IS: 2500 euroa tienaava Minna on perheenäiti, joka elää kädestä suuhun: näihin kaikki raha menee
Me Naiset: Vaikka nelikymppiset Minna ja Aapo ovat keskituloisia, heillä ei jää arjen kulujen jälkeen säästöön penniäkään.
Pohjanmaalla asuva Minna on keskituloinen toimistotyöntekijä, joka tekee satunnaista myyntityötä saadakseen lisätuloja. Hänen miehensä Aapo paiskii vuorotyötä elintarviketeollisuuden yrityksessä. Minnan ja Aapon perheeseen kuuluvat lisäksi 5- ja 7-vuotiaat tyttäret.
Minnan bruttotulot ovat 2 500 euroa kuussa. Palkasta jää verojen jälkeen käteen vajaat 1 800 euroa. Aapon tulot ovat epäsäännölliset vuorotyön takia, mutta verojen jälkeen noin 3 000 euron palkasta jää yleensä noin 2 000 euroa. Lisäksi Minna ja Aapo saavat kahdesta lapsesta lapsilisät.
Yhteensä pariskunnalla jää verojen jälkeen käteen siis noin 3 800 euroa. Vaikka summa voi kuulostaa suurelta, Minna ja Aapo joutuvat elämään kädestä suuhun.
– Suomessa ei ole mukavaa olla työssäkäyvä keskituloinen, jolla on asuntolaina, kaksi lasta ja kaksi autoa. Moni luulee, että koska perheessämme molemmat vanhemmat käyvät töissä, meillä olisi rahaa. Todellisuus on toinen: elämme kädestä suuhun joka kuukausi, eikä säästöön jää penniäkään, Minna kertoo.
Näin Minna ja Aapo kertovat kuluttavansa rahaa kuukaudessa:
Asuntolaina ja vastike: 900 euroa
Autolaina 220 euroa
Kulutusluottolainat: 234 euroa
Vakuutukset: n. 200–400 euroa
Kahden auton bensat ja dieselit: 200 euroa
Minnalla on perussairaus, lääkkeisiin menee noin 65 euroa kuussa, flunssa-aikana jopa 100 euroa. Kelan korvauskatto on ylittynyt monesti.
Päiväkotimaksu: 434 euroa
Laskut: 1000 euroa: laajakaista, DNA tv, puhelinlaskut, sähkölaskut, muut laskut
Ruoka: n. 600–1000 euroa kuukaudessa. Käyvät ostoksilla pääasiassa Lidlissä.
Kiinteiden menojen jälkeen Minnalle jää palkastaan 150 euroa. Se hupenee nopeasti laskuihin ja lasten vaatteisiin. Koska säästöjä pahan päivän varalle ei juuri ole, pienet yllättävät menot voivat saada talouden sekaisin. Kun Minnalle tuli tapaturmainen vamma jalkaan, lääkärikuluihin meni yllättäen rahaa.
Jatkuva rahanpuute ajaa Minnan perheen käyttämään luottoa, joka maksetaan kesälomarahoista. Välillä Minna haaveilee, että päiväkotimaksu olisi pienempi tai hänellä ei olisi perussairautta. Silloin rahaa voisi jäädä esimerkiksi uusiin vaatteisiin, kampaajaan tai matkustamiseen.
– Harmittaa, kun lapset eivät pääse mihinkään. Toivon, että nyt syksyllä koulun alkaessa olisi varaa viedä heidät kampaajalle, omasta kampaaja-ajasta en uskalla edes haaveilla.
Kommentit (484)
Meillä menee myös tonni laskuihin mutta se sisältääkin juuri noita erikseen mainittuja auto, vakuutukset, netit, puhelimet, bensa, bussiliput. Itseasiassa tonni ei ihan riitä aina. En mäkään ymmärrä tuota tonni muihin laskuihin mutta silti 3800€ netto on tosi vähän perheelle. Ehkä pärjää juuri ja juuri jos on todella alhaiset asuinkulut.
