Kauan aikaa sitten eronneet perheelliset tai ainakin

Ollaan erottu lasten isän kanssa 7 vuotta sitten. Ero kannatti, olen ollut sen jälkeen erittäin onnellinen. Hyvissä väleissä ollaan kyllä. Lapset tiesti alkuun ikävöi, olivat niin pieniäkin, nyt menee hienosti, joustavasti viikko-viikko.

Ero kannatti, koska parisuhde alkoholistin kanssa oli todella raskasta. Mutta ehdottomasti olisi ollut helpompi jatkaa ydinperheellä. Viikko-viikko-systeemi on todella raskasta lapsille. Sanovat, että tuntuu ettei missään ole enää kotia, kun just kun ehtii asettua, pitää vaihtaa. Erosta kolme vuotta, mutta lasten kannalta edelleen suren perheen hajoamista. Itse olen huomattavasti onnellisempi näin.

Paskaa ennen ja paskaa jälkeen.

Erosta 2 vuotta, lapsen isän kanssa hyviä kavereita. Viikko-viikko systeemiä ei ole tulossa; koti on mun luona ja isällä ollaan usein - isällä hankala yötyö ja lapsen kanssa sopivat aika pitkälti keskenään koska mennään iskälle. Toimii, kun aikuisilla hyvät välit, ja päivääkään ei kumpikaan kadu!

Ei ole ollut tarvetta rillutella tai laastareille, vaan keskityin laittamaan oman pään ja kropan kuntoon ennen kuin edes mietin uutta suhdetta.

Ero kannatti ehdottomasti. Minun voimavarat eivät vain riittäneet pyörittämään kaikkea ja uuvuin yksipuoliseen suhteeseen. Arki on vaan nyt niin helppoa, rauhallista ja onnellista ja energiaa piisaa.

Lapset ovat sopeutuneet hyvin, eivätkä oikeastaan oireile lainkaan. Välillä puhuvat, että äitiä ikävä. Asiat on puhuttu lapsille selvästi ja vuoroasumismallimme on niin yksinkertainen, että (pienet) lapset tietävät itsekin, kuka hakee milloinkin (tietenkin puhutaan asiasta).

Vierailija kirjoitti:

Ero kannatti, koska parisuhde alkoholistin kanssa oli todella raskasta. Mutta ehdottomasti olisi ollut helpompi jatkaa ydinperheellä. Viikko-viikko-systeemi on todella raskasta lapsille. Sanovat, että tuntuu ettei missään ole enää kotia, kun just kun ehtii asettua, pitää vaihtaa. Erosta kolme vuotta, mutta lasten kannalta edelleen suren perheen hajoamista. Itse olen huomattavasti onnellisempi näin.

Juuri tätä pelkään lasten puolesta. Kouluikäiset lapset jo osaavat sanottava tunteensa ja tottuneet elämään yhdessä kodissa. Pienemmät ehkä voivat sopeutua alun jälkeen helpommin?? 🤔 Eivät pian enään muista mimmoista oli kun perhe asui yhdessä. Kouluikäinen muistaa aina ja vertaa tilanteita.

Miten asiat on sujuneet, lasten kannalta sitten kun kuvioon on tullut uusia kumppaneita ja heidän lapsiaan?

Mä olen se "uusi kumppani." Heidän erosta 3 vuotta aikaa ja viikko-viikko systeemi käytössä. Näyttää toimivan kaikkien kannalta erinomaisesti. Kukaan ei valita ja kaikki vaikuttavat onnellisilta. Lapset päiväkoti- ja kouluikäisiä. En olisi uskonut, että näin luontevasti voi edes perhe toimia, omassa lapsuudessa vanhempien ero kun oli hieeeman erilainen eikä kukaan ollut onnellinen, ei ennen eikä jälkeen. 

Erosta on jo kauan ja tyttö kasvanut. Oli 5-vuotias kun erottiin, minun aloitteestani.

Mies oli alkuun hyvinkin katkera ja yritti kaikenlaista kiusaa, vähitellen tasoittui.

Koti oli minun luonani, mitään vuorosysteemiä ei ollut eikä kumpikaan halunnut. Kaikkein vähiten tyttö itse. Jos oli puhetta yöpyä isän luona, kieltäytyi totaalisesti.

Isällä vapaa tapaaminen tytön kanssa, mutta ei siitä ollut kovin kiinnostunut. Myöhemmin lomilla kun koulu alkoi saattoi keksiä tekemistä enemmän tytön kanssa.

Kuvioon tuli hänelle uusi avovaimo, ja tapaamiset kiellettiin. Avovaimon puolelta. Tyttökään ei hänestä pitänyt joten tapaamiset kuivui kokoon. Itselläni ei yhtäkään parisuhdetta ole eron jälkeen ollut. En halunnut mitään isäpuoli- leikkiä lapselle josta ei kuitenkaan mitään hyvää olisi seurannut. Myöhemmin ei ole todellakaan kiinnostanut vaihtaa vapauttani pois!

