90-luvun kaltoinkohdellut lapset!

Vierailija kirjoitti:

Lapsen käskeminen on aivan eri asia kuin lapsen nöyryyttäminen uhkailemalla väkivallalla jne. Vanhemman auktoriteetin ei pitäisi perustua väkivaltaan/pakottamiseen ja suurin osa tässä ketjussa esiintuoduista asioista ovat juurikin henkistä/fyysistä väkivaltaa ja pakottamista ja näin kasvattamalla lapsi vain saadaan vihaamaan vanhempiaan t.se kaltoinkohdeltu

Jos lasta ei pakota eikä rankaise, niin totteleminen on lapselle viime kädessä vapaaehtoista. Käytännössä se on sitten sitä, että jos vanhempi sanoo lapselle jotain eikä lapsi halua totella, niin vanhempi joutuu vaan antamaan periksi.

Kasvatusasenteet ovat muuttuneet sitten 90-luvun. Ennen suosittiin ruumiillista kuritusta ja tavallaan se antoi vanhemmille oikeuden purkaa vihaansa lapsiinsa kasvatuksen nimissä.

Nykyään suurin osa vanhemmista tuomitsee sellaisen, tosin moni hyväksyy edelleen luunapit jne. Aina on valitettavasti niitä heikkoja vanhempia jotka sortuvat väkivaltaan.

Monella varmasti taustalla oma väkivaltainen lapsuus ja näin ollen traumat ja opitut käyttäytymismallit tulevat lapsuudesta

Mielestäni oman vihan purkaminen lapseen esim.hiuksista riuhtomalla ja kuri plus rangaistukset ovat eri asia. Lapselle voi pitää kuria ja lasta voi rangaista tarvitsematta turvautua väkivaltaan. Taitava kasvattaja pystyy pitämään yllä kuria ilman että pitää tarttua vitsaan tai remmiin. Googlettamalla löytyy asiantuntijoiden vinkkejä väkivallattomaan kasvatukseen

En koskaan unohda, kuinka äitini tokaisi kylmästi ja halveksuvasti, että"vahinkojahan aina sattuu" kun teininä erehdyin kysymään, miksi olivat ylipäätään hankkineet lapsia (fyysistä ja henkistä väkivaltaa läpi lapsuuden) Juu selväksi tuli. En ikinä pysty antamaan anteeksi tuota kommenttia, vaikka olisi kuinka suutuspäissään sanottu. Olisi ak.ka tehnyt abortin mieluummin...

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni oman vihan purkaminen lapseen esim.hiuksista riuhtomalla ja kuri plus rangaistukset ovat eri asia. Lapselle voi pitää kuria ja lasta voi rangaista tarvitsematta turvautua väkivaltaan. Taitava kasvattaja pystyy pitämään yllä kuria ilman että pitää tarttua vitsaan tai remmiin. Googlettamalla löytyy asiantuntijoiden vinkkejä väkivallattomaan kasvatukseen

Ei ruumiillisen kurituksen käyttö tarkoita sitä, että purkaa vihaa lapseen.

Toki vihaansa VOI purkaa lapseen sekä ruumiillisella että ei-ruumiillisella kurituksella, mutta ei se ole mikään automaatio saati kurituksen tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi nykyään ymmärretään tuollainen kuritusmeininki kaltoinkohteluksi. Huonosti käyttäytyvä lapsi ei kaipaa sitä, että hänen pahaa oloaan vaan lisätään rangaistuksilla ym. vaan päin vastoin opetusta, tukea ja hyväksyntää.

Jaa. 

Miksi sitten koko ajan on enemmän ja enemmän häiriökäyttäytymistä kouluissa, entistä sairaampia väkivallantekoja jne. 

Onko asia sittenkään niin, että kuritus on väärä kasvatuskeino. 

Ennenvanhaan yleensä kurittomastakin koltiaisesta tuli ajan oloon kelpo työmies kun vitsalla vähän oikaistiin. Näin ei enää käy. Ei anneta vitsaa, muttei niistä kakaroistakaan mitään tule. 

Pitäisi ymmärtää että toiset vaativat enemmän ohjausta kuin toiset. Jotkut lapset ja nuoret ovat siivoja luonnostaan, hoitavat koulunsa, välttelevät ongelmia jne. 

Itse sain vitsaa, tukkapöllyjä ja luunappia säännöllisesti. Hiuksista revittiin niin että tuntui monta päivää. Edelleen muistan tämän ja tunnen vihaa vanhempiani kohtaan vaikka osasivat olla kilttejäkin välillä.

Kostin äidille murrosiässä huutamalla ja haukkumalla häntä. Muistan ajatelleeni että siitä saat ak.ka, mitäs kävit kiinni, nyt mä k.ostan sen kaiken...Joko olin harvinaisen vaikea luonne tai sitten ruumiillinen rankaisu ei kohdallani toiminut ollenkaan.

Kyllä tuo oli kaltoinkohtelua silloinkin. Ei sillä ole mitään tekemistä vuosikymmenen kanssa. Samaa tapahtuu edelleen, valitettavasti.

