Miesystävä tuntuu näkevän lapseni pelkkänä rasitteena, ehkä mustasukkaisuutta. Meneeköhän ohitse?

Ei miestä huoleta mitä poikasi touhuaa, vaan se että sinä roikut kiinni pojassasi. Hän haluaisi olla elämäsi ykkösmies, eikä kakkosmies.

Toisen lapsi on aina toisen. Olen itse äiti joten minun pitäisi edes yrittää tykätä mieheni lapsista. En vaan tykkää ja ne ärsyttää.

Lopeta heti suhde mieheen, ei tule onnistumeen yhteiselo hänen kanssaan. Lapsi on aina ensimmäisellä sijalla.

Jos minulle tulisi mies niskojaan nakkelemaan, niin jättäisin hänet. Tuollainen käytös ei kuulu hyvään parisuhteeseen.

Ei tuo ole mustasukkaisuutta, vaan typeraa/huonoa käytöstä.

Ton takia en seurustele yh kanssa.

Ja sinä kuvittelet tuon miehen rakastavan itseäsi? Hahhah

Huonot ennusmerkit. Lapsesi on aina kuvioissa- aikuisenakin ja perheellisenäkin.

Mies manipuloi sinua. Älä mene halpaan.

Kamala miesystävä sinulla, suhteenne ei tule onnistumaan. Lapsi tulee aina ensin. Jättäisin miehen hetimiten.

Mä jätän kans perheelliset rauhaan.

Ei mene ohi, sydän on ruskeassa talossa.

Vierailija kirjoitti:

Poikani on 12v ja mielestäni jo tosi vaivattomassa iässä. Osaa jo olla aikoja yksinkin ja on paljon kavereidensa kanssa. Eihän tuon ikäinen enää edes roiku äidissään kiinni kuten joku pienempi lapsi tekisi. Ehkä juuri tuosta johtuen miesystävä tuntuukin usein "unohtavansa" minun olevan äiti ja pettyy ja nakkelee niskojaan, kun joudutaankin huomioimaan tuota lastani. Milloin kyse on rahasta, milloin ajasta, milloin mistäkin.

Tämän miehen mielestä nykyajan 12-vuotiaan pitäisi jo olla suunnilleen teini, joka ei tarvitse äitiä mihinkään ja luuhaa vaan kaupungilla tyttöjen kimpussa. Ei ota kuuleviin korviinsa, kun sanon poikien kehittyvän yleensä tyttöjä myöhemmin. Omani on juu kaveriensa kanssa paljon, mutta on hän minusta silti lapsi, jota en esim. jätä viikonlopuksi yksin, vaikka moisista hirveä riita miesystäväni kanssa tuleekin.

Olin eron jälkeen pitkään yksin ja vihdoin tuntui mies iskevän kunnolla, niin sitten ilmeneekin jokin tämmöinen ongelma. Kyllähän mustasukkaisuusongelmista on mahdollista päästä yli, onhan?

Miehelle lapsesi onkin tietysti pelkkä rasite. Ei vieraat lapset yleensä herätä mitään tuntemuksia, ja sinulta hän vie huomiota, joka miehen näkökulmasta kuuluisi hänelle itselleen.

Kamala ukko sinulla, riita, jos et jätä 12v lasta viikonlopuksi yksin? Tämän täytyy olla provo. Ei kukaan täysijärkinen kuuntelisi tuollaista miestä.

Mun miehen lapset on kyllä ihan kivoja. Ihan aidosti välillä nautin puuhastella lastensa kanssa. Välillä lapset ärsyttävät, eivät pelkällä olemassaolollaan vaan sillä jos vinkuvat, valittavat ja kiukuttelevat. Kyllä rehellisesti ärsyttää joskus tosi paljon. En tietenkään näytä sitä lapsille mitenkään. Minulla ei ole omia lapsia, joten en voi verrata että ärsyttäisikö jotenkin eri tavalla sitten omat lapset. Mutta siis, en tietenkään rakasta lapsia sillä tavalla mitä vanhempansa tekevät. Nuo lapset ovat kuitenkin jollain tapaa minulle tärkeitä ja rakkaita. Ovat rakkaita, mutta eivät kuitenkaan esim. mene minulla "aina ykköseksi" automaattisesti, niinkuin vanhemmilla menee käsittääkseni. 

