Miesystävä tuntuu näkevän lapseni pelkkänä rasitteena, ehkä mustasukkaisuutta. Meneeköhän ohitse?

Ohimenevä sellainen, kyllä mies varmasti välittää sinusta ja pojastasi vaikka ei aina siltä tuntuisi, koska on kuitenkin parisuhteeseen kanssasi ryhtynyt.

Lähes kaikissa uusioperheissä joskus tulee jotain kitkaa ja erimielisyyksiä ainakin jossain vaiheessa mutta toivottavasti ne ovat ohimeneviä ja asiat pystytään sopimaan.

Vähän kärsivällisyyttä ja vaivaa se voi vaatia.

Toivottavasti kaikilta löytyy enemmän aitoa halua ja tahtoa epäkohtien korjaamiseen kuin luovuttamiseen.

Pelastakaa suhde jos se on pelastamisen arvoinen, jos ei niin jatkakaa matkaa eri suuntiin.

Ei ole uusperheainesta tuo mies, valitan. Mieti tilannetta poikasi näkökulmasta, hän kyllä huomaa tuon miehen suhtautumisen. Käytännössä mies vaatii sua jättämään lapsen heitteille (12-vuotias yksin viikonlopun on mun mielestä heitteillejättö) ja suuttuu kun et jätä. Mies joka noin räikeästi laittaa omat tarpeensa edelle, ei menisi mulla jatkoon. Olisi eri asia jos mies toivoisi teille kahdenkeskistä viikonloppua ja kysyisi voisiko lasta viedä vaikka mummolaan. Mutta vaatii lapsen jättämistä yksin, ei hitto.

Mulla on 12-vuotias talossa ja uusperhettä eletään. Onneksi sattui kohdalle se aarre joka ei nähnyt mun lapsia rasitteina vaan korkeintaan haasteina. Ovat tosi rakkaita toisilleen nykyään.

Normaalit, tasapainoiset kypsät aikuiset eivät ole mustasukkaisia lapsille.

Olen aina ihmetellyt, että puhutaan kuin jostain tavanomaisesta asiasta, että isät voivat olla vauvalle mustasukkaisia, kun on niin rankkaa, kun vaimo hoitaa yhteistä vauvaa.

Ei oikea mies oli mustasukkainen lapselle vaan arvostaa sitä, että nainen on hyvä äiti, oli kyseessä sitten oma tai vieras lapsi.

Itse en koskisi pitkällä tikullakaan mieheen, joka ei pidä huolta lapsistaan. Ihan sama, vaikka olisivat toisen naisen. En vain voisi kunnioittaa häntä.

Vierailija kirjoitti:

No olettaisin kyllä että joskus voisin kumppanin kanssa viettää viikonlopun ihan kahdestaan jos hänellä olisi jo 12v lapsi.., mummola? Kaverit? Minulla on 2v ja silti olen ollut jo viikonlopun ilman häntä :D

Parantaako viikonlopun kahdestaan vietto yhtään mitään? Onko mies sen jälkeen sitten onnellinen, hyväntuulinen ja ystävällinen kun on saanut sen viikonloppunsa? Ei, ei se onnellisuus ole tuosta viikonlopusta kiinni. Varmasti ap saisi poikansa vaikka viikoksi pois, mutta kaikkein paras olisi, että hän olisi poikansa kanssa kahdestaan sen viikon ja mies täysin muualla. Silloin kaikki näkisivät onko se erillään oleva sittenkään niin tärkeä.

Se voi olla vaan joku vaihe kirjoitti:

Ohimenevä sellainen, kyllä mies varmasti välittää sinusta ja pojastasi vaikka ei aina siltä tuntuisi, koska on kuitenkin parisuhteeseen kanssasi ryhtynyt.

Lähes kaikissa uusioperheissä joskus tulee jotain kitkaa ja erimielisyyksiä ainakin jossain vaiheessa mutta toivottavasti ne ovat ohimeneviä ja asiat pystytään sopimaan.

