Suojeletteko vanhempianne ikäviltä asioilta?

Vierailija kirjoitti:

En kerro,mutta en suojellakseni vaan koska tukea on turha odottaa. Äitini on kyllä kertonut avoimesti kaikki ongelmansa siitä asti kun olin ihan pieni. Paljon jouduin kannattelemaan ja olemaan se aikuinen ja joudun edelleen. Äidillä ei ole resursseja tai kykyä lohduttaa,tukea tai kiinnostua asioistani. En tiedä johtuuko se hänen masennuksestaan,luonnehäiriöstä vai mistä.

Kuulostaa minun isältäni. Suhde on yhä vaikea, koska roolitus ei muutu. Ihan sama mitä yrität.

Vierailija kirjoitti:

Jossain määrin juu. Esim. nyt mulla on terveydessä häikkää terveydessä. Rinnassa kasvaa jotain. En puhunut mitään, kun oireita ilmeni ja odottelin mammografia. Ensi viikolla selviää, onko syöpä vai harmittomaksi muutos. Turha puhua vielä, kun huolestuivat hirveästi... Sanon sitten, kun tietää, mitä tää on.

Minä olin samassa tilanteessa vuosi sitten ja tein just samoin. Kerroin vasta kun tiesin että ei ole pahanlaatuinen kasvain. Tosin oma aikuinen lapseni suuttui tästä.

Vierailija kirjoitti:

Kukapa sitä nyt oikeasti haluaa tulla autetuksi??? .Minä itse pärjään,kukaan ei voi olla fiksumpi,vaikk sydän märkänis.

Onnea vaan valitsemalleene tielle.

Arvatkaa,tekeekö sitten mieli autta ,jos tulee iso hätä,kun ei mielipiteet avun muodossa kelpaa muutoinkaa. Ei tosiaankaan.

Tulla autetuksi? Onko yllätys, että kaikki eivät osaa auttaa? Tai "auttavat", niin että tilanne on vieläkin raskaampi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain määrin juu. Esim. nyt mulla on terveydessä häikkää terveydessä. Rinnassa kasvaa jotain. En puhunut mitään, kun oireita ilmeni ja odottelin mammografia. Ensi viikolla selviää, onko syöpä vai harmittomaksi muutos. Turha puhua vielä, kun huolestuivat hirveästi... Sanon sitten, kun tietää, mitä tää on.

Minä olin samassa tilanteessa vuosi sitten ja tein just samoin. Kerroin vasta kun tiesin että ei ole pahanlaatuinen kasvain. Tosin oma aikuinen lapseni suuttui tästä.

Suuttui?

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä kertonut vanhemmilleni mitään. En siksi, että suojelisin heitä, vaan he käyttäisivät sitä minua vastaan. Kun he olivat saaneet joskus tietää hyvin rankan minulle tapahtuneen asian, olivat olleet kiitollisia, kun jumala oli kostanut minulle (lapsuuden)uskon jättämisen.

Hyvä Luoja sentään, minkälaiset vanhemmat. Jaksamista!

Juu. Suojelen myös asioilta, joita tietäisin heidän stressaavan ja vastustavan. Kun muutin kotoa, en kertonut, että luonani alkoi käydä entinen lukio-opettajani, jonka kanssa meillä oli yliopistoni alettua parin vuoden seksisuhde. Mies myös halusi tukea minua taloudellisesti ja antaa kaikkia pieniä lahjoja, vaikken sitä vaatinut. Välillä mulla oli ruusukimppu maljakkoineen piilossa siivouskomerossa, kun äiti oli kylässä. Onneksi vanhempani tulivat harvoin ilmoittamatta ovelle, vaikka lähellä asuivatkin.

En myöskään kertonut, kun minulla epäiltiin syöpää ja laitettiin jatkotutkimuksiin, joiden jälkeen pystyttiin sanomaan varmasti, olisiko vai ei. Jos siinä olisi paljastunut että on, olisin toki kertonut, mutta koska kyseessä oli sitten "hyvänlaatuisempi" vaiva, en ikinä kertonut. Pidin pitkähihaista, kun minulla oli verikoejälki kyynärvarressa, ja selitin lääkärikäyntien menot jonain luentoina tms.

