Ei kelvannut köyhälle terveelliset ILMAISET ruuat
Miehen sisko tuli kahden lapsensa kanssa meille pk-seudulle kesäloman viettoon. Äitinsä oli hänelle ja lapsille menopaluuliput ostaneet. Heillä on ollut kosolti taloudellista epäonnea kuluneena vuonna ja halusimme tarjota heille pitkän viikonlopun. Järkkäsimme esim lapset lintsille jne.
Viikonlopun ruokailut olivatkin epäonnistunut farssi. Olimme varmistaneet allergiat jne. Perjantaina olimme hakeneet koko porukalle (meillä myös 2 lasta) sushia-jäivät syömättä. Sisko halusi hakea sämpylöitä ja meetvurstia kaupasta, meillä oli vain tummaa leipää ja siemennäkkäriä-mieheni lähti kauppaan hakemaan. Aamulla teimme smoothiet, jotka jäivät lasiin. Myöskään uunipuuro ja turkkilainen juhurtti ei kelvannut. He söivät sämpylöitä ja meetvurstia ja sisko kertoi jo aamupalapöydässä hakevansa muroja seuraavaksi aamuksi. Grillatessamme kasviksia, sieniä, kalaa ja kanaa ei löytynyt siitäkään heille sopivaa. Myös salaatti jäi koskematta, koska siinä oli granaattiomenaa ja he eivät pidä salaateista jossa on makeaa. Lähdettiin ostamaan makkaraa ja italiansalaattia. Koko viikonloppu tätä järjetöntä valikoimista ja valitusta. Ensin tulin surulliseksi, nyt lähinnä kiukuttaa. Kirjoitin tämän, joska tosi usein täällä on avauksia vähemmän varakkaiden ruokatottumuksista. Voin tosiaan kokemuksella kertoa, että kyse on jostakin muustakin kuin rahasta. Eniten säälitti lapset, jotka molemmat ”pullukoita”
Ja jos joku epäilee trolliksi-valitettavasti tämä on ihan tosielämästä
Kommentit (419)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raaka kala ei ole terveellistä eikä etenkään se valkoinen kuiduton ravinteeton riisi mitä noissa shussi palleroissa käytetään.
Miksiköhän raaka lohi ei olisi terveellistä?
Vierailija kirjoitti:
Miten köyhyys tähän liittyy? Ei mitenkään, piti vain saada syy lyödä köyhiä. Nirsoja ihmisiä on joka tuloluokassa. Me olemme köyhiä ja meille nuo teidän tarjottavat olisivat ihan normaalia arkiruokaa.
Köyhyys oli koko jutun pääasia. Sehän mainittiin jo otsikossa.
AP halusi vain tulla tänne kertomaan että miehen siskon perhe on tyhmä, köyhä ja kiittämätön.
AP halusi tuoda myös sen ilmi, että hänen oma perheensä on varakas, fiksu ja täydellinen.
Ruoasta puhuminen tässä nyt on vaan sellaista smalltalkia jolla saadaan aihe pidettyä pinnalla.
Voi kun ihmiset riitelisi keskenään. Et pidä siskosta, tuli selväksi. Älä sitten yritä leikkiä hyväntahtoista hyväntekijää, kun et aidosti sitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raaka kala ei ole terveellistä eikä etenkään se valkoinen kuiduton ravinteeton riisi mitä noissa shussi palleroissa käytetään.
Miksiköhän raaka lohi ei olisi terveellistä?
Viljellytn lohen riski on niin pieni, että sitä voi terve ihminen huoletta syödä raakana. Ja ei kai kukaan lohta kypsäksi paistakaan, sehän on ihan hirveää ylikypsänä mössönä?
Mitä se miehesi tähän sanoo? Haukut siskoa täällä. Ei kovin fiksua ja filmaattista. Ihmisiä nyt vain on moneen junaan.
Sori, mutta minullekaan ei olisi valitettavasti tarjoilusi kelvanneet. Varsinkin lapset söisivät varmaan mielellään sellaista ruokaa mihin ovat tottuneet ja en itsekään nyt rupeaisi mitään erikoista tarjoamaan. Rahat on minullakin loppu, mutta silti en voisi edes ilmaiseksi kaikkea syödä. Esimerkiksi se sushi olisi jäänyt syömättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulle olisi tarjottu kylässä aamupalalla vaaleita sämpylöitä ja meetvurstia ja lounaalla makkaraa ja valmista italiansalaattia olisi lähinnä ollut järkyttynyt.
Minä myös! Mutta en silti hauku niitä ihmisiä, jotka niitä syövät. Älkää ap kutsuko ruokavieraita, jos ette kestä sitä, että kaikki ei maistu kaikille. Ja lapsille nyt ainakaan ei kannata moisesta suuttua.
Aiempi kommentti niille, jotka ovat ihmetelleet, miksei ap tarjonnut niitä "perusruokia". No nämä perusruoat ovat aika eri asioita eri ihmisille..