Itseasiassa ruokaan esim. meidän perheessä menee 300€ per aikuinen ja n. 200€ per lapsi eli ei tuo tonni neljälle ole mikään hulppea summaً, joskin halvemmallakin voi pärjätä jos kovin vaatimattomasti haluaa syödä.
Meillä esim:
Asuminen 1500€
Ruoka, hygienia ja taloustarvikkeet 1300€
Laskut 1000€ (netti, puhelin, auto, vakuutus, bensa, bussiliput, pieni kulutusluotto huonekaluihin 100€
Ja lisäksi tietenkin vaihteleva summa kuussa vaatteet, kengät, jotkut vapaa-ajan vietot, matkustelu, kuuden hengen perheelle. 5500€ menee sileäksi eikä edes pröystäillä.
Kyllä tossa käydään vähän muuallakin kuin Lidlissä, tai sitten menee röökiä ja viinaa, muuten ei mene 1000e kuussa ruokaan.
Meillä 4 lasta, ruokakauppakulut on 400e.
Ja nuo laskut? Vakuutus erikseen, ph erikseen.. onks siellä pikavippejä vai mitä?
Pimeetä porukkaa jos tollasesta rahasummasta vinkuu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee myös tonni laskuihin mutta se sisältääkin juuri noita erikseen mainittuja auto, vakuutukset, netit, puhelimet, bensa, bussiliput. Itseasiassa tonni ei ihan riitä aina. En mäkään ymmärrä tuota tonni muihin laskuihin mutta silti 3800€ netto on tosi vähän perheelle. Ehkä pärjää juuri ja juuri jos on todella alhaiset asuinkulut.
Itseasiassa ruokaan esim. meidän perheessä menee 300€ per aikuinen ja n. 200€ per lapsi eli ei tuo tonni neljälle ole mikään hulppea summaً, joskin halvemmallakin voi pärjätä jos kovin vaatimattomasti haluaa syödä.
Meillä esim:
Asuminen 1500€
Ruoka, hygienia ja taloustarvikkeet 1300€
Laskut 1000€ (netti, puhelin, auto, vakuutus, bensa, bussiliput, pieni kulutusluotto huonekaluihin 100€
Ja lisäksi tietenkin vaihteleva summa kuussa vaatteet, kengät, jotkut vapaa-ajan vietot, matkustelu, kuuden hengen perheelle. 5500€ menee sileäksi eikä edes pröystäillä.
1300€/kk ruokaan + päivittäistavaroihin kuulostaa kyllä pröystäilyltä. Kannattaa jättää ensi kuussa tryffelit ostamatta ja katsoa paljonko säästitte
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee myös tonni laskuihin mutta se sisältääkin juuri noita erikseen mainittuja auto, vakuutukset, netit, puhelimet, bensa, bussiliput. Itseasiassa tonni ei ihan riitä aina. En mäkään ymmärrä tuota tonni muihin laskuihin mutta silti 3800€ netto on tosi vähän perheelle. Ehkä pärjää juuri ja juuri jos on todella alhaiset asuinkulut.
Itseasiassa ruokaan esim. meidän perheessä menee 300€ per aikuinen ja n. 200€ per lapsi eli ei tuo tonni neljälle ole mikään hulppea summaً, joskin halvemmallakin voi pärjätä jos kovin vaatimattomasti haluaa syödä.
Meillä esim:
Asuminen 1500€
Ruoka, hygienia ja taloustarvikkeet 1300€
Laskut 1000€ (netti, puhelin, auto, vakuutus, bensa, bussiliput, pieni kulutusluotto huonekaluihin 100€
Ja lisäksi tietenkin vaihteleva summa kuussa vaatteet, kengät, jotkut vapaa-ajan vietot, matkustelu, kuuden hengen perheelle. 5500€ menee sileäksi eikä edes pröystäillä.
