Mistä pakkoruotsineurootikkojen kauna oikein kumpuaa?
Minä olen viisikymppinen stadilaisnainen, ihan suomenkielinen ja suomenkielisestä suvusta. Silti olen sitä mieltä, että ruotsi on kaunis kieli ja olen sitä työn puolesta käyttänyt usein. Pohjoismaisissa työtapaamisissa puhutaan skandinaaviskaa, ei englantia.
Toki, kaikilla asia ei ole näin, mutta monella on, ja se ei muutu miksikään pakkoruotsineurootikkojen jankutuksesta.
Koen, että kansallisten vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen on tärkeää ja avain tasa-arvoiseen ja vakaaseen yhteiskuntaan. Olen ylpeä siitä, miten hienosti suomenruotsalaisten asema on Suomessa turvattu.
Peruskoulussa voi opiskella kaikkiaan neljää kieltä. Alle prosentti kuitenkaan niin viitsii tehdä. Ei se ruotsi estä opiskelemasta espanjaa tai italiaa!
Ja kyllä, peruskoulussa ON paljon pakkoaineita. On pakkouskontoa, pakkomatikkaa yms. Toki jotkin perustiedot pitää matikasta olla kaikilla, mutta harva tarvitsee elämässään enempää kuin vaikkapa neljän ekan luokan matikkaoppeja. Minäkin olen kirjoittanut ällän pitkästä matikasta, mutta en ole IKINÄ tarvinnut niin laajoja matikkataitoja. Prosenttilaskun jälkeen olisi oikeastaan minun matikanopintoni voinut lopettaa, se riittää.
Mutta en minä silti vollota joka saamarin viikko av:lla pakkomatikkaan tärvääntyneesta ajasta ja energiasta.
Miksi pakkoruotsivouhottajille se ruotsi on käänteentekevän turha aine?
Vastaus: koska persuina he haluavat etsiä syntipukkeja ja kaunan kohteita, ja suomenruotsalaiset osuvat hyvin siihen rooliin. Svenska talande bättre folk on hyvä olkiukko, jota kivittämällä he keräävät tyhmän kansanosan ääniä.
Olen Juha Hurmeen kanssa NIIN samaa mieltä. Mikään sivistys tai kielitaito ei ole turhaa, ei ainakaan kulttuurisesti ja historiallisesti niin läheisen kielen kuin ruotsin taito.
N51
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Noinhan se on. Ihmisten alhaisiin ennakkoluuloihin ja tunteisiin vetoaminen myy. Ja vaalivuosi on tulossa.
Ennakkoluuloihin ja tunteisiin? Kyllä se on looginen järkiperustelu että ihminen saa itse valita mitä vierasta ja itselleen hyödyllisintä kieltä hän alkaa opiskelemaan.

No on, on, mutta kannattaa aina asiasta puhuttaessa muistaa, että ainoa instanssi joka tämän pakkoruotsikysymyksen voisi poistaa kokonaan päiväjärjestyksestä ja lukujärjestyksestä ja asian voisi kokonaan muuttaa, on Suomen eduskunta.
Siellä olevien oma äidinkieli taas on useimmissa tapauksessa - suomi...
Me siis tavallaan itse omien edustajiemme kautta ja välityksellä sorramme itseämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsista. Täysin hyödytön kieli, jota tulen viimeiseen rantahurriin vastustamaan.
Siirtomaa-ajan jäänteistä on hyvä päästä pikkuhiljaa eroon.
Sinua siis ahdistaa ajatus siitä, että Ruotsista on tullut tänne väkeä 1100-luvulla? Jos he eivät olisi ehtineet, meitä olisi täällä hallinut Venäjä sen liki tuhannen vuotta, enkä usko, että olisivat hevin tästä niemestä luopuneet.
Suomea on asutettu useissa aalloissa. Uudet asukkaat ovat työntäneet aiempia asukkaita pohjoisemmas tai sekoittuneet aiempiin. Sinustako nimenomaan se aalto, jota nykysuomenkieliset edustavat, on se ainoa ja oikea, arvokas asutusaalto, jonka ei pidä kumarrella muita, ennen tai jälkeen tulleita?
