Paras flaksi mikä sulla on käynyt työnhaussa?
Tuli vain mieleen kun tänään olin työhaastatelussa ja haastattelijat mainitsi toisenkin paikanvähän eri tehtävistä olevan auki. Sitä ei ole julkaistu mistään. Tuli vain mieleen että kuulostelivatkohan mua siihenkin paikkaan. 🤔
Kommentit (23)
Kutsuin itseni työhaastatteluun ja pomo alkoi puhua mitä mulla oli luvassa seuraavana maanantaina, kuka työparina jne. Kysyin varovaisesti, että sainko siis työn ja pomo oli että "joo, joo!".
Ainoa työhakemus jonka lähetin. Seuraavana päivänä soitin firmaan ja kysyin, voinko tulla kasvotusten juttelemaan. Ei niitä työhakemuksia kuitenkaan kukaan lue.
Mulle soitettiin entisestä työpaikasta muutaman vuoden kuluttua siitä, kun rahoitusvaikeuksien takia olin sieltä joutunut lähtemään, että haluaisinko tulla jatkamaan siitä mihin jäätiin, kun nyt olisi se rahoituskin kunnossa. No todellakin halusin, koska olin harhaillut ne välivuodet, olin etsinyt enkä löytänyt, ja tuo soitto oli ihan taivaan lahja!! Sillä tiellä olen edelleen ja ollaan menty aivan loistavasti eteenpäin :) Nykyään se mulle soittanut henkilö on jo eläkkeellä ja mä olen siirtynyt johtavaan asemaan. En voi muuta olla kuin järkyttävän kiitollinen niille jotka tulivat ajatelleeksi minua tähän pestiin. Tuo soitto tosiaan muutti elämäni, antoi sille vakaan, uuden ja merkityksellisen suunnan.
Olin valmistumassa koulusta, menin haastatteluun ja heti siinä tarjottiin työtä.
Olin kakkonen yhen paikan haussa mutten saanu sitä. Toisesta, koulutukseeni soveltuvasta, tehtävästä tekijä jäi pitkälle saikulle ja toi haastattelija soitti ja kysy kiinnostaisko se tehtävä. Otin sen työn.