IS: 2500 euroa tienaava Minna on perheenäiti, joka elää kädestä suuhun: näihin kaikki raha menee
Me Naiset: Vaikka nelikymppiset Minna ja Aapo ovat keskituloisia, heillä ei jää arjen kulujen jälkeen säästöön penniäkään.
Pohjanmaalla asuva Minna on keskituloinen toimistotyöntekijä, joka tekee satunnaista myyntityötä saadakseen lisätuloja. Hänen miehensä Aapo paiskii vuorotyötä elintarviketeollisuuden yrityksessä. Minnan ja Aapon perheeseen kuuluvat lisäksi 5- ja 7-vuotiaat tyttäret.
Minnan bruttotulot ovat 2 500 euroa kuussa. Palkasta jää verojen jälkeen käteen vajaat 1 800 euroa. Aapon tulot ovat epäsäännölliset vuorotyön takia, mutta verojen jälkeen noin 3 000 euron palkasta jää yleensä noin 2 000 euroa. Lisäksi Minna ja Aapo saavat kahdesta lapsesta lapsilisät.
Yhteensä pariskunnalla jää verojen jälkeen käteen siis noin 3 800 euroa. Vaikka summa voi kuulostaa suurelta, Minna ja Aapo joutuvat elämään kädestä suuhun.
– Suomessa ei ole mukavaa olla työssäkäyvä keskituloinen, jolla on asuntolaina, kaksi lasta ja kaksi autoa. Moni luulee, että koska perheessämme molemmat vanhemmat käyvät töissä, meillä olisi rahaa. Todellisuus on toinen: elämme kädestä suuhun joka kuukausi, eikä säästöön jää penniäkään, Minna kertoo.
Näin Minna ja Aapo kertovat kuluttavansa rahaa kuukaudessa:
Asuntolaina ja vastike: 900 euroa
Autolaina 220 euroa
Kulutusluottolainat: 234 euroa
Vakuutukset: n. 200–400 euroa
Kahden auton bensat ja dieselit: 200 euroa
Minnalla on perussairaus, lääkkeisiin menee noin 65 euroa kuussa, flunssa-aikana jopa 100 euroa. Kelan korvauskatto on ylittynyt monesti.
Päiväkotimaksu: 434 euroa
Laskut: 1000 euroa: laajakaista, DNA tv, puhelinlaskut, sähkölaskut, muut laskut
Ruoka: n. 600–1000 euroa kuukaudessa. Käyvät ostoksilla pääasiassa Lidlissä.
Kiinteiden menojen jälkeen Minnalle jää palkastaan 150 euroa. Se hupenee nopeasti laskuihin ja lasten vaatteisiin. Koska säästöjä pahan päivän varalle ei juuri ole, pienet yllättävät menot voivat saada talouden sekaisin. Kun Minnalle tuli tapaturmainen vamma jalkaan, lääkärikuluihin meni yllättäen rahaa.
Jatkuva rahanpuute ajaa Minnan perheen käyttämään luottoa, joka maksetaan kesälomarahoista. Välillä Minna haaveilee, että päiväkotimaksu olisi pienempi tai hänellä ei olisi perussairautta. Silloin rahaa voisi jäädä esimerkiksi uusiin vaatteisiin, kampaajaan tai matkustamiseen.
– Harmittaa, kun lapset eivät pääse mihinkään. Toivon, että nyt syksyllä koulun alkaessa olisi varaa viedä heidät kampaajalle, omasta kampaaja-ajasta en uskalla edes haaveilla.
Kommentit (484)
Minna, osta vähemmän siideriä ja vie niillä rahoilla lapsesi lintsille, kylpylään jne.
Vanhemmuus on joskus myös uhrautumista.
Vai pitäisikö siis valtion tukea teitä vielä rahallisesti? Mikähän summa riittäisi?
