Miksi niin moni eroaa kahden lapsen saamisen jälkeen?

Suhteen hoitaminen lienee vaikeampaa kahden lapsen vanhemmilla. Yhden kanssa on yleensä vielä suht helppoa... voi nukkua vaikka päiväunet vauvan kanssa ja saada siitä voimia, mutta jos toinen ei enää päiväuni-ikäinen, niin sittenhän ei päivissä ole lepohetkiä. Univaje, oman ajan puute, yhteisen ajan puute, ...

Meillä toinen lapsi on ollut todella haastava nukkumisten yms. suhteen. Jaksaminen on molemmilla nollassa (= paljon riitoja) eikä parisuhteelle siis ylipäätään löydy oikein aikaa enää sitäkään vähää, mitä yhden lapsen kohdalla. No, siitähän voi arvata, voiko suhteemme tällä hetkellä hyvin... ei. Ei tässä eroa ole harkittu, mutta aika solmussa tilanne on ja mistä löytää edes aikaa normaaleille keskusteluille, kun lasten mentyä nukkumaan täytyy itsekin mennä ja miehen työvuorot ovat välillä ilta-aikaan.

Toista osapuolta ei tarvita enää, kun lapsiluku on täynnä. Eronneena niistä lapsista saa myös välillä lomaa, koska lapset on välillä exällä.

Sit on varaa, kun saa kahdesta lapsilisät.

Liittyisikö jotenkin siihen, että perhe on "valmis". Pitäisi alkaa elää sitä unelmiensa elämää, mutta huomaakin että se on ihan erilaista kuin ajatteli.

Vierailija kirjoitti:

Sit on varaa, kun saa kahdesta lapsilisät.

Ja molemmista yh-korotukset.

Kaksi lasta vie enemmän resursseja kuin yksi lapsi. Kynnys erota nykyään on paljon pienempi kuin ennen.

Monet eroaa myös täysin itsekkäistä syistä. Halutaan omaa aikaa ja paeta lapsiperhearkea, elämä ei ollutkaan niiden lasten kanssa niin helppoa eikä sitten lopulta oltu täysin ymmärretty sitä kuinka paljon siitä omasta elämästä niihin lapsiin joutuu uhraamaan. Ei oltu valmiita siihen mitä se todella vaatii.

Se oma aika on jotenkin se nykypäivän trendi. Sitä pitää olla eikä siitä ole nykypäivänä monet valmiita tinkimään. Aina pitäisi olla jotain luksusta tarjolla tai jotain ihmeellistä. Yhdessäolo ei riitä onneen vaan halutaan aina jotain lisää. Onhan täälläkin päivittäin aloituksia siitä kuinka puoliso valittaa kun ei ole omaa aikaa ja oikeasti vanhemmmat tappelee keskenään siitä kumpi hoitaa lapsia enemmän, ihan kuin lapset olisivat jokin työ ja tappelu syntyy siitä kun toinen pääsee vähemmällä. Ei osata siis asettua siihen vanhemman rooliin.

Syitä noihin eroihin on monia, mutta päällimmäisinä syinä ovat sekä oma että parisuhde aika. Jotkut pakenee koko lapsiperhearkea ja hylkää perheensä kokonaan. Sitten on tämä pettäminen mistä menee monet parisuhteet rikki jne.

Kyllä se on pidemmän päälle itsekkyys ja ajanpuute ja siitä johtuva ahdistus, jotka ajavat perheitä eron partaalle.

Voi pojat! Ensimmäisen kanssa pärjäsi ihan hyvin ja parisuhteellekin jäi aikaa. Nyt toisen tultua tuota aikaa vain ei ole. Molemmat lapset ovat haluttuja ja pitkään suunniteltuja, mutta arki on siitä huolimatta stressaavaa. 

Rahan kulutus on ajoittain hankalaa, kun nyt molemmat tarvitsevat ne välikausivaatteet yms. Tällöin ei puhettakaan, että laitettaisiin matkakassaan ainakaan paljoa säästöön. Päivisin yhteiset kahdenkeskiset ajat aivan mitättömiä, nyt kun molemmat vielä pieniä. Ainoat vapaat hetket ovat öisin. Alkuyöstä makoillaan sängyssä ihan räjähtäneen oloisina päivästä selvinneinä. Seksistä tai yleensäkään hellyydestä ei puhettakaan.

Näiden lisäksi arkea hiertävät kinastelut rahan kulutuksesta. Vaatteita pitäisi ostaa, vaippoja kuluu, lapset olisi kiva pitää kotona ainakin vuoden ikään saakka vaikka tiputtaisiinkin kotihoidontuelle jne.

Tästä huolimatta omalla kohdallani rakastan vaimoani ja koen tämän haasteeksi joka on vaan ylitettävä yhdessä. Lasten varttuessa sitä yhteistäkin aikaa löytynee enemmän. Tästä huolimatta ymmärrän hyvin myös niitä ihmisiä, jotka luovuttavat. 

Toisen lapsen kanssa seksielämä loppuu helposti.... kun ei enää edes ehkä tarvetta yrittää toista lasta. Ehkä jopa joku pelkää sitä, että tuleekin ehkäisystä huolimatta taas raskaaksi. Tai halut loppuvat, kun kaikki energia menee lapsiperheen arjen pyörittämiseen, jos palaa työelämään siinä vaiheessa (jos yhden kanssa ollut koko ajan kotona ja toinen lapsi tulee siihen heti perään).