Uskomatonta paksanjauhantaa!
No meillä on kaksi aikuista ja kolme lasta ja kauppalasku ruokineen, vaippoineen ymv on noin 400-500 e kuussa. Vaatteita ostetaan paljon kirppiksiltä ja kesällä on oma kasvimaa joka pienentää ruokakulua. Kaksi velatonta vanhaa autoa ja vanha okt. Ei matkustella juuri koskaan ja eletään muutenkin säästäväisesti. Itse olen kotihoidon tuella ja miehen palkka 4000 miinus verot. En koe että ollaan köyhiä, mutta kyllä sitä saa olla tarkkana mihin rahansa laittaa.

Joojoo!
Vierailija kirjoitti:
Järjen köyhyys on edelleen sitä suurinta köyhyyttä; eli ei mitään uutta auringon alla. - Toivottavati Minna ja Aapo voivat jatkaa töissä vastakin, sillä lasten kasvaessa menot eivät tuskin ainakaan lähiakoina ovat vähenemässä. - Jos jotain hyvää, niin asuvat melko edullisesti; tietämättä tarkemmin, minkäkokoisessa asunnossa.
Järjen köyhyyttä on ollut isoilla ikäluokilla, easy parenthood. En saanut harrastaa mitään mikä maksaa. Ei kuskattu mihinkään mihin ei polkupyörällä päässyt = ei harrastuksia maalla, koska ei julkista liikennettä. Totta v*tussa voisin tehdä näin omille lapsilleni ja ryypätä rahat kuten vanhempani, mutta koska olen fiksumpi, uhraan omaa aikaani ja rahaani lapsiini, en viinaan ja tupakkaan. Siksi omaan käyttöön jää vähemmän. Miten elinaikakertoimet ja kiky-leikkurit muuten osuu eläkeläisiin?
Vierailija kirjoitti:
Kysynpä vaan, että mitä helvettiä ovat nuo mystiset LASKUT, joihin menee TONNI kuussa? Ei edes sisällä vakuutuslaskuja. Päiväkoti-ikäiset lapset eivät tarvitse puhelimia, aikuisten puhelinliittymät 20 e/kpl. Laajakaistaan 30 e. Sähkölasku 50 e/kk, jos ei ole sähkölämmitystä. Mikä multisuperluxusdeluxe DNA-paketti niillä on, jos tonni pitää vielä varata tuollaiseenkin?
Myös kulutusluottolainoista voi todeta, että sitä niittää mitä kylvää. Jos ei noilla tuloilla pärjää ilman kulutusluottoja, niin kyllä on ihan helvetin huolestuttavalla tasolla lapsiperheen vanhemman taloustaidot.
Tämä. Tätä näkee usein - niiden normaalien nimettyjen menojen jälkeen tulee vielä LASKUJA. Mitenkähän mä olen onnistunut välttymään niiltä...
Meillä menee kuukaudessa:
880e vuokraan ja vesilaskuun
Sähkö 40e
Hoitomaksut 150e
Puhelimet 12e + 18e
Netti 6e
Hoitokulu- x2 + kotivakuutus 67e
Henkivakuutus 10e
Koiran vakuutus 20e
2x autovakuutus 40e+ 35e
2x autovero 17e +25e
Bensat 250e
1x autolaina 100e
1x opintolaina 100e
Ruokaan ja päivittäistavaroihin 600e
Vaatteet ja kengät 100e (keskiarvo vuosikulutuksesta)
Lääkkeet 10e
= n.2500e/kk
2 aik + 2 lasta ja pieni koira. Tulot nettona 1800e+1500e + lapsilisät 200e.
Tulot - menot = plussalle jäädään n. 1000e/kk, joka ei tietty puhdasta löysää ole, koska välillä pitää korjauttaa auto, ostaa siihen uudet renkaat, ostaa itselle silmälasit, rokotuttaa koira yms semipakollista satunnaista menoa tulee aina tämmöisellä perhekokoonpanolla.