Ehkä sinun pitäisi päästä pikkuhiljaa eroon epävarmuudestasi ja huonosta itsetunnostasi. Sinun arvoasi ei alenna se, että maailmassa on useita kieliä ja että joitakin niistä sinun on peruskoulussa opiskeltava. Ihan yhtä hyvin suomenruotsalaiset voisivat vaatia, että heidän ei tarvitse opiskella suomea. Siis siitähän ei ole kerrassaan yhtään mitään hyötyä tässä maailmassa - skandinavisessa yhteistyössäkin on paljon enemmän hyötyä heidän omasta äidinkielestään.
Kyllä mun puolesta suomenruotsalaiset voivat olla opiskelematta suomea. Omapahan on häpeensä jos eivät kotimaansa kieltä osaa jota kuitenkin puhuu 5 miljoonaa muuta asukasta.
Kuinka moni täällä olisi valmis omalla nimellään ja hetu-tunnuksellaan vahvistetusti allekirjoittamaan kansalaisaloitteen ruotsin opetuksen pakollisuuden poistamiseksi koulujen opetussuunnitelmasta Suomen kouluissa ?
TÄMÄ on se olennaisin kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Copypaste on kova sana.
Toi hirveesti uutta sisältöä keskusteluun tää kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noinhan se on. Ihmisten alhaisiin ennakkoluuloihin ja tunteisiin vetoaminen myy. Ja vaalivuosi on tulossa.
Ennakkoluuloihin ja tunteisiin? Kyllä se on looginen järkiperustelu että ihminen saa itse valita mitä vierasta ja itselleen hyödyllisintä kieltä hän alkaa opiskelemaan.
No on, on, mutta kannattaa aina asiasta puhuttaessa muistaa, että ainoa instanssi joka tämän pakkoruotsikysymyksen voisi poistaa kokonaan päiväjärjestyksestä ja lukujärjestyksestä ja asian voisi kokonaan muuttaa, on Suomen eduskunta.
Siellä olevien oma äidinkieli taas on useimmissa tapauksessa - suomi...
Me siis tavallaan itse omien edustajiemme kautta ja välityksellä sorramme itseämme.
Pakkoruotsihan on tullut kouluihimme poltiittisten lehmänkauppojen seurauksena. Yhä tänäkin päivänä varakkaat ruotsinkieliset säätiöt lobbaavat politiikkojamme. Paavo Lipponen ehkä pahin esimerkki.
Kyselyn mukaanhan suurin osa kansanedustajista yli puoluerajojen vastustaa pakkoruotsia, mutta puolueiden puheenjohtajat kannattavat sitä koska ne on lobattu (eli lahjottu).
muistan aina yläasteen pystyynmuumioituneen ruotsinopettajan ja hänestä huokuneen kaikkivoipan ylimielisyyden hänen kertoessaan meille herkille nuorukaisille miten meistä ei tule koskaan mitään jos emme opi ruotsia. liekö ollut oikeassa jollain tavalla: en oppinut ruotsia ja tässä minä tuhlaan kesäpäivääni vauvapalstalla.
mutta joo, onhan se resurssien haaskausta, tuo pakkoruotsi. vaikka sitä rahaa on, ei se tarkoita että sitä savuna ilmaan tarvitsee polttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen viisikymppinen stadilaisnainen, ihan suomenkielinen ja suomenkielisestä suvusta. Silti olen sitä mieltä, että ruotsi on kaunis kieli ja olen sitä työn puolesta käyttänyt usein. Pohjoismaisissa työtapaamisissa puhutaan skandinaaviskaa, ei englantia.
Toki, kaikilla asia ei ole näin, mutta monella on, ja se ei muutu miksikään pakkoruotsineurootikkojen jankutuksesta.
Koen, että kansallisten vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen on tärkeää ja avain tasa-arvoiseen ja vakaaseen yhteiskuntaan. Olen ylpeä siitä, miten hienosti suomenruotsalaisten asema on Suomessa turvattu.
Peruskoulussa voi opiskella kaikkiaan neljää kieltä. Alle prosentti kuitenkaan niin viitsii tehdä. Ei se ruotsi estä opiskelemasta espanjaa tai italiaa!
Ja kyllä, peruskoulussa ON paljon pakkoaineita. On pakkouskontoa, pakkomatikkaa yms. Toki jotkin perustiedot pitää matikasta olla kaikilla, mutta harva tarvitsee elämässään enempää kuin vaikkapa neljän ekan luokan matikkaoppeja. Minäkin olen kirjoittanut ällän pitkästä matikasta, mutta en ole IKINÄ tarvinnut niin laajoja matikkataitoja. Prosenttilaskun jälkeen olisi oikeastaan minun matikanopintoni voinut lopettaa, se riittää.
