Ihmisten huono tilannetaju juhliin pukeutumisen suhteen
Hämmästyttävää miten epäsopivasti todella monet pukeutuvat juhlatilaisuuksiin kuten häihin, hautajaisiin, ylppäreihin ja rippijuhliin. Esim. kirkossa nuorella naisella kireä vesirajamittainen tuubimekko päällä, yhdellä pyöreällä naisella taas näkyi puolet takamuksesta ja alaselkä istuessaan penkillä koska paita oli lyhyt ja housut liian matalat. Hautajaisiin joku tuli valkoisessa kukkakuvioisessa paidassa. Ja aina riittää näitä, jotka tulevat juhliin todella arkisissa vaatteissa tyyliä khakihousut ja t-paita.
Onko teille jäänyt mieleen sopimattomia vaatetuksia juhlatilanteissa?
Kommentit (340)
Omissa hautajaisissani haluaisin että ihmiset pukeutuisivat kauniisti ja värikkäästi ja juhlisivat elämääni sen sijaan että surisivat kuolemaani. Mutta jokainen tavallaan.
Eli ne koulun päättäjäisten vanhemmat ei kaikki olleet sieltä Aleksilta sitten kuitenkaan.
Meidän on pakko tässä vaan hyväksyä toinen toisemme. Melkein kaikissa juhlissa on aina joku, joka ei ole täysin kuin muut. Joku mättää aina.
Onhan se mielenkiintoista puhua välillä ihmisten vaatetuksestakin, ja muista ominaisuuksista. Tylsäähän sekin olisi, jos kaikki olisi aina suoraan etiketistä.
Kaverin häissä mahdollisesti joku sukulaistyttö n. 18 v oli pukeutunut valkoiseen läpikuultavaan teksti-t-paitaan ja pohjepituisiin mustavalkoraidallisiin leggingseihin. Kyllähän se vähän ihmetystä herätti ainakin minussa kun suurin osa miehistä oli tummissa puvuissa ja naisistakin valtaosa melkoisen paljon juhlavammin puettu. Vaan teinit on teinejä...
Vierailija kirjoitti:
Jos se anoppisi musta asu oli n.s.Pikkumusta.
Pikkumusta ilmaantui tuossa 60-luvulla Jaqueline Kennedyn lanseeraamana naisten juhlapuvuksi silloin kun ei pukeuduta "suureen" ilta/juhlapukuun.
Olin itse tuolloin pikkutyttö joten en kerinnyt siihen aaltoon mukaan,mutta minulla oli kolme serkkutyttöä ja nuorimpien setieni vaimot,jotka omistivat tällaisen pikkumustan.
Se oli tyylikäs,heillä oli sellainen päällä myös erään serkkuni häissä,paitsi ei tietenkään sillä morsian-serkulla.
Hänellä oli upea vyötäröltä tiukka laajahelmainen hääpuku huntuineen ja laahuksineen.
Olisiko anoppisi juuri 60-luvun nuori,joten hän ei tajunnut pukeutuvansa mielestäsi suruasuun,vaan viehättävään pikkumustaan.
Itsekin suosin mustaa juhlaleninkinä.Nyt en ehkä häihin kokomustaa laittais,mutta ymmärrän kyseistä henkilöä.
Suomesta on vaikea löytää värikkäitä ja tyylikkäitä juhla-asuja, mustia vaatteita paljon tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Jos se anoppisi musta asu oli n.s.Pikkumusta.
Pikkumusta ilmaantui tuossa 60-luvulla Jaqueline Kennedyn lanseeraamana naisten juhlapuvuksi silloin kun ei pukeuduta "suureen" ilta/juhlapukuun.
Olin itse tuolloin pikkutyttö joten en kerinnyt siihen aaltoon mukaan,mutta minulla oli kolme serkkutyttöä ja nuorimpien setieni vaimot,jotka omistivat tällaisen pikkumustan.
Se oli tyylikäs,heillä oli sellainen päällä myös erään serkkuni häissä,paitsi ei tietenkään sillä morsian-serkulla.
Hänellä oli upea vyötäröltä tiukka laajahelmainen hääpuku huntuineen ja laahuksineen.
Olisiko anoppisi juuri 60-luvun nuori,joten hän ei tajunnut pukeutuvansa mielestäsi suruasuun,vaan viehättävään pikkumustaan.
Itsekin suosin mustaa juhlaleninkinä.Nyt en ehkä häihin kokomustaa laittais,mutta ymmärrän kyseistä henkilöä.