Niin yhden lapsen kohdalla kaikki on uutta ja hienoa useimmille. Sitten tehdään toinen lapsi nopeasti perään ja kaikki ei ehkä olekaan enää niin ruusuista. Sitten parisuhdekin voi olla jo sen verran vanha, että toinen alkaa kyllästyttämään ja kun ei ole voimavaroja lapsiperheen pyöritykseltä suhteelle, niin soppa on valmis...

Itse olen huomannut eroboomin ajoittuvan siihen vaiheeseen, kun nuorin lapsista on saatu kouluun! Mistähän tämä johtuu? Tuttavapiirissä lukuisia tällaisia esimerkkejä! Luulisi että silloin alkaa helpottaa, kun pikkulapsiajan ohi ja voisi enempi panostaa parisuhteeseekin!

Vierailija kirjoitti:

Itse olen huomannut eroboomin ajoittuvan siihen vaiheeseen, kun nuorin lapsista on saatu kouluun! Mistähän tämä johtuu? Tuttavapiirissä lukuisia tällaisia esimerkkejä! Luulisi että silloin alkaa helpottaa, kun pikkulapsiajan ohi ja voisi enempi panostaa parisuhteeseekin!

Ehkä ne sitten on niitä, jotka ei halua erota pikkulapsivaiheessa, mutta kun lapsi kouluiässä, se tuntuu ehkä hyväksyttävämmältä.

Tai sitten siinä kohtaa tajuaa, että kumppani ei ole se, mitä on toivonut. Jos vaikka viimeiset väh. 7v on mennyt paljolti riidellessä, ei sitä suhdetta ole kovin helppoa enää tyydyttäväksi saada. Ja kun vihdoin kunnolla jää sitä omaa (ja parisuhdeaikaa), se ei olekaan sellaista, mitä on halunnut. Uusi kumppani ehkä löytyy helposti siinä tilanteessa...

Vielä ajatuksia?

Arkielämän realiteetit astuvat esiin ja ne utopistiset kuvitelmat elämästä ökyhäiden ja ensimmäisen prinssin tai prinsessan syntymän jälkeen alkavat hapertua ja haihtua kuin tuhka tuuleen.

On vaikea sopeutua olemaan ihan tavallinen perhe, jolla on normaalit ruuhkavuodet ja ongelmat. Parisuhde, kahden lapsen tarpeiden ja harrastusten hoitaminen ja kodinhoito plus oma ura käyvät monille ylivoimaiseksi. Elämä ei ole helppoa, etenkään tämä nykyisessä oravanpyörässä pysyminen, kaikessa järjettömässäkin pitää pysyä mukana vaikka henki menis.

Ihmisistä on tullut niin luusereita.

Täälläkin näkee päivittäin miten haukutaan lapsia, puolisoa, stressataan kaikkea aivan totaalisen turhaa ja suoritetaan elämää ja sitten yllätys yllätys: UUVUTTAA.......

Roikutaan niissä lapsissa kiinni ja unohdetaan parisuhde, huokaillaan huolesta kun Äidin Nyt Kuuluu ja mies ei osaa olla oikein mitenkään jne.

Paskalafkoja monet perheet nykyään

Niinpä.

Pieni ikäero se usein on syyllinen.

Koska sitten voi saada joka toisen viikon itselle omaa aikaa, kun on vuoroviikkosysteemi. Voi lähteä viinille tai oluelle, selata Tinderiä ja käydä harrastamassa seksiä uuden mielenkiintoisen ihmisen kanssa.

Koska lasten saaminen ja eroaminen on molemmat prosesseja. Oltiin suunniteltu ainakin kahden lapsen hankkimista. Sen yhden jälkeen vaikka huomaisikin jotain epäilyttävää, ei se käsijarrun vetäminen ole niin helppoa, kun toisesta on jo sovittu, eikä itsekään ole vielä varma siitä eropäätöksestä. Tietää kuitenkin, että toinen suuttuu ja tulee kriisiä jos vihjaa eroajatuksistaan aiemmin. Eikä sitä toisaalta heti ole valmis myöntämään itselleenkään, että on valmis luovuttamaan. Sitten se toinen ehtii saada alkunsa ja ajattelee, että no ei kai tässä auta kuin yrittää siihen asti kunnes ei enää pysty. 

Väsymys ja taloudellinen tila taitaa olla niitä oikeita syitä.

Tietenkin se yhteisen ajan puute jne.

Noh, eroamassa en ole, mutta ainakin meillä kävi niin, että mies ikäänkuin jatkoi yhden lapsen arkea ja nainen alkoi elämään kahden lapsen arkea. Minun arjestani tuli raskaampaa kuin ikinä ja mies alkoi yhtäkkiä kinuamaan omaa aikaa enemmän kuin koskaan. Kyllä siinä hymy hyytyy, kun on aamusta iltaan kahden lapsen (joista toinen lähes kokoajan sylissä tai rinnalla) kanssa yksin, ja ne hetket mitkä ennen sai itselleen niin onkin nyt aina jaettu vauvan kanssa. Alan itse katkeroitua tilanteeseen.

Mies oli ennen ihan osallistuva isä ja on edelleen, mutta hän on täysin sokea sille työmäärälle mikä nyt kotona on, ja jotenkin kuvittelee että vauva menee minulla siinä sivussa. Vauva on suhteellisen helppo, mutta imetyshetket kestää, lapset eivät nuku samaan aikaan, ruuanlaitto vaatii juuri sopivan hetken jne. Ja eihän lapset ylipäätään ikinä vain mene siinä sivussa.

Itse olen todella uupunut. Tavallaan ymmärrän naisia, jotka eroavat saadakseen välillä omaa aikaa. Vaikka ei sekään Oikotie onneen ole.