Mies ei halua leikkauttaa koiraa, koska "hänestä itsestään tuntuisi kamalalta menettää pallit"

pedo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä näköjään vastustetaan kastrointia paljon ja hyviä syitäkin näyttää olevan, mutta eikö leikkaamatta jättäminen tee koiran elämästä kuitenkin ihan hirveää kärsimystä? Vähän kuin jatkuvasti roikotettaisiin lihanpalaa nälkäisen koiran edessä.

Ei.

Perusteluja? En oikein usko, että koiran lisääntymisvietti on ihmisen vastaavaa kovin paljon alempi, ja useimmat ihmiset kuitenkin kärsivät/kärsisivät vastaavassa tilanteessa.

Kiitos vain mutta pidän mieluummin pallini vaikka en seksiä voikaan harrastaa.

Et ilmeisesti ole koira?

Vierailija kirjoitti:

Tämä leikkaamisinto on jotenkin tosi kuvottavaa. Siis se että ilman lääketieteellistä syytä silvotaan terveitä eläimiä. Itse en koirankasvattajana myy pentuja lainkaan sellaisille, jotka aikoo rutiinina leikkauttaa koiran ilman selkeää syytä (piilokiveksisyys, aikuisena jatkuva selkeä yliseksuaalisuus joka tekee koiran elämästä jatkuvaa stressiä, nartulla kohtutulehdus tms).

Jos ei pärjää esim. aikuisen koiran hormonien ja niiden aiheuttamien luonnollisten piirteiden ja käytösten kanssa, ei pidä ottaa koiraa. Siitä koirasta tulee vähemmän aito, aikuinen itsensä kun sen leikkauttaa. Se aito kokonainen luonne kun sisältää kaikki seksuaalisuuteen liittyvät vaistot ja toiminnotkin. Mutta kun ihmiset tykkää, kun koirasta tulee taas leikkisä ja pentumainen - kun se siis taantuu henkisesti aikuisesta lapseksi. Yhtä mukavaa kuin että jos ihmiset tekisivät omalle lapsilleen pakkostresilisaatioita tai lobotomioita, kun nämä on niin paljon helpompia käsitellä sen jälkeen.

voi vittu koiraihmiset on hulluja

Yksi tuttavani ei leikkauttanut urostaan vastaavasta syystä. On kylläkin nainen. 

Kammottava remmiräyhä ja sekä koiran että emännän elämä on yhtä kärsimystä. Ulkoiluttaa lähinnä yön pimeydessä, koska toisten urosten kohtaaminen on mahdotonta. 

Näinkin siis voi käydä. Ei varmasti suinkaan aina ja automaattisesti. 

Kuitenkin usein koiran elämä on paljon mielekkäämpää ja monipuolisempaa leikattuna. Nyt rajoittuu pariin pissalenkkiin päivässä. Mihinkään sitä ei oikein voi ottaa mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs miespuolinen työkaverini kauhisteli miten koiran miehisyys kärsii, kun kerroin aikovani viedä koiran kastraatioon. Kysyin häneltä, onko sitten mukavampi elää jatkuvassa kestopanetuksessa saamatta koskaan pesää. Meillä koira kärsi ja oli jatkuvassa stressissä ennen kastraatiota.

Nyt hetkinen hei. Erittäin harva mies haluaisi kastraation siksi "ettei saa koskaan pesää". Itse oon ollut ilman pesää 11 vuotta ja kiitos vaan, haluan pitää munani. Elämäni ei myöskään ole kärsimystä siksi etten enää edes halua sekaantua seksuaalisesti naaraisiin vaan hoidan tyydytykseni itse silloin kun haluan (koiratkin voi tehdä niin).

Onko koipeesi tarrannut koskaan nylkyttävä koira?

Vierailija kirjoitti:

Minä tiesin sen vatsallani jo ennakkoon.

Tässä on jo neljättä päivää vaivannut todella löysät ulosteet tai oikeastaan ehkäpä jo ripuli olisi oikea termi.

Outoa tässä on se, että aamuisin kun herään, niin pitää juosta vessaan ja suoli tyhjenee todella ärhäkästi miltei kerralla. Aamuisin vessassa tarvitsee rampata noin 2-4 kertaa. Ja tämän ripuloinnin jälkeen joskus tulee melko heikko olo.

