Olen epätyypillinen asperger -ihminen (ja siis sellaisiakin todella on)

Vierailija kirjoitti:

Oh, kuulostaa enemmän ADHD:lta. Siinäkin tosin diagnoosi tehdään ihan kuulemalla asiakasta.

Eli voi mennä metsään ja pahasti kun joku (asiakas/potilas) tietyssä elämänvaiheessa painottaa jotain juttua enemmän ja lääkärin pitää löytää vastaus ”ongelmiin”.

Vaikka kyse olisi normaalista elämästä, kasvamisesta ja kehittymisestä.

Suomi on varmaan diagnoosien mallimaa ja lääketeollisuus kiittää ja kuittaa.

Eihän nykyään osata edes elää ellei jokin lehti neuvo mitä syödä, miten pukeutua ja miten saa ison perseen.

Sinulla ei selvästikään ole hajuakaan siitä millaiset tutkimukset ADHD-diagnoosi aikuisiällä vaatii. Kyllä, jotain puoskareita voi olla olemassa, mutta itseltäni kammattiin ala-asteen todistuksia myöten dataa siitä, että ongelmia on ollut aina. Lisäksi haastateltiin läheisiäni ja itseäni todella raskaasti.

Vierailija kirjoitti:

Hei Ap! Milloin olet diagnoosisi saanut? Oliko kyse epätyypillisestä Aspergerista, ettei epätyypillisestä autismista?

Diagnoosi on tehty kun olin 12v, olin tuolloin puolisenvuotta seurantajaksolla jolloin tarkkailivat miten eri oireet minussa ilmenee. Lisäksi lääkärit halusivat kuulla paljon yh -äitiäni joka kertoi heille aiemmasta lapsuudestani. Minulta ei paljoa kyselty eikä minun kassani paljoa puhuttukkaan. Oikeastaan olin kuin labrarotta terraariossa. Mutta siis irallisesti diagnoosini on tarkalleen lievä aspergerin syndrooma, mutta psykan lääkärit ovat aina puhuneet kohdallani epätyypillisestä assista. Varsinkin sosiaalisisa tilanteissa olen kuin kala vedessä. Olen esimerkiksi taitava keskustelija aiheesta kuin aiheesta, mutta myös erittäin hyvä kuuntelija. Sinäällään se on toki hauskaa sillä täysin tuntemattomat ja ventovieraat ihmiset saattavat vain ykskaks avautua elämästään minulle esim bussissa. Sen sijaan joutuessani olemaan yksin masennun sillä yksinäisyys syö liikaa voimiani. Enemmän siis viihdyn ihmisseurassa ja varsinkin niin että ympärillä on paljon ihmisiä. Tällöin koen saavani lisää virtaa ja jaksavani paremmin. Lapsuudesta asti minua on kuitenkin vaivannut kaverittomuus, jatkuvasti on saanut muutta yh-äidin mukana paikasta toiseen ja yrittää löytää uutta kaveriporukkaa. Toisaalta äitini oli ylisuojeleva että narsisti, mutta en usko että äitini tavat kasvatta (esim pakottamalla nurkkaan tunniksi jopa kahdeksi jos itkin, esitin oman mielipiteen tai sanoin vastaan) kuitenkaan olisivat mitenkään vaikuttaneet omaan kasvuun ja kehitykseen. Ennen tosin niin luulin, mutta sitten minua alettiin turua eri suunnista ja huomautettiin etti toista saa koskaa syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei Ap! Milloin olet diagnoosisi saanut? Oliko kyse epätyypillisestä Aspergerista, ettei epätyypillisestä autismista?