Mutta ollaan vaihtamassa isompaan asuntoon jolloin asumismenot nousee tuhanteen euroon ja kolmas lapsi tulossa, vähän jännittää rahanmeno, mutta ollaan päätetty että se on sen arvoista. Opintolaina tulee onneksi maksettua joulukuussa pois ja velkainen auto myydään kun jään kotiin niin pärjätään yhdellä autolla.
Paljolti on kyllä joo itsestä kiinni että miten ne rahat riittää, mutta kyllä minuakin risoo nykyinen perhepolitiikka, jolla tuetaan lähinnä niiden lisääntymistä jotka on yksinhuoltajia eikä käy töissä... Itse toivoisin perheverotusta.
Asumisen ja autoilun kuluihin toivoisi myös helpotusta, etenkin autoilu on täysin yliverotettua ja kyllä se suht pakollista on kun välimatkat on pitkiä ja esim. lapsiperheessä missä suhataan ees taas päivittäin aamusta iltaan.
Vierailija kirjoitti:
Ketäköhän nämä jutut oikein palvelevat, oletteko miettineet. Suurin osahan ymmärtää, että noilla tuloilla kyllä pärjää ihan ookoosti tavallinen perhe. Jostain syystä nostetaan esiin tällainen rahankäyttöä hallitsematon esimerkki ja saadaan ihmiset pöyristymään, että kuinka noilla tuloilla kehtaa valittaa ja kyse on heidän kyvystään hallita talouttaan. Näin sitten yleinen mielipide alkaa tukea ajatusta, että keskiluokkaisesti tienaavat olkoot tyytyväisiä tuloihinsa älkäänkö valittako, sillä valittavat vain eivät osaa käyttää rahojaan oikein. Ja taas vähenee äänestäjiä niiltä puolueilta vaaleissa, jotka tavallisen, alemman ja ylemmän keskiluokan etuja saattaisi jopa koettaa ajaa.
Muuten hyvä mutta totuushan on se että tältäkin palstalta saa aina lukea kuinka keskituloiset ovat huonossa jamassa ja eihän heille jää paljon enempää kun työttömillekään kun maksavat veronsa ja laskunsa. Ja esimerkkiperhe ei ole edes keskituloinen vaan vähän alle.
Kyllä hieman hämäävä on kieltämättä esittää asia niin että mystiset laskut on tonnin ja toisaalta taas asumiskulut ovat poikkeuksellisen matalat ainakin pääkaupunkiseudulla asuvalle perheelle. Tosiasiassa perheelle ei jää niin paljon asumiskulujen jälkeen noilla tuloilla.
Mutta siis pointtini oli se että vaikka tästä esimerkistä saa sen kuvan että rahaa menee paljon hukkaan niin kuka sen oikeasti päättää mikä on oikea summa tietyn kokoiselta perheeltä esim. ruokaan tai asumiseen.
Mä pärjäisin kohtalaisesti viidentonnin netolla (siis yhteenlasketut perheen tulot) ja meillä ei edes ole mitään usean sadan vakuutusmaksuja tai muita oudon isoja kuluja. Kaikki maksaa. Ja pienistä summista tulee iso summa kuussa. Asumiskulut ei meillä ole ikinä ollut alle tonnin.
Ilmeisesti av mammojen mielestä ainoa mitä saa syödä on lauanataimakkara ja nuudelit, neljä henkisen perheen ei tarvitse syödä tryffeleitä, että 1000€ menee kuussa ruokaan esim mansikoihin meillä on mennyt heinäkuussa ainakin 200€, vadelmiin 100€. Toki tuolla rahalla syödään mansikoita koko talvi.
Ihme asenne ihmisillä, halvemmallakin pärjää, mutta mikä ihmeen autuus se kituuttaminen on.