Vähän kärsivällisyyttä ja vaivaa se voi vaatia.

Toivottavasti kaikilta löytyy enemmän aitoa halua ja tahtoa epäkohtien korjaamiseen kuin luovuttamiseen.

Pelastakaa suhde jos se on pelastamisen arvoinen, jos ei niin jatkakaa matkaa eri suuntiin.

Eli ap:n tulee uhrata poika ja keskittyä pelastamaan parisuhde?

Pojalla on elämää takana 12 vuotta ja en tiedä perheen historiaa, mutta katsoisin, että hänen elämä ainakin täysikäisyyteen saakka on tärkeä taival. Menneet ovat menneitä ja niistä voi enää oppia, mutta jos sieltä löytyy karu ero pojan isästä ja ties mitä taisteluita, niin en todellakaan enää haluaisi laittaa lasta keskelle täysin turhia ihmissuhdeongelmia.

Mies ei ole tuossa kuviossa mitenkään tärkeä osa, tai ainakaan hänen ei pitäisi olla sellainen, joten hän poistuu takavasemmalle, jos perheen tilanne ei ole hänelle mieleinen.

Nosto

Olen äitipuoli enkä ole yli viidessä vuodessa päässyt ”inhosta” yli jota tunnen miehen lasta kohtaan ja hän on sentään vain meillä joka toinen viikonloppu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti sinun lapsesi on samalla tasolla kuin vaikka naapurin lapsi.

Itsekkin uusperheessä asuneena voin sanoa, että kyllä niitä hetkellisiä kiintymyksiä tapahtuu, mutta kun muistaa kuinka helposti lapsi voidaan myös luotasi pois viedä suhteen katketessa, ei sellaiseen halua kiintyä.

Se vain satuttaa itseä lopussa.

Täh? Miten uskallat kiintyä mihinkään, jos pelkäät, että se viedään sinulta pois? Mistään ei voi olla varma koskaan ja mikään ei ole ikuista.

Olen joutunut hyvästelemään isovanhempani haudan lepoon, samoin myös yhden ystäväni ja lukuisia rakkaita lemmikkejäni, mutta silti uskallan kiintyä aina uudelleen.

Lapsen häviäminen elämästä jonkun toisen ihmisen päätöksenä on täysin eriasia kuin kuoleminen.

Vai miltä sinusta tuntuisi elää perhearkea, lapsesta tulisi kuin oma, olisit lapsen kanssa läheinen 6vuotta ja se otettaisiin sinulta pois ilman, että voit sanoa mitään.

Kuoleminen on luonnollista, ei verrattavissa kiintymyssuhteeseen, joka katkaistaan ulkopuolisen toimesta.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti sinun lapsesi on samalla tasolla kuin vaikka naapurin lapsi.

Itsekkin uusperheessä asuneena voin sanoa, että kyllä niitä hetkellisiä kiintymyksiä tapahtuu, mutta kun muistaa kuinka helposti lapsi voidaan myös luotasi pois viedä suhteen katketessa, ei sellaiseen halua kiintyä.

Se vain satuttaa itseä lopussa.

Täh? Miten uskallat kiintyä mihinkään, jos pelkäät, että se viedään sinulta pois? Mistään ei voi olla varma koskaan ja mikään ei ole ikuista.

Olen joutunut hyvästelemään isovanhempani haudan lepoon, samoin myös yhden ystäväni ja lukuisia rakkaita lemmikkejäni, mutta silti uskallan kiintyä aina uudelleen.

Lapsen häviäminen elämästä jonkun toisen ihmisen päätöksenä on täysin eriasia kuin kuoleminen.

Vai miltä sinusta tuntuisi elää perhearkea, lapsesta tulisi kuin oma, olisit lapsen kanssa läheinen 6vuotta ja se otettaisiin sinulta pois ilman, että voit sanoa mitään.

