Lue keskustelun säännöt.
Suojeletteko vanhempianne ikäviltä asioilta?
27.07.2018 |
En tiedä johtuuko siitä, että vanhemmat ovat nykyään sairaita (=omiakin huolia on) vai mistä, mutta olen huomannut piilottelevani ikäviä asioita vanhemmiltani. Eli tavallaan esitän voivani paremmin kuin voinkaan, jotten huolestuttaisi heitä "turhaan". Teettekö muut samaa ja milloin olette siirtyneet lapsen roolista aikuisen rooliin suhteessa vanhempiinne? Vai oletteko vielä viisikymppisinäkin "lapsia" suhteessanne?
Kommentit (62)
Pyrin niin tekemään, paitsi jos on käytännön syistä pakko kertoa ikäviä asioita esim. terveydentilasta (jos vaikka olen tarvitsemassa heidän apuaan konkreettisesti). Vanhempani ovat 60+ iältään.
Muillekin ihmisille kerron innoissani hyvät uutiset, mutta huonojen uutisten kertomisen kanssa vitkuttelen ja saatan jättää ne kokonaan kertomatta.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu,ette kysynyt tätä nyt vanhemmilta.Kerronpa kuitenkn oman mielipiteeni. Ei,lapseni eivä kerro meille kuin ehkä promillen elämästään/jos,vaikeuksia ,ja nehän kuuluu jokaisen elämään,myötä ja vastoinkäymiset.
Paljon enemmän minua vaivaa ja rassaa,kun kuitenkin tiedän ,ettei hommat ole hyvin,mutta en tiedä kuinka huonosti asiat on.
Sen tietää siitä,ettei tytär vastaa puhelimeen ,kuin joskus.Tietää,että kuulen jo eka lauseesta ,missä mennään,muttei kerro-suojelee.Ei ole siitä kysymys ,etteikö ehtisi.
Muuten on mukavast ottanut vastaan lastenhoitoja kodinhoitoapua ja paljon,kun olivat pieniä.Ilo oli molemminpuolista.
Aina jälkikäteen humaan,kun on valehdellut,samoin jo isommat lapset.
Ei se ole kivaa ,kun tietää,mutta ei tiedä muuta uin että ongelmaa on.
Yksi elämähän meillä kaikilla on,miks se pitää omiin läheisiin nähden elää niin vaikeasti.
Surullista ,en ymmärrä. Näin ei ole hyvä.
Suojelen. Ovat hekin kohdanneet pääasiassa itse vaikeutensa. Onneksi osasivat kasvattaa aikuisen, joka ei roiku enää vaikean päivän koittaessa heidän helmoissaan.
En kerro äidilleni enää asioitani. Hän murehtii niitä. Motiivini on kyllä enemmän se, että minua ärsyttää se kuin se, että suojelisin.
Suojelen itseäni, enkä kerro.
Äiti "auttaa" ratkomalla mahdollisia ongelmia puolestani, tyylillä joka ei auta yhtään, vaan stressaa vielä lisää. Lisäksi hän muistaa vanhoja ongelmia ja palaa niihin ihan ohimennen noin 30 vuotta myöhemmin 😨
Itse en edes enää muista ko. ongelmaa.
Lisäksi hän kertoo veljeni perheen ongelmia minulle, aika menee veljen perhettä ja ex kälyä puolustellessa.
Hän käsittää tilanteen haluamallaan tavalla ja minä yleensä käsitän sen toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä perheen asiat ovat perheen asioita eikä kaikesta tarvitse itkeä vanhemmille. Mielestäni olisi noloa, jos mieheni kertoisi kaikki ongelmat äidilleen. Eikä vatmasti miehenikää tykkäisi, jos minä kertoisin kaiken äidilleni.
On siinä sekin, että miksi aiheuttaa huolta vanhemmille asioilla, joille he eivät voi mitään. Jos asia on sellainen, että vanhemmista voisi oola apua, niin silloin voi kertoa, jos oikeasti haluaa tulla autetuksi.
Kukapa sitä nyt oikeasti haluaa tulla autetuksi??? .Minä itse pärjään,kukaan ei voi olla fiksumpi,vaikk sydän märkänis.
Onnea vaan valitsemalleene tielle.
Arvatkaa,tekeekö sitten mieli autta ,jos tulee iso hätä,kun ei mielipiteet avun muodossa kelpaa muutoinkaa. Ei tosiaankaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En suojele mutta jätän paljon kertomatta sen vuoksi että ovat niin eri sukupolvea ja erilaisella ajatusmaailmalla varustettu että eivät ymmärrä tai paremminkin halua ymmärtää tiettyjä asioita.
Kyllä. En kerro vanhemmilleni pahimpia murheitani ja vaikeuksiani. Tiedän, että äiti vain huolestuisi ja murehtisi liikaakin minun takiani (ja se taas huolestuttaisi minua, että huolestutan häntä) ja isäni taas suhtautuisi vähätellen murheisiini ihan vain siksi, että ei tarvitsisi kohdata vaikeita asioita.
Meillä ei lapsuudenkodissani ikinä puhuttu vaikeista asioista, siksi minun on vaikea puhua niistä nyt aikuisena ylipäänsä kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suojelen itseäni, enkä kerro.
