Mies valehteli olevansa töissä
Olen nyt muutaman kuukauden tapaillut erästä miestä, ja jo ihastunutkin melko syvästi. Eilen hän kuitenkin paljasti ettei oikeasti olekaan "virallisissa päivätöissä", vaikka oli niin tähän asti väittänyt. Eikä ole ollut vuosiin....Elää tuilla ja tekee oma pimeää bisnestään josta sanojensa mukaan tienaa n. 700 euroa kuukaudessa.
Olen ihan järkyttynyt! Miehestä ei ikinä uskoisi päälle päin että on pitkäaikaistyötön, enkä ole ikinä aikaisemmin tällaista edes tapaillut. Mies ei ole kertonut aikaisemmin koska ajatteli sen pelästyttävän minut pois ennen kuin olemme edes tutustuneet...
Onko kellään kokemusta tällaisesta? Onko tapailua mitään järkeä jatkaa, vai kannattaako koko mies unohtaa? Mies vaikuttaa kyllä muuten kaikin puolin hyvältä
Kommentit (79)
Riippuu ihan tulevaisuuden suunnitelmista. Onko ajatuksena alkaa leikkimään yhdessä kotia? Silloin se on hankala kivi kengässä jos toinen ei pysty osallistumaan täysipainoisesti perheen elättämiseen. Sehän on selvää, ettei tuollaisen miehen kanssa oteta yhteistä asuntolainaa ja haaveilla omakotitalosta...
Mutta eihän tuollainen elämäntapa ole mikään itsestäänselvyys. Voi olla onnellinen parisuhde ja rakkautta ilman tätä länsimaista lähiöunelmaa, farmarivolvoa ja kultaista noutajaa. Riippuu ihan siitä mitä elämältä haluat.
Eli olet järkyttynyt, kun et pääsekään loisimaan miehen lompakolla?
Vierailija kirjoitti:

No jos on muutaman kuukauden valehdellut päin naamaa, niin se on minusta ihan riittävä peruste pistää luiskaan vaikka ei omakotitaloa haluaisikaan.
Juu, kokemusta on, monenlaista. Heippa!
En hyväksyisi miehen valehtelua. Valehtelisi myös jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan tulevaisuuden suunnitelmista. Onko ajatuksena alkaa leikkimään yhdessä kotia? Silloin se on hankala kivi kengässä jos toinen ei pysty osallistumaan täysipainoisesti perheen elättämiseen. Sehän on selvää, ettei tuollaisen miehen kanssa oteta yhteistä asuntolainaa ja haaveilla omakotitalosta...
Mutta eihän tuollainen elämäntapa ole mikään itsestäänselvyys. Voi olla onnellinen parisuhde ja rakkautta ilman tätä länsimaista lähiöunelmaa, farmarivolvoa ja kultaista noutajaa. Riippuu ihan siitä mitä elämältä haluat.
No jos on muutaman kuukauden valehdellut päin naamaa, niin se on minusta ihan riittävä peruste pistää luiskaan vaikka ei omakotitaloa haluaisikaan.
Siinä on tosi iso ero onko suoranaisesti valehdellut asiasta vai eikö asia muuten vain ole tullut esille. Suhteen alkuvaiheessa ihmisestä paljastuu vähitellen asioita. Niin myönteisiä kuin negatiivisia. Tuskin ainakaan kukaan aloittaa naisen iskemistä kertomalla olevan pitkäaikaistyötön yhteiskunnan elätti. Veikkaisin, että kannattaa ennemmin olla vaitonainen näistä työkuvioista ja jutella jostain muusta ensin. Odottaa sellaista sopivaa hetkeä milloin kertoa tämäkin puoli itsestään.
Pimeä bisnesskään ei kuulosta hyvältä. Siitä ei kerry eläkettä jne.

Aloituksessa: "Eilen hän kuitenkin paljasti ettei oikeasti olekaan "virallisissa päivätöissä", vaikka oli niin tähän asti väittänyt."
Valehtelija mikä valehtelija
Mies kehuskeli elävänsä sijoituksilla. No pian selvisi, että työttömyyskorvauksilla eli. Olisi vain rehellisesti sanonut olevansa työtön eikä esittänyt rikkaampaa kuin oikeastaan oli. Luultavasti työni vuoksi teki näin.

Tuo on varmaan kovin yleistä nykyään ilmais -ja pätkätöiden aikakaudella
Tarjoaako mies ravintolassa? Onko autoa? Käykö parturissa ja peseekö hampaat? Juopotteleeko tai polttaako?
Valehteli ja tekee hämäräbisneksiä ja mietit vielä jatkaako? Alatko seuraavaksi varastoida kodissasi varastettua tavaraa?
Vierailija kirjoitti:
Tarjoaako mies ravintolassa? Onko autoa? Käykö parturissa ja peseekö hampaat? Juopotteleeko tai polttaako?
on tarjonnut monesti ainakin tähän asti. auto on. käy parturissa ja huolehtii hygieniastaan. ei polta, juo joskus juhlissa tai seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Valehteli ja tekee hämäräbisneksiä ja mietit vielä jatkaako? Alatko seuraavaksi varastoida kodissasi varastettua tavaraa?
Bisnes jota tekee ei itsessään ole mitenkään laitonta eikä siihen liity varastettu tavara...mutta veroja ei silti maksa ja nostaa tukia.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Aika helmen löysit. Sanotaan näin, että jos mä olisin tollasen naisen tavannut niin lähtisin karkuun kuin n€€keri rusinapuskasta. M42
Rusinat eivät kasva puskassa vaan pellolla. Tai ainakin tietyt lajikkeet.
Kerää pulloja ilmeisesti.
Ja myy pikkuautoja Tori.fi:ssä.
Sekä pöllii/vie väkisin vanhemmiltaan rahaa.
Yhteiskunnan tukien väärinkäyttö on jo itsessään turn-of. Puhumattakaan valehtelusta. Lopettaisin tapailun saman tien.
Vierailija kirjoitti:
Eli olet järkyttynyt, kun et pääsekään loisimaan miehen lompakolla?
Jos ei huoli rikollista valehtelijaa, niin sehän se oli syynä, joo.
Juoksisin ja lujaa