Millaisia ovat tuntemanne 25-35v ikisinkkunaiset?

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun aloin miettiä niin en tunne yhtään tuon ikäluokan naista joka olisi sinkku. Vaikka itsekin siihen kuulun (28v) ja siis lähipiirissä paljon samaa ikäluokkaa. Kaikki ovat pitkissä suhteissa. Ainoat sinkut jotka tunnen ovat 22-23 vuotiaita.

Et tunne minua. Olen tuohon ikäluokkaan kuuluva ikisinkkunainen.

Vierailija kirjoitti:

muutama tuttu nainen tuli heti mieleen...

- akateemisia

- tätimäisiä

- totisia

- varautuneita

- melko raittiita

Mistä tietää onko itse tätimäinen? Minusta monet pitkässä parisuhteessa olevat naiset ovat tätimäisiä.

Tunnen hyvin vain yhden. Hän on 26-vuotias.

(Olen itse 48-vuotias.)

Hän on:

-kunnianhimoinen ja eteenpäin pyrkivä

-ikäisekseen hyvin kypsä, viisas ihminen (joka mm. hoitaa raha-asiansa erittäin hyvin)

-sinkku, mutta deittailee (ei ole koskaan elänyt yhdessä miehen kanssa, mikäli tämä tieto on jotenkin tärkeä)

-ystävällinen, luotettava, hauska, hillitty, muttei mikään kynnysmatto

Vierailija kirjoitti:

Moni on teineiksi jämähtäneitä. Tykätään pitää hauskaa ja juopotella. Usein tähän liittyy kevytkenkäinen meno muutenkin.

Miinuspeukut todistavat kommentin oikeaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen. Olen 28v. Seurustelin ikävuodet 19-21 hulttion kanssa, ja jälkeenpäin ajateltuna tuo oli se ikä, kun olisi pitänyt osata katsoa fiksu elämänkumppani itselleen. Erosta toipuessa meni pari vuotta ja siinäpä ne loputkin mahdollisuudet menivät.

Tuosta suhteesta minulla on yksi lapsi, olen työssäkäyvä ja opiskelen amk:ssa. Opinnot on viittä vaille valmiit. Harrastan liikuntaa pari kertaa viikossa lapsen kanssa tai ilman. Olen kotihiiri ja introvertti, kammoan aika paljon sosiaalisia tilanteita. Ts. en käy missään, elinpiirini koostuu työpaikasta, kodista ja lapseen liittyvistä menoista. Amk:ssa en tutustunut keneenkään läheisesti, oli niin eri elämäntilanne muiden kanssa.

Olen ihan nätti ja normaalipainoinen, pukeudun neutraalisti. Pidän itsestäni huolta ja mielestäni mitään ns. suurta vikaa ei minussa ole, esim. mielenterveysongelmia tai elämänhallintaongelmia tms.

Näkisin sinkkuuteni johtuvan jossain määrin lapsestani, osin omasta luonteestani ja osin siitä, että perhe-elämästä kiinnostuneet täysjärkiset miehet ovat jo tukevasti varattuja. Vapaita sopivanikäisiä (30-45v) miehiä ei näytä kiinnostavan lapsellinen nainen tai sitoutuminen ylipäätään.

Eiköhän se lapsi ole suurin syy? Mitä luulet miltä miehestä tuntuu alkaa suhteeseen naisen kanssa, joka on ei halua tehdä lasta kyseisen miehen kanssa, mutta joka on silti voinut tehdä lapsen jonkun jännän pahiksen kanssa?

t. Hyvin harvoin nirsoileva M/33

Missä kohtaa sanoin, etten halua lisää lapsia? :O

Lisäksi yksinhuoltajat pariutuvat jatkuvasti, jopa sellaiset kenellä on useampi lapsi, ovat lasten kanssa kotona, ei koulutusta... Ei näytä olevan este.

Ei tietenkään parisuhteessa olevat tunne sinkkuja. Hehän viettävät pariskuntailtoja keskenään ja jättävät sinkut ulkopuolelle. Sinkkunaisiin ei haluta tutustua tai kutsua heitä illanviettoihin, koska heidät koetaan uhkana tai ajatellaan, että mitä se mirkku siellä tekisi, kun siellä on mä ja pate ja sit lissu ja pete, sehän olisi ihan ulkopuolinen...