Vierailija kirjoitti:

Joo, opetin heille netin käytönkin vasta vuosi sitten verkkopankkijuttujen vuoksi. Nyt kyselee jo että mikä on facebook, sanon vaan ettei sinne kannata mennä.

Onneksi eivät osaa/uskalla ite rekisteröityä, vaikka hotellitilauksiakin nyt jo tekee.

Siis ovatko vanhempasi n. 80. - vuotiaita tai vanhempia? Nykyiset alle 70- vuotiaat ovat jo pääsääntöisesti käyttäneet verkkoa ja verkkopalveluja jo työssään.

Itse välttelin facebookia työelämässä ollessani, mutta nyt eläkkeelläon mukava nähdä sukulaisten kuulumisia. Henkilökohtaisemmat viestit sitten tietysti muissa palveluissa,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain määrin juu. Esim. nyt mulla on terveydessä häikkää terveydessä. Rinnassa kasvaa jotain. En puhunut mitään, kun oireita ilmeni ja odottelin mammografia. Ensi viikolla selviää, onko syöpä vai harmittomaksi muutos. Turha puhua vielä, kun huolestuivat hirveästi... Sanon sitten, kun tietää, mitä tää on.

Minä olin samassa tilanteessa vuosi sitten ja tein just samoin. Kerroin vasta kun tiesin että ei ole pahanlaatuinen kasvain. Tosin oma aikuinen lapseni suuttui tästä.

Suuttui?

Tai ehkä parempi sanoa että loukkaantui, ei soittanut eikä viestitellyt mitään muutamaan päivään. Vähäpuheinen nuorimies. Oletin että olisi halunnut tietää etukäteen mutta enhän minä halunnut häntä turhaan huolestuttaa, riitti kun minä valvoin ja murehdin asiaa.

Vanhemmat harvemmin kyselee mitään. Ei ole koskaan kyselleet edes läksyjen perään. Joskus tosi harvoin. Jotenkin tuntuu että ulkoiset puitteet muuttaa niiden persoonaa ja sisällä jotenkin. No lapsuus oli pelkkää riitelyä. Jos jotakin olen oppinut tässä elämässä niin sen että kaikilka tulisi olla kotipesä josta ponnistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat harvemmin kyselee mitään. Ei ole koskaan kyselleet edes läksyjen perään. Joskus tosi harvoin. Jotenkin tuntuu että ulkoiset puitteet muuttaa niiden persoonaa ja sisällä jotenkin. No lapsuus oli pelkkää riitelyä. Jos jotakin olen oppinut tässä elämässä niin sen että kaikilka tulisi olla kotipesä josta ponnistaa.

Ja kotipesä on älykkäiden ja turvallisten ihmisten pesä.

Mua harmittaa, kun ihmiset eivät kerro murheitaan. Näkee selvästi että jokin on vikana, mutta silti eivät kerro. Asia jää vaivaamaan. Jos kertoisivat, voisin itsekin käsitellä asian ja tarvittaessa olla tukena, mutta asia ei jäisi vaivaamaan niin paljon kuin se aavistus, että jotain on vialla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat harvemmin kyselee mitään. Ei ole koskaan kyselleet edes läksyjen perään. Joskus tosi harvoin. Jotenkin tuntuu että ulkoiset puitteet muuttaa niiden persoonaa ja sisällä jotenkin. No lapsuus oli pelkkää riitelyä. Jos jotakin olen oppinut tässä elämässä niin sen että kaikilka tulisi olla kotipesä josta ponnistaa.

Ja kotipesä on älykkäiden ja turvallisten ihmisten pesä.

Tähän pyrin omia lapsia kasvattaessani. Saa nähdä onnistuuko.

