Lue keskustelun säännöt.
Mikä on selitys sille, että lähes koko suku pelkää mummolan taloa?
19.08.2018 |
Jo vuosia sitten kuollut mummoni asui isossa, vanhassa maatalossaan yksin varmaan 40 vuotta, sillä hän jäi leskeksi vain nelikymppisenä, seitsemän lapsen kanssa. Tästä talosta on tullut hänen lapsilleen ja joillekin lapsenlapsillekin myyttinen rakennus, jota rakastetaan ja pelätään. Kun mummo kuoli, niin perikunnalla oli ihan hirveitä riitoja, kuka saa siellä aikaansa viettää ja kuinka paljon, tai voiko astiakaapin maalata takaisin alkuperäiseen väriin jne.
Sit se talo herättää paljon typeriä pelkoja. Esim. äitini sanoi kerran, ettei suostu yöpymään siellä yksin, koska siellä kummittelee. Sama juttu äidin yhden sisaren kohdalla, kerran hän oli jopa huutanut eteiseen astuttuaan, että x ja y, voitte olla täällä rauhassa, jos ette häiritse meitä. X ja Y siis kauan sitten talossa kuolleita sukulaisia. Lapsuudesta muistan, miten kaikki sisarukset, myös miehet, kertoivat ihan totena kaikkia outoja juttuja, joita talossa oli sattunut. Noin muuten ei kai kukaan sen kummemmin ollut rajatieto-ihminen.
Mut semmoinen juttu, että kaikki nämä sisarukset ovat enemmän tai vähemmän traumatisoituneita. Kaikki naispuoliset päätyivät naimisiin hirveiden miesten kanssa: yksi osoittautui pedofiiliksi, kaksi alkoholistiksi ja yksi oli aivan krooninen pettäjä. Vain yhden sisaren liitto jatkuu yhä. Veljet - kaikki jo kuolleet - olivat mielestäni enemmän normaaleja, mutta tänä kesänä kuulin ihan pimeen jutun yhdestä veljestä, että hän kuulemma olisi nuoruudessaan raiskannut monta nuorta naista, eikä joutunut koskaan vastuuseen.
Me serkut, siis sisarusten lapset ollaan kans kaikki jollain lailla traumatisoituneita. Melkein jokaisella on ollut outo tai suorastaan hirveä lapsuus.
Mun väittämä on, että siellä talossa tapahtui sisarusten ollessa pieniä jotain todella pahaa. Talo on hyvin uskonnollisella paikkakunnalla ja mummokin oli uskossa. Ison lapsiperheen yh-äitinä ja maatilan hoitajana hän oli varmaan syvästi masentunut vuosikausia, kenties kyvytön huolehtimaan lapsistaan ja kenties jotain tosi pahaa, esim. pedofiliaa, pääsi tapahtumaan.
Mä en noihin kummitusjuttuihin usko pätkääkään, vaan oireellista on, että se talo herättää sisaruksissa noin suuria tunteita. Ehkä salaisuus on niin raskas, että siitä voi puhua vain metaforien kautta. Mummo itse on nostettu lähes pyhimyksen asemaan, vaikka mitä enemmän kuulen hänestä asioita, hän oli selvästikin mieleltään järkkynyt ainakin jossain vaiheessa. Äitini ei muista mitään muuta kuin että lapsuus oli ”aivan ihanaa”, joten hänestä ei ole tässä kohtaa apua. Kuulostaako teistä mahdolliselta, että sisaruksilla olisi kollektiivinen trauma, jota ei ole koskaan käsitelty, mutta joka oireilee monin tavoin, mukaan lukien lapsuudenkotiin liittyvät kummitusjutut ja taloon liittyvä ihmeellinen viha-rakkaussuhde.
