mikset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 77 ja 80-luku on elämäni parasta aikaa ylivoimasesti. Silloin oli kaikki hyvin. Pikku-Eltsuja joka kadun kulmassa. Ei ollu älypuhelimia ja muuta sontaa. Mustamies oli niin kummallinen näky, että sitä jäätiin katsomaan hetkeksi. Sit tuli 90-luku ja oli kiva mennä lama suomessa opiskelemaan, kun tiesi että valmistuu kortistoon jos ei oikeasti mieti mitä opiskelis. Muistan kun moni kaveri haaveili ihan muusta silloin mitä sit opiskeli. Se oli niin epävarmaa aikaa ja myöhemmin sitten vanhempana moni opiskeli sen mistä haaveili. Kaveripiiristä tuli monta putkaria ja kokkia, kun noille oli varmasti duunia. Itsekin opiskelin kokiksi sen takia.
Olen syntynyt -78 ja 2000-luku on elämäni parasta aikaa ylivoimaisesti. Omista paskoista valinnoista kannattaa syyttää sitä peilissä näkyvää kaveria ja keskittyä jonkun kuvitteellisen valtaeliitin mollaamisen sijaan tekemään omalle tilanteelle jotain jos se ei miellytä.
Itsekin ihmettelen näissä keskusteluissa sävyä, että Suomessa on paha suurtyöttömyys ja miltään alalta ei saa töitä. Silti joillain aloilla on jopa työvoimapulaa, ei mene siis ihan yksyhteen jutut.
Aina ei valitettavasti pääse tekemään sitä unelmatyötään, mutta eipä ole tainnut maailma juuri missään historian vaihessa olla ollut niin reilu, että jokainen saa työn juuri sieltä unelma-alalta.
Lainaan itseäni kun jäin pohtimaan, että olisiko se suurin ongelma juuri siinä, että tälle meidän ikäluokalle on isku vasten kasvoja, kun asiat eivät menekään juuri niinkuin minä halusin. Eli mielessä tietty ala ja koulutus, valmistuttua ei työllistytä ja sen johdosta lamaannutaan valittamaan, ettei töitä ole.
Sen sijaan, että kokoaa itsensä ja katsoo tilannetta rehellisesti, eli täytyykö lähteä etsimään töitä muilta aloilta, myös niiltä jotka ovat koulutukseen nähden matalampia.
Töitä pitäisi myös löytyä siltä opiskelupaikka kunnalta. Vanhempieni 40-luvulla syntynyt sukupolvi muutti ympäri maata työn tai uran perässä. Nyt työn takia vaikkapa Tampereelta Lahteen muuttaminen on monelle ajatuksena mahdoton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 77 ja 80-luku on elämäni parasta aikaa ylivoimasesti. Silloin oli kaikki hyvin. Pikku-Eltsuja joka kadun kulmassa. Ei ollu älypuhelimia ja muuta sontaa. Mustamies oli niin kummallinen näky, että sitä jäätiin katsomaan hetkeksi. Sit tuli 90-luku ja oli kiva mennä lama suomessa opiskelemaan, kun tiesi että valmistuu kortistoon jos ei oikeasti mieti mitä opiskelis. Muistan kun moni kaveri haaveili ihan muusta silloin mitä sit opiskeli. Se oli niin epävarmaa aikaa ja myöhemmin sitten vanhempana moni opiskeli sen mistä haaveili. Kaveripiiristä tuli monta putkaria ja kokkia, kun noille oli varmasti duunia. Itsekin opiskelin kokiksi sen takia.
Olen syntynyt -78 ja 2000-luku on elämäni parasta aikaa ylivoimaisesti. Omista paskoista valinnoista kannattaa syyttää sitä peilissä näkyvää kaveria ja keskittyä jonkun kuvitteellisen valtaeliitin mollaamisen sijaan tekemään omalle tilanteelle jotain jos se ei miellytä.