Kasvoin väkivaltaisessa lapsuudenkodissa ja itsestäni tuli myös väkivaltainen, olen käynyt kiinni ihmisiin, myös omaan äitiini (joka käytti kuritusväkivaltaa) Vasta terapiassa ymmärsin että väkivalta ei ole normaalia ja se mitä koin lapsena oli väärin (risua jne)

Nykyään en enää käytä väkivaltaa ongelmanratkaisukeinona (olen nainen siis) Omia lapsia en ikinä aio tehdä, en halua että itsestäni tulisi yhtä kurja kasvattaja kuin äidistäni. Väkivallalla on kauaskantoiset seuraukset...

Tukkapöllyä tuli jos ei päivittäin niin joka viikko ainakin ja aiheesta. Joskus perseelle kämmenellä. Tuollaisia nöyryytys juttuja tai haukkumista ei ollut. Ruokaa sai syödä niin paljon kuin jaksoi. Kuri oli kova mutta ihan normaali mies minusta kasvoi ilman traumoja. Nykyään pitää kasvatus hoitaa ilman tukistuksia.

M31

Mullakin on muuten vakava, toistuva masennus ja epävakaa persoonallisuus.

-2

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on muuten vakava, toistuva masennus ja epävakaa persoonallisuus.

-2

Eikun 1, tsori.

Voin puhua vain omasta puolestani. Itseäni kuritettiin läpi lapsuuden ja minusta tuli vihainen ja sisäänpäinkääntynyt teini joka suunnilleen toivoi vanhempiensa k-uolemaa...Kai se riippuu aika pitkälti lapsesta miten kokee tukkapöllyt jne. Toisilla ei tunnu paljon missään ja toiset saavat traumoja. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään...

Meillä ei ollut fyysistä eikä henkistä väkivaltaa. Isä tosin huusi paljon, mutta ei haukkunut meitä koskaan. Tarkat säännöt oli, ja erityisesti äiti oli hyvin vihainen jos niitä ei noudattanut. Säännöistä kyllä yhdessä neuvoteltiin. Pystyin jutella melkein mistä vain vanhemmilleni, ja koin että tulin kuulluksi. Kotityöt kuului pääasiassa meille lapsille teini-iässä. Edelleen mulla on hyvät välit vanhempiin, koen saaneeni hyvän kasvatuksen.

Meillä ei tunteista puhuttu, risua oli joskus ja tukkapöllyä usein. Ei vanhemmat mulle mitenkään läheisiä ole mutta en koe pahasti kärsineeni. Luin paljon pienenä ja tajusin, että vanhempieni tapa elää ei ole ainoa eikä varsinkaan oikea. Suhde ekan poikaystävän kanssa oli pitkä ja intiimi ja siinä opeteltiin kommunikointia, mitä ei kotona oltu nähty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta ehkä tässä on jotain sukupolvien välistä eroa? Henkiset traumat periytyvät pitkälle ja se näkyy esim. niissä omissa tunteidenhallintakeinoissa. 60-luvulla syntynyt äitini esim. on minulle opettanut, että tunteista ja ongelmista ei puhuta, vaan ne kätketään jonnekin syvälle sisimpään, kunnes ne joskus sitten räjähtävät itsestään. Näin kuulemma hänenkin äitinsä ja sota-ajan elänyt mummunsa olivat opettaneet.. Väkivaltainen ei onneksi ollut, mutta haukkui ja uhkaili paljon. Itse yritän olla vähän nykyaikaisempi.

Mitä "toisaalta"? Ei tuollainen järkeily sitä kaltoinkohdeltua lasta ja siitä vaurioitunutta aikuista auta yhtään. Vai auttaisiko sinua jos joku naapuri esim pahoinpitelisi lapsesi ja selittäisi että "oli niin vaikea lapsuus"?

Mitä yrität sanoa?

Oma kasvatukseni oli 70-luvulla osittain vinoutunutta. Niinpä yritin tehdä 90-luvulla asiat toisin. Sillä välin omatkin vanhempani olivat viisastuneet, eivätkä olisi tehneet suurinta osaa niistä vanhoista mokistaan.

Vierailija kirjoitti:

Tukkapöllyä tuli jos ei päivittäin niin joka viikko ainakin ja aiheesta. Joskus perseelle kämmenellä. Tuollaisia nöyryytys juttuja tai haukkumista ei ollut. Ruokaa sai syödä niin paljon kuin jaksoi. Kuri oli kova mutta ihan normaali mies minusta kasvoi ilman traumoja. Nykyään pitää kasvatus hoitaa ilman tukistuksia.

M31

Sama laki se oli 90-luvullakin.

90-luvulla lapsia ei saanut pahoinpidellä kuten ei nytkään.

Fyysistä kuritusta oli minun lapsuudessani hyvin harvoin. Jälkeenpäin olen kuitenkin miettinyt ettei vanhempani kovin paljoa perääni katsonut tai huomioon ottanut. Olen joutunut aikuisena opettelemaan asioita jotka olisi ollut hyvä oppia lapsena.

Pari leipää ja marjojen keruuta. Kylläpä nyt kuulostaa niin rankalta etten ihmettele ollenkaan että terapiassa käyt.