Mieheni on yksinäinen - mikä avuksi?
Kihlattuni on ollut jo pidemmän aikaa yksinäinen. Hänellä on työpaikka, on siellä hyvässä asemassa, tienaa keskimääräistä paremmin ja työ on haastavaa mutta mielenkiintoista. Työkaverit on kivoja, mutta niiden kanssa ei kuulemma "jaksa aina olla" - järjestävät jonkun verran yhteisiä bileitä ja iltoja mistä mies on nyt viimeaikoina halunnut jäädä pois. Omat lapsuudenkaverit ovat etääntyneet, ja olen myös hoksannut ettei häntä enää kutsuta mihinkään tai jätetään sellaisista omista jutuista jatkuvasti pois. Lapsuudenkaverit vielä etsivät irtosuhteita ja sitä "omaa paikkaansa maailmassa" kun taas poikaystävältäni tuntuu jääneen tämä vaihe pois elämästään. Naispuoleisia kavereita ole, koska kokee että heidän kanssaan on vaikea pitää ystävyyttä joka ei syvene flirttailuksi tai muuten vaan kiusalliseksi. Sitten jos on onkin syventynyt jonkun naisen kanssa ystävyys, niin ei sitten ole halunnut puhua niistä ystävyyksistä, ja se on saanut minut hyvin ahdistuneeksi - olen tästä ahdistuksesta ollut mahdollisimman avoin, mutta koskaan en ole halunnut kieltää, etteikö hän saisi olla naisten kanssa kaveri. Toisaalta se sotii hänen ajatusmaailmansa kanssa jonka istutti minuunkin suhteen aikana, joka oli kutakuinkin sellanen, etteivät mies ja nainen voi olla koskaan puhtaasti kavereita koska aina jommalla kummalla on enemmän mielessä. Tämä on hankaloittanut omiakin kaverisuhteita miesten kanssa, ja olenkin näitä ystävyyksiä aika rutkasti päättänyt n. 3v suhteemme aikana.
Miehelläni ja minulla on jonkin verran yhteisiä tuttuja, joiden kanssa vietämme mieluiten aikaa kun kutsu tulee. Näitä kutsuja tulee vain todella harvoin, eikä kyseinen tuttavapiiri tunne olevan kiinnostunut kutsumaan meitä kuin harvemmiten. Tätä hankaloittaa se, että mieheni on todella tarkka, kenen kanssa jatkaa ja haluaa viettää aikaa. Ihmiset helposti leimautuvat tylsiksi tai ärsyttäviksi hänen silmissään, myös usein minunkin kaverini.
Tämä yksinäisyys on rankkaa itsellekin, kun olen miehen ainoa "ystävä". Ainoa joka viettää hänen kanssa aikaa, ainoa joka kysyy mitä hänelle kuuluu ja kuuntelee. Itselläni on laaja kaveripiiri erityylisiä kavereita, mutta olen aivan erilaisessa työmaailmassa ja olen hoksannut ettei hän niin välitä minun ystävistäni - tai pysty osallistumaan sellaisiin juttuihin työn takia esim. opiskelijabileisiin, missä käyn viikolla. Osaa ystävistäni hän ei tunne, koska ei tule mukaan eikä pääse tätä kautta tutustumaan, tai sitten ei pidä heistä. Ahdistavaa, kun sitten itsellä on menoja, ja vaikka tiedän että minun ei tulisi tuntea syyllisyyttä menoista, niin tunnen sitä silti. Hän menee aina vaitonaiseksi ja hiljaiseksi kun on ollut pidemmän ajan yksin, eikä tunnu olevan kovin innoissaan kun minulla on muita menoja. Pyrin hänet laittamaan ykköseksi elämässäni, mutta en vaan halua eikä minulla ole voimavaroja olla hänen ainoa ihmisensä.
Mikä voisi olla neuvoksi? Tuntuu että ihmiset kyllä pitävät hänestä ja nauttivat hänen seurastaan, mutta onko tässä jotain jota emme hoksaa? Millaiset ihmiset, varsinkin miehet, jäävät yksin? Vaikea kuvitella hänen olevan raskas ihminen, kun ei puhu omista murheistaan vaan lähinnä on keskusteleva one-linereiden heittäjä keskustelussa. Koitan parhaani mukaan tukea, mutta voimat ovat itsellänikin lopussa... varsinkin viimeaikoina yksinäisyys on korostunut ja hän on ollut hyvin mustasukkainen siitä, keiden kanssa aikaani vietän.