Ärsyttää lasten "vapaa kasvatus" eli kasvatuksen puute
Kaikki edes etäisesti rajoja tai ohjenuoria muistuttavat tekijät on nykylasten elämästä poistettu. Pienen lapsen pitäisi itse ohjata omaa syömistään, käyttäytymistään, koulunkäyntiään, nukkumaanmenoaikojaan jne. Käytöstapojen vaatiminen ja niiden opettaminen on asia josta on kokonaan luovuttu (Helsingissä, missä itse asun, on ainakin näin).
Kännykkää ja tablettia saa käyttää kaikkialla, myös vieraiden ihmisten kuvaamiseen.
Mitään ei tarvitse jos ei huvita, muu maailma kyllä joustaa.
En jumaliste kestä enää! :(
Kommentit (149)
Niin. Moni uusavuton ymmärtää vapaan kasvatuksen niin, että kaiken kasvatuksen voi laiminlyödä, voi jättää sen lapsen heitteille, kasvamaan oman onnensa nojassa. Silleen oikeasti, esim. psykologia tietää faktaksi, että lapsen hyvinvointi edellyttää, että lapsella on rajat, jotta lapsi oppii, missä puitteissa on turvallista toimia. Ne rajat asettaa kasvatus, ja jos niitä ei ole, lapsi kokee turvattomuutta, joka ilmenee käytöshäiriöinä.
Esim. kun mennään lapsen kanssa kauppaan, niin lapsi kiljuu ja kiukuttelee, heittelee vaatekappaleitaan, itkee ja huutaa, vaatii sitä, vaatii tätä jne. Sitten on lapsia, jotka tyynesti istuu ostoskärryissä, katselee ympärilleen, kyselee, katselee, on kanssakäymisessä kärryjä työntävän vanhemman kanssa. Tuleeko yllätyksenä, että se viimemainittu lapsi on onnellisempi, koska on oppinut millaisella käytöksellä saa positiivisia reaktioita?
Mikä on se salaisuus, miten ne lapset kasvaa niin erilaisiksi? Toivottu lapsi vs. yllätyslapsi, siinä on se ero. Ehkäisy on aliarvostettua puupäitten joukossa, siksi myös puupäille syntyy lapsia, ja kasvatuskeinot ovat vähissä, koska vanhemmat ovat puupäitä..
Lasten käytöstä ymmärrän ja saattavat meluta yms. Voin ja pystyn pyytämään, selittämään ja komentamaan. Yleensä toimii niin, että kaikki ovat tyytyväisiä jatkoon.
Töissä joudun tekemisiin aikuisten (40-60)ihmisten kanssa, jotka haukkuvat toisia, eivät ota vastuuta omista teoistaan ja kaikki vika on toisissa. Näitä en jaksa. Päällisin puolin kaikki toimii, kunnes jokin menee erilailla kuin ko. henkilöt itse haluaisivat. Ja näitä nykyään tulee vastaan PALJON.
Kiroileminen ei tee sinusta fiksumman kuuloista, sen toteaminen, että ennen oli kaikki sinusta paremmin, ei tee sinusta osaajaa asian suhteen. Ja kun kyseessä ei ole mikään Steve Jobs älykkö-laari, niin näiden osalta toivon, että irtisanominen voisi olla helpompaa, saisi edes työrauhan.
Mä olen pääsääntöisesti samaa mieltä näiden kommenttien kanssa. Rajat on rakkautta, eikä lasta voi jättää oman onnensa nojaan. Mutta se mikä todella pistää silmään on monessa viestissä ollut äidin syyttely. Jos äiti sanan tilalle vaihtaisi vanhempi niin olisi asiallista tekstiä. Ihan käsittämätöntä, että vielä nykyäänkin ihmiset kuvittelevat kasvatuksen olevan vain äidin vastuulla. Hävetkää.
Vierailija kirjoitti:
Vapaa kasvatus parantaa lapsen itsetuntoa ja opettaa tämän itse havaitsemaan asioiden syy- ja seuraussuhteet.
Lisäksi perinteisessä kasvatuksessa käytetyt rangaistukset ja erilaiset fyysiset pakkokeinot loukkaavat lasten oikeuksia ja aiheuttavat traumoja, joten niistä on perustellustikin luovuttu.
Kun kukaan ei ohjeista ns. oikeaa ja väärää, mistä lapsi ymmärtää syy-seurauksen?
Kauppakeskuksessa nähtyä pariskunta 2 lasta vauva ja n 4-5 poika. Isä tunkee lasta ostoskärryyn poika on jo 4-5 vuotias lapsi huutaa itkee ettei halua istua siinä äiti nauraa vieressä vauva sylissä. Katsoin vierestä ihan hirveätä toimintaa miksi lasta huudattaa. Miksi lapsen ei annettu kulkea vapaasti. Eikö osata opastaa neuvoa. Noin isolle lapselle voi selkeästi kertoa mitä tapahtuu jos lähtee juoksemaan pitkin käytäviä. Jos lähtee joutuu kärryyn jos taas kulkee nätisti saa kävellä mitä lapsi oppi tuosta? Ei mitään äiti halveksuu nauraa kun minulla pahamieli isä ei välitä minusta eikä kuuntele minua. Siinä oli se opetus. Itse ainakin tein kasvatusta aina se opetus mielessaEi saa rangaista ensin kun lapsi ei ollut mitään tehnyt. Kärryssä istuminen on rangaistus noin isolle lapselle. Miksi edes pitää tunkea lapsi siihen. Vai eikö viitsitä opettaa lapselle tapoja miten kauppakeskuksessa käyttäydytään. Ei ihme että on mielenterveys ongelmia nykyään.
Vapaa kasvatus on 50 v jatkunut myytti jota lasten alistajat ovat käyttäneet hyökätäkseen niitä vastaan jotka eivät halua käyttää lapsiaan vastaan nujertamista ja väkivaltaa.
Olet käsittänyt asian aivan väärin.
Vapaakasvatuksella tarkoitetaan,että lapsi ottaa mallin kotoa. Se että jos malli on kotona jo muuta kuin tasapainoista perhe-elämää,niin lopputulos kehittyvällä lapsella voi mennä pahastikkin "sivuraiteille".
Eräs tuttavani on omien sanojensa mukaan "kasvatettu vapaasti" ja ainoana "sääntönä" tässä kasvatusmuodossa oli, että kellekkään ei saa tehdä pahaa ja muita pitää kohdella kunnioittavasti.
Äidit ensin vastuuseen kaikista alaikäisten häiriköinnistä.
Ensisijaisia vastuun kantajia ovat vanhemmat.
Niin korvaus kuin seuraus VASTUU ENSIN KOTIIN.
Nämä lepsu äidit nyt ruptiun ja vastuuseen.