Diagnoosi on tehty kun olin 12v, olin tuolloin puolisenvuotta seurantajaksolla jolloin tarkkailivat miten eri oireet minussa ilmenee. Lisäksi lääkärit halusivat kuulla paljon yh -äitiäni joka kertoi heille aiemmasta lapsuudestani. Minulta ei paljoa kyselty eikä minun kassani paljoa puhuttukkaan. Oikeastaan olin kuin labrarotta terraariossa. Mutta siis irallisesti diagnoosini on tarkalleen lievä aspergerin syndrooma, mutta psykan lääkärit ovat aina puhuneet kohdallani epätyypillisestä assista. Varsinkin sosiaalisisa tilanteissa olen kuin kala vedessä. Olen esimerkiksi taitava keskustelija aiheesta kuin aiheesta, mutta myös erittäin hyvä kuuntelija. Sinäällään se on toki hauskaa sillä täysin tuntemattomat ja ventovieraat ihmiset saattavat vain ykskaks avautua elämästään minulle esim bussissa. Sen sijaan joutuessani olemaan yksin masennun sillä yksinäisyys syö liikaa voimiani. Enemmän siis viihdyn ihmisseurassa ja varsinkin niin että ympärillä on paljon ihmisiä. Tällöin koen saavani lisää virtaa ja jaksavani paremmin. Lapsuudesta asti minua on kuitenkin vaivannut kaverittomuus, jatkuvasti on saanut muutta yh-äidin mukana paikasta toiseen ja yrittää löytää uutta kaveriporukkaa. Toisaalta äitini oli ylisuojeleva että narsisti, mutta en usko että äitini tavat kasvatta (esim pakottamalla nurkkaan tunniksi jopa kahdeksi jos itkin, esitin oman mielipiteen tai sanoin vastaan) kuitenkaan olisivat mitenkään vaikuttaneet omaan kasvuun ja kehitykseen. Ennen tosin niin luulin, mutta sitten minua alettiin turua eri suunnista ja huomautettiin etti toista saa koskaa syyttää.

Auts, kuulostaapa pahalta tuo miten äitisi sinua on kohdellut. Kysyin siksi, koska omalla pojallani on epätyypillinen autismi, ja sinun oireesi kuulostivat aika tutuilta. Poikani esimerkiksi ottaa ihan itse kontaktia ihmisiin. Nykyäänhän näitä autismikirjon eri diagnooseja ei enää virallisesti anneta, on vain autismikirjon häiriö, ja siihen tarkentavia merkintöjä. Sinun kohdallasi haluaisin tarjota diagnoosia ennemmin äidillesi kuin sinulle; kuka tahansa oireilisi tultuaan kohdelluksi noin.

Kaverittomuus voi johtua vuorovaikutuksen ongelmista.

Minuakin pidetään sosiaalisena, mutta en ole 10v palkkatyöhistoriani aikana ystävystynyt kuin yhden ihmisen kanssa.

Hän on melko erakko.

Aina jonkinlainen näkymäyön seinä on tuntunut erottavan minut muista.

Assburger kirjoitti:

Kaverittomuus voi johtua vuorovaikutuksen ongelmista.

Minuakin pidetään sosiaalisena, mutta en ole 10v palkkatyöhistoriani aikana ystävystynyt kuin yhden ihmisen kanssa.

Hän on melko erakko.

Aina jonkinlainen näkymäyön seinä on tuntunut erottavan minut muista.

Olen aina kyllä ajatellut sen johtuneen enemmänkin siitä että jatkuvasti oltiin tienpäällä ja muutamassa paikasta toiseen äidin työpaikkojen perässä. En myöskään muuton jälkeen saanut pitää mitään yhteyttä entisiin luokkatovereihini sillä äiti halusi tehdä muutot aina salassa. Lisäksi en paljoa muualla kohdannukkaan samanikäisiä lapsia kuin eskarissa ja koulussa, muutoin minun piti pysyä kotona sillä se oli äidin mielestä kaikkein turvallisinta. Toisaalta, voi se myös olla että en osaa tai olen vain huono ylläpitämään sosiaalisia suhteita.

