Ihminen, kuka ei ole koskaan tyytyväinen

Tiedätkö tyypin? Kaikki on hyvin ja asiat toimii, vaan outo onnettomuus laskee varjoaan. Staattista, paikallaan lepäävää tilaa tuskin haluaa kukaan, mutta seesteistä, onnellista oloa ja tasapainoa tuntuu mahdottomalta saavuttaa.
Elämä vie eteenpäin ja vain kehitys on pysyvää. Haasteita kuin juhlanhetkiä riittää - sitä se on. Jokainen päivä tuo jotakin uutta. Missä on sellainen perus ilo, kiitollisuus ja kunnioitus siitä mitä on? Kaikki se mitä on saavuttanut, mistä on selvinnyt, mitä on ansainnut...
Muisti kuin kultakalan, vai miksi elämää katsotaan nälkäisen peikon harmaiden lasien läpi..? Hetkellisen tyytyväisyyden tuoma kepeys, jota tyypistä saa välillä irti on kuin puhdasta raikasta ilmaa, jonka kanssa jotenkin jaksaa seuraavien tunkkaisten aikojen läpi. Kyllä, aina on jotain parannettavaa, ja se on luonnollista kehitystä ja ihan kivaa. Mutta kun Aina löytyy jotain valitettavaa. Ihminen, kuka ei ole koskaan tyytyväinen. Vaikka tyhjästä nyhjäsee, kunhan saa purkaa pahaa oloaan, ilmeisesti välittämättä muista tai muiden tunteista. Mietin vain mistä se kumpuaa, tämä tasapainottomuus. Ikinä ei voi tietää millä tuulella toinen on. Tämä luo tiettyjä paineita kotiin ja sydämeen. Kuinka voi auttaa toista tässä tilanteessa? Avun pitäisi tehdä myös tulosta, eikä toimia vain hetken laastarina. Laastarina oleminen on niin kovin väsyttävää. Joskus, kun kaikesta avusta huolimatta päällesi räkäistään limat, on vain pakko todeta kyseessä olevan ongelma, johon sinulla ei ole ratkaisua.
Olen ollut liian konservatiivinen. En halua enää elää näin. Haluaisin lähteä pois. Ja samalla en. Palanko loppuun kuin tulitikkuaski? En haluaisi. Siksi kirjoitan ja kummastelen - Mitä tällaisen ihmisen kanssa voi tehdä? Miten kohottaa toisen moraalia ja voimistaa tervettä asennetta elämää kohtaan? Haluan hänelle vain hyvää, olemmehan perhe, vaan pian minussa ei ole enää nahkaa mistä repiä. Kestän henkisen väkivallan, koska suojelen lastamme. Otan tämän vastaan myös siksi, koska tunnen olevani paikalla tukena - ehkä hän ei tarkoita suoraan minulle pahaa vaan vain purkaa olojaan minuun. Tämän otan kunniana ja luottamuksen osoituksena, vaikka vähän kierolta se nyt kirjoitettuna kuulostaakin. Totuus on silti, että kenenkään voimavarat eivät riitä tällaiseen vuosia vuosien perään. Pohjimmiltaan jokainen on kuitenkin vastuussa itsestään. Ihminen, kuka ei ole tyytyväinen - Mitä teen kanssasi?