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti av mammojen mielestä ainoa mitä saa syödä on lauanataimakkara ja nuudelit, neljä henkisen perheen ei tarvitse syödä tryffeleitä, että 1000€ menee kuussa ruokaan esim mansikoihin meillä on mennyt heinäkuussa ainakin 200€, vadelmiin 100€. Toki tuolla rahalla syödään mansikoita koko talvi.
Ihme asenne ihmisillä, halvemmallakin pärjää, mutta mikä ihmeen autuus se kituuttaminen on.
Niinpä. Ja joidenkin mielestä työtön voi karsia ruokamenonsa suurin piirtein 50 euroon kuussa, mutta silti itse saatetaan kertoa, että ruokaan menee pari-kolmesataa kuussa per -aikuinen vaikka ei mitään ihmeitä syödäkään. Ja nämä samat saattavat vielä tokaista, että voisi jäädä työttömäksi, ei sitä sen enempää muutenkaan rahaa ole töissä käydessä. Tuo on niin ylimielistä ja alentavaa työttömiä kohtaan, että joskus tuntuu siltä, että onko osalla ihmisistä kadonnut suhteellisuuden taju täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee myös tonni laskuihin mutta se sisältääkin juuri noita erikseen mainittuja auto, vakuutukset, netit, puhelimet, bensa, bussiliput. Itseasiassa tonni ei ihan riitä aina. En mäkään ymmärrä tuota tonni muihin laskuihin mutta silti 3800€ netto on tosi vähän perheelle. Ehkä pärjää juuri ja juuri jos on todella alhaiset asuinkulut.
Itseasiassa ruokaan esim. meidän perheessä menee 300€ per aikuinen ja n. 200€ per lapsi eli ei tuo tonni neljälle ole mikään hulppea summaً, joskin halvemmallakin voi pärjätä jos kovin vaatimattomasti haluaa syödä.
Meillä esim:
Asuminen 1500€
Ruoka, hygienia ja taloustarvikkeet 1300€
Laskut 1000€ (netti, puhelin, auto, vakuutus, bensa, bussiliput, pieni kulutusluotto huonekaluihin 100€
Ja lisäksi tietenkin vaihteleva summa kuussa vaatteet, kengät, jotkut vapaa-ajan vietot, matkustelu, kuuden hengen perheelle. 5500€ menee sileäksi eikä edes pröystäillä.Mun mielestä mikään ylläolevassa ei ole poikkeuksellisen isoja kuluja esim. 1000€ laskuihin menee helpostikin kun siihen ottaa mukaan kaikki laskut ja bensat. Perheessä voi olla esim. myös lapsilla liittymät. Ruokakulut ovat isot mutta riippuu tietenkin paljon millaisesta perheestä puhutaan. Onko kyseessä 50 kg äiti 60 kg isä sekä neuvolan alakäyrillä olevat pienet päiväkoti-ikäiset lapset vai isä 90 kg, äiti 70 kg ja pari hevosruoka annoksia syövää teiniä.
Olen sanaton. Se 5500 neljälle tekee melkein 1500 euroa naamaa kohti kuukaudessa. Nyt minun työttömän oletetaan tulevan toimeen jotain 600 eurolla kuukaudessa.
Ei meilläkään mitään säästöön jää, mutta tajuamme sentään, että olemme aikoinamme tulleet toimeen puolta vähemmälläkin! Silloin rahan käytön oli pakko olla järkevää, toisin kuin keskituloisella, joka voi antaa rahan valua sormien lävitse, ellei satu olemaan suunnitelmallista tyyppiä. Minun suunnitelmallisuuteni loppuu, kun astun työpaikan ovesta ulos.
Tuo perhe on hyvin toimeen tuleva.
Vierailija kirjoitti:
Onpa pitkä ketju saatu is:n toimituksen keksimästä mielikuvitushöpöperheestä.
Joku kyseli, mikä jutun tarkoitus oli. No, avainkohta jutussa oli se, missä "Minna" valitti, että tuttu työtön kehui, miten saa hoidatettua lapset ilmaiseksi. Ja "Minnaa" harmittaa, kun itse käy töissä ja yrittää parhaansa ja joillain pienituloisemmilla näyttää menevän silti paremmin. Just.