Itsekin ihmettelen näissä keskusteluissa sävyä, että Suomessa on paha suurtyöttömyys ja miltään alalta ei saa töitä. Silti joillain aloilla on jopa työvoimapulaa, ei mene siis ihan yksyhteen jutut.
Aina ei valitettavasti pääse tekemään sitä unelmatyötään, mutta eipä ole tainnut maailma juuri missään historian vaihessa olla ollut niin reilu, että jokainen saa työn juuri sieltä unelma-alalta.
Lainaan itseäni kun jäin pohtimaan, että olisiko se suurin ongelma juuri siinä, että tälle meidän ikäluokalle on isku vasten kasvoja, kun asiat eivät menekään juuri niinkuin minä halusin. Eli mielessä tietty ala ja koulutus, valmistuttua ei työllistytä ja sen johdosta lamaannutaan valittamaan, ettei töitä ole.
Sen sijaan, että kokoaa itsensä ja katsoo tilannetta rehellisesti, eli täytyykö lähteä etsimään töitä muilta aloilta, myös niiltä jotka ovat koulutukseen nähden matalampia.
Töitä pitäisi myös löytyä siltä opiskelupaikka kunnalta. Vanhempieni 40-luvulla syntynyt sukupolvi muutti ympäri maata työn tai uran perässä. Nyt työn takia vaikkapa Tampereelta Lahteen muuttaminen on monelle ajatuksena mahdoton.
Onko kohtuullista, että aviopari revitään erilleen, kun toinen jää vakitöihin Helsinkiin (vakitöitä saatavilla vain pääkaupungissa alalla) ja toimen joutuu lähtemään etsimään töitä toiselta puolelta maata? Minusta ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 77 ja 80-luku on elämäni parasta aikaa ylivoimasesti. Silloin oli kaikki hyvin. Pikku-Eltsuja joka kadun kulmassa. Ei ollu älypuhelimia ja muuta sontaa. Mustamies oli niin kummallinen näky, että sitä jäätiin katsomaan hetkeksi. Sit tuli 90-luku ja oli kiva mennä lama suomessa opiskelemaan, kun tiesi että valmistuu kortistoon jos ei oikeasti mieti mitä opiskelis. Muistan kun moni kaveri haaveili ihan muusta silloin mitä sit opiskeli. Se oli niin epävarmaa aikaa ja myöhemmin sitten vanhempana moni opiskeli sen mistä haaveili. Kaveripiiristä tuli monta putkaria ja kokkia, kun noille oli varmasti duunia. Itsekin opiskelin kokiksi sen takia.
Olen syntynyt -78 ja 2000-luku on elämäni parasta aikaa ylivoimaisesti. Omista paskoista valinnoista kannattaa syyttää sitä peilissä näkyvää kaveria ja keskittyä jonkun kuvitteellisen valtaeliitin mollaamisen sijaan tekemään omalle tilanteelle jotain jos se ei miellytä.
Itsekin ihmettelen näissä keskusteluissa sävyä, että Suomessa on paha suurtyöttömyys ja miltään alalta ei saa töitä. Silti joillain aloilla on jopa työvoimapulaa, ei mene siis ihan yksyhteen jutut.
Aina ei valitettavasti pääse tekemään sitä unelmatyötään, mutta eipä ole tainnut maailma juuri missään historian vaihessa olla ollut niin reilu, että jokainen saa työn juuri sieltä unelma-alalta.
Lainaan itseäni kun jäin pohtimaan, että olisiko se suurin ongelma juuri siinä, että tälle meidän ikäluokalle on isku vasten kasvoja, kun asiat eivät menekään juuri niinkuin minä halusin. Eli mielessä tietty ala ja koulutus, valmistuttua ei työllistytä ja sen johdosta lamaannutaan valittamaan, ettei töitä ole.
Sen sijaan, että kokoaa itsensä ja katsoo tilannetta rehellisesti, eli täytyykö lähteä etsimään töitä muilta aloilta, myös niiltä jotka ovat koulutukseen nähden matalampia.
