Miksi minua tuijotetaan? Kiusaannun siitä :(
Minua tuijotetaan kun liikun ulkona ja koen sen häiritseväksi. Tulee sellainen olo, että oonko jotenkin epänormaali. En vain ymmärrä miksi porukka tuijottaa, alan itsekin miettimään että mulla on vaatteissa jotain vikaa tai tahroja joita en ole huomannut, tai ehkä meikit ovat hikoilleet pitkin naamaa, hiukset oudosti tms. Tänäänkin kaupungilla muutama ihminen tuijotti ihan häpeilemättä ja pitkään. Oli pakko käydä vessassa tarkistamassa vaatteet yms, että onko nyt joku hassusti. Olen ihan tavallisen näköinen kolmekymppinen nainen, vähän pullukka, ruskea polkkatukka ja pukeudun normaalisti, ennemmin peittävästikin.
Kommentit (44)
Mulle käy samoin ja juurikin Turussa. Nyt olen aamuisin joutunut yhden tietyn miehen silmätikuksi kun odotan aina tiettyyn aikaan bussia tietyllä pysäkillä, niin hän menee autollaan aina samaan aikaan siitä ohi. Ja toljottaa. Ei muut ohikulkevat autoilijat ota katsekontaktia. Ja tämän siis huomaa syrjäsilmälläkin ilman että itse tuijottaisin.
Vierailija kirjoitti:

Kun sä näät sen tulevan, käännä selkäsi.
Vierailija kirjoitti:
No jos Turussa tuijotetaan niin eihän se ole ihme. Jos Helsingissä tuijotetaan se on vähän jo erikoisempaa.
Minua kyllä tuijotetaan Helsingissä ja olen kuitenkin normi keski-ikäinen nainen. Mutta mielestäni tuijotus ei ole pahantahtoinen. Monesti tuijottaja on vanhemman pariskunnan naispuolinen henkilö. Näillä saattaa joskus olla sellainen äkäinen katse.
Joo, ihoan sellaisia 50-60 v akkoja jotka tuijottavat äkeänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle käy samoin ja juurikin Turussa. Nyt olen aamuisin joutunut yhden tietyn miehen silmätikuksi kun odotan aina tiettyyn aikaan bussia tietyllä pysäkillä, niin hän menee autollaan aina samaan aikaan siitä ohi. Ja toljottaa. Ei muut ohikulkevat autoilijat ota katsekontaktia. Ja tämän siis huomaa syrjäsilmälläkin ilman että itse tuijottaisin.
Kun sä näät sen tulevan, käännä selkäsi.
En voi kun täytyy kytätä bussin tuloa :(
Mulla on tapana tuijottaa hyvännäköisiä ihmisiä. Yritän kyllä piilottaa tuijotukseni ja toivon, että onnistun siinä. Olen nainen ja tuijotan yleensä naisia. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle käy samoin ja juurikin Turussa. Nyt olen aamuisin joutunut yhden tietyn miehen silmätikuksi kun odotan aina tiettyyn aikaan bussia tietyllä pysäkillä, niin hän menee autollaan aina samaan aikaan siitä ohi. Ja toljottaa. Ei muut ohikulkevat autoilijat ota katsekontaktia. Ja tämän siis huomaa syrjäsilmälläkin ilman että itse tuijottaisin.
Kun sä näät sen tulevan, käännä selkäsi.
En voi kun täytyy kytätä bussin tuloa :(
Älä sitten katso siihen autoon päin...katso kaukaisuuteen...rautalangastako sulle pitää vääntää?
Eikö muka ole yleisessä tiedossa, että suomalainen töllöttää/tuijottaa? Ulkomailla sen tunnistaa juuri tuosta.
En kiinnitä muihin ihmisiin juurikaan mitään huomiota joten en tiedä tuijotetaanko minua ikinä vai ei. Ehkä muiden ihmisten tuijotus jos sellaista on häiritsisi vähemmän kun ei pälyile ympärilleen ja seuraa ihmisten tekemisiä?
Seuraat itse ilmeisen aktiivisesti, katsotaanko sinua vai ei - eli katsot, minne ihmisten silmät ovat suuntautuneet. Moni huomaa tämän ja automaattisesti vastaa katseeseen. Lopeta itse ihmisten tarkkailu, eiköhän auta asiaa.
Onko oikeasti sellaisia ihmisiä jotka ei vaistoa, jos heitä tuijotetaan? Vaikka katselisi taivaanrantaan, eikä pälyilisi yhtään, kyllä sen huomaa jos joku tuijottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko on ruma, hyvännäköinen, epävarman näköinen, erikoinen kävelytyyli, näyttää tutulta... Syitä riittää, että voi tuijottaa junttimaisesti.
Joskus tuumin sitäkin, että jotkut tuijottaa vain ottaakseen yliotteen ja tehdäkseen olon kiusaantuneeksi, ihan vain piruuttaan.
Sähän töllötät itsekin, ethän sä muuten tietäisi, että sua tuijotetaan...oot hölmö!
Tuijotus ja vilkaiseminen ovat eri asioita.
