Omien vanhempien avustaminen rahallisesti

Aika kurja suhtauminen monilla omiin vanhempiinsa. Kyllä itse pidän sitä itsestäänselvyytenä, että omia vanhempia pitää auttaa, jos he sitä tarvitsevat ja itse pystyy auttamaan. Jos isäni kuolee ennen äitiäni luultavasti joudun auttamaan häntä rahallisesti eläkkeellä. Äitini oli kotiäitinä 15 vuotta, joten eläke ei ole takuueläkettä suurempi sitten joskus kun eläkkeelle jää. Isäni eläke tulee olemaan luultavasti jotain 3000-4000 euron luokkaa, joten häntä ei tarvitse auttaa.

Olen myös pieni tuloista siskoani auttanut taloudellisesti, jos on rahalle ollut tarvetta. Kyllä mä pidän sitö selviönä, että itselle tärkeitä ihmisiä autetaan. Olen ostanut ruokaa jopa tuntemattomille vähävaraisille. Aika kylmä ja julma tämä ajatusmaailma nykyään, kun aina ollaan pistämässä jengiä sossuun. Tai vaihtoehtoisesti annetaan kuolla nälkään.

Vierailija kirjoitti:

Aika kurja suhtauminen monilla omiin vanhempiinsa. Kyllä itse pidän sitä itsestäänselvyytenä, että omia vanhempia pitää auttaa, jos he sitä tarvitsevat ja itse pystyy auttamaan. Jos isäni kuolee ennen äitiäni luultavasti joudun auttamaan häntä rahallisesti eläkkeellä. Äitini oli kotiäitinä 15 vuotta, joten eläke ei ole takuueläkettä suurempi sitten joskus kun eläkkeelle jää. Isäni eläke tulee olemaan luultavasti jotain 3000-4000 euron luokkaa, joten häntä ei tarvitse auttaa.

Olen myös pieni tuloista siskoani auttanut taloudellisesti, jos on rahalle ollut tarvetta. Kyllä mä pidän sitö selviönä, että itselle tärkeitä ihmisiä autetaan. Olen ostanut ruokaa jopa tuntemattomille vähävaraisille. Aika kylmä ja julma tämä ajatusmaailma nykyään, kun aina ollaan pistämässä jengiä sossuun. Tai vaihtoehtoisesti annetaan kuolla nälkään.

Äitisi saa isäsi eläkkeeseen perustuvan leskeneläkkeen. Isäsi tuloilla, jos eläkekin on tuota luokkaa, luulisi jäävän omaisuuttaa ihan mukavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei ja ei. Oma perhe ensin.

Tässä kohtaa sanoisin, että on niitä (tunnettuja) kulttuurieroja. Suomessa on viime vuosikymmenet voinut (melko) hyvin voinut luottaa siihen, että "hyvinvointivaltio" tukee ja avustaa ja kannattelee tulotasosta tai varallisuudesta riippumatta. Oikeastaan, jopa niin hyvin, että osalle saattaa tulla jopa sokkina, jos kumppani haluaa tai on enempi vähempi pakotettu suoraan tai epäsuoraan tukemaan ja avustamaan omien vanhempiensa toimeentuloa ja pärjäämistä.

En ole tästä sokkireaktiosta kovinkaan yllättynyt. Ihan yhtä lailla tuntuu osalle tulevan järkytyksenä, ettei "hyvinvointi valtio" maksa ja kustanna kaikkia niitä kuluja, joita lapsen koulunkäynti tuo mukanaan, viim. sen jälkeen kun yleinen oppivelvollisuus on takana ja lapsen odotetaan jatkavan opintojaan lukiossa tai ammattikoulussa.

Näiden jälkeen lapsi on varttunut ns. täysi-ikäiseksi ja vanhempien elatusvelvollisuus päättyy. Käytännössä kuitenkin moni vanhempi vielä toiminee, vähintään taustatukena; erityisesti, jos lapsi jatkaa opintojaan vielä tästä eteenpäin.

Osa pitää tällaista tukemista luonnollisena osana ihmiseloa, jota sitten kestä aikansa.

Samaan aikaan moni käyttää energiaansa mankumiseen ja vinkumisen, että kuinka on väärin, ettei yhteiskunta ja "hyvinvointi valtio" tue ja ylläpidä opiskelijoita, vähintään samalla tavoin kuin työttömiä. Ymmärtämättä lainkaan, ettei kenenkään ole pakko opiskella ja kuinka erinomaisen harvassa paikkaa opintojen suorittamista tuetaan, ainakin toistaiseksi samalla tavoin kuin Suomessa. (Ja moni työtön on aikanaan ollut myös itse opiskelija..)

Toisaalta osalla on pelko "hyvinvointi valtion" tuen riittämättömyydestä niin suuri, ettei tämän vuoksi kenties uskalla edes lähteä opiskelemaan, joka ratkaisuna ei ainakaan yleisesti paranna monenkaan toimeentuloa, -ainakaan jos haluaa toimeentulonsa jatkuvan tulevaisuudessa "hieman" paremmin.

Vaikka ei se, että suorittaa jonkun itseä kiinnostaneen alan (tai alojen) tutkinnon tai tutkintoja ole vielä tae tai vakuutus mistään.

Kyllä se on ollut tiedossa vuosikymmenet että itse pitää eläke itselleen huolehtia. Itse on vastuussa rahoistaan, vastuussa säästöistään ja vastuussa terveydestään.

Perheenisä on ensisijaisesti vastuussa lapsistaan. Heille pitää suunnata kaikki raha ja kaikki aika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kurja suhtauminen monilla omiin vanhempiinsa. Kyllä itse pidän sitä itsestäänselvyytenä, että omia vanhempia pitää auttaa, jos he sitä tarvitsevat ja itse pystyy auttamaan. Jos isäni kuolee ennen äitiäni luultavasti joudun auttamaan häntä rahallisesti eläkkeellä. Äitini oli kotiäitinä 15 vuotta, joten eläke ei ole takuueläkettä suurempi sitten joskus kun eläkkeelle jää. Isäni eläke tulee olemaan luultavasti jotain 3000-4000 euron luokkaa, joten häntä ei tarvitse auttaa.

Olen myös pieni tuloista siskoani auttanut taloudellisesti, jos on rahalle ollut tarvetta. Kyllä mä pidän sitö selviönä, että itselle tärkeitä ihmisiä autetaan. Olen ostanut ruokaa jopa tuntemattomille vähävaraisille. Aika kylmä ja julma tämä ajatusmaailma nykyään, kun aina ollaan pistämässä jengiä sossuun. Tai vaihtoehtoisesti annetaan kuolla nälkään.

Äitisi saa isäsi eläkkeeseen perustuvan leskeneläkkeen. Isäsi tuloilla, jos eläkekin on tuota luokkaa, luulisi jäävän omaisuuttaa ihan mukavasti.

En juurikaan ole eläkkeisiin perustunut ja tuo leskeneläke on todellä hämärä mielestäni. Olen käsittänyt, että leskeneläke kestää maksimissaan muutamia vuosia eikä kovinkaan montaa satasta ole. Osaatko hieman avata asiaa, jos tiedät enemmän? Itseäni aina hieman toisinaan huolettaa äitini toimeentulo, jos isäni sattuisi kuolemaan aikaisemmin.

Arvelin tuon eläkkeen määrän aika hatusta vetämällä. Isäni on tässä viimeisen 15 vuoden aikana tehnyt hommia joissa palkka ollut 4000-6000 euroa kuukaudessa. Näin loppua kohden lähempänä tuota 600 euroa, eläkeikään vielä noin 10 vuotta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei ja ei. Oma perhe ensin.

Tässä kohtaa sanoisin, että on niitä (tunnettuja) kulttuurieroja. Suomessa on viime vuosikymmenet voinut (melko) hyvin voinut luottaa siihen, että "hyvinvointivaltio" tukee ja avustaa ja kannattelee tulotasosta tai varallisuudesta riippumatta. Oikeastaan, jopa niin hyvin, että osalle saattaa tulla jopa sokkina, jos kumppani haluaa tai on enempi vähempi pakotettu suoraan tai epäsuoraan tukemaan ja avustamaan omien vanhempiensa toimeentuloa ja pärjäämistä.

En ole tästä sokkireaktiosta kovinkaan yllättynyt. Ihan yhtä lailla tuntuu osalle tulevan järkytyksenä, ettei "hyvinvointi valtio" maksa ja kustanna kaikkia niitä kuluja, joita lapsen koulunkäynti tuo mukanaan, viim. sen jälkeen kun yleinen oppivelvollisuus on takana ja lapsen odotetaan jatkavan opintojaan lukiossa tai ammattikoulussa.

Näiden jälkeen lapsi on varttunut ns. täysi-ikäiseksi ja vanhempien elatusvelvollisuus päättyy. Käytännössä kuitenkin moni vanhempi vielä toiminee, vähintään taustatukena; erityisesti, jos lapsi jatkaa opintojaan vielä tästä eteenpäin.

Osa pitää tällaista tukemista luonnollisena osana ihmiseloa, jota sitten kestä aikansa.

Samaan aikaan moni käyttää energiaansa mankumiseen ja vinkumisen, että kuinka on väärin, ettei yhteiskunta ja "hyvinvointi valtio" tue ja ylläpidä opiskelijoita, vähintään samalla tavoin kuin työttömiä. Ymmärtämättä lainkaan, ettei kenenkään ole pakko opiskella ja kuinka erinomaisen harvassa paikkaa opintojen suorittamista tuetaan, ainakin toistaiseksi samalla tavoin kuin Suomessa. (Ja moni työtön on aikanaan ollut myös itse opiskelija..)

