Onko introverttiydessä itse asiassa kyse lähinnä siitä että ihminen on todella nirso ihmisten suhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuntatumisessa on kyse energiasta, mistä sitä saa.

Ekstrovertti saa enenrgiansa itsensä ulkopuolelta, mm. Muista ihmisitä.

Introvertti saa enenrgiansa lähinnä sisältäpäin.

Eli vastaus kysymykseen on, että tietyllä tavalla joo. Introvertti joutuu olemaan nirso muiden ihmisten suhteen, koska muut ihmiset pikemminkin vievät hänen energiaansa kuin tuovat sitä lisää.

Erittäin hyvin kiteytetty: "joutuu olemaan nirso muiden ihmisten suhteen, koska muut ihmiset pikemminkin vievät hänen energiaansa kuin tuovat sitä lisää." Tämä, menee just näin.

Tämä on erittäin surullista ja erakoittaa ihmisen. Mutta ilmeisesti introvertille riittää se yksi ystävä. Minulla on useita sydänystäviä ja lisäksi paljon tuttuja ja kavereita, joiden kanssa voidaan käydä lounaalla jne.

Tämä vaan osoittaa sen, ettet ymmärrä sitä, että esim minä introverttina haluan nimenomaan lounastaa yksin ja saada edes hetken olla rauhassa. Minullakin on sydänystäviä, mutta en tarvitse enkä halua olla heidän kanssaan kokoajan tekemisissä. Toki myös on tuttuja ja kavereitakin, muttei se tarkoita, että välttämättä haluaisin heidän seurassaan aikaa viettää. Yleensä nä kaverit liittyy esim harrastuksiin, jossa yhteydessä heidän kanssaan olen tekemisissä. Muussa suhteessa näiden ihmisten elämä ja asiat ei minua kiinnosta.

Kyllä minä ymmärrän, moni introvertti kuitenkin tuntuu olevan harmissaan siitä, että ei ole kuin yksi ystävä.

Tässä olisikin mielenkiintoista tietää, että onko kyseessä oikeasti introvertti vai onko kyseessä henkilö, jolla on jokin häiriö sosiaalisissa taidoissa esim sosiaalisten tilanteiden pelko, muu kömpelyys tai outous? Itse olen introvertti, mutta pystyn tavallaan kääntämään sosiaalisen ja puheliaamman puolen esiin tarvittaessa. Saan ystäviä ja kavereita niin halutessani helposti. En vaan vapaa-ajallani useinkaan jaksa kiinnostua enkä sinänsä kaipaa seuraa oman perheen lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Nykymaailmassa on vaikea elää ja olla introverttina. Ihmisiltä vaaditaan sosiaalisuutta ja ulospäin suuntautuneisuutta, sitä pidetään hyveenä. Työpaikoilla ei enää voi olla yksin hiljaa koneen ääressä, vaan vaaditaan sosiaalisuutta, jotta työ sujuisi. Pelkästään työnhaku voi olla introvertille haastavaa.

Ja kuten tässäkin ketjussa nousee esille, introvertit nostavat itseään muiden yläpuolelle, luokitellen itseään älyköiksi, eivät jaksa kuunnella pinnallista höpinää jne. Voitte vaan kuvitella, millaisen kuvan tällainen ihminen antaa itsestään työpaikan kahvipöydässä. Ja muistakaa, että on myös välimuotoja. Kyllä ekstrovertit osaa jutella syvällisiä, heillä on sydänystäviä, mutta näiden lisäksi he osaavat pitää kavereita ja tuttuja ympärillään, jolloin sosiaalinen verkosto on todella laaja.[/quote

Pystyn kyllä olemaan työssäni sosiaalinen, mutta vapaalla tarvitsen omaa tilaa ja rauhaa. Mieheni on toista maata. On tosi haastavaa, kun itse tarvitsen hiljaisuutta, ja esim se, että radio ja tv pauhaavat samaan aikaan on haastavavaa. Mutta normaalisti sosiaalinen olen töissä, moni ei arvaisi introvertiksi. Sosiaalisuus vaan kuluttaa energian loppuun.

Esimies on ekstrovertti, kaikki alaiset introverttejä - kuka enemmän ja kuka vähemmän. Haasteena oli saada hänet ymmärtämään, että emme voi mennä vain hänen mieltymystensä mukaan. Me nautimme itsekseen työskentelystä, mikä on hyvä, koska resurssien vähyyden vuoksi hommia on edistettävä hyvinkin itsenäisesti. Esimies ei taas saa mitään aikaan yksin. Jokaiseen hommaan tarvitsee apukäsiä ja kaikki päätökset tekee oman esimiehensä kanssa. Käyttää ajan sosiaaliseen lepatteluun ja vie muilta aikaa. Homma on siksi turhan tehotonta.

Minun kohdallani oikeastaan kyllä.

Kun mietin asiaa, niin ihmiset, joista oikeasti pidän voi laskea yhden käden sormilla. Tasan viisi, ja yksi niistä on äitini. Mutta introversioon kuulunee nirsous.

Tämä on taas näitä kana ja muna - kysymyksiä. Toiset on vain hyvin rasittavia energiasyöppöjä eikä heitä jaksa paljon nähdä ellei ole pakko.

Minä olen nirso ihmisten suhteen. En jaksa viettää aikaa sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä ja keskustelu on vain jotain tyhjänpäiväisiä höpöttelyä, vaikka hän olisikin mukava tyyppi. Mielestäni small talk on täysin turhaa ja todella uuvuttavaa. Välillä joudun tilanteisiin, joissa on pakko esittää kiinnostunutta, ja olen erittäin väsynyt noiden kohtaamisten jälkeen. En jaksanut small talkia myöskään työroolissa. Pakko oli vaihtaa alaa, kun olin koko ajan niin uupunut!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuntatumisessa on kyse energiasta, mistä sitä saa.