Kuoleminen on luonnollista, ei verrattavissa kiintymyssuhteeseen, joka katkaistaan ulkopuolisen toimesta.

Mä olin miehen tyttären elämässä kymmenen vuotta, olin tukena, autoin hakeutumaan unelma-ammattiinsa, käytin suhteita että sai harjoittelupaikan. Toki on surullista ja väärin, että emme eron jälkeen enää ole paljonkaan tekemisissä. En silti voi sitä pitää turhana, kun näen miten hän on elämässään onnistunut, onnellinen ja hyvässä ammatissaan. Olen täällä kuitenkin vain muidenkin elämässä käymässä, ja oma lapsenikin on vain lainaa. Ei kaikki mikä päättyy, ollut turhaa.

Olen yh ja seurustelen. Minulla oli lapsi 11 v kun aloimme. Mies ei heti kiintynyt lapseen, eikä ollut kauhean perheihminen, vaikka itselläänkin on lapsia. Edes hänelle ei tullut mieleenkään, että 12-vuotias jätetään viikonlopuksi yksin kotiin. Seurustelu sujui ihan lapsen etu edellä. Vasta n. 14 v lapsi oli ekan yhden yön yksin kotona, ja sekin vain koska itse jo halusi. Ei ole vieläkään ollut koko viikonloppua yksin kotona, ja on 15. Kaverinsakaan eivät ole.

Sinulla on nyt ihan väärä mies tuohon sinun elämään. Voi olla muuten fiksu ja ihana, mutta aikuisten kesken. Lapsen elämässä tuo on suorastaan vaarallista, kun aikuisella ei ole mitään tajua, miten lasten kanssa eletään, tai mitä missäkin ikävaiheessa lapsen voi olettaa pystyvän. Kohtelee kuin aikuisia.

Ajattelisin, että hänellä täytyy ylipäätään olla jotain pahoja puutteita sosiaalisissa taidoissa ja empatiassa, vaikka muuten olisi kuinka älykäs. En viitsisi ajatella, että kukaan olisi noin itsekäs ja törppö ihan ilkeyttään.

Minunkin mieheni on varmaan sitä mieltä, että 12 v:n tulee pärjätä yksin. Ja on sitä mieltä, että etenkään poikaa ei paapota.

Koska hän itsekin alkoi pärjäämään nuorena.

Eli ei ap:n mies välttämättä mustis ole, vaan olisi samanlainen omillekin lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehellä ei vain ole kokemusta lapsista.

Ehkä, mutta se ei oikeuta huonoa käytöstä. Sitä paitsi 12 vuotiaat ovat todella fiksuja jo, eivät enää mitään täysin lapsia, vaan miniteinejä, joilla on ymmärrystä ja osaamista hyvin moneen.

Ei se oikeuta huonoa käytöstä, mutta se selittää miehen tunteet. Kyllä ihmisellä on oikeus omiin tunteisiinsa, saa tuntea mitä tuntee. En ole ketjua tarkkaan lukenut - mitä huonoa käytöstä mies tekee? Hän kertoo tunteistaan ettei ymmärrä poikaa, mutta käyttäytyykö hän huonosti?

En ole sama, mutta tässä nyt on taas yksi kontrolloiva mies, jonka mielestä hänen omat tunteensa ovat tosi toooosi tärkeitä ja ne pitää oksentaa ulos, koska pitäähän hänen, ei toki muiden, päästä ne kenenkään estämättä ilmaisemaan. Ja niitä miehen tunteita sitten on koko huusholli täynnä. Kaikilla on oikeus mihin tahansa tunteisiin, mutta aikuisen tulee osata niitä myös itsekseen käsitellä ja ymmärtää, että niitä tunteita on muillakin. Ei niillä, jotka eivät tee tunteistaan yhtä isoa haloota, ole mitenkään automaattisesti vähemmän tai helpompia tunteita.