Olen ollut erittäin tyytyväinen ratkaisuuni. Tytär on edelleen vihainen isälleen joka ei koskaan oikeastaan välittänyt. Nytkin meni 8 kuukautta ettei olleet yhteyksissä. Tyttö odottaa että isä ottaa yhteyttä koska muuten sota nousee toisessa päässä eikä tyttö halua sitä. Tämä on varjopuoli. Vaikka kyseessä jo nuori nainen, isä on silti isä ja häntä kaipaa.

Missään tapauksessa avioliittomme ei olisi koossa pysynyt. Kuviossa ei alkoholia eikä väkivaltaa, mutta muita ylipääsemättömiä asioita ja seikkoja. Lapsi olisi kärsinyt ja paljon siinä ympäristössä.

Meillä ero on erittäin todennäköinen. Mies ei halua enään jatkaa.

Siksi näitä kokemuksia kyselen. Itsellä iso tuska ja suru lasten puolesta nyt jo.

Mies ehdottomasti haluaa viikko viikko asumisen.

Jotenkin en jaksa uskoa että vuoro asuminen pidemmän päälle olisi kenestäkään kivaa. Jatkuvaa tavaroiden pakkausta ja siirtämistä. Vaikka näyttäisi siltä että homma toimii niin miten ne lapset sen oikeasti kokee? Entä sitten kun kasvavat?

Vierailija kirjoitti:

Meillä ero on erittäin todennäköinen. Mies ei halua enään jatkaa.

Siksi näitä kokemuksia kyselen. Itsellä iso tuska ja suru lasten puolesta nyt jo.

Mies ehdottomasti haluaa viikko viikko asumisen.

Jotenkin en jaksa uskoa että vuoro asuminen pidemmän päälle olisi kenestäkään kivaa. Jatkuvaa tavaroiden pakkausta ja siirtämistä. Vaikka näyttäisi siltä että homma toimii niin miten ne lapset sen oikeasti kokee? Entä sitten kun kasvavat?

Se ideahan on se, että mitään tavaroiden pakkausta ja siirtämistä ei ole, vaan lapsella on KAKSI KOTIA, joissa molemmissa lapsella on omat tavarat. Ei se silloin toimi jos pitää pakata ja siirtää omaisuutensa toiselle vanhemmalleen. Vaan että aamulla lähdit kotoa A, mutta menet koulun jälkeen kotiin B.

No, kuten jo sanoin: meillä toimii. Ja tavaroita ei juurikaan tarvi pakata, kun lapsilla on molemmissa perheissä vaatekaapit ja lelut. Tuollaiset käyttötavarat on siis tuplana. Ja entiset puolisot asuvat toisistaan alle kilsan päässä, joten lapset voivat helposti kävellä/pyöräillä kotien välillä. Totta kai tämä edellyttää, että he asuvat lähekkäin seuraavat 20 vuotta, mikä voi olla aika rankka vaatimus. Kaveripiirissä toinenkin perhe, jossa samanlainen kuvio ja lähekkäin asumisen vaatimus ja kuulemma toimii heilläkin erinomaisesti.

Jos toinen haluaa erota, sinä et voi eroa estää. Voit tehdä eron lapsille vaikeaksi tai niin helpoksi kuin mahdollista. Sinun asenne ratkaisee. Itsellä kokemusta tosiaan molemmista: omat vanhemmat tekivät erosta ja elämästä mahdollisimman vaikeaa ja nykyinen puoliso taas lapsilleen mahdollisimman helppoa. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä ero on erittäin todennäköinen. Mies ei halua enään jatkaa.

Siksi näitä kokemuksia kyselen. Itsellä iso tuska ja suru lasten puolesta nyt jo.

Mies ehdottomasti haluaa viikko viikko asumisen.

Jotenkin en jaksa uskoa että vuoro asuminen pidemmän päälle olisi kenestäkään kivaa. Jatkuvaa tavaroiden pakkausta ja siirtämistä. Vaikka näyttäisi siltä että homma toimii niin miten ne lapset sen oikeasti kokee? Entä sitten kun kasvavat?

Ei sen tarvitse olla jatkuvaa pakkausta. Meillä on ollut vuoroviikot nyt n. 4 vuotta. Asumme lähellä toisiamme (n. kilometri) ja molemmissa kodeissa on vaatteita riittävästi. Lapset kuljettavat mukanansa vain koulureppuaan. Vanhemmat siirtävät mahdolliset muut tavarat, mutta harvoin sellaisia on. Harrastusvälineet napataan tarvittaessa mukaan sieltä toisesta kodista matkalla harrastukseen aina viikon välein - ei kuormita. Lapset siirtyvät kotiensa väliä itsenäisestikin halutessaan, pyörällä, skuutilla, kävellen. Meillä saa päiväsaikaan tulla ja mennä molemmissa kodeissa ihan miten haluaa. Exän kanssa tehdään paljon yhteistyötä sääntöjen osalta ja pyritään pitämään ne samanlaisina molemmissa huusholleissa. Tottakai eroja on, mutta niin on vanhempien välillä monissa ydinperheissäkin.