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta minullekaan ei olisi valitettavasti tarjoilusi kelvanneet. Varsinkin lapset söisivät varmaan mielellään sellaista ruokaa mihin ovat tottuneet ja en itsekään nyt rupeaisi mitään erikoista tarjoamaan. Rahat on minullakin loppu, mutta silti en voisi edes ilmaiseksi kaikkea syödä. Esimerkiksi se sushi olisi jäänyt syömättä.
Kerro, että mitä ihmeellistä ruoissa oli tuon sushin lisäksi? Ihanko oikeasti tumma leipä, salaatti, uunipuuro, kala/kana, vihannekset ja herkkusienet on jotain, mihin lapset ei ole tottuneet? Mitä ihmettä teillä oikein syödään tai grillataan?

Onko sinulla lapsia? Itse syön sushia, rakastan uuniohrapuuroa ja herkkusieniä. Mutta tiedätkö mitä? Lapseni ei syö niitä. En mahda sille mitään. Jauheliha on niin tylsä, halpa ja mielikuvitukseton, mutta lasten suosikki. Ja koska haluan, että lapset syövät, arvaa mitä syödään?
Voihan olla, että kotona siskon lapset syövät täytettyjä oliiveja tai jotain muuta eksoottista. Teidän eksoottiset ei vain kelvanneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta minullekaan ei olisi valitettavasti tarjoilusi kelvanneet. Varsinkin lapset söisivät varmaan mielellään sellaista ruokaa mihin ovat tottuneet ja en itsekään nyt rupeaisi mitään erikoista tarjoamaan. Rahat on minullakin loppu, mutta silti en voisi edes ilmaiseksi kaikkea syödä. Esimerkiksi se sushi olisi jäänyt syömättä.
Kerro, että mitä ihmeellistä ruoissa oli tuon sushin lisäksi? Ihanko oikeasti tumma leipä, salaatti, uunipuuro, kala/kana, vihannekset ja herkkusienet on jotain, mihin lapset ei ole tottuneet? Mitä ihmettä teillä oikein syödään tai grillataan?
Onko sinulla lapsia? Itse syön sushia, rakastan uuniohrapuuroa ja herkkusieniä. Mutta tiedätkö mitä? Lapseni ei syö niitä. En mahda sille mitään. Jauheliha on niin tylsä, halpa ja mielikuvitukseton, mutta lasten suosikki. Ja koska haluan, että lapset syövät, arvaa mitä syödään?
Kerro ihmeessä, koska tähän mennessä en kyllä ole tavannut lapsia, jotka eivät olisi noita syöneet? Ja aika monta lasta on tullut ruokittua? Paljon useammin on ollut niitä, jotka eivät syö makkaraa. Eli mitä teillä grillataan?
Aika usein on myös ollut tilanteita, jossa vanhemmat kertoo leirille lasta tuodessa, ettei lapsi syö margarinia leivän päällä tms. rajoitteita. Kummasti lapsi kuitenkin sen syö, kun muutkin syövät eikä asiasta tehdä numeroa.. Aika usein ongelma ovat vanhemmat, jotka hysteerisinä hössöttävät vieressä..
T: Aika monet leirit ruokkineena..

Eli et ole tavannut lasta, joka ei syö sushia, uuniohrapuuroa ja herkkusieniä. 😂 Mä tunnen tosi monta. Et ole kovin montaa lasta tainnut ruokkia.
Yksi syö, toinen ei ja mammat tappelee, kenen valio on paras ja kuka on moukka. Heh.
Ap oli kysynyt etukäteen allergiat ja muut ruokarajoitä teet. Hän teki sen, mitä kohteliaalta emännältä voi odottaa. Siinä kohtaa vierailla oli tilaisuus sanoa, että meidän Micolle ja Jannicalle ei kelpaa se, tämä eikä tuo. Tai että lapset ovat niin nirsoja, että tuodaan omat eväät.
No ap:n mainitsemat ruuat sushia lukuunottamatta eivät ole mitään eksoottisia. Täytetyt oliivitkaan eivät ole eksoottisia. Ihan tavallista, jokapäiväistä ruokaa. Missä ihmeen ruskea kastike - peruna - makarooni - jauheliha -todellisuudessa ihmiset elävät? Meidän mukulat on pienestä pitäen totutettu monenlaisiin makuihin, mausteisiin ja ruokakulttuureihin. Kaikki uppoaa - niin suomalainen perinneruoka kuin intialainen tai meksikolainen sapuskakin. Nirsoilulle ei vaan ole ollut sijaa, kaikkea on maisteltu ja otettu uusia makuja palettiin vähitellen. En ymmärrä tuollaista käytöstä kuin korkeintaan joltain aistiyliherkältä autistilta. Muu on huonoa kasvatusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta minullekaan ei olisi valitettavasti tarjoilusi kelvanneet. Varsinkin lapset söisivät varmaan mielellään sellaista ruokaa mihin ovat tottuneet ja en itsekään nyt rupeaisi mitään erikoista tarjoamaan. Rahat on minullakin loppu, mutta silti en voisi edes ilmaiseksi kaikkea syödä. Esimerkiksi se sushi olisi jäänyt syömättä.