Töitä pitäisi myös löytyä siltä opiskelupaikka kunnalta. Vanhempieni 40-luvulla syntynyt sukupolvi muutti ympäri maata työn tai uran perässä. Nyt työn takia vaikkapa Tampereelta Lahteen muuttaminen on monelle ajatuksena mahdoton.
Onko kohtuullista, että aviopari revitään erilleen, kun toinen jää vakitöihin Helsinkiin (vakitöitä saatavilla vain pääkaupungissa alalla) ja toimen joutuu lähtemään etsimään töitä toiselta puolelta maata? Minusta ei.
Kuka sinulle on luvannut, että elannon saaminen vaatisi vain kohtuullisia ponnistuksia? Ihmiset ovat iät ja ajat muuttaneet työn ja elannon perässä. Avioparit ovat iät ja ajat eläneet erillään. Filippiineiltäkin miljoonat ovat löhteneet siirtotyöläisiksi elannon vuoksi. Miksei tamperelainen voisi tehdä samaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyn samastumaan ap. Tärkeissä käännekohdissa on aina ollut joku kriisi meneillään. Itselleni kävi hyvin; sain korkeakoulutuksen jälkeen ja nollatuntisopparin jälkeen 30-vuotiaana vihdoin vakityön. Puoliso vaan ei ole töitä saanut hakemuksista huolimatta. Perhe ja talo siintävät unelmissa, mutta millä rahalla. Tilanne on ahdistava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 77 ja 80-luku on elämäni parasta aikaa ylivoimasesti. Silloin oli kaikki hyvin. Pikku-Eltsuja joka kadun kulmassa. Ei ollu älypuhelimia ja muuta sontaa. Mustamies oli niin kummallinen näky, että sitä jäätiin katsomaan hetkeksi. Sit tuli 90-luku ja oli kiva mennä lama suomessa opiskelemaan, kun tiesi että valmistuu kortistoon jos ei oikeasti mieti mitä opiskelis. Muistan kun moni kaveri haaveili ihan muusta silloin mitä sit opiskeli. Se oli niin epävarmaa aikaa ja myöhemmin sitten vanhempana moni opiskeli sen mistä haaveili. Kaveripiiristä tuli monta putkaria ja kokkia, kun noille oli varmasti duunia. Itsekin opiskelin kokiksi sen takia.
Olen syntynyt -78 ja 2000-luku on elämäni parasta aikaa ylivoimaisesti. Omista paskoista valinnoista kannattaa syyttää sitä peilissä näkyvää kaveria ja keskittyä jonkun kuvitteellisen valtaeliitin mollaamisen sijaan tekemään omalle tilanteelle jotain jos se ei miellytä.
Itsekin ihmettelen näissä keskusteluissa sävyä, että Suomessa on paha suurtyöttömyys ja miltään alalta ei saa töitä. Silti joillain aloilla on jopa työvoimapulaa, ei mene siis ihan yksyhteen jutut.
Aina ei valitettavasti pääse tekemään sitä unelmatyötään, mutta eipä ole tainnut maailma juuri missään historian vaihessa olla ollut niin reilu, että jokainen saa työn juuri sieltä unelma-alalta.
Lainaan itseäni kun jäin pohtimaan, että olisiko se suurin ongelma juuri siinä, että tälle meidän ikäluokalle on isku vasten kasvoja, kun asiat eivät menekään juuri niinkuin minä halusin. Eli mielessä tietty ala ja koulutus, valmistuttua ei työllistytä ja sen johdosta lamaannutaan valittamaan, ettei töitä ole.
Sen sijaan, että kokoaa itsensä ja katsoo tilannetta rehellisesti, eli täytyykö lähteä etsimään töitä muilta aloilta, myös niiltä jotka ovat koulutukseen nähden matalampia.
Töitä pitäisi myös löytyä siltä opiskelupaikka kunnalta. Vanhempieni 40-luvulla syntynyt sukupolvi muutti ympäri maata työn tai uran perässä. Nyt työn takia vaikkapa Tampereelta Lahteen muuttaminen on monelle ajatuksena mahdoton.
