Lue keskustelun säännöt.
Tuntuuko muista, että oma äiti ei pidä teistä?
17.08.2018 |
En ole koskaan tuntenut itseäni halutuksi tai pidetyksi tässä perheessä kummankaan vanhemman puolelta, mutta aiempi välinpitämättömyys on vaihtunut halveksuntaan. Äiti on nykyään kotona käydessäni avoimen aggressiivinen. Muita siskojani kohtaan en huomaa samaa.
Vanhempani erosivat äskettäin 30 vuoden aviovuoden jälkeen. Muistutan isääni ulkonäöltäni ja tempperamentiltani muita sisaruksia enemmän, joten olen päätellyt tämän olevan yksi syy. Toisena syynä on todennäköisesti äitini pettymys asemaani - yliopistoon painostamisen jälkeen en olekaan saanut vakipaikkaa (humanistinen ala), kuten hoitotyötä tekevät siskoni. Olen toisaalta myös kieltäytynyt kahdesta vakipaikasta, koska en halunnut jäädä näihin paikkoihin. En ole myöskään asettunut aloilleni, kuten nuoremmat sisareni, vaan kierroksessa on tätä nykyä viides pitkäaikainen parisuhde. Olen sisaruksista vanhin ja täytän ensi kuussa 30.
Muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (63)
Lisäkysymys: oletteko äitienne (vanhempienne) kanssa tekemisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisäkysymys: oletteko äitienne (vanhempienne) kanssa tekemisissä?
Mä olen. En voi olla olemattakaan. Mun lapsuus oli kuitenkin ihan tasainen, ja vaikka tämä ei-pidetyn osa sattuu en kuitenkaan pysty katkaisemaan välejä. Koitan ymmärtää syyt taustalla ja oppia. Uskon myös, ehkä naivisti, että kyllä äiti joskus mua tulee arvostamaan.
Ap
Mun äiti ei sano suoraan että ei pidä musta, mutta kyllä sen huomaa. Mulla kesti tosin kauan huomata ja uskoa, että hän ei oikeasti iloitse mun menestyksestä. Uskon, että hän puhuu pahaa minusta myös sukulaisille.
Äidin mielestä muutin liian aikaisin pois kotoa ja sitten alkoi kaduttaa. Aikuiseksi tultuani hän alkoi mitätöidä kaikkia saavutuksiani, että en kasvaisi yhä enemmän poispäin ja itsenäisyisi liikaa.
Meilläkin iltatähti on ollut selvästi suosikki. Onkin äidin kanssa parhaissa väleissä nyt aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Minun äiti ei pidä minusta, ei ole koskaan pitänyt. Ei ole sitä näillä sanoilla sanonut, mutta lukuisilla muilla tavoilla on sen monta monta kertaa ilmaissut. ”Voi kun olisit tuollainen kuin tuo... mikset voi olla enemmän... kuka mies sinut muka huolii... ei ihme ettei sinua palkattu...”. Ei ole myöskään koskaan kehunut minua, ei ikinä, saati että olisi sanonut rakastavansa.--
Sama. Mikään hyvä arvosana ei koskaan miellyttänyt. Teininä haukkui hu0raksi ja oli aivan varma, että "kylillä" minua pidetään sellaisena ja kertoi tämän toki minulle. Mitään syytä siihen ei tietenkään ollut. Nämä jutut kuulostaa ihan joltain juoppoperheen tapahtumilta, mutta ei, kyseessä on tuiki tavallinen suomalainen nainen, ei mielenterveysongelmia eikä mitään, mikä selittäisi tapahtumat.
Kiitos itsetunnosta, äiti. Joo ei juurikaan olla tekemisissä, mitä hän toki suuresti ihmettelee ja syyllistää, kun ei äitiä käydä koskaan katsomassa. Olen sanonut, että kannattaisi kokeilla olla mukavampi ihminen, niin ehkä hänen seurassaan viihtyisi paremmin. Ei uskonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäkysymys: oletteko äitienne (vanhempienne) kanssa tekemisissä?
Mä olen. En voi olla olemattakaan. Mun lapsuus oli kuitenkin ihan tasainen, ja vaikka tämä ei-pidetyn osa sattuu en kuitenkaan pysty katkaisemaan välejä. Koitan ymmärtää syyt taustalla ja oppia. Uskon myös, ehkä naivisti, että kyllä äiti joskus mua tulee arvostamaan.
Ap
Olet kyllä sissi! Mä enää 40v iässä jaksa kuunnella arvostelua ja haukkuja. Välit jäiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidit ovat joskus kateellisia, katkeria ja vahingoniloisia lapaelleen, toivovat pahaa ja vastoinkäymisiä, vaikeutta ja kurjuutta. Tämä ei ole niin harvinaista kuin luulisi. Asia on ikävä kyllä täysi tabu. Siitä puhuminen tekisi hyvää syrjityille lapsille.
