Muita jotka saivat aina teininä jotain marketin halpiskamaa, kun toiset saivat merkkituotteita?

Minä, mutta halusin itse sen "halpistuotteen" koska tajusin jo silloin että on naurettavaa maksaa jostain merkistä älyttömiä hintoja.

Olet sentään onnekas että vanhempasi kehtasi ostaa vaatteita sentää halvalla marketista. Itse sain tuytyä sukulaisten vanhoihin käytettyihin vaatteisiin joista suurin osa oli naistenvaatteita. Arvaa oliko se nöyryyttävää?

Mies 20v

No varmaan nappiverkkarit oli jotain muuta kuin Adidasta, mutta ei haitannut. Ketään ei kiinnostanut meidän koulussa mitkään merkit.

Itse olen aina valinnut ne halvemmat markettituotteet. Ovat yhtä laadukkaita ellei parempiakin. Eikä kukaan koskaan niin turhasta alkanut aikomaan päätään, joskus jopa kehuttiin ja kysyttiin, että mistä tuollaisia saa.

t. teini, jota muuten kyllä välillä kiusattiin

Itselle ostettiin lähes kaikki vaatteet kirppikseltä ala-asteen ajan. Muutaman kerran sain jotain uutta h&m ja elloksen kuvastosta. En tosin mistäön merkkivaatteista välittänytkään. Yläasteelle kun menin niin sain ekaa kertaa farkut farkkukaupasta. Olivat kyllä suurimmat aarteet mitä omistin.

Olen tehnyt töitä 15-vuotiaasta asti, joten siitä lähtien olen itse ostanut vaatteeni.

Ei haitannut ettei ollut merkkivaatteita, mutta kodin ahtaus ja huono ruoka haittasi.

Vuosisatoja sitten kun olin teini kukaan ei käyttänyt mitään merkkituotteita.Ei niitä tainnut edes olla jotain Chanelia lukuunottamatta.

Samettihousuja piti kyllä ommella ainakin 2 /vuosi.USA :n armeijan ylijäämävaatteet oli kovaa kamaa ja afgat,ehkä ne oli niitä merkkituotteita.

Teini 70-luvun alusta.

Päinvastoin. Olin työttömän yksinhuoltajan lapsi, mutta sain Levis501 -farkut, oikeanlaiset nappiverkkarit, ja mitä silloin nyt pitikään olla. Omat vaatteensa äiti ompeli itse.

Juu mutta ei edes haitannut. Ps. Nimeni on Petra

Eipä kuule vanhemmat ostaneet edes niitä markettien halppistuotteita. Sukulaisteinien ikivanhoja vaatteita piti pitää tai ostaa omilla kuukausirahoilla tai hankkia kesätöitä.

Kun olin teini, lähin marketti, joka silloin ei ollut samalla tavalla vaatekauppa toisin kuin nykyisin, oli 90 km päässä. Kylällä oli kaksi vaatekauppaa, joista toinen keskittyi muotiin (tarjosi kaikille tosin samaa) ja toinen oli halpakauppa. Sain vaatteeni halpakaupasta.

Dakineita myydään nykyisin marketeissa, joten eivät taida olla kovin merkkituote? Itse ostan ulkoilu- ja retkeilytarvikeliikkeestä lasten oikeat merkkituotereput (en Fjällräveniä). Yhdet ja samat reput ovat kestäneet lapsilla esim. koko ala-asteen! Oma reppuni vaihtui joka vuosi, koska ne eivät kestäneet (halpakaupasta!), vaikka muuten käytinkin vaatteeni ja kenkäni loppuun (polyesteri keräsi hien hajun, pinttyi, nukkaantui, mutta ei hajonnut käytössä).

Olen syntynyt v. 1992, eikä ainakaan omassa teini-iässäni merkit olleet mikään kovin iso juttu ainakaan täällä Turun seudun pikkukaupungeissa. Pidän sellaista aikuista naurettavana pellenä, joka ostaa teinilleen jonkun Michael Korsin 300 euron muovilaukun tai Ted Bakerin 50 euron muovimeikkipussin. Lapselta ymmärtää tuollaisen impulsiivisuuden, mutta aikuisen pitäisi osata asettua tuollaisen yläpuolelle ja arvioida hinta-laatusuhdetta. Tosin pissiksille on turha ostaa mitään kunnon laatutavaraa kunnon materiaaleista, koska näille ei kuitenkaan kahden vuoden kuluttua kelpaa enää sama laukku, vaikka se olisi pysynyt kuinka hyvässä kunnossa.

Valtaosalle teineistä sopii oikein hyvin H&M- ja markettilaatuinen shaiba.

Minä aika pitkälle, mutta muistan kyllä vieläkin miten ihanalle tuntui kun kerran olin äidin kanssa vaateostoksilla ja näytin 40e Paul Frank t-paitaa (lähinnä puoliksi vitsillä kun olin ihan varma ettei suostu sitä ostamaan) ja vastaus oli "No käyppä kokeilemassa" ja sain sen!! :D Olin niin onneissani ja häkeltynyt että hyvä kun sain sanaa suusta, ja vaikka tuosta on ainakin 11vuotta aikaa niin edelleen muistan miten iloiseksi tulin siitä. Kyllä tuollaiset jutut teininä voi vaan olla tärkeitä..

