Totaalinen väsymys ihmisiin. En vaan jaksa. Mikä mua vaivaa?

Sama. Paitsi että olen yrittäjä, on alkanut ahdistaa kun ihmiset ottavat yhteyttä ja pitäisi kokoajan olla tavoitettavissa, ja vielä enemmän ahdistaa kun en vastaa yhteydenottoihin tarpeeksi nopeasti. Ihan totaalinen väsymys sosiaalisuuteen ja ihmisiin ja someen. Kamalaa.

Olet normaali, onnea.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Paitsi että olen yrittäjä, on alkanut ahdistaa kun ihmiset ottavat yhteyttä ja pitäisi kokoajan olla tavoitettavissa, ja vielä enemmän ahdistaa kun en vastaa yhteydenottoihin tarpeeksi nopeasti. Ihan totaalinen väsymys sosiaalisuuteen ja ihmisiin ja someen. Kamalaa.

^^^tarkennuksena, että en niinkään ärsyynny, vaan nimenomaan ahdistaa suuresti tuo jatkuva pakko sosiaalisuuteen ja kanssakäymiseen

Minä en jaksa ihmisiä ollenkaan, en ole oikein koskaan jaksanut, mutta mitä enemmän ikää tulee, sen vähemmän. Edes kavereita ei jaksa enää.

Yhtään uutta ihmistä en elämääni enää ottaisi, enkä ole ottanutkaan vuosiin, kiintiö täynnä.

Facessakaan en pidä tuttuja, ei jaksa yhtään kanssakäymistä ja kuulumisten vaihtoa, turhaa paskaa kaikki. Mutta pakko pitää joku side, jos tarvitsee joskus apua. Muuhun en tuttuja tarvitse, mutta ei voi tietää koska tulee hätätilanne että toisia tarvitsee.

Minulle tuli tuo sama fiilis, kun tein vuosia töitä ihmisten parissa. Tulin aika kyyniseksi, ja opin, että suurin osa ihmisistä on peestä.

Poistu somesta kokonan. Itse tein niin, onni ja elämänilo palasivat. En ikinä enää palaa taksisin!! Kokeilkaapa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa ihmisiä ollenkaan, en ole oikein koskaan jaksanut, mutta mitä enemmän ikää tulee, sen vähemmän. Edes kavereita ei jaksa enää.

Yhtään uutta ihmistä en elämääni enää ottaisi, enkä ole ottanutkaan vuosiin, kiintiö täynnä.

Facessakaan en pidä tuttuja, ei jaksa yhtään kanssakäymistä ja kuulumisten vaihtoa, turhaa paskaa kaikki. Mutta pakko pitää joku side, jos tarvitsee joskus apua. Muuhun en tuttuja tarvitse, mutta ei voi tietää koska tulee hätätilanne että toisia tarvitsee.

Älä nyt kuvittele että kukaan sinua auttaisi, kun roikotat ihmisiä mukanasi hyväksikäyttö mielessä! Eikä sinua kuulukaan auttaa koska et kenestäkään aidosti pidä!

Vierailija kirjoitti:

Ärsyynnyn ihmisistä ihan hirveästi nykyään. Ja mikä oudointa olen se aina iloinen asiakaspalvelija.

Ihan vaan kyökkitsykolookina heitän, että se mikä sinua väsyttää ja ärsyttää on se, että et ole kohtaamisissa oma itsesi, vaan sinulla on se asiakaspalvelijan rooli. Osa asiakkaista voi vaikka tykätä sinusta, ja haluta jutella välillä vähän niitä näitäkin - ja tuo voi aiheuttaa turhautumista, koska tiedät että se on rooli josta he tykkäävät, rooli jonka he kuvittelevat olevan sinä itse. Kuvittelevat ns. tuntevansa sinut.

Ehdotan ratkaisuksi, että hivutat työrooliasi edes pikkuisen lähemmäs omaa itseäsi, vaikka asteittain, kokeilumielessä. Saattaa helpottaa oloasi.

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa ihmisiä ollenkaan, en ole oikein koskaan jaksanut, mutta mitä enemmän ikää tulee, sen vähemmän. Edes kavereita ei jaksa enää.

Yhtään uutta ihmistä en elämääni enää ottaisi, enkä ole ottanutkaan vuosiin, kiintiö täynnä.

Facessakaan en pidä tuttuja, ei jaksa yhtään kanssakäymistä ja kuulumisten vaihtoa, turhaa paskaa kaikki. Mutta pakko pitää joku side, jos tarvitsee joskus apua. Muuhun en tuttuja tarvitse, mutta ei voi tietää koska tulee hätätilanne että toisia tarvitsee.