Pikkumusta käy kyllä periaatteessa sekä häihin että hautajaisiin, mutta silloin mekko asustetaan eri lailla. Häihin ei laiteta mustia sukkahousuja, jotka taas ovat hautajaisissa ehdottomat. Myös huivin / boleron värillä ja koruilla saadaan samasta mekosta tehtyä sopiva niin häihin kuin hautajaisiinkin. Anopistaan kirjoittanut kertoi anopin pukeutuneen nimen omaan hautajaistyyliin. Olisin minäkin loukkaantunut.
Tämän pukeutumisen vastenmielisyyden yhdistän sellaiseen ”ei saa tehdä numeroa” ja ”mikä toikin luulee olevansa” -suomalaisuuteen. Eli vääränlaiseen kuriin ja alemmuuden tunteeseen.
Surettaa nuo lapset, jotka eivät saa kotoa oppia tilannepukeutumiseen. Pelkäänpä että siinä sinetöidään myös se, että pysyy alemmilla tasoilla työ- ja ehkä sosiaalisessakin elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta hautajaisten pukukoodi saisi vapautua. Ainakin omiin hautajaisiin laitan toiveeksi rennot vaatteet ja iloinen mieli.
Kaikkein kuvottavimpia ovat toisten pukeutumisen arvostelijat, jotka eivät edes ole läheisiä juhlakalun tai vainajan kanssa. En halua läheisteni muistavan mua pukupönötystilaisuudella, koska eivät ole muutenkaan pukupönöttäjiä. Tuollainen performanssi ei palvele ketään
Pönötys on eri asia kuin kohtelias ja huomaavainen pukeutuminen.
Tosi! Kukaan ei ole niin tyylikäs kuin iltapuvussaan jammaileva nainen! Katsokaa vaikka linnan juhlien jatkoja.
Jaa mustat sukat hautajaisissa ehdottomat.Vanhalla ajalla,tarkoitan tuonne 50-luvulle asti myytiin sellaisia oikein tummia ja paksuja surusukkia,mutta ei niitäkään kaikki käyttäneet.
Mustia ohuita sukkia ja sukkahousuja on toki käytetty ja käytetään,mutta ei mustat sukkahousut/sukat ole mikään pakko hautajaisissa.
Olen tuo sama pikkumustasta kirjoittanut ja olen 50-luvun lopussa syntynyt,jolloin vielä oltiin tosi tarkkoja tyyliseikoista.
Esim. suruhuntu ja miehillä surunauha oli hyvin yleinen.Mutta en minä tuollaista sukkaväripakkoa ole kuullut.
Ehkä kaikkein lähimmille omaisille on tärkeää,en itse asiassa muista,minkäväriset sukkikiset mulla oli vanhempien hautajaisissa.Leninki oli toki musta ja mulla oli vielä isän hautajaisissa mustat pitsihansikkaat.
Olivat kauniit asusteet,80-luvulla hansikkaat tekivät hetkeksi uutta tulemistaan,mutta sitten ne taas katosivat.
Viime syksynä siunasimme tyttäreni isän,ex-mieheni,haudan lepoon.Mulla oli musta pusero,hyvin tummanruskea hame,näytti melkein mustalta,mustat kengät ja normaalin väriset,hiukan tummemman ruskeat kuin iho,ohuet sukkahousut.Kukaan ei puhunut etikettivirheestä.
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin eräissä kihlajaisjuhlissa, joihin oli selkeästi merkitty pukukoodi. Vieraat ja isäntäpari olivat pukeutuneet tyylikkäästi polvipituisiin mekkoihin, miehillä kauluspaidat, muutamalla puvuntakki. Naiset olivat laittaneet kauniit meikit ja nähneet vaivaa hiustensa kanssa ja isäntäpariskunta oli nähnyt vaivaa juhlapaikan ja ruokien suhteen. Paikalle lompsi sitten pariskunta farkuissa ja t-paidoissa, olutpulloja heilutellen. Kyllä siinä yhden jos toisen kulmat kohosivat.
Just tällaista tapahtuu, käsittämätöntä. Tunnustaako joku olevansa välinpitämätön tilanteen edellyttämän pukeutumisen suhteen? Tuntevansa ylläolevan pariskunnan kaltaisia ihmisiä, miten he perustelevat pukukoodin rikkomisen? -ap
Kaikilla ei välttämättä ole varaa noudattaa pukukoodia. Tuo ylläoleva tosin kuulostaa pelkältä välinpitämättömyydeltä.
