Teinien vanhemmat - saako teidän lapset / nuoret liikkua myöhään kaupungilla?
Poika meni 7. luokalle. Tähän asti on ollut kotiintuloaika klo 21, eikä ole juuri muualla kuin jossain skeittirampeilla tai uimarannalla pyörinyt. Urheiluharrastuksen takia ei ole tietysti aikaakaan. Nyt oli kaveri koulun alun kunniaksi pyytänyt johonkin alaikäisten tapahtumaan (pe-iltana). Minä sanoin, että ok, mutta kotiin viimeistään ysiltä. Poika sanoi, että ei hän sitten viitsi mennä. Muistan, että itse sain alkaa käydä limudiskossa 7. luokan keväällä, ja disko oli vähintään klo 23 saakka. Siellä oli kuitenkin aika turvallista, nuorisotoimien työntekijät paikalla ja vanhempia valvojina. Onkohan tämä vanhenemista vai onko ajat muuttuneet, kun tuntuu vaikealta ajatellakaan, että oma poika olisi jossain menossa vielä siihen aikaan pe-iltana? Hän täyttää nyt 13 v.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Poika 11v, aloitti nyt 6. luokan. Kotiintuloaika klo 20. Futistreenien ja matsien takia välillä kotiudutaan myöhemmin.
Asutaan helsingissä ja yhden ainoan kerran ollut kaverinsa kanssa keskenään ilman aikuista keskustassa ja silloinkin leffassa. Ei ole edes pyytänyt päästä kaupungille pyörimään
Tuohan on vielä pikkupoika, teini vasta parin vuoden päästä.
Kavereiden kanssa saa olla. Ei keskustassa, mutta omilla kulmilla. Nuorisotalokin on auki 23.00 asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluiltana seitsemältä kotiin, vapaailtoina kymmeneltä jos on turvallisessa seurassa tai saa kyydin kotiin (kaverilla tms, lyhyt kävelymatka tai bussimatka), muuten sovitaan tapauskohtaisesti. Poikkeuksia rutiinikaavaan toki on.
17v tyttö, kaupungissa. Kavereilla on aikalailla samanlaiset aikataulut, lukiolaisia, joten nenä kiinni kirjassa tai läppärissä näköjään ovat illat.
Minä olen meistä se joka notkun kavereiden kanssa myöhään tai sometan yöhön asti... :D
Tyttöni on myös kohta 17. Hän sanoo, että kohta täuäyyää 18 ja sitten tekee mitä lystää. Tämä mietityttää. Onko enää järkevää pitää mitään kotiintuloaikoja 17-vuotiaalla?
Olen käskenyt hänen tulla aina viimeistään klo 22. Joskus poikkeustapauksissa klo 23.
Kaverillani on samanikäinen poika. Se saa olla miten kauan haluaa. Vaikka klo 01 asti.
Tekee mitä lystää vaikka asuu sinun kotonasi ja syö sinun ruokiasi? :,D hehe. Sopii yrittää.
Meidän 17-vuotias asuu toisella paikkakunnalla soluasunnossa. Siellä hän voi päättää menemisistään itse, mutta täällä kotona käydessään häntä koskevat meidän määrittelemät kotiintuloajat ja muut säännöt.
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan tuollaisen mopopärräyspaikan vieressä. Kuuntelevat joo musiikkiakin, mutta myös ryyppäävät ja tappelevat. Eivät taida vanhemmat tietää mitä kaikkea kultamussukat tekevätkään. Poliisit on olleet paikalla useamman kerran.
Oma tyttöni sai olla melko vapaasti, jos oli joku syy. Harvemmin kyllä kävi ulkona missään, ja usein sekin parin kaverin kanssa retkeilyä luonnossa. Muutti omilleen lukion takia 16-vuotiaana ja 17-vuotiaana poikaystävänsä kanssa. Kannatan sinänsä melko vapaata olemista jos nuori vaan on fiksu, mutta suuri osa ei ole.
Nuoret juo vähemmän viinaa kuin vuosikymmeniin. Tämä on ollut fakta jo vuosia. Ei kaikki nuoret ole raittiita, mutta näinhän se on joka ikäluokassa. Nuorilla miehillä se testosteronin määrän hurja nousu tahtoo aiheuttaa riitaisuutta, ei kai se siitä miksikään muutu, biologinen tekijä.
Ongelma on pikemminkin täysin vapaa kasvatus, lapset saavat tehdä jo suunnilleen vauvaikäisestä mitä huvittaa. Kyllä yläasteikäisillä vielä saa ja pitääkin olla sääntöjä, joku seiskaluokkalainen on vielä ihan lapsi, aivan eri asia kuin vaikka 17-vuotias.