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen. Olen 28v. Seurustelin ikävuodet 19-21 hulttion kanssa, ja jälkeenpäin ajateltuna tuo oli se ikä, kun olisi pitänyt osata katsoa fiksu elämänkumppani itselleen. Erosta toipuessa meni pari vuotta ja siinäpä ne loputkin mahdollisuudet menivät.

Tuosta suhteesta minulla on yksi lapsi, olen työssäkäyvä ja opiskelen amk:ssa. Opinnot on viittä vaille valmiit. Harrastan liikuntaa pari kertaa viikossa lapsen kanssa tai ilman. Olen kotihiiri ja introvertti, kammoan aika paljon sosiaalisia tilanteita. Ts. en käy missään, elinpiirini koostuu työpaikasta, kodista ja lapseen liittyvistä menoista. Amk:ssa en tutustunut keneenkään läheisesti, oli niin eri elämäntilanne muiden kanssa.

Olen ihan nätti ja normaalipainoinen, pukeudun neutraalisti. Pidän itsestäni huolta ja mielestäni mitään ns. suurta vikaa ei minussa ole, esim. mielenterveysongelmia tai elämänhallintaongelmia tms.

Näkisin sinkkuuteni johtuvan jossain määrin lapsestani, osin omasta luonteestani ja osin siitä, että perhe-elämästä kiinnostuneet täysjärkiset miehet ovat jo tukevasti varattuja. Vapaita sopivanikäisiä (30-45v) miehiä ei näytä kiinnostavan lapsellinen nainen tai sitoutuminen ylipäätään.

Sopivan ikäisiä 30-45v miehiä??? Voi luoja, olen saman ikäinen kun sinä enkä ikinä katsoisi yli 30v miehiä! Erosin itsekin pitkästä suhteesta 23-vuotiaana ja minulla oli lapsi, mutta silloinkin etsin korkeintaan oman ikäistä miestä, mieluummin muutaman vuoden nuorempaa. Sellaisen löysinkin ja olemme nykyään naimisissa. Ajatuskin jostain 45v ukosta on naurettava...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen. Olen 28v. Seurustelin ikävuodet 19-21 hulttion kanssa, ja jälkeenpäin ajateltuna tuo oli se ikä, kun olisi pitänyt osata katsoa fiksu elämänkumppani itselleen. Erosta toipuessa meni pari vuotta ja siinäpä ne loputkin mahdollisuudet menivät.

Tuosta suhteesta minulla on yksi lapsi, olen työssäkäyvä ja opiskelen amk:ssa. Opinnot on viittä vaille valmiit. Harrastan liikuntaa pari kertaa viikossa lapsen kanssa tai ilman. Olen kotihiiri ja introvertti, kammoan aika paljon sosiaalisia tilanteita. Ts. en käy missään, elinpiirini koostuu työpaikasta, kodista ja lapseen liittyvistä menoista. Amk:ssa en tutustunut keneenkään läheisesti, oli niin eri elämäntilanne muiden kanssa.

Olen ihan nätti ja normaalipainoinen, pukeudun neutraalisti. Pidän itsestäni huolta ja mielestäni mitään ns. suurta vikaa ei minussa ole, esim. mielenterveysongelmia tai elämänhallintaongelmia tms.

Näkisin sinkkuuteni johtuvan jossain määrin lapsestani, osin omasta luonteestani ja osin siitä, että perhe-elämästä kiinnostuneet täysjärkiset miehet ovat jo tukevasti varattuja. Vapaita sopivanikäisiä (30-45v) miehiä ei näytä kiinnostavan lapsellinen nainen tai sitoutuminen ylipäätään.

Eiköhän se lapsi ole suurin syy? Mitä luulet miltä miehestä tuntuu alkaa suhteeseen naisen kanssa, joka on ei halua tehdä lasta kyseisen miehen kanssa, mutta joka on silti voinut tehdä lapsen jonkun jännän pahiksen kanssa?

t. Hyvin harvoin nirsoileva M/33

Siis missä sanotaan ettei halua tehdä lasta uuden miehen kanssa?