Aina on varaa hankkia jokin vuosikausia kestävä perusvaate ja kengät, joita hoitaa. Muodottomissa, likaisissa t-paidoissa ja varvastossuissa
ei kenekään tarvitse juhliin mennä.Useimmiten näkyy olevan kyse tyyli- ja tilannetajun puutteesta kuin rahasta.
Vaikka jonkun mielestä Lidlin vaatteet ovat riepuja, olen saanut kehuja jostain Lidlin mekosta. Sanoin vain kiitos, 10e maksoi.
vai että "aina " on varaa...Katos kun hautajaisia voi olla joka säälle, voi olla helteellä, sateellla, kovalla pakkasella, syksyllä jne. Tarvitset joka säälle kengät, housut, tai mekon, hameen, paidan, ja sukkahousut, sontikan, takin, olkalaukun, hatun, hanskat, kaulalinan. Kappelista voi olla pitkäkin kävelymatka haudalle, ja siinä kestää jos on paljon väkeä ennen kuin pääsee takaisin lämpimään. Haudalla voi mennä vaikka tunti -30asteen pakkasessa.
Vai hankitko sinä joka säälle mustan takin, ekaksi mustan pitkän hautajais talviakin, syystakin, kesätakin, ja sitten kengät. Onhan rikkailla varaa. Samat joka lapselle.

Niinhän se on. Koska ei voi ostaa kaikkea alushousuista hattuun, niin sitten mennään niissä metrohousuissa.
Mitä jos aloittaisi siitä sisäasusta?

Kesällä pukeutuminen on helppoa, aloita vaikka sitä silmällä pitäen.
Sen jälkeen voisi miettiä mustia talvikenkiä. Sellaisia tarvitset varmaan muutenkin? Kai sulla on muutakin menoa talvella, teatteria ja ravintolailtoja.
Lopuksi esim. villakangastakki pakkaselle. Omani ostin 75 %:n alennuksella, hinnaksi jäi 21 euroa.
Kyllähän noita pukeutumismokia on nähnyt vuosien aikana. Mutta muutaman kerran olen törmännyt ilmiöön, joka jäi mietityttämään. Eräässäkin kutsussa oli mainittu pukukoodiksi smart casual, kyseessä synttärit sankarin kotipihalla. Kaikki vieraat oli pukeutuneet koodin mukaan, mutta isäntäpari meni ihan ali: rouvalla spagettiolkaiminen rantamekko ja varvassandaalit, miehellä lyhyet sortsit, hihaton t-paita ja puukengät. Että miksi laittaa koodi, jos edes itse ei noudata sitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että vastaajien mielestä on vain kaksi vaitoehtoa: kamalat pönötysjuhlat, joissa ilmeisesti täytyy pukeutua johonkin iltapukuun ja olla naama norsun**, tai sitten on hauskat ja rennot juhlat pieruverkkareissa.
No itse oon huomannut, että mitä hienompaa pukeutuminen on, niin sitä tylsempää vierailla on ja odottavat vain kotiinpääsyä
Huomaa ettet ainakaan ole akateeminen tai ikinä käynyt vuosijuhlissa tai väitöskaronkoissa. Siellä illan frakit ja iltapuvut päällä hienoissa kampauksissa ja voin sanoa ettei todellakaan ole tylsää!
Minä olen päässyt sinne väitöskaronkkaan poikaystävän seuralaisena.
Olen itse isotissi sara siepin kaveri...äo:tani en oo testannu..mut kaippa se älykkyys tohtoreista tarttuu
Tähän totean että ei tartu. Koska suurin osa on vain ’akateemisesti älykkäitä’. Oikeasta älykkyydestä ei ole jälkeäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin eräissä kihlajaisjuhlissa, joihin oli selkeästi merkitty pukukoodi. Vieraat ja isäntäpari olivat pukeutuneet tyylikkäästi polvipituisiin mekkoihin, miehillä kauluspaidat, muutamalla puvuntakki. Naiset olivat laittaneet kauniit meikit ja nähneet vaivaa hiustensa kanssa ja isäntäpariskunta oli nähnyt vaivaa juhlapaikan ja ruokien suhteen. Paikalle lompsi sitten pariskunta farkuissa ja t-paidoissa, olutpulloja heilutellen. Kyllä siinä yhden jos toisen kulmat kohosivat.