Tää on huono tapa. Sulkemalla muut ulos siksi kun sulla on jo vskio ystäväpiiri, saatat menettää todellisen helmen. Ennemmin kannattais ajatella niin, että jos löydät upean ihmisen niin otat sen ystäväkdi, ja jätät jonkun huonon pois.

Mutta, siis mielestäni lähes kaikki ihmiset on pohjimmiltsan kivoja! Poislukien narsistit javpsykot jotka ovat 100% pahuutta. Mutta näitä on joku 5% ihmisistä.

Eli ne 95% on kivoja muttasuurin osa vasta POHJIMMILTAAN kivoja. Eli vaatii pinnan slle pääsemistä ja parempaa tutustumista. Lisäksi, jos itse on jo ihmisiä inhoava, toinen vaistoaa sen ja käyttäytyy huonosti.

Kun on sydämellinen muille niin muutkin ovat sitä takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyynnyn ihmisistä ihan hirveästi nykyään. Ja mikä oudointa olen se aina iloinen asiakaspalvelija.

Ihan vaan kyökkitsykolookina heitän, että se mikä sinua väsyttää ja ärsyttää on se, että et ole kohtaamisissa oma itsesi, vaan sinulla on se asiakaspalvelijan rooli. Osa asiakkaista voi vaikka tykätä sinusta, ja haluta jutella välillä vähän niitä näitäkin - ja tuo voi aiheuttaa turhautumista, koska tiedät että se on rooli josta he tykkäävät, rooli jonka he kuvittelevat olevan sinä itse. Kuvittelevat ns. tuntevansa sinut.

Ehdotan ratkaisuksi, että hivutat työrooliasi edes pikkuisen lähemmäs omaa itseäsi, vaikka asteittain, kokeilumielessä. Saattaa helpottaa oloasi.

En ole Ap, mutta vastaan silti.

Ihan hyvä analyysi mielestäni, ja voi pitää paikkansakin. Minun siviiliminäni on kuitenkin niin hiljainen, ujo introvertti, että en mitenkään pysty olemaan oma itseni töissä. Joskus väsyneenä olen joutunut kokeilemaan, kun en ole jaksanut pitää roolia yllä. Palautetta tulee asiakkailta heti. Ja nimenomaan negatiivista. Pakko esittää, muuten ei tule töistä mitään. :/

):

Ap tässä, työminäni on aika lailla samanlainen kuin olen muutenkin joten en usko että sen muuttaminen auttaa mitään. Tosin olen töissä kohteliaampi kuin kotona. Tiedän olevani ihan pidetty töissä niin työkavereiden kuin asiakkaidenkin parissa, vaikkei se ole minulle mikään huipputärkeä asia. En ole ollenkaan muuten somessa, vain tätä palstaa tulee joskus luettua. Jokin totaalinen ihmisiin kypsähtäminen on vaan nyt menossa, en tiedä meneekö ohi ajan kanssa. Onneksi sentään koen päivittäin mukaviakin hetkiä ihmisten kanssa, joten tuskin minusta ihan täysin ihmisvihaajaa tulee.

Mulla ihan sama olo, töistä äkkiä kotiin ihanaan yksinäisyyteen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyynnyn ihmisistä ihan hirveästi nykyään. Ja mikä oudointa olen se aina iloinen asiakaspalvelija.

Ihan vaan kyökkitsykolookina heitän, että se mikä sinua väsyttää ja ärsyttää on se, että et ole kohtaamisissa oma itsesi, vaan sinulla on se asiakaspalvelijan rooli. Osa asiakkaista voi vaikka tykätä sinusta, ja haluta jutella välillä vähän niitä näitäkin - ja tuo voi aiheuttaa turhautumista, koska tiedät että se on rooli josta he tykkäävät, rooli jonka he kuvittelevat olevan sinä itse. Kuvittelevat ns. tuntevansa sinut.

Ehdotan ratkaisuksi, että hivutat työrooliasi edes pikkuisen lähemmäs omaa itseäsi, vaikka asteittain, kokeilumielessä. Saattaa helpottaa oloasi.

En ole Ap, mutta vastaan silti.

