Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut masentuneet eivät halua syödä lääkkeitä?
16.08.2018 |
Minä syön ja olen miettinyt mitä jos jättäisin lääkkeen pois, kuinka alas taas vajoaisin. En tietenkään haluaisi syödä mitään lääkityksiä mutta tällä hetkellä syön koska voin niiden ansiosta paremmin. Miksi jotkut eivät syö vaikka hyötyisivät siitä selvästi?
Kommentit (51)
Mistä sinä tiedät että joku tietty henkilö hyötyisi lääkkeistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noo oleenn nähnyt esimm hyvinn läheltää että mitä ne läääkkeet tekee ihmiselle. Minää uskonn elämään positiivisteen virtausteen, vastuuun ja järjenn tuovann ja jakaavan sen kaikeen yhteisöön. Luotaan toimivaan yhteeisööön ja yjteiskuntaaan, ihmisiin jotkaa myös kokemukseen syvän riintaäänen lisääksi ehostaavat sitä turvallisessa suhteessa yhteydessä modeerrniin aikaamme.
Minua ne eivät auttaneet, kun joskus niitä söin. Lopetin siis.
Vääriä käsityksiä lääkkeistä, uskottu nettijutut ym. Sama kuin e-pillereissä, on muotia haukkua masennuslääkkeitä. Vaikkei asiasta edes mitään tietäisi. Ja tietysti vanha iänikuinen luulo että terapia parempi, että lääkitys on terapian vastakohta. Ei ole.
Koska ne ei auttaneet mua. Oli vaan zombie olo jossa kaikki oli merkityksetöntä ja harmaata. Se mikä auttoi oli lopulta opetella tunnistamaan ja kokemaan aitoja tunteita. Tuon jälkeen tuntuu totaalisen naurettavalta ajatuskin että lääkkeet voisivat koskaan toimia muuten kuin särkylääkkeenä kun oikeesti pitää parantaa se haava. Hirvittää etten olisi tehnyt töitä tunne-elämäni kanssa vaan olisin tyytynyt elämään rauhoitettua pökkelönä. Mut kaikilla ei ole samat syyt. Joku voi saadakin oikeaa apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska luin niihin liittyvistä haittavaikutuksista ja lopettamisen vaikeudesta. Riskit tuntuivat liian suurilta ja halusin yrittää selvitä ilman. Hyvä että yritinkin, nykyisin en koe olevani masentunut.
Olen myös ihmetellyt sitä, kuinka kielteisesti lääkkeisiin suhtaudutaan. Samat ihmiset yleensä kuitenkin huolivat antibioottikuurin tulehdukseen, kipsin murtuneeseen raajaan, syöpähoidot ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siksi koska kaikki eivät halua saada sellaisista lääkkeistä pysyvää hermostovaurioita, tai syöpiä koska niiden käyttö lisää syöpäriskiä. Etenkin paksusuolen syöpä on yhteydessä noihin lääkkeisiin.
Saat merkinnän johonkin tietokantaan ja sen jälkeen voit sanoa heippa työllistymishaaveille ja vakuutuksille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska kaikki eivät halua saada sellaisista lääkkeistä pysyvää hermostovaurioita, tai syöpiä koska niiden käyttö lisää syöpäriskiä. Etenkin paksusuolen syöpä on yhteydessä noihin lääkkeisiin.
Saisinko linkin, kiitos?
Mulla on kaksi masennusesta kärsivää kaveria. Toinen joutui kokeilemaan kymmenet eri merkit läpi ennen kuin löysi sen täydellisen ja eka on henkisesti halvaantunut jopa niin pahasti ettei tajua jos auto törmäisi vieressä. Lääkkeet voi parhaimmillaan olla sun hengenpelastjia tai sitten halvaannuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1)ne pilaavat aivot
2)ne lihottavat
Vierailija kirjoitti:
Koska ne ei auttaneet mua. Oli vaan zombie olo jossa kaikki oli merkityksetöntä ja harmaata. Se mikä auttoi oli lopulta opetella tunnistamaan ja kokemaan aitoja tunteita. Tuon jälkeen tuntuu totaalisen naurettavalta ajatuskin että lääkkeet voisivat koskaan toimia muuten kuin särkylääkkeenä kun oikeesti pitää parantaa se haava. Hirvittää etten olisi tehnyt töitä tunne-elämäni kanssa vaan olisin tyytynyt elämään rauhoitettua pökkelönä. Mut kaikilla ei ole samat syyt. Joku voi saadakin oikeaa apua.
Minä en luultavasti olisi pystynyt tekemään töitä tunne-elämäni kanssa ilman lääkkeitä, olisin vain jäänyt itkuiseksi zombieksi sängynpohjalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noo oleenn nähnyt esimm hyvinn läheltää että mitä ne läääkkeet tekee ihmiselle. Minää uskonn elämään positiivisteen virtausteen, vastuuun ja järjenn tuovann ja jakaavan sen kaikeen yhteisöön. Luotaan toimivaan yhteeisööön ja yjteiskuntaaan, ihmisiin jotkaa myös kokemukseen syvän riintaäänen lisääksi ehostaavat sitä turvallisessa suhteessa yhteydessä modeerrniin aikaamme.