Just tällaista tapahtuu, käsittämätöntä. Tunnustaako joku olevansa välinpitämätön tilanteen edellyttämän pukeutumisen suhteen? Tuntevansa ylläolevan pariskunnan kaltaisia ihmisiä, miten he perustelevat pukukoodin rikkomisen? -ap
Kaikilla ei välttämättä ole varaa noudattaa pukukoodia. Tuo ylläoleva tosin kuulostaa pelkältä välinpitämättömyydeltä.
Aina on varaa hankkia jokin vuosikausia kestävä perusvaate ja kengät, joita hoitaa. Muodottomissa, likaisissa t-paidoissa ja varvastossuissa
ei kenekään tarvitse juhliin mennä.Useimmiten näkyy olevan kyse tyyli- ja tilannetajun puutteesta kuin rahasta.
Vaikka jonkun mielestä Lidlin vaatteet ovat riepuja, olen saanut kehuja jostain Lidlin mekosta. Sanoin vain kiitos, 10e maksoi.
vai että "aina " on varaa...Katos kun hautajaisia voi olla joka säälle, voi olla helteellä, sateellla, kovalla pakkasella, syksyllä jne. Tarvitset joka säälle kengät, housut, tai mekon, hameen, paidan, ja sukkahousut, sontikan, takin, olkalaukun, hatun, hanskat, kaulalinan. Kappelista voi olla pitkäkin kävelymatka haudalle, ja siinä kestää jos on paljon väkeä ennen kuin pääsee takaisin lämpimään. Haudalla voi mennä vaikka tunti -30asteen pakkasessa.
Vai hankitko sinä joka säälle mustan takin, ekaksi mustan pitkän hautajais talviakin, syystakin, kesätakin, ja sitten kengät. Onhan rikkailla varaa. Samat joka lapselle.
Kesällä pukeutuminen on helppoa, aloita vaikka sitä silmällä pitäen.
Sen jälkeen voisi miettiä mustia talvikenkiä. Sellaisia tarvitset varmaan muutenkin? Kai sulla on muutakin menoa talvella, teatteria ja ravintolailtoja.
Lopuksi esim. villakangastakki pakkaselle. Omani ostin 75 %:n alennuksella, hinnaksi jäi 21 euroa.
Ai jaa eli ostan tästä lähtien ainoostaan mustia vaatteita sitä silmällä pitäen että voi tulla hautajaiset? Ja nehän ei tietenkään koskaan kulu tai hajoa tai ratkea tai jää pieniksi. niinpä niin ....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin eräissä kihlajaisjuhlissa, joihin oli selkeästi merkitty pukukoodi. Vieraat ja isäntäpari olivat pukeutuneet tyylikkäästi polvipituisiin mekkoihin, miehillä kauluspaidat, muutamalla puvuntakki. Naiset olivat laittaneet kauniit meikit ja nähneet vaivaa hiustensa kanssa ja isäntäpariskunta oli nähnyt vaivaa juhlapaikan ja ruokien suhteen. Paikalle lompsi sitten pariskunta farkuissa ja t-paidoissa, olutpulloja heilutellen. Kyllä siinä yhden jos toisen kulmat kohosivat.
Just tällaista tapahtuu, käsittämätöntä. Tunnustaako joku olevansa välinpitämätön tilanteen edellyttämän pukeutumisen suhteen? Tuntevansa ylläolevan pariskunnan kaltaisia ihmisiä, miten he perustelevat pukukoodin rikkomisen? -ap
Kaikilla ei välttämättä ole varaa noudattaa pukukoodia. Tuo ylläoleva tosin kuulostaa pelkältä välinpitämättömyydeltä.
Aina on varaa hankkia jokin vuosikausia kestävä perusvaate ja kengät, joita hoitaa. Muodottomissa, likaisissa t-paidoissa ja varvastossuissa
ei kenekään tarvitse juhliin mennä.Useimmiten näkyy olevan kyse tyyli- ja tilannetajun puutteesta kuin rahasta.
Vaikka jonkun mielestä Lidlin vaatteet ovat riepuja, olen saanut kehuja jostain Lidlin mekosta. Sanoin vain kiitos, 10e maksoi.
vai että "aina " on varaa...Katos kun hautajaisia voi olla joka säälle, voi olla helteellä, sateellla, kovalla pakkasella, syksyllä jne. Tarvitset joka säälle kengät, housut, tai mekon, hameen, paidan, ja sukkahousut, sontikan, takin, olkalaukun, hatun, hanskat, kaulalinan. Kappelista voi olla pitkäkin kävelymatka haudalle, ja siinä kestää jos on paljon väkeä ennen kuin pääsee takaisin lämpimään. Haudalla voi mennä vaikka tunti -30asteen pakkasessa.
