Miten miehen löytämisestä on nykypäivänä tullut näin vaikeaa?
En ymmärrä - olen monta vuotta välillä enemmän ja välillä vähemmän aktiivisesti yrittänyt etsiä sopivaa miestä itselleni. Lopputuloksena on ehkä kymmenet ensitreffit ja pari tapailua, jonka aikana tavattu ehkä kolmisen kertaa. Lisäksi minulla on ollut tässä samanaikaisesti muutama seksiin perustuva suhde.
Nyt olen jotenkin tullut jo siihen ikään (30 v), etten enää kauheasti jaksaisi etsiä ketään yöelämästä tms., kun niin harvoin ketään osuu kohdalle ja niin harvoin niistä mitään kuitenkaan tulee. Milloin tästä parisuhteen muodostamisesta on tullut näin vaikeaa? Onko mitään tehtävissä?
Kommentit (789)
Välillä on autoja joita pitää käsitellä juuri oikein että niistä saa koko ajonautinnon irti. Kaikki eivät niillä osaa ajaa ja siksi ne myydään vain sellaiselle jolla on taitoa niitä käsitellä. Ei mitään arvokasta urheiluautoa rasvaisille amissormille anneta käpälöitäväksi.
Vierailija kirjoitti:
tttttttttt kirjoitti:
Noora.H kirjoitti:
Ei naisten eikä miesten tarvitse sanoa kumppanille monenko kans seksiä harrastanut.Kun täytin 18v aloin tekemään näitä hommia nyt 624 miehen kans harrastanut seksiä(olen pitänyt tarkkaa kirjaa miehistä).. Yhden ainuan kerran olen harrastanut seksiä ilmaiseksi..Se tapahtu 16vuotiana. Nyt 13vuotta touhunnut 3vuoden päästä lopetan..En käytä päihteitä ja harrastan urheilua.. Olen aika varakkaasta perheestä pikkukaupungista.Tätä työtä tehnyt ainoastaan isoissa kaupungeissa ystävät ja sukulaiset eivät tiedä.Kun lopetan ja perustan perheen minulla hyvä taloudellinen tilanne sijoitukset ja perintö..Ei ole vaikea löytää miestä jonka kanssa perustaisin perheen.Ulkonäköi ja käytökseni sitä luokkaa ettei kukaan uskoisi mitä työtä teen. En koskaan tulevalleni miehelle kertomaan entisistä touhuista.Nainen joka baareista hommannut yhden yön seksiä 10 tai satojen miesten kanssa eivät sen kummempia ole.En ole koskaan tuntenut mitään syyllisyyden tuntoja tästä ammatista, olen tavannut paljon todella ihania ja hyviä miehiä.
Seksi ammattina on eri asia.
Miehenä voisin hyväksyä sen jos nainen on ollut seksityöläinen, mutta en lähtisi perustamaan perhettä naisen kanssa jonka perusluonteeseen kuuluu halu sekstailla huvikseen monien miesten kanssa. Se nostaa aivan hvetisti todennäköisyyttä siihen että jossain vaiheessa suhde käy arkiseksi ja perhe hajoaa siihen.
Olen kyllä samaa mieltä.
Tietysti se teille käy. Miksi ei kävisi että nainen myy itseään kun nainen on vain tavara jota käytetään. Voitte vaikka antaa kavereinkin vähän ajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KatriinaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KatriinaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksisuhteeseen ryhdyttäessä on kyllä oltava tavoitteet selvillä. Sinulla pitäisi olla tavoitteena taudittoman hedelmöityskykyisen kehosi käyttäminen lisääntymiseen yhdessä hyvälle tuoksuvan miehen kanssa ja miehen sitouttaminen isyyteen.
Näissä seksisuhteissa tavoitteena on ollut vain nautinto ja hyvä seura. Näistä miehistä en ole halunnut mitään enempää. Oikeanlaisen miehen kanssa tavoitteena voisi olla joissain vaiheessa myös lasten hankinta.
Sunlainen nainen ei kelpaa kunnolliselle miehelle. Sua on härkitty ja sorkittu.
Sori, mutta en kyllä usko yhtään tällaiseen. Sitäpaitsi eihän ne miehet edes tiedä näistä, en koskaan puhu entisistä nykyisille miehille.
Kyllä sen mies huomaa, viimeistään seksin aikana
Jos mies erottaa kokeneen kokemattomasta niin silloinhan sillä miehellä on paljon kokemusta. Ja jos seksiin asti on jo joka tapauksessa edetty niin ei kai toinen siitä kulu yhtään sen enempää kuin toinenkaan - vai?
No ei kulu, mutta piukkuus häviää.
Ok. Kerropa, Einstein:
Maijalla on ollut elämänsä aikana 20 yhden yön panoa. Kaikki kumilla ja miehillä on ollut korkeintaan keskikokoinen.
Tiinalla on ollut elämänsä aikana vain yksi seksikumppani, mies jonka kanssa hän on ollut 10 vuotta yhdessä. Näiden vuosien aikana seksiä 2-3 kertaa viikossa. Ilman kumia. Turvallisessa suhteessa on tullut myös kokeiltua yhtä sun toista kinkyä. Mies on ollut hyvin varustettu.
Kumpi on piukempi? Kumpi on "kuluneempi"/"käytetympi"? Kumpi odottaa uudelta seksikumppanilta enemmän? Kumman olisi vaikeampi pärjätä ilman seksiä jos tutustumisvaiheessa haluaisi edetä hitaasti tai olisi vaikkapa välimatka esteenä?
Maija on selvästi kuluneempi ja muutenkin tässä mielessä ei mitenkään pärjää Tiinalle, Tiina on suorastaan unelmahyvä
T: eri, ja olen mies
Niin, eikö tämä ole itsestäänselvyys kaikille? Tiina on se mitä halutaan, jos ollaan ylitetty se ikä, missä voitaisiin realistisesti olla Tiinan ensimmäinen. Maijaan saattaa joutua tyytymään, koska Tiinoja ei juuri ole, ovat kaikki varattuja, ja jos ovatkin vapaana, niin saavat jonkun huomattavasti paremman kuin minä/me.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanotaan sen Maijan olevan ihan unelmieni nainen ulkomuodoltaan ja pääsen hänen kanssaan treffeille. Illan aikana vastaan tulee kuitenkin kolme hänen eksäänsä. Saatan vielä harrastaa seksiä hänen kanssaan, mutta suhteeseen häntä en enää kelpuuta.
Tiina sen sijaan, vaikka olisi vähän vaatimattomamman näköinenkin, on todennäköisemmin paljon parempi kumppani. Jos siis minut kelpuuttaa. Voin odottaa pitkänkin ajan voittaakseni Tiinan luottamuksen, koska hän on sen arvoinen.
Se on ihan sama minkälaisia tunteita tämä teissä naiset herättää. Miljardit miehet ja heidän kulttuurinsa naiset ajattelevat näin. Suomessakin tulee vielä aika, jolloin tästä tulee taas normi.
Jos olisin Tiina ja kuulisin mitä ajattelet Maijasta, en hyväksyisi sinua, koska pidät kokeneempaa naista jotenkin huonompana kuin miestä.
Ei tietenkään pidä huononmpana, senkin pahvi. Yksikään mies ei kiinnosta tippaakaan, joten Maijakin on parempi, kuin aivan kaikki maailman miehet.
Osa tässä ketjussa puhuu ihan ihmejuttuja, esim. ettei "kelpuuta"... Joskus, varmaan suht usein, vain käy niin, ettei rakastuminen ja vastarakastuminen osu kohdilleen. Minna rakastuu Mattiin, mutta Matti ei Minnaan, sen sijaan Ville rakastuu Minnaan, mutta Minna taas ei Villeen.
Mitä te jauhatte viikosta toiseen näitä samoja asioita? Tämä on tiedetty maailman sivu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella naisella on liian korkeat vaatimukset...
Muistakaa että kauniita naisia mahtuu 10 tusinaan.
Komeita miehiä on 1 ehkä 20 tusinassa.
Siihen päälle vielä urheillisuus yms. Niin moni etsii itselleen liian tasokasta seuraa.
POINTTI.. TYYTYKÄÄ SIIHEN SOHVA PEKKAAN.
Minkä ihmeen takia pitäisi tyytyä johonkin jota ei halua? Kuinka onnellisen suhteen tästä ajattelit rakentaa? Sellaisen jossa tyytyjä lähtee heti jos saa jotain muuta.
No kun kyllä minäkin luulen että arvoiseni palkka on kymppitonni kuussa. Kun työnantaja ei kuitenkaan sitä maksa niin pitää oppia tyytymään ja olemaan onnellinen vähemmällä. Ihan hyvää elämää sitä voi vähemmälläkin viettää.
Suomalainen nainen ei kuitenkaan ajattele näin. Sen sijaan että oppisi olemaan onnellinen miehen kanssa joka ei täysin vastaa vaatimuksia niin pitää joko olla vuosia yksin odotellen jotain satuhahmoa tai pyöriä karusellissa ja valehdella itselle "kyllä minä olen kaunis ja ansaitsen komean, ne suhteet aina vaan menee karille sen takia koska kaikki miehet on pelimiehiä".
Oikea lääke suomalaiselle naisille olisi pitää jalat yhdessä ja tyytyä siihen kunnolliseen mieheen sitten kun se tulee vastaan vaikkei se ihan kaikkia ulkonäkövaatimuksia vastaisi. Ja mennä nuorena naimisiin, naisen käyttöikä kun on lyhyt. Muistaka kohdella miestä hyvin, sekin taito kun on ihan hukassa nykyisin. Myös aktiivisuutta aloitteisiin ja sosiaalisuutta.
Miksi kukaan nainen haluaisi kohdella hyvin miestä, joka puhuu "naisen käyttöiästä"?
Tiedät tuon itsekin kun noin kolahti. Onhan tuo hiukan tyly termi, mutta fakta on se että naisen ns "parasta ennen" menee todella nopeasti. Ja uskon että tuon kommebtoijan viesti oli tarkoitettu niille naisille jotka hakee kuuta taivaalta. Jos parikymppisenä on voinut pitää korkeat kriteerit miehille, se ei todellakaan päde enää kolmekymppisenä saati vanhempana.
Tuota.. mitä sinä sillä parisuhteella teet, jos naisen käyttöikä menee umpeen vanhetessaan? Kuvitteletko, että nainen pysyy ikuisesti sen ikäisenä, jolloin hän aloitti parisuhteen? Miksi kukaan haluaisi suhteeseen kanssasi, jos tietää, että sinun silmissäsi käyttöikä menee muutamassa vuodessa umpeen?
Ymmärrät tahalleen väärin. Kaikki miehet tietää vanhenevansa ja tietävät myös että nainen vanhenee. Tässä vaan on sellainen, että moni nainen ei tajua vanhenevansa, ovat +30 vuotiaana edelleen prinsessaharhoissa ja hakevat kuuta taivaalta (eli top10% kuuluvaa miestä) vaikkei omat rahkeet enää riitä ns. "Hyviin miehiin" ja ihmettelevät kun ovat yksin eikä vapaita miehiä ole enää missään, ainakaan sellaisia kunnollisia.
En ymmärrä tätä logiikkaa. Se miesten määrä on kuitenkin vakio, eikä mitenkään riippuvainen siitä, missä vaiheessa se kumppani löytyy. Jos ap olisi löytänyt hyvän miehen 10 vuotta sitten, tämän aloituksen olisi tehnyt se, joka nyt on parisuhteessa tämän miehen kanssa. Aina on joku, joka jää apajille viimeisenä ja tällä kertaa se nyt oli ap. Ei se asia sillä miksikään muutu, että yksilötasolla joku toimii toisin. Vähän sama logiikka kuin työllistymisessä. Vaikka työttömät kirjoittelisivat hakemuksia kymmenkertaisen määrän, ei avoimia työpaikkoja yhtäkkiä ilmaannu kymmenkertaisesti.
Ihan turha nillittää mistään prinsessaharhoista, jos kyse on oikeasti siitä, että hyviä miehiä ei riitä kaikille.
Voisiko joku alapeukuttaja hieman avata ajatusmaailmaansa? Mikä tuossa viestissäni oli pielessä?
No olisikohan kenties tuo viimeinen lause? Hyviä miehiä kyllä riittää ihan siinä missä hyviä naisiakin.
Ovatko kaikki naiset mielestäsi hyviä? Jos ajatellaan, että miehiä ja naisia on molempia 100. Näistä 90 on hyviä miehiä ja naisia. Kaikki hyvät miehet pariutuvat. Sitten ilman puolisoa jää 10 miestä ja 10 naista. Millä ihmeen logiikalla nämä naiset eivät jääneet ilman hyvää miestä?