Eli tuon Minna-sadun viesti oli se vanha tuttu: Työttömille annetaan liikaa, työttömän elämä on yhtä juhlaa, aktiivimallit 2, 3, 4 jne on saatava pikaisesti voimaan.
MITÄÄN MINNAA EI OLE!
Tämä kirjoittaja taisi kertoa totuuden. Turha jankata tuon keksityn perheen rahoista ja menoista.
Vierailija kirjoitti:
Onpa pitkä ketju saatu is:n toimituksen keksimästä mielikuvitushöpöperheestä.
Joku kyseli, mikä jutun tarkoitus oli. No, avainkohta jutussa oli se, missä "Minna" valitti, että tuttu työtön kehui, miten saa hoidatettua lapset ilmaiseksi. Ja "Minnaa" harmittaa, kun itse käy töissä ja yrittää parhaansa ja joillain pienituloisemmilla näyttää menevän silti paremmin. Just.
Eli tuon Minna-sadun viesti oli se vanha tuttu: Työttömille annetaan liikaa, työttömän elämä on yhtä juhlaa, aktiivimallit 2, 3, 4 jne on saatava pikaisesti voimaan.
MITÄÄN MINNAA EI OLE!
Hmm. Ja Iltasanomat (= IS) samaa konsernia kuin mmm. tämä palsta. Vaan kenen etua IS, tai sittenkin Me naiset lehti, jota IS ilm lainaa haluaa tällaisella jutulla ajaa? Toisaalta jännää, että tuo jutun avain kohta, minkä kerroit paljastui itselleni vasta äsken.... - Jos sen olisi mainittu jo Ap:n referaatissa (?) niin olisiko ketju ollut saman sisältöinen... tjaa,...

Näin minäkin tuon näen. Oli Minnaa tai ei, tarkoitus on osoittaa, että työttömänä nämä minnat pärjäisivät muka paremmin, ja että työttömät saavat liikaa tukia. Se menee vain pieleen siinä, että työttömänä tämä Minna-raasu ei voisi pitää tuota elintasoaan. Tuo juttu on Minnalla verhottu työttömien paheksuntajuttu. Minna voisi kertoa, miten työmarkkinatuella hoitelisi nuo autonsa, asuntonsa ja muut, tonnin ”pakolliset”’laskunsa. Jos työssäkäyvällä ei ole varaa käydä kampaajalla koskaan, vika ei varmaankaan ole muussa kuin ihan Minnassa ja miehessään, ei liian pienissä tuloissa.
Ei vaikuta tavallisen perheen menoilta. Onko jotain provosointia vai mistä keksitty tai repäisty juttu. Tosin on erilaisia ihmisiä ja erilaisia menoja
Vierailija kirjoitti:
74/95
klo 20:12 | 27.7.2018
Ilmeisesti av mammojen mielestä ainoa mitä saa syödä on lauanataimakkara ja nuudelit, neljä henkisen perheen ei tarvitse syödä tryffeleitä, että 1000€ menee kuussa ruokaan esim mansikoihin meillä on mennyt heinäkuussa ainakin 200€, vadelmiin 100€. Toki tuolla rahalla syödään mansikoita koko talvi.
Ihme asenne ihmisillä, halvemmallakin pärjää, mutta mikä ihmeen autuus se kituuttaminen on.Ihan ilman muuta saa laittaa rahansa valuutuksiin, mansikoihin ja röökiin.
Mut mitä hän sitten valittaa?
Hänestä on tehty juttu lehteen, jossa kertoo mihin heidän keskiluokaisesta työstä ansaitut pienet palkkansa menevät, joskus samanlaisessa tilanteessa olleena ymmärrän, että jos ei ole hemmetin tarkka rahoistaan ei mitään ylimääräistä jää, vaikka ei tuhlaisikaan.
