Olenko väärän miehen kanssa ?

Oletko onnellinen? Koetko että miehen kanssa voit jakaa ilot ja surut, ja että hän ymmärtää ja tukee sinua? Voitko luottaa häneen, iloissa ja suruissa? Rajoittaako, polkeeko oikeuksiasi, onko vaativa ja omistava, onko vähättelevä, tuomitseva? Jos nuo asiat on kunnossa, itse tuskin lopettaisin suhdetta. Mutta paha sikäli sanoa toisen puolesta, mikä on tarpeeksi onnellinen mikä ei.

Olen ollut aika monenlaisissa suhteissa, ja luulen, että minusta on tullut aika realistinen ja käytännöllinen näissä. En enää juurikaan arvosta sellaista ihan huumaavaa rakkauden tunnetta - se herkästi johdattaa metsään, ja aiheuttaa pahoja pettymyksiä.

N45

Mies ainakin haluaa kovasti ymmärtää minua. Hän sanoo usein minulle rakastavansa. Itse en tätä sano kovin usein koska tunnen epämääräistä levottomuutta ja syyllisyyttä siitä, jos sanoisinkin nuo sanat niitä oikeasti tarkoittamatta.

Meillä on yhteinen menneisyys, jonka aikana olemme molemmat tahoillamme olleet myös muissa suhteissa, mutta aina jonkin mutkan kautta päätyneet tapailemaan taas toisiamme.

Nyt mies kuitenkin haluaa olla vakavissaan ja tulevaisuudessa perustaa perheenkin.

Ennen tunsin vahvasti että haluan juuri tämän miehen. Mutta nyt olen täynnä epäilyksiä ja pyörittelen päässäni kaikenlaisia ajatuksia. Turhauttavaa.

Ap

Anna itsellesi ja suhteellesi aikaa vielä vaikka itsenäisyyspäivään asti. Jos fiilis suhteen jatkoon on silloin vielä nega niin lopeta se.

Voisi olla hyvä antaa aikaa. Onko muilla samanlaisia kokemuksia ?

Ap

Onko mt-ongelmia itselläsi taustalla? Koetko nämä ajatukset pakonomaisiksi? Googlaa varmuuden vuoksi rocd.

Tämä pariutuminen on niin helppoa naisille kun taustalla on tieto siitä että koska tahansa saisi uuden miehen.

Miehelle tilanne on täysin erilainen koska taustalla on tieto että jos suhde loppuu niin uuden löytämiseen voi helposti mennä yli 1.5 vuotta, puhun valitettavasti kokemuksesta. Kenellekään naiselle ei tunnu kelpaavan.

Vierailija kirjoitti:

Voisi olla hyvä antaa aikaa. Onko muilla samanlaisia kokemuksia ?

Ap

Oikea rakkaus kasvaa suhteessa. Ei se pään sekoittava hurma kauan kestä. Kiintymys ja yhdessä eläminen on parasta. Aikaa tottakai, toisen tunteminen ja luottamuksen kasvamiseen tarvitaan myös niitä yhteisä kokemuksia. Yhteiset elämänarvot on jo hyvä lähtökohta. Parasta on valita eniten itseään muistuttava ihminen. Vastakohdasta saattaa syntyä riitoja. Ulkoinen komeus ei ratkaise mitään. On hyvä jos ihminen on sinut oman ulkonäön suhteen. Miellyttävä luonne ja kaikki  mitä toinen on valmis suhteessa tekemään paljon tärkeämmät.

Tässä minun kokemukseni. Olen ollut 20v jo tyytyväinen omaani. Huumaa oli parivuotta ja sitten alkoi se tahdon sanan toteutus liitossa. Tahdon vieläkin ja lupauksen pidän. Tuli oikein papin edessä luvattua. Ei mikään kyllä tai joo vaan tahdon.  On ollut päiviä jolloin on pitänyt mennä  ihan metsään tai merenrantaa yksin miettimään tahtomistaan. Onnellinen ja tytytyväinen ei aina ihan kympillä. Hienosti kuitenkin useinmiten. Siihen voin itsekin kyllä vaikuttaa. 

Onnea sinullekin toivon.

Miksi muut eivät hyväksyisi suhdettanne? Ja mitä sillä toisaalta on merkitystä? Onko kummallakaan lapsia?

Niinkun tuossa jo sanottiin, rakkaus kasvaa ja kehittyy. Tuo puolivuotta on ns kuherruskuukausi vaihe jolloin kaikki on vaan ihanaa ja uutta, kun arki tasottu se voi tuntua pettymykseltä koska tunteetkin tasoittuvat samassa. Tunsin vähän samoja asioita nykyisen suhteen alussa, vuosi oltiin yhdessä ennekuin saman katon alle päädyttiin ja siitä se jotenkin himmaantui vuoden päästä, onneksi ei erottu, itse olen ainakin tyytyväinen tilanteeseen vaikka erilaisia ollaankin monessa asiassa, suurin ongelma ehkä lapset, mies haluaa ja minä en.. Luotan kyllä häneen että osaa ottaa oikeat askeleet jos lapsi haave käy suureksi ja toivotaan vaan onnea silloin.

Tyypillinen ailahtelevainen ja itsekäs nainen. Säälin miestäsi. Ja entisiä kumppaneitasi.

Kuulostaa siltä, ettet itse tunne tarpeeksi miestä kohtaan ja yrität järjellä todistella, että kannattaa jatkaa, kun mies kerran tykkää. Ei tuosta taida mitään tulla. Kyllä sen oikean tunnistaa, sen vain kertakaikkiaan ehdottomasti tietää, kun kohdalle osuu.

Ajatus siitä, että muut eivät hyväksyisi suhdettamme, liittyy varmaan ystäväni reaktioon kun kerroin hänelle tapailevani tätä miestä. Ystäväni ilmaisi selvästi ettei "vanhan ihastuksen " kanssa kannata aloittaa mitään ja juttu ei tule kuitenkaan toimimaan. Se reaktio jäi mieleen.

Toinen on että meillä on erilainen ajattelutapa joistakin asioista, tyyliin minä uskova ja mies ateisti. Lisäksi persoonalta olemme melko erilaisia. Olemme kyllä pystyneet nämä asiat puhumaan ja hyväksymme toistemme näkökulmat.

Tiedostan, että pelkoni juontaa juurensa myös perhetaustaani. Minulle on liiankin tärkeää perheeni mielipiteet asioista, koska olen aiemmin nuoruudessa (teininä) kokenut hylkäämisen, kun en elänyt heidän toiveiden mukaan. Olen kyllä aikuinen ihminen ja vastaan itse elämästäni, mutta tämä pelko on jäänyt.

Minun on myös vaikea uskoa että joku on valmis näinkin paljon tukemaan ja keskustelemaan kanssani, "tulemaan vastaan". Aiemmissa suhteissani on ollut kivaa niin kauan kunnes olen alkanut elätellä toiveita jostain vakavammasta.

Välitän kyllä miehen tunteista ja siksi haluan olla häntä kohtaan rehellinen ja olen kertonut tarvitsevani aikaa miettiä ja tehdä rauhassa päätöksiä. Kyse ei ole kumminkaan enää mistään rakkauden huuma -vaiheesta kun olemme tunteneet niin pitkään ja tiedämme toistemme huonojakin puolia.

Silti mietin tuntuuko kuulua tältä vai pitäisikö kono ajan olla varma fiilis.

Nähtäväksi jää :)

Ap

Jos mietit koko aika niin pitäskö täyttää elämä muilla jutuilla ja ajatuksilla ja antaa suhteen mennä omalla painolla mihin suuntaan nyt meneekään.

.