Toisaalta osalla on pelko "hyvinvointi valtion" tuen riittämättömyydestä niin suuri, ettei tämän vuoksi kenties uskalla edes lähteä opiskelemaan, joka ratkaisuna ei ainakaan yleisesti paranna monenkaan toimeentuloa, -ainakaan jos haluaa toimeentulonsa jatkuvan tulevaisuudessa "hieman" paremmin.

Vaikka ei se, että suorittaa jonkun itseä kiinnostaneen alan (tai alojen) tutkinnon tai tutkintoja ole vielä tae tai vakuutus mistään.

Kyllä se on ollut tiedossa vuosikymmenet että itse pitää eläke itselleen huolehtia. Itse on vastuussa rahoistaan, vastuussa säästöistään ja vastuussa terveydestään.

Perheenisä on ensisijaisesti vastuussa lapsistaan. Heille pitää suunnata kaikki raha ja kaikki aika.

Haluatko, että toistan, edellä esitetyn väitteen siitä, kuinka tässä kohtaa on juurikin kyse, kuten viim. edellinen kirjoitti niistä kulttuurieroista.

Perheen isä voi olla lähtökohtaisesti vastuussa lapsistaan, mutta olla enemmän ja vähemmän pakotettu tukemaan ja avustamaan omia vanhempiaan tai vain toista heistä. (Ei vastuullinen vanhempi minusta syydä kaikkia liikeneviä rahojaan suoraa lapsiinsa, tai lapsille).

Ominen tai kumppanin vanhempien ja samalla lasten -isovanhempien- tukeminen joko rahallisesti tai muutoin on, kuten joku täällä jo kirjoittikin osa vastavuoroisuutta; ja jos haluja on, että vanhemmat saattavat jatkaa elämäänsä hyvin tai paikoin edes kohtuullisesti, niin se saattaa edellyttää lapselta saatavaa taloudellista ja rahallista tai muuta tukea.

Olkoonkin, että ensisijaisesti meistä jokainen on vastuussa rahojensa käytöstä, terveytensä ylläpidosta jne. Mutta jos tai kun tässä tapahtuu merkittävämpi "kolaus" tai horjahdus, niin oman kotini peruja olen saanut pinttymän, että läheistä silloin omien voimavarojen ja resurssien rajoissa autetaan ja tuetaan; eikä oleteta, että lähin ja turvaa rakentava omainen ole silloin viranomainen.

On oikeastaan jännää ajatella elämää kaarena; avuttoman ja tukea ja turvaa vailla olevana tänne synnytään ja elämän kaaren toisessa päässä, kun kuolema mahd. jo kolkuttelee ovelle ja iän myötä on useimmille meistä kertynyt kaiken näköitä kremppaa ja sairautta, niin sitä voi kokea itsensä yhtä avuttomaksi ja itsensä toisista riippuvaiseksi

Mutta tämähän muiden olemassa olosta ja välittämisestä riippuvaisena oleminen ei tietenkään kosketa kaikkia tälle palstalle kirjoittavia. Täällä kun tapaa ja kohtaa heitä, jotka ovat voineet vapaasti valita niin oman varallisuusasemansa, oman ja läheistensä ulkonäön ja kohtaamansa ja saamansa sairaudet ja vammautumiset, vain muutaman esimerkin antaakseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei ja ei. Oma perhe ensin.

Tässä kohtaa sanoisin, että on niitä (tunnettuja) kulttuurieroja. Suomessa on viime vuosikymmenet voinut (melko) hyvin voinut luottaa siihen, että "hyvinvointivaltio" tukee ja avustaa ja kannattelee tulotasosta tai varallisuudesta riippumatta. Oikeastaan, jopa niin hyvin, että osalle saattaa tulla jopa sokkina, jos kumppani haluaa tai on enempi vähempi pakotettu suoraan tai epäsuoraan tukemaan ja avustamaan omien vanhempiensa toimeentuloa ja pärjäämistä.

En ole tästä sokkireaktiosta kovinkaan yllättynyt. Ihan yhtä lailla tuntuu osalle tulevan järkytyksenä, ettei "hyvinvointi valtio" maksa ja kustanna kaikkia niitä kuluja, joita lapsen koulunkäynti tuo mukanaan, viim. sen jälkeen kun yleinen oppivelvollisuus on takana ja lapsen odotetaan jatkavan opintojaan lukiossa tai ammattikoulussa.

Näiden jälkeen lapsi on varttunut ns. täysi-ikäiseksi ja vanhempien elatusvelvollisuus päättyy. Käytännössä kuitenkin moni vanhempi vielä toiminee, vähintään taustatukena; erityisesti, jos lapsi jatkaa opintojaan vielä tästä eteenpäin.

Osa pitää tällaista tukemista luonnollisena osana ihmiseloa, jota sitten kestä aikansa.

Samaan aikaan moni käyttää energiaansa mankumiseen ja vinkumisen, että kuinka on väärin, ettei yhteiskunta ja "hyvinvointi valtio" tue ja ylläpidä opiskelijoita, vähintään samalla tavoin kuin työttömiä. Ymmärtämättä lainkaan, ettei kenenkään ole pakko opiskella ja kuinka erinomaisen harvassa paikkaa opintojen suorittamista tuetaan, ainakin toistaiseksi samalla tavoin kuin Suomessa. (Ja moni työtön on aikanaan ollut myös itse opiskelija..)

Toisaalta osalla on pelko "hyvinvointi valtion" tuen riittämättömyydestä niin suuri, ettei tämän vuoksi kenties uskalla edes lähteä opiskelemaan, joka ratkaisuna ei ainakaan yleisesti paranna monenkaan toimeentuloa, -ainakaan jos haluaa toimeentulonsa jatkuvan tulevaisuudessa "hieman" paremmin.

Vaikka ei se, että suorittaa jonkun itseä kiinnostaneen alan (tai alojen) tutkinnon tai tutkintoja ole vielä tae tai vakuutus mistään.

Kyllä se on ollut tiedossa vuosikymmenet että itse pitää eläke itselleen huolehtia. Itse on vastuussa rahoistaan, vastuussa säästöistään ja vastuussa terveydestään.

Perheenisä on ensisijaisesti vastuussa lapsistaan. Heille pitää suunnata kaikki raha ja kaikki aika.

Haluatko, että toistan, edellä esitetyn väitteen siitä, kuinka tässä kohtaa on juurikin kyse, kuten viim. edellinen kirjoitti niistä kulttuurieroista.

Perheen isä voi olla lähtökohtaisesti vastuussa lapsistaan, mutta olla enemmän ja vähemmän pakotettu tukemaan ja avustamaan omia vanhempiaan tai vain toista heistä. (Ei vastuullinen vanhempi minusta syydä kaikkia liikeneviä rahojaan suoraa lapsiinsa, tai lapsille).

Ominen tai kumppanin vanhempien ja samalla lasten -isovanhempien- tukeminen joko rahallisesti tai muutoin on, kuten joku täällä jo kirjoittikin osa vastavuoroisuutta; ja jos haluja on, että vanhemmat saattavat jatkaa elämäänsä hyvin tai paikoin edes kohtuullisesti, niin se saattaa edellyttää lapselta saatavaa taloudellista ja rahallista tai muuta tukea.

Olkoonkin, että ensisijaisesti meistä jokainen on vastuussa rahojensa käytöstä, terveytensä ylläpidosta jne. Mutta jos tai kun tässä tapahtuu merkittävämpi "kolaus" tai horjahdus, niin oman kotini peruja olen saanut pinttymän, että läheistä silloin omien voimavarojen ja resurssien rajoissa autetaan ja tuetaan; eikä oleteta, että lähin ja turvaa rakentava omainen ole silloin viranomainen.

On oikeastaan jännää ajatella elämää kaarena; avuttoman ja tukea ja turvaa vailla olevana tänne synnytään ja elämän kaaren toisessa päässä, kun kuolema mahd. jo kolkuttelee ovelle ja iän myötä on useimmille meistä kertynyt kaiken näköitä kremppaa ja sairautta, niin sitä voi kokea itsensä yhtä avuttomaksi ja itsensä toisista riippuvaiseksi

Mutta tämähän muiden olemassa olosta ja välittämisestä riippuvaisena oleminen ei tietenkään kosketa kaikkia tälle palstalle kirjoittavia. Täällä kun tapaa ja kohtaa heitä, jotka ovat voineet vapaasti valita niin oman varallisuusasemansa, oman ja läheistensä ulkonäön ja kohtaamansa ja saamansa sairaudet ja vammautumiset, vain muutaman esimerkin antaakseni.

Vastuullinen vanhempi huolehtii lapsistaan, ei kuormita näitä.

Isovanhemmat on itse vastuussa asioistaan. Jos makaa kotona 15 vuotta, on itse valinnut huonon eläkkeen. Jos ei opiskele, saa huonoa palkkaa, jälleen oma valinta.

Minun appivanhempani ryssovät raha-asiansa kaikista varoituksista huolimatta. En todellakaan ole velvollinen auttamaan heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kurja suhtauminen monilla omiin vanhempiinsa. Kyllä itse pidän sitä itsestäänselvyytenä, että omia vanhempia pitää auttaa, jos he sitä tarvitsevat ja itse pystyy auttamaan. Jos isäni kuolee ennen äitiäni luultavasti joudun auttamaan häntä rahallisesti eläkkeellä. Äitini oli kotiäitinä 15 vuotta, joten eläke ei ole takuueläkettä suurempi sitten joskus kun eläkkeelle jää. Isäni eläke tulee olemaan luultavasti jotain 3000-4000 euron luokkaa, joten häntä ei tarvitse auttaa.

Olen myös pieni tuloista siskoani auttanut taloudellisesti, jos on rahalle ollut tarvetta. Kyllä mä pidän sitö selviönä, että itselle tärkeitä ihmisiä autetaan. Olen ostanut ruokaa jopa tuntemattomille vähävaraisille. Aika kylmä ja julma tämä ajatusmaailma nykyään, kun aina ollaan pistämässä jengiä sossuun. Tai vaihtoehtoisesti annetaan kuolla nälkään.

