Lue keskustelun säännöt.
Millä tavalla lapsi estää elämästä?
26.07.2018 |
Lapsi ei estä matkustelua, mutta vaatii rahaa ja suunnittelua jos aikoo lähteä matkalle lapsen kanssa.
Ainoa asia, mikä tulee mieleen on, että lapsi estää elämästä jos ei ole rahaa, mutta miksi kukaan hankkisi lasta köyhyyden ja kurjuuden keskelle? Kertokaa te, joilla on lapsi/a.
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
No ainakin mun kaveri jolla on 3 lasta joista yksi vielä imetyksessä, niin ei voi lähteä mihinkään iltaviettoihin. Usein kun olemme sopineet esim kuukausi etukäteen tapaamisesta, esim kahvittelusta, niin tulee joku muutos heidän perheessä ja tapaamisemme peruuntuu (esim lapsi sairastaa). Niin että kyllä se mun kavei on kotinsa vanki. Ja periaatteessa nähdään varmimmiten kun käy häntä kotonaan tapaamassa lapsineen. Ja silloin äidin huomion vie tietysti (hyvä niin) ne lapset ja mitä ne puuhaavat ja jatkuva toruminen mitä ei saa tehdä. Tässä siis ihan perus esimerkki miten ne lapsi(set) voi elämän muuttaa.
Tästä tuli mieleen, että vaikka en olekaan kodin vanki, lapset vaikuttaa näkemisiin. Ystävälläni on krooninen sairaus, jonka takia hän ei voi nähdä ihmisiä jotka saattavat sairastuttaa hänet vatsatautiin. No, 2/3 kerrasta olen joutunut jäämääm pois, koska lapsi on ollut vatsatautisen oloinen. Jäi siis pikkujoulut väliin (ne ainoat) ja kesän tyttöjen mökkireissu (se ainoa). Tuskinpa olisi tälläistä jos lapsia ei olisi...
Myös miehen kanssa ulkona käyminen on hävyttömän kallista, eikä siis enää kohta mahdollista sillä alamme opiskelemaan. Just kun löydettiin lastenhoitaja ja nuorempikin olisi sen ikäinen että sen voisi hoitoon jättää. Kyllä siinä jonkun verran tuloja tarttis olla, jos illan lastenhoito maksaa satasen+taksi+mitä sitä nyt sit tekeekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai kiipeilyä kambotsassa, sallikaa mun nauraa teille sivistymättömille junteille! Lapsi estää sen, etten pääse Pariisissa koko illaksi oopperaan tai Berliinissä konsertteihin. Eivät myöskään viihdy näyttelyissä ja nykytaide on usein K18-kamaa.
Kokemuksesta voin kertoa, että lapsi muuttaa mieltymyksiä mitä tulee elämän suhteen. Ajatellaan esimerkiksi matkailua. Ennen harrastin kaupunkimatkailua. Juoksin läpi nähtävyyksiä ja historiallisia paikkoja. Illat istuin aika todennäköisesti baarissa. Nykyisin en käy baareissa lainkaan, pidän niitä tolkuttoman tylsinä, ja nähtävyydetkin on jo nähty. Perheloma autolla esim. keski-euroopassa kuullostaa paljon kivemmalle, kierrellä pittoreskeja pikkukyliä.
Mutta ehkä, jos heikon rahatilanteen tms. takia ei ole vielä saanut tyydytetyksi omia kokemustarpeitaan, voi kokea lapsen vaivaksi, en oikein näe muuten ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää on siinä mielessä huvittavia keskusteluja että ne lapset pysyy näissä aina taaperoina..
Just tultiin Keski-Euroopan reissulta kahden teinin kanssa, loistava rundi takana! Talvella oltiin Malesiassa, joka kevättalvi yleensä vietetty jossain tropiikissa pari viikkoa.
Minun mielestä joku 10-vuotiaskin on vielä varsin pieni lapsi. Tosin suunnittelen ensi kesäksi interrailia hänen kanssaan, mutta onhan se aivan eri asia kuin ystävän tai puolison kanssa matkustaminen.
Lapset rajoittaa sillä tavalla, että töistä on tultava kotiin. Ei puhettakaan että voisi ilman sumplimisia jäädä työkaverin kanssa kahville. Ruokaa on oltava ja mieluiten paljon. Kasvavat lapset ja etenkin pojat syövät kuin hevoset. Itse pärjäisin jollain leivänkäntyllä koko illan. Harrastuksistaan joutuu myös joskus tinkimään, jos lapsen harrastus vaatii kyytejä tai muuta panostusta.
