Voiko joku oikeasti olla liian nuori ikäisekseen?

Ei. Mutta epäkypsä ja lapsellinen kyllä.

Nyt 25-vuotiaana haluisin aloittaa nuoruusvuoteni uudestaan tällä elämänkokemuksella. Olisin säästynyt monilta elämän kivikoilta. Nuorena ihmettelin kuinka osa 18-vuotiaistakin oli kuin aikuisia käytökseltään, arvokkaita ja seesteisiä. 

Tavallaan kyllä, jotkut iältään aikuiset saavat suurtakin tuhoa aikaan kun käytöstä dominoi sisäinen lapsi.

Toivottavasti en ikinä muutu vanhaksi ja kyyniseksi "silloin kun minä olin nuori" ikälopuksi.

t. M40

Mä olen henkisesti noin viisi vuotta ikäisiäni jäljessä. (:

Yksinäisyydestä kärsinyt koko ikäni. Turvaton ja stressaava lapsuus. Ehkä tämä tästä vielä...

Minä taisin olla aika kypsä nuori. Pidin itsestäänselvyytenä, että muutin 16-vuotiaana kotoa opiskelemaan. En bilettänyt vaan keskityin kouluun.

Olen aina nauttinut, kun saan itse päättää taloudesta ja siivoamisesta (olen ns himosiivoaja mutten mikään OCD sentään :D).

Minulla oli normaali ja ilonen lapsuus. Unelma omasta tilasta oli vaan suuri!

N29

XD

Minä muutun sitä epäkypsemmäksi mitä vanhemmaksi tulen. Olen nyt 35.

Ihan ku joku dokumentti: Liian nuori ikäisekseen. :D

Se on vaan vaikutelmia ja stereotypioita.

Sain varmaan monen muun muassa joskus nuorempana kuulla noita kehuja, koska olin tunnollinen ja perfektionistinen oppilas. :D Varmaan just siksi se tuntui kääntyvän myöhemmin ihan toisinpäin.

-

Olin aikamoinen tiukkapipo esim. 18-vuotiaana kun vertaa siihen mitä olen nyt, melkein keski-ikäisenä. 

Olkaa nyt hyvät ihmiset aikuisiksi ja järkeviä.

-

Vierailija kirjoitti:

Minä taisin olla aika kypsä nuori. Pidin itsestäänselvyytenä, että muutin 16-vuotiaana kotoa opiskelemaan. En bilettänyt vaan keskityin kouluun.

Olen aina nauttinut, kun saan itse päättää taloudesta ja siivoamisesta (olen ns himosiivoaja mutten mikään OCD sentään :D).

Minulla oli normaali ja ilonen lapsuus. Unelma omasta tilasta oli vaan suuri!

N29

No minkälaisen tilan sait sitten hankittua ?

Oliko monta lypsävää ja miten monta hehtaaria kaikenkaikkiaan ?

No minulta ikää ainakin kysytty ja näytän kuulemma nuoremmalta. No itse en ole vieläkään mielestäni valmis raskautumaan vaan panikoin sitä enemmänkin. Lisäksi en ole millään halunnut sitoutua ennen. T:28wee.

Vierailija kirjoitti:

No minulta ikää ainakin kysytty ja näytän kuulemma nuoremmalta. No itse en ole vieläkään mielestäni valmis raskautumaan vaan panikoin sitä enemmänkin. Lisäksi en ole millään halunnut sitoutua ennen. T:28wee.

Minulta oikeasti kysellään melkein joka kevät olenko menossa ensikesänä riparille ja syksyisin saatetaan kysyä missä käyn yläasteella ja ihmetellään kun en ole koulussa. Välillä linkissä taas tyrkytetään lastenlippua ja baarissa monet ihmettelevät onko minulla edes ikää ja henkkareita. Naisia kovin vaikeaa saada, usein saan kuulla suhkot itseni ikäisiltä naisilta että kannattaa etsiä omanikäistä seuraa.

T. Mies joka oikeasti on 22v 😅

Vierailija kirjoitti:

olen ns himosiivoaja mutten mikään OCD sentään :D

N29

Ahaa, kieltämisvaihe meneillään.

Voi kai. Itse olen pienikokoinen ja lapsenkasvoinen, ja tunnen itseni jatkuvasti ikäistäni nuoremmaksi, syynä saattaa olla ylisuojelevat vanhemmatkin. Tuntuu etten ymmärrä aikuisten asioita, ja samaa ikää olevat ja nuoremmatkin tuntuu paljon vanhemmilta. Tiedän myös puhuvani lapsellisesti, enkä oikein tiedä mistä tämänikäisten edes pitäisi puhua.

Vierailija kirjoitti:

Olin aikamoinen tiukkapipo esim. 18-vuotiaana kun vertaa siihen mitä olen nyt, melkein keski-ikäisenä. 

Mullakin tämä! Olin todella, todella kapeakatseinen ja ehdoton nuorempana, vaikka monesti kai nuorena tulisi olla jotenkin haihattelija ja kyynistyä sitten kokemusten myötä? Talouspoliittisesti olin erittäin oikealla, luulin kaiken elämässä olevan kiinni tasan itsestä ja omista valinnoista ja aivan etenkin ahkeruudesta, enkä uskonut rakkauteenkaan ollenkaan, vaan elin kylmässä järkiliitossa ihan tyytyväisenä kolmekymppiseksi asti. Kaikessa mietin vain rahaa ja maallista omaisuutta.

Minulla tuo kaikki tosin oli aika pitkälle kotoa omaksuttua asennetta ja sitä kautta mieleen istutettua. Onneksi olen aina ollut kova lukemaan ja opiskelemaan, joten itseä sivistämällä sain vähän perspektiiviä siihen, millaisista ilmiöistä ja tapahtumakuluista maailman menossa oikein onkaan kyse. Myöhemmin myös tapasin miehen, joka vei jalat täysin alta, joten olihan se rakkauskin olemassa sitten kuitenkin.

Nyt, lähemmäs nelikymppisenä, olen humaaneimmillani koskaan. Tosiaan ”löysin” tunteet itsestäni vasta kolmenkymmenen tällä puolella ja onkin muuten tosi omituista yrittää tulla juttuun joskus lukioaikoina tehtyjen tuttavuuksien kanssa, kun ihmisenä on aivan täysin eri henkilö kuin mitä silloin oli.