Äitisi saa isäsi eläkkeeseen perustuvan leskeneläkkeen. Isäsi tuloilla, jos eläkekin on tuota luokkaa, luulisi jäävän omaisuuttaa ihan mukavasti.

En juurikaan ole eläkkeisiin perustunut ja tuo leskeneläke on todellä hämärä mielestäni. Olen käsittänyt, että leskeneläke kestää maksimissaan muutamia vuosia eikä kovinkaan montaa satasta ole. Osaatko hieman avata asiaa, jos tiedät enemmän? Itseäni aina hieman toisinaan huolettaa äitini toimeentulo, jos isäni sattuisi kuolemaan aikaisemmin.

Arvelin tuon eläkkeen määrän aika hatusta vetämällä. Isäni on tässä viimeisen 15 vuoden aikana tehnyt hommia joissa palkka ollut 4000-6000 euroa kuukaudessa. Näin loppua kohden lähempänä tuota 600 euroa, eläkeikään vielä noin 10 vuotta aikaa.

Leskeneläke riippuu ihan edesmenneen tuloista. Oma mummo veti leskeneläkkettä vähintään saman verran kuin omaansa toisaalta joku 30 -vuotias nuori leski pienien lapsien kanssa voi saada muutaman kympin kuussa. Jos isäsi on ollut hyvätuloinen, on vanhemmillasi taatusti myös reippaanlaiset säästöt, joilla elellä. Ja eiköhän hekin ole saaneet perintöä omilta vanhemmiltaan. 

Minä teen välillä sivutyönä toista työtä ja koen, että se on ihan minun omaa rahaa ja päätän, mihin sen oman lisätuloni käytän, minkä teen lisätöinä.

Jos se olisi vanhempieni auttaminen, niin silloin se sitä olisi, vaikka kuinka tulisi puoliso kitisemään, että hän haluaa matkalle ja ne rahat olisi käytettävä häneen.

En raada lisätöitä siksi, että puoliso pääsisi makoilemaan aurinkorannalle.

Mitään apua en saanut sen jälkeen kun muutin opiskelemaan opintolainalla, joten yya-sopimus toimii samoin toisinpäin. Kaikki mikä on mun, on mun ja siitä ei eläkeläisille liikene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei ja ei. Oma perhe ensin.

Tässä kohtaa sanoisin, että on niitä (tunnettuja) kulttuurieroja. Suomessa on viime vuosikymmenet voinut (melko) hyvin voinut luottaa siihen, että "hyvinvointivaltio" tukee ja avustaa ja kannattelee tulotasosta tai varallisuudesta riippumatta. Oikeastaan, jopa niin hyvin, että osalle saattaa tulla jopa sokkina, jos kumppani haluaa tai on enempi vähempi pakotettu suoraan tai epäsuoraan tukemaan ja avustamaan omien vanhempiensa toimeentuloa ja pärjäämistä.

En ole tästä sokkireaktiosta kovinkaan yllättynyt. Ihan yhtä lailla tuntuu osalle tulevan järkytyksenä, ettei "hyvinvointi valtio" maksa ja kustanna kaikkia niitä kuluja, joita lapsen koulunkäynti tuo mukanaan, viim. sen jälkeen kun yleinen oppivelvollisuus on takana ja lapsen odotetaan jatkavan opintojaan lukiossa tai ammattikoulussa.

Näiden jälkeen lapsi on varttunut ns. täysi-ikäiseksi ja vanhempien elatusvelvollisuus päättyy. Käytännössä kuitenkin moni vanhempi vielä toiminee, vähintään taustatukena; erityisesti, jos lapsi jatkaa opintojaan vielä tästä eteenpäin.

Osa pitää tällaista tukemista luonnollisena osana ihmiseloa, jota sitten kestä aikansa.

Samaan aikaan moni käyttää energiaansa mankumiseen ja vinkumisen, että kuinka on väärin, ettei yhteiskunta ja "hyvinvointi valtio" tue ja ylläpidä opiskelijoita, vähintään samalla tavoin kuin työttömiä. Ymmärtämättä lainkaan, ettei kenenkään ole pakko opiskella ja kuinka erinomaisen harvassa paikkaa opintojen suorittamista tuetaan, ainakin toistaiseksi samalla tavoin kuin Suomessa. (Ja moni työtön on aikanaan ollut myös itse opiskelija..)

Toisaalta osalla on pelko "hyvinvointi valtion" tuen riittämättömyydestä niin suuri, ettei tämän vuoksi kenties uskalla edes lähteä opiskelemaan, joka ratkaisuna ei ainakaan yleisesti paranna monenkaan toimeentuloa, -ainakaan jos haluaa toimeentulonsa jatkuvan tulevaisuudessa "hieman" paremmin.

Vaikka ei se, että suorittaa jonkun itseä kiinnostaneen alan (tai alojen) tutkinnon tai tutkintoja ole vielä tae tai vakuutus mistään.

Kyllä se on ollut tiedossa vuosikymmenet että itse pitää eläke itselleen huolehtia. Itse on vastuussa rahoistaan, vastuussa säästöistään ja vastuussa terveydestään.

Perheenisä on ensisijaisesti vastuussa lapsistaan. Heille pitää suunnata kaikki raha ja kaikki aika.

Haluatko, että toistan, edellä esitetyn väitteen siitä, kuinka tässä kohtaa on juurikin kyse, kuten viim. edellinen kirjoitti niistä kulttuurieroista.

Perheen isä voi olla lähtökohtaisesti vastuussa lapsistaan, mutta olla enemmän ja vähemmän pakotettu tukemaan ja avustamaan omia vanhempiaan tai vain toista heistä. (Ei vastuullinen vanhempi minusta syydä kaikkia liikeneviä rahojaan suoraa lapsiinsa, tai lapsille).

Ominen tai kumppanin vanhempien ja samalla lasten -isovanhempien- tukeminen joko rahallisesti tai muutoin on, kuten joku täällä jo kirjoittikin osa vastavuoroisuutta; ja jos haluja on, että vanhemmat saattavat jatkaa elämäänsä hyvin tai paikoin edes kohtuullisesti, niin se saattaa edellyttää lapselta saatavaa taloudellista ja rahallista tai muuta tukea.

Olkoonkin, että ensisijaisesti meistä jokainen on vastuussa rahojensa käytöstä, terveytensä ylläpidosta jne. Mutta jos tai kun tässä tapahtuu merkittävämpi "kolaus" tai horjahdus, niin oman kotini peruja olen saanut pinttymän, että läheistä silloin omien voimavarojen ja resurssien rajoissa autetaan ja tuetaan; eikä oleteta, että lähin ja turvaa rakentava omainen ole silloin viranomainen.

On oikeastaan jännää ajatella elämää kaarena; avuttoman ja tukea ja turvaa vailla olevana tänne synnytään ja elämän kaaren toisessa päässä, kun kuolema mahd. jo kolkuttelee ovelle ja iän myötä on useimmille meistä kertynyt kaiken näköitä kremppaa ja sairautta, niin sitä voi kokea itsensä yhtä avuttomaksi ja itsensä toisista riippuvaiseksi

Mutta tämähän muiden olemassa olosta ja välittämisestä riippuvaisena oleminen ei tietenkään kosketa kaikkia tälle palstalle kirjoittavia. Täällä kun tapaa ja kohtaa heitä, jotka ovat voineet vapaasti valita niin oman varallisuusasemansa, oman ja läheistensä ulkonäön ja kohtaamansa ja saamansa sairaudet ja vammautumiset, vain muutaman esimerkin antaakseni.

Vastuullinen vanhempi huolehtii lapsistaan, ei kuormita näitä.

Isovanhemmat on itse vastuussa asioistaan. Jos makaa kotona 15 vuotta, on itse valinnut huonon eläkkeen. Jos ei opiskele, saa huonoa palkkaa, jälleen oma valinta.

Minun appivanhempani ryssovät raha-asiansa kaikista varoituksista huolimatta. En todellakaan ole velvollinen auttamaan heitä.

En tiedä, minkä ikäinen olet tai miten hyvin muistat viime vuosikymmenten eloa Suomessa. (Jos nyt sivuutetaan kaikki ne Suomen ulkopuoliset maat, joissa mm sosiaaliturva ja kansaneläke ovat lähinnä märkäuni ja kaukainen haave) Mutta siis. Suomessakin elää paljon -yksinkertaistaen- vanhempia, jotka ovat saattaneet menettää (lähes) koko omaisuutensa esimerkiksi 90-luvun laman seurauksena, jolloin oli kova hoppu pelastaa (liike) pankit ja niiden toiminnan jatkumien. Tässä rytäkässä kaatui ja vedettiin kölin alta (. e ajettiin pakolla konkurssiin) moni hetki sitten hyvin pärjännyt yritys ja jonka kehityksessä ja vaurastumisessa saattoi olla vain taivas rajana.

Laman seurauksena pankkilainoista maksettava korko nousi raketin lailla ja kun lainaajat olivat huomattavasti paljon nykyistä lyhyemmät ajoi monen asuntovelallisen pakko realisoimaan tappiolla oman asuntonsa, jolloin paitsi velallinen niin myös lainan taanneet takaajat joutuivat kokemaan tappioita, joita ei pitänyt tapahtua, olihan hetkeä aiemmin tyrkytetty ja myönnetty pankkilainaa, melkein jokaiselle, joka sitä sattui pyytämään.

Toinen esimerkki on, että Suomessa elää vielä paljon. lhinnä yksineläviä vanhuksia, joiden merkittävä tulonlähde on leskeneläke. Toki he voivat myydä esimerkiksi oman vanhan kotinsa, mutta jos asuvat syrjässä, niin ostaako sitä kukaan? - Ja edelleen vaikka saisivatkin siitä joitain kymmeniä tuhansia rahaa, niin mahtaisiko tuo summa riittää loppuiäksi pärjäämiseen, kun jossain täytyy kuitenkin asua ja elää.