Ylimielinen, obeesi, ulkonäköäänvoimakkaastimuokkaava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen. Olen 28v. Seurustelin ikävuodet 19-21 hulttion kanssa, ja jälkeenpäin ajateltuna tuo oli se ikä, kun olisi pitänyt osata katsoa fiksu elämänkumppani itselleen. Erosta toipuessa meni pari vuotta ja siinäpä ne loputkin mahdollisuudet menivät.

Tuosta suhteesta minulla on yksi lapsi, olen työssäkäyvä ja opiskelen amk:ssa. Opinnot on viittä vaille valmiit. Harrastan liikuntaa pari kertaa viikossa lapsen kanssa tai ilman. Olen kotihiiri ja introvertti, kammoan aika paljon sosiaalisia tilanteita. Ts. en käy missään, elinpiirini koostuu työpaikasta, kodista ja lapseen liittyvistä menoista. Amk:ssa en tutustunut keneenkään läheisesti, oli niin eri elämäntilanne muiden kanssa.

Olen ihan nätti ja normaalipainoinen, pukeudun neutraalisti. Pidän itsestäni huolta ja mielestäni mitään ns. suurta vikaa ei minussa ole, esim. mielenterveysongelmia tai elämänhallintaongelmia tms.

Näkisin sinkkuuteni johtuvan jossain määrin lapsestani, osin omasta luonteestani ja osin siitä, että perhe-elämästä kiinnostuneet täysjärkiset miehet ovat jo tukevasti varattuja. Vapaita sopivanikäisiä (30-45v) miehiä ei näytä kiinnostavan lapsellinen nainen tai sitoutuminen ylipäätään.

Sopivan ikäisiä 30-45v miehiä??? Voi luoja, olen saman ikäinen kun sinä enkä ikinä katsoisi yli 30v miehiä! Erosin itsekin pitkästä suhteesta 23-vuotiaana ja minulla oli lapsi, mutta silloinkin etsin korkeintaan oman ikäistä miestä, mieluummin muutaman vuoden nuorempaa. Sellaisen löysinkin ja olemme nykyään naimisissa. Ajatuskin jostain 45v ukosta on naurettava...

Niin me ollaan erilaisia. Mulle ajatus 10-15v vanhemmasta miehestä on ihan luonnollinen, ei rakkaus katso ikää, eikä mielestäni kannata blokata potentiaalisia tyyppejä vain iän takia. Oman ikäisille varsinkin lapsi tuntuu olevan kauhistus. Ehkä myös suojelen itseäni noilta kauhisteluilta ja typeriltä kommenteilta, en vaan jaksa kuunnella niitä enää. Ihan kuin olisin jotenkin viallinen vain koska minulla on lapsi.

25v.

Joskus teininä (ainakin siis 19-vuotiaaksi asti) ajatteli seurustelusta, että "olisihan se kai ihan kivaa". Muttei koskaan miettinyt sen tarkemmin mitä se seurustelu tosiasiassa pitäisi sisällään; asuttaisiinko yhdessä, perustettaisiinko perhettä, millaisen kumppanin ylipäätään haluaisi... jne.

Päälle parikymppisenä, kun seurustelu ensimmäistä kertaa olisi tullut ns. ajankohtaiseksi, "säikähti" aivan täysin – enhän minä tällaista halua! Tajusi, ettei halua lapsia tai edes yhteistä koiraa, vaan kaikista mieluiten elää ja asuu yksin omine pikkurutiineineen (oma tupa, oma lupa), eikä edes seksi sen suuremmin kiinnostanut. Lisäksi vuosien saatossa omat harrastukset ja muu pikkupuuhailu olivat tulleet jopa ihmissuhteita tärkeämmiksi.

Nykyisellään, ainoat huonot puolet parisuhteettomuudessa kuuluvat olevan "ettei ole aina juttuseuraa" ja "ei ole ketään kuka veisi Ikeaan".

...

...

...

...

...