Onneksi olkoon, jos kuitenkin pärjäät elämässä

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olkoon, jos kuitenkin pärjäät elämässä

Miten sen nyt ottaa... koska minulla ei ole kavereita eikä elämää onnistuin vetämään itseni burnouttiin työnhaulla pian sen jälkeen kun valmistuin toisenasteen opinahjosta. Olen siis niinikään työnargomaani tai ainakin jos ryhdyn tekemään jotain paikkaan sillä yksinäisyyttä ja elämän puutetta. Eikä sekään helpota että yksinäisyys ja jatkuva yksinolo syö voimia niin paljon että olen välillä täysin toimintakyvytön. Mutta kuten jo kerran totesin, ihmisten keskellä olen kuin kala vedessä mutta yksin ollessa olen kuin kala kuivalla maalla. Yksinäisyys on todella stressaavaa, voimiavievää ja pahimmillaan lamaannuttavaa. Koen myös olevani palikkapelin neliskanttinen palikka jota elämä yrittää väkisin tunkea läpi pyöreästä aukosta.

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Kaverittomuus voi johtua vuorovaikutuksen ongelmista.

Minuakin pidetään sosiaalisena, mutta en ole 10v palkkatyöhistoriani aikana ystävystynyt kuin yhden ihmisen kanssa.

Hän on melko erakko.

Aina jonkinlainen näkymäyön seinä on tuntunut erottavan minut muista.

Olen aina kyllä ajatellut sen johtuneen enemmänkin siitä että jatkuvasti oltiin tienpäällä ja muutamassa paikasta toiseen äidin työpaikkojen perässä. En myöskään muuton jälkeen saanut pitää mitään yhteyttä entisiin luokkatovereihini sillä äiti halusi tehdä muutot aina salassa. Lisäksi en paljoa muualla kohdannukkaan samanikäisiä lapsia kuin eskarissa ja koulussa, muutoin minun piti pysyä kotona sillä se oli äidin mielestä kaikkein turvallisinta. Toisaalta, voi se myös olla että en osaa tai olen vain huono ylläpitämään sosiaalisia suhteita.

Saiko teille tulla kavereita kylään? Me ollaan muutettu muutamia kertoja ja vanhempani ovat aina tukeneet minua uusiin kaverisuhteisiin vähän niiden vanhojen kustannuksella. Mun parhaat kaverit kyllä itsekin muuttivat, joten suhteet päättyivät aika luontevasti. Alakoululaisilla ja päiväkotilapsilla kaverit helpommin jäävät vanhoille asuinalueille, eikä heihin jaksa pitää yhteyttä. En ole vihainen vanhemmilleni. Sain aina koulusta uusia ystäviä :)

Kuulostaa, että äidilläsikn olisi jotain neuropsykiatrista taustaa (vahvasti perinnöllinen!).

Olisiko hänelläkin ADHD tai autismi, joka selittää hänen erikoista käytöstä. Ei se tietenkään tee äitisi toiminnasta hyväksyttyä, mutta ymmärrettävämpää. Ehkä voisitte yhdessä miettiä näitä suhteenne kipupisteitä vaikka oman terapeuttisi kanssa. Olethan terapiassa...? Toivottavasti! Kysy asiasta terapeutiltasi, älä näiltä vauva lehden lukijoilta - täällä on paljon huijareita ja ilkeitä ihmisiä. Apua saat ammattilaisilta tai vertaisilta! Soita tai mene autismisäätiön chattiin, sielläkin enemmän tietoa ja apua kuin täällä!!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olkoon, jos kuitenkin pärjäät elämässä

Miten sen nyt ottaa... koska minulla ei ole kavereita eikä elämää onnistuin vetämään itseni burnouttiin työnhaulla pian sen jälkeen kun valmistuin toisenasteen opinahjosta. Olen siis niinikään työnargomaani tai ainakin jos ryhdyn tekemään jotain paikkaan sillä yksinäisyyttä ja elämän puutetta. Eikä sekään helpota että yksinäisyys ja jatkuva yksinolo syö voimia niin paljon että olen välillä täysin toimintakyvytön. Mutta kuten jo kerran totesin, ihmisten keskellä olen kuin kala vedessä mutta yksin ollessa olen kuin kala kuivalla maalla. Yksinäisyys on todella stressaavaa, voimiavievää ja pahimmillaan lamaannuttavaa. Koen myös olevani palikkapelin neliskanttinen palikka jota elämä yrittää väkisin tunkea läpi pyöreästä aukosta.