- Varmasti monella heistä on ollut aikanaan halua päästä opiskelemaan mutta haave laajemmista opinnoista on tyssännyt mm. siihen, ettei ole ollut varoja, joilla maksaa opinnot.

Esimerkiksi omat vanhempani kuuluvat siihen ikäpolveen, joille on myönnetty harkinnan varaisesti valtion takaamia opintolainoja; kaikki eivät ole tätä takausta saaneet. Ja senkin mitä tuo takaus käsitti kattoi käsittääkseni vain opinnoista syntyneitä kuluja ja joista täytyi taikoa, jollei vanhemmilla tai muilla läheisillä ollut antaa tai paremmin lainata rahoja, joilla saattoi maksaa mm. asumisensa, syömisensä ja vaatteensa....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei ja ei. Oma perhe ensin.

Tässä kohtaa sanoisin, että on niitä (tunnettuja) kulttuurieroja. Suomessa on viime vuosikymmenet voinut (melko) hyvin voinut luottaa siihen, että "hyvinvointivaltio" tukee ja avustaa ja kannattelee tulotasosta tai varallisuudesta riippumatta. Oikeastaan, jopa niin hyvin, että osalle saattaa tulla jopa sokkina, jos kumppani haluaa tai on enempi vähempi pakotettu suoraan tai epäsuoraan tukemaan ja avustamaan omien vanhempiensa toimeentuloa ja pärjäämistä.

En ole tästä sokkireaktiosta kovinkaan yllättynyt. Ihan yhtä lailla tuntuu osalle tulevan järkytyksenä, ettei "hyvinvointi valtio" maksa ja kustanna kaikkia niitä kuluja, joita lapsen koulunkäynti tuo mukanaan, viim. sen jälkeen kun yleinen oppivelvollisuus on takana ja lapsen odotetaan jatkavan opintojaan lukiossa tai ammattikoulussa.

Näiden jälkeen lapsi on varttunut ns. täysi-ikäiseksi ja vanhempien elatusvelvollisuus päättyy. Käytännössä kuitenkin moni vanhempi vielä toiminee, vähintään taustatukena; erityisesti, jos lapsi jatkaa opintojaan vielä tästä eteenpäin.

Osa pitää tällaista tukemista luonnollisena osana ihmiseloa, jota sitten kestä aikansa.

Samaan aikaan moni käyttää energiaansa mankumiseen ja vinkumisen, että kuinka on väärin, ettei yhteiskunta ja "hyvinvointi valtio" tue ja ylläpidä opiskelijoita, vähintään samalla tavoin kuin työttömiä. Ymmärtämättä lainkaan, ettei kenenkään ole pakko opiskella ja kuinka erinomaisen harvassa paikkaa opintojen suorittamista tuetaan, ainakin toistaiseksi samalla tavoin kuin Suomessa. (Ja moni työtön on aikanaan ollut myös itse opiskelija..)

Toisaalta osalla on pelko "hyvinvointi valtion" tuen riittämättömyydestä niin suuri, ettei tämän vuoksi kenties uskalla edes lähteä opiskelemaan, joka ratkaisuna ei ainakaan yleisesti paranna monenkaan toimeentuloa, -ainakaan jos haluaa toimeentulonsa jatkuvan tulevaisuudessa "hieman" paremmin.

Vaikka ei se, että suorittaa jonkun itseä kiinnostaneen alan (tai alojen) tutkinnon tai tutkintoja ole vielä tae tai vakuutus mistään.

Kyllä se on ollut tiedossa vuosikymmenet että itse pitää eläke itselleen huolehtia. Itse on vastuussa rahoistaan, vastuussa säästöistään ja vastuussa terveydestään.

Perheenisä on ensisijaisesti vastuussa lapsistaan. Heille pitää suunnata kaikki raha ja kaikki aika.

Haluatko, että toistan, edellä esitetyn väitteen siitä, kuinka tässä kohtaa on juurikin kyse, kuten viim. edellinen kirjoitti niistä kulttuurieroista.

Perheen isä voi olla lähtökohtaisesti vastuussa lapsistaan, mutta olla enemmän ja vähemmän pakotettu tukemaan ja avustamaan omia vanhempiaan tai vain toista heistä. (Ei vastuullinen vanhempi minusta syydä kaikkia liikeneviä rahojaan suoraa lapsiinsa, tai lapsille).

Ominen tai kumppanin vanhempien ja samalla lasten -isovanhempien- tukeminen joko rahallisesti tai muutoin on, kuten joku täällä jo kirjoittikin osa vastavuoroisuutta; ja jos haluja on, että vanhemmat saattavat jatkaa elämäänsä hyvin tai paikoin edes kohtuullisesti, niin se saattaa edellyttää lapselta saatavaa taloudellista ja rahallista tai muuta tukea.

Olkoonkin, että ensisijaisesti meistä jokainen on vastuussa rahojensa käytöstä, terveytensä ylläpidosta jne. Mutta jos tai kun tässä tapahtuu merkittävämpi "kolaus" tai horjahdus, niin oman kotini peruja olen saanut pinttymän, että läheistä silloin omien voimavarojen ja resurssien rajoissa autetaan ja tuetaan; eikä oleteta, että lähin ja turvaa rakentava omainen ole silloin viranomainen.

On oikeastaan jännää ajatella elämää kaarena; avuttoman ja tukea ja turvaa vailla olevana tänne synnytään ja elämän kaaren toisessa päässä, kun kuolema mahd. jo kolkuttelee ovelle ja iän myötä on useimmille meistä kertynyt kaiken näköitä kremppaa ja sairautta, niin sitä voi kokea itsensä yhtä avuttomaksi ja itsensä toisista riippuvaiseksi

Mutta tämähän muiden olemassa olosta ja välittämisestä riippuvaisena oleminen ei tietenkään kosketa kaikkia tälle palstalle kirjoittavia. Täällä kun tapaa ja kohtaa heitä, jotka ovat voineet vapaasti valita niin oman varallisuusasemansa, oman ja läheistensä ulkonäön ja kohtaamansa ja saamansa sairaudet ja vammautumiset, vain muutaman esimerkin antaakseni.

Vastuullinen vanhempi huolehtii lapsistaan, ei kuormita näitä.

Isovanhemmat on itse vastuussa asioistaan. Jos makaa kotona 15 vuotta, on itse valinnut huonon eläkkeen. Jos ei opiskele, saa huonoa palkkaa, jälleen oma valinta.

Minun appivanhempani ryssovät raha-asiansa kaikista varoituksista huolimatta. En todellakaan ole velvollinen auttamaan heitä.

En tiedä, minkä ikäinen olet tai miten hyvin muistat viime vuosikymmenten eloa Suomessa. (Jos nyt sivuutetaan kaikki ne Suomen ulkopuoliset maat, joissa mm sosiaaliturva ja kansaneläke ovat lähinnä märkäuni ja kaukainen haave) Mutta siis. Suomessakin elää paljon -yksinkertaistaen- vanhempia, jotka ovat saattaneet menettää (lähes) koko omaisuutensa esimerkiksi 90-luvun laman seurauksena, jolloin oli kova hoppu pelastaa (liike) pankit ja niiden toiminnan jatkumien. Tässä rytäkässä kaatui ja vedettiin kölin alta (. e ajettiin pakolla konkurssiin) moni hetki sitten hyvin pärjännyt yritys ja jonka kehityksessä ja vaurastumisessa saattoi olla vain taivas rajana.

Laman seurauksena pankkilainoista maksettava korko nousi raketin lailla ja kun lainaajat olivat huomattavasti paljon nykyistä lyhyemmät ajoi monen asuntovelallisen pakko realisoimaan tappiolla oman asuntonsa, jolloin paitsi velallinen niin myös lainan taanneet takaajat joutuivat kokemaan tappioita, joita ei pitänyt tapahtua, olihan hetkeä aiemmin tyrkytetty ja myönnetty pankkilainaa, melkein jokaiselle, joka sitä sattui pyytämään.

Toinen esimerkki on, että Suomessa elää vielä paljon. lhinnä yksineläviä vanhuksia, joiden merkittävä tulonlähde on leskeneläke. Toki he voivat myydä esimerkiksi oman vanhan kotinsa, mutta jos asuvat syrjässä, niin ostaako sitä kukaan? - Ja edelleen vaikka saisivatkin siitä joitain kymmeniä tuhansia rahaa, niin mahtaisiko tuo summa riittää loppuiäksi pärjäämiseen, kun jossain täytyy kuitenkin asua ja elää.

- Varmasti monella heistä on ollut aikanaan halua päästä opiskelemaan mutta haave laajemmista opinnoista on tyssännyt mm. siihen, ettei ole ollut varoja, joilla maksaa opinnot.

Esimerkiksi omat vanhempani kuuluvat siihen ikäpolveen, joille on myönnetty harkinnan varaisesti valtion takaamia opintolainoja; kaikki eivät ole tätä takausta saaneet. Ja senkin mitä tuo takaus käsitti kattoi käsittääkseni vain opinnoista syntyneitä kuluja ja joista täytyi taikoa, jollei vanhemmilla tai muilla läheisillä ollut antaa tai paremmin lainata rahoja, joilla saattoi maksaa mm. asumisensa, syömisensä ja vaatteensa....

Olen 57-vuotias. Kyllä minä olen laman nähnyt 90-luvulla ja paljon ihan itse asiansa tärvänneitä ihmisiä.

Itse olen opiskllut sekä lukion että yliopiston kokopäivätyön ohella. Eli turha natkuttaa että ei ole mahdollisuuksia.