Onneksi minä en saa mitään tuollaisia laskuja. Siksi jää kuukaudessa säästöön melkein 1000 e, vaikka en Minnaa ihmeemmin tienaa. Olisi kyllä kamalaa, jos jostain alkaisi tulla mysteerilaskuja tuosta vain.
Jos ei noilla tuloilla pärjää ilman kulutusluottoja, niin kyllä on ihan helvetin huolestuttavalla tasolla lapsiperheen vanhemman taloustaidot. [/quote]
Pari rikkoutunutta kodinkonetta?
Vierailija kirjoitti:
Jos ei noilla tuloilla pärjää ilman kulutusluottoja, niin kyllä on ihan helvetin huolestuttavalla tasolla lapsiperheen vanhemman taloustaidot.
> Pari rikkoutunutta kodinkonetta?
Mitkäköhän kodinkoneet olis kyseessä? Torilta saa toimivia pyykinpesukoneita ja astianpesukoneita 50 euron hintaan.
Tällaiset jutut on hävettäviä. Mitä tämä perhe nyt sitten haluaisi? Kaiken ilmaiseksiki? Heillä on kaikki hyvin, on työpaikat kummallakin ja he pystyvät itse maksamaan perheensä elämisen. Se ei ilmeisesti enää ole ollenkaan tärkeää ja arvokasta vaikka se on täysin normaalia ja tavallista, se itsensä ja perheensä elättäminen. Ne omat menot ovat ihan omia menoja ja niitä voi joltain osin karsia mutta se ei ehkä tule mieleen, vaan valitetaan noilla tuloilla ja tuollaisessa elämässä.
Mitä nämä tällaiset ihmiset ovat vailla? Miten asiat olisivat heillä hyvin? Mitä he oikein haluavat kertomalla näitä juttuja?
He varmaan haluavat, että elintaso ja olosuhteet säilyisivät ennallaan, mutta niin, että heidän ei tarvitsisi itse maksaa mitään heidän omasta elämästään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järjen köyhyys on edelleen sitä suurinta köyhyyttä; eli ei mitään uutta auringon alla. - Toivottavati Minna ja Aapo voivat jatkaa töissä vastakin, sillä lasten kasvaessa menot eivät tuskin ainakaan lähiakoina ovat vähenemässä. - Jos jotain hyvää, niin asuvat melko edullisesti; tietämättä tarkemmin, minkäkokoisessa asunnossa.
Järjen köyhyyttä on ollut isoilla ikäluokilla, easy parenthood. En saanut harrastaa mitään mikä maksaa. Ei kuskattu mihinkään mihin ei polkupyörällä päässyt = ei harrastuksia maalla, koska ei julkista liikennettä. Totta v*tussa voisin tehdä näin omille lapsilleni ja ryypätä rahat kuten vanhempani, mutta koska olen fiksumpi, uhraan omaa aikaani ja rahaani lapsiini, en viinaan ja tupakkaan. Siksi omaan käyttöön jää vähemmän. Miten elinaikakertoimet ja kiky-leikkurit muuten osuu eläkeläisiin?
Maksulliset harrastukset oli aika harvinaisia suurten ikäluokkien ollessa pienten lasten vanhempia. Jalkapallo, yleisurheilu, erilaiset kerhot jne.oli ilmaisia, koska niidenvetäjät ei saaneet mitään palkkaa. Muistelen, miten veli pelasi jääkiekkoa eikä mitään lisenssejä tai jäämaksuja tunnettu, kunnallinen jäähalli oli ilmainen ja ainoa, mistä maksettiin, oli varusteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysynpä vaan, että mitä helvettiä ovat nuo mystiset LASKUT, joihin menee TONNI kuussa? Ei edes sisällä vakuutuslaskuja. Päiväkoti-ikäiset lapset eivät tarvitse puhelimia, aikuisten puhelinliittymät 20 e/kpl. Laajakaistaan 30 e. Sähkölasku 50 e/kk, jos ei ole sähkölämmitystä. Mikä multisuperluxusdeluxe DNA-paketti niillä on, jos tonni pitää vielä varata tuollaiseenkin?
