Mikä kirja sulla on kesken juuri nyt?
Kommentit (12270)
Elly Griffiths - Käärmeen kirous
Poikkeuksetta luen englanninkieliset kirjat aina alkukielellä, mutta tämä oli viimeksi kirjastossa näkyvällä paikalla ja on yksi niistä kolmesta Ruth Galloway -kirjasta, joka minulla on vielä lukematta, joten nappasin kirjan mukaani. Nyt olen vajaassa puolessavälissä ja siihen se jää. Kirjassa ei mitään vikaa, mutta suomennoksessa on, ja laitoin juuri alkuperäisteoksen Vaski-kirjastojen varaukseen, sillä haluan toki tietää, miten tarina loppuu.
Miten nuori täytyy suomentajan olla, jotta ei osaa lukea alkuperäistekstin you-pronominista, onko se sinä vai te? Tiedän, että Ruotsissa kaikki sinuttelevat toisiaan (paitsi kuninkaallisia, mutta heitä ei edes teititellä, vaan kysytään, mitä kuningatar ajattelee siitä ja tästä, vaikka Silvia on ihan nenän edessä ja häneltä kysytään), mutta Suomessa ei olla noin pitkällä ja vielä vähemmän Britanniassa. Mutta kirjassa paikallinen lordi kohtaa suht korkean poliisiviranomaisen (niin, DCI on ylikomisario eikä komisario, suomentaja Anna Lönnroth, detective chief inspector) ensimmäistä kertaa elämässään ja molemmat heti iloisesti sinuttelevat toisiaan. Samainen lordi tapaa ammatti-ihmisen eli forensisen arkeologin ja alkaa totta kai sinutella tätäkin ilman sinunkauppojen erillistä tekemistä. Kun em. poliisiviranomainen tapaa murhatun ihmisen perheen ensi kertaa näiden kodissa, muodollinen tilanne vaatii tietysti kaikilta osapuolilta sinuttelua, sillä voihan olla, että teitittelystä menisi vielä enemmän shokkiin. Tuohon perheen kohtaamiseen minä muuten lopetin lukemisen, meni jo niin överiksi. Suomennoksen tyyli on kokonaisuudessaankin kömpelöä suomen kieltä.
Suomentajan inkompetenssia ihmetellessäni tuli mieleen vielä erikoisempi huomio. Eikö kustantajilla (tässä tapauksessa Kustannusosakeyhtiö Tammi) ole enää käytössään kustannustoimittajia tai muita ammatti-ihmisiä, jotka osaisivat huomauttaa suomen kielen ja vieraiden kulttuurien käytännöistä, jos suomentaja on itse liian nuori asian ymmärtääkseen? Vai ovatko mahdolliset ammatti-ihmiset itsekin jo tätä mä-ja-sä-porukkaa, jotka eivät enää mitään mistään tiedä? Eikä tämä huonous ja ymmärtämättömyys jää pelkästään kirjoihin, Downton Abbeyn DVD:t ensimmäistä kautta lukuun ottamatta ovat järjestään täynnä sinuttelu- ja teitittelyvirheitä. Niitä katsoessa on pakko vaihtaa tekstityskieli englantiin tai poistaa tekstitys kokonaan.
Joku tietysti taas tulee narisemaan "mitä välii", mutta se osoittaa vain sen. että ongelma todellakin on olemassa.
Marian Keyesin Säätäen ja soveltaen. Ihan mukavaa luettavaa, kertoo tapahtumia omasta elämästään.
Näkemiin taivaassa. Tähän mennessä todella hyvä, vaikka ei ollenkaan mun genreä.
Ilmastonmuutos paniikki. On hyvä. Koska paniikki vain kasvaa ja leviää. Tämä kirja auttaa siihen hieman.
Nouse nyt, Ulrika Björkstam
Suosittelen!!
Kertomus Ulrikan selviämisestä lento-onnettomuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Toista kertaa He eivät tiedä mitä tekevät, Jussi Valtosen Finlandia-teos vuodelta 2014.
Kuvaa tosi oivaltavasti nykyajan kamalia uhkia, tekoälyä, ilmastonmuutosta yms.
Hahmot tuttuja, sopii erityisesti yliopistomaailmassa seikkaileville. Myös parisuhdekuviot ja eroperheet, nuorten kapina, kaikki mukana tyylillisesti hyvin kirjattuna. Suositus.
Tyylillisesti hyvin kirjattuna?
Valtosen tapa kirjoittaa on paikoin kömpelö, teoksen ansiot ovat muualla kuin tyylissä. Kirjaaminen ja kirjoittaminen ovat myös eri asioita, mutta mitäpä silläkään väliä enää nykymaailmassa on.
Juuri aloitin Kate Mortonin kirjan Talo järven rannalla, vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta mysteeriromaanilta. Samaan aikaan luen myös Heikki Pursiaisen kirjaa Olette kaikki väärässä : yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa sekä Agatha Christien Norsun muistia.
Virginia Woolf: Eletthyjä hetkiä
Virginia Woolf oli aikanaan innokas toisten elämäkertojen lukija, mutta varsinaista omaa elämäkertaa hän ei milloinkaan kirjoittanut. "Elettyjä hetkiä" kokoaan sivuilleen Virginia Woolfin harvinaislaatuisia muistoja, jotka avaavat näköaloja hänen elämäänsä, ajatuksiinsa ja hänen taiteensa lähtökohtiin ja kehitykseen ulottuen aina lapsuudesta kuuluisaan Bloomsbury-kauteen Englannin kulttuurielämässä.