Työkaveri joutui ihan pulaan, kun omat vanhemmat möivät omakotitalonsa ja ostivat kerrostalo-osakkeen. Parin vuoden päästä talosta löytyi vaikka mitä ja joutuivat palauttamaan summan, joka vastasi heidän säästöjään.

Nyt taloyhtiössä on alkanut tulemaan remontteja. Asukkaat eivät tajunneet ottaa asioista selvää, tosin tämä näkyi asunnon hinnassa. Asunto oli pitkään myynnissä ja tinkasivat kunnolla.

Ensiksi isovanhemmat muuttivat heidän luo putkiremontin ajaksi ja nyt toisen eläke menee kokonaisuudessaan korotettuun yhtiövastikkeeseen.

Seuraavaksi tehdään takapihan asvaltti ja 5 v sisällä tulee vielä julkisivu.

Tämä, korotettu yhtiövastike kestää yli 10 v, 5 v päästä yhtiövastike on tuplat. Kukaan ei osta asuntoa nyt.

Leskeneläke on enintään puolet edunjättäjän eläkkeestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kurja suhtauminen monilla omiin vanhempiinsa. Kyllä itse pidän sitä itsestäänselvyytenä, että omia vanhempia pitää auttaa, jos he sitä tarvitsevat ja itse pystyy auttamaan. Jos isäni kuolee ennen äitiäni luultavasti joudun auttamaan häntä rahallisesti eläkkeellä. Äitini oli kotiäitinä 15 vuotta, joten eläke ei ole takuueläkettä suurempi sitten joskus kun eläkkeelle jää. Isäni eläke tulee olemaan luultavasti jotain 3000-4000 euron luokkaa, joten häntä ei tarvitse auttaa.

Olen myös pieni tuloista siskoani auttanut taloudellisesti, jos on rahalle ollut tarvetta. Kyllä mä pidän sitö selviönä, että itselle tärkeitä ihmisiä autetaan. Olen ostanut ruokaa jopa tuntemattomille vähävaraisille. Aika kylmä ja julma tämä ajatusmaailma nykyään, kun aina ollaan pistämässä jengiä sossuun. Tai vaihtoehtoisesti annetaan kuolla nälkään.

Äitisi saa isäsi eläkkeeseen perustuvan leskeneläkkeen. Isäsi tuloilla, jos eläkekin on tuota luokkaa, luulisi jäävän omaisuuttaa ihan mukavasti.

En juurikaan ole eläkkeisiin perustunut ja tuo leskeneläke on todellä hämärä mielestäni. Olen käsittänyt, että leskeneläke kestää maksimissaan muutamia vuosia eikä kovinkaan montaa satasta ole. Osaatko hieman avata asiaa, jos tiedät enemmän? Itseäni aina hieman toisinaan huolettaa äitini toimeentulo, jos isäni sattuisi kuolemaan aikaisemmin.

Arvelin tuon eläkkeen määrän aika hatusta vetämällä. Isäni on tässä viimeisen 15 vuoden aikana tehnyt hommia joissa palkka ollut 4000-6000 euroa kuukaudessa. Näin loppua kohden lähempänä tuota 600 euroa, eläkeikään vielä noin 10 vuotta aikaa.

Leskeneläke riippuu ihan edesmenneen tuloista. Oma mummo veti leskeneläkkettä vähintään saman verran kuin omaansa toisaalta joku 30 -vuotias nuori leski pienien lapsien kanssa voi saada muutaman kympin kuussa. Jos isäsi on ollut hyvätuloinen, on vanhemmillasi taatusti myös reippaanlaiset säästöt, joilla elellä. Ja eiköhän hekin ole saaneet perintöä omilta vanhemmiltaan. 

Leskeneläke on se eläke jota kela maksaa alle 65-vuotiaalle leskelle tietyin ehdoin ja se loppuu kun leski täyttää sen 65 vuotta. Sitten yli 65-vuotiaalle leskelle tulee perhe-eläke, jonka suuruus riippuu omasta eläkkeestä ja on korkeintaan muistaakseni puolet kuolleen puolison eläkkeestä ja tätä maksaa työeläkelaitokset. Olen näitä joutunut selvittelemään äitini puolesta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei ja ei. Oma perhe ensin.

Tässä kohtaa sanoisin, että on niitä (tunnettuja) kulttuurieroja. Suomessa on viime vuosikymmenet voinut (melko) hyvin voinut luottaa siihen, että "hyvinvointivaltio" tukee ja avustaa ja kannattelee tulotasosta tai varallisuudesta riippumatta. Oikeastaan, jopa niin hyvin, että osalle saattaa tulla jopa sokkina, jos kumppani haluaa tai on enempi vähempi pakotettu suoraan tai epäsuoraan tukemaan ja avustamaan omien vanhempiensa toimeentuloa ja pärjäämistä.

En ole tästä sokkireaktiosta kovinkaan yllättynyt. Ihan yhtä lailla tuntuu osalle tulevan järkytyksenä, ettei "hyvinvointi valtio" maksa ja kustanna kaikkia niitä kuluja, joita lapsen koulunkäynti tuo mukanaan, viim. sen jälkeen kun yleinen oppivelvollisuus on takana ja lapsen odotetaan jatkavan opintojaan lukiossa tai ammattikoulussa.

Näiden jälkeen lapsi on varttunut ns. täysi-ikäiseksi ja vanhempien elatusvelvollisuus päättyy. Käytännössä kuitenkin moni vanhempi vielä toiminee, vähintään taustatukena; erityisesti, jos lapsi jatkaa opintojaan vielä tästä eteenpäin.

Osa pitää tällaista tukemista luonnollisena osana ihmiseloa, jota sitten kestä aikansa.

Samaan aikaan moni käyttää energiaansa mankumiseen ja vinkumisen, että kuinka on väärin, ettei yhteiskunta ja "hyvinvointi valtio" tue ja ylläpidä opiskelijoita, vähintään samalla tavoin kuin työttömiä. Ymmärtämättä lainkaan, ettei kenenkään ole pakko opiskella ja kuinka erinomaisen harvassa paikkaa opintojen suorittamista tuetaan, ainakin toistaiseksi samalla tavoin kuin Suomessa. (Ja moni työtön on aikanaan ollut myös itse opiskelija..)

Toisaalta osalla on pelko "hyvinvointi valtion" tuen riittämättömyydestä niin suuri, ettei tämän vuoksi kenties uskalla edes lähteä opiskelemaan, joka ratkaisuna ei ainakaan yleisesti paranna monenkaan toimeentuloa, -ainakaan jos haluaa toimeentulonsa jatkuvan tulevaisuudessa "hieman" paremmin.

Vaikka ei se, että suorittaa jonkun itseä kiinnostaneen alan (tai alojen) tutkinnon tai tutkintoja ole vielä tae tai vakuutus mistään.

Kyllä se on ollut tiedossa vuosikymmenet että itse pitää eläke itselleen huolehtia. Itse on vastuussa rahoistaan, vastuussa säästöistään ja vastuussa terveydestään.

Perheenisä on ensisijaisesti vastuussa lapsistaan. Heille pitää suunnata kaikki raha ja kaikki aika.

Haluatko, että toistan, edellä esitetyn väitteen siitä, kuinka tässä kohtaa on juurikin kyse, kuten viim. edellinen kirjoitti niistä kulttuurieroista.

Perheen isä voi olla lähtökohtaisesti vastuussa lapsistaan, mutta olla enemmän ja vähemmän pakotettu tukemaan ja avustamaan omia vanhempiaan tai vain toista heistä. (Ei vastuullinen vanhempi minusta syydä kaikkia liikeneviä rahojaan suoraa lapsiinsa, tai lapsille).

Ominen tai kumppanin vanhempien ja samalla lasten -isovanhempien- tukeminen joko rahallisesti tai muutoin on, kuten joku täällä jo kirjoittikin osa vastavuoroisuutta; ja jos haluja on, että vanhemmat saattavat jatkaa elämäänsä hyvin tai paikoin edes kohtuullisesti, niin se saattaa edellyttää lapselta saatavaa taloudellista ja rahallista tai muuta tukea.

Olkoonkin, että ensisijaisesti meistä jokainen on vastuussa rahojensa käytöstä, terveytensä ylläpidosta jne. Mutta jos tai kun tässä tapahtuu merkittävämpi "kolaus" tai horjahdus, niin oman kotini peruja olen saanut pinttymän, että läheistä silloin omien voimavarojen ja resurssien rajoissa autetaan ja tuetaan; eikä oleteta, että lähin ja turvaa rakentava omainen ole silloin viranomainen.

On oikeastaan jännää ajatella elämää kaarena; avuttoman ja tukea ja turvaa vailla olevana tänne synnytään ja elämän kaaren toisessa päässä, kun kuolema mahd. jo kolkuttelee ovelle ja iän myötä on useimmille meistä kertynyt kaiken näköitä kremppaa ja sairautta, niin sitä voi kokea itsensä yhtä avuttomaksi ja itsensä toisista riippuvaiseksi

Mutta tämähän muiden olemassa olosta ja välittämisestä riippuvaisena oleminen ei tietenkään kosketa kaikkia tälle palstalle kirjoittavia. Täällä kun tapaa ja kohtaa heitä, jotka ovat voineet vapaasti valita niin oman varallisuusasemansa, oman ja läheistensä ulkonäön ja kohtaamansa ja saamansa sairaudet ja vammautumiset, vain muutaman esimerkin antaakseni.

Vastuullinen vanhempi huolehtii lapsistaan, ei kuormita näitä.

Isovanhemmat on itse vastuussa asioistaan. Jos makaa kotona 15 vuotta, on itse valinnut huonon eläkkeen. Jos ei opiskele, saa huonoa palkkaa, jälleen oma valinta.

