The Walking Dead, kausi 9 - OFFICIAL
Tehdäänkö uusi ketju tulevasta kaudesta jonka alkuun on enää vajaa 2 kk. Eli 8.10. se alkaa, Rickin viimeinen kausi, liekö koko sarjan viimeinen. Jotenkin TWD henkilöityy kuitenkin niin vahvasti Rick Grimesiin jonka ampumisesta ja koomassa heräämisestä kaikki alkaa. Kun Rick lähtee, voiko sarja enää jatkua?
Itse seuraan sarjaa enää tottumuksen vuoksi, se alkuaikojen jännitys on kadonnut. En usko että aikahyppykään tuo sitä eloa sarjaan mitä on jo viimeiset kolme kautta ( ainakin ) odotettu.
Kommentit (2043)
Luin aamulla että nyt on suunnitteilla kolmas TWD universumiin sijoittuva sarja, tällä kertaa tarinaa kerrottaisiin tuossa maailmassa täysi-ikäisiksi kasvaneiden nuorten kautta. Toisista kasvaa hyviä ja toisista pahoja.
Vierailija kirjoitti:

Tekisivät ennemmin pääsarjaa pidemmän tuotantokauden, kuin lisää erillisiä sarjoja ja elokuvia.
Vai että toisista kasvaa hyviä ja toisista pahoja. Varmaan taas niitä pahoja on enemmän kuin oikeasti olisi. Tylsää, jos kaikki on taas hyvien ja pahojen välistä taistelua. Sitä on ollut ihan liikaa ja pääsarjassa. Aivan kyllästymisiin asti.
Tai ehkä en olisi kyllästynyt, jos ne taistelut olisivat olleet nopeampia, mutta juonta on pitkitetty aivan liikaa.

Minusta ne the Walking Deadin 1-6 kaudet etenivät kohtuullisen ripeästi ja Kuvernööri on ollut sarjan onnistunein pahishahmo, jolla ei ollut järjetön määrä apureita käytettävissä. Sitä vastoin se Rick vs Negan asetelma hallitsi aivan liian pitkään ja seikkaperäisesti käsiteltynå 6. kauden päätösjaksosta aina 8. kauden päätösjaksoon asti.
Juonen kulku oli erityisen hidasta sen vuoksi että niitä eri asuinpaikkoja käytiin läpi melkein yksi kerrallaan per jakso. Välillä oltiin Alexandriassa, sitten Sanctuaryssa tai Oceansidessa tai Hilltopissa tai Jadiksen kaatopaikalla, eikä varsinainen pääjuoni mennyt lainkaan eteenpäin. Erityisen surkuhupaisaa oli se että yhtä baseballmailan kanssa heiluvaa kaveri ei saatu nitistettyä aivan jollain yksinkertaisella metodilla ja hänellä riittii lähes loppuun asti uskollisia seuraajia Simonin pientä kapinayritystä lukuunottamatta. Lopulta Rick vielä päättää omasta uhoamisestaan huolimatta jättää Neganin henkiin.
Tuo Neganin kuvio olisi pitänyt saada päätökseen vaikka 8. kauden puolivälissä ja sitten olisi menty eteenpäin ja Rick Grimesin viimeinen jakso olisi voinut hyvinkin olla 8. kauden 16. jakso eli ns. season finale. Tosin epäilen vahvasti että sarjan tuottajat halusivat pitää Rickin mukana mahdollisimman pitkään myös 9. kaudella turvatakseen katsojaluvut ja osin sen vuoksi tuo kerrontakin oli niin hidasta. Tuo juonen hitaan etenemisen takia mm. Carl Grimesin esittäjä vanheni todellisuudessa huomattavasti nopeammin kuin sarjan tapahtumat etenivät ja vertailun vuoksi Maggie Greenen esittäjä ehti olla 3 vuotta raskaana 6. kaudelta aina 9. kaudelle asti.
Vierailija kirjoitti:
Dr. Who kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
V
Tautieidemia ja myrsky on jo käytetty. Mitä muuta voisi tulla?
Josko pikkuhiljaa immuniteetti zombiuttajapatogeenille löytyisi?
Muutenkin alkaa olla jo yliepärealistista että vuosikausia hiljaksiin mätäneviä zombeja on vielä laumoittain liikkumassa. Nehän ei lisäänny keskenään, ja ihmisiä ei enää ole paljon jäljellä että niistä tulisi vauhdikkaasti uusia.
Sikäli mahdotonta, että se virus on jo kaikilla valmiiksi. Se vain aktivoituu ihmisen kuollessa.
Ei ole näin yksinkertaista. Ihmisethän zombiutuvat pienestäkin zombinpuremasta. Sille voi kehittyä immuniteetti.
Ja voi kehittyä semmoinenkin immuniteetti ettei ihmisen kuoltua virus kykene aktivoimaan ihmistä enää.
Ihminen ei "zombiudu" puremasta vaan saa siitä tulehduksen joka aiheuttaa kuoleman, sitten virus aktivoituu ja ihminen muuttuu zombiksi. Se purema ei siis itsessään tee ihmisestä zombia.
Tuohon voisi siis auttaa nopeasti tiputuksena aloitettu antibiootti.
Heti pureman jälkeen antibioottia, niin ei tulisi bakteeritulehdusta zombista. Tulehduksenhan aiheuttaa se mätä, joka on zombissa. Otaksun sen olevan bakteeri.
(ja näin ollen ei viruskaan pääsisi aktivoitumaan)
Tunnetusti zombin puremaan auttaa myös amputaatio eli esimerkiksi jalan tai käden katkaiseminen ennen kuin virus ehtii levitä kuolion tavoin koko ruumiiseen.
Amputaatio auttaa mädättäjään, mutta virus on, kuten edellä kerrottu, jo kaikissa ihmisissä valmiiksi.
Amputaatiota ei voi tehdä, jos purema on muualla kuin kädessä tai jalassa.
Herää kaksi kysymystä:
Auttaisiko nopeasti aloitettu antibioottitiputus?
Onkohan virus myös katastrofin jälkeen syntyneissä lapsissa?
Luulisi että ennen kuin lanta osui kunnolla tuulettimeen on sairaaloissa antibiootteja annettu yleisinfektioon runsaalla kädellä.
Olet oikeassa, en ottanut tuota huomioon.
Varmaan antibiootteja kokeiltiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin aamulla että nyt on suunnitteilla kolmas TWD universumiin sijoittuva sarja, tällä kertaa tarinaa kerrottaisiin tuossa maailmassa täysi-ikäisiksi kasvaneiden nuorten kautta. Toisista kasvaa hyviä ja toisista pahoja.
Tekisivät ennemmin pääsarjaa pidemmän tuotantokauden, kuin lisää erillisiä sarjoja ja elokuvia.
Vai että toisista kasvaa hyviä ja toisista pahoja. Varmaan taas niitä pahoja on enemmän kuin oikeasti olisi. Tylsää, jos kaikki on taas hyvien ja pahojen välistä taistelua. Sitä on ollut ihan liikaa ja pääsarjassa. Aivan kyllästymisiin asti.
Tai ehkä en olisi kyllästynyt, jos ne taistelut olisivat olleet nopeampia, mutta juonta on pitkitetty aivan liikaa.
Ymmärrät varmaan että sitä uutta sarjaa tekee suurelta osin eri ihmiset kuin pääsarjaa? Se ei siis millään lailla ole pois sieltä eikä sen pois jättäminen lisäisi jaksoja pääsarjaan vaikka tunnut aina niin kuvittelevan.
Onko kukaan ihmetellyt miksi se tappava infektio tulee vain puremasta mutta ei esimerkiksi veriroiskeista?
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan ihmetellyt miksi se tappava infektio tulee vain puremasta mutta ei esimerkiksi veriroiskeista?
Ja eikö sen veren pitäisi olla hyytynyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan ihmetellyt miksi se tappava infektio tulee vain puremasta mutta ei esimerkiksi veriroiskeista?
Ja eikö sen veren pitäisi olla hyytynyt?
Minkä veren siis?
Lentäähän siinä sen zombien eritteitä päälle, kun sen zombien kanssa taistelee ja kun sen seivästää.
Miksi niistä eritteistä ei tartu. Niitä roiskuu paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan ihmetellyt miksi se tappava infektio tulee vain puremasta mutta ei esimerkiksi veriroiskeista?
Ja eikö sen veren pitäisi olla hyytynyt?
Minkä veren siis?
Zombien veren. Aina roiskuu verta kun niitä tapetaan.