Onko kohtuullista, että aviopari revitään erilleen, kun toinen jää vakitöihin Helsinkiin (vakitöitä saatavilla vain pääkaupungissa alalla) ja toimen joutuu lähtemään etsimään töitä toiselta puolelta maata? Minusta ei.
Sinustako on kohtuullista kustantaa se kaipaamaai kohtuullisuus toisten lompsasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pystyn samastumaan ap. Tärkeissä käännekohdissa on aina ollut joku kriisi meneillään. Itselleni kävi hyvin; sain korkeakoulutuksen jälkeen ja nollatuntisopparin jälkeen 30-vuotiaana vihdoin vakityön. Puoliso vaan ei ole töitä saanut hakemuksista huolimatta. Perhe ja talo siintävät unelmissa, mutta millä rahalla. Tilanne on ahdistava.
Sinäkö ahdistut siitä, ettet pysty kustantamaan unelmaasi? Muuta unelmaasi halvemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn samastumaan ap. Tärkeissä käännekohdissa on aina ollut joku kriisi meneillään. Itselleni kävi hyvin; sain korkeakoulutuksen jälkeen ja nollatuntisopparin jälkeen 30-vuotiaana vihdoin vakityön. Puoliso vaan ei ole töitä saanut hakemuksista huolimatta. Perhe ja talo siintävät unelmissa, mutta millä rahalla. Tilanne on ahdistava.
Sinäkö ahdistut siitä, ettet pysty kustantamaan unelmaasi? Muuta unelmaasi halvemmaksi.
Sinun mielestäsi siis perhe ja omakotitalo ovat ahneita haaveita? Ok.
Turha hallituksen inistä syntyvyyden laskusta. Syyt ovat selvät ja osan mielestä perhe ei edes kuulu kuin rikkaimmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hmm... olen syntynyt -88, mutta mulla on vähän erilainen kokemus. Meilläkin oli melko köyhä lapsuus, mutta peruskoulun ja lukion muistan aivan tavallisena, ei mitenkään erityisen niukkaa ollut. Ylipistossa opiskelin ja asuntolainan sain heti kun opintojen jälkeen pankkiin kävelin, ilman säästöjä tai takaajia. Vakituisen työn sain muutaman vuoden määräaikaisuuksien jälkeen.
Itsekin olen -88, mutta uskon, että monessa asiassa vuodenkin ikäerolla voi olla vaikutus.
Me aloitimme ekan luokan EU-suomessa syksyllä 95 (liittyminen saman vuoden tammikuussa).
Yläasteelle siirryttiin 2001, eli selkeästi jo tällä vuosituhannella.
Yo-lakki painettiin päähän 2007, eli parhaimman nousukauden aikaan. Yliopistossa aloitettiin myös ja vasta -08, tai pikemminkin -10 iski Suomeen pahin lama. Kun valmistuimme n. -14-15, työllistyminen olikin jo lähtenyt hyvin käyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn samastumaan ap. Tärkeissä käännekohdissa on aina ollut joku kriisi meneillään. Itselleni kävi hyvin; sain korkeakoulutuksen jälkeen ja nollatuntisopparin jälkeen 30-vuotiaana vihdoin vakityön. Puoliso vaan ei ole töitä saanut hakemuksista huolimatta. Perhe ja talo siintävät unelmissa, mutta millä rahalla. Tilanne on ahdistava.
Sinäkö ahdistut siitä, ettet pysty kustantamaan unelmaasi? Muuta unelmaasi halvemmaksi.
Sinun mielestäsi siis perhe ja omakotitalo ovat ahneita haaveita? Ok.
Turha hallituksen inistä syntyvyyden laskusta. Syyt ovat selvät ja osan mielestä perhe ei edes kuulu kuin rikkaimmille.