Äiti "auttaa" ratkomalla mahdollisia ongelmia puolestani, tyylillä joka ei auta yhtään, vaan stressaa vielä lisää. Lisäksi hän muistaa vanhoja ongelmia ja palaa niihin ihan ohimennen noin 30 vuotta myöhemmin 😨
Itse en edes enää muista ko. ongelmaa.
Lisäksi hän kertoo veljeni perheen ongelmia minulle, aika menee veljen perhettä ja ex kälyä puolustellessa.
Hän käsittää tilanteen haluamallaan tavalla ja minä yleensä käsitän sen toisin.
.
Meilläkin äiti aina haluaa käsittää väärin kaikki asiat ja puhuu niistä sitten kenelle tahansa ja ihan väärin. Syyllistää ja arvostelee, naureskelee ja häpeää. Miksipä tuollaiselle mitään kertoisi kun ei saa tukea eikä ymmärrystä.
Vierailija kirjoitti:
En suojele enää. Aikaisemmin tein niin enkä kertonut meidän isoista vastoinkäymisistä. Kun sitten kävi ilmi että äitiäni ei kiinnosta pätkääkään mitkään muut kuin hänen omat harrastuspiirinsä ja kolotuksensa, päätin lopettaa varomisen.
Tai no, tarkkaan ottaen olen tekemisissä hänen kanssaan vain sen verran kuin on pakko, enkä puhu säätä henkilökohtaisemmista asioista ollenkaan. Isä kuoli 15 vuotta sitten ja häntä on kova ikävä edelleen. Hän oli välittävä ihminen.
Ehkä äiti suojelee itseään vältttelemällä ikäviä asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jossain määrin juu. Esim. nyt mulla on terveydessä häikkää terveydessä. Rinnassa kasvaa jotain. En puhunut mitään, kun oireita ilmeni ja odottelin mammografia. Ensi viikolla selviää, onko syöpä vai harmittomaksi muutos. Turha puhua vielä, kun huolestuivat hirveästi... Sanon sitten, kun tietää, mitä tää on.
Olen kolmikymppinen yksinäinen mies, joka elämäntilaanteestaan johtuen pohtii itsemurhaa lähes päivittäin. En todellakaan ole kertomassa tätä vanhemmilleni. Kun näen heitä esitän iloista ja etenevää ihmistä, enkä koskaan kerro mitään oikeasta elämästäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmikymppinen yksinäinen mies, joka elämäntilaanteestaan johtuen pohtii itsemurhaa lähes päivittäin. En todellakaan ole kertomassa tätä vanhemmilleni. Kun näen heitä esitän iloista ja etenevää ihmistä, enkä koskaan kerro mitään oikeasta elämästäni.
Mitä jos kuitenkin kertoisit? He haluaisivat auttaa sinua ihan varmasti.
En ole ikinä kertonut vanhemmilleni mitään. En siksi, että suojelisin heitä, vaan he käyttäisivät sitä minua vastaan. Kun he olivat saaneet joskus tietää hyvin rankan minulle tapahtuneen asian, olivat olleet kiitollisia, kun jumala oli kostanut minulle (lapsuuden)uskon jättämisen.
Vanhempani suhtautuvat kusipäisesti mikäli kerron vaikeuksistani. Meillä onkin siksi etäiset välit. Isä on niin hallitseva, että hänen kanssaan on mahdotonta olla kovin tiiviisti tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmikymppinen yksinäinen mies, joka elämäntilaanteestaan johtuen pohtii itsemurhaa lähes päivittäin. En todellakaan ole kertomassa tätä vanhemmilleni. Kun näen heitä esitän iloista ja etenevää ihmistä, enkä koskaan kerro mitään oikeasta elämästäni.
Mitä jos kuitenkin kertoisit? He haluaisivat auttaa sinua ihan varmasti.
Et selvästikään tiedä mitään huonoista perhesuhteista.
Äitini ei halua tietää paljoa elämästäni. Olen kyllä itsekin sellainen, että en halua kertoa vanhemmille kovin henkilökohtaisia asioita, mutta äiti haluaa tietää vielä vähemmän kuin olisin itse valmis kertomaan. On vaikea keksiä mitään puhuttavaa, kun äiti näyttää aina vaivautuneelta, jos kerron jotain omista asioistani. Sisko kertoo äidille kaikki asiansa, mutta äiti ei pidä siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmikymppinen yksinäinen mies, joka elämäntilaanteestaan johtuen pohtii itsemurhaa lähes päivittäin. En todellakaan ole kertomassa tätä vanhemmilleni. Kun näen heitä esitän iloista ja etenevää ihmistä, enkä koskaan kerro mitään oikeasta elämästäni.
Mitä jos kuitenkin kertoisit? He haluaisivat auttaa sinua ihan varmasti.
Varmasti haluaisivat auttaa. Heillä on kuitenkin omat ongelmansa ja minun vastuuni aikuisena on huolehtia omista ongelmistani, eikä juosta vanhempien syliin, kun vähän tekee kipeää.
Rahahuoliani vähättelen, koska vanhemmilleni tulee kauhea hinku auttaa, eikä heillä todellakaan ole siihen varaa. En halua että velkaantuvat lisää mun takia.