Miten tuo on kiinnostavaa, koska noin käy minkä tahansa sellaisen resurssin kohdalla, joka on rajallinen? Tuot esiin ilmiselvyyksiä. Pohdi mieluummin miten samaa tasoa olevat kohtaavat.
Niin, minustakin tämä oli itsestäänselvyys. Siksi ihmettelinkin, kun joku väitti, että näin ei olisi ja väänsin tämän asian rautalangasta. En tietenkään tällaista täällä jauhaisi, jos joku ei väittäisi vastaan.
Minä katsoin sitä kellokäyrän näkökulmasta. Samaa tasoa olevia on sama määrä. Mitä lähempänä oikeaa laitaa käyräll olet, sitä vähemmän on tietysti omaa tasoasi parempia. Jos sinulle kelpaa oma tasosi hyväksi tasoksi, niin yhtä paljon samanlaisia on vastakkaisessakin sukupuolessa. Ei pitäisi olla ongelma. Ellei oma tasosi ole hyvä, kannattaisi ehkä lakata haaveilemasta siitä hyvästä miehestä. Prinsessaharhaksi sellaista käytöstä sopii nimittääkin.
Kellokäyrä kuitenkin kertoo, että oman tasoisensa löytäminen ei pitäisi olla ongelma. Teitä on yhtä paljon.
Niin. Mutta omallakin tasolla on vaikeaa löytää hyvää ja sopivaa. Mikä tässä nyt on vaikeaa? Ihanko oikeasti kuvittelet, että samantasoiset sopivat aina ja joka tilanteessa toisilleen? Esim se kaupungissa asuva sinkkukissanainen sopii täydellisesti yhteen sen maalla asuvan maatalon isännän kanssa yhteen, jos vain kasvonpiirteiltään ovat samaa kauneus/komeustasoa?
Viestisi alku osoittaa, ettet vieläkään ole sisäistänyt mitä tuo kellokäyrä tarkoittaa.
Idea ei ole se, että omalla tasollasi löydät ”hyvää”, vaan omalla tasollasi löydät omaa tasoasi. Jos hyvää on omalta tasoltasi vaikeaa löytää, ehkä se johtuu siitä että oma tasosi ei niin hyvä ole. Jos kuvittelet oman tasosi paremmaksi kuin se on, voidaan puhua prinsessaharhasta.
Mikä sinusta siis takaa tai todistaa, että siellä omalla tasollakin vielä on oma kellokäyränsä, jossa kaikki väistämättä löytävät kumppanin? Jos tasolla 6 on miehiä ja naisia sama määrä, miten varmistat, että esim retkeilyhenkisiä ja luonnonläheisiä on sillä tasolla täsmälleen sama määrä molemmissa sukupuolissa? Tai millä perusteella voit väittää, että 7-tasolla jokaista lapsen haluavaa naista kohden löytyy myös mies, joka haluaa lapsen?
Sen takaa oma joustavuutesi. Mitä useampia kriteereitä käytät tasosi määrittelemiseen, sitä pienempi joukko tasoosi sisältyy. Jos määrittelet oman tasoisesi miehen pikku leluponeista pitäväksi Ferrarin omistavaksi sikarintupruttelijaksi, niin voi olla vaikeaa löytää ”hyvää” ja sopivaa miestä. Jos iteroit loputtomasti lisää kellokäyriä, kuten fraktaaleja, jää sinulla lopulta pää vetävän käteen. Älä siis iteroi.
Yleensä tasolla ei kuitenkaan tarkoitettane ihan tuota. Puhut nyt valintakriteereistä ja oma asiasi toki kuinka tiukalle ne vedät. Liian tiukoilla kriteereillä teet tietysti itsellesi hallaa, kuten kysymyksesi osoittaa.
Tasokysymyksen itse ajattelen kuten Desmond Morrisin opuksesta hamalla 80-luvulla jo luin. Idea ei loputon kriteerien loputon iteraatio. Desmond käytti yhtä kriteeriä, ulkonäköä kellokäyrättämiseen. Kriteeri voi tietysti olla mikä vaan, jossa on harmaan sävyt olemassa.
Mutta hei, mihin jäi nyt se, että omalta tasolta löytyy varmasti sopiva aina ja kaikille? Jos jo ollaan omalla tasolla, niin vieläkin pitäisi luopua niistä kriteereistä esim lapsihaaveista? Eikö tämä nyt sitten tarkoita pelkästään sitä, että kyse ei ole prinsessaharhoista ja väärästä tasosta, vaan monesta muustakin asiasta? Ihan niin kuin näille tasojankuttajille on aina sanottukin.
Sinua näemmä kiusaa termi prinsessaharha. Kellokäyrän loputon iteroiminen on juuripa sitä prinsessaharhaa. Eli kysymykseesi vastatakseni, se jäi siihen iteroimiseen. Lakkaa tiukentamasta valintakriteerejäsi, niin valinnasta tulee helpompaa.
Mikä hyvänsä sinun valintakriteerisi onkaan, niin samaa tasoa olevia on yhtä paljon. Sen takaa kellokäyrä. Mitä useamman valintakriteerin otat käyttöön, mitä tiukempi valintaseula sinulla on, sitä paremmin voidaan juuri puhua prinsessaharhasta.
Minusta tuntuu, ettet nyt ihan halua ymmärtää mistä puhutaan kun puhutaan samasta tasosta puolisoiden välillä. Sillä on yleensä tarkoitettu ulkonäkökriteeriä ja sen on osoitettu pääsääntönä pitävän paikkaansa.
Eli sinä takaat, että jokaisella tasolla on yhtä paljon esimerkiksi niitä lapsia haluavia miehiä kuin naisiakin? Sehän ei ole mikään tasokysymys, vaan siinä on kyse jostain ihan muusta. Kyllä, tässä tapauksessa prinsessaharha-termi kiusaa minua, koska siinä sanotaan ja annetaan ymmärtää olevan kyse siitä, että tämä henkilö ei ansaitse sellaista kumppania, jota etsii ja toivoo. Aika usein (tässäkin ketjussa) haukutaan, miten tasottomat naiset kuvittelevat itsestään liikoja ja tämä kiteytyy tuohon prinsessaharhaan.
Ei siinä minun takuillani ole merkitystä, koska takuustani et voi minua vastuuseen vetää. Sinänsä turha käyttää tuota termiä.
Tilastollisesti väestötasolla lisääntymisikäisten joukossa tilanne kuitenkin on noin kuten kysyt. Kumpikin sukupuoli haluaa lapsia suurin piirtein yhtä lailla. Toki, jos etsit kumppaniasi vain 85- tai 17-vuotiaista, niin elämäntilanteensa johdosta eivät ole välttämättä kiinnostuneita tai kykeneviä lisääntymään ja olet asettanut kriteerisi liian tiukalle. Naisella tilanne on sikäli helpompi, koska miehen lisääntymisikä kestää pidempään, joten jos lapsellesi vanhempaa kaipaat on se naiselle helpommin toteutettavissa kuin miehellä. Ero ei kuitenkaan ole mittava, koska suurin osa ihmisistä kuitenkin pääsee lisääntymään.
Mutta miksi kysyt tästä tasokysymyksen puitteissa, kun itsekin toteat että se ei ole tasokysymys? Asetat kysymyksen väärään raamiin ja siksi toteat, että vastauksen täytyy olla väärä?
No tottakai voin vaatia takuuta, jos itse väität, että kaikille löytyy sopiva kumppani, jos vain pysyy sillä omalla tasolla. Jos et pysty tätä takaamaan, on ihan turha länkyttää, että kaikille löytyy joku.
Mitä tarkoitat, miksi kysyn tätä tasokysymyksen puitteissa? Pointti on se, että kaikki selitetään aina pelkästään niillä tasoilla, mutta millään ei tajuta, että ne ovat vain erittäin pieni osa selitystä. Se ei ole enää tasokysymys siinä vaiheessa, kun pysytellään siellä omalla tasolla ja pilkotaan homma pienempiin osiin. Eihän se vastaus ole väärä, jos itsekin myönnät, että siellä tason sisälläkin tapahtuu vaikka mitä, joka sekoittaa pakkaa ja tekee pariutumisesta vaikeaa. En ymmärrä, mikä tässä sinulla nyt jää tajuamatta.
Jos et löytä kumppania, täällä kiljutaan, että älä yritä liian korkeatasoisia vaan tyydy omatasoisiin. Mitäs sitten tehdään, jos niistä omatasoisista ei löydy sopivaa? Tässä nyt se jutun ydin. Sinä itsekin myönsit, että takeita ei ole. Siispä voimme unohtaa tämän iänikuisen prinsessaharhajankutuksen ja todeta, että kaikille ei vain välttämättä helposti sopivaa löydy. Edes omalta tasolta.
Hyvä on, minä annan sinulle vaatimasi takuun. Ole nyt sitten tyytyväinen siinä. Kerrankin sait jankuttamisellasi jotain. Sellaista einusein tapahdu. :-)
On ilmiselvää, ettet pidä prinsessaharhasta käsitteenä. Syysi ovat omasi, enkä pyri niitä selvittämään.
Mitenköhän monta kertaa sinulle täytyy selittää, että kellokäyrä kertoo että samantasoisia on kummassakin sukupuolessa saman verran? Se kertoo, että samantasoisista riittää kumppaneita. Tietysti, jos itse asetat loputtoman määrän kriteereitä, niin siinähän itse sabotoit itseäsi. Se kriteereiden loputon asettaminen juuri voi ola sitä prinsessaharhaa.
Eli et vieläkään ymmärtänyt sitä tason sisäistä variaatiota? Juu, tajuan sen, että kellokäyrän mukaan samantasoisia on kummassakin sukupuolessa saman verran. Mutta kun mennään sinne kellokäyrän yhteen x-akselin kohtaan, siihen tulee esim, että siinä kohdassa/tasolla miehiä on 100 ja naisia 100. Mistä tulee oletus, että niissä sadassa miehessä ja naisessa on täsmälleen saman verran esim niitä, jotka haluavat lapsen ja omakotitalon eikä yksikään nainen jää ilman miestä, joka kanssa nämä saa hankittua? Entäs onko sillä tasolla täsmälleen yhtä paljon maalla asuvia molemmissa sukupuolissa? Tai koiraihmisiä? Tällaisia ominaisuuksia, jotka eivät liity siihen ihmisen tasoon millään tavalla, mutta vaikuttavat merkittävästi pariutumishalukkuuteen tietyn ihmisen kanssa. Eivät nämä ole mitään kumppanin lisäkriteereitä vaan realiteetteja, joita parisuhteessa on pakko miettiä.
Tiedän, että et vieläkään ymmärrä tätä, vaan jatkat jankuttamista siitä kellokäyrästä, että pitää mennä omalle tasolle, vaikka minä tässäkin olen ihan tasan sillä samalla tasolla.
Kyllä minä ymmärrän mitä tarkoitat ja olen jo vastannut sinulle miten näen tuon kriteerien iteroinnin vaikuttavan. Lisäkriteereitähän nuo ovat kaikki, vaikka et sellaisina niitä halua nähdä. Tasostahan noissa kaikissa on kyse. Sinä vaan rakentelet uusia tasoluokituksia, mikä luonnollisesti vaikeuttaa pariutumista.
Ei siinä ole kyse tasosta. Se tasohan jo määriteltiin samaksi. Esim jos ajatellaan, että Maija ja Mikko ovat ulkoisesti ja niillä sinun mittareillasi samalla tasolla. Maija haluaa lapsen ja Mikko ei. Maija ei kelpaa Mikolle, eikä Mikko Maijalle. Kumpi heistä oli siis tasokkaampi, ja kumpiko se, joka yritti liian tasokasta? Et pysty tätä määrittelemään, koska lapsen haluaminen ei ole ominaisuus, jonka perusteella ihmisiä voi laittaa absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen. Näin ollen he ovat samantasoisia, mutta eivät vain kelvanneet toisilleen ja sillä selvä.
Siinä on kyse tasosta, koska lisäät vain uusia kriteereitä joissa mittaat tasoa. Se ettei kumppaniehdokkaita voisi laittaa lapsihalun mukaan paremmuusjärjestykseen, on vain sinun perustelematon väitteesi. Totta kai voi.
Niin, eli myönnätkö nyt vihdoin, että se taso määrittyy sellaisten tekijöiden kautta, jotka eivät olekaan absoluuttisia objektiivisia ”markkina-arvoja”, jotka kuka tahansa osaa määritellä? Vai miksi et pystynyt sanomaan, kumpi on tasokkaampi, Mikko vai Maija? Siinä tapauksessa myönnät juuri sen todeksi, mitä täällä on vuosikausia yritetty tasoteoreetikoille selittää, eli että kyse ei ole prinsessaharhasta vaan pelkästään epäsopivuudesta, jolle ei vain voi mitään.