Minusta olisi naurettavaa tehdä juttu missä kertoisi miten hemmetin hyvin menee, koska se ei olisi totuus.
Kun lukee jutun, niin tajuaa heti että "pahat työttömät" on se todellinen aihe. Esitetään ahkera perhe jonka rahat hupenee arkeen ja sitten se tärkein: "Eräs tuntemani työtön nainen kehuskeli, ettei hänen ole tarvinnut vuoteen maksaa päiväkotimaksuja: jos ei ole töissä, niin kunta maksaa kaiken. Tuntuu epäreilulta, että itse on koko päivän töissä ja yrittää tehdä parhaansa elättääkseen perheensä, niin silti jollain pienempituloisilla näyttää olevan parempi elämänlaatu."
Ei voi kuin ihmetellä että tätä työttömien haukkumista vaan jatketaan.
En hetkeäkään usko että tuolle "Minnalle" joku työtön olisi oikein kehuskellut kuinka elää kivaa elämää tuilla.
Ilta-Sanomilta niin läpinäkyvä työttömien parjausjuttu kuin vaan voi olla.
Toivottavasti toimittaja saa nyt kutsun kokoomuksen juhliin kun kiltisti toisti Sipilän mantraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa pitkä ketju saatu is:n toimituksen keksimästä mielikuvitushöpöperheestä.
Joku kyseli, mikä jutun tarkoitus oli. No, avainkohta jutussa oli se, missä "Minna" valitti, että tuttu työtön kehui, miten saa hoidatettua lapset ilmaiseksi. Ja "Minnaa" harmittaa, kun itse käy töissä ja yrittää parhaansa ja joillain pienituloisemmilla näyttää menevän silti paremmin. Just.
Eli tuon Minna-sadun viesti oli se vanha tuttu: Työttömille annetaan liikaa, työttömän elämä on yhtä juhlaa, aktiivimallit 2, 3, 4 jne on saatava pikaisesti voimaan.
MITÄÄN MINNAA EI OLE!
Näin minäkin tuon näen. Oli Minnaa tai ei, tarkoitus on osoittaa, että työttömänä nämä minnat pärjäisivät muka paremmin, ja että työttömät saavat liikaa tukia. Se menee vain pieleen siinä, että työttömänä tämä Minna-raasu ei voisi pitää tuota elintasoaan. Tuo juttu on Minnalla verhottu työttömien paheksuntajuttu. Minna voisi kertoa, miten työmarkkinatuella hoitelisi nuo autonsa, asuntonsa ja muut, tonnin ”pakolliset”’laskunsa. Jos työssäkäyvällä ei ole varaa käydä kampaajalla koskaan, vika ei varmaankaan ole muussa kuin ihan Minnassa ja miehessään, ei liian pienissä tuloissa.
Vika on pienissä palkoissa tai liian isoissa hinnoissa, ei minnassa tai aapossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa pitkä ketju saatu is:n toimituksen keksimästä mielikuvitushöpöperheestä.
Joku kyseli, mikä jutun tarkoitus oli. No, avainkohta jutussa oli se, missä "Minna" valitti, että tuttu työtön kehui, miten saa hoidatettua lapset ilmaiseksi. Ja "Minnaa" harmittaa, kun itse käy töissä ja yrittää parhaansa ja joillain pienituloisemmilla näyttää menevän silti paremmin. Just.
Eli tuon Minna-sadun viesti oli se vanha tuttu: Työttömille annetaan liikaa, työttömän elämä on yhtä juhlaa, aktiivimallit 2, 3, 4 jne on saatava pikaisesti voimaan.
MITÄÄN MINNAA EI OLE!
Hmm. Ja Iltasanomat (= IS) samaa konsernia kuin mmm. tämä palsta. Vaan kenen etua IS, tai sittenkin Me naiset lehti, jota IS ilm lainaa haluaa tällaisella jutulla ajaa? Toisaalta jännää, että tuo jutun avain kohta, minkä kerroit paljastui itselleni vasta äsken.... - Jos sen olisi mainittu jo Ap:n referaatissa (?) niin olisiko ketju ollut saman sisältöinen... tjaa,...