Kommentit (24)
Ap:n teoria kuulostaa minusta ihan mahdolliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan selvä tapaus: jotain pahaa on tapahtunut. Et välttämättä saa koskaan tietää, mitä tarkalleen ottaen, mutta olet ihan oikeilla jäljillä. Hyvä, että olet alkanut vetää lankoja yhteen, siten saa syy-seuraus-suhteita omille traumoilleen, joita ilmeisesti on?? Asioiden realistinen pohtiminen kertoo, ettei ole lähtenyt mukaan sukunsa joukkohurmokseen vaan katsoo totuutta silmästä silmään.
Pahintahan on, että kierre jatkuu sukupolvien yli. Mieheni isoisä oli aivan hullu, joka käyttäytyi sairaasti lastenlapsiakin kohtaan. Heistä vain muutama myöntää, että esim. puukon pitäminen lapsen isovarpaan päällä ja uhkaaminen, että syöttää varpaan sioille on normaalia toimintaa samoin kuin koiran sadistinen kiduttaminen mm. potkaisemalla puukengällä päähän. Muut muistelee miestä vaan ”värikkäänä tapauksena” ja ”suurena persoonana”, joka otti humalassa vähän yhteen mummin kanssa, ”kuten silloin ikävä kyllä oli tapana”. Nämä hurmoksessa olevat lapsenlapset ovat jokainen itse vinksallaan. Totuuden myöntäneet selvinneet huomattavasti paremmin. Heidän vanhemmistaan ei kukaan myönnä mitään vaan muistelevat isoisää hauskana ja perhettään puolustavana, vaikka ”puolustaminen” oli sairaalloista mustasukkaisuutta vaimosta, jonka hän pieksi pienimmästäkin syystä kuten lapsetkin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan selvä tapaus: jotain pahaa on tapahtunut. Et välttämättä saa koskaan tietää, mitä tarkalleen ottaen, mutta olet ihan oikeilla jäljillä. Hyvä, että olet alkanut vetää lankoja yhteen, siten saa syy-seuraus-suhteita omille traumoilleen, joita ilmeisesti on?? Asioiden realistinen pohtiminen kertoo, ettei ole lähtenyt mukaan sukunsa joukkohurmokseen vaan katsoo totuutta silmästä silmään.
Pahintahan on, että kierre jatkuu sukupolvien yli. Mieheni isoisä oli aivan hullu, joka käyttäytyi sairaasti lastenlapsiakin kohtaan. Heistä vain muutama myöntää, että esim. puukon pitäminen lapsen isovarpaan päällä ja uhkaaminen, että syöttää varpaan sioille on normaalia toimintaa samoin kuin koiran sadistinen kiduttaminen mm. potkaisemalla puukengällä päähän. Muut muistelee miestä vaan ”värikkäänä tapauksena” ja ”suurena persoonana”, joka otti humalassa vähän yhteen mummin kanssa, ”kuten silloin ikävä kyllä oli tapana”. Nämä hurmoksessa olevat lapsenlapset ovat jokainen itse vinksallaan. Totuuden myöntäneet selvinneet huomattavasti paremmin. Heidän vanhemmistaan ei kukaan myönnä mitään vaan muistelevat isoisää hauskana ja perhettään puolustavana, vaikka ”puolustaminen” oli sairaalloista mustasukkaisuutta vaimosta, jonka hän pieksi pienimmästäkin syystä kuten lapsetkin.
Oksettavaa.
Mihin se mummo ne lapset heivasi, jos jäi leskeksi 40 v iässä ja asui yksin 40 vuotta ja lapsia oli 8. Tuskin se oli saanut ne kaikki ennen kuin täytti 25v.
Eiköhän ne perheen lasten traumat ole enemmänkin siitä, että lapsuus meni töitä tehden isän kuoltua ja tytöille jäi jonkinlainen isänkaipuu. Silloin sitä tulee ottaneeksi sen vähän surkeamman tapauksen.
Etenkin, jos äiti heivasi alaikäiset lapset ulos talosta - niinhän sä kutakuinkin väitit.