Ihmisten logiikka on kyllä huono, kun tuollaista kommenttia toistellaan näissä tuijotuskeskusteluissa yhtenään. Jos vilkaiset jotain ihmistä vaikkapa kaksi kertaa peräkkäin nopeasti, et sinä häntä tuijota, mutta jos tuo ihminen sattuu molemmilla kerroilla katsomaan sinuakin, on todennäköistä, että hän katsoo sinua paljon pitempään kuin mitä sinä olet katsonut häntä = tuijottaa.
Yksittäisinä kertoina voi kyllä olla sattumaakin.
Vierailija kirjoitti:
En kiinnitä muihin ihmisiin juurikaan mitään huomiota joten en tiedä tuijotetaanko minua ikinä vai ei. Ehkä muiden ihmisten tuijotus jos sellaista on häiritsisi vähemmän kun ei pälyile ympärilleen ja seuraa ihmisten tekemisiä?
Jos taas tuijotusta ei ole tai sitä on vain vähän, niin itse koen helpommaksi oloni, kun katson ympärilleni. Useimmiten en kaupungilla uskalla katsoa ihmisiin, jolloin tuntuu siltä, että kaikki tuijottavat. Viime aikoina olen välillä ihan rohkeasti katsonut ympärilleni esim. kaupan kassajonossa ja havainnut, ettei kukaan katso minua. Ihan mahtavaa tajuta, ettei ketään kiinnostakaan olemassaoloni niin paljon kuin ihmisten katseita välttelemällä kuvittelen.
Ulkoeläin kirjoitti:
Eikö muka ole yleisessä tiedossa, että suomalainen töllöttää/tuijottaa? Ulkomailla sen tunnistaa juuri tuosta.
No ei se ihan noinkaan mene, melkeinpä päinvastoin. Asun Espanjassa ja täällä ihmiset tuijottavat kuin märehtivät lehmät ihan estottomasti. Varsinkin keski-ikäisistä vanhoihin naisiin saattavat töllöttää monta minuuttia, siinä tulee jo ihan vainoharhaiseksi.
Genitaalit, roikkulollot ja muut biologiset ulokkeet jatkossa vähän paremmin piiloon, eix niin.
Vierailija kirjoitti:
Minua tuijotetaan kun liikun ulkona ja koen sen häiritseväksi. Tulee sellainen olo, että oonko jotenkin epänormaali. En vain ymmärrä miksi porukka tuijottaa, alan itsekin miettimään että mulla on vaatteissa jotain vikaa tai tahroja joita en ole huomannut, tai ehkä meikit ovat hikoilleet pitkin naamaa, hiukset oudosti tms. Tänäänkin kaupungilla muutama ihminen tuijotti ihan häpeilemättä ja pitkään. Oli pakko käydä vessassa tarkistamassa vaatteet yms, että onko nyt joku hassusti. Olen ihan tavallisen näköinen kolmekymppinen nainen, vähän pullukka, ruskea polkkatukka ja pukeudun normaalisti, ennemmin peittävästikin.
Kun kaupungilla kävelee, niin jossakin se katse on pidettävä, yleensä edessä luonnollisesti ja voi siihen sattua näkökenttään muutama ihminenkin. Silloinhan sinä itsekin tuijotat pitkään vastaantulijaa, jos teet tuollaisia huomioita. En tuijota ihmisiä useinkaan silmiin, enkä seuraa heidän katseitaan, minne sen suuntaavat ja kuinka kauan.
Jos istun katukahvilassa on kivaa katsella ihmisvilinää ja ihmisten pukeutumista. Tuo sinun juttusi vaikuttaa neuroottiselta. Olisi sekin outoa, jos ihmiset kulkiessaan koko ajan pyörittäisivät päitään, ettei vain satu katse kehenkään ihmiseen.
Täällä olikin jo maininta turkulaisten tavoista. Kun olin nuori aikuinen ja asuin jonkin aikaa Turussa, minua tuijotettiin poikkeuksellisen paljon vaikka olen mielestäni ulkonäöltäni massaa. Olin muutenkin epävarma, joten tämä häpeämätön tuijottelu/mulkoilu ei ainakaan vähentänyt epävarmuuttani. Muuttaessani pois erääseen maakuntakaupunkiin tilanne oli toinen. En ollut ilmeisesti kiinnostava ja olin valtavan helpottunut. Myöhemmin muutin Helsinkiin ja olen asunut täällä jo vuosia. Tämä turkulaisten tuijottelu muistui jälleen mieleen kun olen nyt keski-ikäisenä käynyt muutamia kertoja Turussa. Tuijotus taas jatkuu!!!
Justiinsa tämän kyyläämisen takia kulen laput silmillä kylillä enkä halua havannoida ympäristöä liikaa ja näytän sitten vissiin tympääntyneeltä. Tää on semmonen paska kyläpahanen missä ei oo muuta tekemistä ku kyylätä muita ja juoruta, että ompa joku lihonu, raskaana ym. Keski-ikäiset ja vanhukset on pahimpia kyyliä.
Kuvittelet vain. Käyhän juttelemassa psykiatrille tuosta tunteesta että sua tuijotetaan.
Kuuluu meillä kansanluonteeseen, aina möllötetään niin kuin ei ennen olisi ihmistä nähnyt; jopa Helsingissä möllötetään. Hävetä saa kanssaihmisiään.
....osui ja upposi😂