”Mitä valitsit sellaisen miehen” Tässä artikkeli heille täällä, jotka viisastelevat, että on oma syy, jos on valinnut puolisokseen ihmisen, johon myöhemmin pettyy:

No ei kai kukaan ole kuvitellutkaan, että 14-vuotiaana olisi sama tyyppi kuin 70-vuotiaana. Mutta ei se mies siitä kolmekymppisestä nelikymppiseksi niin paljoa muutu, että tulisi ihan yllätyksenä kaikki.

Siis tossahan oli ensi arvion tehnyt opettaja ja toisen henkilö itse.

Välttelet vaan vastuuta omista valinnoista. Mitä nopeemmin myönnät sen sitä nopeemmin voit muuttua.

Ja jos joku muuttuu täysin päinvastaiseksi, ei sen kanssa ole mikään pakko jatkaa parisuhdetta. Ihmisillä on oikeus muuttua ja oikeus valita ja oikeus muuttaa mieltään.

Vierailija kirjoitti:

Ja jos joku muuttuu täysin päinvastaiseksi, ei sen kanssa ole mikään pakko jatkaa parisuhdetta. Ihmisillä on oikeus muuttua ja oikeus valita ja oikeus muuttaa mieltään.

Tai jos itse muuttuu.

Ap

Olen nyt nelikymppisenä kyllä miltei sama ihminen kuin 16-vuotiaana, että ainakaan omalla kohdallani ei toteudu tuon tutkimuksen jujut.

fgdhfghdfh kirjoitti:

No ei kai kukaan ole kuvitellutkaan, että 14-vuotiaana olisi sama tyyppi kuin 70-vuotiaana. Mutta ei se mies siitä kolmekymppisestä nelikymppiseksi niin paljoa muutu, että tulisi ihan yllätyksenä kaikki.

Minä olen ihan eri ihminen nyt kuin viisi vuotta sitten. Tapahtumat ja olosuhteidenmuutokset ovat muuttaneet minua enemmän kuin koko aiemmassa elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Välttelet vaan vastuuta omista valinnoista. Mitä nopeemmin myönnät sen sitä nopeemmin voit muuttua.

Kyllä ja itse valitsen, jäänkö vai lähdenkö, ja kannan siitä vastuun.

Ap

En usko tuota ollenkaan. Olen ainakin itse pysynyt hyvin samanlaisena, vaikka elämässä on tullut käytyä läpi kaikenlaista. Nyt tietysti joku sanoo, että en vain muista minkälainen olin ennen, mutta olen pitänyt lapsesta asti päiväkirjaa, todistusaineistoa siis riittää. En myöskään tunne ketään, joka olisi iän myötä muuttunut ihan erilaiseksi. Jos muutoksia tapahtuu, ne ovat yleensä ohimeneviä.

Mä aloin tulla omaksi itsekseni vasta 30 vuotta täytettyäni.

Se liittyi psyykkiseen ja hengelliseen kriisiin. Tuohon asti elämäni oli ollutselviytymistaistelua, yrittää olla niin kuin muutkin.

Huomasin muutoksen selkeästi esim. silloin, kun eräässä psykologisessa testissä vastasin monivalintakysymyksiin täysin eri tavalla kuin muutamaa vuotta aiemmin.

Tottahan ihmiset muuttuvat elämänsä aikana, eikä sille mitään voi, jos kasvetaan erilleen. Mutta moni valitsee heti alussa väärin ja kuvittelee puolison muuttuvan oman mielensä mukaiseksi. Ja se on minusta hölmöläisen toiveekkuutta.

Sillehän ei mitään voi, jos raitis muuttuu vuosien saatossa juopoksi. Mutta ei kannata ottaa juoppoa ja kuvitella rakkaudellaan sitä raitistavansa.

fgdhfghdfh kirjoitti:

No ei kai kukaan ole kuvitellutkaan, että 14-vuotiaana olisi sama tyyppi kuin 70-vuotiaana. Mutta ei se mies siitä kolmekymppisestä nelikymppiseksi niin paljoa muutu, että tulisi ihan yllätyksenä kaikki.

Voi muuttua. Minun mieheni muuttui aivan toiseksi persoonaksi. En edes pitänyt hänestä enää enkä olisi ikinä rakastunut sellaiseen ihmiseen.

fgdhfghdfh kirjoitti:

No ei kai kukaan ole kuvitellutkaan, että 14-vuotiaana olisi sama tyyppi kuin 70-vuotiaana. Mutta ei se mies siitä kolmekymppisestä nelikymppiseksi niin paljoa muutu, että tulisi ihan yllätyksenä kaikki.

Jotain siitä väliltäkin voi riittää yhteensopimattomuuteen, kun muuttuvia henkilöitä on parisuhteessa kaksi. Muutos saattaa myös olla portaittaista. Jokin tapahtumajakso saattaa tehdä suht nopeankin muutoksen persoonassa.

Vierailija kirjoitti:

fgdhfghdfh kirjoitti:

No ei kai kukaan ole kuvitellutkaan, että 14-vuotiaana olisi sama tyyppi kuin 70-vuotiaana. Mutta ei se mies siitä kolmekymppisestä nelikymppiseksi niin paljoa muutu, että tulisi ihan yllätyksenä kaikki.

Voi muuttua. Minun mieheni muuttui aivan toiseksi persoonaksi. En edes pitänyt hänestä enää enkä olisi ikinä rakastunut sellaiseen ihmiseen.

Oliko miehesi saanut kovan iskun päähänsä? Se voisi selittää persoonallisuuden muutoksen.