Omakotitalo on hyvin kallis haave ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Miksei kerrostaloasunto kelpaa? Se olisi helpompikin, ei olisi pihatöitä tehtävänä eikä talon kunnossapitokaan olisi täysin omalla vastuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 77 ja 80-luku on elämäni parasta aikaa ylivoimasesti. Silloin oli kaikki hyvin. Pikku-Eltsuja joka kadun kulmassa. Ei ollu älypuhelimia ja muuta sontaa. Mustamies oli niin kummallinen näky, että sitä jäätiin katsomaan hetkeksi. Sit tuli 90-luku ja oli kiva mennä lama suomessa opiskelemaan, kun tiesi että valmistuu kortistoon jos ei oikeasti mieti mitä opiskelis. Muistan kun moni kaveri haaveili ihan muusta silloin mitä sit opiskeli. Se oli niin epävarmaa aikaa ja myöhemmin sitten vanhempana moni opiskeli sen mistä haaveili. Kaveripiiristä tuli monta putkaria ja kokkia, kun noille oli varmasti duunia. Itsekin opiskelin kokiksi sen takia.
Olen syntynyt -78 ja 2000-luku on elämäni parasta aikaa ylivoimaisesti. Omista paskoista valinnoista kannattaa syyttää sitä peilissä näkyvää kaveria ja keskittyä jonkun kuvitteellisen valtaeliitin mollaamisen sijaan tekemään omalle tilanteelle jotain jos se ei miellytä.
Itsekin ihmettelen näissä keskusteluissa sävyä, että Suomessa on paha suurtyöttömyys ja miltään alalta ei saa töitä. Silti joillain aloilla on jopa työvoimapulaa, ei mene siis ihan yksyhteen jutut.
Aina ei valitettavasti pääse tekemään sitä unelmatyötään, mutta eipä ole tainnut maailma juuri missään historian vaihessa olla ollut niin reilu, että jokainen saa työn juuri sieltä unelma-alalta.
Lainaan itseäni kun jäin pohtimaan, että olisiko se suurin ongelma juuri siinä, että tälle meidän ikäluokalle on isku vasten kasvoja, kun asiat eivät menekään juuri niinkuin minä halusin. Eli mielessä tietty ala ja koulutus, valmistuttua ei työllistytä ja sen johdosta lamaannutaan valittamaan, ettei töitä ole.
Sen sijaan, että kokoaa itsensä ja katsoo tilannetta rehellisesti, eli täytyykö lähteä etsimään töitä muilta aloilta, myös niiltä jotka ovat koulutukseen nähden matalampia.
Töitä pitäisi myös löytyä siltä opiskelupaikka kunnalta. Vanhempieni 40-luvulla syntynyt sukupolvi muutti ympäri maata työn tai uran perässä. Nyt työn takia vaikkapa Tampereelta Lahteen muuttaminen on monelle ajatuksena mahdoton.
Onko kohtuullista, että aviopari revitään erilleen, kun toinen jää vakitöihin Helsinkiin (vakitöitä saatavilla vain pääkaupungissa alalla) ja toimen joutuu lähtemään etsimään töitä toiselta puolelta maata? Minusta ei.
Kuka sinulle on luvannut, että elannon saaminen vaatisi vain kohtuullisia ponnistuksia? Ihmiset ovat iät ja ajat muuttaneet työn ja elannon perässä. Avioparit ovat iät ja ajat eläneet erillään. Filippiineiltäkin miljoonat ovat löhteneet siirtotyöläisiksi elannon vuoksi. Miksei tamperelainen voisi tehdä samaa?
Minusta filippiiniläinen työläisperheen elämä ei ehkä ole se ideaali, jota Suomessa olisi hyvä tavoitella. Mutta tietysti ihmisillä on asioista eri mielipiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Kun kuluu 30 vuotta ilman mainittavaa talouskasvua ja sen aikana kaksi finanssikriisiä, Kokkareita ja Keskustaa ei voi näemmä syyttää koska "kakkua ei ole vielä leivottu", siitä huolimatta että joka jumalan vaaleissa 30 vuoden ajan sitä on luvattu. Sen sijaan kaikki on automaattisesti jotenkin "vihervassarien" syytä vaikka eivät ole olleet kapteenina ruorissa yli vuosikymmeneen. Ei ihme ettei 30 vuoden aikana olla muuta tehty kuin pala palalta myyty Suomea ulkomaisille yhtiöille, kun Kokkarien ja Keskustan sekä ehdokkaiden että äänestäjien järjenkäyttö on noin pahasti kateissa.
