Se, että lakkaa olemasta entiselle aviomiehelle olemassa eron jälkeen, onko se teistä ihan normaalia?

Se on suorastaan toivottavaa. Itsellä exät jää roikkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on todella omituista, ettei lastensa äitiä kunnioita edes sen vertaa, että pysyisi "väleissä". Jos mies vihaa lasten äitiä, silloin hän vihaaa myös osaa hänen lapsissaan.

Olet oikeassa. 

Äitini rakastui ikuisuus sitten esimieheensä ja muutti pois sisarukseni ja minun kanssa, kun isä oli töissä.

Isä totesi joitain vuosia sitten jyrkästi, että "sen avioliiton minä haluan unohtaa". Kuuntelemassa olin minä, kyseisen avioliiton lapsi.

Pidin tilannetta järjettömänä. Minulla ei ollut eroon osaa eikä arpaa.

Vierailija kirjoitti:

Se on suorastaan toivottavaa. Itsellä exät jää roikkumaan.

Mua jotenkin ottaa päähän tällaiset kommentit. Eikö kukaan ajattele niitä lapsia? Tää on jotenkin niin minäminäminä -ajattelua ja oma ego on se kaikista tärkein. Lapsille saattaisi olla kuitenkin tärkeää, että äiti ja isä olisivat kavereita. Mutta ei... minäminäminääääääää

No mä en kyllä ole entisen aviomiehen kanssa missään yhteyksissä enkä tekemisissä muuta kuin vain lasten asiat, käytännössä tapaamisajankohtien muodossa. En tiedä yhtään mitä hänelle kuuluu ja miten menee jne. ja miksi pitäisikään, hän on valintansa tehnyt enkä jaksa exän nyxien skitsoiluja. Helpoin kuvio on näin, vaikka itselläni ei olisi mitään sitä vastaan että olisimme kavereita. Paljon paskaa on tapahtunut mutta kaiken kanssa olen sinut ja asiat käsitellyt itekseni. Elämä on hyvää.

Miksi ap roikut?

Vastaakohan ap siihen, että mitä se haluaisi vielä tehdä exänsä kanssa? Minusta ne välttämättömät asiat olisi riittävä. Mutta kiinnostaisi tietää mitä ap ajaa takaa.

Ap, ymmärrän hyvin tunteesi. Minulle kävi samalla tavalla. Kun olisin halunnut puhua, hän sanoi, että pärjää paremmin ilman minua. Poisti facesta jne.

Itse koen myös, että enpä tainnut olla järin tärkeä. Tämä välien katkaisu ja puhumisesta kieltäytyminen on viivästänyt minun eroprosessia suunnattomasti. En ollut minkään arvoinen.

Kai tämä tästä vielä joskus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on suorastaan toivottavaa. Itsellä exät jää roikkumaan.

Mua jotenkin ottaa päähän tällaiset kommentit. Eikö kukaan ajattele niitä lapsia? Tää on jotenkin niin minäminäminä -ajattelua ja oma ego on se kaikista tärkein. Lapsille saattaisi olla kuitenkin tärkeää, että äiti ja isä olisivat kavereita. Mutta ei... minäminäminääääääää

Millä tavalla kavereita?

Vierailija kirjoitti:

No mä en kyllä ole entisen aviomiehen kanssa missään yhteyksissä enkä tekemisissä muuta kuin vain lasten asiat, käytännössä tapaamisajankohtien muodossa. En tiedä yhtään mitä hänelle kuuluu ja miten menee jne. ja miksi pitäisikään, hän on valintansa tehnyt enkä jaksa exän nyxien skitsoiluja. Helpoin kuvio on näin, vaikka itselläni ei olisi mitään sitä vastaan että olisimme kavereita. Paljon paskaa on tapahtunut mutta kaiken kanssa olen sinut ja asiat käsitellyt itekseni. Elämä on hyvää.

Miksi ap roikut?

en roiku. Mistä niin päättelet?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on siis yhtieisä lapsia, eli olen miehen lasten äiti.

Mies petti ja sitten lopulta meni uuteen suhteeseen. Mies on ilmoittanut, ettei halua olla tekemisissä kuin välttämättömissä asioissa.

Mä olen kokenut tän jotenkin todella loukkaavana. Olen kuitenkin hänen lasten äiti. Mutta näinkö se oikeasti menee?

On ihan nomaalia. Jos hän arvostaisi sinua, hän ei olisi pettänyt ja jättänyt. Sopeudu.

Riippuu tietenki asiasta mikä johti eroon. Me erottiin, kun oltiin sit ystäviä vaan ja päätettiin lopettaa yhteinen arkielo. Mutta olen  exäni kanssa tekemisissä joko puhelimessa tai nähdään. Eikä ole estettä ollut, että toinen löytää uuden kumppanin. Mies löysi ja itse en ole edes halunnut etsiä. Olen miehen nykyisen kumppanin hyvä ystävä mikä on hienoa minun mielestäni. Huomenna ex miehen nainen tulee minun luokse viettää iltaa, kun lapsi lähtee exäni kanssa mökille.

Kerro jo mitä muuta haluat miehestä kuin hoitaa ne välttämättömät asiat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on suorastaan toivottavaa. Itsellä exät jää roikkumaan.

Mua jotenkin ottaa päähän tällaiset kommentit. Eikö kukaan ajattele niitä lapsia? Tää on jotenkin niin minäminäminä -ajattelua ja oma ego on se kaikista tärkein. Lapsille saattaisi olla kuitenkin tärkeää, että äiti ja isä olisivat kavereita. Mutta ei... minäminäminääääääää

Oletetaan tilanne, että olet laittanut aina perheen etusijalle ja oman kumppanisi myös. Olet ollut uskollinen tiimipelaaja. Sitten toinen kohtelee paskasti, pettää, jättää, eikä arvosta panostustasi. Miksi pitäisi yrittää olla sellaisen kanssa kaveri? Jos tunteet on kuolleet ja kokee tulleensa loukatuksi ja petetyksi, niin ei ole järkeä esittää olevansa kaveri.