No lapsia kannattaakin haluta vain perhetilanteeseen, jossa on kaksi vanhempaa. Silloin voi oikeasti molemmat joka toinen päivä jäädä sen työkaverin kanssa kahville. Ei kai kukaan lapsetonkaan joka ikinen päivä sellaista halua.
Sitäpaitsi lapset ovat hyvää seuraa. Yhden kanssa kävin juuri New Yorkin reissulla, meillä oli tosi mukava retki. Ja parin kanssa katsomme yhdessä vanhoja lempikomediasarjojamme, ja nautimme, kun voimme siteerata toisillemme Seinfeldtia tms.
Jos sinä ja puolisosi päätätte käydä joka toinen päivä kahvilla työkavereiden kanssa, se voi merkitä sitä, ettei arki-iltaisin kukaan perheestä voi harrastaa mitään.
Lapsiperheessä kaikki on aina nollasummapeliä. Voit tehdä ihan mitä haluat, mutta se vaikuttaa aina kaikkiin muihinkin, ainakin kunnes lapset ovat kyllin suuria liikkuakseen itsenäisesti ja ollakseen yksin kotona.
Minulla on neljä lasta, ja monenlaiseen on pystytty. Monipuoliseen harrastamiseen, niin lapset kuin aikuisetkin, ulkomailla asumiseen, ja muutenkin rentoon elämään. Pikkulapsiaika on lyhyt aika. Silloin tietysti menot sovitaan. Mutta silloin eivät lapset vielä kummemmin harrasta, ja ulkomaankomennukset ovat helppo juttu. Kun lapset kasvavat, he myös liikkuvat ja harrastavat itsenäisemmin. Ja heidän kanssaan on helppo yhdessä tehdä mitä vaan.
Jos joku ei halua lapsia, niin ei sitten. Ei sitä tarvitse perustella mitenkään. Mutta typerillä ja väärillä perusteilla selittely on vain tyhmää.
Petätköhän kuitenkin itseäsi?
Minullakin on kolme lasta, ja paljon on tullut tehtyä kaikenmoista. Voin silti rehellisesti sanoa, että esimerkiksi lasten koulunkäynti Suomessa on luonut tietyt raamit arjelle ja työuralle.
En mielestäni petä. Meillä lapset ovat käyneet koulua kolmessa eri maassa, joten ei, koulu Suomessa ei ole rajoittanut, vaan olemme lähteneet siitä huolimatta. Ei kaikkien ihmisten ole pakko olla seikkailuhenkisiä, mutta lapsia ei siitä voi syyttää.
Nyt täytyy valita sanansa tarkkaan, sillä en halua paheksua tai syyllistää. Mutta onhan se fakta, että jos lapset ovat käyneet koulua kolmessa eri maassa, on pitänyt heidän jostakin luopuakin. Puhumattakaan siitä puolisosta, jonka ura on pantu takalevylle.
Tuo voi olla lapsille mahtavaa, kokemusrikasta elämää. Tai sitten se voi repiä heidän ihmissuhteensa kappaleiksi. Mutta pääasia (ja jo aiempi pointtini): perheen päätökset koskevat aina koko perhettä, ja siksi tämän ketjun "MINUN ei ole tarvinnut luopua mistään" -asenne hämmentää minua.
Tässä sivussa sanottakoon, ennen kuin minua syytetään peräkylän pirjoksi, että olen minäkin asunut aika monessa maassa - ennen lapsia. Siksi varmaankin arvostan suomalaisen koulun korkealle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää on siinä mielessä huvittavia keskusteluja että ne lapset pysyy näissä aina taaperoina..
Just tultiin Keski-Euroopan reissulta kahden teinin kanssa, loistava rundi takana! Talvella oltiin Malesiassa, joka kevättalvi yleensä vietetty jossain tropiikissa pari viikkoa.
Minun mielestä joku 10-vuotiaskin on vielä varsin pieni lapsi. Tosin suunnittelen ensi kesäksi interrailia hänen kanssaan, mutta onhan se aivan eri asia kuin ystävän tai puolison kanssa matkustaminen.
Lapset rajoittaa sillä tavalla, että töistä on tultava kotiin. Ei puhettakaan että voisi ilman sumplimisia jäädä työkaverin kanssa kahville. Ruokaa on oltava ja mieluiten paljon. Kasvavat lapset ja etenkin pojat syövät kuin hevoset. Itse pärjäisin jollain leivänkäntyllä koko illan. Harrastuksistaan joutuu myös joskus tinkimään, jos lapsen harrastus vaatii kyytejä tai muuta panostusta.
No lapsia kannattaakin haluta vain perhetilanteeseen, jossa on kaksi vanhempaa. Silloin voi oikeasti molemmat joka toinen päivä jäädä sen työkaverin kanssa kahville. Ei kai kukaan lapsetonkaan joka ikinen päivä sellaista halua.