Ihmiset käyttäytyvät parisuhteissa tunnelukkojen kautta. Kun valitset puolisosi, valitset tunnelukot samassa paketissa. Tuossa tutkimuksessa on arvioitu vain tiettyjä, hyvin rajattuja luonteenpiirteitä: itseluottamus, määrätietoisuus, mielialojen tasaisuus, tunnollisuus, omaleimaisuus ja oppimishalu.

Minusta nuo luonteenpiirteet ovat parisuhdetta tärkeämpiä työelämässä. 

Vierailija kirjoitti:

fgdhfghdfh kirjoitti:

No ei kai kukaan ole kuvitellutkaan, että 14-vuotiaana olisi sama tyyppi kuin 70-vuotiaana. Mutta ei se mies siitä kolmekymppisestä nelikymppiseksi niin paljoa muutu, että tulisi ihan yllätyksenä kaikki.

Voi muuttua. Minun mieheni muuttui aivan toiseksi persoonaksi. En edes pitänyt hänestä enää enkä olisi ikinä rakastunut sellaiseen ihmiseen.

Yleensä olen kuullut tuon kommentin sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat itse muuttuneet. Aikoinaan valittu puoliso ei sitten enää täytäkään nykyisiä tarpeita ja toiveita. Omaa muutosta on vain niin vaikea havaita, että on helpompaa laittaa syy sen toisen niskoille.

Yhden hyvän ystäväni kanssa juttelin asiasta, kun hän teki eroa miehestään. Kysyin mitkä piirteet ja ominaisuudet eniten hiersivät. Sitten kyselin niistä, eikö niitä sitten aiemmin voinut havaita. Olivathan ne olleet alusta saakka, mutta ne olivat alkaneet hiertää vasta myöhemmin. Itse asiassa muutama piirre oli niitä, joihin ystäväni oli alunperin ihastunut. Ne olivat siinä elämäntilanteessa sopineet hänelle. Nyt kun opiskelut olivat ohi ja molemmat olivat työelämässä niin ystäväni koki miehensä muuttuneen, koska hän eli ja toimi kuten opiskeluaikoinakin. Ystäväni ei suostunut ymmärtämään, että se muuttuja oli hän itse, joka halusi tässä vaiheessa varmaa, turvallista, keskiluokkaista perhe-elämää omakotitalossa. Mies otti riskejä, eli spontaanisti ja hamusi haasteita – kuten oli tehnyt murrosiästä saakka.

Aika pitkälti samoja tyyppejä kaikki tuntemani ovat, jos vertaa heitä 30-vuotiaina ja 40-vuotiaina. Jotkut tietysti voivat muuttua paljonkin tuona aikana, mutta aika harvinaista.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset käyttäytyvät parisuhteissa tunnelukkojen kautta. Kun valitset puolisosi, valitset tunnelukot samassa paketissa. Tuossa tutkimuksessa on arvioitu vain tiettyjä, hyvin rajattuja luonteenpiirteitä: itseluottamus, määrätietoisuus, mielialojen tasaisuus, tunnollisuus, omaleimaisuus ja oppimishalu.

Minusta nuo luonteenpiirteet ovat parisuhdetta tärkeämpiä työelämässä. 

Kyllä moni nainen esim. tuntuu haluava tasaisen mielialan miehensä välillä repäisevän, ja kyllästyy siihen tasaisuuteen. Ja toisinpäin ailahtelevan miehen spontaaniuteen ihastunut nainen kyllästyy ajan kuluessa siihen mieleialojen vaihteluun. Jos ei osallistu tunnollisesti yhteisen kodin ylläpitoon, niin se ärsyttää toista. Jos ei ole yhtään omaleimainen, niin toinen tuntuu tylsältä.

Onhan näitä.

Kyllähän ihminen kokee fyysisiäkin kasvukipuja joten miksei sitten henkisiäkin. Meillä on uhmaikä, puberteetti, kolmenkympin kriisi, keski-iänkriisi sekä lukuisia ympäristöstä tulevia muuttujia.

Esim. MBTI-teoriassa kognitiiviset muutokset tapahtuvat asteittain lapsuudesta keski-ikään. Se on seurausta siitä, että ihminen kypsyy löytämään itsestään piileviä ajattelun työkaluja. Teoria leimataan usein huuhaaksi, mutta jostain ihme syystä nuo ikäkausikriisit tapahtuvat samaan aikaan kuin kognitiokehitys tuossa teoriassa.

Varmasti jokainen meistä muuttuu, mutta ihmettelen silti heitä jotka jaksavat odottaa kärsivällisesti muutosta esimerkiksi väkivaltaisen kumppanin rinnalla. Toisaalta vuosisatoja, ellei tuhansia on rakastettu ja suuresti pidetty kertomuksia ryysistä rikkauksiin, tuskin H.C.Andersson ollut ensimmäinen joka kirjoitti kertomuksen rumasta (ankanpojasta) - Uljaaksia ja komeaksi (joutseneksi)...

Mutta kovin tylsäksi ja kamalaksi elo meneekin, jollei saattaisia ajatella, että kyllä lopulta hyvin käy ja kaikki muuttuu vielä paremmaksi; olkoonkin, että elämä on nyt ja tässä ja seuraavasta hetkestä ei ole kuin kuvitelma ja otaksuma, muttei kaikkea voi alinomaan pelätä ja jännittää, että mitä jos niin tai näin. Ken iloitsee pienestä ja osaa olla onnellinen tai ainakin tyytväinen vähästä, voi usein koea nautintoa ja iloa. Hieman tylsiä ovat he, joille juuri koskaan tai ikinä mikään ole kyllin hyvin ja tarpeeksi.