Miehellä ei ilmeisesti itsellä ole lapsia, niin oma tuntemus lapsiin liittyen on huono? Mies ei tietenkään voi sinua pakottaa jättämään 12-v yksin viikonlopuksi, mutta jos sinä haluat panostaa parisuhteeseesi, niin hankit välillä 12-v:lle "lapsen vahdin" viikonlopuksi, että voitte mennä reissuun kaksistaan. Eli on sinun tahdosta kiinni saatteko homman toimimaan.

Kyllä ne toisen lapset ovat toisen lapsia, melkoinen maailmanhalaaja pitää olla kiintyäkseen vieraisiin lapsiin.

Todennäköisesti sinun lapsesi on samalla tasolla kuin vaikka naapurin lapsi.

Itsekkin uusperheessä asuneena voin sanoa, että kyllä niitä hetkellisiä kiintymyksiä tapahtuu, mutta kun muistaa kuinka helposti lapsi voidaan myös luotasi pois viedä suhteen katketessa, ei sellaiseen halua kiintyä.

Se vain satuttaa itseä lopussa.

Nuorin lapsistani on 12 vuotias poika ja meidän kahden välit ovat todella hyvät. Poika tulee todella mielellään juttelemaan kanssani omista jutuistaan, hän kuuntelee tarkoin ja arvostaa sanomaani ja lähtee mielellään kanssani vaikka heittämään tikkaa tai pyöräilemään. Hänellä on paljon hyviä kavereita ja muutama harrastus, joissa menee koulun lisäksi aikaa, mutta tottakai hän on kotona paljon.

Jos tähän saumaan tulisi joku äijä päsmäröimään ja nalkuttamaan, niin en katsoisi häntä minuuttia kauempaa. En todellakaan edes yrittäisi ymmärtää aikuista miestä, joka on lapselle vihamielinen. En myöskään altistaisi lastani sellaiseen yhtään, sillä lapsi, oli hän sitten minkä ikäinen vain, menee aina ykköseksi ajatuksissani ja sydämessäni. Hän on minun lihaa ja verta, joku kurmottava äijä vain vieras hyypiö.

Miehen ei tarvitsisi rakastaa lasta, mutta hänen tulee olla aina asiallinen ja aikuinen. Muuta käytöstä en hyväksyisi. En voisi rakastua ihmiseen, joka ei osaisi olla asiallinen yleensäkään ihmisille. Tuo ap:n miehen asiaton käytös poikaa kohtaan kertoo myös sen, että miehellä on muutenkin vaikeuksia olla ihmisten kanssa ja se piirre ei odottamalla tai puhumalla parane. Minä päätän itse ystävistäni ja tuollainen mies ei niihin kuuluisi.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti sinun lapsesi on samalla tasolla kuin vaikka naapurin lapsi.

Itsekkin uusperheessä asuneena voin sanoa, että kyllä niitä hetkellisiä kiintymyksiä tapahtuu, mutta kun muistaa kuinka helposti lapsi voidaan myös luotasi pois viedä suhteen katketessa, ei sellaiseen halua kiintyä.

Se vain satuttaa itseä lopussa.

Täh? Miten uskallat kiintyä mihinkään, jos pelkäät, että se viedään sinulta pois? Mistään ei voi olla varma koskaan ja mikään ei ole ikuista.

Olen joutunut hyvästelemään isovanhempani haudan lepoon, samoin myös yhden ystäväni ja lukuisia rakkaita lemmikkejäni, mutta silti uskallan kiintyä aina uudelleen.