Onko jollekin tosiaan jotain väliä sillä, millaisessa arkussa heidät haudataan, mitä kukkia arkulle laitetaan ja mitä hautakiveen kirjoitetaan?

Ei pitäis olla.

Mutta joskus olen ajatellut että jos joku laulaisi minun hautajaisissa jonkun minulle tärkeän laulun, jonka haluaisin jättää muistoksi.

Minusta on tärkeää.

En tykkää näistä liberaaleista ihmisistä, joiden mielestä vain menestyvä elämä on hyvää. Vanhus on turhake ja joutaisi eutanasiaa poistaa ja ruumiin voi kipata ongelmajätteisiin.

Minulle kukin on ainutkertainen ja pyhä. Haluan myös hautajaiset Haluaisin omien hautajaisteni olevan perinteiset ja kauniit ja pröystäilemättömät.

Minua ei saa hautaa arkussa. Muulla ei väliä. Minut täytyy tuhkata! Haluan jättää maailman "kauniina", en puoliksi syötynä ja mädäntyneenä.

Minulle itselleni ei ole väliä.

Parin sukulaisen kuoleman jälkeen kuitenkin sanon, että tuntuu omaisille helpommalta kun vainajalle voi järjestää"hänen oloisensa" hautajaiset. Siinä mielessä nämä ohjeet auttavat, mutta siis omaisia.

Niinpä, ei niitä itse ole näkemässä. Minulta kysyttiin omien hautajaisteni toiveita aikuisrippikoulussa! Tökeröä, jos mikä.

Hautajaiset on osa omaisten surutyötä. He miettivät mitä vainaja ajattelisi ja mitä hautajaisvieraat ajattelevat. Maalaiskunnassa hautajaiset on hyvin tärkeä tilaisuus, harras ja juhlava. Isoissa kaupungeissa taitaa olla vähän liukuhihnameininki.

On. En halua, että tuhkaani haudataan. 

Tuhkat pitää heittää myötätuuleen.

Itse haluaisin ihan vaan puunvärisen puisen laatikon, ei ainakaan sellasta selkäpiitä karmivaa valkosta.

Ei ole mitään toiveita muutoin. Paitsi etten halua että siellä on muita kun oikeesti ne jotka minut tunsi ja minua rakastaa, ei koko sukua. Olen muutenkin introvertti ja ihmisarka, ei tunnu hyvältä ajatella että koko iso suku tulisi sinne. Mitä ne suuriosa minusta muistaisivat, muuta kuin lapsuusajan, sen kun mummolassa aina kokoonnuttiin ja minä istuin tarkkailemassa hiljaa kun muut pulputtivat koko karjalaisen suvun voimalla. :)

Toisaalta, tollasessa karjalaisessa isossa suvussa on se hyvä puoli, että' sitten kun kohtaa vaikka tädin jota ei ole nähnyt 30 vuoteen, tietää samantien että oomme samaa perhettä ja tulee kotoinen olo kun kuuntelee niitä, että vaikkei niihin ois pitänyt yhteyttäkään, niin oman veren kyllä tunnistaa eikä sitä arastele enää parin minuutin jälkeen vaikka ujo onkin.

Lähtipäs juttu nyt sivuraiteille, anteeksi. :)

 

Vanhempani ovat molemmat tuhkattu. Arkku oli pakko ostaa, joten valittiin kauniit mutta edulliset.

Minut itseni pitää tuhkata. Itselleni on sama minkälaiseen pahvilaatikkoon kehoni pistävät, siellähän se kuumuudessa palaa.

Rakastan merta ja meri-elämää yli kaiken, joten minut pitää sirotella tuuleen merelle.

Olen sanonut että ette tule saamaan rauhaa sielultani jos ette tahtoani noudata! Ja luvanneet on.

Minuakin kauhistuttaa ajatus mätänevästä ruumiista. Pahin ajatus mitä itselleni tai läheisilleni toivoisin.

On. En halua arkkua enkä hautausta. Tuhkaus ja tuhkat "roskiin". Ei lehti-ilmoitusta tai kiveä. Ne jotka minut haluavat muistaa kyllä muistavat minut ilnan mitään "julistamista".