Sitäpaitsi lapset ovat hyvää seuraa. Yhden kanssa kävin juuri New Yorkin reissulla, meillä oli tosi mukava retki. Ja parin kanssa katsomme yhdessä vanhoja lempikomediasarjojamme, ja nautimme, kun voimme siteerata toisillemme Seinfeldtia tms.
Jos sinä ja puolisosi päätätte käydä joka toinen päivä kahvilla työkavereiden kanssa, se voi merkitä sitä, ettei arki-iltaisin kukaan perheestä voi harrastaa mitään.
Lapsiperheessä kaikki on aina nollasummapeliä. Voit tehdä ihan mitä haluat, mutta se vaikuttaa aina kaikkiin muihinkin, ainakin kunnes lapset ovat kyllin suuria liikkuakseen itsenäisesti ja ollakseen yksin kotona.
Siis miksi ei? En käsitä?
Mulla on kolme lasta, joista kaikki on harrastaneet ja paljon, ihan kilpaurheilutasolla. Tosin nuorin on useamman vuoden nuorempi kuin kaksi muuta, eli kun hän urheili, osasivat isommat jo kulkea helposti itse. Tähän yhtälöön jatkuvasti matkoilla oleva mies.
Mun ainoa harrastus on liikunta (ihan omasta halustani) ja olen silti pystynyt harrastamaan ihan riittävästi itsekin, toki se vaatii hieman organisointikykyä. Mutta mä ihmettelen aina näitä kädettömiä "puolisoni on työkaverin kanssa kahvilla, ei me päästä mihinkään".
Lasten harrastusten aikana olen käynyt lenkillä, salilla, uimassa. Kun harkat olivat lyhyempiä (olivat pienempiä) niin kävin enimmäkseen vaan lenkillä ja oli myös kortti salille, jossa oli lapsiparkki. Osasin myös sopia kimppakyytejä.
Toki tää ei ole niin vaivatonta kuin ilman lapsia, mutta en todellakaan kokenut ettei kukaan voi harrastaa mitään jos ei molemmat puolisot ole päivystämässä kotona. Toki ei asuttu Helsingin keskustassa sellaisessa tilanteessa että yksi harrastaa Myllypurossa ja toinen Tapiolassa.
Yhden lapsen kanssa menis aivan heittämän helposti. Mutta toki jos oikeasti haluaa ihan joka ilta töiden jälkeen mennä jonnekin kahville/drinkille/teatteriin/leffaan/konserttiin, niin ei siihen tilanteeseen lapsia kannata hankkia. Itse en ole ikinä halunnut, en ennen lapsia, en lasten kanssa enkä nyt kun lapset ovat jo isoja. Eikä myöskään ole ollut pakkomiellettä käydä vaikka salilla joka ikinen päivä, vaan esim. pari-kolme kertaa viikossa ja siihen vaikka lenkki päälle. Meillä lapset harrastivat taitoluistelua, joten osasivat esim. todella hyvin rullaluistella jo eskarina. Jos toisella oli harkat, saatoin ottaa toisen rullaluistimilla ja juosta itse ohessa. Myös polkupyörän kanssa tämä onnistui, mutta oli lapsista tylsempää.
Tämä olisi meikäläisen painajainen. Urheiluharrastuksiin kuskaamista tauotta ja hampaat irvessä urheilua kuskauksen lomassa. Ja päälle klassinen "enpä mä muuta haluaisikaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se estä elämästä, se ei ole vain elämää minkä kaikki haluavat, se on ihan hyvä homma ettei kaikki lisäänny.
Eikö ketään täällä häiritse lastensaannissa se fakta, että kunnon yöunille saa heittää hyvästit järkyttävän pitkäksi aikaa? Mun unentarve on hyvinkin yli 10 tuntia vuorokaudessa enkä halua edes koiraa sen vuoksi, en voi edes kuvitella mihin psykoosiin vajoaisin jos mun unet silputtaisiin ja pätkittäisiin parin tunnin paloihin parin vuoden ajaksi. Tämä on yksi suurimmista motiiveista mulle pysyä lapsettomana (sen lisäksi toki etten ole pätkääkään kiinnostunut kyseisestä elintavasta). Edes raha ei minua huoleta siinä skenaariossa niin paljon kuin nukkumisen menettäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö ketään täällä häiritse lastensaannissa se fakta, että kunnon yöunille saa heittää hyvästit järkyttävän pitkäksi aikaa? Mun unentarve on hyvinkin yli 10 tuntia vuorokaudessa enkä halua edes koiraa sen vuoksi, en voi edes kuvitella mihin psykoosiin vajoaisin jos mun unet silputtaisiin ja pätkittäisiin parin tunnin paloihin parin vuoden ajaksi. Tämä on yksi suurimmista motiiveista mulle pysyä lapsettomana (sen lisäksi toki etten ole pätkääkään kiinnostunut kyseisestä elintavasta). Edes raha ei minua huoleta siinä skenaariossa niin paljon kuin nukkumisen menettäminen.
