Mies pilasi loppuelämäni, kiva olla umpikujassa

Mulla on ihan sama, paitsi se ero, että lapsetkin muuttaneet jo pois. Rakastin lasteni isää, mutta hänpä päätti sitten ottaa toisen naisen kun ensin epäili mun pettävän, mitä en tehnyt. Nyt jo jokunen vuosi mennyt ja tunnen itseni aivan surkeaksi. Olin 20v kun alettiin olemaan yhdessä. N49

Niin mikä se sun ongelmasi on? Ahdistaa vai ei ahdista ja mikä meni pilalle? Sulla on melkeinpä riita itsesi kanssa aloitustekstissäsi.

Menehän terapiaan, työkaverin kymmenien vuosien liitto päättyi rumasti, samalla paljatui kymmneien vuosien pettäminen ja uusi suhde.

Työkaveri meni terapiaan, on auttanut.

Nämä on ihan paskajuttuja, kun jää tämmöseen ”välitila” oloon. Ei ole enää nuori, ei vanha ei oikein enää minkään ikäinen. Mutta, voisiko ratkaisua hakea vapaaehtoistyöstä? niin sais muuta ajateltavaa ainakin välillä. Asuntoa vaihtamalla, sais uuden asuinympäristön? Sitten jos jaksaisi odotella muutaman hetken, niin alkaahan sitä jälkikasvuakin tulla. Elämä pyörähtää hetkessä uudelle tasolle.

Olisko näistä mietteistä apuja ?

Vierailija kirjoitti:

Menehän terapiaan, työkaverin kymmenien vuosien liitto päättyi rumasti, samalla paljatui kymmneien vuosien pettäminen ja uusi suhde.

Työkaveri meni terapiaan, on auttanut.

Onko terapia käytännössä sitä, että joku muut ihminen sanoo sulle ne asiat, mitkä jo tiedät itsekin ja sitten vaan teet niin, kun joku muu käskee? Vai miten se muka auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Nämä on ihan paskajuttuja, kun jää tämmöseen ”välitila” oloon. Ei ole enää nuori, ei vanha ei oikein enää minkään ikäinen. Mutta, voisiko ratkaisua hakea vapaaehtoistyöstä? niin sais muuta ajateltavaa ainakin välillä. Asuntoa vaihtamalla, sais uuden asuinympäristön? Sitten jos jaksaisi odotella muutaman hetken, niin alkaahan sitä jälkikasvuakin tulla. Elämä pyörähtää hetkessä uudelle tasolle.

Olisko näistä mietteistä apuja ?

Mitä ihmettä horiset jostain jälkikasvusta, joka on jo tehty? Tuskin kukaan haluaa uudelleen aloittaa, jos lapset jo isoja hei!

Ite oot vastuussa omasta elämästäsi ja jos se on pilalla niin ite oot sen pilannut.

Ei millään pahalla.

En tiedä mitä tähän vastaisin, muutakuin että ymmärrän kyllä hyvin miltä sinusta tuntuu.

Pelkään että itsekkin olen tämän tunteen kanssa loppuikäni :(

Nytkin jo 6kk menny mutta eipä oo helpottanu yhtään.

Voimia sulle !

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ihan sama, paitsi se ero, että lapsetkin muuttaneet jo pois. Rakastin lasteni isää, mutta hänpä päätti sitten ottaa toisen naisen kun ensin epäili mun pettävän, mitä en tehnyt. Nyt jo jokunen vuosi mennyt ja tunnen itseni aivan surkeaksi. Olin 20v kun alettiin olemaan yhdessä. N49

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ihan sama, paitsi se ero, että lapsetkin muuttaneet jo pois. Rakastin lasteni isää, mutta hänpä päätti sitten ottaa toisen naisen kun ensin epäili mun pettävän, mitä en tehnyt. Nyt jo jokunen vuosi mennyt ja tunnen itseni aivan surkeaksi. Olin 20v kun alettiin olemaan yhdessä. N49

Tuskinpa epäili, käänsi vaan jutun sinun syyksesi.

Vierailija kirjoitti:

En ole läheisriippuvainen ja olenkin nuorempana viettänyt sinkkuelämää ihan mielellään. Mutta vanhemmiten ei kyllä kiinnosta mitään baarit vapaus tms.

Nyt kuitenkin ahdistaa päivittäin koska mies hylkäsi pitkän suhteen ( sanomatta sanaakaan). Inhoan yksinoloa, ruuanlaitto, siivoaminen kaupassa käynti on paljon kivempaa seurassa, mikäpä ei olisi.

Mutta kun rakastan edelleen miestäni, enkä todellakaan halua olla kenenkään muun kanssa. Toisaalta en kyllä yhtään nauti yksinolostakaan. Lapsetkin on niin isoja että luuraa kylillä.. no onhan mulla toki koirat.

Eikä mua siis yksinäisyys ahdista, vaan se ettei tähän tilanteeseen tunnu olevan ratkaisua. Joko elän yksin onnettomana tai jonkun kanssa jota en rakasta (koska rakkaus satuttaa lopulta kuitenkin liikaa) ,edelleen onnettomana. Kumpikaan vaihtoehto ei houkuta yhtään.

Onhan mulla ystävii ja sukulaisii, mutta ei se tätä ikävää poista.