Mutta en minä silti vollota joka saamarin viikko av:lla pakkomatikkaan tärvääntyneesta ajasta ja energiasta.
Miksi pakkoruotsivouhottajille se ruotsi on käänteentekevän turha aine?
Vastaus: koska persuina he haluavat etsiä syntipukkeja ja kaunan kohteita, ja suomenruotsalaiset osuvat hyvin siihen rooliin. Svenska talande bättre folk on hyvä olkiukko, jota kivittämällä he keräävät tyhmän kansanosan ääniä.
Olen Juha Hurmeen kanssa NIIN samaa mieltä. Mikään sivistys tai kielitaito ei ole turhaa, ei ainakaan kulttuurisesti ja historiallisesti niin läheisen kielen kuin ruotsin taito.
N51
Matematiikka on maailmanlaajuinen kieli, jota voi käyttää kaikkien ihmisten palvelemiseen. Suomessa halutaan kuitenkin taata vain muutaman sadantuhannen palvelu valjastamalla siihen yli viisimiljoonaa ihmistä, vaikka ruotsinkieliset ja vapaaehtoiset voisivat hoitaa tuon palvelun ihan itse.
Matematiikka on kieli joka pitää osata hyvin jos haluaa ymmärtää mitään ilmiötä tai asiaa kunnolla. Ilman sitä kaikki on vain mutuilua.
Pakkoruotsia vastustetaan sisämaassa. Äänekkäimmät vastustajat on niitä jotka eivät oppineet sitä :)
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsia vastustetaan sisämaassa. Äänekkäimmät vastustajat on niitä jotka eivät oppineet sitä :)
Vaikka oppisi miten hyvin koulussa ja saisi kuinka hyviä numeroita kokeesta tahansa ,niin mikäli kielellä ei ole oikeassa elämässä mitään käyttöä, niin se taantuu unohtuu kyllä kyllä vähitellen mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsia vastustetaan sisämaassa. Äänekkäimmät vastustajat on niitä jotka eivät oppineet sitä :)
Tai eivät halunneet oppia sitä. Sekin on ihan hyvä syy vastustaa pakkoruotsia, koska sen sijasta voisi opetella jotain sellaista kieltä joka voisi edes vähän kiinnostaa.
Pakkoruotsilla, eli sillä, että suomenkielisille suomalaisille opetetaan välttävät ruotsin alkeet ei ole mitään tekemistä suomenruotsalaisten itsensä kulttuurin tai kielen säilymisen kanssa. Se on heidän itsensä käsissä täysin, käyttävätkö kieltään keskenään vai eivät.
Suomen valtio on kaksikielinen ja Suomella on kaksikielinen historia, mutta suurin osa SUOMALAISISTA ei ole, eikä ole koskaan ollut kaksikielisiä. Ruotsinkieliset lobbaussäätiöt voisivat käyttää miljoonansa oman kulttuurinsa ylläpitoon, eikä suomenkielisten pakkoruotsittamiseen.
Maailman monikieliset sivistysvaltiot, kuten Kanada ja Sveitsi osoittavat, ettei kaikkien tarvitse opetella ja osata kaikkia maan kieliä. Keinotekoinen yksikielisten alueiden kaksikielistäminen ja kansainvälisessä maailmassa lasten lukujärjestysten täyttäminen pienen, englannintaitoisten ihmisten käyttämän kielen opettamisella on rahan ja resurssien hukkaa.
Esimerkiksi tällä Jyväskylässä en ole 43 vuoteen kuullut kertaakaan sanaakaan ruotsia.
Tosi hyödyllinen kieli! :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsista. Täysin hyödytön kieli, jota tulen viimeiseen rantahurriin vastustamaan.
Siirtomaa-ajan jäänteistä on hyvä päästä pikkuhiljaa eroon.
Sinua siis ahdistaa ajatus siitä, että Ruotsista on tullut tänne väkeä 1100-luvulla? Jos he eivät olisi ehtineet, meitä olisi täällä hallinut Venäjä sen liki tuhannen vuotta, enkä usko, että olisivat hevin tästä niemestä luopuneet.
