Mitä tehdä 12- vuotiaalle, joka syö todella huonosti?

Olen varmaan huono neuvomaan, koska meillä on 15 v joka on huono syömåån, mutta vastataanpa kuitenkin.

Ruokamäärä meillä kasvoi iän myötä. Syö edelleen vähemmän kuin kaverinsa, mutta siinä 12-v suunnilleen uskaltautui syömään jotain enemmän ja näin tottui täyden mahan tunteeseen ja maha venyi. Eli tuo tapahtui itsestään. Ennen tuntui "elävän pyhällä hengellä". Painoon tämä ei ole vaikuttanut. Eli edelleen yhtä hoikka kuin ennen.

Hirvittävän nirso on edelleen, mutta rohkaistunut kokeilemaan uusia makuja joista aina joskus (harvoin) ihastuu johonkin ja se lisätään ruokalistaan. Eli ostetaan mitä poika pyytää, maistaa palan ja syö jos on hyvää, jättää lautaselle jos ei ole.

Ollaan pyydetty etsimään ruokareseptejä, joita haluaa että kokeillaan. Sitten tehdään yhdessä.

Poika ymmärtää jo ruoan terveellisyyden merkityksen. Kysytään häneltä, että kun jotain kuitenkin pitää syödä, niin mikä olisi vähiten epämieluisaa. Eli jos vaikka on kanavokkia ja kanakeittoa, niin kumpaa voisi kuvitella syövänsä. Ymmärtää, että joka päivä ei voi syödä hänen herkkuruokiaan.

Ulkomaanmatkat ovat myös houkuttaneet pojan maistamaan uutta. Vielä 12-vuotiaana saattoi syödä lomamakalla pelkkää patonkia ja ranskalaisia. Nyt 15-vuotiaana söi todella hyvin sekä aamupalabuffetissa että ravintoloissa. Jotenkin pystyy nyt pakottamaan itsensä syömään kun tajuaa että se on terveyden ja jaksamisen vuoksi tärkeää. Kotioloissa kun on mahdollista saada niitä tuttuja ja turvallisia ruokia, niin ei suostu syömään "outoja".

Moni ihmettelee miksei kotona sitten vaan pakoteta. Olemme tehneet niin ison työn siinä, että poika yleensäkään syö mitään, että todellakaan tuhota tätä työtä pakottamalla. Vuosia pelkäsi jo pöytään tulemistakin, kun pelkäsi että taas tuputetaan ruokaa (mitä tehtiin kun ei syönyt juuri mitään ja oli aivan liian laiha). Ahdistui ruoan ajattelemisestakin niin paljon että saattoi oksentaa, itki, änkytti ja nyki. Nyt tuo on takanapäin ja hyvä niin.

Anna syödä sitä mistä pitää, jos tekemäsi ruoka ei kelpaa, niin sitten jälkiruokana jotain mistä pitää. Maistaa pitää jos vaan mitenkään saa houkuteltua, sillä jokainen kerta on aina lähempänä sitä, että joku uusi ruoka alkaa maistumaan, toisilla vaan kestää paljon kaemmin tässä kuin toisilla. Aistiyliherkyyksiä yleensä näissä on taustalla.

Voi tätä hyvinvointiyhteiskuntaa, asiat on aivan liian hyvin. Kyllä ne kersat alkaa syömään sitten kun on nälkä. En ole kuullut yhdestäkään nälkään kuolleesta lapsesta Suomessa. Tuo, että annetaan lapsen täysin määrätä mitä muukin perhe syö on todella syvältä.

meillä myös 12v joka huono ja nirso syömään. Voi tätä vanhempien ja varsinkin äidin syyllistämisen määrää!!! Meillä vanhempi sisarus joka aina syönyt kaikkea ja kokeillut kun taas nuorempi ollut hyvin ennakkoluuloinen aina. En tiedä itsekäån mikä auttaisi.

Tiesittehän, että osa ihmisistä maistaa ruoat ihan eri makuisina kuin muut. He maistavat myös sellaisia makuja, joille muilla ei ole olemassa aistinelimiä. Tälläisille ihmiselle on tyypillistä "nirsous", koska heidän suussaan osa ihan tavallisista ruoka-aineista (esim. parsakaali) maisstuu ihan järkyttävän pahalle.