Suosittelen hakeutumaan vertaistuen pariin! Onko sulla Facebook-tili? Jos ei, niin luo sellainen. Osallistu autistien ryhmiin, käy tsekkaamassa ADHD-ryhmät ja muut. Kysyi, miten pääsisit suljettuihin ryhmiin ja tapaamisiin. Aloita sosiaalinen elämä samanoloisten kanssa - se voimaannuttaa ja auttaa sinua eteenpäin.

Sinulla voi olla ekstrovertti temperamentti, joka ahdistuu ja masentuu yksin. Yritä löytää kivoja sosiaalisia kontakteja. Monet autistit viihtyvät kyllä yksin, mutta miksei temperamentti vaikuttaisi myös tähän. Kysyi terapeutiltadi neuvoja! Onhan sinulla terapeutti? Jos ei, hae lähete terapiaan. Olet nuori ja saat sen!

Tyttöjen asperger voi jäädä jopa huomaamatta, sillä he osaavat paljon poikia paremmin sopeutua, opetella tapoja olla kuten muut ympärillä. Lisäksi siihen päälle yksilölliset erot, ei ole kahta samanlaista autisminkirjolaista, on hyvin mielenkiintoista että aloittajan dg täällä näin herkästi torjuttiin. Ystäväni, asnainen, on hyvin samanlainen. Rohkea, innostunut, sanavalmis, perustelee kantansa, sosiaalinen tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Kaverittomuus voi johtua vuorovaikutuksen ongelmista.

Minuakin pidetään sosiaalisena, mutta en ole 10v palkkatyöhistoriani aikana ystävystynyt kuin yhden ihmisen kanssa.

Hän on melko erakko.

Aina jonkinlainen näkymäyön seinä on tuntunut erottavan minut muista.

Olen aina kyllä ajatellut sen johtuneen enemmänkin siitä että jatkuvasti oltiin tienpäällä ja muutamassa paikasta toiseen äidin työpaikkojen perässä. En myöskään muuton jälkeen saanut pitää mitään yhteyttä entisiin luokkatovereihini sillä äiti halusi tehdä muutot aina salassa. Lisäksi en paljoa muualla kohdannukkaan samanikäisiä lapsia kuin eskarissa ja koulussa, muutoin minun piti pysyä kotona sillä se oli äidin mielestä kaikkein turvallisinta. Toisaalta, voi se myös olla että en osaa tai olen vain huono ylläpitämään sosiaalisia suhteita.

Saiko teille tulla kavereita kylään? Me ollaan muutettu muutamia kertoja ja vanhempani ovat aina tukeneet minua uusiin kaverisuhteisiin vähän niiden vanhojen kustannuksella. Mun parhaat kaverit kyllä itsekin muuttivat, joten suhteet päättyivät aika luontevasti. Alakoululaisilla ja päiväkotilapsilla kaverit helpommin jäävät vanhoille asuinalueille, eikä heihin jaksa pitää yhteyttä. En ole vihainen vanhemmilleni. Sain aina koulusta uusia ystäviä :)

Kuulostaa, että äidilläsikn olisi jotain neuropsykiatrista taustaa (vahvasti perinnöllinen!).

Olisiko hänelläkin ADHD tai autismi, joka selittää hänen erikoista käytöstä. Ei se tietenkään tee äitisi toiminnasta hyväksyttyä, mutta ymmärrettävämpää. Ehkä voisitte yhdessä miettiä näitä suhteenne kipupisteitä vaikka oman terapeuttisi kanssa. Olethan terapiassa...? Toivottavasti! Kysy asiasta terapeutiltasi, älä näiltä vauva lehden lukijoilta - täällä on paljon huijareita ja ilkeitä ihmisiä. Apua saat ammattilaisilta tai vertaisilta! Soita tai mene autismisäätiön chattiin, sielläkin enemmän tietoa ja apua kuin täällä!!!!