Minun appivanhempani ryssovät raha-asiansa kaikista varoituksista huolimatta. En todellakaan ole velvollinen auttamaan heitä.

En tiedä, minkä ikäinen olet tai miten hyvin muistat viime vuosikymmenten eloa Suomessa. (Jos nyt sivuutetaan kaikki ne Suomen ulkopuoliset maat, joissa mm sosiaaliturva ja kansaneläke ovat lähinnä märkäuni ja kaukainen haave) Mutta siis. Suomessakin elää paljon -yksinkertaistaen- vanhempia, jotka ovat saattaneet menettää (lähes) koko omaisuutensa esimerkiksi 90-luvun laman seurauksena, jolloin oli kova hoppu pelastaa (liike) pankit ja niiden toiminnan jatkumien. Tässä rytäkässä kaatui ja vedettiin kölin alta (. e ajettiin pakolla konkurssiin) moni hetki sitten hyvin pärjännyt yritys ja jonka kehityksessä ja vaurastumisessa saattoi olla vain taivas rajana.

Laman seurauksena pankkilainoista maksettava korko nousi raketin lailla ja kun lainaajat olivat huomattavasti paljon nykyistä lyhyemmät ajoi monen asuntovelallisen pakko realisoimaan tappiolla oman asuntonsa, jolloin paitsi velallinen niin myös lainan taanneet takaajat joutuivat kokemaan tappioita, joita ei pitänyt tapahtua, olihan hetkeä aiemmin tyrkytetty ja myönnetty pankkilainaa, melkein jokaiselle, joka sitä sattui pyytämään.

Toinen esimerkki on, että Suomessa elää vielä paljon. lhinnä yksineläviä vanhuksia, joiden merkittävä tulonlähde on leskeneläke. Toki he voivat myydä esimerkiksi oman vanhan kotinsa, mutta jos asuvat syrjässä, niin ostaako sitä kukaan? - Ja edelleen vaikka saisivatkin siitä joitain kymmeniä tuhansia rahaa, niin mahtaisiko tuo summa riittää loppuiäksi pärjäämiseen, kun jossain täytyy kuitenkin asua ja elää.

- Varmasti monella heistä on ollut aikanaan halua päästä opiskelemaan mutta haave laajemmista opinnoista on tyssännyt mm. siihen, ettei ole ollut varoja, joilla maksaa opinnot.

Esimerkiksi omat vanhempani kuuluvat siihen ikäpolveen, joille on myönnetty harkinnan varaisesti valtion takaamia opintolainoja; kaikki eivät ole tätä takausta saaneet. Ja senkin mitä tuo takaus käsitti kattoi käsittääkseni vain opinnoista syntyneitä kuluja ja joista täytyi taikoa, jollei vanhemmilla tai muilla läheisillä ollut antaa tai paremmin lainata rahoja, joilla saattoi maksaa mm. asumisensa, syömisensä ja vaatteensa....

Olen 57-vuotias. Kyllä minä olen laman nähnyt 90-luvulla ja paljon ihan itse asiansa tärvänneitä ihmisiä.

Jos oikeasti olet noin vanha -minua parikymmentä vuotta vanhempi- niin luulisin sinun silloin tajuavan, ettei kaikki vähävaraiset ja mahd. lapsien tukea "nauttivat" eivät ole aina heikkoon (taloudelliseen)asemaansa itse yksin syyllisiä.

Ideaalina voin kyllä pitää tilannetta, jossa vanhemmat ovat onnistuneet tekemään itsestään tarpeettomia lapsilleen, jolloin sekä lapset että vanhemmat voivat olla toistensa kanssa avoimesti ja vapaasti tekemisissä, niin paljon tai vähän kuin se molempien ja/tai kaikkien kannalta tuntuu hyvältä; hieman samaan tapaan kuin jos vanhemmat ja lapset olisivat keskenään ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kurja suhtauminen monilla omiin vanhempiinsa. Kyllä itse pidän sitä itsestäänselvyytenä, että omia vanhempia pitää auttaa, jos he sitä tarvitsevat ja itse pystyy auttamaan. Jos isäni kuolee ennen äitiäni luultavasti joudun auttamaan häntä rahallisesti eläkkeellä. Äitini oli kotiäitinä 15 vuotta, joten eläke ei ole takuueläkettä suurempi sitten joskus kun eläkkeelle jää. Isäni eläke tulee olemaan luultavasti jotain 3000-4000 euron luokkaa, joten häntä ei tarvitse auttaa.

Olen myös pieni tuloista siskoani auttanut taloudellisesti, jos on rahalle ollut tarvetta. Kyllä mä pidän sitö selviönä, että itselle tärkeitä ihmisiä autetaan. Olen ostanut ruokaa jopa tuntemattomille vähävaraisille. Aika kylmä ja julma tämä ajatusmaailma nykyään, kun aina ollaan pistämässä jengiä sossuun. Tai vaihtoehtoisesti annetaan kuolla nälkään.

Äitisi saa isäsi eläkkeeseen perustuvan leskeneläkkeen. Isäsi tuloilla, jos eläkekin on tuota luokkaa, luulisi jäävän omaisuuttaa ihan mukavasti.

En juurikaan ole eläkkeisiin perustunut ja tuo leskeneläke on todellä hämärä mielestäni. Olen käsittänyt, että leskeneläke kestää maksimissaan muutamia vuosia eikä kovinkaan montaa satasta ole. Osaatko hieman avata asiaa, jos tiedät enemmän? Itseäni aina hieman toisinaan huolettaa äitini toimeentulo, jos isäni sattuisi kuolemaan aikaisemmin.

Arvelin tuon eläkkeen määrän aika hatusta vetämällä. Isäni on tässä viimeisen 15 vuoden aikana tehnyt hommia joissa palkka ollut 4000-6000 euroa kuukaudessa. Näin loppua kohden lähempänä tuota 600 euroa, eläkeikään vielä noin 10 vuotta aikaa.

Leskeneläke riippuu ihan edesmenneen tuloista. Oma mummo veti leskeneläkkettä vähintään saman verran kuin omaansa toisaalta joku 30 -vuotias nuori leski pienien lapsien kanssa voi saada muutaman kympin kuussa. Jos isäsi on ollut hyvätuloinen, on vanhemmillasi taatusti myös reippaanlaiset säästöt, joilla elellä. Ja eiköhän hekin ole saaneet perintöä omilta vanhemmiltaan. 

Leskeneläke riippuu lesken omista tuloista. Jos työeläke jonkinlainenkaan, ei leskeneläkettä saa.

Tästä voit tarkistaa asian, ettei tarvitse heitellä faktoja ihan mututuntumalta

1https://www.etlehti.fi/artikkeli/raha/mika-leskenelake-ja-kuka-sita-saa…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kurja suhtauminen monilla omiin vanhempiinsa. Kyllä itse pidän sitä itsestäänselvyytenä, että omia vanhempia pitää auttaa, jos he sitä tarvitsevat ja itse pystyy auttamaan. Jos isäni kuolee ennen äitiäni luultavasti joudun auttamaan häntä rahallisesti eläkkeellä. Äitini oli kotiäitinä 15 vuotta, joten eläke ei ole takuueläkettä suurempi sitten joskus kun eläkkeelle jää. Isäni eläke tulee olemaan luultavasti jotain 3000-4000 euron luokkaa, joten häntä ei tarvitse auttaa.

Olen myös pieni tuloista siskoani auttanut taloudellisesti, jos on rahalle ollut tarvetta. Kyllä mä pidän sitö selviönä, että itselle tärkeitä ihmisiä autetaan. Olen ostanut ruokaa jopa tuntemattomille vähävaraisille. Aika kylmä ja julma tämä ajatusmaailma nykyään, kun aina ollaan pistämässä jengiä sossuun. Tai vaihtoehtoisesti annetaan kuolla nälkään.

Äitisi saa isäsi eläkkeeseen perustuvan leskeneläkkeen. Isäsi tuloilla, jos eläkekin on tuota luokkaa, luulisi jäävän omaisuuttaa ihan mukavasti.

En juurikaan ole eläkkeisiin perustunut ja tuo leskeneläke on todellä hämärä mielestäni. Olen käsittänyt, että leskeneläke kestää maksimissaan muutamia vuosia eikä kovinkaan montaa satasta ole. Osaatko hieman avata asiaa, jos tiedät enemmän? Itseäni aina hieman toisinaan huolettaa äitini toimeentulo, jos isäni sattuisi kuolemaan aikaisemmin.

Arvelin tuon eläkkeen määrän aika hatusta vetämällä. Isäni on tässä viimeisen 15 vuoden aikana tehnyt hommia joissa palkka ollut 4000-6000 euroa kuukaudessa. Näin loppua kohden lähempänä tuota 600 euroa, eläkeikään vielä noin 10 vuotta aikaa.

Leskeneläke riippuu ihan edesmenneen tuloista. Oma mummo veti leskeneläkkettä vähintään saman verran kuin omaansa toisaalta joku 30 -vuotias nuori leski pienien lapsien kanssa voi saada muutaman kympin kuussa. Jos isäsi on ollut hyvätuloinen, on vanhemmillasi taatusti myös reippaanlaiset säästöt, joilla elellä. Ja eiköhän hekin ole saaneet perintöä omilta vanhemmiltaan. 

Leskeneläke on se eläke jota kela maksaa alle 65-vuotiaalle leskelle tietyin ehdoin ja se loppuu kun leski täyttää sen 65 vuotta. Sitten yli 65-vuotiaalle leskelle tulee perhe-eläke, jonka suuruus riippuu omasta eläkkeestä ja on korkeintaan muistaakseni puolet kuolleen puolison eläkkeestä ja tätä maksaa työeläkelaitokset. Olen näitä joutunut selvittelemään äitini puolesta...