Kyseinen sinkku olen minä itse. ":D"

-30. Luonnon kaunis. Uskonnollinen, käy kirkossa ja lukee raamattua. Kiltti ja ystävällinen. Miehet kiinnostuu hänestä kyllä, olisi paljon kiinnostuneita,mutta hän kiinnostuu pahoista pojista tai sellaisista joita ei voi saada

-30. Ihan nätti. Pyöreä. Omistanut elämänsä eläintenhoidolle. En usko että on edes kiinnostunut miehistä, saattaa olla kaappilesbo.

Vierailija kirjoitti:

-30. Luonnon kaunis. Uskonnollinen, käy kirkossa ja lukee raamattua. Kiltti ja ystävällinen. Miehet kiinnostuu hänestä kyllä, olisi paljon kiinnostuneita,mutta hän kiinnostuu pahoista pojista tai sellaisista joita ei voi saada

-30. Ihan nätti. Pyöreä. Omistanut elämänsä eläintenhoidolle. En usko että on edes kiinnostunut miehistä, saattaa olla kaappilesbo.

Eikö uskonnolliset naiset yleensä etsi uskonnollista miestä? Meinaan vaan että varmaan aika hankala löytää uskonnollista pahaapoikaa, ellei sitten etsi jotain entistä vankia joka on tullut linnassa uskoon.

Voin kuvailla itseäni. Minä olen ihan tavallinen 27v nainen. Tykkään ruuanlaitosta ja kotihommista. Vastavalmistunut amk:sta, työssäkäyvä, eläinihminen (kaksi pikkukoiraa on). Asun rivitalossa ja haaveilen perhe-elämästä. 

Opinnoissani ei juuri miehiä pyörinyt, ne jotka pyöri oli minua selvästi nuorempia vasta lukion päättäneitä, baarit ei enää kiinnosta ja aikana kun niissä kävin, kaikki paremman näköiset kaverini veti miehet aina puoleensa ja minä olin miehille ilmaa. Minulla ei ole varsinaisia harrastuksiakaan joissa miehiä tapaisin. Työpaikalla kaikki miehet on minua reilusti vanhempia, enkä muutenkaan halua riskeerata työsuhteita sellaisella että työpaikalta miestä alkaisin etsimään. Treffeillä olen joskus käynyt netin kautta löytämieni miesten kanssa ja joskus ollut muutaman tyypin kanssa pitempäänkin säätöä, ne on päättyneet aina miesten aloitteesta että eivät ole enää halunneet tavata. Olen kuulemma kiva ja suloinen mutta ei kuitenkaan sitä mitä he hakevat. 

Mun ihannemieheni olisi ihan tavallinen, jolla on käytöstavat hallussa, kiinnostunut urheilusta (ei himourheilija mutta että saisin seuraa kun tykkään etenkin talviurheilusta kuten laskettelusta ja hiihtämisestä ja kesällä olisi kiva mennä vaeltamaan), olisi ees pienesti kunnianhimoa uran suhteen (ettei nyt ihan niihin perinteisiin ns. kesätyöjuttuihin juutu koko iäkseen), pitäisi lapsista ja haluaisi omia pari... siis ihan tavallista miestä kaipaan, en  mitenkään erikoista mielestäni. 

Mulla varmaan iso ongelma on se että ei ole luontevaa paikkaa tavata tälläisiä miehiä ja toisaalta epäilen, että useimmat ikäluokkani täntyyppiset miehet ovat jo parisuhteessa. 

Eräällä ystävälläni emotionaalinen maailma tuntuu olevan edelleen jossain teinivaiheessa. Rakkauksien ja ihastumisten voimakkuus vaihtelee suuresta palvonnasta mitätöintiin usein paria-kolmea kuukautta myöhemmin. Rakkaudet ovat usein myös ns. kaukorakkauksia. Siis aivan kuin joillain teineillä. Ihaillaan siis jotain tiettyä mielikuvaa jostain miehestä, mutta petytään sitten siihen, ettei mies täyttänyt odotuksia. Siitä seuraa kuukausien sydänsurut. Huomattavaa on myös, ettei hän siedä miehiltä juuri mitään puutteita (esim. ylipainoa), vaikka hän itse on hieman ylipainoinen. Ihastukset ovat juuri usein hyvin komeita, siis sellaisia miehiä, jotka saisivat helposti kenet hyvänsä naisen. Luonteeltaan hän ei ole myöskään helppo ihminen. Vaikuttaa ulos päin hyvin määrätietoiselta, mutta haahuilee helposti asioiden välillä. Myös monet ihmissuhteet elävät tunteiden vuoristorataa. Hän luokittelee ihmisiä herkästi intuition pohjalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen. Olen 28v. Seurustelin ikävuodet 19-21 hulttion kanssa, ja jälkeenpäin ajateltuna tuo oli se ikä, kun olisi pitänyt osata katsoa fiksu elämänkumppani itselleen. Erosta toipuessa meni pari vuotta ja siinäpä ne loputkin mahdollisuudet menivät.