Aiotteko auttaa nälvivää ja haukkuvaa vahingoniloista äitiänne vanhana, kun äiti heikko ja avuton?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin asia on fakta. Äiti on sanonut että olisi pitänyt tehdä mulle abortti. Onpa ”kauniisti” sanottu :(
Minä olin vahinkoraskaudesta, äiti 20v kun synnyin. Oli huono itsekäs äiti mulle, laitto hoitoon 2kk ikäisenä jo, ei viitsinyt imettää ja kaikki viikonloput hoidatti sukulaisilla että sai isän kanssa bilettää. Minua jätettiin usein yksin kotiin ilman hoitajaa, välillä öisinkin.Sisarusten teko kestikin sitten vuosia kun ei tullut niin helposti. Ensin tuli veli, veljellekin äiti oli huono äiti. 6v minun jälkeen syntyi pikkusisko. Äidin ja isän silmäterä. Tän jälkern jaettiinkin roolit.
Minä olin kiltein kympin tyttö, miellyttämishaluinen arka lapsi. Minusta tehtiin likasanko ja syntipukki. Veljestä tuli sitten ”isäntä”, eli häneltä vaadittiin aivan liikaa (piti lapsena jotehfä ns miesten töitä). Sisko on kultalapsi jota hrllittiin, imetettiin pitkään, vietiin 2v iässä hoitoon. Siskon kanssa tietty tuli kiintymyssuhde. Mun kanssa äiti ei bondannut koskasn koska ei jksanut imettää ja työnsi hoitoon 2kk iässä.
Kun täytin 18 ”sain luvan” muuttaa muualle eli heitettiin ulos, penniäkään rahaa tai muut apua en ole saanu koskaan. Eipä velikään kyllä.
Mutta sisko! Siskoll on ostettu 2 autoa, 4h rivitaloasunto lahjaksi. Siskollr maksetssn perheineen joka vuosi etelänmatka. Sisko saa nelikymppisenä kuukausirahaa.
Minä ja veli ei saatu mitään, meidän lapsia ri hoideta, meitä ei haluta kylään, meille ei soiteta.
Siskoa pyydetään kylään, hoidetaan koko ajan lapsia, soitellaan päivityäin ja sisko on saanut lahjana jo abou 300 000.
Vanhempamme ovat tehneet testamentin siskolle eli hän saa vielä perinnönkin (jää meille lakiosa mutta ei paljoa lohduta).Joten tarinan opetus: suosijavsnhempia on, ja inhokiksi voi joutua vaikka olisi kiltti kunnollinen lapsi.
Jos totta, niin ilmoitus verottajalle.
Lahjavero 300 000 €:sta on aika merkittävä summa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin asia on fakta. Äiti on sanonut että olisi pitänyt tehdä mulle abortti. Onpa ”kauniisti” sanottu :(
Minä olin vahinkoraskaudesta, äiti 20v kun synnyin. Oli huono itsekäs äiti mulle, laitto hoitoon 2kk ikäisenä jo, ei viitsinyt imettää ja kaikki viikonloput hoidatti sukulaisilla että sai isän kanssa bilettää. Minua jätettiin usein yksin kotiin ilman hoitajaa, välillä öisinkin.Sisarusten teko kestikin sitten vuosia kun ei tullut niin helposti. Ensin tuli veli, veljellekin äiti oli huono äiti. 6v minun jälkeen syntyi pikkusisko. Äidin ja isän silmäterä. Tän jälkern jaettiinkin roolit.
Minä olin kiltein kympin tyttö, miellyttämishaluinen arka lapsi. Minusta tehtiin likasanko ja syntipukki. Veljestä tuli sitten ”isäntä”, eli häneltä vaadittiin aivan liikaa (piti lapsena jotehfä ns miesten töitä). Sisko on kultalapsi jota hrllittiin, imetettiin pitkään, vietiin 2v iässä hoitoon. Siskon kanssa tietty tuli kiintymyssuhde. Mun kanssa äiti ei bondannut koskasn koska ei jksanut imettää ja työnsi hoitoon 2kk iässä.
Kun täytin 18 ”sain luvan” muuttaa muualle eli heitettiin ulos, penniäkään rahaa tai muut apua en ole saanu koskaan. Eipä velikään kyllä.
Mutta sisko! Siskoll on ostettu 2 autoa, 4h rivitaloasunto lahjaksi. Siskollr maksetssn perheineen joka vuosi etelänmatka. Sisko saa nelikymppisenä kuukausirahaa.
Minä ja veli ei saatu mitään, meidän lapsia ri hoideta, meitä ei haluta kylään, meille ei soiteta.
Siskoa pyydetään kylään, hoidetaan koko ajan lapsia, soitellaan päivityäin ja sisko on saanut lahjana jo abou 300 000.
Vanhempamme ovat tehneet testamentin siskolle eli hän saa vielä perinnönkin (jää meille lakiosa mutta ei paljoa lohduta).Joten tarinan opetus: suosijavsnhempia on, ja inhokiksi voi joutua vaikka olisi kiltti kunnollinen lapsi.
Jos totta, niin ilmoitus verottajalle.
Lahjavero 300 000 €:sta on aika merkittävä summa.
