Lue keskustelun säännöt.
Te joita ajatus raskaana olemisesta on etukäteen inhottanut: miten raskaus sujui?
03.08.2018 |
Kysyn tätä erittäin kiinnostuneena, sillä olen siinä elämänvaiheessa että lasta olisi tarkoitus alkaa yrittämään, ehkä ensi vuonna. Niin kauan kuin muistan on ajatus lapsista ollut mukava, mutta itse raskausaika (ja luonnollisesti myös itse synnytys) on tuntunut suorastaan inhottavalta ajatukselta.
Tarkoitan sitä, että minua ei viehätä ajatus vauvamasusta, eikä ulkopuolisten ihailusta tai masun taputtelusta. En halua koskaan muutenkaan kiinnittää millään lailla huomiota itseeni, ja raskaus nyt tietenkin näkyy kaikille. Muutenkaan vauvamahat eivät mielestäni ole mitenkään suloisia, vaan herättävät lähinnä ajatuksen kaikenlaisista fyysisistä vaivoista ja oireista.
En edes osaa listata kovin kattavasti mikä kaikki minua arveluttaa, mutta kaiken kaikkiaan en haluaisi olla raskaana, vaikka lapsen haluankin. Onko kukaan täällä tuntenut samalla tavalla, ja miten raskaus sitten lopulta sujui?
Kommentit (20)
Mielenkiintoinen keskustelunavaus, johon toivottavasti saadaan muitakin vastauksia kuin mustavalkoista jeesustelua, että jos ällöttää/pelottaa, niin ei ole kypsä lisääntymään blaa blaa... Itselläni myös samat aatokset. Muutaman vuoden sisällä asia myös ajankohtainen, ja muuten lasta varten olosuhteet alkavat olla todella hyvät: vakituiset ja riittävät tulot, hyvä, pitkäaikainen ja vakaa parisuhde, vahvistunut tunne siitä, että perheen haluamme. Mutta se raskaus ja synnytys todella jännittää ja joiltain osin inhottaa. Raskausvatsat ovat aina näyttäneet minusta hurjilta ja pelottavilta, ihan kuin nahka voisi revetä hetkenä minä hyvänsä. Lisäksi kaikki mahdolliset komplikaatiot sekä raskausaikana että synnytyksessä, entä jos vauvalle käy jotain... Oma suhteeni vartalooni on myös rankan kiusaamisen vuoksi ollut aina vähän kehnolla tolalla, ja vasta viime vuosina olen onnistunut tekemään rauhan sen suhteen. Entä jos oma raskauden muokkaama vartaloni alkaakin ahdistaa minua jälleen haitallisen paljon? Silloinkin ihmiset ovat kärkkäitä tuomitsemaan pinnallisuudesta tietämättä syitä ja taustoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tuntenut juuri noin. Aika hirveää se sitten olikin, neuvolakäynnit ahdistavia ja lisäksi sain vielä kaikenlaista harvinaisempaa vaivaa raskaudesta, tai siis se aiheutti minulle muutaman sairauden. Mutta lapsesta olen onnellinen, toista en halua tehdä.
Voi ei, ihan varmasti minullekin käy noin :( Minua ei siis häiritse esim. vauvan tuomat lisäkilot, olen hiuken pullea jo valmiiksi, mutta kaikki raskausoireet ja silmiinpistävä, hankala maha... Ja neuvolakäynnit, epämukava ajatus toden totta! Samoin olen ajatellut että yksi saa riittää, jos siis niin onnekas olen että sen yhdenkin saan. Periaatteessa kaksi olisi parempi luku, mutta tuskin minäkään haluan toista tehdä, ja siinä kärsisi jo urakehityskin liikaa.
Ap
Helposti. Mua oikeastaan alkoikin ajatus raskaudesta ja synnytyksestä inhottaa aikuisena, kun aloin kuulla muiden kuin omaan sukuuni kuuluvien naisten kertomuksia aiheesta.
Kun sitten tulin raskaaksi, odotin, että tästä ne kauhut alkaa... kunnes huomasin että hei, tämä taitaa olla peritty juttu... helppo raskaus, helppo synnytys. Siksi niistä ei mun suvussa tehty numeroa!