Jos ajatellaan, että Mikko ja Maija ovat ilman lapsihaaveiden huomioon ottamista ”objektiivisesti” molemmat täsmälleen tasoa 6,32. Mikko toivoo kumppaniltaan myös, ettei lapsia hankittaisi. Tämä ominaisuus nostaisi hänen mielessään Maijan tasolle 6,4 ja Maija olisi siis tasokkaampi kuin ennen lapsihaaveiden huomioon ottamista. Mutta, koska hän itsekin täyttää tämän kriteerin, hän arvottaa tietysti itsensäkin tasolle 6,4, joten hän ei vaadi tasoaan parempaa, vaan juuri sitä, mitä hän itsekin on. Hän ei kuitenkaan Maijalle kelpaa, koska Maijan mielestä nimenomaan lapsen hankkiminen nostaa molemmat tasolle 6,4.
Eli tasoteorian mukaan molemmat vaativat enemmän, mutta myös toteuttavat itsensä osalta tämän vaatimuksen, joten heidän tasonsa on täsmälleen se, mitä kumppaniltaankin vaativat eikä yhtään enempää. Missä on siis prinsessaharha ja kumpi oli tekemisissä liian tasokkaan ihmisen kanssa? Minusta tässä ”tasot” ovat ihan oikeita, mutta yksilöiden haaveet eivät natsanneet. Ei voida sanoa, että molemmat olivat toisilleen liian tasokkaita. Tasoteoria ei enää päde.
Vai tästä tässä on kaiken aikaa ollut kyse. :-) Olet minun kanssani argumentoinut jotain aiempaa käymääsi väittelyä ja kuvitellut minut silloiseksi keskustelukumppaniksesi. Siksi argumentoinnissasi ei siis ole vaikuttanut olleen punaista lankaa!
Minähän olen kaiken aikaa sanonut, että tasot ja kriteeristöjen määrät ovat suhteellisia, ts. henkilökohtaisia. Siksipä noilla sinun desimaalilukuesimerkeilläsi ei ole mitään tekemistä minun kanssani ja se osoittaa sinun käyvän kanssani jotain aiempaa väittelyäsi.
Tasot ovat olemassa, mutta eivät ole sovellettavissa noin olkiukkomaisesti, kuin mitä sinä teet voidaksesi tasot hylätä. Kuten eilen kirjoitin, törmäsin tasoteoriaan itse ensimmäistä kertaa 80-luvulla Desmond Morrisilla. Hän on tunnettu eläintutkija, googlaa ellei nimi sano sinulle mitään. En tiedä onko hän sitä varsinaisesti keksinyt, mutta Morrisiltä näkee että tasoteoria on vähintäänkin vuosikymmenien ikäinen. Mikään tuore verkkokeskustelijoiden keksimä juttu se ei ole, vaan löytyy ihan tieteen puolelta vuosikymmenten takaa.
Tasot pariutumisessa ovat kiistatta olemassa, mutta ne eivät ole desimalisoitavissa kuten hiukan lapsekkaasti yrität ne kumotaksesi. Sinun ongelmasi on, että yrität ahtaa aivan jokaikisen pariutumisen pääsääntöön ja jos jokainen ei siihen sovi, väität ettei pääsääntö ole voimassa. Ei todellisuus toimisi sinun sadasosiesi mukaan, mutta se ei tarkoita etteikö pääsääntöä ole havainnoista muodostettavissa.
En oikein tiedä miksi tasojen olemassaolo sinua periaatteellisesti noin loukkaa, ettet halua niitä edes myöntää olevan olemassa. Milä tässä on se todellinen ongelma sinulle? Totta kai ulkonäkötasot ovat olemassa, mutta puhtaan absoluuttisia numeroita niistä ei saa väännettyä millään. On toki mahdollista, että paljon alempaa tasoa oleva nappaa jonkun ylemmältä tasolta, mutta sen varaan ei kannata laskea sillä se on pääsääntöä vastaan.
Kriteereiden iteroiminen totta kai lisää yksin jäämisen vaaraa, kuten esimerkkisikin osoittaa, mutta se ei mitenkään kumoa tasojen toimimista. En oikein ymmärrä miten kuvittelet lisäkriteeristöjen tasojen päälle lastattuna osoittavan etteivät tasot toimi. Sitähän sinä yrität argumentoida.
Mitä enemmän kriteereitä kumppanillesi asetat, sitä todennäköisemmin voidaan kohdallasi puhua prinsessaharhasta. Kuvittelet olevasi niin erinomainen, että sinulla on varaa vaatia tiukan kriteeristön täyttynistä muilta.
No tuossahan se prinsessaharha ja erinomaisuus taas tuli, vaikka juuri muka myönsit, että puhumme samasta asiasta, eikä mistään absoluuttisesti mitattavasta arvosta. :D Pointtihan nimenomaan on se, että noissa ei enää voida puhua mistään erinomaisuudesta, jolloin on varaa vaatia vaikka mitä, koska se "varahan" tarkoittaisi nimenomaan tason määrittelyä, jonka väität olevan väärä. Et voi määritellä, että Maija on tasoa 6,32, mutta että hänen lapsitoiveensa tarkoittaa, että hän etsii liian hyvää kumppania, vaikka Mikko on määritelty olevan ihan sillä samalla tasolla. Joko he ovat alun perinkin eri tasoilla tai sitten he ovat samalla tasolla, jolloin kelpaamattomuus ei liity tasovirheeseen. Et voi valita nyt molempia, jos yhtään logiikkaa viitsitään käyttää.
En jaksa käsittää mikä sinua tasoteoriassa ja prinsessaharha-termissä loukkaa, sillä siitä tässä enää on kyse. Et edes lue viestejäni. Juuri pääsin sanomasta ettei tasoja määritellä jonkun sadasosan tarkkuudella, joten miksi ihmeessä taas intoilet minulle noita desimaaleja? Mitä ilmeisemmin yrität käydä kanssani jotain aiemman väittelysi uusintaa, mikä on joltisenkin turhauttavaa näin vuorokauden jälkeen.
En ymmärrä mitä ajat takaa virkkeelläsi, joka alkaa sanalla Pointtihan. Minusta tuntuu siltä, että olen jo käsitellyt pointtisi sikäli miten sen ymmärrän jo moneen kertaan. Jos olet ollenkaan lukenut aiemmin jo kirjoittamaani, en ymmärrä mitä sinulla on tässä enää veivattavaa. Etkö muka usko, että ihmisissä on eri tasoja mitä parinvalintaan tulee? Sitten argumentoit tiedettä vastaan. Etkö hyväksy sitä, että kriteerien iteroijaa nimitetään prinsessaharhaiseksi? Saat toki olla sitä mieltä, mutta turha kiukutella heille jotka mieltävät asian toisin.
Turhaan nyt vedät tähän loukkaantumisia, kun minä vain toivon, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä eikä vihjailla ja anneta ymmärtää jotain ihan muuta kuin tarkoitetaan. Jos sinä et nyt vieläkään tajua, miksi et voi sanoa henkilön etsivän kumppania väärältä tasolta silloin, kun hän etsii sitä täysin oikealta tasolta, niin en voi mitään. Nyt loppuu rautalanka.
Siitä olemme samaa mieltä, että olet huono selittämään mitä tarkoitat. Et vain saa viestiäsi perille. Osasyy siihen on, ettet ihan taida keskustella minun kanssani, vaan käy läpi jotain aiempaa väittelyäsi, mihin en ole osallistunut. Tällä kertaa sentään jätit sadasosadesimaalit pois. :-)
Minäkin katson puhuvani asioista niiden oikeilla nimillä. Tasot pariutumisessa on tunnettu jo vuosikymmenten ajan ja prinsessaharha on aivan käypä termi kuvaamaan henkilön tietynlaista käytöstä.
Yksinkertainen kysymys, totta vai tarua:
Jos nainen ei löydä parisuhdetta kriteeriensä puitteissa, etsiikö hän tasokkaampaa miestä kuin hän itse on?
Jos vastaat tähän selkeästi, olen tyytyväinen.
Tietenkin. Kyseessä on aina joko nirsous (oman tasoon nähden) tai passiivisuus. Sinä sanoit että etsii, minkä pitäisi tarkoittaa aktiivisuutta.
Että sitten tuodaan lisärajoitteita kuten vela (velamiehiä löytyy varmasti, paljon enemmän kuin naisia) ja kinky, kuten joku sanoi, tai vaikkapa nörtti vasuri, ei muuta asiaa miksikään. Kinky-vela miehiä löytyy tarpeeksi, jotkut komeita ja rikkaita, jotkut köyhiä ja rumia, joten kyse on taas ainoastaan nirsoudesta (eli tähtäimet liian korkealla) tai passiivisuudesta.
Löytyy ainoastaan yksi suurempi kinky-kategoria, jota löytyy huomattavasti vähemmän kuin olis kysyntää, ja se on dominoivia naisia. Joidenkin tilastojen mukaan miehen on yhdeksän kertaa vaikeampaa löytää domme kuin vanilja-nainen. Mikä tarkoittaa, että mies joka haluaa semmoisen, joutuu vetämään rimoja rajusti alaspäin. Kaikki muut kombinaatiot ovat suht lähellä vaniljaa.
No okei, aseksuaalilla naisella joka ei voi edes suhteen takia hemmotella miestään, hänelläkin on vaikeampaa, eli joutuu laskemaan rimaa reilusti, tai olemaan yksin.
tttttttttt kirjoitti:
Noora.H kirjoitti:
Ei naisten eikä miesten tarvitse sanoa kumppanille monenko kans seksiä harrastanut.Kun täytin 18v aloin tekemään näitä hommia nyt 624 miehen kans harrastanut seksiä(olen pitänyt tarkkaa kirjaa miehistä).. Yhden ainuan kerran olen harrastanut seksiä ilmaiseksi..Se tapahtu 16vuotiana. Nyt 13vuotta touhunnut 3vuoden päästä lopetan..En käytä päihteitä ja harrastan urheilua.. Olen aika varakkaasta perheestä pikkukaupungista.Tätä työtä tehnyt ainoastaan isoissa kaupungeissa ystävät ja sukulaiset eivät tiedä.Kun lopetan ja perustan perheen minulla hyvä taloudellinen tilanne sijoitukset ja perintö..Ei ole vaikea löytää miestä jonka kanssa perustaisin perheen.Ulkonäköi ja käytökseni sitä luokkaa ettei kukaan uskoisi mitä työtä teen. En koskaan tulevalleni miehelle kertomaan entisistä touhuista.Nainen joka baareista hommannut yhden yön seksiä 10 tai satojen miesten kanssa eivät sen kummempia ole.En ole koskaan tuntenut mitään syyllisyyden tuntoja tästä ammatista, olen tavannut paljon todella ihania ja hyviä miehiä.
Seksi ammattina on eri asia.
Miehenä voisin hyväksyä sen jos nainen on ollut seksityöläinen, mutta en lähtisi perustamaan perhettä naisen kanssa jonka perusluonteeseen kuuluu halu sekstailla huvikseen monien miesten kanssa. Se nostaa aivan hvetisti todennäköisyyttä siihen että jossain vaiheessa suhde käy arkiseksi ja perhe hajoaa siihen.
Ihme logiikka. Toki, yksilöllistä kai tämäkin, mutta omalta osaltani useammassa pitkässä parisuhteessa, muutamassa FWB-suhteessa sekä jokusia yhdenillan suhteita kokeiltuani todellakin tiedän, että ruoho tai tässä tapauksessa se peenis ei ole välttämättä sen kummoisempi aidan toisella puolella. Yhtään kerrassaan mitään tarvetta ei siis ole vakisuhteessa lähteä haihattelemaan.
Paitsi tilanteessa jos seksi on ihan surkeaa.
Ja vähän luulen, että näillä käytetyistä autoista höpöttävillä on kyseessä juurikin oman riittämättömyyden pelko. No. Ei tarvi pelätä jos tekniikka, taidot ja tunnetaso on hyvät.
Mutta jos eivät ole? Sitten varmaan kannattaa jatkossakin suosia niitä vähän ajettuja malleja. Voitto meille molemmille. Sille vakikyydille tosin välttämättä ei.
Vierailija kirjoitti:
Osa tässä ketjussa puhuu ihan ihmejuttuja, esim. ettei "kelpuuta"... Joskus, varmaan suht usein, vain käy niin, ettei rakastuminen ja vastarakastuminen osu kohdilleen. Minna rakastuu Mattiin, mutta Matti ei Minnaan, sen sijaan Ville rakastuu Minnaan, mutta Minna taas ei Villeen.