Tuosta suhteesta minulla on yksi lapsi, olen työssäkäyvä ja opiskelen amk:ssa. Opinnot on viittä vaille valmiit. Harrastan liikuntaa pari kertaa viikossa lapsen kanssa tai ilman. Olen kotihiiri ja introvertti, kammoan aika paljon sosiaalisia tilanteita. Ts. en käy missään, elinpiirini koostuu työpaikasta, kodista ja lapseen liittyvistä menoista. Amk:ssa en tutustunut keneenkään läheisesti, oli niin eri elämäntilanne muiden kanssa.

Olen ihan nätti ja normaalipainoinen, pukeudun neutraalisti. Pidän itsestäni huolta ja mielestäni mitään ns. suurta vikaa ei minussa ole, esim. mielenterveysongelmia tai elämänhallintaongelmia tms.

Näkisin sinkkuuteni johtuvan jossain määrin lapsestani, osin omasta luonteestani ja osin siitä, että perhe-elämästä kiinnostuneet täysjärkiset miehet ovat jo tukevasti varattuja. Vapaita sopivanikäisiä (30-45v) miehiä ei näytä kiinnostavan lapsellinen nainen tai sitoutuminen ylipäätään.

Sopivan ikäisiä 30-45v miehiä??? Voi luoja, olen saman ikäinen kun sinä enkä ikinä katsoisi yli 30v miehiä! Erosin itsekin pitkästä suhteesta 23-vuotiaana ja minulla oli lapsi, mutta silloinkin etsin korkeintaan oman ikäistä miestä, mieluummin muutaman vuoden nuorempaa. Sellaisen löysinkin ja olemme nykyään naimisissa. Ajatuskin jostain 45v ukosta on naurettava...

Niin me ollaan erilaisia. Mulle ajatus 10-15v vanhemmasta miehestä on ihan luonnollinen, ei rakkaus katso ikää, eikä mielestäni kannata blokata potentiaalisia tyyppejä vain iän takia. Oman ikäisille varsinkin lapsi tuntuu olevan kauhistus. Ehkä myös suojelen itseäni noilta kauhisteluilta ja typeriltä kommenteilta, en vaan jaksa kuunnella niitä enää. Ihan kuin olisin jotenkin viallinen vain koska minulla on lapsi.

Luulen kyllä että liikut väärissä piireissä parisuhteen muodostamisen kannalta... Kuten sanoin niin erosin itse myös 23-vuotiaana ja minulla oli lapsi. Se ei koskaan ollut ongelma kenellekään joka minua lähestyi, ei myöskään niille nuoremmille.

Vierailija kirjoitti:

Voin kuvailla itseäni. Minä olen ihan tavallinen 27v nainen. Tykkään ruuanlaitosta ja kotihommista. Vastavalmistunut amk:sta, työssäkäyvä, eläinihminen (kaksi pikkukoiraa on). Asun rivitalossa ja haaveilen perhe-elämästä. 

Opinnoissani ei juuri miehiä pyörinyt, ne jotka pyöri oli minua selvästi nuorempia vasta lukion päättäneitä, baarit ei enää kiinnosta ja aikana kun niissä kävin, kaikki paremman näköiset kaverini veti miehet aina puoleensa ja minä olin miehille ilmaa. Minulla ei ole varsinaisia harrastuksiakaan joissa miehiä tapaisin. Työpaikalla kaikki miehet on minua reilusti vanhempia, enkä muutenkaan halua riskeerata työsuhteita sellaisella että työpaikalta miestä alkaisin etsimään. Treffeillä olen joskus käynyt netin kautta löytämieni miesten kanssa ja joskus ollut muutaman tyypin kanssa pitempäänkin säätöä, ne on päättyneet aina miesten aloitteesta että eivät ole enää halunneet tavata. Olen kuulemma kiva ja suloinen mutta ei kuitenkaan sitä mitä he hakevat. 