No sehän nyt on ihan uutta, että is olisi alustamassa Sipilän sinihallituksen työttömienkyykytyspäätöksiä. Iltapäivälehtikansa saadaan vauhkoontumaan ja nyökyttelemään päätöksille:
On se hyvä, että työttömät laitetaan kuriin, kun ne on kaiken saaneet ja huvikseen ovat työttömiä. Minä tiedän. Siitä on lehdissäkin ollut.😑😤
"Muuten hyvä mutta totuushan on se että tältäkin palstalta saa aina lukea kuinka keskituloiset ovat huonossa jamassa ja eihän heille jää paljon enempää kun työttömillekään kun maksavat veronsa ja laskunsa. Ja esimerkkiperhe ei ole edes keskituloinen vaan vähän alle.
Kyllä hieman hämäävä on kieltämättä esittää asia niin että mystiset laskut on tonnin ja toisaalta taas asumiskulut ovat poikkeuksellisen matalat ainakin pääkaupunkiseudulla asuvalle perheelle. Tosiasiassa perheelle ei jää niin paljon asumiskulujen jälkeen noilla tuloilla.
Mutta siis pointtini oli se että vaikka tästä esimerkistä saa sen kuvan että rahaa menee paljon hukkaan niin kuka sen oikeasti päättää mikä on oikea summa tietyn kokoiselta perheeltä esim. ruokaan tai asumiseen."
Totta, että usein saa lukea kuinka keskituloisilla ei jää varaa ylimääräiseen, mutta mikä on sitä ylimääräistä näiden kirjoittajien mielestä? Jos asumiset, ruoat, välttämättömät laskut, satunnaiset iiltamenot ja parit matkat vuodessa katsotaan peruselämän piiriin, niin totta kai voi sanoa, ettei jää ylimääräistä. Kuinkahan yksityiskohtaisesti tästä aiheesta on keskusteltu?
Ja toisekseen, itsehän ihminen tavallaan päättää omilla valinnoillaan, mikä on oikea summa käyttää omalta kohdaltaan ruokaan tai asumiseen. Rahatilanne, elintavat, ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäselväksi jäi, miksi on kaksi autoa. Asuvatko jossain aivan syrjässä? Ja miksi auto(t) on ostettu lainalla? Eikö sen verran voi säästää että ostaa käteisellä sellaisen kiesin mihin on varaa?
Tuollaisilla ihmisillä ei luultavasti auttaisi vaikka tulot olisivat reilusti suuremmat. Eivät vaan osaa elää tulojensa mukaan.
Useimmiten sen auton tarvis on ennen kuin ehtii säästämään. Jos asuu syrjässä ja saa työpaikan, johon ei pääse ilman autoa, ei voi sanoa työantajalle, että tulen töihin kunhan olen saanut säästettyä auton hinnan.
Lisäksi ne halvat autot ovat oikeita rahanreikiä. Tuttavallani on sellainen parin tonnin auto, enkä kuinka monta tonnia on mennyt sen korjauksiin. Siinä on jatkuvasti jokin rikki. Köyhän ei kannata halpaa vai miten se meni....
Sitten ostetaan se juuri katsastettu tonnin auto, joka kestää just sen aikaa kun saat säästettyä rahat parempaan. Itse olen ajellut parin tonnin autollani neljä vuotta, enkä ole yhteensä viittäsataa saanut käytettyä huoltoihin. Käytän rahani muuhun kuin autoiluun, ja varsinkin muuhun kuin rahoitusyhtiön elättämiseen. Eiköhän se valtiovalta pian puutu tähän pikavippien villiin länteen ja kohta työttömän on turha edes pyydellä mitään autolainaa, mikä on aivan oikein.
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni pesukone rikki.
Kysyin lähialueen ystäviltä voivatko auttaa .