Monet sanoo, että vuoroviikoissa lapsilla ei ole kotia. Ehkä joillain näin, mutta meillä lapsilla on kaksi yhtä tärkeätä ja rakasta kotia.

Harrastus ja koulu kamppeet on kuitenkin aina huolehdittava oikeaan paikkaan.

En voi estää en. Siksipä kyselen miten saan asiat hoitumaan parhaiten.

Miehellä paljon opeteltavaa. Ei ole osallistunut harjoituskuskauksiin eikä hoitanut koulun kanssa asioita, wilma viestittelyä yms.

Näkyykö wilma viestit molemmille, jos esim isä käy keskustelua lapsen asioista, näenkö minä ne? Vai olenko sen varassa että joku muistaisi kertoa.

Ehdottomasti kannatti. Lapset olivat 4-13v. Isän luona kävivät 1-2vrk 2x kuukaudessa, parina ekana vuonna myös viikon kesälomalla. Isä ei koskaan hakenut eikä tuonut, menivät 3 bussilla ellen minä hoitanut kuljetuksia. Miten loistavasta isästä tulikin niin huono etäisä??

Onneksi sitten 3v kuluttua perustimme uusperheen ja nuo vierailut isän luo vähenivät entisestään lasten toiveesta. Enemmän isäpuoli on kustantanut lasten elämästä kuin bioisä ikinä, tämä tietty on vääryys miestäni kohtaan mutta eipä aikuista voi pakottaa mihinkään ellei itse halua. Minä en eron jälkeen puhunut exän kanssa ennen kuin esikoisen ylppäreissä, ei ollut mitään kaunaa (pettämisestä tms huolimata) mutta ei mitään sanottavaakaan. Sen jälkeen on tavattu yhteisen kuopuksen ylppäreissä, esikoisen häissä ja 3x nimiäisissä.  Lapset olivat katkeria isälleen pitkään mutta fiksuina ihmisinä päässeet yli tästä. Nyt tapaavat isäänsä muutaman kerran vuodessa. Nyt tälle kelpaisi vaarin pesti...

Onneksi saimme elää huolettomia vuosia lasten kanssa keskenämme ja vielä nämä kuluneet yli 20v tässä uusperheessä. Vaikka vanhimmat lapset ovat aikuisia he ovat meille kovin läheisiä ja piipahtavat tuon tuostakin tässä meillä "kesälomaa" viettämässä nyt kun 2 on vielä äitiyslomallakin.

Ei tarvii pakata ja ei tarvii sitä ja tätä.

Lapselle ero on aina tuskainen.Ellei esim.näe väkivaltaa arjessa. Tietenkin lapsi aina haluaisi vanhempien olevan yhdessä ja asioiden hyvin.

Mulla samanlainen äijä, vapaus kiehtoo enemmän häntä. Jättää perheensä vielä taloudelliseen totaaliseen pulaan mutta se nyt ei pääasia olekaan. Mitään kunnioitusta ollutkaan koskaan vaan haukkunut vain maanrakoon. En varmasti suostu viikkoviikko on. Eikä lapsi . Aion hankkia myös nopeasti isäpuolen ja muuttaa kauaksi. Tiedän että onnistun siinä. Olen maisteri ja saan kyllä jotain töitä, ja sitä kautta auton jne. Hyviä välejä minuun äijä ei koskaan saa, viikkoviikko ei muutenkaan palvelisi lasta koska meillä on täysin erilaiset tavat ja muutenkin erilaista kaikki isänsä kanssa.Kaikki. Isä ei esim.osaa lohduttaa tai yritäkään, isä ei hyväksy että auton ikkunoita pidetään auki +30 astetta hetkeäkään, isä haluaa pikkutaaperon tarhaan 9-10h/päivä.Itse olen vielä kotona ja puolipvhoito aluksi. Isä ei noudata mitä neuvola sanoo jne. tai isallistua eurollakaan korjaamaan laompsen terveyttä (koska syyttää siitä minua)

Kuulostaa katkeralta ja on sitä, en silti enkeliksi heittäydy pirullisen ihmisen edessä jonka takia kärsitty paljon.Kaduttaa etten eronnut jo kun lapsi mahassa..

Ja tietenkin isä tapaa sitten ladultansa mutta ei viikkoviikko tule saamaan.Moni haluaa viikkoviikon myös jottei tarvii elareita maksaa.Yhtään huoltajuuspaperia en sokeasti enää allekirjoita lapsen synnyttyä.

Ja siksi tosiaan isäpuoli on tiedossa ja haussa kohta koska haluan sisaren lapselle eikä se kohta ole enää mahdollista. Voin lapsen yksinkin tehdä siis ilman isää arjessa mutta jos on hyvä isä joka haluaa olla mukana miksi yksin..

Up

Lapset oireilee.Vaikka tottuisivat eivät ole onnellisia.

Isänsä kanssa niin erilaiset tavat ettei mistään tule mitään

Sanomalle ei kelpaa muut vastaukset kuin hyvin sujuu viikkoviikko kaikin puolin.Totuus vaan ei sitä usein ole.