"Eletyt hetket" ovat kirjailijalle merkkejä jostakin aidosta ja todellisesta kaiken näennäisen takana. Ne o vat kuin ajatus onnekkaasta silmänräpäyksestä, jolloin ihmiselle tiedottimasti paljastuu yliluonnollinen, henkisempi ulottuvuus elämässä.
Virginia Woolfin "filosofian" mukaan on kysymys irrationaalisesta kokemuksesta, jota ei voi selittää.
Mutta kirjailija voi näitä kokemuksiaan kuvata lyyrisesti ja kirkkaasti henkevyydellä, joka on jättänyt Virginia Woolgin maailmankirjallisuuteen yhtenä kaikkien aikojen herkimmistä sanataiteilijoista.
Mary Beth Keanen Ask Again, Yes. Todella kauniisti kirjoitettu, liikuttava. Tuo omalla tavallaan mieleen Pieni Elämän.
Vierailija kirjoitti:
Hobbittia luen, saksaksi...
Kas niin minäkin,luen tosin alkuperäisellä hobittien kielellä.
Lee Child: No Middle Name
Nykyään on vaikea löytää kirjoja, joita jaksaisin lukea, mutta Jack Reacher -jutut ovat niin suoraviivaista kerrontaa, että niitä tulee salattua.
Vierailija kirjoitti:
Lee Child: No Middle Name
Nykyään on vaikea löytää kirjoja, joita jaksaisin lukea, mutta Jack Reacher -jutut ovat niin suoraviivaista kerrontaa, että niitä tulee salattua.
Siis selattua.
Tää automaattinen tekstinkorjaus on vihoviimeinen keksintö.
Vierailija kirjoitti:
Elly Griffiths - Käärmeen kirous
Poikkeuksetta luen englanninkieliset kirjat aina alkukielellä, mutta tämä oli viimeksi kirjastossa näkyvällä paikalla ja on yksi niistä kolmesta Ruth Galloway -kirjasta, joka minulla on vielä lukematta, joten nappasin kirjan mukaani. Nyt olen vajaassa puolessavälissä ja siihen se jää. Kirjassa ei mitään vikaa, mutta suomennoksessa on, ja laitoin juuri alkuperäisteoksen Vaski-kirjastojen varaukseen, sillä haluan toki tietää, miten tarina loppuu.
Miten nuori täytyy suomentajan olla, jotta ei osaa lukea alkuperäistekstin you-pronominista, onko se sinä vai te? Tiedän, että Ruotsissa kaikki sinuttelevat toisiaan (paitsi kuninkaallisia, mutta heitä ei edes teititellä, vaan kysytään, mitä kuningatar ajattelee siitä ja tästä, vaikka Silvia on ihan nenän edessä ja häneltä kysytään), mutta Suomessa ei olla noin pitkällä ja vielä vähemmän Britanniassa. Mutta kirjassa paikallinen lordi kohtaa suht korkean poliisiviranomaisen (niin, DCI on ylikomisario eikä komisario, suomentaja Anna Lönnroth, detective chief inspector) ensimmäistä kertaa elämässään ja molemmat heti iloisesti sinuttelevat toisiaan. Samainen lordi tapaa ammatti-ihmisen eli forensisen arkeologin ja alkaa totta kai sinutella tätäkin ilman sinunkauppojen erillistä tekemistä. Kun em. poliisiviranomainen tapaa murhatun ihmisen perheen ensi kertaa näiden kodissa, muodollinen tilanne vaatii tietysti kaikilta osapuolilta sinuttelua, sillä voihan olla, että teitittelystä menisi vielä enemmän shokkiin. Tuohon perheen kohtaamiseen minä muuten lopetin lukemisen, meni jo niin överiksi. Suomennoksen tyyli on kokonaisuudessaankin kömpelöä suomen kieltä.
Suomentajan inkompetenssia ihmetellessäni tuli mieleen vielä erikoisempi huomio. Eikö kustantajilla (tässä tapauksessa Kustannusosakeyhtiö Tammi) ole enää käytössään kustannustoimittajia tai muita ammatti-ihmisiä, jotka osaisivat huomauttaa suomen kielen ja vieraiden kulttuurien käytännöistä, jos suomentaja on itse liian nuori asian ymmärtääkseen? Vai ovatko mahdolliset ammatti-ihmiset itsekin jo tätä mä-ja-sä-porukkaa, jotka eivät enää mitään mistään tiedä? Eikä tämä huonous ja ymmärtämättömyys jää pelkästään kirjoihin, Downton Abbeyn DVD:t ensimmäistä kautta lukuun ottamatta ovat järjestään täynnä sinuttelu- ja teitittelyvirheitä. Niitä katsoessa on pakko vaihtaa tekstityskieli englantiin tai poistaa tekstitys kokonaan.
Joku tietysti taas tulee narisemaan "mitä välii", mutta se osoittaa vain sen. että ongelma todellakin on olemassa.
Paras oli Heidi Köngäksen Dora, Dora, jossa saksalaiset sinuttelevat estottomasti, H itleriäkin.
Murakamin Norwegian Wood