Minä taas oon huolissani kun kaverini uusi mies ei välitä tuon taivaallista että naisen 12 vuotias poika viettää paljon öitä yksin.

Tapailin aikoinaan naista jolla oli 3 lasta, tunsin itseni usein pelkäksi autokuskiksi ja apulaiseksi arjen pyörittämisessä. Yhteistä aikaa ei juuri ollut ja silloin harvoin kun lapset olivat isällään tämä nainen jutteli puhelimessa jokaisen lapsensa kanssa tuntikausia. Poistuin tästä uusperhehelvetistä niskojani nakellen enkä ole katunut sekuntiakaan. Nainen soitteli vielä pitkään perään ja syyllisti juurikin sillä että minun pitää ymmärtää ja pitää sitä ja pitää tätä. Totesin kylmästi: Minun ei tarvitse yhtään mitään. Tietenkin AV-mammojen mielestä olen nyt itsekäs sika yms. Mutta en kyllä todellakaan uhraa elämääni jonkun toisen kauhukakaroiden sietämiseen ja harrastuksiin kuskailuun jne.

No sinähän olet tyypillisesti ripustautunut poikaasi erosi jälkeen, yrittänyt muovata hänestä uutta miestä itsellesi siltä varalta ettet enää koskaan löydä oikeaa miestä. Miesystäväsi kyllä haistaa tämän ja kavahtaa poikaasi siksi, raukkaparka äitinsä orja. 

Jos olisin uusi miehesi jättäisin sinut.

Sääntö 1: Never date yh.

Luin vain aloituksen, mutta kysehän on siitä, että todella aito narsisti/psyko ei ymmärrä muitten tunteita. Ei ymmärrä, miltä joku asia tuntuu eikä osaa (saati edes halua) tajuta, miltä toisista tuntuu. Ei omaa kykyä empatiaan, jotain olennaista ihmisyyteen liittyvää puuttuu.

Tyyliin: näkee ihmisten itkevän ja surevan vaikka onnettomuuden uhreja. Psykoa huvittaa ja ihmetyttää ihmisten ilmeet ja käytös vailla käsitystä, miltä ihmisistä tuntuu sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Luin vain aloituksen, mutta kysehän on siitä, että todella aito narsisti/psyko ei ymmärrä muitten tunteita. Ei ymmärrä, miltä joku asia tuntuu eikä osaa (saati edes halua) tajuta, miltä toisista tuntuu. Ei omaa kykyä empatiaan, jotain olennaista ihmisyyteen liittyvää puuttuu.

Tyyliin: näkee ihmisten itkevän ja surevan vaikka onnettomuuden uhreja. Psykoa huvittaa ja ihmetyttää ihmisten ilmeet ja käytös vailla käsitystä, miltä ihmisistä tuntuu sisällä.

Voi i, tämä tuli väärään ketjuun.

Naapurissa kuoli mies, isä. Lapsia jäi neljä ja sureva leski. Tai rouva löysi uuden miehen parissa kuukaudessa ja asumaan otti samantien.

Uusi mies on aivan jumalattoman mustasukkainen lapsista ja myös kuolleesta miehestä. Kaikki kuvat ja esineet piti hävittää kämpästä. Lapset ei saisi käydä haudalla ja muutenkaan muistella isäänsä ääneen tai alkaa ison vauvan hulluuskohtaukset.

Sitä ketutusta tietty sitten yrittää hukuttaa viinaan ja siitähän sitten saadaan viikottaiset tappelut aikaiseksi. Tätä on nyt kestänyt kaksi vuotta. Ollaan naapureiden kanssa siedetty tämän naisen entisyyden takia, he olivat kiva ja mukava perhe. Nyt kaksi lasta laitoksessa, yhdellä vakava masennus ja syömishäiriö... Häätö tulossa.

Kaikki vaan sen takia, että rouvaa panettaa.