Leskeneläkkeen maksaa miehen työeläkeyhtiö ja leski saa sitä loppuelämänsä, riippuen lesken omista tuloista. Kelasta ei juuri kukaan saa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei ja ei. Oma perhe ensin.

Tässä kohtaa sanoisin, että on niitä (tunnettuja) kulttuurieroja. Suomessa on viime vuosikymmenet voinut (melko) hyvin voinut luottaa siihen, että "hyvinvointivaltio" tukee ja avustaa ja kannattelee tulotasosta tai varallisuudesta riippumatta. Oikeastaan, jopa niin hyvin, että osalle saattaa tulla jopa sokkina, jos kumppani haluaa tai on enempi vähempi pakotettu suoraan tai epäsuoraan tukemaan ja avustamaan omien vanhempiensa toimeentuloa ja pärjäämistä.

En ole tästä sokkireaktiosta kovinkaan yllättynyt. Ihan yhtä lailla tuntuu osalle tulevan järkytyksenä, ettei "hyvinvointi valtio" maksa ja kustanna kaikkia niitä kuluja, joita lapsen koulunkäynti tuo mukanaan, viim. sen jälkeen kun yleinen oppivelvollisuus on takana ja lapsen odotetaan jatkavan opintojaan lukiossa tai ammattikoulussa.

Näiden jälkeen lapsi on varttunut ns. täysi-ikäiseksi ja vanhempien elatusvelvollisuus päättyy. Käytännössä kuitenkin moni vanhempi vielä toiminee, vähintään taustatukena; erityisesti, jos lapsi jatkaa opintojaan vielä tästä eteenpäin.

Osa pitää tällaista tukemista luonnollisena osana ihmiseloa, jota sitten kestä aikansa.

Samaan aikaan moni käyttää energiaansa mankumiseen ja vinkumisen, että kuinka on väärin, ettei yhteiskunta ja "hyvinvointi valtio" tue ja ylläpidä opiskelijoita, vähintään samalla tavoin kuin työttömiä. Ymmärtämättä lainkaan, ettei kenenkään ole pakko opiskella ja kuinka erinomaisen harvassa paikkaa opintojen suorittamista tuetaan, ainakin toistaiseksi samalla tavoin kuin Suomessa. (Ja moni työtön on aikanaan ollut myös itse opiskelija..)

Toisaalta osalla on pelko "hyvinvointi valtion" tuen riittämättömyydestä niin suuri, ettei tämän vuoksi kenties uskalla edes lähteä opiskelemaan, joka ratkaisuna ei ainakaan yleisesti paranna monenkaan toimeentuloa, -ainakaan jos haluaa toimeentulonsa jatkuvan tulevaisuudessa "hieman" paremmin.

Vaikka ei se, että suorittaa jonkun itseä kiinnostaneen alan (tai alojen) tutkinnon tai tutkintoja ole vielä tae tai vakuutus mistään.

Kyllä se on ollut tiedossa vuosikymmenet että itse pitää eläke itselleen huolehtia. Itse on vastuussa rahoistaan, vastuussa säästöistään ja vastuussa terveydestään.

Perheenisä on ensisijaisesti vastuussa lapsistaan. Heille pitää suunnata kaikki raha ja kaikki aika.

Haluatko, että toistan, edellä esitetyn väitteen siitä, kuinka tässä kohtaa on juurikin kyse, kuten viim. edellinen kirjoitti niistä kulttuurieroista.

Perheen isä voi olla lähtökohtaisesti vastuussa lapsistaan, mutta olla enemmän ja vähemmän pakotettu tukemaan ja avustamaan omia vanhempiaan tai vain toista heistä. (Ei vastuullinen vanhempi minusta syydä kaikkia liikeneviä rahojaan suoraa lapsiinsa, tai lapsille).

Ominen tai kumppanin vanhempien ja samalla lasten -isovanhempien- tukeminen joko rahallisesti tai muutoin on, kuten joku täällä jo kirjoittikin osa vastavuoroisuutta; ja jos haluja on, että vanhemmat saattavat jatkaa elämäänsä hyvin tai paikoin edes kohtuullisesti, niin se saattaa edellyttää lapselta saatavaa taloudellista ja rahallista tai muuta tukea.

Olkoonkin, että ensisijaisesti meistä jokainen on vastuussa rahojensa käytöstä, terveytensä ylläpidosta jne. Mutta jos tai kun tässä tapahtuu merkittävämpi "kolaus" tai horjahdus, niin oman kotini peruja olen saanut pinttymän, että läheistä silloin omien voimavarojen ja resurssien rajoissa autetaan ja tuetaan; eikä oleteta, että lähin ja turvaa rakentava omainen ole silloin viranomainen.

On oikeastaan jännää ajatella elämää kaarena; avuttoman ja tukea ja turvaa vailla olevana tänne synnytään ja elämän kaaren toisessa päässä, kun kuolema mahd. jo kolkuttelee ovelle ja iän myötä on useimmille meistä kertynyt kaiken näköitä kremppaa ja sairautta, niin sitä voi kokea itsensä yhtä avuttomaksi ja itsensä toisista riippuvaiseksi

Mutta tämähän muiden olemassa olosta ja välittämisestä riippuvaisena oleminen ei tietenkään kosketa kaikkia tälle palstalle kirjoittavia. Täällä kun tapaa ja kohtaa heitä, jotka ovat voineet vapaasti valita niin oman varallisuusasemansa, oman ja läheistensä ulkonäön ja kohtaamansa ja saamansa sairaudet ja vammautumiset, vain muutaman esimerkin antaakseni.

Vastuullinen vanhempi huolehtii lapsistaan, ei kuormita näitä.

Isovanhemmat on itse vastuussa asioistaan. Jos makaa kotona 15 vuotta, on itse valinnut huonon eläkkeen. Jos ei opiskele, saa huonoa palkkaa, jälleen oma valinta.

Minun appivanhempani ryssovät raha-asiansa kaikista varoituksista huolimatta. En todellakaan ole velvollinen auttamaan heitä.

En tiedä, minkä ikäinen olet tai miten hyvin muistat viime vuosikymmenten eloa Suomessa. (Jos nyt sivuutetaan kaikki ne Suomen ulkopuoliset maat, joissa mm sosiaaliturva ja kansaneläke ovat lähinnä märkäuni ja kaukainen haave) Mutta siis. Suomessakin elää paljon -yksinkertaistaen- vanhempia, jotka ovat saattaneet menettää (lähes) koko omaisuutensa esimerkiksi 90-luvun laman seurauksena, jolloin oli kova hoppu pelastaa (liike) pankit ja niiden toiminnan jatkumien. Tässä rytäkässä kaatui ja vedettiin kölin alta (. e ajettiin pakolla konkurssiin) moni hetki sitten hyvin pärjännyt yritys ja jonka kehityksessä ja vaurastumisessa saattoi olla vain taivas rajana.

Laman seurauksena pankkilainoista maksettava korko nousi raketin lailla ja kun lainaajat olivat huomattavasti paljon nykyistä lyhyemmät ajoi monen asuntovelallisen pakko realisoimaan tappiolla oman asuntonsa, jolloin paitsi velallinen niin myös lainan taanneet takaajat joutuivat kokemaan tappioita, joita ei pitänyt tapahtua, olihan hetkeä aiemmin tyrkytetty ja myönnetty pankkilainaa, melkein jokaiselle, joka sitä sattui pyytämään.

Toinen esimerkki on, että Suomessa elää vielä paljon. lhinnä yksineläviä vanhuksia, joiden merkittävä tulonlähde on leskeneläke. Toki he voivat myydä esimerkiksi oman vanhan kotinsa, mutta jos asuvat syrjässä, niin ostaako sitä kukaan? - Ja edelleen vaikka saisivatkin siitä joitain kymmeniä tuhansia rahaa, niin mahtaisiko tuo summa riittää loppuiäksi pärjäämiseen, kun jossain täytyy kuitenkin asua ja elää.

- Varmasti monella heistä on ollut aikanaan halua päästä opiskelemaan mutta haave laajemmista opinnoista on tyssännyt mm. siihen, ettei ole ollut varoja, joilla maksaa opinnot.

Esimerkiksi omat vanhempani kuuluvat siihen ikäpolveen, joille on myönnetty harkinnan varaisesti valtion takaamia opintolainoja; kaikki eivät ole tätä takausta saaneet. Ja senkin mitä tuo takaus käsitti kattoi käsittääkseni vain opinnoista syntyneitä kuluja ja joista täytyi taikoa, jollei vanhemmilla tai muilla läheisillä ollut antaa tai paremmin lainata rahoja, joilla saattoi maksaa mm. asumisensa, syömisensä ja vaatteensa....

Olen 57-vuotias. Kyllä minä olen laman nähnyt 90-luvulla ja paljon ihan itse asiansa tärvänneitä ihmisiä.

Jos oikeasti olet noin vanha -minua parikymmentä vuotta vanhempi- niin luulisin sinun silloin tajuavan, ettei kaikki vähävaraiset ja mahd. lapsien tukea "nauttivat" eivät ole aina heikkoon (taloudelliseen)asemaansa itse yksin syyllisiä.

Ideaalina voin kyllä pitää tilannetta, jossa vanhemmat ovat onnistuneet tekemään itsestään tarpeettomia lapsilleen, jolloin sekä lapset että vanhemmat voivat olla toistensa kanssa avoimesti ja vapaasti tekemisissä, niin paljon tai vähän kuin se molempien ja/tai kaikkien kannalta tuntuu hyvältä; hieman samaan tapaan kuin jos vanhemmat ja lapset olisivat keskenään ystäviä.

Suurin osa on. On jätetty opiskelematta, tehty liikaa lapsia, ei ole yritetty tarpeeksi, on löhötty kotiäitinä, tärvätty omaisuus yrittämiseen jne.

En tunne ketään vähävaraista vanhusta, jolla se heikko taloudellinen tilanne ei olisi ihan omaa syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei ja ei. Oma perhe ensin.