Ominaisuus on periytyvä.

Vierailija kirjoitti:

Voi tätä hyvinvointiyhteiskuntaa, asiat on aivan liian hyvin. Kyllä ne kersat alkaa syömään sitten kun on nälkä. En ole kuullut yhdestäkään nälkään kuolleesta lapsesta Suomessa. Tuo, että annetaan lapsen täysin määrätä mitä muukin perhe syö on todella syvältä.

Arvaa minsi ei kuole? Siksi kun asiaa seurataan sairaalassa ja tarvittaessa laitetaan vaikka nenämahaletku. Meidänkin pojalla oli sellainen pari kertaa taaperona. Kun ei syö/juo, niin ei syö.

Isäni on syntynyt 50-luvulla monilapsiseen, ankaraa ja köyhään perheeseen. Silti hän oli tavattoman nirso. Mummoni pelkäsi että kuolee nälkään. Siksi kävi hakemassa isälleni kermaa, kun muit söivät mitä saivat. Eli ei tämä ole mikään nykyajan ilmiö että jollakulla ei ole ruokahalua ja lähes kaikki inhottaa.

T. 1

Minulla on nirso 8-vuotias. Ja 12-vuotias, joka ei yhtään nirso! Tuntuu, että jostain geneettisestä on kyse. Itse olin lapsena ihan mahdoton. Minulla ei ollut koskaan nälkä ja kaikki ruuat tuntuivat jotenkin oudoilta... Vieläkin menee helposti ruokahalu, jos kiinnitän ruokaan liikaa huomiota. Alan nähdä sen jotenkin ällönä. Ymmärrän oikein hyvin nuorimmaistani, joka tuntuu olevan vähän samanlainen. Tervehän tuo kuitenkn on ja kasvaa normaalisti. Mutta siitä on varmasti kiittäminen nykyajan runsaita ruokavalikoimia. Että on mahdollisuus ostaa niitä sopivia ruokia. Pikku hiljaa maistellaan uusia juttuja...

Suosittelen isoa smoothieta aamupalaksi. Voi auttaa muuhunkin syömiseen kun jos auttaa vatsalaukun venymiseenkin.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen isoa smoothieta aamupalaksi. Voi auttaa muuhunkin syömiseen kun jos auttaa vatsalaukun venymiseenkin.

Muuten hyvä vinkki, mutta miten sen lapsen saa syömään sen smoothien?

Meillä ennätys n. puoli desiä.

T. Pieniruokaisen nirson äiti

Ihan tyypillistä aistiyliherkkyyksistä kärsivälle tai ns. supermaistajalle, jonka suussa ruoat maistuvat oudoille. Kumpikin ominaisuus on peritty teiltä vanhemmilta, joten lastanne ette voi siitä syyllistää.

Vierailija kirjoitti:

Ihan tyypillistä aistiyliherkkyyksistä kärsivälle tai ns. supermaistajalle, jonka suussa ruoat maistuvat oudoille. Kumpikin ominaisuus on peritty teiltä vanhemmilta, joten lastanne ette voi siitä syyllistää.

kuka tässä on lasta syyllistänyt? Mitä asialle voisi tehdä ja korjaantuuko tuo koskaan iän myötä.

t. huolestunut äiti

Vierailija kirjoitti:

Voi tätä hyvinvointiyhteiskuntaa, asiat on aivan liian hyvin. Kyllä ne kersat alkaa syömään sitten kun on nälkä. En ole kuullut yhdestäkään nälkään kuolleesta lapsesta Suomessa. Tuo, että annetaan lapsen täysin määrätä mitä muukin perhe syö on todella syvältä.

Tällainen lapsi sairastuu herkemmin, kun vastustuskyky heikkenee. Eli kyllä se terveyteen vaikuttaa ja pahasti.

Kun syömättömyys jatkuu, niin vatsalaukku ei veny/ole tottunut normaaliin ruokamäärään. Ja kun nälkään tottuu, niin nälän tunne häviää.

Makuaisti heikkenee kaikilla vanhemmiten, joten toivoa on. Miettikää karpaloita onnellisena popsivia mummeleita vaikka. Samat karpalot maistuvat lapsen suussa kamalan kitkeriltä.