Ihan hyvä analyysi mielestäni, ja voi pitää paikkansakin. Minun siviiliminäni on kuitenkin niin hiljainen, ujo introvertti, että en mitenkään pysty olemaan oma itseni töissä. Joskus väsyneenä olen joutunut kokeilemaan, kun en ole jaksanut pitää roolia yllä. Palautetta tulee asiakkailta heti. Ja nimenomaan negatiivista. Pakko esittää, muuten ei tule töistä mitään. :/

Ihan sama juttu mulla. Töissä on vaan pakko vetää roolia jossa esittää iloista, puheliasta ja sosiaalista ekstroverttiä. Tätä siis vaatii niin työnantaja kuin asiakkaatkin. Mä oon aivan loppu.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ihan sama olo, töistä äkkiä kotiin ihanaan yksinäisyyteen!

Niinpä, mä en jaksa vapaa-ajalla nähdä enää ainoatakaan ihmistä eli normaali sosiaalinen elämä on kuihtunut nyt vuosien varrella tämän työn kuluttavuuden takia kokonaan pois. 

myyjä

Mulla ihan sama. Asiakaspalvelutyössä on tullut todella kyyniseksi ihmisten suhteen. Ihmiset on oikeasti aika helvetin rasittavia, itsekkäitä ja kusipäitä.  Tavallaan en odota ihmisiltä mitään, kun tiedän millaisia he tosipaikan tullen ovat.

Nämä jotka hehkuttavat ihmisten ihanuutta, eivät oikeasti varmaan itse ole aspoja.  Voisin kertoa yhden jos toisenkin tarinan millaisia ihmiset ovat silloin kun se aito ihminen tulee esiin.

Mielestäni olisi varsin opettavaista että ihan jokainen toimisi jossakin aspatehtävässä elämänsä aikana. Varmasti ymmärrys lisääntyisi ja voisi se turha veetuilu vähentyäkin. Tosi mun työssäni osa asiakkaista melko ongelmallisia joten täyttä ymmärrystä heillä ei ole, ei asiakkaana eikä elämästä ylipäätään. Itse otan sellaisen realistisen tavan toimia aspana. Olen kaikille kohtelias, asiallinen mutta tarvittaessa todella jämpti, annan ymmärtää tietäväni oman työni arvona ja ihmisarvoni, ja olenkin huomannut että tämä kantaa pitkälle. Aniharva rupeaa ns ryttyilemään, joskus joku alkkis aikoo mutta kyllä jää kakkoseksi kun oikein topakasti sanon. Mikään työ ei ole sen arvoista että kituu siinä ja voi huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyynnyn ihmisistä ihan hirveästi nykyään. Ja mikä oudointa olen se aina iloinen asiakaspalvelija.

Ihan vaan kyökkitsykolookina heitän, että se mikä sinua väsyttää ja ärsyttää on se, että et ole kohtaamisissa oma itsesi, vaan sinulla on se asiakaspalvelijan rooli. Osa asiakkaista voi vaikka tykätä sinusta, ja haluta jutella välillä vähän niitä näitäkin - ja tuo voi aiheuttaa turhautumista, koska tiedät että se on rooli josta he tykkäävät, rooli jonka he kuvittelevat olevan sinä itse. Kuvittelevat ns. tuntevansa sinut.

Ehdotan ratkaisuksi, että hivutat työrooliasi edes pikkuisen lähemmäs omaa itseäsi, vaikka asteittain, kokeilumielessä. Saattaa helpottaa oloasi.

Ei tuohon tarvitse olla edes keittiöpsykologi että ymmärtää jokapäiväisen työroolin esittämisen olevan raskasta. Ongelma on siinä, ettei siitä työroolista voi lipsua vaikka se kuinka on täysin päinvastainen oman itsesi kanssa. Ihan oikean näyttelijän työkään ei taatusti ole näin raskasta, näyttelijä kun saa valita miten roolinsa esittää ja mitä ilmeisimmin myös nauttii näyttelemisestä ja esilläolosta. Aspan työroolin sen sijaan määrittelee muut ja siinä roolissa ollaan iloisia, aurinkoisia, puheliaita ja ystävällisiä vaikka sydän märkänisi.

Miksi tästä ei puhuta kun puhutaan työn kuormittavuudesta? Ihan yhtälailla sillä aspallakin on monta hommaa samaan aikaan kesken ja ainakin pieni kiire kokoajan, koska henkilökuntaa on liian vähän. Siihen päälle sitten tulee vielä tämä työroolin esittäminen joka on se kaikista uuvuttavin.

Minä olen saanut kaikenlaisesta kanssakäymisestä yhden elämän ruukun täyteen, tainnut mennä jo ylikin.

.

Miehen, lasten, lastenlasten ja parin ystävän seurassa viihdyn, muut kohtaamiset ovat pakkopullaa.