Ekstrovertti saa enenrgiansa itsensä ulkopuolelta, mm. Muista ihmisitä.

Introvertti saa enenrgiansa lähinnä sisältäpäin.

Eli vastaus kysymykseen on, että tietyllä tavalla joo. Introvertti joutuu olemaan nirso muiden ihmisten suhteen, koska muut ihmiset pikemminkin vievät hänen energiaansa kuin tuovat sitä lisää.

Erittäin hyvin kiteytetty: "joutuu olemaan nirso muiden ihmisten suhteen, koska muut ihmiset pikemminkin vievät hänen energiaansa kuin tuovat sitä lisää." Tämä, menee just näin.

Tämä on erittäin surullista ja erakoittaa ihmisen. Mutta ilmeisesti introvertille riittää se yksi ystävä. Minulla on useita sydänystäviä ja lisäksi paljon tuttuja ja kavereita, joiden kanssa voidaan käydä lounaalla jne.

Se on surullista ainoastaan, jos se ei ole ihmisen oma valinta.

Niinpä, mutta moni introvertti parkuu täälläkin että ei ole kuin yksi ystävä. Kuten koko ketjun avauksessakin.

Yleisin introverttien parku koskien ihmissuhteita nähdäkseni on, kun ei löydä kumppania. Harva introvertti oikeastaan kaipaa varsinaista kaveripiiriä. Extrovertin ratkaisuehdotus kyseiseen ongelmaan on hanki kaveripiiri, sosiaalistu ja pidä hauskaa; introvertille melko mahdoton kombinaatio.

Tuo on hyvä määritelmä, että ekstrovertit saavat energiaa sosiaalisista tilanteista, kun taas introvertit menettävät energiaa. Mutta usein ihmiset tuppaavat ajattelemaan, että se on joko-tai, vaikka introvertti-ekstrovertti-janalle mahtuu monenlaista ja monet ovat ambivertteja, eli introvertin ja ekstrovertin sekoituksia.

Itse introverttina en ole mikään epäsosiaalinen mörökölli, mutta tarvitsen paljon aikaa yksin ja pitää saada ladata akkuja, jos on ollut jokin hyvin sosiaalinen tilaisuus, esim. juhlat. Olen hyvä kuuntelija, mutta sillä on varjopuolensa, sillä väsyn jatkuvaan tilittämiseen ja maratonpuheluihin.

Minulla meni äskettäin välit poikki pitkäaikaisen (ekstrovertti)ystävän kanssa, sillä en jaksanut enää toimia ilmaisena terapeuttina, mitä hän ei voinut ymmärtää. Tässäkin tapauksessa osoittautui, että sosiaalisuus on eri asia kuin sosiaaliset taidot. Jos vain puhuu ja puhuu ja kaataa kaiken toisten niskaan, ja suuttuu kun toinen ei jaksakaan loputtomasti kuunnella ja ottaa vastaan, niin minusta silloin sosiaalisissa taidoissa olisi hiomista. En väitä että omatkaan taitoni olisivat mitenkään täydelliset. Mutta se on asia jota moni ekstrovertti ei huomaa, eikä tule välttämättä koskaan kehittäneeksi omia sosiaalisia taitojaan, paasaa vaan menemään.

Suurin osa introverteistä on ambiverttejä. Suosittelen lukemaan Susan Cainin Hiljaiset - introverttien manifesti, joka on hyvin kirjoitettu teos. Kirjassa avataan syitä, miksi joidenkin introverttien on pakko loikkia verkostoitumistilaisuuksissa vessaan hiljentymään.

En ole nirso seurasta, mutta vain harvat ja valitut tuntevat "oikean" minän. Hyvänpäivän tuttujen kanssa juttelen mielummin säästä, päivän uutisista ym. muista yleisistä, pinnallisista aiheista kuin omista henkilökohtaisista asioistani. Vihaan, että yksityisasioitani kuulutetaan kylillä. Ekstrovertti ei olisi todennäköisesti tästä moksiskaan ja saattaa ilahtua, kun noin moni tietää hänen selättäneen munuaissyövän. Tiedostan, että jään monille etäiseksi. Työrintamalla tästä on tietysti haittaa, kun verkostoituminen ja luottamus rakentuu vain tuntemalla toisen, missä ekstrovertit taas loistavat avoimuudellaan. Onneksi Suomessa on enemmän introverttejä ja introverttiys hyväksytympää kuin USAssa. Puistattaa ajatus mielialalääkkeiden käytöstä vain sen takia, jotta pystyisi feikkaamaan ekstroverttiä.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että molemmat ääripäät ovat huonoja ja jotain siltä väliltä toimii parhaiten.

t. 70 % introvertti

Introverttinä tiedän miten vaikeaa on löytää sellaisia ihmisiä, jotka eivät ime energiaa vaan joiden kanssa voi olla 24/7 neutraalisti. Kaikkien muiden kanssa tarvitsee omaa aikaa eli aikaa jolloin voi palautua sosiaalisista tilanteista. Jopa lapsuuden perheenjäsenistäkin useimpien jatkuva seura alkaa viimeistään parin päivän yhteiselon jälkeen ahdistaa. Mutta jo muutaman tunnin itsekseen olo (hereillä ollessa) palauttaa tilanteen.