Mun ihannemieheni olisi ihan tavallinen, jolla on käytöstavat hallussa, kiinnostunut urheilusta (ei himourheilija mutta että saisin seuraa kun tykkään etenkin talviurheilusta kuten laskettelusta ja hiihtämisestä ja kesällä olisi kiva mennä vaeltamaan), olisi ees pienesti kunnianhimoa uran suhteen (ettei nyt ihan niihin perinteisiin ns. kesätyöjuttuihin juutu koko iäkseen), pitäisi lapsista ja haluaisi omia pari... siis ihan tavallista miestä kaipaan, en  mitenkään erikoista mielestäni. 

Mulla varmaan iso ongelma on se että ei ole luontevaa paikkaa tavata tälläisiä miehiä ja toisaalta epäilen, että useimmat ikäluokkani täntyyppiset miehet ovat jo parisuhteessa. 

Naisen koirat, vieläpä sellaiset joilla tyypillisesti elinikää yli kymmenen vuotta jäljellä, ei yleensä miehiä kauheasti kiihota. Saattavatpa laskea naisen kiihottavutta.

t. mies

Sitten kun alkaa lähestyä 70 niin voidaan puhua "ikisinkusta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kuvailla itseäni. Minä olen ihan tavallinen 27v nainen. Tykkään ruuanlaitosta ja kotihommista. Vastavalmistunut amk:sta, työssäkäyvä, eläinihminen (kaksi pikkukoiraa on). Asun rivitalossa ja haaveilen perhe-elämästä. 

Opinnoissani ei juuri miehiä pyörinyt, ne jotka pyöri oli minua selvästi nuorempia vasta lukion päättäneitä, baarit ei enää kiinnosta ja aikana kun niissä kävin, kaikki paremman näköiset kaverini veti miehet aina puoleensa ja minä olin miehille ilmaa. Minulla ei ole varsinaisia harrastuksiakaan joissa miehiä tapaisin. Työpaikalla kaikki miehet on minua reilusti vanhempia, enkä muutenkaan halua riskeerata työsuhteita sellaisella että työpaikalta miestä alkaisin etsimään. Treffeillä olen joskus käynyt netin kautta löytämieni miesten kanssa ja joskus ollut muutaman tyypin kanssa pitempäänkin säätöä, ne on päättyneet aina miesten aloitteesta että eivät ole enää halunneet tavata. Olen kuulemma kiva ja suloinen mutta ei kuitenkaan sitä mitä he hakevat. 

Mun ihannemieheni olisi ihan tavallinen, jolla on käytöstavat hallussa, kiinnostunut urheilusta (ei himourheilija mutta että saisin seuraa kun tykkään etenkin talviurheilusta kuten laskettelusta ja hiihtämisestä ja kesällä olisi kiva mennä vaeltamaan), olisi ees pienesti kunnianhimoa uran suhteen (ettei nyt ihan niihin perinteisiin ns. kesätyöjuttuihin juutu koko iäkseen), pitäisi lapsista ja haluaisi omia pari... siis ihan tavallista miestä kaipaan, en  mitenkään erikoista mielestäni. 

Mulla varmaan iso ongelma on se että ei ole luontevaa paikkaa tavata tälläisiä miehiä ja toisaalta epäilen, että useimmat ikäluokkani täntyyppiset miehet ovat jo parisuhteessa. 

Naisen koirat, vieläpä sellaiset joilla tyypillisesti elinikää yli kymmenen vuotta jäljellä, ei yleensä miehiä kauheasti kiihota. Saattavatpa laskea naisen kiihottavutta.

t. mies

Ahaa. Noh minä haluan kyllä miehenkin olevan koiraihminen, en kaipaa kaltaisiasi kummallisen kieroutuneesti eläimistä ajattelevia elämääni :) Kyllä mulla on kaikki koiralliset kaverini ihan parisuhteessa että tuskin se ratkaiseva tekijä on.

Nirsoja.