Vai hankitko sinä joka säälle mustan takin, ekaksi mustan pitkän hautajais talviakin, syystakin, kesätakin, ja sitten kengät. Onhan rikkailla varaa. Samat joka lapselle.
Kesällä pukeutuminen on helppoa, aloita vaikka sitä silmällä pitäen.
Sen jälkeen voisi miettiä mustia talvikenkiä. Sellaisia tarvitset varmaan muutenkin? Kai sulla on muutakin menoa talvella, teatteria ja ravintolailtoja.
Lopuksi esim. villakangastakki pakkaselle. Omani ostin 75 %:n alennuksella, hinnaksi jäi 21 euroa.Ai jaa eli ostan tästä lähtien ainoostaan mustia vaatteita sitä silmällä pitäen että voi tulla hautajaiset? Ja nehän ei tietenkään koskaan kulu tai hajoa tai ratkea tai jää pieniksi. niinpä niin ....
Juu niin tietenkin. Et sä nyt halua ymmärtää, joten on parempi että vedät kaikki juhlat läpi siinä tuubitopissa tai maastohousuissa. Niihin sulla on kuitenkin varaa.
Mulla on aina kaapissa joku musta trikoomekko tai -hame. Niitä saa halvalla ihan mistä tahansa. Lisäksi joku poncho-tyyppinen siisti, luonnonmateriaalista oleva musta yläosa. Sen alle voi sitten laittaa ihan minkä tahansa tumman paidan, hihojen pituudella tai kaula-aukolla ei ole väliä, kun poncho peittää sellaiset allensa. Näillä pärjään hautajaiset kuin hautajaiset, useita vuosia samoilla vaatteilla. Sopii myös huolimatta siitä onko lihonut vai laihtunut. Paidalla ja vaikkapa koruvalinnoilla jo tekee paljon. Alennuksesta olen ostanut ajattoman, kauniin, juhlavaa materiaalia olevan mustavalkoisen maksimekon. Se taas menee kesällä juhlaan kuin juhlaan. Häät, ylppärit, kihlajaiset, ihan mitä vaan. Se on myös malliltaan sellainen, ettei pientä painonvaihtelua huomaa. Ei niitä juhlavaatteita monia tarvitse olla, kun ostaa ajatonta, siistiä, ja monikäyttöistä. Ja kun ei ala käyttää näitä vaatteita huvikseen arkivaatteina, pysyvät siisteinä ja hyväkuntoisina vuosikausia.
Takit ostan sillä periaatteella, että niillä voi mennä hautajaisiin. Mustaa ei tarvitse olla, mutta rauhallisia, neutraaleja värejä. Kyllä niillä väreillä saa ilotella sitten sellaisissa vaatteissa, millä ei mihinkään tilaisuuteen mene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että vastaajien mielestä on vain kaksi vaitoehtoa: kamalat pönötysjuhlat, joissa ilmeisesti täytyy pukeutua johonkin iltapukuun ja olla naama norsun**, tai sitten on hauskat ja rennot juhlat pieruverkkareissa.
No itse oon huomannut, että mitä hienompaa pukeutuminen on, niin sitä tylsempää vierailla on ja odottavat vain kotiinpääsyä
Huomaa ettet ainakaan ole akateeminen tai ikinä käynyt vuosijuhlissa tai väitöskaronkoissa. Siellä illan frakit ja iltapuvut päällä hienoissa kampauksissa ja voin sanoa ettei todellakaan ole tylsää!
Tästä olen kyllä täysin erimieltä. Mutta tokihan ihmisten käsitys hauskasta ja tylsästä vaihtelee . -eri
Juhlat joissa pukeudutaan hyvin: tylsät
Vuosijuhlat ja karonkat joissa on ruokaa, laulua, tanssia ja ohjelmaa: tylsätKerrotko nyt siis mikä sinusta tekee juhlista hauskat? Se että grillataan makkaraa takapihalla crocseissa ja joka toisella vieraalla näkyy rekkamiehen hymy ja joka toisella pursuaa rinnat liian pienestä kesätopista?