Vierailija kirjoitti:

Mua harmittaa, kun ihmiset eivät kerro murheitaan. Näkee selvästi että jokin on vikana, mutta silti eivät kerro. Asia jää vaivaamaan. Jos kertoisivat, voisin itsekin käsitellä asian ja tarvittaessa olla tukena, mutta asia ei jäisi vaivaamaan niin paljon kuin se aavistus, että jotain on vialla.

Ihmiset voivat yrittää kertoa, mutta monilla ei ole herkkyyttä kuunnella toisia. Silloin avautuminen murheista jää kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat harvemmin kyselee mitään. Ei ole koskaan kyselleet edes läksyjen perään. Joskus tosi harvoin. Jotenkin tuntuu että ulkoiset puitteet muuttaa niiden persoonaa ja sisällä jotenkin. No lapsuus oli pelkkää riitelyä. Jos jotakin olen oppinut tässä elämässä niin sen että kaikilka tulisi olla kotipesä josta ponnistaa.

Ja kotipesä on älykkäiden ja turvallisten ihmisten pesä.

Tähän pyrin omia lapsia kasvattaessani. Saa nähdä onnistuuko.

Se varmaan vähän riippuu siitäkin miten se markka virtaa.

Vierailija kirjoitti:

Joo, opetin heille netin käytönkin vasta vuosi sitten verkkopankkijuttujen vuoksi. Nyt kyselee jo että mikä on facebook, sanon vaan ettei sinne kannata mennä.

Onneksi eivät osaa/uskalla ite rekisteröityä, vaikka hotellitilauksiakin nyt jo tekee.

Miksei vanhempasi saisi mennä Facebookiin?

Aivan samaamieltä ,kuin vierailija 51. Murehdun kovasti siitä,kun tiedän ,ettei mene ihan hyvin,mutteivat kerro totuutta.

Kestäisin totuuden paremmin kuin tämän jatkuvan epätietoisuuden.Oma lapsi on oma ,vieläaikuisenakin

Riippuu paljolti asiasta. Nuoruuden toilailuni he tietävät varsin hyvin, sekä sen, että olen altis päihteille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat harvemmin kyselee mitään. Ei ole koskaan kyselleet edes läksyjen perään. Joskus tosi harvoin. Jotenkin tuntuu että ulkoiset puitteet muuttaa niiden persoonaa ja sisällä jotenkin. No lapsuus oli pelkkää riitelyä. Jos jotakin olen oppinut tässä elämässä niin sen että kaikilka tulisi olla kotipesä josta ponnistaa.

Ja kotipesä on älykkäiden ja turvallisten ihmisten pesä.

Tähän pyrin omia lapsia kasvattaessani. Saa nähdä onnistuuko.

Se varmaan vähän riippuu siitäkin miten se markka virtaa.

Markka virtaa? Tämä meni nyt ohi hilseen ja lujaa.

Minä en kerro kaikkea, koska en halua huolestuttaa vaikka hyvin rentoja ovat ja eläkkeellä. Mutta pikkuveljeni kertoo kaiken aina. Tosin meidät on opetettu että kaikesta voi puhua ja pitää jos tuntuu siltä. Veljeni tekee noita graffiteja ja kiertää ympäri maailmaa ja youtubessa on videoita missä ovat saksassa junia maalaamassa. Sitten kertoilee ja juttelee vanhempien kanssa niistä. Instagram täynnä tekosia ja huomasin että äidillä ja isälläkin on instagram ja kommentoivat niitä sen touhuja iloisena.. Kysyin kerran että ymmärrättekö mitä se poika tekee. Joo tietenkin ja onhan tuo hienoa, että osaa ja harrastaa. No eihän tuo ole laillista. Niin ei olekaan ja olen minä ollut mukana sillan alla yöllä katsomassa. Olin et wtf mitä sä selität???.Soitin veljelleni ja kysyin, että mitä sinä äitiä raahaat.. No mitä sitten se ite kysy minkälaista se on ja sanoin, että tule katsomaan. Olin shokissa.

Kerroin joskus sairastaneeni nuorempana bulimian. Minulle naureskeltiin. En siis hirveästi viitsi mistään henkilökohtaisista asioista vanhemmilleni kertoa. Puhumme niitä näitä.