Kuitenkin kun suoli on jo ihan täysin tyhjä, niin pystyn kuitenkin syömään ja juomaan ihan normaalisti, eikä vatsa tunnu siihen reakoivan mitenkaan huonosti, mutta kuitenkin sitten päivän mittaan ei tarvitse käydä lainkaan vessassa, vaan sitten taas seuraavana aamuna ja kaikki sitten tyhjeneekin taas ripulina ulos.

Olisiko mitään konsteja miten tämän vaivan voisi saada jotenkin kuriin? Olisi melko kiusallista jos tämä vaiva ehtisi jatkua ensi viikkoon saakka, kun työtkin alkaisi silloin, enkä todellakaan haluaisi mahdollisesti myöhästyä ripulin takia tai sitten siellä töissä käyttää aikaana vessassa ramppailuun.

Mitäh :"D

Vierailija kirjoitti:

pedo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä näköjään vastustetaan kastrointia paljon ja hyviä syitäkin näyttää olevan, mutta eikö leikkaamatta jättäminen tee koiran elämästä kuitenkin ihan hirveää kärsimystä? Vähän kuin jatkuvasti roikotettaisiin lihanpalaa nälkäisen koiran edessä.

Ei.

Perusteluja? En oikein usko, että koiran lisääntymisvietti on ihmisen vastaavaa kovin paljon alempi, ja useimmat ihmiset kuitenkin kärsivät/kärsisivät vastaavassa tilanteessa.

Kiitos vain mutta pidän mieluummin pallini vaikka en seksiä voikaan harrastaa.

Et ilmeisesti ole koira?

Mikä paljasti?

Kun meille tuli eka koira, narttu ja leikattiin se ekojen juoksujen jälkeen, naapuri ja veli kauhisteli asiaa. Molempien vanhat koirat kuolivat tuskaisesti kohtutulehdusten takia.

Olisi saanut pari lisävuotta.

Uroksille jos kehittyy urosagressiivisuus, se ei lähde enää pois joten on parempi leikata ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttavani ei leikkauttanut urostaan vastaavasta syystä. On kylläkin nainen. 

Kammottava remmiräyhä ja sekä koiran että emännän elämä on yhtä kärsimystä. Ulkoiluttaa lähinnä yön pimeydessä, koska toisten urosten kohtaaminen on mahdotonta. 

Näinkin siis voi käydä. Ei varmasti suinkaan aina ja automaattisesti. 

Kuitenkin usein koiran elämä on paljon mielekkäämpää ja monipuolisempaa leikattuna. Nyt rajoittuu pariin pissalenkkiin päivässä. Mihinkään sitä ei oikein voi ottaa mukaan. 

Tämä liittyy varmaan hyvin paljon koirarotuun. Meidän shetlanninlammaskoira ei tarvitse edes hihnaa kun pallit jalkojen välissä kulkee nätisti vierellä vaikka muita koiria ohi meneekin.

Koirista en tiedä, mutta kollikissat ainakin mouruaa niin jumalattomasti ja merkkailee paikkoja, että pallien leikkuu on ollut itsestäänselvyys. Leikkauksen jälkeen ovat leppoisia, eikä mitään haittaa ole ollut havaittavissa. Turhaan ei kenenkään palleja tietysti pidä leikkauttaa, mutta tarpeen vaatiessa kannattaa.

Kylläpä täällä av mammat vastustaa leikkauksia, ilmankos suomessa ja maailmassakin on niin paljon kodittomia eläimiä.

Viisi urosta ollut elämän aikana, ja niistä neljä kastroitu. Kastroimaton sitten kehitti vanhemmiten eturauhasongelmia ja virtsatietulehduksia, kastroiduilla niitä ei ollut. Mitään virtsantiputteuja ei uroksilla myöskään ole. Oma mies myös oli ensimmäisellä kerralla kastraatiota vastaan,  mutta onneksi kuunnellut lääkäriä (yliseksuaalisesta koirasta oli silloin kyse). 

Kannattaa ap kysyä mieheltäsi Victoria Stillwellin sanoin, että miltä miehestä itsestään tuntuisi olla koko elämänsä ajan kiimainen mutta ei koskaan pääsisi harrastamaan seksiä. Sitä se kuulemma on koirallekin. Ja huom. omat leikatut urokseni ovat pystyneet jopa astumaan vahingossa nartun, vaikkei kiveksiä enää olekaan. Eli helpotusta se vain on koiralle poistaa kivekset, jos sukua ei sillä aiota jatkaa. Lisäksi säästyy myös eturauhasvaivoilta.