En ole koskaan halunnut lapsia muutenkaan, mutta ajatus raskaana olemisesta on se viimeinen niitti arkkuun. Minä kyllä pidän mahoista jos näen jollain, joku naiseuden ikiaikaisuus siinä tilassa on, mutta ei puhettakaan että koskaan haluaisin olla itse paksuna. Mutta tuota, tämän nyt joku ottaa kuitenkin esille jossain vaiheessa; oletko koskaan, vakavasti, harkinnut adoptiota? Vauvoja ja aivan pieniä lapsia on mm. itä-euroopassa vaikka miten paljon. Voisit antaa elämän jollekkin jonka oma äiti tai isä ei ole sitä voinut suoda.
Jaa miten mennyt..? Kuin hiiliä poltellen. Kamalaa, hirveää.. Huoli vauvasta, itse kuin pökkelö, jatkuva syömisien tarkkailu, huoli jokaisen rehkimisen jälkeen, mitään ei ole oikein uskaltanut tehdä, ärsyttävät neuvola tädit ja lääkärit, oma mieli heitteli..
Mutta silti, 5 kertaa sen jaksanut. Palkinto on ihana. En vaihtaisi pois yhtäkään odotusta enkä synnytystä. Niistä kun on tullut maailman ihanimmat lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen keskustelunavaus, johon toivottavasti saadaan muitakin vastauksia kuin mustavalkoista jeesustelua, että jos ällöttää/pelottaa, niin ei ole kypsä lisääntymään blaa blaa... Itselläni myös samat aatokset. Muutaman vuoden sisällä asia myös ajankohtainen, ja muuten lasta varten olosuhteet alkavat olla todella hyvät: vakituiset ja riittävät tulot, hyvä, pitkäaikainen ja vakaa parisuhde, vahvistunut tunne siitä, että perheen haluamme. Mutta se raskaus ja synnytys todella jännittää ja joiltain osin inhottaa. Raskausvatsat ovat aina näyttäneet minusta hurjilta ja pelottavilta, ihan kuin nahka voisi revetä hetkenä minä hyvänsä. Lisäksi kaikki mahdolliset komplikaatiot sekä raskausaikana että synnytyksessä, entä jos vauvalle käy jotain... Oma suhteeni vartalooni on myös rankan kiusaamisen vuoksi ollut aina vähän kehnolla tolalla, ja vasta viime vuosina olen onnistunut tekemään rauhan sen suhteen. Entä jos oma raskauden muokkaama vartaloni alkaakin ahdistaa minua jälleen haitallisen paljon? Silloinkin ihmiset ovat kärkkäitä tuomitsemaan pinnallisuudesta tietämättä syitä ja taustoja.
Samaa mieltä, raskausmahoissa on jotain pelottavaa! Vaikka tiedän että raskaus on maailman luonnollisin asia, tuntuu se silti yksinkertaisesti luonnottomalta. Myös tilanteen hallitsemattomuus tuntuu kamalalta. Aiemmin pelkäsin ennen kaikkea synnytystä, mutta viime aikoina huomio on kiinnittynyt melkein enemmän itse raskauteen. Uskon, että saatan synnytyksessä hyvinkin panikoida niin, että minut pitää kolkata tajuttomaksi tai jotain, ja jotenkin pystyn luottamaan siihen että alan ammattilaiset osaavat pitää tilanteen hallinnassa. Toivon ainakin. Itse raskausajan saa olla omillaan.
Voin vain kuvitella miten vaikeaksi tilanne voi pahimmillaan mennä, jos taustalla on vielä sellaisia traumoja kehon suhteen kuin sinulla. Toivottavasti tilanne ei kuitenkaan mene kovin pahaksi!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jaa miten mennyt..? Kuin hiiliä poltellen. Kamalaa, hirveää.. Huoli vauvasta, itse kuin pökkelö, jatkuva syömisien tarkkailu, huoli jokaisen rehkimisen jälkeen, mitään ei ole oikein uskaltanut tehdä, ärsyttävät neuvola tädit ja lääkärit, oma mieli heitteli..