Mitä te jauhatte viikosta toiseen näitä samoja asioita? Tämä on tiedetty maailman sivu.
Kai jo tajusit että nainen ja parisuhde on asioita joita voi verrata autoon näiden miesten mielestä. Luettelo asioista joita vertailla muihin. Tunteista ei mitään tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sun pitää tyytyä insinööriin: rillit, levenevä hiuksettomuus ohimoilla, laihankalvakka olemus, mitätön naama. Kuiva huumorintaju, autistinen ilmaisutapa ja perfektionistinen suhtautuminen johonkin pikkuasiaan. Intohimona salibandy, hölkkä, pyöräily ja jokasyksyinen Lapin vaellus. Tyylinä Dressmannin peruspuku ja mukavat kengät. On omistusasunto, harmaa perheauto ja tilille tulee joka kuukausi 3200 €.
Minä
-Tekninen konsultti
-Rillit
-hiuksia on mutta lähtemässä on :(
-olemus rotevan ja jänteikkään välillä... Sean Connery 70 luvulla. hiuksetkin paenneet yhtä ylos. Viimeksi vartijat pysäyttivät minut, koska näytän enemmän gansterilta kuin insinooriltä. Vartija pelkäsi minua.-Intohimona seksi ja uudet asiat; Eli niinkuin Schrödinger
- Pukeudun mieluusti mm Crew clothing companyn, Sail Racingin kutimiin
- Omistus asunto ja sijoitus asunto on.
- kulkupeleinä farkku bemu, moottoripyorä ja kakspaikkanen urheilu auto.
- tilille kolme kertaa toi.Kivaa naista vaan ei tahdo loytyä. Vaikka kaipaan sellaista niin en tiedä mistä etsiä.
Intohimona esim. Schrödinger?! Googletin. Onko kyseessä siis kvanttimekaniikan keksijä/ siihen liittyvä yhtälö?
Tämäkö siis oli se ihka ensimmäinen, ja paras esimerkki siitä, mistä haluaisit naisesi kanssa keskustella?
U mad?
Schrödingerin kissa kuuluu kyllä yleissivistykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tttttttttt kirjoitti:
Noora.H kirjoitti:
Ei naisten eikä miesten tarvitse sanoa kumppanille monenko kans seksiä harrastanut.Kun täytin 18v aloin tekemään näitä hommia nyt 624 miehen kans harrastanut seksiä(olen pitänyt tarkkaa kirjaa miehistä).. Yhden ainuan kerran olen harrastanut seksiä ilmaiseksi..Se tapahtu 16vuotiana. Nyt 13vuotta touhunnut 3vuoden päästä lopetan..En käytä päihteitä ja harrastan urheilua.. Olen aika varakkaasta perheestä pikkukaupungista.Tätä työtä tehnyt ainoastaan isoissa kaupungeissa ystävät ja sukulaiset eivät tiedä.Kun lopetan ja perustan perheen minulla hyvä taloudellinen tilanne sijoitukset ja perintö..Ei ole vaikea löytää miestä jonka kanssa perustaisin perheen.Ulkonäköi ja käytökseni sitä luokkaa ettei kukaan uskoisi mitä työtä teen. En koskaan tulevalleni miehelle kertomaan entisistä touhuista.Nainen joka baareista hommannut yhden yön seksiä 10 tai satojen miesten kanssa eivät sen kummempia ole.En ole koskaan tuntenut mitään syyllisyyden tuntoja tästä ammatista, olen tavannut paljon todella ihania ja hyviä miehiä.
Seksi ammattina on eri asia.
Miehenä voisin hyväksyä sen jos nainen on ollut seksityöläinen, mutta en lähtisi perustamaan perhettä naisen kanssa jonka perusluonteeseen kuuluu halu sekstailla huvikseen monien miesten kanssa. Se nostaa aivan hvetisti todennäköisyyttä siihen että jossain vaiheessa suhde käy arkiseksi ja perhe hajoaa siihen.
Olen kyllä samaa mieltä.
Tietysti se teille käy. Miksi ei kävisi että nainen myy itseään kun nainen on vain tavara jota käytetään. Voitte vaikka antaa kavereinkin vähän ajaa.
Nainen joka myy itseään tekee sen omasta tahdostaan. Osa oikeita bisnes naisia.Se sitte eri asia nämä perhanan parittajat jotka pitäs munista hiirttää.

Miten parittajan ajatusmaailma eroaa sellaisen joka pitää naista käyttötavarana.

Toisessa nainen tienaa rahaa miellyttämällä miestä, asiakkaan ajatusmaailma on että maksetaan palvelusta, kuten esim hierojalle.
Toisessa mies tienaa naisen työllä, ajatusmaailma on, että otetaan naiselta tienaamansa rahat pois.

Siis maksaako nämä ketjun automiehet vaimoilleen seksistä?

Yleensä mies maksaa. Ei suoraan ja avoimesti palvelusta tietenkään, vaan lisääntyneillä kuluilla. Naisethan suorittavat 70% kulutus-ostoista, minkä lisäksi ottavat yleensä itseään paremmin tienaavan miehen. Tienaavat siis vähemmän, mutta kuluttavat enemmän.
Ei pahalla, mutta ulkonäkö merkkaa miehille paljon. Oletko kaunis? Jos et, niin miehen löytäminen on hankalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella naisella on liian korkeat vaatimukset...
Muistakaa että kauniita naisia mahtuu 10 tusinaan.
Komeita miehiä on 1 ehkä 20 tusinassa.
Siihen päälle vielä urheillisuus yms. Niin moni etsii itselleen liian tasokasta seuraa.
POINTTI.. TYYTYKÄÄ SIIHEN SOHVA PEKKAAN.
Minkä ihmeen takia pitäisi tyytyä johonkin jota ei halua? Kuinka onnellisen suhteen tästä ajattelit rakentaa? Sellaisen jossa tyytyjä lähtee heti jos saa jotain muuta.
No kun kyllä minäkin luulen että arvoiseni palkka on kymppitonni kuussa. Kun työnantaja ei kuitenkaan sitä maksa niin pitää oppia tyytymään ja olemaan onnellinen vähemmällä. Ihan hyvää elämää sitä voi vähemmälläkin viettää.
Suomalainen nainen ei kuitenkaan ajattele näin. Sen sijaan että oppisi olemaan onnellinen miehen kanssa joka ei täysin vastaa vaatimuksia niin pitää joko olla vuosia yksin odotellen jotain satuhahmoa tai pyöriä karusellissa ja valehdella itselle "kyllä minä olen kaunis ja ansaitsen komean, ne suhteet aina vaan menee karille sen takia koska kaikki miehet on pelimiehiä".
Oikea lääke suomalaiselle naisille olisi pitää jalat yhdessä ja tyytyä siihen kunnolliseen mieheen sitten kun se tulee vastaan vaikkei se ihan kaikkia ulkonäkövaatimuksia vastaisi. Ja mennä nuorena naimisiin, naisen käyttöikä kun on lyhyt. Muistaka kohdella miestä hyvin, sekin taito kun on ihan hukassa nykyisin. Myös aktiivisuutta aloitteisiin ja sosiaalisuutta.
Miksi kukaan nainen haluaisi kohdella hyvin miestä, joka puhuu "naisen käyttöiästä"?
Tiedät tuon itsekin kun noin kolahti. Onhan tuo hiukan tyly termi, mutta fakta on se että naisen ns "parasta ennen" menee todella nopeasti. Ja uskon että tuon kommebtoijan viesti oli tarkoitettu niille naisille jotka hakee kuuta taivaalta. Jos parikymppisenä on voinut pitää korkeat kriteerit miehille, se ei todellakaan päde enää kolmekymppisenä saati vanhempana.
Tuota.. mitä sinä sillä parisuhteella teet, jos naisen käyttöikä menee umpeen vanhetessaan? Kuvitteletko, että nainen pysyy ikuisesti sen ikäisenä, jolloin hän aloitti parisuhteen? Miksi kukaan haluaisi suhteeseen kanssasi, jos tietää, että sinun silmissäsi käyttöikä menee muutamassa vuodessa umpeen?
Ymmärrät tahalleen väärin. Kaikki miehet tietää vanhenevansa ja tietävät myös että nainen vanhenee. Tässä vaan on sellainen, että moni nainen ei tajua vanhenevansa, ovat +30 vuotiaana edelleen prinsessaharhoissa ja hakevat kuuta taivaalta (eli top10% kuuluvaa miestä) vaikkei omat rahkeet enää riitä ns. "Hyviin miehiin" ja ihmettelevät kun ovat yksin eikä vapaita miehiä ole enää missään, ainakaan sellaisia kunnollisia.
En ymmärrä tätä logiikkaa. Se miesten määrä on kuitenkin vakio, eikä mitenkään riippuvainen siitä, missä vaiheessa se kumppani löytyy. Jos ap olisi löytänyt hyvän miehen 10 vuotta sitten, tämän aloituksen olisi tehnyt se, joka nyt on parisuhteessa tämän miehen kanssa. Aina on joku, joka jää apajille viimeisenä ja tällä kertaa se nyt oli ap. Ei se asia sillä miksikään muutu, että yksilötasolla joku toimii toisin. Vähän sama logiikka kuin työllistymisessä. Vaikka työttömät kirjoittelisivat hakemuksia kymmenkertaisen määrän, ei avoimia työpaikkoja yhtäkkiä ilmaannu kymmenkertaisesti.
Ihan turha nillittää mistään prinsessaharhoista, jos kyse on oikeasti siitä, että hyviä miehiä ei riitä kaikille.
Voisiko joku alapeukuttaja hieman avata ajatusmaailmaansa? Mikä tuossa viestissäni oli pielessä?
No olisikohan kenties tuo viimeinen lause? Hyviä miehiä kyllä riittää ihan siinä missä hyviä naisiakin.
Ovatko kaikki naiset mielestäsi hyviä? Jos ajatellaan, että miehiä ja naisia on molempia 100. Näistä 90 on hyviä miehiä ja naisia. Kaikki hyvät miehet pariutuvat. Sitten ilman puolisoa jää 10 miestä ja 10 naista. Millä ihmeen logiikalla nämä naiset eivät jääneet ilman hyvää miestä?
Miten tuo on kiinnostavaa, koska noin käy minkä tahansa sellaisen resurssin kohdalla, joka on rajallinen? Tuot esiin ilmiselvyyksiä. Pohdi mieluummin miten samaa tasoa olevat kohtaavat.
Niin, minustakin tämä oli itsestäänselvyys. Siksi ihmettelinkin, kun joku väitti, että näin ei olisi ja väänsin tämän asian rautalangasta. En tietenkään tällaista täällä jauhaisi, jos joku ei väittäisi vastaan.
Minä katsoin sitä kellokäyrän näkökulmasta. Samaa tasoa olevia on sama määrä. Mitä lähempänä oikeaa laitaa käyräll olet, sitä vähemmän on tietysti omaa tasoasi parempia. Jos sinulle kelpaa oma tasosi hyväksi tasoksi, niin yhtä paljon samanlaisia on vastakkaisessakin sukupuolessa. Ei pitäisi olla ongelma. Ellei oma tasosi ole hyvä, kannattaisi ehkä lakata haaveilemasta siitä hyvästä miehestä. Prinsessaharhaksi sellaista käytöstä sopii nimittääkin.
Kellokäyrä kuitenkin kertoo, että oman tasoisensa löytäminen ei pitäisi olla ongelma. Teitä on yhtä paljon.
Niin. Mutta omallakin tasolla on vaikeaa löytää hyvää ja sopivaa. Mikä tässä nyt on vaikeaa? Ihanko oikeasti kuvittelet, että samantasoiset sopivat aina ja joka tilanteessa toisilleen? Esim se kaupungissa asuva sinkkukissanainen sopii täydellisesti yhteen sen maalla asuvan maatalon isännän kanssa yhteen, jos vain kasvonpiirteiltään ovat samaa kauneus/komeustasoa?
Viestisi alku osoittaa, ettet vieläkään ole sisäistänyt mitä tuo kellokäyrä tarkoittaa.
Idea ei ole se, että omalla tasollasi löydät ”hyvää”, vaan omalla tasollasi löydät omaa tasoasi. Jos hyvää on omalta tasoltasi vaikeaa löytää, ehkä se johtuu siitä että oma tasosi ei niin hyvä ole. Jos kuvittelet oman tasosi paremmaksi kuin se on, voidaan puhua prinsessaharhasta.