Olin aina se "köyhä tyttö". Asuin lapsuuden ja nuoruuden pienellä paikkakunnalla ja KAIKKI luokaltani asuivat omakotitalossa ja vanhemmat edelleen yhdessä. Minä asuin kerrostalossa yksinhuoltaja äidin kanssa ja isoveljeni. Meille ei koskaan ostettu merkkivaatteita, vaan raha meni elämiseen ja pärjäsin silti hyvin, vaikka sainkin kuulla haukkumista ja halveksuntaa. Kyllä meillä silti oli aina puhtaat ja ehjät vaatteet ja äitini teki kaikkensa, että pysytään "ajan tasalla" muiden samanikäisten kanssa, eli ei meillä ollut nokia 3310, kun muilla oli älypuhelimet. 

Mutta se marketin halppiskama kelpasi paremmin kuin hyvin, enkä edelleen osta merkkituotteita tarkoituksellisesti, vaikka rahaa olisikin. 

Vierailija kirjoitti:

Olet sentään onnekas että vanhempasi kehtasi ostaa vaatteita sentää halvalla marketista. Itse sain tuytyä sukulaisten vanhoihin käytettyihin vaatteisiin joista suurin osa oli naistenvaatteita. Arvaa oliko se nöyryyttävää?

Mies 20v

Hui ku kamalaa, oikein itku ja parku. Nyt sun elämä on niin pilalla ja sä kuolet.

Olen hyvin köyhästä perheestä enkä saanut oikeastaan koskaan mitään, mitä olisin toivonut. Minulla ei ollut ennen aikuisikää ollut maksullisia harrastuksia tai uutena ostettua polkupyörää, luistimia tai suksia. En saanut lapsena Lundby-nukkekotia enkä yhtään aitoa Barbie-nukkea, ainoastaan ns. huoltoasemabarbeja, teininä en saanut korvalappustereoita, kannettavasta cd-soittimesta puhumattakaan, enkä leviksiä.

Kärsin vaatimattomasta lapsuudestani suunnattomasti. Hävetti käydä kavereilla kylässä, kun minulla ei ollut koskaan mitään leluja, joita olisi voinut näyttää. Meille en kehdannut varsinkaan kutsua ketään. Koulun lelupäivät ja kesälomakokemusten vertailut olivat piinaavia.

En ole materialisti, ja lapsuus voi olla onnellinen ilman hienoja leluja ja vaatteita, mutta kyllä vanhempien pitäisi miettiä, kuinka monta lasta on hyvä tehdä perheen taloustilanteen näkökulmasta. Meitä oli siis useita, vaikka vanhemmilla oli hyvin pienet tulot.

Vaikee uskoa että toi nimitys yhdestä repusta olis tullu...

No eipä olisi tullut mieleenkään köyhässä perheessä valittaa jostain "yhyhhyy tää reppu on väärän merkkinen!!1" Se onni on aivan muista asioista kiinni. Minulla oli hyvä ja onnellinen lapsuus vaikka olimmekin vähävaraisia enkä omistanut yhtäkään merkkituotetta.

Ei saatu ja hyvä niin. Oma ystäväpiiri koostui hyvinkin varakkaista vähätuloisiin silti en muista että ketään olisi syrjitty tai kiusattu.Omat 501 keräsin mansikkamaalla samoin polkupyörärahat 13 vuotiaana.

Nyt ois varaa mutta tavaran merkillä sinäänsä ei ole väliä jos tavara tulee tarpeeseen tai vastaa tarkoitustaan.Itsetunto kyllä kestää😀

Itse parempituloisesta perheestä eikä meillä ikinä ollut merkkivaatteita. En edes tajunnut kunnolla merkkien päälle lapsena vaan halusin vaan kivoja asioita. Löytötavaratalosta usein ostettiin vaatteita ja olin iloinen kun sai t-paidan missä hepan kuva kun tykkäsin hevosista :D Meillä kai muutenkin oli hyvä yhteisö kun ala-asteella ei mitenkään vertailtu vaatteita jne ja kun kännykät tuli yleisimmäksi niin ainut malli oli se Nokian 3330 ettei millään kännykän mallilla voinut pröystäillä. En sitten tietenkään tiedä mitä mieltä oikeasti kaverit ollut, mutta ei meillä ainakaan ääneen ketään haukuttu tai syrjitty vaatteiden jne perusteella. Toki omat luokkalaiset oli kaikki okt asukkeja jne että tulotaso oli kai vanhemmilla vähän samaa. Siskon luokalla oli yksi yh-lapsi joka asui kerrostalossa niin myöhemmin on haukkunut että meillä oli helppoa ja kermaperseilyä. Itse en edes tajunnut kuin vasta teininä tai vanhempana että meillä vanhemmilla on vähän keskivertoa enemmän rahaa. Asuimme aika perus okt eikä ikinä reissattu ulkomailla aurinkolomilla ja itse ainakin tykkäsin lapsuudestani. Ei ikinä ressattu vaatteiden merkistä tai kuka käynyt eniten ulkomailla. Harvemmin ne kaveritkaan tuntui käyvän muualla kuin ruotsin laivalla joka silloin 90-luvulla oli kai muotia. Ja oltiin iloisia jos joku toi piraatti cd-levyjä Virosta :D