Lahjaverot on maksettu. Enemmänkin se on ongelma että saako tästä mitään hyvitystä edes perinnössä, tuskin. Koska vain lakiosa tulossa niin en mitenkään saa tuota sisarukselle ostettua asuntoa siihen mukaan.
Minusta tuo auton ja asunnon osto yhdelle lapselle (ja muille ei killinkiäkään) on törkeää. Kerran kirjoitin täällä siitä johonkin ketjuun, niin moni vastasi että on ihan ookoo että vanhemmat antavat rahansa yhdelle lapselle, heidän omat rahat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä äiti tykkää ja huolehtii, on vaan mielenterveysongelmainen niin ei ole aina pystynyt parhaimpaansa...
anopille en kelpaa mutta se ei taida olla kovin harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä äiti tykkää ja huolehtii, on vaan mielenterveysongelmainen niin ei ole aina pystynyt parhaimpaansa...
anopille en kelpaa mutta se ei taida olla kovin harvinaista.
No, minä en kelpaa äidille enkä anopille... vaikka ns saavutukset ovat ihan hyvät, joista normaali äiti / anoppi olisi ylpeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olettehan kaikki ketjussa vastanneet lukeneet ”70-luvun äidit”-ketjun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olettehan kaikki ketjussa vastanneet lukeneet ”70-luvun äidit”-ketjun?
Minä luin ketjua pitkään ja kirjoitinkin sinne jotain. Toisaalta ketju oli/on hyvin terapeuttinen, toisaalta tulin siitä erittäin huonovointiseksi. Viikkojen tai jopa kuukausien ajan toinen toistaan epämiellyttävämpiä muistoja tulvi mieleen ja uniinkin, se oli todella raskasta kun ei ole ketään kenelle puhuisin asioista. En ole pystynyt kertomaan kaikkia hirveitä tapahtumia ja juttuja edes miehelleni, joka kuitenkin on seurannut hämmentyneenä äitini edesottamuksia jo pian 25 vuoden ajan.
T Kultapojan pikkusisko
Joo tosi typerää tollainen jaottelu.Olen ainakin koittanut olla kaikille tasapuolinen.Yksi 3 äiti.
Vois olla jännää kuulla äitien mielipiteitä tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vois olla jännää kuulla äitien mielipiteitä tähän.
No se oliskin jännää. Narsistiäitini haukkuisi minut kiittämättömäksi ylimieliseksi kakaraksi, joka olisi pitänyt abortoida. Haukkuisi vaikeaksi mahdottomaksi ihmiseksi joka ei tule kenenkään kanssa toimeen.
Jännää että minulla on paljon ystäviä, olen avulias ja kiltti pidetty ihminen. Äidilläni taas on välit poikki lähes kaikkien kanssa.
Minusta eniten jännittävää on se että joku alkaa epäilemään kaltoinkohdeltujen kokemuksia ja puolustamaan näitä perseileviä äitejä!
Vierailija kirjoitti:
Vois olla jännää kuulla äitien mielipiteitä tähän.
Mun äidin vastaus kun yritin puhua hänelle sisarukseni suosimisesta ja mitätöimisestäni ja yleisestä tylyydestä minua kohtaan:”Ai jaa, en kyllä muista mitään tuollaista tapahtuneen mutta anteeksi nyt vaan ihan kauheasti jos jotain tuollaista olen sanonut tai tehnyt. Parhaani aina yritin mutta en minäkään täydellinen ole. Toivottavasti sinä osaat olla lapsillesi täydellinen äiti”.
Ei hemmetti, ihan identtiset jutut. Eli juuri:
- olisit niinkuin naapurin Irma, kaunis ja ihana
- miksi et voi olla niinkuin työkaverin lapsi
- mikä pettymys että sinusta tuli tuollainen
- jos olisin tiennyt mitä tulee, olisin jättänyt tekemättä
Ja juuri tuo sama ”helppohan sinun on kun on matikkapää, kielipää, lukupää, ei silloin tarvi mitään”. Todistukseni keskisrvo oli 9,6 peruskoulussa ja kirjoitin ällän paperit. Äitini mielestä minun ei tarvinnut tehdä mitään. Voin kertoa että kyllä todella tarvi.
Nyt aikuisena kuultua:
- teidän lapset on ihan vammaisen näköisiä kun hymyilevät oudosti
- kyllä saa hävetä sua kun ei ole kunnon työpaikkaa (olrn tekn.lis ja päällikkönä tuotekehityksessä, mielestäni enemmän arvostettava kuin hävettävä työ)
- miehesikään ei osaa mitään (Ekonomi)
- aina saa sinua hävetä kun olet lihava (62kg)
Niin... huomaatte varmaan pointin. Vaikka mitä tekisin, lukisin ”tähtitieteen tohtoriksi”, naisin Monacon prinssin, saisin nobelin palkinnon... mikään ei kelpaa ikinä. Ei tietenkään koska inhokin rooli snnettiin jo taaperona.
Jonkun muun äiti voisi olla vaikka ylpeä jos tyttärellä olisi samanlaiset saavutukset kuin mulla...