Mikä sinusta siis takaa tai todistaa, että siellä omalla tasollakin vielä on oma kellokäyränsä, jossa kaikki väistämättä löytävät kumppanin? Jos tasolla 6 on miehiä ja naisia sama määrä, miten varmistat, että esim retkeilyhenkisiä ja luonnonläheisiä on sillä tasolla täsmälleen sama määrä molemmissa sukupuolissa? Tai millä perusteella voit väittää, että 7-tasolla jokaista lapsen haluavaa naista kohden löytyy myös mies, joka haluaa lapsen?
Sen takaa oma joustavuutesi. Mitä useampia kriteereitä käytät tasosi määrittelemiseen, sitä pienempi joukko tasoosi sisältyy. Jos määrittelet oman tasoisesi miehen pikku leluponeista pitäväksi Ferrarin omistavaksi sikarintupruttelijaksi, niin voi olla vaikeaa löytää ”hyvää” ja sopivaa miestä. Jos iteroit loputtomasti lisää kellokäyriä, kuten fraktaaleja, jää sinulla lopulta pää vetävän käteen. Älä siis iteroi.
Yleensä tasolla ei kuitenkaan tarkoitettane ihan tuota. Puhut nyt valintakriteereistä ja oma asiasi toki kuinka tiukalle ne vedät. Liian tiukoilla kriteereillä teet tietysti itsellesi hallaa, kuten kysymyksesi osoittaa.
Tasokysymyksen itse ajattelen kuten Desmond Morrisin opuksesta hamalla 80-luvulla jo luin. Idea ei loputon kriteerien loputon iteraatio. Desmond käytti yhtä kriteeriä, ulkonäköä kellokäyrättämiseen. Kriteeri voi tietysti olla mikä vaan, jossa on harmaan sävyt olemassa.
Mutta hei, mihin jäi nyt se, että omalta tasolta löytyy varmasti sopiva aina ja kaikille? Jos jo ollaan omalla tasolla, niin vieläkin pitäisi luopua niistä kriteereistä esim lapsihaaveista? Eikö tämä nyt sitten tarkoita pelkästään sitä, että kyse ei ole prinsessaharhoista ja väärästä tasosta, vaan monesta muustakin asiasta? Ihan niin kuin näille tasojankuttajille on aina sanottukin.
Sinua näemmä kiusaa termi prinsessaharha. Kellokäyrän loputon iteroiminen on juuripa sitä prinsessaharhaa. Eli kysymykseesi vastatakseni, se jäi siihen iteroimiseen. Lakkaa tiukentamasta valintakriteerejäsi, niin valinnasta tulee helpompaa.
Mikä hyvänsä sinun valintakriteerisi onkaan, niin samaa tasoa olevia on yhtä paljon. Sen takaa kellokäyrä. Mitä useamman valintakriteerin otat käyttöön, mitä tiukempi valintaseula sinulla on, sitä paremmin voidaan juuri puhua prinsessaharhasta.
Minusta tuntuu, ettet nyt ihan halua ymmärtää mistä puhutaan kun puhutaan samasta tasosta puolisoiden välillä. Sillä on yleensä tarkoitettu ulkonäkökriteeriä ja sen on osoitettu pääsääntönä pitävän paikkaansa.
Eli sinä takaat, että jokaisella tasolla on yhtä paljon esimerkiksi niitä lapsia haluavia miehiä kuin naisiakin? Sehän ei ole mikään tasokysymys, vaan siinä on kyse jostain ihan muusta. Kyllä, tässä tapauksessa prinsessaharha-termi kiusaa minua, koska siinä sanotaan ja annetaan ymmärtää olevan kyse siitä, että tämä henkilö ei ansaitse sellaista kumppania, jota etsii ja toivoo. Aika usein (tässäkin ketjussa) haukutaan, miten tasottomat naiset kuvittelevat itsestään liikoja ja tämä kiteytyy tuohon prinsessaharhaan.
Ei siinä minun takuillani ole merkitystä, koska takuustani et voi minua vastuuseen vetää. Sinänsä turha käyttää tuota termiä.
Tilastollisesti väestötasolla lisääntymisikäisten joukossa tilanne kuitenkin on noin kuten kysyt. Kumpikin sukupuoli haluaa lapsia suurin piirtein yhtä lailla. Toki, jos etsit kumppaniasi vain 85- tai 17-vuotiaista, niin elämäntilanteensa johdosta eivät ole välttämättä kiinnostuneita tai kykeneviä lisääntymään ja olet asettanut kriteerisi liian tiukalle. Naisella tilanne on sikäli helpompi, koska miehen lisääntymisikä kestää pidempään, joten jos lapsellesi vanhempaa kaipaat on se naiselle helpommin toteutettavissa kuin miehellä. Ero ei kuitenkaan ole mittava, koska suurin osa ihmisistä kuitenkin pääsee lisääntymään.
Mutta miksi kysyt tästä tasokysymyksen puitteissa, kun itsekin toteat että se ei ole tasokysymys? Asetat kysymyksen väärään raamiin ja siksi toteat, että vastauksen täytyy olla väärä?
No tottakai voin vaatia takuuta, jos itse väität, että kaikille löytyy sopiva kumppani, jos vain pysyy sillä omalla tasolla. Jos et pysty tätä takaamaan, on ihan turha länkyttää, että kaikille löytyy joku.
Mitä tarkoitat, miksi kysyn tätä tasokysymyksen puitteissa? Pointti on se, että kaikki selitetään aina pelkästään niillä tasoilla, mutta millään ei tajuta, että ne ovat vain erittäin pieni osa selitystä. Se ei ole enää tasokysymys siinä vaiheessa, kun pysytellään siellä omalla tasolla ja pilkotaan homma pienempiin osiin. Eihän se vastaus ole väärä, jos itsekin myönnät, että siellä tason sisälläkin tapahtuu vaikka mitä, joka sekoittaa pakkaa ja tekee pariutumisesta vaikeaa. En ymmärrä, mikä tässä sinulla nyt jää tajuamatta.
Jos et löytä kumppania, täällä kiljutaan, että älä yritä liian korkeatasoisia vaan tyydy omatasoisiin. Mitäs sitten tehdään, jos niistä omatasoisista ei löydy sopivaa? Tässä nyt se jutun ydin. Sinä itsekin myönsit, että takeita ei ole. Siispä voimme unohtaa tämän iänikuisen prinsessaharhajankutuksen ja todeta, että kaikille ei vain välttämättä helposti sopivaa löydy. Edes omalta tasolta.
Hyvä on, minä annan sinulle vaatimasi takuun. Ole nyt sitten tyytyväinen siinä. Kerrankin sait jankuttamisellasi jotain. Sellaista einusein tapahdu. :-)
On ilmiselvää, ettet pidä prinsessaharhasta käsitteenä. Syysi ovat omasi, enkä pyri niitä selvittämään.
Mitenköhän monta kertaa sinulle täytyy selittää, että kellokäyrä kertoo että samantasoisia on kummassakin sukupuolessa saman verran? Se kertoo, että samantasoisista riittää kumppaneita. Tietysti, jos itse asetat loputtoman määrän kriteereitä, niin siinähän itse sabotoit itseäsi. Se kriteereiden loputon asettaminen juuri voi ola sitä prinsessaharhaa.
Eli et vieläkään ymmärtänyt sitä tason sisäistä variaatiota? Juu, tajuan sen, että kellokäyrän mukaan samantasoisia on kummassakin sukupuolessa saman verran. Mutta kun mennään sinne kellokäyrän yhteen x-akselin kohtaan, siihen tulee esim, että siinä kohdassa/tasolla miehiä on 100 ja naisia 100. Mistä tulee oletus, että niissä sadassa miehessä ja naisessa on täsmälleen saman verran esim niitä, jotka haluavat lapsen ja omakotitalon eikä yksikään nainen jää ilman miestä, joka kanssa nämä saa hankittua? Entäs onko sillä tasolla täsmälleen yhtä paljon maalla asuvia molemmissa sukupuolissa? Tai koiraihmisiä? Tällaisia ominaisuuksia, jotka eivät liity siihen ihmisen tasoon millään tavalla, mutta vaikuttavat merkittävästi pariutumishalukkuuteen tietyn ihmisen kanssa. Eivät nämä ole mitään kumppanin lisäkriteereitä vaan realiteetteja, joita parisuhteessa on pakko miettiä.
Tiedän, että et vieläkään ymmärrä tätä, vaan jatkat jankuttamista siitä kellokäyrästä, että pitää mennä omalle tasolle, vaikka minä tässäkin olen ihan tasan sillä samalla tasolla.
Kyllä minä ymmärrän mitä tarkoitat ja olen jo vastannut sinulle miten näen tuon kriteerien iteroinnin vaikuttavan. Lisäkriteereitähän nuo ovat kaikki, vaikka et sellaisina niitä halua nähdä. Tasostahan noissa kaikissa on kyse. Sinä vaan rakentelet uusia tasoluokituksia, mikä luonnollisesti vaikeuttaa pariutumista.
Ei siinä ole kyse tasosta. Se tasohan jo määriteltiin samaksi. Esim jos ajatellaan, että Maija ja Mikko ovat ulkoisesti ja niillä sinun mittareillasi samalla tasolla. Maija haluaa lapsen ja Mikko ei. Maija ei kelpaa Mikolle, eikä Mikko Maijalle. Kumpi heistä oli siis tasokkaampi, ja kumpiko se, joka yritti liian tasokasta? Et pysty tätä määrittelemään, koska lapsen haluaminen ei ole ominaisuus, jonka perusteella ihmisiä voi laittaa absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen. Näin ollen he ovat samantasoisia, mutta eivät vain kelvanneet toisilleen ja sillä selvä.
Siinä on kyse tasosta, koska lisäät vain uusia kriteereitä joissa mittaat tasoa. Se ettei kumppaniehdokkaita voisi laittaa lapsihalun mukaan paremmuusjärjestykseen, on vain sinun perustelematon väitteesi. Totta kai voi.
Niin, eli myönnätkö nyt vihdoin, että se taso määrittyy sellaisten tekijöiden kautta, jotka eivät olekaan absoluuttisia objektiivisia ”markkina-arvoja”, jotka kuka tahansa osaa määritellä? Vai miksi et pystynyt sanomaan, kumpi on tasokkaampi, Mikko vai Maija? Siinä tapauksessa myönnät juuri sen todeksi, mitä täällä on vuosikausia yritetty tasoteoreetikoille selittää, eli että kyse ei ole prinsessaharhasta vaan pelkästään epäsopivuudesta, jolle ei vain voi mitään.
Jos ajatellaan, että Mikko ja Maija ovat ilman lapsihaaveiden huomioon ottamista ”objektiivisesti” molemmat täsmälleen tasoa 6,32. Mikko toivoo kumppaniltaan myös, ettei lapsia hankittaisi. Tämä ominaisuus nostaisi hänen mielessään Maijan tasolle 6,4 ja Maija olisi siis tasokkaampi kuin ennen lapsihaaveiden huomioon ottamista. Mutta, koska hän itsekin täyttää tämän kriteerin, hän arvottaa tietysti itsensäkin tasolle 6,4, joten hän ei vaadi tasoaan parempaa, vaan juuri sitä, mitä hän itsekin on. Hän ei kuitenkaan Maijalle kelpaa, koska Maijan mielestä nimenomaan lapsen hankkiminen nostaa molemmat tasolle 6,4.
Eli tasoteorian mukaan molemmat vaativat enemmän, mutta myös toteuttavat itsensä osalta tämän vaatimuksen, joten heidän tasonsa on täsmälleen se, mitä kumppaniltaankin vaativat eikä yhtään enempää. Missä on siis prinsessaharha ja kumpi oli tekemisissä liian tasokkaan ihmisen kanssa? Minusta tässä ”tasot” ovat ihan oikeita, mutta yksilöiden haaveet eivät natsanneet. Ei voida sanoa, että molemmat olivat toisilleen liian tasokkaita. Tasoteoria ei enää päde.
Vai tästä tässä on kaiken aikaa ollut kyse. :-) Olet minun kanssani argumentoinut jotain aiempaa käymääsi väittelyä ja kuvitellut minut silloiseksi keskustelukumppaniksesi. Siksi argumentoinnissasi ei siis ole vaikuttanut olleen punaista lankaa!
Minähän olen kaiken aikaa sanonut, että tasot ja kriteeristöjen määrät ovat suhteellisia, ts. henkilökohtaisia. Siksipä noilla sinun desimaalilukuesimerkeilläsi ei ole mitään tekemistä minun kanssani ja se osoittaa sinun käyvän kanssani jotain aiempaa väittelyäsi.