Myös kulutusluottolainoista voi todeta, että sitä niittää mitä kylvää. Jos ei noilla tuloilla pärjää ilman kulutusluottoja, niin kyllä on ihan helvetin huolestuttavalla tasolla lapsiperheen vanhemman taloustaidot.
Kuule, kiinteistövero, vesilasku, sähkölasku, kaukolämpö, vakuutukset, päivähoito, lasten harrastukset, netti, puhelinlaskujne.
Omassa nelihenkisessä perheessä ollaan kyllä ihan siinä 1000e/kk laskuihin tahdissa, ja mitään osareita ei ole eikä tule.
Joa luit alotuksen yhtään ajatuksen kanssa niin perhe oli eritellyt mm. vastikkeen, vakuutukset ja päivähoidon erikseen. Vastike viittaa as oy:ssä asumiseen, joten vastikkeen pitäisi kattaa kiinteistövero, vesilasku, ja kaukolämpö, jos siis talossa sellainen on.
Jos laskee perheen koko vuoden menot niin 12 000 menee näihin mystisiin laskuihin. Vakuutusmenot on myös vähintään 2400 vuodessa. Mitähän ihmettä sillä on vakuutettu?
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan olisi ollut hyvä jos tuo 1000 euron laskut kohta olisi avattu. Nyt jäi semmoinen kuva että eletään liian kallista elämää pienillä tuloilla.
Siksihän sitä ei just tarkemmin avatakaan. Annetaan ymmärtää, että ne ovat välttämättömiä laskuja, ja surkutellaan omaa tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysynpä vaan, että mitä helvettiä ovat nuo mystiset LASKUT, joihin menee TONNI kuussa? Ei edes sisällä vakuutuslaskuja. Päiväkoti-ikäiset lapset eivät tarvitse puhelimia, aikuisten puhelinliittymät 20 e/kpl. Laajakaistaan 30 e. Sähkölasku 50 e/kk, jos ei ole sähkölämmitystä. Mikä multisuperluxusdeluxe DNA-paketti niillä on, jos tonni pitää vielä varata tuollaiseenkin?
Myös kulutusluottolainoista voi todeta, että sitä niittää mitä kylvää. Jos ei noilla tuloilla pärjää ilman kulutusluottoja, niin kyllä on ihan helvetin huolestuttavalla tasolla lapsiperheen vanhemman taloustaidot.
tuota tonnin laskumenoa minäkin ihmettelin. Puhelin oli erikseen, vakuutus erikseen, auton lyhennykset erikseen, kulutusluotto oli erikseen, ruoka erikseen. Mitä ihmettä vielä noiden lisäksi voi olla tonnilla.
Ripsihuolto, kynsihuolto, hiustenpidennyshuolto jne.
”Pakolliset” lomamatkat ulkomaille jne.
Et ole ainoa, joka tämän jutun tausta motiiiveita e. miettii sitä miksi se on julkaistu. - Tulee myös sellainen ikävä tunne, että tässä joku toimittaja on nyt päässyt hyväksikäyttämään jotain reppanaa perhettä, jolta puuttuu elämänhallinta.
Olsiko tomittajalta ollut liikaa vaadittu, jos hän olisi pyrkinyt erittelemään, että mihin tuo mustine 1000€ katoaa. Tai mitä perhe syö, jos ruokaan menee 600-1000€ kuukaudessa, Lidlistä ostettuna. -Oliko tässä tarkoitus kertoa, että eivät lidlissäkään estä ihmisiä ostamasta, vaan antavat asiakkaiden itse päättää, mitä ostavat. Olisiko voinut kysellä vakuutusten perään, ovatko ne kaikki todella tarpeellisia ja onko niitä kilpailutettu? Onko DN tv -välttämätön? Vain muutaman esimerkin poimiaksemi.