Toki sai tulla ja yleensä muutaman kerran kävivätkin, mutta sen jälkeen eivät kovin mielellään halunneet käydä. Esittivät usei että muuta menoa tai että eivät vain nyt jaksa tulla. Luulen kuitenkin että syy oli meillä kotona. Muiden luo taas äiti ei päästänyt minua, sillä pelkäsi kokoajan että minulle käy jotain tai satutan itseni. Pelkästään pieni mustelma riitti siihen että sain juutia ja moitteita. Jatkuvasti varoitteli minua kaikista vaaroista, loukkaantumisesta ja kuolemanriskeistä. Itse taas reagoin siihen pelkäämällä ja aloin myös lopulta pelkäämään ihan tavallisia asioita kuten portaita ja polkupyörällä ajamista. Onneksi sentään olen viimein aikuisikään mennessä alkanut pääsemään eroon näistä lapsuudessa syntyneistä peloista.

Ap alkaa jo kuulostamaan liian epäuskottavalta. Ei kenelläkää voi oikeasti olla noin kamala lapsuus. Eihän?

Mitä Asperger-piirteitä sinulla sitten on?

Autismin kirjo on laaja, ja kahta samanlaista as-ihmistä tuskin on. Diagnoositkin ovat vain keinotekoinen järjestelmä, joilla koitetaan nimetä joukkoa piirteitä. Diagnoosin itsessään ei pitäisi määrittää ketään. Mutta Aspergerin oireyhtymälläkin on tietyt kriteerit, joiden pitäisi täyttyä.

Kiinnostaisi oman ammatin näkökulmasta perehtyä erilaisin diagnoosin saaneisiin, näitä diagnoosirajatapauksia tulee omassa työssä ja tiimissä pohdittua kuitenkin viikottain.

Voisiko olla hyvä perehtyä mitä narsuäidin käytös aiheuttaa lapsessa. Ei tarvitse olla geenit "vialla". Aiheesta on ollut paljon kirjoituksia.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla hyvä perehtyä mitä narsuäidin käytös aiheuttaa lapsessa. Ei tarvitse olla geenit "vialla". Aiheesta on ollut paljon kirjoituksia.

Norsuäidin?

psykologi kirjoitti:

Mitä Asperger-piirteitä sinulla sitten on?

Autismin kirjo on laaja, ja kahta samanlaista as-ihmistä tuskin on. Diagnoositkin ovat vain keinotekoinen järjestelmä, joilla koitetaan nimetä joukkoa piirteitä. Diagnoosin itsessään ei pitäisi määrittää ketään. Mutta Aspergerin oireyhtymälläkin on tietyt kriteerit, joiden pitäisi täyttyä.

Kiinnostaisi oman ammatin näkökulmasta perehtyä erilaisin diagnoosin saaneisiin, näitä diagnoosirajatapauksia tulee omassa työssä ja tiimissä pohdittua kuitenkin viikottain.

Hei, sinä vauva.fi-neuropsykologi tms.

Tässä on aivan mahtavat videot brittiläiseltä kokemus asiantuntijalta Saralta. Ne kertovat autismista ja ns. mielen mallista, josta sen yhteydessä paljon puhutaan. Voitte vaikka katsoa yhdessä jossain tiimipalaverissa niin ymmärrätte lisää autismikirjosta.

Kannattaa kaikkien muidenkin katsoa! Erityisesti aloittajan... Kirjolla olijat tarvitsevat voimaantumista, ei parantumista epätyypillisistä piirteistään!

What is Autism to you? Loistava video:

Neurokirjo kunniaan! Erilaisuus on rikkautta :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Kaverittomuus voi johtua vuorovaikutuksen ongelmista.

Minuakin pidetään sosiaalisena, mutta en ole 10v palkkatyöhistoriani aikana ystävystynyt kuin yhden ihmisen kanssa.

Hän on melko erakko.