Kerro, että mitä ihmeellistä ruoissa oli tuon sushin lisäksi? Ihanko oikeasti tumma leipä, salaatti, uunipuuro, kala/kana, vihannekset ja herkkusienet on jotain, mihin lapset ei ole tottuneet? Mitä ihmettä teillä oikein syödään tai grillataan?
Onko sinulla lapsia? Itse syön sushia, rakastan uuniohrapuuroa ja herkkusieniä. Mutta tiedätkö mitä? Lapseni ei syö niitä. En mahda sille mitään. Jauheliha on niin tylsä, halpa ja mielikuvitukseton, mutta lasten suosikki. Ja koska haluan, että lapset syövät, arvaa mitä syödään?
Kerro ihmeessä, koska tähän mennessä en kyllä ole tavannut lapsia, jotka eivät olisi noita syöneet? Ja aika monta lasta on tullut ruokittua? Paljon useammin on ollut niitä, jotka eivät syö makkaraa. Eli mitä teillä grillataan?
Aika usein on myös ollut tilanteita, jossa vanhemmat kertoo leirille lasta tuodessa, ettei lapsi syö margarinia leivän päällä tms. rajoitteita. Kummasti lapsi kuitenkin sen syö, kun muutkin syövät eikä asiasta tehdä numeroa.. Aika usein ongelma ovat vanhemmat, jotka hysteerisinä hössöttävät vieressä..
T: Aika monet leirit ruokkineena..
Eli et ole tavannut lasta, joka ei syö sushia, uuniohrapuuroa ja herkkusieniä. 😂 Mä tunnen tosi monta. Et ole kovin montaa lasta tainnut ruokkia.
Tässä ei puhuttu sushista tai pelkästä uunipuurosta, vaan tummasta leivästä, kanasta/kalasta, vihanneksista, jotka lienevät ihan normaaleja ruokia.
Mitä ihmeen moskaa te oikein lapsille syötätte, jos nuo eivät maistu? Kotona meillä on pienestä asti syöty sitä, mitä tarjolla on ja jos ei maistu, niin sitten seuraavalla ruoalla paremmalla onnella. Herkkusienet tölkistä/kasvatettuina ei kyllä meilläkään mene, mutta muut sienet kyllä. Mitään valmis italiansalaatti moskaa meillä ei ole ikinä syöty ja ranskalaisia ei ole koskaan kotona tehty. Lapset syövät sitä, mihin on totuttu.
Ja eri leireillä tuhansia lapsia tullut ruokittua ja kummasti ruoka on maistunut, kun muut ympärillä syövät eikä mitään kitinöitä kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko lasten sitten pitänyt olla nälässä kun eivät syöneet esimerkiksi tummaa leipää tai muuta vastaavaa?
Miksi ei saisi hakea lapsilleen sitä ruokaa tai aamupalaa johon ovat tottuneet?
Mikä on aloittajaalla oikeus sanella mikä on *oikeata* ruokaa, varsinkin kun ei ollut kysynyt etukäteen?
Mikä tässä nyt oli niin väärin?
Muu kuin se, että aloittajalla ei ollut järkeä tai tahtoa vieraanvaraisuuteen?
Siksi koska se on noloa ja epäkohteliasta. Vai lähdetkö itsekin kesken vierailun ärrälle hakemaan nakkipakettia kun ei tarjottava ollutkaan just samaa ku ite teet arkena? Oppii ne lapsetkin syömään muutakin kuin nugetteja kun edes annetaan maistaa muitakin makuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raaka kala ei ole terveellistä eikä etenkään se valkoinen kuiduton ravinteeton riisi mitä noissa shussi palleroissa käytetään.
Miksiköhän raaka lohi ei olisi terveellistä?
Viljellytn lohen riski on niin pieni, että sitä voi terve ihminen huoletta syödä raakana. Ja ei kai kukaan lohta kypsäksi paistakaan, sehän on ihan hirveää ylikypsänä mössönä?
Riski on kuitenkin olemassa ja tapauksia tavataan Suomessa vuodessa satoja.
Yleensä ongelma on ne nirsot vanhemmat, jotka eivät itse kykene syömään muuta, kun jotain mautonta mössöä. Sitten lapsille tarjotaan samanlaista ja ihmetellään, kun ei ruoka maistu..
Näin juuri ja ystäväni sai matoja kun kävi säännöllisesti kerran viikossa syömässä tuollaisessa sushi baarissa. Loppu sitten kerta heitolla siellä käyminen. Ties kuinka kauan ne madot oli elimistössä jyllännyt kun puolivuotta kärsi erillaisista suolisto oireista joihin työpaikka lääkäri vain levitteli käsiään. Kunnes sitten eräänä kauniina päivänä tuo leguri keksi mistä johtuu.