Kävin vähän aikaa ystäväni luona joka toinen viikko pesemässä pyykit.
Sitten löysin halvan koneen, 10 e ja kahvipaketilla sain kotiinkannon.
Aloin säästämään uutta konetta. Kun rahat olivat koossa, meni yli puoli vuotta ja sain rahat kokoon. Myin vanhan pois.Kodinkoneiden ostaminen osamaksulla on tyhmää.
Yksiselitteisesti noin ei voi sanoa. Se riippuu ihan sen lainan ehdoista. Minäkin juuri otin 10 000 lainaa uusien päälle. on jo asuntolaina, 2 autolainaa, opintolaina, ja nyt vielä tuo uusi laina päälle. Ja jatkossakin ostan kaiken luotolla jos korko on kohdillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee myös tonni laskuihin mutta se sisältääkin juuri noita erikseen mainittuja auto, vakuutukset, netit, puhelimet, bensa, bussiliput. Itseasiassa tonni ei ihan riitä aina. En mäkään ymmärrä tuota tonni muihin laskuihin mutta silti 3800€ netto on tosi vähän perheelle. Ehkä pärjää juuri ja juuri jos on todella alhaiset asuinkulut.
Itseasiassa ruokaan esim. meidän perheessä menee 300€ per aikuinen ja n. 200€ per lapsi eli ei tuo tonni neljälle ole mikään hulppea summaً, joskin halvemmallakin voi pärjätä jos kovin vaatimattomasti haluaa syödä.
Meillä esim:
Asuminen 1500€
Ruoka, hygienia ja taloustarvikkeet 1300€
Laskut 1000€ (netti, puhelin, auto, vakuutus, bensa, bussiliput, pieni kulutusluotto huonekaluihin 100€
Ja lisäksi tietenkin vaihteleva summa kuussa vaatteet, kengät, jotkut vapaa-ajan vietot, matkustelu, kuuden hengen perheelle. 5500€ menee sileäksi eikä edes pröystäillä.Mun mielestä mikään ylläolevassa ei ole poikkeuksellisen isoja kuluja esim. 1000€ laskuihin menee helpostikin kun siihen ottaa mukaan kaikki laskut ja bensat. Perheessä voi olla esim. myös lapsilla liittymät. Ruokakulut ovat isot mutta riippuu tietenkin paljon millaisesta perheestä puhutaan. Onko kyseessä 50 kg äiti 60 kg isä sekä neuvolan alakäyrillä olevat pienet päiväkoti-ikäiset lapset vai isä 90 kg, äiti 70 kg ja pari hevosruoka annoksia syövää teiniä.
Olen sanaton. Se 5500 neljälle tekee melkein 1500 euroa naamaa kohti kuukaudessa. Nyt minun työttömän oletetaan tulevan toimeen jotain 600 eurolla kuukaudessa.
Mene töihin ja tienaa 5500€/kk, on oma valintasi jatkatko elämää säästäväisesti 600€/kk ja säästät 4900€, vai nostatko katseesi sieltä alahyllyltä ja juot 30€ keskinkertaista viiniä.
En tiedä, mutta minä näin pienessä kirkonkylässä oaljon perheitä jotka tienaavat 3800-5500€ tai enemmän ja ihan se elämä on minnan elämän kaltaista, tavallista tallaasmista. Suuron osa heistä kyllä viettää kauniin kesä pe-illan muualla kuin avllä.
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee jutun, niin tajuaa heti että "pahat työttömät" on se todellinen aihe. Esitetään ahkera perhe jonka rahat hupenee arkeen ja sitten se tärkein: "Eräs tuntemani työtön nainen kehuskeli, ettei hänen ole tarvinnut vuoteen maksaa päiväkotimaksuja: jos ei ole töissä, niin kunta maksaa kaiken. Tuntuu epäreilulta, että itse on koko päivän töissä ja yrittää tehdä parhaansa elättääkseen perheensä, niin silti jollain pienempituloisilla näyttää olevan parempi elämänlaatu."