Aina jonkinlainen näkymäyön seinä on tuntunut erottavan minut muista.

Olen aina kyllä ajatellut sen johtuneen enemmänkin siitä että jatkuvasti oltiin tienpäällä ja muutamassa paikasta toiseen äidin työpaikkojen perässä. En myöskään muuton jälkeen saanut pitää mitään yhteyttä entisiin luokkatovereihini sillä äiti halusi tehdä muutot aina salassa. Lisäksi en paljoa muualla kohdannukkaan samanikäisiä lapsia kuin eskarissa ja koulussa, muutoin minun piti pysyä kotona sillä se oli äidin mielestä kaikkein turvallisinta. Toisaalta, voi se myös olla että en osaa tai olen vain huono ylläpitämään sosiaalisia suhteita.

Saiko teille tulla kavereita kylään? Me ollaan muutettu muutamia kertoja ja vanhempani ovat aina tukeneet minua uusiin kaverisuhteisiin vähän niiden vanhojen kustannuksella. Mun parhaat kaverit kyllä itsekin muuttivat, joten suhteet päättyivät aika luontevasti. Alakoululaisilla ja päiväkotilapsilla kaverit helpommin jäävät vanhoille asuinalueille, eikä heihin jaksa pitää yhteyttä. En ole vihainen vanhemmilleni. Sain aina koulusta uusia ystäviä :)

Kuulostaa, että äidilläsikn olisi jotain neuropsykiatrista taustaa (vahvasti perinnöllinen!).

Olisiko hänelläkin ADHD tai autismi, joka selittää hänen erikoista käytöstä. Ei se tietenkään tee äitisi toiminnasta hyväksyttyä, mutta ymmärrettävämpää. Ehkä voisitte yhdessä miettiä näitä suhteenne kipupisteitä vaikka oman terapeuttisi kanssa. Olethan terapiassa...? Toivottavasti! Kysy asiasta terapeutiltasi, älä näiltä vauva lehden lukijoilta - täällä on paljon huijareita ja ilkeitä ihmisiä. Apua saat ammattilaisilta tai vertaisilta! Soita tai mene autismisäätiön chattiin, sielläkin enemmän tietoa ja apua kuin täällä!!!!

Toki sai tulla ja yleensä muutaman kerran kävivätkin, mutta sen jälkeen eivät kovin mielellään halunneet käydä. Esittivät usei että muuta menoa tai että eivät vain nyt jaksa tulla. Luulen kuitenkin että syy oli meillä kotona. Muiden luo taas äiti ei päästänyt minua, sillä pelkäsi kokoajan että minulle käy jotain tai satutan itseni. Pelkästään pieni mustelma riitti siihen että sain juutia ja moitteita. Jatkuvasti varoitteli minua kaikista vaaroista, loukkaantumisesta ja kuolemanriskeistä. Itse taas reagoin siihen pelkäämällä ja aloin myös lopulta pelkäämään ihan tavallisia asioita kuten portaita ja polkupyörällä ajamista. Onneksi sentään olen viimein aikuisikään mennessä alkanut pääsemään eroon näistä lapsuudessa syntyneistä peloista.

Hyvä juttu! Terapia auttanut :)

Tässä sinulle ihana ja voimaannuttava musiikkivideo viikonlopun kunniaksi:

Tämä video juhlistaa Take off the mask- kampanjaa, joka on käynnissä juuri nyt :) Hienoa, että tulit kaapista! Kirjo on kuin sateenkaari - ollaan ylpeästi ja rohkeasti erilaisia!!

#takeoffthemask

Anteeksi, väärä risuaita... tässä oikea:

#TakeTheMaskOff (facebookissa)

Ollaan kaikki erilaisia :) ihanaa viikonloppua<3

Vierailija kirjoitti:

Ap alkaa jo kuulostamaan liian epäuskottavalta. Ei kenelläkää voi oikeasti olla noin kamala lapsuus. Eihän?

Hei, vaikka tämä olisikin feikkisivu, joku on silti kiinnostunut autismikirjosta :)

Vai onko?