Mitä ap vielä haluaa siitä miehestä?

Meillä on 6v suhde takana josta reilu 5v asuttiin yhdessä, suhde arkipäiväistyi ja muuttui pikku hiljaa kaverilliseksi, seksi jäi. Hän oli kuitenkin vuosi yksi parhaista ystävistäni. Kun erottiin ei mennyt kuin pari kk kun löysi Tinderistä jonkun panon joka sitten kiristi hänet suhteeseen (kuulemma ei ollut vielä valmis mutta se nainen uhkaili että sitten koko juttu menee poikki ellei rupea sen kanssa parisuhteeseen), exä aluksi myös valitteli että ne on niin erilaisia ja se akka pomotteleva yms. No reilun 2v päästä erostamme ne oli jo naimisissa ja sai esikoisen. Jotenkin niin petetty olo kun ei mun kanssa ollut mitään puhetta lapsista tai häistä, mies ei panostanut romantiikkaan vaikka pyysin monesti, vaikka edes tuomaan kukkia, ei tuonut. Siihen se yhteydenpitokin jäi, ei enää kuulu mitään ja jos kysyn kuulumisia vastauksena "hyvää kuuluu", ei kysele enää mun kuulumisia. Kertoi joskus ettei se muija tykkää kun viestittelee mun kanssa. Exän isoveli on ollu koko ajan väleissä sen exän kanssa ja ne vieraili toistensa juhlissa ja häissä ja pyöri yhdessä porukalla jossa uudet kumppanit mukana. Jotenkin kuvittelin että meillä olisi myös näin, nyt hän on pyyhkinyt mut kokonaan elämästä vaikka eron aikana oli puhe että ollaan jatkossakin kavereita :(

Kun tunteet on pois, niin ei siinä halua enää kaveria leikkiä. Lasten ei tarvitse kuunnella kiukuttelua eikä erimielisyyksiä, koska keskitytään asioiden hoitamiseen eikä tunteita sekoiteta kuvioon.

Vaimo lähti jokunen vuosi sitten melkein 15 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen. On nyt uudessa liitossa. Pyysin häntä vielä harkitsemaan ennen lopullista eroa, mutta ei kiinnostanut. Nyt hoidan vain pakolliset lapsiin liittyvät asiat ja ajattelen kuvainnollisesti että vaimoni on kuollut. Häntä ei ole minulle enää oleamssa. Siten saan omat tunteeni pidettyä kurissa ja jos hän yrittää höpötellä jotain yleistä perhearjestaan lasten varjolla niin katselen vaan hiljaa tylysti poispäin ja annan ymmärtää ettei kiinnosta. Yleensä hän sitten lopettaa nopeasti. Lapsiani rakastan kovasti, mutta heidän äitiään en voi hänen temppunsa jälkeen arvostaa.

Ap haluaa jotain, muttei kerro mitä. Vaikea vastata mitään kun on niin suppeat alkutiedot.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi niin, mutta ilman lapsia. Eli eksä katosi 20 vuoden jälkeen kuin pieru Saharaan. Sen verran viestitteli, että oli kuulemma ollut onnellinen viimeiseen vuoteen saakka, jolloin oli päättänyt, että haluaa jotain parempaa: kauniimpaa, nuorempaa, varakkaampaa. Laittoi avioeron vireille ja heippa.

Minulla ei siis ollut hänen silmissään ilmeisesti mitään arvoa; liekö koskaan minua rakastanutkaan. Oli rankkaa ja otti päähän, henki meinasi mennä.

Enää en perinteiseen parisuhteeseen aio sortua. Friends with benefits toimii hyvän ystävän kanssa, ja tiedän, että vaikka seksi loppuisi, ystävyys ei (on näet kestänyt jo vuosikymmeniä ja harrastettiin satunnaista seksiä ennen avioliittoanikin).

Romantiikka on yliarvostettua roskaa.

Jos hän ei enää ollut onnellinen kanssasi ja siirtyi elämässään eteenpäin, niin miksi hänen olisi pitänyt jäädä osaksi elämääsi? Oletko ystävä kaikkien exiesi kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on todella omituista, ettei lastensa äitiä kunnioita edes sen vertaa, että pysyisi "väleissä". Jos mies vihaa lasten äitiä, silloin hän vihaaa myös osaa hänen lapsissaan.

Olet oikeassa. 

Äitini rakastui ikuisuus sitten esimieheensä ja muutti pois sisarukseni ja minun kanssa, kun isä oli töissä.

Isä totesi joitain vuosia sitten jyrkästi, että "sen avioliiton minä haluan unohtaa". Kuuntelemassa olin minä, kyseisen avioliiton lapsi.

Pidin tilannetta järjettömänä. Minulla ei ollut eroon osaa eikä arpaa.

Isä piti varmaan myös järjettömänä sitä, että hänet hylättiin raukkamaisesti katoamalla ja samalla riistettiin lapsetkin. Noinkohan hän koskaan sai äidiltäsi mitään selitystä asiaan. En minä ihmettele yhtään että tuollaisen haluaa unohtaa.

Kokonaan eri asia on sitten mitä kukakin käsittää avioliittoon kuuluvaksi. Joillekin se on aikuisten välinen parisuhde, toisille koko elämä perheineen.