Mutta silti, 5 kertaa sen jaksanut. Palkinto on ihana. En vaihtaisi pois yhtäkään odotusta enkä synnytystä. Niistä kun on tullut maailman ihanimmat lapset.
Siis mikä juttu tuo on, että mitään ei uskalla tehdä ja huolettaa rehkimisen jälkeen? Eikö nykyään just olla sitä mieltä, että normaalisti voi elää? Vanhemmilta naisilta olen tuota kuullut, että pitäisi varoa kaikenlaista rehkimistä ja nostelua ja muuta, siksi mietin, että mistä nuo neuvot tulee? Kun ei neuvolassa ja netissä mitään sanota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan halunnut lapsia muutenkaan, mutta ajatus raskaana olemisesta on se viimeinen niitti arkkuun. Minä kyllä pidän mahoista jos näen jollain, joku naiseuden ikiaikaisuus siinä tilassa on, mutta ei puhettakaan että koskaan haluaisin olla itse paksuna. Mutta tuota, tämän nyt joku ottaa kuitenkin esille jossain vaiheessa; oletko koskaan, vakavasti, harkinnut adoptiota? Vauvoja ja aivan pieniä lapsia on mm. itä-euroopassa vaikka miten paljon. Voisit antaa elämän jollekkin jonka oma äiti tai isä ei ole sitä voinut suoda.
Olen ajatellut, mutta mies ei halua adoptoida. Kunnioitan sitä faktaa, enkä halua painostaa häntä luopumaan biologisesta jälkeläisestä siksi, että minulla ei olisi 9kk:n ajan kurjaa. Ehkä sitten, jos haluamme lisää lapsia?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa miten mennyt..? Kuin hiiliä poltellen. Kamalaa, hirveää.. Huoli vauvasta, itse kuin pökkelö, jatkuva syömisien tarkkailu, huoli jokaisen rehkimisen jälkeen, mitään ei ole oikein uskaltanut tehdä, ärsyttävät neuvola tädit ja lääkärit, oma mieli heitteli..
Mutta silti, 5 kertaa sen jaksanut. Palkinto on ihana. En vaihtaisi pois yhtäkään odotusta enkä synnytystä. Niistä kun on tullut maailman ihanimmat lapset.
Siis mikä juttu tuo on, että mitään ei uskalla tehdä ja huolettaa rehkimisen jälkeen? Eikö nykyään just olla sitä mieltä, että normaalisti voi elää? Vanhemmilta naisilta olen tuota kuullut, että pitäisi varoa kaikenlaista rehkimistä ja nostelua ja muuta, siksi mietin, että mistä nuo neuvot tulee? Kun ei neuvolassa ja netissä mitään sanota.
Olen eri, mutta ainakin minulla oli alussa kohonnut keskenmenon riski ja kun siitä päästiin niin alkoikin sitten kohonnut ennenaikaisen synnytyksen riski, ja molemmista syistä sain useita kieltoja ja useiksi viikoiksi jopa käskyn olla vuodelevossa. Tietenkään tämä ei ollut ns. normaaliraskaus, koska meinasi mennä kesken ja meinasi syntyä pikkukeskosena. Mutta ei voi tietää etukäteen, että osuuko omalle kohdalle normaali raskaus vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa miten mennyt..? Kuin hiiliä poltellen. Kamalaa, hirveää.. Huoli vauvasta, itse kuin pökkelö, jatkuva syömisien tarkkailu, huoli jokaisen rehkimisen jälkeen, mitään ei ole oikein uskaltanut tehdä, ärsyttävät neuvola tädit ja lääkärit, oma mieli heitteli..
Mutta silti, 5 kertaa sen jaksanut. Palkinto on ihana. En vaihtaisi pois yhtäkään odotusta enkä synnytystä. Niistä kun on tullut maailman ihanimmat lapset.
Siis mikä juttu tuo on, että mitään ei uskalla tehdä ja huolettaa rehkimisen jälkeen? Eikö nykyään just olla sitä mieltä, että normaalisti voi elää? Vanhemmilta naisilta olen tuota kuullut, että pitäisi varoa kaikenlaista rehkimistä ja nostelua ja muuta, siksi mietin, että mistä nuo neuvot tulee? Kun ei neuvolassa ja netissä mitään sanota.