Meillä siis tuo kemiallinen kastraatio tehtiin, koska koiralla oli riitaa toisen perheeseemme kuuluvan (vanhemman) uroskoiran kanssa. Haluttiin kokeilla lakkaavatko riidat. Eivät lakanneet, joten tehtiin tuo kastraatio vain kerran. Nyt kun toinen uros on poissa (kuoli siis vanhuuteen), on koirakin kuin lammas. 

Siksi tuo on mun mielestä hyvä jos haluaa kokeilla, auttaako se kastraatio ylipäätään, se kun ei ole peruuttamaton kuten leikkaus (ja sisältää vähemmän riskejä). 

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä täällä av mammat vastustaa leikkauksia, ilmankos suomessa ja maailmassakin on niin paljon kodittomia eläimiä.

Vai av miehet.

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttavani ei leikkauttanut urostaan vastaavasta syystä. On kylläkin nainen. 

Kammottava remmiräyhä ja sekä koiran että emännän elämä on yhtä kärsimystä. Ulkoiluttaa lähinnä yön pimeydessä, koska toisten urosten kohtaaminen on mahdotonta. 

Näinkin siis voi käydä. Ei varmasti suinkaan aina ja automaattisesti. 

Kuitenkin usein koiran elämä on paljon mielekkäämpää ja monipuolisempaa leikattuna. Nyt rajoittuu pariin pissalenkkiin päivässä. Mihinkään sitä ei oikein voi ottaa mukaan. 

Voi lässyn lässyn. Tuohon auttaa johdonmukainen koulutus pennusta lähtien. On aivan järjetöntä, että otetaan koira, ei osata kasvattaa sitä ja sitten leikkautetaan, koska ei muuten pärjätä. Lelukoira olisi ollut paras ratkaisu.

Minulla on ollut useampi uros (haastava, dominoiva rotu) eikä yhdenkään kanssa ole ollut ongelmia, koska olen kouluttanut ne ja ne ovat tienneet, että minä olen pomo. Yksi uroksistani ei voinut sietää muita uroksia, mutta koska minä pomona e hyväksynyt rähinää, ei mitään ongelmia ollut. Yhden jouduin kastroimaan pahojen eturauhasongelmien takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs miespuolinen työkaverini kauhisteli miten koiran miehisyys kärsii, kun kerroin aikovani viedä koiran kastraatioon. Kysyin häneltä, onko sitten mukavampi elää jatkuvassa kestopanetuksessa saamatta koskaan pesää. Meillä koira kärsi ja oli jatkuvassa stressissä ennen kastraatiota.

Nyt hetkinen hei. Erittäin harva mies haluaisi kastraation siksi "ettei saa koskaan pesää". Itse oon ollut ilman pesää 11 vuotta ja kiitos vaan, haluan pitää munani. Elämäni ei myöskään ole kärsimystä siksi etten enää edes halua sekaantua seksuaalisesti naaraisiin vaan hoidan tyydytykseni itse silloin kun haluan (koiratkin voi tehdä niin).

No minun koiranipa vaan kärsi, varmaan oli hieman yliseksuaalinen. Koira menetti ruokahalunsa ja laihtui liikaa, kiersi stressaantuneena läähättäen ympäri asuntoa pystymättä rauhoittumaan, ulvoi unissaan, alkoi merkkailemaan sisälle vaikka oli oppinut sisäsiistiksi ja yritti astua kaikki vastaantulevat nartut. Tätä siis oli useamman kuukauden ja oireet tuntuivat vaan pahenevan. Nyt kastraation jälkeen on normaalipainoinen ja elämäniloinen kaveri. En kadu päivääkään toimenpidettä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttavani ei leikkauttanut urostaan vastaavasta syystä. On kylläkin nainen. 

Kammottava remmiräyhä ja sekä koiran että emännän elämä on yhtä kärsimystä. Ulkoiluttaa lähinnä yön pimeydessä, koska toisten urosten kohtaaminen on mahdotonta. 

Näinkin siis voi käydä. Ei varmasti suinkaan aina ja automaattisesti. 