Tasot ovat olemassa, mutta eivät ole sovellettavissa noin olkiukkomaisesti, kuin mitä sinä teet voidaksesi tasot hylätä. Kuten eilen kirjoitin, törmäsin tasoteoriaan itse ensimmäistä kertaa 80-luvulla Desmond Morrisilla. Hän on tunnettu eläintutkija, googlaa ellei nimi sano sinulle mitään. En tiedä onko hän sitä varsinaisesti keksinyt, mutta Morrisiltä näkee että tasoteoria on vähintäänkin vuosikymmenien ikäinen. Mikään tuore verkkokeskustelijoiden keksimä juttu se ei ole, vaan löytyy ihan tieteen puolelta vuosikymmenten takaa.
Tasot pariutumisessa ovat kiistatta olemassa, mutta ne eivät ole desimalisoitavissa kuten hiukan lapsekkaasti yrität ne kumotaksesi. Sinun ongelmasi on, että yrität ahtaa aivan jokaikisen pariutumisen pääsääntöön ja jos jokainen ei siihen sovi, väität ettei pääsääntö ole voimassa. Ei todellisuus toimisi sinun sadasosiesi mukaan, mutta se ei tarkoita etteikö pääsääntöä ole havainnoista muodostettavissa.
En oikein tiedä miksi tasojen olemassaolo sinua periaatteellisesti noin loukkaa, ettet halua niitä edes myöntää olevan olemassa. Milä tässä on se todellinen ongelma sinulle? Totta kai ulkonäkötasot ovat olemassa, mutta puhtaan absoluuttisia numeroita niistä ei saa väännettyä millään. On toki mahdollista, että paljon alempaa tasoa oleva nappaa jonkun ylemmältä tasolta, mutta sen varaan ei kannata laskea sillä se on pääsääntöä vastaan.
Kriteereiden iteroiminen totta kai lisää yksin jäämisen vaaraa, kuten esimerkkisikin osoittaa, mutta se ei mitenkään kumoa tasojen toimimista. En oikein ymmärrä miten kuvittelet lisäkriteeristöjen tasojen päälle lastattuna osoittavan etteivät tasot toimi. Sitähän sinä yrität argumentoida.
Mitä enemmän kriteereitä kumppanillesi asetat, sitä todennäköisemmin voidaan kohdallasi puhua prinsessaharhasta. Kuvittelet olevasi niin erinomainen, että sinulla on varaa vaatia tiukan kriteeristön täyttynistä muilta.
No tuossahan se prinsessaharha ja erinomaisuus taas tuli, vaikka juuri muka myönsit, että puhumme samasta asiasta, eikä mistään absoluuttisesti mitattavasta arvosta. :D Pointtihan nimenomaan on se, että noissa ei enää voida puhua mistään erinomaisuudesta, jolloin on varaa vaatia vaikka mitä, koska se "varahan" tarkoittaisi nimenomaan tason määrittelyä, jonka väität olevan väärä. Et voi määritellä, että Maija on tasoa 6,32, mutta että hänen lapsitoiveensa tarkoittaa, että hän etsii liian hyvää kumppania, vaikka Mikko on määritelty olevan ihan sillä samalla tasolla. Joko he ovat alun perinkin eri tasoilla tai sitten he ovat samalla tasolla, jolloin kelpaamattomuus ei liity tasovirheeseen. Et voi valita nyt molempia, jos yhtään logiikkaa viitsitään käyttää.
En jaksa käsittää mikä sinua tasoteoriassa ja prinsessaharha-termissä loukkaa, sillä siitä tässä enää on kyse. Et edes lue viestejäni. Juuri pääsin sanomasta ettei tasoja määritellä jonkun sadasosan tarkkuudella, joten miksi ihmeessä taas intoilet minulle noita desimaaleja? Mitä ilmeisemmin yrität käydä kanssani jotain aiemman väittelysi uusintaa, mikä on joltisenkin turhauttavaa näin vuorokauden jälkeen.
En ymmärrä mitä ajat takaa virkkeelläsi, joka alkaa sanalla Pointtihan. Minusta tuntuu siltä, että olen jo käsitellyt pointtisi sikäli miten sen ymmärrän jo moneen kertaan. Jos olet ollenkaan lukenut aiemmin jo kirjoittamaani, en ymmärrä mitä sinulla on tässä enää veivattavaa. Etkö muka usko, että ihmisissä on eri tasoja mitä parinvalintaan tulee? Sitten argumentoit tiedettä vastaan. Etkö hyväksy sitä, että kriteerien iteroijaa nimitetään prinsessaharhaiseksi? Saat toki olla sitä mieltä, mutta turha kiukutella heille jotka mieltävät asian toisin.
Turhaan nyt vedät tähän loukkaantumisia, kun minä vain toivon, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä eikä vihjailla ja anneta ymmärtää jotain ihan muuta kuin tarkoitetaan. Jos sinä et nyt vieläkään tajua, miksi et voi sanoa henkilön etsivän kumppania väärältä tasolta silloin, kun hän etsii sitä täysin oikealta tasolta, niin en voi mitään. Nyt loppuu rautalanka.
Siitä olemme samaa mieltä, että olet huono selittämään mitä tarkoitat. Et vain saa viestiäsi perille. Osasyy siihen on, ettet ihan taida keskustella minun kanssani, vaan käy läpi jotain aiempaa väittelyäsi, mihin en ole osallistunut. Tällä kertaa sentään jätit sadasosadesimaalit pois. :-)
Minäkin katson puhuvani asioista niiden oikeilla nimillä. Tasot pariutumisessa on tunnettu jo vuosikymmenten ajan ja prinsessaharha on aivan käypä termi kuvaamaan henkilön tietynlaista käytöstä.
Yksinkertainen kysymys, totta vai tarua:
Jos nainen ei löydä parisuhdetta kriteeriensä puitteissa, etsiikö hän tasokkaampaa miestä kuin hän itse on?
Jos vastaat tähän selkeästi, olen tyytyväinen.Tietenkin. Kyseessä on aina joko nirsous (oman tasoon nähden) tai passiivisuus. Sinä sanoit että etsii, minkä pitäisi tarkoittaa aktiivisuutta.
Että sitten tuodaan lisärajoitteita kuten vela (velamiehiä löytyy varmasti, paljon enemmän kuin naisia) ja kinky, kuten joku sanoi, tai vaikkapa nörtti vasuri, ei muuta asiaa miksikään. Kinky-vela miehiä löytyy tarpeeksi, jotkut komeita ja rikkaita, jotkut köyhiä ja rumia, joten kyse on taas ainoastaan nirsoudesta (eli tähtäimet liian korkealla) tai passiivisuudesta.
Löytyy ainoastaan yksi suurempi kinky-kategoria, jota löytyy huomattavasti vähemmän kuin olis kysyntää, ja se on dominoivia naisia. Joidenkin tilastojen mukaan miehen on yhdeksän kertaa vaikeampaa löytää domme kuin vanilja-nainen. Mikä tarkoittaa, että mies joka haluaa semmoisen, joutuu vetämään rimoja rajusti alaspäin. Kaikki muut kombinaatiot ovat suht lähellä vaniljaa.
No okei, aseksuaalilla naisella joka ei voi edes suhteen takia hemmotella miestään, hänelläkin on vaikeampaa, eli joutuu laskemaan rimaa reilusti, tai olemaan yksin.
Selvennä minulle nyt vielä:
Minä olen eläinrakas, minulla on koiria ja tulee aina olemaan. Tapaan miehen, joka ei pidä eläimistä eikä halua olla niiden kanssa missään tekemisissä. Hänelle koiraharrastuksista innostunut nainen on turnoff.
Kumpi meistä nyt siis on toista tasokkaampi? Nirsompi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tttttttttt kirjoitti:
Noora.H kirjoitti:
Ei naisten eikä miesten tarvitse sanoa kumppanille monenko kans seksiä harrastanut.Kun täytin 18v aloin tekemään näitä hommia nyt 624 miehen kans harrastanut seksiä(olen pitänyt tarkkaa kirjaa miehistä).. Yhden ainuan kerran olen harrastanut seksiä ilmaiseksi..Se tapahtu 16vuotiana. Nyt 13vuotta touhunnut 3vuoden päästä lopetan..En käytä päihteitä ja harrastan urheilua.. Olen aika varakkaasta perheestä pikkukaupungista.Tätä työtä tehnyt ainoastaan isoissa kaupungeissa ystävät ja sukulaiset eivät tiedä.Kun lopetan ja perustan perheen minulla hyvä taloudellinen tilanne sijoitukset ja perintö..Ei ole vaikea löytää miestä jonka kanssa perustaisin perheen.Ulkonäköi ja käytökseni sitä luokkaa ettei kukaan uskoisi mitä työtä teen. En koskaan tulevalleni miehelle kertomaan entisistä touhuista.Nainen joka baareista hommannut yhden yön seksiä 10 tai satojen miesten kanssa eivät sen kummempia ole.En ole koskaan tuntenut mitään syyllisyyden tuntoja tästä ammatista, olen tavannut paljon todella ihania ja hyviä miehiä.
Seksi ammattina on eri asia.
Miehenä voisin hyväksyä sen jos nainen on ollut seksityöläinen, mutta en lähtisi perustamaan perhettä naisen kanssa jonka perusluonteeseen kuuluu halu sekstailla huvikseen monien miesten kanssa. Se nostaa aivan hvetisti todennäköisyyttä siihen että jossain vaiheessa suhde käy arkiseksi ja perhe hajoaa siihen.
Olen kyllä samaa mieltä.
Tietysti se teille käy. Miksi ei kävisi että nainen myy itseään kun nainen on vain tavara jota käytetään. Voitte vaikka antaa kavereinkin vähän ajaa.
Nainen joka myy itseään tekee sen omasta tahdostaan. Osa oikeita bisnes naisia.Se sitte eri asia nämä perhanan parittajat jotka pitäs munista hiirttää.
Miten parittajan ajatusmaailma eroaa sellaisen joka pitää naista käyttötavarana.
Toisessa nainen tienaa rahaa miellyttämällä miestä, asiakkaan ajatusmaailma on että maksetaan palvelusta, kuten esim hierojalle.
Toisessa mies tienaa naisen työllä, ajatusmaailma on, että otetaan naiselta tienaamansa rahat pois.
Siis maksaako nämä ketjun automiehet vaimoilleen seksistä?
Yleensä mies maksaa. Ei suoraan ja avoimesti palvelusta tietenkään, vaan lisääntyneillä kuluilla. Naisethan suorittavat 70% kulutus-ostoista, minkä lisäksi ottavat yleensä itseään paremmin tienaavan miehen. Tienaavat siis vähemmän, mutta kuluttavat enemmän.
Hmm hyvin syvenee tämä palstamiesten käsitys parisuhteesta. He ovat sutenöörejä joilla yksin oikeus omistamaansa esineeseen eli naiseen joka kuluu jos sitä käyttää.
Nämä on niitä hyviä miehiä sitten?
Kyllähän miehen kuuluu perhe elättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella naisella on liian korkeat vaatimukset...
Muistakaa että kauniita naisia mahtuu 10 tusinaan.
Komeita miehiä on 1 ehkä 20 tusinassa.
Siihen päälle vielä urheillisuus yms. Niin moni etsii itselleen liian tasokasta seuraa.
POINTTI.. TYYTYKÄÄ SIIHEN SOHVA PEKKAAN.
Minkä ihmeen takia pitäisi tyytyä johonkin jota ei halua? Kuinka onnellisen suhteen tästä ajattelit rakentaa? Sellaisen jossa tyytyjä lähtee heti jos saa jotain muuta.
No kun kyllä minäkin luulen että arvoiseni palkka on kymppitonni kuussa. Kun työnantaja ei kuitenkaan sitä maksa niin pitää oppia tyytymään ja olemaan onnellinen vähemmällä. Ihan hyvää elämää sitä voi vähemmälläkin viettää.
Suomalainen nainen ei kuitenkaan ajattele näin. Sen sijaan että oppisi olemaan onnellinen miehen kanssa joka ei täysin vastaa vaatimuksia niin pitää joko olla vuosia yksin odotellen jotain satuhahmoa tai pyöriä karusellissa ja valehdella itselle "kyllä minä olen kaunis ja ansaitsen komean, ne suhteet aina vaan menee karille sen takia koska kaikki miehet on pelimiehiä".
Oikea lääke suomalaiselle naisille olisi pitää jalat yhdessä ja tyytyä siihen kunnolliseen mieheen sitten kun se tulee vastaan vaikkei se ihan kaikkia ulkonäkövaatimuksia vastaisi. Ja mennä nuorena naimisiin, naisen käyttöikä kun on lyhyt. Muistaka kohdella miestä hyvin, sekin taito kun on ihan hukassa nykyisin. Myös aktiivisuutta aloitteisiin ja sosiaalisuutta.
Miksi kukaan nainen haluaisi kohdella hyvin miestä, joka puhuu "naisen käyttöiästä"?