Supermaistajuus ei ominaisuutena häviä mihinkään, mutta makuaistin heikentyessä se lievenee. Aistiyliherkkyydet myös usein helpottavat aikuistuessa, mutta kokonaan ne eivät häviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tätä hyvinvointiyhteiskuntaa, asiat on aivan liian hyvin. Kyllä ne kersat alkaa syömään sitten kun on nälkä. En ole kuullut yhdestäkään nälkään kuolleesta lapsesta Suomessa. Tuo, että annetaan lapsen täysin määrätä mitä muukin perhe syö on todella syvältä.

Arvaa minsi ei kuole? Siksi kun asiaa seurataan sairaalassa ja tarvittaessa laitetaan vaikka nenämahaletku. Meidänkin pojalla oli sellainen pari kertaa taaperona. Kun ei syö/juo, niin ei syö.

Isäni on syntynyt 50-luvulla monilapsiseen, ankaraa ja köyhään perheeseen. Silti hän oli tavattoman nirso. Mummoni pelkäsi että kuolee nälkään. Siksi kävi hakemassa isälleni kermaa, kun muit söivät mitä saivat. Eli ei tämä ole mikään nykyajan ilmiö että jollakulla ei ole ruokahalua ja lähes kaikki inhottaa.

T. 1

Terveiset kohtalotoverilta. Isäni syntyi sodan jälkeen pientilalle ja oli tavattoman nirso. Hänen siskonsa muisteli aikuisenakin kuinka isoveljen lautasen viereen laitettiin joku herkku esim. makkarapala odottamaan, jolla veli houkuteltiin syömään. Hän hyvin syövänä ei saanut mitään. Isälläni puutostilasta oli jäänyt rintalastan kohdalle painumaa.

Itse olin lapsena huono syömään. Vielä lisäksi mieheni, eli lastemme isä oli lapsena kärsinyt anemiasta 70 luvulla normiruoalla, vaikka äitinsä on sanonut että poikansa oli kaikkiruokainen. Näistä lähtökohdista arvata saattaakin että meillä on nirsoja lapsia.

Esikoisen kanssa päädyttiin aikanaan lastenlääkärillekin ja tutkimuksiin kun paino laski. Syömistä on helpottanut eniten ikä. Nyt täysi-ikäisenä syö paljon eri ruokia suht monipuolisesti, ainoastaan ruokavälit voivat olla älyttömän pitkät ja näläntunnetta ei tule silti normisti.

Toinen lapsemme sitten syö mielellään sellaisia ruokia mitä sisarukset eivät syö. Lisäksi hänellä tuntuu olevan usein nälkä. On myös ehdottomasti tervein lapsista, sairastaa vähemmän.

Nuorin lapsemme on sitten nirsoin ja esikoisen kaltainen. On jo teini, mutta murrosikä vasta aluillaan. Ruokahalu on kasvanut murrosiän myötä. Aiemmin ruokahalua oli lähinnä liikuntaharrastuksen myötä. Tämän nuorimman kohdalla on myös ollut eniten terveydellisiä ongelmia, vaikka mitään pitkäaikaissairautta ei ole. Silti taudit jäävät päälle ja ollut mystisiäkin vaivoja. Veriarvoissa ollut myös näkyvissä jotain ongelmaa.

Itse luotan siihen että ikä helpottaa nirsoutta. Lisäksi pidän tärkeänä että lapsi/nuori saa tietoa terveellisestä syömisestä ja siitä kuinka tärkeää se on. Ruoasta ei aina tarvitse tykätä, mutta syömättä ei voi jättää. Lisäksi ruoka pitäisi olla edes suht monipuolista. Maistamisen yrittämiseen kannustan.

Olen huomannut että meillä maistamiskertojen määrä voi lapsilla olla todella iso ennen kuin suostuu syömään jotain ruokaa. Pienenä rintamaidosta tavalliseen maitoon siirtyminen vaati esim. esikoisella yli 100 maistelukertaa ja useamman kuukauden. Ja tietty vanhempanakin tottumiseen on voinut mennä vuosia, kun samaa ruokaa ei niin usein ole. Turhauttavaa tosin tehdä sellaista ruokaa uudestaan ja uudestaan, joka jää syömättä.