Kuitenkin usein koiran elämä on paljon mielekkäämpää ja monipuolisempaa leikattuna. Nyt rajoittuu pariin pissalenkkiin päivässä. Mihinkään sitä ei oikein voi ottaa mukaan. 

Remmiräyhääminen ei erittäin todennäköisesti loppuisi kastraatiolla. Ensinnäkin, suuressa osassa tapauksissa ei ole edes kyse sukupuolikäytöksestä vaan esim. teräväluonteisella koiralla "hyökkäys on paras puolustus" tyylisestä reaktiosta arkuuteen, tai sitten opitusta tavasta.

Sinänsä urosten luonnolliseen käytökseen kuuluu keskinäisen arvoasteikon selvittely, johon sisältyy mahtailua. alistumista, tappelua. Mutta tämä tapahtuu yleensä oman lauman kesken (yksinäinen kaupunkikoira voi laskea tuttuja koiria omaan laumaan vaikka eri asunnoissa asuvatkin), ja toiseksi, yleensä vasta jos pysähdytään yhteen pidemmäksi aikaa. Esim. jos koirapuistossa aikuinen uros ei tule toimeen toisten urosten kanssa, alkaa ensin uhitella, sitten rökittää niitä uroksia jotka ei alistu heti, on kyse tosiaan uroksen luontaisesta käytöksestä, ja tämän koiran kanssa ei pidä käydä koirapuistoissa. Mutta vain ohi kulkiessa juuri mikään uros ei ala heti selvittelemään välejä toisen uroksen kanssa ihanv aan biologisen vietin takia vaan kyse on muusta.  Sittenkin jos kyse on harvinaisesti oikeasti uroksen halusta alistaa toinen uros sukupuolihormoniriippuvaisista syistä, aikuisena leikkautus ei enää auta, sillä tavasta on tullut jo opittu tapa ja se jatkuu mitä todennäköisimmin. Sama koskee esineiden ja jopa narttujen nylkytystä, paljon on sitä harrastavia leikattuja uroksia.

Mutta tärkeintä olisi aina opettaa pienestä asti tuo remmissä toisen koiran ohitus palkkioiden avulla kunnolla. Paljon olen koiria elämässäni omistanut ja yksikään ei ole ollut remmirähjä, vaikka vain 1 on ollut leikattu (narttu, synnytyksen jälkeisen kohtutulehduksen takia).

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä täällä av mammat vastustaa leikkauksia, ilmankos suomessa ja maailmassakin on niin paljon kodittomia eläimiä.

Maailmalla tosiaan leikkaamattomuus johtaa tuohon, koska koiria ja kissoja on paljon ulkona kulkukissoina ja koirina, ja omistetutkin eläimet usein juoksee vapaana miten sattuu.

Mutta Suomessa, ainakaan kaupungeissa, tällaista ongelmaa ei ole. Kyllä ihmiset pitää lemmikkinsä kodeissaan ja kiinni. Esim. nartun kiima on vain 3 viikkoa 1-2 kertaa vuodessa. Muuna aikana se ei voi tiinehtyä. Käytännössä kaikki nartunomistajat pitää sen narttunsa kiinni lenkeillä tuona riskiaikana, joten viakka joku uros olisikin irti, vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Itse asun Helsingissä eikä mun leikkaamattomia narttuja ole kiimaisenakaan ahdisteltu paitsi ihan yksittäisiä kertoja, ja silloin olen its tietysti estänyt astumistouhut kunnes omistaja on tullut hakemaan irtokoiransa pois. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs miespuolinen työkaverini kauhisteli miten koiran miehisyys kärsii, kun kerroin aikovani viedä koiran kastraatioon. Kysyin häneltä, onko sitten mukavampi elää jatkuvassa kestopanetuksessa saamatta koskaan pesää. Meillä koira kärsi ja oli jatkuvassa stressissä ennen kastraatiota.

Nyt hetkinen hei. Erittäin harva mies haluaisi kastraation siksi "ettei saa koskaan pesää". Itse oon ollut ilman pesää 11 vuotta ja kiitos vaan, haluan pitää munani. Elämäni ei myöskään ole kärsimystä siksi etten enää edes halua sekaantua seksuaalisesti naaraisiin vaan hoidan tyydytykseni itse silloin kun haluan (koiratkin voi tehdä niin).