Tässä kohtaa sanoisin, että on niitä (tunnettuja) kulttuurieroja. Suomessa on viime vuosikymmenet voinut (melko) hyvin voinut luottaa siihen, että "hyvinvointivaltio" tukee ja avustaa ja kannattelee tulotasosta tai varallisuudesta riippumatta. Oikeastaan, jopa niin hyvin, että osalle saattaa tulla jopa sokkina, jos kumppani haluaa tai on enempi vähempi pakotettu suoraan tai epäsuoraan tukemaan ja avustamaan omien vanhempiensa toimeentuloa ja pärjäämistä.

En ole tästä sokkireaktiosta kovinkaan yllättynyt. Ihan yhtä lailla tuntuu osalle tulevan järkytyksenä, ettei "hyvinvointi valtio" maksa ja kustanna kaikkia niitä kuluja, joita lapsen koulunkäynti tuo mukanaan, viim. sen jälkeen kun yleinen oppivelvollisuus on takana ja lapsen odotetaan jatkavan opintojaan lukiossa tai ammattikoulussa.

Näiden jälkeen lapsi on varttunut ns. täysi-ikäiseksi ja vanhempien elatusvelvollisuus päättyy. Käytännössä kuitenkin moni vanhempi vielä toiminee, vähintään taustatukena; erityisesti, jos lapsi jatkaa opintojaan vielä tästä eteenpäin.

Osa pitää tällaista tukemista luonnollisena osana ihmiseloa, jota sitten kestä aikansa.

Samaan aikaan moni käyttää energiaansa mankumiseen ja vinkumisen, että kuinka on väärin, ettei yhteiskunta ja "hyvinvointi valtio" tue ja ylläpidä opiskelijoita, vähintään samalla tavoin kuin työttömiä. Ymmärtämättä lainkaan, ettei kenenkään ole pakko opiskella ja kuinka erinomaisen harvassa paikkaa opintojen suorittamista tuetaan, ainakin toistaiseksi samalla tavoin kuin Suomessa. (Ja moni työtön on aikanaan ollut myös itse opiskelija..)

Toisaalta osalla on pelko "hyvinvointi valtion" tuen riittämättömyydestä niin suuri, ettei tämän vuoksi kenties uskalla edes lähteä opiskelemaan, joka ratkaisuna ei ainakaan yleisesti paranna monenkaan toimeentuloa, -ainakaan jos haluaa toimeentulonsa jatkuvan tulevaisuudessa "hieman" paremmin.

Vaikka ei se, että suorittaa jonkun itseä kiinnostaneen alan (tai alojen) tutkinnon tai tutkintoja ole vielä tae tai vakuutus mistään.

Kyllä se on ollut tiedossa vuosikymmenet että itse pitää eläke itselleen huolehtia. Itse on vastuussa rahoistaan, vastuussa säästöistään ja vastuussa terveydestään.

Perheenisä on ensisijaisesti vastuussa lapsistaan. Heille pitää suunnata kaikki raha ja kaikki aika.

Haluatko, että toistan, edellä esitetyn väitteen siitä, kuinka tässä kohtaa on juurikin kyse, kuten viim. edellinen kirjoitti niistä kulttuurieroista.

Perheen isä voi olla lähtökohtaisesti vastuussa lapsistaan, mutta olla enemmän ja vähemmän pakotettu tukemaan ja avustamaan omia vanhempiaan tai vain toista heistä. (Ei vastuullinen vanhempi minusta syydä kaikkia liikeneviä rahojaan suoraa lapsiinsa, tai lapsille).

Ominen tai kumppanin vanhempien ja samalla lasten -isovanhempien- tukeminen joko rahallisesti tai muutoin on, kuten joku täällä jo kirjoittikin osa vastavuoroisuutta; ja jos haluja on, että vanhemmat saattavat jatkaa elämäänsä hyvin tai paikoin edes kohtuullisesti, niin se saattaa edellyttää lapselta saatavaa taloudellista ja rahallista tai muuta tukea.

Olkoonkin, että ensisijaisesti meistä jokainen on vastuussa rahojensa käytöstä, terveytensä ylläpidosta jne. Mutta jos tai kun tässä tapahtuu merkittävämpi "kolaus" tai horjahdus, niin oman kotini peruja olen saanut pinttymän, että läheistä silloin omien voimavarojen ja resurssien rajoissa autetaan ja tuetaan; eikä oleteta, että lähin ja turvaa rakentava omainen ole silloin viranomainen.

On oikeastaan jännää ajatella elämää kaarena; avuttoman ja tukea ja turvaa vailla olevana tänne synnytään ja elämän kaaren toisessa päässä, kun kuolema mahd. jo kolkuttelee ovelle ja iän myötä on useimmille meistä kertynyt kaiken näköitä kremppaa ja sairautta, niin sitä voi kokea itsensä yhtä avuttomaksi ja itsensä toisista riippuvaiseksi

Mutta tämähän muiden olemassa olosta ja välittämisestä riippuvaisena oleminen ei tietenkään kosketa kaikkia tälle palstalle kirjoittavia. Täällä kun tapaa ja kohtaa heitä, jotka ovat voineet vapaasti valita niin oman varallisuusasemansa, oman ja läheistensä ulkonäön ja kohtaamansa ja saamansa sairaudet ja vammautumiset, vain muutaman esimerkin antaakseni.

Vastuullinen vanhempi huolehtii lapsistaan, ei kuormita näitä.

Isovanhemmat on itse vastuussa asioistaan. Jos makaa kotona 15 vuotta, on itse valinnut huonon eläkkeen. Jos ei opiskele, saa huonoa palkkaa, jälleen oma valinta.

Minun appivanhempani ryssovät raha-asiansa kaikista varoituksista huolimatta. En todellakaan ole velvollinen auttamaan heitä.

En tiedä, minkä ikäinen olet tai miten hyvin muistat viime vuosikymmenten eloa Suomessa. (Jos nyt sivuutetaan kaikki ne Suomen ulkopuoliset maat, joissa mm sosiaaliturva ja kansaneläke ovat lähinnä märkäuni ja kaukainen haave) Mutta siis. Suomessakin elää paljon -yksinkertaistaen- vanhempia, jotka ovat saattaneet menettää (lähes) koko omaisuutensa esimerkiksi 90-luvun laman seurauksena, jolloin oli kova hoppu pelastaa (liike) pankit ja niiden toiminnan jatkumien. Tässä rytäkässä kaatui ja vedettiin kölin alta (. e ajettiin pakolla konkurssiin) moni hetki sitten hyvin pärjännyt yritys ja jonka kehityksessä ja vaurastumisessa saattoi olla vain taivas rajana.

Laman seurauksena pankkilainoista maksettava korko nousi raketin lailla ja kun lainaajat olivat huomattavasti paljon nykyistä lyhyemmät ajoi monen asuntovelallisen pakko realisoimaan tappiolla oman asuntonsa, jolloin paitsi velallinen niin myös lainan taanneet takaajat joutuivat kokemaan tappioita, joita ei pitänyt tapahtua, olihan hetkeä aiemmin tyrkytetty ja myönnetty pankkilainaa, melkein jokaiselle, joka sitä sattui pyytämään.

Toinen esimerkki on, että Suomessa elää vielä paljon. lhinnä yksineläviä vanhuksia, joiden merkittävä tulonlähde on leskeneläke. Toki he voivat myydä esimerkiksi oman vanhan kotinsa, mutta jos asuvat syrjässä, niin ostaako sitä kukaan? - Ja edelleen vaikka saisivatkin siitä joitain kymmeniä tuhansia rahaa, niin mahtaisiko tuo summa riittää loppuiäksi pärjäämiseen, kun jossain täytyy kuitenkin asua ja elää.

- Varmasti monella heistä on ollut aikanaan halua päästä opiskelemaan mutta haave laajemmista opinnoista on tyssännyt mm. siihen, ettei ole ollut varoja, joilla maksaa opinnot.

Esimerkiksi omat vanhempani kuuluvat siihen ikäpolveen, joille on myönnetty harkinnan varaisesti valtion takaamia opintolainoja; kaikki eivät ole tätä takausta saaneet. Ja senkin mitä tuo takaus käsitti kattoi käsittääkseni vain opinnoista syntyneitä kuluja ja joista täytyi taikoa, jollei vanhemmilla tai muilla läheisillä ollut antaa tai paremmin lainata rahoja, joilla saattoi maksaa mm. asumisensa, syömisensä ja vaatteensa....

Olen 57-vuotias. Kyllä minä olen laman nähnyt 90-luvulla ja paljon ihan itse asiansa tärvänneitä ihmisiä.

Jos oikeasti olet noin vanha -minua parikymmentä vuotta vanhempi- niin luulisin sinun silloin tajuavan, ettei kaikki vähävaraiset ja mahd. lapsien tukea "nauttivat" eivät ole aina heikkoon (taloudelliseen)asemaansa itse yksin syyllisiä.

Ideaalina voin kyllä pitää tilannetta, jossa vanhemmat ovat onnistuneet tekemään itsestään tarpeettomia lapsilleen, jolloin sekä lapset että vanhemmat voivat olla toistensa kanssa avoimesti ja vapaasti tekemisissä, niin paljon tai vähän kuin se molempien ja/tai kaikkien kannalta tuntuu hyvältä; hieman samaan tapaan kuin jos vanhemmat ja lapset olisivat keskenään ystäviä.

Usein kuitenkin ovat itse syyllisiä. On alkoholismia, peliriippuvuutta, on hassattu jo omatkin perinnöt matkailemalla jne. Kotiäitinä tai työttömänä maattu vuosikymmeniä vaikka työpaikkoihin pystyi kävelemään sisään ennen ja vieläpä ilman koulutusta. En auta laiskoja loisijoita.