Suomea on asutettu useissa aalloissa. Uudet asukkaat ovat työntäneet aiempia asukkaita pohjoisemmas tai sekoittuneet aiempiin. Sinustako nimenomaan se aalto, jota nykysuomenkieliset edustavat, on se ainoa ja oikea, arvokas asutusaalto, jonka ei pidä kumarrella muita, ennen tai jälkeen tulleita?
Ehkä sinun pitäisi päästä pikkuhiljaa eroon epävarmuudestasi ja huonosta itsetunnostasi. Sinun arvoasi ei alenna se, että maailmassa on useita kieliä ja että joitakin niistä sinun on peruskoulussa opiskeltava. Ihan yhtä hyvin suomenruotsalaiset voisivat vaatia, että heidän ei tarvitse opiskella suomea. Siis siitähän ei ole kerrassaan yhtään mitään hyötyä tässä maailmassa - skandinavisessa yhteistyössäkin on paljon enemmän hyötyä heidän omasta äidinkielestään.
Täällä on aika vähän historian saatossa ketään työnnetty mihinkään. Saamelaiset ja suomalaiset ovat tulleet eri reittiä.
Ehkä tuo ruotsinkielisten heikko itsetunto johtuu siitä, että ruotsi on melko nuori kieli, kun taas suomen kieli kuuluu niihin maailman vanhimpiin.
Vierailija kirjoitti:
KYSsaa ittes, rasisti.
Juu, on rasistista opettaa väkisin hyödytöntä kieltä etnisille suomalaisille.
> ruotsi on melko nuori kieli, kun taas suomen kieli kuuluu niihin maailman vanhimpiin
Jospa jättäisit tällaiset aivopierut kirjoittamatta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen viisikymppinen stadilaisnainen, ihan suomenkielinen ja suomenkielisestä suvusta. Silti olen sitä mieltä, että ruotsi on kaunis kieli ja olen sitä työn puolesta käyttänyt usein. Pohjoismaisissa työtapaamisissa puhutaan skandinaaviskaa, ei englantia.
Toki, kaikilla asia ei ole näin, mutta monella on, ja se ei muutu miksikään pakkoruotsineurootikkojen jankutuksesta.
Koen, että kansallisten vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen on tärkeää ja avain tasa-arvoiseen ja vakaaseen yhteiskuntaan. Olen ylpeä siitä, miten hienosti suomenruotsalaisten asema on Suomessa turvattu.
Peruskoulussa voi opiskella kaikkiaan neljää kieltä. Alle prosentti kuitenkaan niin viitsii tehdä. Ei se ruotsi estä opiskelemasta espanjaa tai italiaa!
Ja kyllä, peruskoulussa ON paljon pakkoaineita. On pakkouskontoa, pakkomatikkaa yms. Toki jotkin perustiedot pitää matikasta olla kaikilla, mutta harva tarvitsee elämässään enempää kuin vaikkapa neljän ekan luokan matikkaoppeja. Minäkin olen kirjoittanut ällän pitkästä matikasta, mutta en ole IKINÄ tarvinnut niin laajoja matikkataitoja. Prosenttilaskun jälkeen olisi oikeastaan minun matikanopintoni voinut lopettaa, se riittää.
Mutta en minä silti vollota joka saamarin viikko av:lla pakkomatikkaan tärvääntyneesta ajasta ja energiasta.
Miksi pakkoruotsivouhottajille se ruotsi on käänteentekevän turha aine?
Vastaus: koska persuina he haluavat etsiä syntipukkeja ja kaunan kohteita, ja suomenruotsalaiset osuvat hyvin siihen rooliin. Svenska talande bättre folk on hyvä olkiukko, jota kivittämällä he keräävät tyhmän kansanosan ääniä.
Olen Juha Hurmeen kanssa NIIN samaa mieltä. Mikään sivistys tai kielitaito ei ole turhaa, ei ainakaan kulttuurisesti ja historiallisesti niin läheisen kielen kuin ruotsin taito.
N51
Amen! Olet niin oikeassa. Voi kun sinunlaisia fiksuja olisi hieman enemmän.
Vierailija kirjoitti:
> ruotsi on melko nuori kieli, kun taas suomen kieli kuuluu niihin maailman vanhimpiin
Jospa jättäisit tällaiset aivopierut kirjoittamatta.
Ja mikä ei pidä paikkaansa?
Enpäs ole, koska muutin pois.