Mä en oo koskaan satuttanut itseäni mutta nyt on aina välillä käynyt mielessä että jos mun ei tarviis lasten takia elää, niin mitäpä mä täällä tekisin kärsimässä. Vaikka lapset (teinit) on mulle <3

Niin joskus toivon ettei lapsia ois, koska silloin voisin päättää oman kärsimykseni, nyt on vsan pakko selvitä

Ei se mies sun loppuelämää pilannut vaan sinä itse sen pilaat tuolla asenteella. Ei  omaa elämää voi ripustaa kenenkään toisen ihmisen varaan.Sellainen on sairasta ja kertoo siitä että omat elämänarvot ovat pielessä.

Saat toki piehtaroida menetyksessä  ja itsesäälissä jos asetat  itsellesi määräpäivän milloin sen pitää loppua. Sen päivän jälkeen lakkaat piehtaroimassa itsesäälissä ja kerrot itsellesi  että vain houkka antaa parissuhteen päättymisen murskata itsensä täysin. Haluatko sinä olla houkka? Et.

Aika parantaa haavat, jos annat sen parantaa ne.Haavojen aukirepiminen ja menneisyydessä eläminen on puhdasta ja typerää masokismia eikä se paranna myöskään lapsiesi  elämää mitenkään.

Terapiassa saa purkaa omia ajatuksiaan ja pahaa oloaan. Ei terapeutti käske tekemään mitään. Auttaa selventämään omaa tilannetta ja työkaluja kuinka työstää tilannettaan.

Mitä terapia on minulle ollut? Mä olen käynyt elämäni aikana kaksi terapiapätkää. Mulle siitä on ollut paljon apua. Terapeutti kuuntelee oikeasti, ei keskeytä, ei tarjoa selityksiä, vaan auttaa asiakasta selvittämään asioita itse itselleen. Olen itse melko analyyttinen luonteeltani, ja terapeutin kanssa olen oppinut esimerkiksi löytämään syitä sille, miksi tietyissä tilanteissa ahdistun kovasti ja olen tajunnut, että kyseinen tilanne itsessään ei välttämättä ole kovin ahdistava - en todellisuudessa ole niin pahassa ahdingossa kuin mitä minusta tuntuu. Kun nyt olen esimerkiksi oppinut ymmärtämään, että tietyt asiat ahdistavat minua, koska ne muistuttavat minua jostakin aiemmin kokemastani, minun on helpompi selvitä tuollaissa tilanteissa. Koen, että terapian ansiosta tulen itseni paremmin kanssa toimeen myös nyt, kun en käy terapiassa.

Miten voit väittää ettet ole läheisriippuvainen jos et haluaa elää kun sinulla ei ole miestä?

Vierailija kirjoitti:

Ite oot vastuussa omasta elämästäsi ja jos se on pilalla niin ite oot sen pilannut.

Ei millään pahalla.

Näin on. Typerää aikuisen ihmisen syyttää toisia elämänsä pilaamisesta. Aikuinen on itse vastuussa elämästään ja sen onnellisuudesta ja sisällöstä. Mitä muuta se on kuin vahvaa läheisriippuvaisuutta että oma minuus ihan omana itsenään ilman tukijalkaa ahdistaa eikä onnistu!

Lopeta itsesi sääliminen ja naukuminen ja mene ettenpäin!  ... Tai sama kai se mulle on.

Jos olisin läheisriippuvainen, niin miksi olisin ollut yksin 6kk?? Kyllähän olisin tässä saanut jopa itseäni vuosia nuoremman miehen, mutta en halunnut.

Tässä on kyse siitä että kaikki mille on elämä rakentunut yhdessä, on poissa, siitä että vuosien jälkeen sut heitetään sivuun sanomatta sanaakaan, kuin rikki mennyt rukkanen.

Siitä että ihminen jota rakastan on hylännyt.

Läheisriippuvainenhan sietää mitä vaan puolisolta, eikä vaadi mitään ja loppupeleissä kuka vaan kelpaa kunhan ei tarvi olla yksin,mutta mulle ei kelpaa kuin se mies

Ehkäpä sinäkin joskua koet tämän ja sitten ymmärtät.

Vierailija kirjoitti:

Miten voit väittää ettet ole läheisriippuvainen jos et haluaa elää kun sinulla ei ole miestä?

Läheisriippuvainen nainen ei kestä olla yksin. Kannattaa hakea mieluummin apua siihen kuin ottaa taas uusi mies. Tämä on aviomiehen mielipide

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin läheisriippuvainen, niin miksi olisin ollut yksin 6kk?? Kyllähän olisin tässä saanut jopa itseäni vuosia nuoremman miehen, mutta en halunnut.

Tässä on kyse siitä että kaikki mille on elämä rakentunut yhdessä, on poissa, siitä että vuosien jälkeen sut heitetään sivuun sanomatta sanaakaan, kuin rikki mennyt rukkanen.

Siitä että ihminen jota rakastan on hylännyt.

Läheisriippuvainenhan sietää mitä vaan puolisolta, eikä vaadi mitään ja loppupeleissä kuka vaan kelpaa kunhan ei tarvi olla yksin,mutta mulle ei kelpaa kuin se mies

Ehkäpä sinäkin joskua koet tämän ja sitten ymmärtät.

Vierailija kirjoitti:

Miten voit väittää ettet ole läheisriippuvainen jos et haluaa elää kun sinulla ei ole miestä?

Tuo avasi vähän paremmin. Olen sen verran pessimistinen etten odota muuta lopputulosta perheleikkeihin vaan olen varautunut jo.