Ei voi kuin ihmetellä että tätä työttömien haukkumista vaan jatketaan.
En hetkeäkään usko että tuolle "Minnalle" joku työtön olisi oikein kehuskellut kuinka elää kivaa elämää tuilla.Ilta-Sanomilta niin läpinäkyvä työttömien parjausjuttu kuin vaan voi olla.
Toivottavasti toimittaja saa nyt kutsun kokoomuksen juhliin kun kiltisti toisti Sipilän mantraa.
Tuskin monikaan työtön kehuu nyky-Suomessa millään, pääsee vielä lehteen ja aktiivimallit puskee päälle.
Todellisuudessa tuo talouttaan hallitsematon Minna on taas paasannut kuinka kallista kaikki on ja pk-maksutkin näin ja näin paljon. Kysynyt siinä sit tuttavaltaan Mirkulta paljon hän maksaa ja Mirkku sanonut vaikeana että jäi työttämäksi joku aika sitten ja on yh, niin maksua ei ole. Minna sit tuhisten lähtenyt kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee myös tonni laskuihin mutta se sisältääkin juuri noita erikseen mainittuja auto, vakuutukset, netit, puhelimet, bensa, bussiliput. Itseasiassa tonni ei ihan riitä aina. En mäkään ymmärrä tuota tonni muihin laskuihin mutta silti 3800€ netto on tosi vähän perheelle. Ehkä pärjää juuri ja juuri jos on todella alhaiset asuinkulut.
Itseasiassa ruokaan esim. meidän perheessä menee 300€ per aikuinen ja n. 200€ per lapsi eli ei tuo tonni neljälle ole mikään hulppea summaً, joskin halvemmallakin voi pärjätä jos kovin vaatimattomasti haluaa syödä.
Meillä esim:
Asuminen 1500€
Ruoka, hygienia ja taloustarvikkeet 1300€
Laskut 1000€ (netti, puhelin, auto, vakuutus, bensa, bussiliput, pieni kulutusluotto huonekaluihin 100€
Ja lisäksi tietenkin vaihteleva summa kuussa vaatteet, kengät, jotkut vapaa-ajan vietot, matkustelu, kuuden hengen perheelle. 5500€ menee sileäksi eikä edes pröystäillä.Mun mielestä mikään ylläolevassa ei ole poikkeuksellisen isoja kuluja esim. 1000€ laskuihin menee helpostikin kun siihen ottaa mukaan kaikki laskut ja bensat. Perheessä voi olla esim. myös lapsilla liittymät. Ruokakulut ovat isot mutta riippuu tietenkin paljon millaisesta perheestä puhutaan. Onko kyseessä 50 kg äiti 60 kg isä sekä neuvolan alakäyrillä olevat pienet päiväkoti-ikäiset lapset vai isä 90 kg, äiti 70 kg ja pari hevosruoka annoksia syövää teiniä.
Olen sanaton. Se 5500 neljälle tekee melkein 1500 euroa naamaa kohti kuukaudessa. Nyt minun työttömän oletetaan tulevan toimeen jotain 600 eurolla kuukaudessa.
Mene töihin ja tienaa 5500€/kk, on oma valintasi jatkatko elämää säästäväisesti 600€/kk ja säästät 4900€, vai nostatko katseesi sieltä alahyllyltä ja juot 30€ keskinkertaista viiniä.
En tiedä, mutta minä näin pienessä kirkonkylässä oaljon perheitä jotka tienaavat 3800-5500€ tai enemmän ja ihan se elämä on minnan elämän kaltaista, tavallista tallaasmista. Suuron osa heistä kyllä viettää kauniin kesä pe-illan muualla kuin avllä.
Kuule palstan työttömientuomitsijahullu! Hyppää rotkoon!
Ja juuri tämän asian luulet olevan kirjoituksen sisältö? Ei esmes se, että toimivan pyykinpesukoneen sai 10 eurolla ja vielä kotiin kahvipaketilla.