Ensinnäkään en pidä juhlista, joissa kitataan alkoholia ja yritetään väkisin tavan vuoksi pitää "hauskaa". Kaikki mihin liittyy toiminta " koska perinne" on niin teennäistä. En tosiaankaan ymmärrä vuosijuhlia ja karonkkia. En tanssi enkä laula, eikä kiinnosta kuunnella randomien nousuhumalaistenkaan elämöintiä, vaikka olisi kuinka hienosti laittautuneet. Eikä siinä ruuassakaan ole yleensä kehumista.
Eniten nautin rennoista juhlista ystävien ja sukulaisten kanssa aivan normaaleissa siisteissä vaatteissa. Frakkien ja crocsien välissä on aika monta muutakin pukeutumisvaihtoehtoa. Hyvää ruokaa, vaikkapa sitten grillattuna, rentoa seurustelua jne.
No eipä nuo sinunkaan juhlasi sitten kovin houkuttelevilta tunnu. Niissä ilmeisesti sitten vain istutaan ja syödään ja keskustellaan. Ei tanssia, ei laulua, ei kenenkään riehakasta iloisuutta, koska se on nousuhumalaisten elämöintiä. Siksi ei ilmeisesti mitään alkoholitarjoiluakaan, koska siitä nyt yksinkertaisesti seuraa se, että se menee päähän ja aiheuttaa sitä nousuhumalaa. Aika tarkkaan pitää sitten osallistujat valita, ettei vain satu joukkoon ketään, joka voisi poiketa kaavasta.
Ei tarvitse vieraita sen tarkempaan valita kun kutsuu omat sukulaiset ja kaverit. Kukaan ei läträä viinan ja oluen kanssa. Huvitti kyllä serkun häissä, joissa oli sulhasen aloitteesta boolia/siideriä/olutta/lonkeroa vapaasti tarjolla, kuinka äkkiä sulhasen suku oli ympärikännissä örveltämässä. Omista sukulaisista kuka tahansa olisi pystynyt olemaan kuskina, sillä juopottelu ei kiinnosta edes juhlissa. Iloinen voi olla ihan ilman sitä känniäkin. Mutta tämä juopuneiden riehakas iloisuus on kyllä todella rasittavaa kaikille muille. Toki jokainen saa minun puolestani vetää perseet olalle niin usein kun haluaa, kunhan minun ei sitä tarvitse katsella ja kärsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta hautajaisten pukukoodi saisi vapautua. Ainakin omiin hautajaisiin laitan toiveeksi rennot vaatteet ja iloinen mieli.
Samaa mieltä! Suomalaiset synkistely-hautajaiset ovat mielestäni jotain järkkyä. Olen jo ilmoittanut kaikille lähimmille ihmisille toivovani, että pitävät aikanaan huolen, ettei kukaan "hautajaisissani" pukeudu mustaan, vaan pukeutuminen saa olla värikästä, iloista ja persoonallista ja ennenkaikkea VAPAATA. Stressiä ei kuitenkaan kenenkään pidä hautajaisistani pukeutumisen suhteen ottaa; jos ei omista kuin mustia vaatteita, niin mustissa sitten :). Lisäksi hautajaisissani tulee iloita elettyä elämääni eikä surra sitä, että se on ohi. Eli hyvä ja iloinen fiilis sekä mukavaa yhdessäoloa läheisten kesken. Mitään pappeja tai muita ei tarvita tunnelmaa synkistämään. Olen eronnut kirkosta ja haluan itseni tuhkattavaksi. Myös tuhkauurna saisi olla värikäs ja hauska :).
Jos lähimpäsi välittävät sinusta oikeasti, he ottavat huomioon toiveesi värikkäisiin vaatteisiin pukeutumisesta hautajaisissasi. Heidän tunteitaan et kuitenkaan voi kontrolloida ohjeillasi. Jos heitä hautajaisissa itkettää ja surettaa, niin heille pitää sallia se. Ei heitä voi pakottaa iloitsemaan, jos he ovat murheen murtamia. Mitäpä väliä hautajaisfiiliksillä enää sinulle on, sillä silloin sinä olet jo kuollut.
Pidä näitä "iloitaan yhdessä elettyä elämääsi" -juhlia silloin, kun olet vielä elossa ja anna muiden hoitaa hautajaisjuhlasi parhaaksi katsomallaan tavalla.
En ole. En käy missään juhlissa.
Kommentistasi voi vetää sen johtopäätöksen, ettet osaa lukea.