Olen eri, mutta ainakin minulla oli alussa kohonnut keskenmenon riski ja kun siitä päästiin niin alkoikin sitten kohonnut ennenaikaisen synnytyksen riski, ja molemmista syistä sain useita kieltoja ja useiksi viikoiksi jopa käskyn olla vuodelevossa. Tietenkään tämä ei ollut ns. normaaliraskaus, koska meinasi mennä kesken ja meinasi syntyä pikkukeskosena. Mutta ei voi tietää etukäteen, että osuuko omalle kohdalle normaali raskaus vai ei.
Ok, missä vaiheessa alussa se siis pääteltiin, että on kohonnut keskenmenon riski ja mistä asioista? Ihan siis siksi kiinnostaa, kun itsellä tuli keskenmeno :( ja miettii olisiko pitänyt olla jotenkin varovaisempi tai muuta.... vaikka kaikissa ohjeissa aina sanotaan, että normaalia elämää ei tarvitse lakata elämästä.
Minäkin tunsin noin. Mutta saadessani vauvamahan ihailin sitä. Myöhemmin taas inhotti.
Loppupeleissä se aika menee tosi nopeasti.
Synnytykseni käynnistettiin ja vesien mennessä kipu hyppäsi kattoon.
Tunnesiteen muodostus vauvaan vei kauan. Mutta lopulta se että hän on iloinen melkein saa minut itkemään onnesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tuntenut juuri noin. Aika hirveää se sitten olikin, neuvolakäynnit ahdistavia ja lisäksi sain vielä kaikenlaista harvinaisempaa vaivaa raskaudesta, tai siis se aiheutti minulle muutaman sairauden. Mutta lapsesta olen onnellinen, toista en halua tehdä.
Mitähän "muutamia sairauksia" raskaus aiheuttaa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tuntenut juuri noin. Aika hirveää se sitten olikin, neuvolakäynnit ahdistavia ja lisäksi sain vielä kaikenlaista harvinaisempaa vaivaa raskaudesta, tai siis se aiheutti minulle muutaman sairauden. Mutta lapsesta olen onnellinen, toista en halua tehdä.
Mitähän "muutamia sairauksia" raskaus aiheuttaa :D
Sain hepatoosin, pre-eklampsian ja karpaalitunnelisyndrooman. Raskauden aiheuttamia kaikki, toki ne paranee raskauden jälkeen. Mutta tekivät raskausajasta lähinnä sairastamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskaudesta meni fiilis kun sain kuulla odottavani poikaa.
Luulin ennen raskaaksi tuloa, että häpeäisin vauvamahaa ja koko raskaus epäilytti mm. painonnousun takia. Mulla on syömishäiriö taustaa, niin kaiketi se aiheutti niitä ajatuksia. Nyt olen raskaana noin puolivälin paikkeilla ja tämä on ihanaa! Tykkään vauvamahasta hirveästi ja oon niin ylpeä siitä. Mitään isompia vaivoja ei ole vielä tähän mennessä ollut, ja oon vain joka päivä ja hetki onnellinen tulevasta vauvastani. Synnytyksenkin uskon sujuvan hyvin, en pelkää kipua eikä mulla ole siihen liittyen muitakaan huolia. Ennen raskautta olin varma ettei minusta ole synnyttämään alakautta, pidin sektiota ainoana vaihtoehtona. Nyt siitäkin mieli täysin muuttunut.
Joku alapeukuttaa niitä kokemuksia, joissa ennakkoinhotus kääntynytkin ihan hyväksi kokemukseksi.
En tule lasta hankkimaan itse. En halua lisää pahoinvoivia lapsia maailmaan. Itsellä vaikea lapsuus, kiusaamiset ja kaikki. Minkä tähden rikkinäisen pitäisi yrittää kasvattaa ehjä lapsi? Tai siis ylipäätään onko mahdollista 😂
Tämän tavallaan sukurasitteen lisäksi en halua olla raskaana. Jos voitan lotossa, niin harkitsen uudelleen. Tällä hetkellä on toki töitä ja jees tulot jne, mutta taloudellisia kriisejä kokeneena ennen, en halua pienintäkään mahdollisuutta, että lapset joutuvat keskelle penninvenytystä.