Mä olen tehnyt hautaustestamentin, jossa kerron, miten mut "haudataan"  En halua sinne sukulaisia, jotka ei edes tunne mua. Olen ollut suvusta erossa yli kakskyt vuotta, joten harva musta edes tietää, kun olen itsekin jo yli kuudenkymmenen.

En edes tiedä kuka on mun "lähin omainen"

Minä en itse toivo hautajaisilta mitään erityistä. Mutta toivon, että lapseni, tai ketkä nyt jälkeeni jäävätkään, tekevät sellaisen tilaisuuden, joka helpottaa heidän surutyötään.

Minulle sillä on väliä, koska arvomaailmani on hyvin erilainen kuin lähiomaisilla. Jos olen kirjannut toiveeni ylös mm. uskonnottomista hautajaisista, he todennäköisemmin järjestävät näköiseni hautajaiset. Ei sillä, että noille asioille olisi minulle enää väliä kuolemani jälkeen, mutta jotenkin tapauskonnollisuus tuntuu silti väärältä.

^^^ Jos puunvärisellä tarkoitat tammiarkkua niin kannattaa jo käydä säästämään kirsturahoja. On nimittäin satoja euroja kalliimpi kuin perusvalkoinen arkku. :) 

Minua ei hautajaisissani minkään satuolennon nimeen muistella.

Ruumiini tuhkataan ja tuhkat sirotellaan minne perheeni hyväksi katsoo.

Kallis arkku on typerä. Kaikki ruumiit pitäisi evaporoida jollain uudella teknologialla.

Vierailija kirjoitti:

^^^ Jos puunvärisellä tarkoitat tammiarkkua niin kannattaa jo käydä säästämään kirsturahoja. On nimittäin satoja euroja kalliimpi kuin perusvalkoinen arkku. :) 

En tarkottanut, vaan ihan vaan jotain puulaatikkoa. Minulla ei ole vara säästää, olen työtön. Olisi kyllä ihan kiva tehdä oma ruumisarkku.

On sekin kummallista että pitäisi ostaa kallis arkku jostain hautaustoimistosta, miksei voi itse hakata lautoja vain yhteen.

 

^ Joissain kansalaisopistoissa on opintojaksoja joissa rakennetaan ja sisustetaan oma ruumisarkku. :) 

Minut pitää pukea supermies viittään ja ampua avaruuteen kohti tuntematonta. Jos tuolla jossain avaruudessa on muuta sivistystä, niin siinäpähän ihmettelevät kuinka kova jätkä oon kun lentelen tuolla ilman mitään varusteita.

20 vuoden hautajaistenjärjestelykokemuksella väitän, että nykyisin on entistä enemmän hautajaisia, jotka vainaja on eläissään itse suunnitellut pienintä piirtoa myöten. Kyllä se minä-minä -kulttuuri alkaa näkyä elämän lopussakin ja yllättäen kirkkoon kuulumattomat haluavat järjestää "viimeiset ikimuistoiset juhlat" kavereille ja sukulaisille. Moni kirjoittaa itse jäähyväispuheensa, jonka lukee suosittu näyttelijä tai juontaja (kyllä, ihmiset kyselevät hyvä-äänisiä ihmisiä hautajaisiin lukijoiksi) tai vapaa ajattelijoista tilattu juhlapuhuja. Tarjoilut, musiikki, ilotulitus jne. on tarkasti etukäteen mietitty eikä suinkaan vaikuta siltä, että etenkään alle 60v ikäiset haluaisivat tulla "siunatuiksi hiljaisuudessa".

Hankala sanoa, lähteekö se läheisten surutyö paremmin alkuun, kun muistotilaisuus muistuttaa välillä enemmän konserttia kuin perinteisiä pönötysjuhlia. Sama menetys siinä läheisillä kuitenkin on, juotiin hautajaisissa sitten kahvia tai pontikkaa, puhuttiin taivaasta tai haavemökistä Italiassa.