Totta ja ihan kaikkia muitakin eritteitä.
Ja ihmiset jopa pukeituvat zombin nahkoihin tai zombinsisälmyksiim
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan ihmetellyt miksi se tappava infektio tulee vain puremasta mutta ei esimerkiksi veriroiskeista?
Pappi-Gabriel sai jonku zombi-lentsun kun peitti itsensä Neganin kanssa zombien sisälmyksillä. Eikö ne jotain antibiootteja löytänyt sitten sen tohtori Carsonin kanssa "sieltä jostain", auttoiko ne sitten pappia tervehtymään... Hitsi kun näitä ei muista enää kunnolla miten ne jutut meni. :) Siksihän Gabriel on puolisokea, kun sillä oli se tauti-episodi.
Vierailija kirjoitti:
Fearin traileri.
Pitääköhän mun alkaa kattomaan Fearia uudestaan. Mulla tyssäs se jostain syystä. Enkä muista yhtään, että mihin kauteen/jaksoon pääsin. Sellainen muistikuva mulla vaan on, että ne päähenkilöt erosi siinä toisistaan. Se pariskunta, siitä se mies ja hänen poikansa lähtivät omille teilleen, nainen tyttärineen omille teilleen ja naisen poika yksin jonnekin... Nyt kun sinne sitten on tulleet viime kausilla Morgan ja Dwight (tullut vai tulee?), niin pitäisikö mun palata sarjan pariin. Tai siis toi traileri vaikutti ihan hyvältä ja mielenkiinto heräsi uudestaan.
TWDfani ei jaksanut kirjautua kirjoitti:
Hiphei, uusi sarjis on luettavissa https://readcomiconline.to/Comic/The-Walking-Dead/Issue-190?id=152968
Tosiaankin, Mahtaako Rick nyt poistua sarjakuvastakin?
En minäkään pidä yksiulotteisista hahmoista, toin vain esiin että Shanen ja Rickin välillä oli kuitenkin loppuun asti iso ero vaikka Rick ajan kuluessa joutuikin muuttamaan suhtautumistaan uuteen maailmaan ja sen ihmisiin lähemmäs sitä mikä Shanen suhtautuminen oli. Shane oli ennen kaikkea itsekäs ja hänen etupiiriinsä mahtui vain muutama ihminen kun taas Rick toimi ryhmän parhaaksi ja piti samassa arvossa koko ryhmää, ei ollut valmis uhraamaan ketään omaksi parhaakseen tai salatakseen tekojaan. Ero heidän välillään on varmaan siinä että Rick oli luontainen johtaja, Shane taas selviytyjä.