Miinustaaa yksiii ongelmaa on siiinä etttä ihmiseen käsityyskyky ja kapasiteeetti laamaaantuuu nykyisesssä rytmisssä.
Hieno syödä jotain pillereitä, joiden on tutkimuksissa todettu kutistavan apinoiden aivojen kokoa 10%.
Hieno syödä pillereitä, jotka lihottaa 10kg kuussa, ei kauheesti auta parantamaan masennusta kun on ulkonäöstään jo ennestään ylistressaantunut.
Jotkut varmasti (elintärkeää) apua niistä saavat, mutta mua koko ajatus masennuslääkityksestä ahdistaa enemmän kuin itse masennus.
Mulla on masennuksen pahin ja invalisoiva oire väsymys ja uupumus. Ei siis mitään itsetuhoisuutta, mielialan laskua tai tunnetilojen menetystä. Vaan ihan kauha väsymys ja koska muuta fyysistä vikaa ei ole löytynyt, niin kyse lienee masennuksesta. Masennuslääkeitä en uskalla kokeilla sen takia, että ne voi väsyttää entisestään. Ja minä en tarvitsisi lääkityksestä muuta apua, kuin että ei väsyttäisi koko ajan. Luulen että masennuslääkkeet ei siihen auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ne ei auttaneet mua. Oli vaan zombie olo jossa kaikki oli merkityksetöntä ja harmaata. Se mikä auttoi oli lopulta opetella tunnistamaan ja kokemaan aitoja tunteita. Tuon jälkeen tuntuu totaalisen naurettavalta ajatuskin että lääkkeet voisivat koskaan toimia muuten kuin särkylääkkeenä kun oikeesti pitää parantaa se haava. Hirvittää etten olisi tehnyt töitä tunne-elämäni kanssa vaan olisin tyytynyt elämään rauhoitettua pökkelönä. Mut kaikilla ei ole samat syyt. Joku voi saadakin oikeaa apua.
Minä en luultavasti olisi pystynyt tekemään töitä tunne-elämäni kanssa ilman lääkkeitä, olisin vain jäänyt itkuiseksi zombieksi sängynpohjalle.
No minä en kyennyt edes itkemään ennen kuin tutustuin tunne-elämän käsitteeseen, joten niin me ollaan erilaisia. Minä olisin lääkkeillä elänyt elämäni säilytyksessä koskaan tutustumatta omaan aitoon itseeni.
Söin kaikki minulle määrätyt lääkkeet kymmenen vuoden ajan sillä seurauksella, että paino nousi 20 kg, jatkuva ummetus venytti suolen pussille ja lääkitys aiheutti jatkuvan tokkuran, päänsäryn ja virtsankarkailun. Avioliittoni hajosi, lapseni sairastuivat. Eikä masennus lieventynyt yhtään. Käytännössä nukuin 10 vuotta elämästäni.
Kaiken lisäksi diagnoosi oli väärä, en ollutkaan depressiivinen vaan minulla on bipolaarihäiriö tyyppiä 2 (tämäkin diagnoosi on hitusen hämärä; meillä on todettu suvussa pinealoomaa eli käpylisäkkeen kasvainta, joka aiheuttaa kroonista päiväväsymystä ja huonounisuutta, joka taas johtaa burn outiin ja depressioon). Eipä ihme, ettei lääkitys tehonnut, kun se oli väärä. Sitäpaitsi osa tavallisista depressioistakin on lääkeresistenttejä. Niihin tehoaisi paremmin kognitiivinen terapia tai sähköhoito, joita kumpaakaan ei ole helposti saatavana lääkärikunnan vanhoillisuuden ja Kelan niukan rahoituksen vuoksi.
Vierottauduin hitaasti lääkkeistä v. 2014 ja nyt käytän yhtä ainutta mietoa ahdistuslääkettä nukahtamisapuna iltaisin. Nukun silti huonosti, koska pinealooma. Paino on laskusuunnassa, virtsa ei karkaile, mutta venynyt suoli joudutaan korjaamaan kirurgisesti.
Lääketiede ei ole eksaktia, ja psykiatria se vasta pimeässä rämpiikin. Onneksi genetiikka ja aivojen toiminnallinen kuvantaminen tuovat koko ajan uusia edistysaskelia, ehkä tulevaisuudessa tepsivää ja tieteeseen perustuvaa hoitoakin, joka ei vammauta potilaita loppuiäksi.
Ainoastaan ja VAIN minun oma subjektiivinen näkökulma asiaan: Toistakymmentä eri lääkettä kokeiltuna, eri annoksilla ja eri kombinaatioilla. Oma kokemukseni on, että jokaisessa valtavia sivuoireita jne... aikaperspektiivinä 15 vuotta, joten olen yrittänyt. Unilääkkeitä ja rauhoittavia joudun valitt. käyttämään.
Hyvin ambivalentti suhtautuminen lääkkeisiin. En ole vastustaja, enkä puolestapuhuja. Joudun ehkä ensi kuussa taas aloittamaan "jonkun". Oma valinta toki.
Vähän enemmän voisi olla objektiivista infoa esim. haittavaikutuksista. Viittaan aiempaan. En siis tuomitse.
Minua lääkkeet jostain syystä pelottavat.