Se on mun valinta. Tai meidän kummankin puhdas valinta. Onneksi! Ei tarvitse taas jättää miestä joka lässyttää lasten hankinnasta ja anoppi myös. Hankkikoot ihan toisen kanssa. Niin muuten teki eksäkin. Nyt on yh-isä.
Itsellä ei ikinä ollut mitään vaivakuumetta, eikä intoa raskauteen ja synnytykseen. Vauva-aika ja noi muut vaan on läpikäytävä, jos sen biologisen vauvan haluaa.
Itsellä perussairaus, jota kytätty koko raskausajan, lääkitystä vaihdettu muutamaan otteeseen. Raskauden puoleenväliin rankkaa pahoinvointia. Keskiraskauden aikaan alkoivat univaivat ja loppuraskaudesta tuli vakava raskausmyrkytys 15 kiloa nesteitä kroppaan ja kaikki jomotukset, liitoskivut ja uniongelmat. Ihan loppuraskaudesta vielä raskausarvet mahaan ja lopulta synnytys muuttui hätäsektioksi. Paljon tuli vietettyä aikaa sairaalassa ja meni viikkoja, että olin toimintakykyinen edes auttavalla tasolla sektion jälkeen.
Noi lääkärikäynnit ja neuvola on pienin paha koko jutussa ja itse kävin seurannoissa perussairauteni takia paljon! Kaikki lääkärit olivat huomaavaisia ja rehellisesti sanottuna itse kyllä mietin aina, että hyvä kun tarkistetaan ja toivottavasti vauvalla on kaikki hyvin. Neuvolakäynnit olivat hyvä juttu ja sai kuulla vauvan sykkeen. Vietin aikaa vain ystävieni ja perheeni kanssa , eikä ruokakaupassa kukaan tuntematon mitään mahaa tule taputtelemaan tai katso perään. Ei ketään tuntematonta kiinnosta sinun raskautesi.
Toista lasta ei tule, mutta ei minua kropan muutokset ja arvet harmita, kun näen tuon pienen nyytin hymyn.
Ystäväni taas näytti viikko synnytyksen jälkeen samalta, kuin ennen raskautta. Koko raskauden oli hyvinvoiva ja aktiivinen, eikä painokaan juuri noussut. Se on geeneistä ja tuurista kiinni miten käy.
Vierailija kirjoitti:
En tule lasta hankkimaan itse. En halua lisää pahoinvoivia lapsia maailmaan. Itsellä vaikea lapsuus, kiusaamiset ja kaikki. Minkä tähden rikkinäisen pitäisi yrittää kasvattaa ehjä lapsi? Tai siis ylipäätään onko mahdollista 😂
Tämän tavallaan sukurasitteen lisäksi en halua olla raskaana. Jos voitan lotossa, niin harkitsen uudelleen. Tällä hetkellä on toki töitä ja jees tulot jne, mutta taloudellisia kriisejä kokeneena ennen, en halua pienintäkään mahdollisuutta, että lapset joutuvat keskelle penninvenytystä.Se on mun valinta. Tai meidän kummankin puhdas valinta. Onneksi! Ei tarvitse taas jättää miestä joka lässyttää lasten hankinnasta ja anoppi myös. Hankkikoot ihan toisen kanssa. Niin muuten teki eksäkin. Nyt on yh-isä.
Miten sun VELA-aatteesi liittyy tähän ketjuun? Oletko ollut raskaana? Mene paasaamaan johonkin NATO-ketjuun, jos kerran on pakko lässyttää asiasta, jota ei kysytty.
Olen tuntenut juuri noin. Aika hirveää se sitten olikin, neuvolakäynnit ahdistavia ja lisäksi sain vielä kaikenlaista harvinaisempaa vaivaa raskaudesta, tai siis se aiheutti minulle muutaman sairauden. Mutta lapsesta olen onnellinen, toista en halua tehdä.