No minun koiranipa vaan kärsi, varmaan oli hieman yliseksuaalinen. Koira menetti ruokahalunsa ja laihtui liikaa, kiersi stressaantuneena läähättäen ympäri asuntoa pystymättä rauhoittumaan, ulvoi unissaan, alkoi merkkailemaan sisälle vaikka oli oppinut sisäsiistiksi ja yritti astua kaikki vastaantulevat nartut. Tätä siis oli useamman kuukauden ja oireet tuntuivat vaan pahenevan. Nyt kastraation jälkeen on normaalipainoinen ja elämäniloinen kaveri. En kadu päivääkään toimenpidettä.

Nämä tapaukset hyväksyn itsekin, että koiran oman hyvinvoinnin vuoksi on pakko leikkauttaa. Kehotan kuitenkin pennun omistajia katselemaan rauhassa murrosiän yli, sillä osa koirista on nuorina tuollaisia mutta rauhoittuvat noin 1,5 vuoden ikään mennessä. Mutta jos jatkuva stressikäytös kiimanartuista jatkuu lähes jatkuvasti, sitten leikkautus on ok. (Toinen vaihtoehto toki olisi asua alueella jossa kiimanarttuja ei oloe niin paljoa, mutta myös kodin vaihto on koiralle valtava stressi joten ei sitäkään oikein voi suositella että älkää leikkauttako, mutta myykää se koira maalle)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttavani ei leikkauttanut urostaan vastaavasta syystä. On kylläkin nainen. 

Kammottava remmiräyhä ja sekä koiran että emännän elämä on yhtä kärsimystä. Ulkoiluttaa lähinnä yön pimeydessä, koska toisten urosten kohtaaminen on mahdotonta. 

Näinkin siis voi käydä. Ei varmasti suinkaan aina ja automaattisesti. 

Kuitenkin usein koiran elämä on paljon mielekkäämpää ja monipuolisempaa leikattuna. Nyt rajoittuu pariin pissalenkkiin päivässä. Mihinkään sitä ei oikein voi ottaa mukaan. 

Tämä liittyy varmaan hyvin paljon koirarotuun. Meidän shetlanninlammaskoira ei tarvitse edes hihnaa kun pallit jalkojen välissä kulkee nätisti vierellä vaikka muita koiria ohi meneekin.

Kouluttamiseen ja johtajuuteen se liittyy. Toki, joku sheltti voi miellyttämishaluisena rotuna olla poikkeuiksellisen helppo opettaa tuollaiseen käytökseen, mutta minkä tahansa koiran voi, kun alkaa kouutuksen pienestä pitäen ja ehdollistaa oikean ohitustavan kunnolla. 

Itse kisaan koirieni kanssa useammassa lajissa, ja niin ne vaan voivat käyttäytyä esim. toko- tai agilitykisoissa ja pysyä käskyjen alla, vaikka kiimanarttu olisi juuri tiputellut eritteitään radalle. Siihen verrattuna joku hetkellinen ohitus on pikku juttu kouluttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä täällä av mammat vastustaa leikkauksia, ilmankos suomessa ja maailmassakin on niin paljon kodittomia eläimiä.

Maailmalla tosiaan leikkaamattomuus johtaa tuohon, koska koiria ja kissoja on paljon ulkona kulkukissoina ja koirina, ja omistetutkin eläimet usein juoksee vapaana miten sattuu.

Mutta Suomessa, ainakaan kaupungeissa, tällaista ongelmaa ei ole. Kyllä ihmiset pitää lemmikkinsä kodeissaan ja kiinni. Esim. nartun kiima on vain 3 viikkoa 1-2 kertaa vuodessa. Muuna aikana se ei voi tiinehtyä. Käytännössä kaikki nartunomistajat pitää sen narttunsa kiinni lenkeillä tuona riskiaikana, joten viakka joku uros olisikin irti, vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Itse asun Helsingissä eikä mun leikkaamattomia narttuja ole kiimaisenakaan ahdisteltu paitsi ihan yksittäisiä kertoja, ja silloin olen its tietysti estänyt astumistouhut kunnes omistaja on tullut hakemaan irtokoiransa pois. 

Mitä rotua nämä astumishalukkaat urokset ovat olleet? Miten onnistuu estäminen, jos irti oleva uros on esim. Rottweiler tms. vastaavan kokoluokan koira.