Siivooja sai yllättäen tililleen yli 35 000 euroa – kehitteli mielessään uskomattoman selityksen ja alkoi tuhlata
Mystinen rahapotti häkellytti 48-vuotiasta naista, mutta helpotti ahdinkoa. Tapaukseen sekaantuivat myös avomies, sisko ja ennustaja.
Pankkitilin saldon tarkistaminen sai Keski-Suomessa asuvan 48-vuotiaan naisen häkellyksiin. Naisen tilille oli ilmestynyt marraskuun puolivälissä 2016 mystisesti huimat määrä rahaa.
– Tulin töistä kotiin ja aloin maksaa laskuja. Menin nettipankkiin ja huomasin, että S-Pankin tililleni oli tullut juuri tuolloin rahaa yhteensä 35 489,90 euroa, siivoojana työskentelevä nainen kertoi hätkähdyttävästä hetkestä myöhemmin poliisille.
– Haukoin henkeä ja meinasin melkein lentää perseelleni, että mitä rahoja nämä ovat. Soitin avopuolisolleni, joka oli vielä töissä, ja kysyin häneltä, että miten on mahdollista, että tililleni on tullut tällainen summa rahaa.
Avomies pohti, josko kyseessä olisivat naisen äidin säästössä olleita lapsilisiä. Tiliote kertoi kuitenkin, että rahat olivat tulleet ventovieraalta henkilöltä.
Kommentit (67)
Ihmettelen suuresti miten jotkut kuvittelevat voivansa tuhlata tällaisen virheenä ilmestyneen rahakasan ilman seurauksia.
Entäs jos henkilö saa toimeentulotukea.. Ei taida kukaan virkailija uskoa että pankki on laittanut väärälle tilille ja näin syytön ihminen joutuu joko elämään pyhällä hengellä tai käyttämään hurjasti aikaa ja vaivaa siihen, että todistelee ettei ole saanut rahaa. Pitäisi pankillakin joku vastuu olla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä siivooja ei kysynyt neuvoa täältä ennen rahojen tuhlaamista?
Sitä olisi neuvottu soittamaan pankkiin ja ennustajalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä siivooja ei kysynyt neuvoa täältä ennen rahojen tuhlaamista?
Sitä olisi neuvottu soittamaan pankkiin ja ennustajalle.
Joku selvänäkijä ennusti Suomen 0-6 kiekkotappion jenkeille 2010 Olympialaisissa että "hyvin käy".
Vierailija kirjoitti:
Pankin vikahan tämä on, jos sieltä on sanottu kaiken olevan ok, mutta pankki on pankki. Minullekin tuli jonkun muun nimellä oleva pankkikortti, olisi pitänyt lähteä shoppailemaan.
Tuliko siinä tunnusluku mukana?
Käyttäjä19293 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä siivooja ei kysynyt neuvoa täältä ennen rahojen tuhlaamista?
Sitä olisi neuvottu soittamaan pankkiin ja ennustajalle.
Joku selvänäkijä ennusti Suomen 0-6 kiekkotappion jenkeille 2010 Olympialaisissa että "hyvin käy".
Jospa se näki vuoden 2014 kiekkovoiton jenkeistä 5-0, mutta erehtyi vuodesta?
Miksi tämä siivooja ei kysynyt neuvoa täältä ennen rahojen tuhlaamista?