Tiedät tuon itsekin kun noin kolahti. Onhan tuo hiukan tyly termi, mutta fakta on se että naisen ns "parasta ennen" menee todella nopeasti. Ja uskon että tuon kommebtoijan viesti oli tarkoitettu niille naisille jotka hakee kuuta taivaalta. Jos parikymppisenä on voinut pitää korkeat kriteerit miehille, se ei todellakaan päde enää kolmekymppisenä saati vanhempana.
Tuota.. mitä sinä sillä parisuhteella teet, jos naisen käyttöikä menee umpeen vanhetessaan? Kuvitteletko, että nainen pysyy ikuisesti sen ikäisenä, jolloin hän aloitti parisuhteen? Miksi kukaan haluaisi suhteeseen kanssasi, jos tietää, että sinun silmissäsi käyttöikä menee muutamassa vuodessa umpeen?
Ymmärrät tahalleen väärin. Kaikki miehet tietää vanhenevansa ja tietävät myös että nainen vanhenee. Tässä vaan on sellainen, että moni nainen ei tajua vanhenevansa, ovat +30 vuotiaana edelleen prinsessaharhoissa ja hakevat kuuta taivaalta (eli top10% kuuluvaa miestä) vaikkei omat rahkeet enää riitä ns. "Hyviin miehiin" ja ihmettelevät kun ovat yksin eikä vapaita miehiä ole enää missään, ainakaan sellaisia kunnollisia.
En ymmärrä tätä logiikkaa. Se miesten määrä on kuitenkin vakio, eikä mitenkään riippuvainen siitä, missä vaiheessa se kumppani löytyy. Jos ap olisi löytänyt hyvän miehen 10 vuotta sitten, tämän aloituksen olisi tehnyt se, joka nyt on parisuhteessa tämän miehen kanssa. Aina on joku, joka jää apajille viimeisenä ja tällä kertaa se nyt oli ap. Ei se asia sillä miksikään muutu, että yksilötasolla joku toimii toisin. Vähän sama logiikka kuin työllistymisessä. Vaikka työttömät kirjoittelisivat hakemuksia kymmenkertaisen määrän, ei avoimia työpaikkoja yhtäkkiä ilmaannu kymmenkertaisesti.
Ihan turha nillittää mistään prinsessaharhoista, jos kyse on oikeasti siitä, että hyviä miehiä ei riitä kaikille.
Voisiko joku alapeukuttaja hieman avata ajatusmaailmaansa? Mikä tuossa viestissäni oli pielessä?
No olisikohan kenties tuo viimeinen lause? Hyviä miehiä kyllä riittää ihan siinä missä hyviä naisiakin.
Ovatko kaikki naiset mielestäsi hyviä? Jos ajatellaan, että miehiä ja naisia on molempia 100. Näistä 90 on hyviä miehiä ja naisia. Kaikki hyvät miehet pariutuvat. Sitten ilman puolisoa jää 10 miestä ja 10 naista. Millä ihmeen logiikalla nämä naiset eivät jääneet ilman hyvää miestä?
Miten tuo on kiinnostavaa, koska noin käy minkä tahansa sellaisen resurssin kohdalla, joka on rajallinen? Tuot esiin ilmiselvyyksiä. Pohdi mieluummin miten samaa tasoa olevat kohtaavat.
Niin, minustakin tämä oli itsestäänselvyys. Siksi ihmettelinkin, kun joku väitti, että näin ei olisi ja väänsin tämän asian rautalangasta. En tietenkään tällaista täällä jauhaisi, jos joku ei väittäisi vastaan.
Minä katsoin sitä kellokäyrän näkökulmasta. Samaa tasoa olevia on sama määrä. Mitä lähempänä oikeaa laitaa käyräll olet, sitä vähemmän on tietysti omaa tasoasi parempia. Jos sinulle kelpaa oma tasosi hyväksi tasoksi, niin yhtä paljon samanlaisia on vastakkaisessakin sukupuolessa. Ei pitäisi olla ongelma. Ellei oma tasosi ole hyvä, kannattaisi ehkä lakata haaveilemasta siitä hyvästä miehestä. Prinsessaharhaksi sellaista käytöstä sopii nimittääkin.
Kellokäyrä kuitenkin kertoo, että oman tasoisensa löytäminen ei pitäisi olla ongelma. Teitä on yhtä paljon.
Niin. Mutta omallakin tasolla on vaikeaa löytää hyvää ja sopivaa. Mikä tässä nyt on vaikeaa? Ihanko oikeasti kuvittelet, että samantasoiset sopivat aina ja joka tilanteessa toisilleen? Esim se kaupungissa asuva sinkkukissanainen sopii täydellisesti yhteen sen maalla asuvan maatalon isännän kanssa yhteen, jos vain kasvonpiirteiltään ovat samaa kauneus/komeustasoa?
Viestisi alku osoittaa, ettet vieläkään ole sisäistänyt mitä tuo kellokäyrä tarkoittaa.
Idea ei ole se, että omalla tasollasi löydät ”hyvää”, vaan omalla tasollasi löydät omaa tasoasi. Jos hyvää on omalta tasoltasi vaikeaa löytää, ehkä se johtuu siitä että oma tasosi ei niin hyvä ole. Jos kuvittelet oman tasosi paremmaksi kuin se on, voidaan puhua prinsessaharhasta.
Mikä sinusta siis takaa tai todistaa, että siellä omalla tasollakin vielä on oma kellokäyränsä, jossa kaikki väistämättä löytävät kumppanin? Jos tasolla 6 on miehiä ja naisia sama määrä, miten varmistat, että esim retkeilyhenkisiä ja luonnonläheisiä on sillä tasolla täsmälleen sama määrä molemmissa sukupuolissa? Tai millä perusteella voit väittää, että 7-tasolla jokaista lapsen haluavaa naista kohden löytyy myös mies, joka haluaa lapsen?
Sen takaa oma joustavuutesi. Mitä useampia kriteereitä käytät tasosi määrittelemiseen, sitä pienempi joukko tasoosi sisältyy. Jos määrittelet oman tasoisesi miehen pikku leluponeista pitäväksi Ferrarin omistavaksi sikarintupruttelijaksi, niin voi olla vaikeaa löytää ”hyvää” ja sopivaa miestä. Jos iteroit loputtomasti lisää kellokäyriä, kuten fraktaaleja, jää sinulla lopulta pää vetävän käteen. Älä siis iteroi.
Yleensä tasolla ei kuitenkaan tarkoitettane ihan tuota. Puhut nyt valintakriteereistä ja oma asiasi toki kuinka tiukalle ne vedät. Liian tiukoilla kriteereillä teet tietysti itsellesi hallaa, kuten kysymyksesi osoittaa.
Tasokysymyksen itse ajattelen kuten Desmond Morrisin opuksesta hamalla 80-luvulla jo luin. Idea ei loputon kriteerien loputon iteraatio. Desmond käytti yhtä kriteeriä, ulkonäköä kellokäyrättämiseen. Kriteeri voi tietysti olla mikä vaan, jossa on harmaan sävyt olemassa.
Mutta hei, mihin jäi nyt se, että omalta tasolta löytyy varmasti sopiva aina ja kaikille? Jos jo ollaan omalla tasolla, niin vieläkin pitäisi luopua niistä kriteereistä esim lapsihaaveista? Eikö tämä nyt sitten tarkoita pelkästään sitä, että kyse ei ole prinsessaharhoista ja väärästä tasosta, vaan monesta muustakin asiasta? Ihan niin kuin näille tasojankuttajille on aina sanottukin.
Sinua näemmä kiusaa termi prinsessaharha. Kellokäyrän loputon iteroiminen on juuripa sitä prinsessaharhaa. Eli kysymykseesi vastatakseni, se jäi siihen iteroimiseen. Lakkaa tiukentamasta valintakriteerejäsi, niin valinnasta tulee helpompaa.
Mikä hyvänsä sinun valintakriteerisi onkaan, niin samaa tasoa olevia on yhtä paljon. Sen takaa kellokäyrä. Mitä useamman valintakriteerin otat käyttöön, mitä tiukempi valintaseula sinulla on, sitä paremmin voidaan juuri puhua prinsessaharhasta.
Minusta tuntuu, ettet nyt ihan halua ymmärtää mistä puhutaan kun puhutaan samasta tasosta puolisoiden välillä. Sillä on yleensä tarkoitettu ulkonäkökriteeriä ja sen on osoitettu pääsääntönä pitävän paikkaansa.
Eli sinä takaat, että jokaisella tasolla on yhtä paljon esimerkiksi niitä lapsia haluavia miehiä kuin naisiakin? Sehän ei ole mikään tasokysymys, vaan siinä on kyse jostain ihan muusta. Kyllä, tässä tapauksessa prinsessaharha-termi kiusaa minua, koska siinä sanotaan ja annetaan ymmärtää olevan kyse siitä, että tämä henkilö ei ansaitse sellaista kumppania, jota etsii ja toivoo. Aika usein (tässäkin ketjussa) haukutaan, miten tasottomat naiset kuvittelevat itsestään liikoja ja tämä kiteytyy tuohon prinsessaharhaan.
Ei siinä minun takuillani ole merkitystä, koska takuustani et voi minua vastuuseen vetää. Sinänsä turha käyttää tuota termiä.
Tilastollisesti väestötasolla lisääntymisikäisten joukossa tilanne kuitenkin on noin kuten kysyt. Kumpikin sukupuoli haluaa lapsia suurin piirtein yhtä lailla. Toki, jos etsit kumppaniasi vain 85- tai 17-vuotiaista, niin elämäntilanteensa johdosta eivät ole välttämättä kiinnostuneita tai kykeneviä lisääntymään ja olet asettanut kriteerisi liian tiukalle. Naisella tilanne on sikäli helpompi, koska miehen lisääntymisikä kestää pidempään, joten jos lapsellesi vanhempaa kaipaat on se naiselle helpommin toteutettavissa kuin miehellä. Ero ei kuitenkaan ole mittava, koska suurin osa ihmisistä kuitenkin pääsee lisääntymään.
Mutta miksi kysyt tästä tasokysymyksen puitteissa, kun itsekin toteat että se ei ole tasokysymys? Asetat kysymyksen väärään raamiin ja siksi toteat, että vastauksen täytyy olla väärä?
No tottakai voin vaatia takuuta, jos itse väität, että kaikille löytyy sopiva kumppani, jos vain pysyy sillä omalla tasolla. Jos et pysty tätä takaamaan, on ihan turha länkyttää, että kaikille löytyy joku.
Mitä tarkoitat, miksi kysyn tätä tasokysymyksen puitteissa? Pointti on se, että kaikki selitetään aina pelkästään niillä tasoilla, mutta millään ei tajuta, että ne ovat vain erittäin pieni osa selitystä. Se ei ole enää tasokysymys siinä vaiheessa, kun pysytellään siellä omalla tasolla ja pilkotaan homma pienempiin osiin. Eihän se vastaus ole väärä, jos itsekin myönnät, että siellä tason sisälläkin tapahtuu vaikka mitä, joka sekoittaa pakkaa ja tekee pariutumisesta vaikeaa. En ymmärrä, mikä tässä sinulla nyt jää tajuamatta.
Jos et löytä kumppania, täällä kiljutaan, että älä yritä liian korkeatasoisia vaan tyydy omatasoisiin. Mitäs sitten tehdään, jos niistä omatasoisista ei löydy sopivaa? Tässä nyt se jutun ydin. Sinä itsekin myönsit, että takeita ei ole. Siispä voimme unohtaa tämän iänikuisen prinsessaharhajankutuksen ja todeta, että kaikille ei vain välttämättä helposti sopivaa löydy. Edes omalta tasolta.
Hyvä on, minä annan sinulle vaatimasi takuun. Ole nyt sitten tyytyväinen siinä. Kerrankin sait jankuttamisellasi jotain. Sellaista einusein tapahdu. :-)
On ilmiselvää, ettet pidä prinsessaharhasta käsitteenä. Syysi ovat omasi, enkä pyri niitä selvittämään.
Mitenköhän monta kertaa sinulle täytyy selittää, että kellokäyrä kertoo että samantasoisia on kummassakin sukupuolessa saman verran? Se kertoo, että samantasoisista riittää kumppaneita. Tietysti, jos itse asetat loputtoman määrän kriteereitä, niin siinähän itse sabotoit itseäsi. Se kriteereiden loputon asettaminen juuri voi ola sitä prinsessaharhaa.