Maailman talouden tuulet heittelee pientä Suomea sinne tänne. Ei sillä oli mitään väliä, kuka on puikoissa, kun ratti on irti peräsimestä.
🇺🇦🇮🇱
Marttyyrius ja itsesääli kannattavat aina 👍🏻
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn samastumaan ap. Tärkeissä käännekohdissa on aina ollut joku kriisi meneillään. Itselleni kävi hyvin; sain korkeakoulutuksen jälkeen ja nollatuntisopparin jälkeen 30-vuotiaana vihdoin vakityön. Puoliso vaan ei ole töitä saanut hakemuksista huolimatta. Perhe ja talo siintävät unelmissa, mutta millä rahalla. Tilanne on ahdistava.
Sinäkö ahdistut siitä, ettet pysty kustantamaan unelmaasi? Muuta unelmaasi halvemmaksi.
Sinun mielestäsi siis perhe ja omakotitalo ovat ahneita haaveita? Ok.
Turha hallituksen inistä syntyvyyden laskusta. Syyt ovat selvät ja osan mielestä perhe ei edes kuulu kuin rikkaimmille.
Omakotitalo on hyvin kallis haave ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Miksei kerrostaloasunto kelpaa? Se olisi helpompikin, ei olisi pihatöitä tehtävänä eikä talon kunnossapitokaan olisi täysin omalla vastuulla.
Kerrostalossa on lusittu 13 vuotta. Omaa rauhaa kaipaavana puutarhaihmisenä tämä ei todellakaan ole ollut unelmaa.
Onko ahne sukupolvi saanut jo haluamansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töitä pitäisi myös löytyä siltä opiskelupaikka kunnalta. Vanhempieni 40-luvulla syntynyt sukupolvi muutti ympäri maata työn tai uran perässä. Nyt työn takia vaikkapa Tampereelta Lahteen muuttaminen on monelle ajatuksena mahdoton.
Onko kohtuullista, että aviopari revitään erilleen, kun toinen jää vakitöihin Helsinkiin (vakitöitä saatavilla vain pääkaupungissa alalla) ja toimen joutuu lähtemään etsimään töitä toiselta puolelta maata? Minusta ei.
Juuri tuota tarkoitin: ajatuksena mahdoton.
Tämän tyyppisiä harkintoja perheet kuitenkin ovat aina joutuneet tekemään ja saattaa tulla tilanteita jolloin jompi kumpi joutuu joustamaan omasta mukavuudestaan tai urastaan. Ja minusta se on täysin normaalia ja kohtuullista. Ei voida edellyttää että kaikki asiat elämässä järjestyisi omalta kannalta kätevästi.
Tampereelta (tai edes pääkaupunkiseudulta) Lahteen ei ole "toiselle puolelle maata". Ja mikäli ei halua muuttaa, toinen voi pendelöidä. Varsinkin kun asiantuntijatöissä etätyö on usein mahdollista
Omaa venymiskykyään voi suhteuttaa vaikka siihen että Rane raksamies herää Lahdessa viiden jälkeen ehtiäkseen seitsemäksi työmaalle pääkaupunkiseudulla. Tai Kainuulainen keikkamies asuu lähiön halvimmassa kopissa ja käy ehkä viikonloppuna kotona kääntymässä.
Kuinka paljon sitä talouskasvua mielestäsi on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajalla. Kuinka paljon sitä on ollut kumulatiivisesti viimeisen 30 vuoden aikana? Kakkua ei voi jakaa, ennen kuin se on leivottu.