Pakottamalla homma ei tosiaan toimi ja voi tehdä vain hallaa. Itsekin olen tämän pakolla pöydässä kylmien perunoiden kanssa istuttuani oppinut syömään perunoita vasta yli 30vuotiaana. Joten jos jokin ruoka ei mene lapsille alas ja maistaminen saa aikaan lähinnä oksennusrefleksin, niin sitten tarjoan jotain muuta. Kun tomaatit eivät mene alas, niin ostan paprikaa. Kun yksi ei syö mansikoita, niin ostan hänelle vadelmia. Kun yksi ei syö keittoja, niin samoista aineksista voi tehdä jonkun muun kuin keittoruoan. Ja arvatenkin tuo mainittu yksi on meidän nuorin, jonka kohdalla toivon ja odotan että ikä (käytännössä aika tiedon sisäistäminen) auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tyypillistä aistiyliherkkyyksistä kärsivälle tai ns. supermaistajalle, jonka suussa ruoat maistuvat oudoille. Kumpikin ominaisuus on peritty teiltä vanhemmilta, joten lastanne ette voi siitä syyllistää.

kuka tässä on lasta syyllistänyt? Mitä asialle voisi tehdä ja korjaantuuko tuo koskaan iän myötä.

t. huolestunut äiti

Kyllä meidän suvussa ainakin tuntuu helpottuvan iän myötä. Meitä on useita, joilla on ollut vaikeuksia asian kanssa pienenä, mutta aikuisena syödään ihan normaalisti. Herkkä nenä ja herkkä oksennusrefleksi minulla edelleen on.

Suuri muutos näin aikuisena on se, että voi tietoisesti hillitä syömiseen liittyviä oksettavia ajatuksia ainakin johonkin rajaan asti. Ketjussa joku muukin sanoi, että ei pidä ajatella ruokaa liikaa. Sama on minulla. Jos alan ajatella, että tässä valimislihapullassa on kamaraa, "lihaan verrattavia ruhon osia" jne. niin se lihapulla ei vaan mene alas. En saa sitä nieltyä. Mutta kun en ajattele sitä lihapullaa vaan tietoisesti jotain muuta, niin saan vältettyä oksennusrefleksin.

Tämä kehitys on vaatinut omaa halua. On meillä suvussa niitä (miehiä) jotka eivät ole halunneet kehittyä tässä yhtään ja ovat äärimmäisen nirsoja vielä eläkeiässäkin.

Mitä se ap:n lapsi sitten syö (ja mitä ei syö) ja kuinka paljon? Tosi vähälläkin ihminen pärjää kunhan ruoka on terveellistä, eikä mitään pelkkää hampurilaista ja limua.

Moni sanoo ettei lapsi syö mitään ja sitten kuitenkin syö kaksin käsin herkkuja. Ei ihme etrei ruoka maistu.

Uppistakeikkaa

Olisin voinut kirjoittaa tämän kysymyksen vuosia sitten. Valikoivuus ei ole hävinnyt, mutta määrät ovat todellakin kasvaneet murrosiän koittaessa ihan itsestään. Nytkin vetää kolmatta "pääruokaa" tämän päivän aikana kun pelkkä leipä tms. ei riitä täyttämään mahaa.

Meillä on valikoiva 12v syö montaa ruokaa mutta ei kuitenkaan kaikkea jos ei tykkää kotona tehdystä ruuasta ottaa sitten leivän ja silleen ei aina voi syödä lapsen mielen mukaan ulkomaan matkat on aina nirsoilua kun ei suostu syömään paljoa kuin ranskalaisia yms tytön lempiruoka on Spagetti ja jauhelihakastike

Vierailija kirjoitti:

Anna syödä sitä mistä pitää, jos tekemäsi ruoka ei kelpaa, niin sitten jälkiruokana jotain mistä pitää. Maistaa pitää jos vaan mitenkään saa houkuteltua, sillä jokainen kerta on aina lähempänä sitä, että joku uusi ruoka alkaa maistumaan, toisilla vaan kestää paljon kaemmin tässä kuin toisilla. Aistiyliherkyyksiä yleensä näissä on taustalla.

Jos ei syö ruokaa, ei silloin mitään jälkiruokaakaan tarjoilla. Tämän pitäisi olla ihan itsestäänselvyys.