Eli et vieläkään ymmärtänyt sitä tason sisäistä variaatiota? Juu, tajuan sen, että kellokäyrän mukaan samantasoisia on kummassakin sukupuolessa saman verran. Mutta kun mennään sinne kellokäyrän yhteen x-akselin kohtaan, siihen tulee esim, että siinä kohdassa/tasolla miehiä on 100 ja naisia 100. Mistä tulee oletus, että niissä sadassa miehessä ja naisessa on täsmälleen saman verran esim niitä, jotka haluavat lapsen ja omakotitalon eikä yksikään nainen jää ilman miestä, joka kanssa nämä saa hankittua? Entäs onko sillä tasolla täsmälleen yhtä paljon maalla asuvia molemmissa sukupuolissa? Tai koiraihmisiä? Tällaisia ominaisuuksia, jotka eivät liity siihen ihmisen tasoon millään tavalla, mutta vaikuttavat merkittävästi pariutumishalukkuuteen tietyn ihmisen kanssa. Eivät nämä ole mitään kumppanin lisäkriteereitä vaan realiteetteja, joita parisuhteessa on pakko miettiä.
Tiedän, että et vieläkään ymmärrä tätä, vaan jatkat jankuttamista siitä kellokäyrästä, että pitää mennä omalle tasolle, vaikka minä tässäkin olen ihan tasan sillä samalla tasolla.
Kyllä minä ymmärrän mitä tarkoitat ja olen jo vastannut sinulle miten näen tuon kriteerien iteroinnin vaikuttavan. Lisäkriteereitähän nuo ovat kaikki, vaikka et sellaisina niitä halua nähdä. Tasostahan noissa kaikissa on kyse. Sinä vaan rakentelet uusia tasoluokituksia, mikä luonnollisesti vaikeuttaa pariutumista.
Ei siinä ole kyse tasosta. Se tasohan jo määriteltiin samaksi. Esim jos ajatellaan, että Maija ja Mikko ovat ulkoisesti ja niillä sinun mittareillasi samalla tasolla. Maija haluaa lapsen ja Mikko ei. Maija ei kelpaa Mikolle, eikä Mikko Maijalle. Kumpi heistä oli siis tasokkaampi, ja kumpiko se, joka yritti liian tasokasta? Et pysty tätä määrittelemään, koska lapsen haluaminen ei ole ominaisuus, jonka perusteella ihmisiä voi laittaa absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen. Näin ollen he ovat samantasoisia, mutta eivät vain kelvanneet toisilleen ja sillä selvä.
Siinä on kyse tasosta, koska lisäät vain uusia kriteereitä joissa mittaat tasoa. Se ettei kumppaniehdokkaita voisi laittaa lapsihalun mukaan paremmuusjärjestykseen, on vain sinun perustelematon väitteesi. Totta kai voi.
Niin, eli myönnätkö nyt vihdoin, että se taso määrittyy sellaisten tekijöiden kautta, jotka eivät olekaan absoluuttisia objektiivisia ”markkina-arvoja”, jotka kuka tahansa osaa määritellä? Vai miksi et pystynyt sanomaan, kumpi on tasokkaampi, Mikko vai Maija? Siinä tapauksessa myönnät juuri sen todeksi, mitä täällä on vuosikausia yritetty tasoteoreetikoille selittää, eli että kyse ei ole prinsessaharhasta vaan pelkästään epäsopivuudesta, jolle ei vain voi mitään.
Jos ajatellaan, että Mikko ja Maija ovat ilman lapsihaaveiden huomioon ottamista ”objektiivisesti” molemmat täsmälleen tasoa 6,32. Mikko toivoo kumppaniltaan myös, ettei lapsia hankittaisi. Tämä ominaisuus nostaisi hänen mielessään Maijan tasolle 6,4 ja Maija olisi siis tasokkaampi kuin ennen lapsihaaveiden huomioon ottamista. Mutta, koska hän itsekin täyttää tämän kriteerin, hän arvottaa tietysti itsensäkin tasolle 6,4, joten hän ei vaadi tasoaan parempaa, vaan juuri sitä, mitä hän itsekin on. Hän ei kuitenkaan Maijalle kelpaa, koska Maijan mielestä nimenomaan lapsen hankkiminen nostaa molemmat tasolle 6,4.
Eli tasoteorian mukaan molemmat vaativat enemmän, mutta myös toteuttavat itsensä osalta tämän vaatimuksen, joten heidän tasonsa on täsmälleen se, mitä kumppaniltaankin vaativat eikä yhtään enempää. Missä on siis prinsessaharha ja kumpi oli tekemisissä liian tasokkaan ihmisen kanssa? Minusta tässä ”tasot” ovat ihan oikeita, mutta yksilöiden haaveet eivät natsanneet. Ei voida sanoa, että molemmat olivat toisilleen liian tasokkaita. Tasoteoria ei enää päde.
Vai tästä tässä on kaiken aikaa ollut kyse. :-) Olet minun kanssani argumentoinut jotain aiempaa käymääsi väittelyä ja kuvitellut minut silloiseksi keskustelukumppaniksesi. Siksi argumentoinnissasi ei siis ole vaikuttanut olleen punaista lankaa!
Minähän olen kaiken aikaa sanonut, että tasot ja kriteeristöjen määrät ovat suhteellisia, ts. henkilökohtaisia. Siksipä noilla sinun desimaalilukuesimerkeilläsi ei ole mitään tekemistä minun kanssani ja se osoittaa sinun käyvän kanssani jotain aiempaa väittelyäsi.
Tasot ovat olemassa, mutta eivät ole sovellettavissa noin olkiukkomaisesti, kuin mitä sinä teet voidaksesi tasot hylätä. Kuten eilen kirjoitin, törmäsin tasoteoriaan itse ensimmäistä kertaa 80-luvulla Desmond Morrisilla. Hän on tunnettu eläintutkija, googlaa ellei nimi sano sinulle mitään. En tiedä onko hän sitä varsinaisesti keksinyt, mutta Morrisiltä näkee että tasoteoria on vähintäänkin vuosikymmenien ikäinen. Mikään tuore verkkokeskustelijoiden keksimä juttu se ei ole, vaan löytyy ihan tieteen puolelta vuosikymmenten takaa.
Tasot pariutumisessa ovat kiistatta olemassa, mutta ne eivät ole desimalisoitavissa kuten hiukan lapsekkaasti yrität ne kumotaksesi. Sinun ongelmasi on, että yrität ahtaa aivan jokaikisen pariutumisen pääsääntöön ja jos jokainen ei siihen sovi, väität ettei pääsääntö ole voimassa. Ei todellisuus toimisi sinun sadasosiesi mukaan, mutta se ei tarkoita etteikö pääsääntöä ole havainnoista muodostettavissa.
En oikein tiedä miksi tasojen olemassaolo sinua periaatteellisesti noin loukkaa, ettet halua niitä edes myöntää olevan olemassa. Milä tässä on se todellinen ongelma sinulle? Totta kai ulkonäkötasot ovat olemassa, mutta puhtaan absoluuttisia numeroita niistä ei saa väännettyä millään. On toki mahdollista, että paljon alempaa tasoa oleva nappaa jonkun ylemmältä tasolta, mutta sen varaan ei kannata laskea sillä se on pääsääntöä vastaan.
Kriteereiden iteroiminen totta kai lisää yksin jäämisen vaaraa, kuten esimerkkisikin osoittaa, mutta se ei mitenkään kumoa tasojen toimimista. En oikein ymmärrä miten kuvittelet lisäkriteeristöjen tasojen päälle lastattuna osoittavan etteivät tasot toimi. Sitähän sinä yrität argumentoida.
Mitä enemmän kriteereitä kumppanillesi asetat, sitä todennäköisemmin voidaan kohdallasi puhua prinsessaharhasta. Kuvittelet olevasi niin erinomainen, että sinulla on varaa vaatia tiukan kriteeristön täyttynistä muilta.
No tuossahan se prinsessaharha ja erinomaisuus taas tuli, vaikka juuri muka myönsit, että puhumme samasta asiasta, eikä mistään absoluuttisesti mitattavasta arvosta. :D Pointtihan nimenomaan on se, että noissa ei enää voida puhua mistään erinomaisuudesta, jolloin on varaa vaatia vaikka mitä, koska se "varahan" tarkoittaisi nimenomaan tason määrittelyä, jonka väität olevan väärä. Et voi määritellä, että Maija on tasoa 6,32, mutta että hänen lapsitoiveensa tarkoittaa, että hän etsii liian hyvää kumppania, vaikka Mikko on määritelty olevan ihan sillä samalla tasolla. Joko he ovat alun perinkin eri tasoilla tai sitten he ovat samalla tasolla, jolloin kelpaamattomuus ei liity tasovirheeseen. Et voi valita nyt molempia, jos yhtään logiikkaa viitsitään käyttää.
En jaksa käsittää mikä sinua tasoteoriassa ja prinsessaharha-termissä loukkaa, sillä siitä tässä enää on kyse. Et edes lue viestejäni. Juuri pääsin sanomasta ettei tasoja määritellä jonkun sadasosan tarkkuudella, joten miksi ihmeessä taas intoilet minulle noita desimaaleja? Mitä ilmeisemmin yrität käydä kanssani jotain aiemman väittelysi uusintaa, mikä on joltisenkin turhauttavaa näin vuorokauden jälkeen.
En ymmärrä mitä ajat takaa virkkeelläsi, joka alkaa sanalla Pointtihan. Minusta tuntuu siltä, että olen jo käsitellyt pointtisi sikäli miten sen ymmärrän jo moneen kertaan. Jos olet ollenkaan lukenut aiemmin jo kirjoittamaani, en ymmärrä mitä sinulla on tässä enää veivattavaa. Etkö muka usko, että ihmisissä on eri tasoja mitä parinvalintaan tulee? Sitten argumentoit tiedettä vastaan. Etkö hyväksy sitä, että kriteerien iteroijaa nimitetään prinsessaharhaiseksi? Saat toki olla sitä mieltä, mutta turha kiukutella heille jotka mieltävät asian toisin.
Turhaan nyt vedät tähän loukkaantumisia, kun minä vain toivon, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä eikä vihjailla ja anneta ymmärtää jotain ihan muuta kuin tarkoitetaan. Jos sinä et nyt vieläkään tajua, miksi et voi sanoa henkilön etsivän kumppania väärältä tasolta silloin, kun hän etsii sitä täysin oikealta tasolta, niin en voi mitään. Nyt loppuu rautalanka.
Siitä olemme samaa mieltä, että olet huono selittämään mitä tarkoitat. Et vain saa viestiäsi perille. Osasyy siihen on, ettet ihan taida keskustella minun kanssani, vaan käy läpi jotain aiempaa väittelyäsi, mihin en ole osallistunut. Tällä kertaa sentään jätit sadasosadesimaalit pois. :-)
Minäkin katson puhuvani asioista niiden oikeilla nimillä. Tasot pariutumisessa on tunnettu jo vuosikymmenten ajan ja prinsessaharha on aivan käypä termi kuvaamaan henkilön tietynlaista käytöstä.
Yksinkertainen kysymys, totta vai tarua:
Jos nainen ei löydä parisuhdetta kriteeriensä puitteissa, etsiikö hän tasokkaampaa miestä kuin hän itse on?
Jos vastaat tähän selkeästi, olen tyytyväinen.Tietenkin. Kyseessä on aina joko nirsous (oman tasoon nähden) tai passiivisuus. Sinä sanoit että etsii, minkä pitäisi tarkoittaa aktiivisuutta.
Että sitten tuodaan lisärajoitteita kuten vela (velamiehiä löytyy varmasti, paljon enemmän kuin naisia) ja kinky, kuten joku sanoi, tai vaikkapa nörtti vasuri, ei muuta asiaa miksikään. Kinky-vela miehiä löytyy tarpeeksi, jotkut komeita ja rikkaita, jotkut köyhiä ja rumia, joten kyse on taas ainoastaan nirsoudesta (eli tähtäimet liian korkealla) tai passiivisuudesta.
Löytyy ainoastaan yksi suurempi kinky-kategoria, jota löytyy huomattavasti vähemmän kuin olis kysyntää, ja se on dominoivia naisia. Joidenkin tilastojen mukaan miehen on yhdeksän kertaa vaikeampaa löytää domme kuin vanilja-nainen. Mikä tarkoittaa, että mies joka haluaa semmoisen, joutuu vetämään rimoja rajusti alaspäin. Kaikki muut kombinaatiot ovat suht lähellä vaniljaa.
No okei, aseksuaalilla naisella joka ei voi edes suhteen takia hemmotella miestään, hänelläkin on vaikeampaa, eli joutuu laskemaan rimaa reilusti, tai olemaan yksin.
Sinä et ota tuossa huomioon nyt ollenkaan sitä, että sama toimii molempiin suuntiin. Kinkylle ei kelpaa vanilja eikä vaniljalle kinky. Kumman pitää laskea rimaa ja kumpi on harhainen?
Olen kyllä samaa mieltä.