Haudassa ehtii levätä. Mutta kannattaa miettiä onko kauhukertomukset sääntö vai poikkeus. Ei kaikilla lapsilla ole koliikkeja. Omani alkoi nukkua täydet yöt 2kk:n ikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin kertoa, että lapsi muuttaa mieltymyksiä mitä tulee elämän suhteen. Ajatellaan esimerkiksi matkailua. Ennen harrastin kaupunkimatkailua. Juoksin läpi nähtävyyksiä ja historiallisia paikkoja. Illat istuin aika todennäköisesti baarissa. Nykyisin en käy baareissa lainkaan, pidän niitä tolkuttoman tylsinä, ja nähtävyydetkin on jo nähty. Perheloma autolla esim. keski-euroopassa kuullostaa paljon kivemmalle, kierrellä pittoreskeja pikkukyliä.
Mutta ehkä, jos heikon rahatilanteen tms. takia ei ole vielä saanut tyydytetyksi omia kokemustarpeitaan, voi kokea lapsen vaivaksi, en oikein näe muuten ongelmaa.
Omituinen ajatus, että kokemustarpeet olisivat kerralla tyydytetyt, tai että kaikessa olisi kyse rahasta.
Ihan yhtä lailla minä rakastan edelleen kaupunkilomia ja museoita, vaikka minulla lapsia onkin. Joo, minä olen nähnyt nähtävyydet, mutta he eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ketään täällä häiritse lastensaannissa se fakta, että kunnon yöunille saa heittää hyvästit järkyttävän pitkäksi aikaa? Mun unentarve on hyvinkin yli 10 tuntia vuorokaudessa enkä halua edes koiraa sen vuoksi, en voi edes kuvitella mihin psykoosiin vajoaisin jos mun unet silputtaisiin ja pätkittäisiin parin tunnin paloihin parin vuoden ajaksi. Tämä on yksi suurimmista motiiveista mulle pysyä lapsettomana (sen lisäksi toki etten ole pätkääkään kiinnostunut kyseisestä elintavasta). Edes raha ei minua huoleta siinä skenaariossa niin paljon kuin nukkumisen menettäminen.
Haudassa ehtii levätä. Mutta kannattaa miettiä onko kauhukertomukset sääntö vai poikkeus. Ei kaikilla lapsilla ole koliikkeja. Omani alkoi nukkua täydet yöt 2kk:n ikäisenä.
Mutta onhan siinäkin ero että vaikka lapsi nukkuisi ns. täydet yöt, mutta minun unentarpeeni olisi enemmän kuin lapsella. Jos lapsi olisi tyytyväinen kahdeksan tunnin uniin, ja minä tarvitsisin sen kymmenen. Silloinhan olisin jatkuvassa univajeessa ja joutuisin heräämään joka aamu kenties kesken syvimmän unijakson. Tuskin kuitenkaan muutenkaan nukahtaisin samalla sekunnilla kuin lapsi, vai? Eli lapsen nukkuessa kahdeksan tuntia omat uneni jäisivät seitsemään. En kovin pitkään kestäisi hajoamatta niillä unilla. Mutta ymmärrän toki että biologia ja hormonit hoitaa oman osansa tästä kysymyksestä eikä se uni ole kaikille kynnyskysymys. Mun pitää valita työpaikatkin sen mukaan, ettei ole vuorotyötä ja että saan pitää unirytmini.
Ei kai lapsi estä mitään, ehkä rajaa jotain vaihtoehtoja pois. Sanoisin kuitenkin, että lapsettomana ihaninta on se, ettei tarvitse kantaa äidin jatkuvaa huolta jälkikasvusta, se huolehtiminen kun tuskin loppuu lapsukaisten täysi-ikäistymiseen. Rakkaudestahan sitä huolta kantaa, mutta kai se joskus käy raskaaksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää on siinä mielessä huvittavia keskusteluja että ne lapset pysyy näissä aina taaperoina..
Just tultiin Keski-Euroopan reissulta kahden teinin kanssa, loistava rundi takana! Talvella oltiin Malesiassa, joka kevättalvi yleensä vietetty jossain tropiikissa pari viikkoa.
Minun mielestä joku 10-vuotiaskin on vielä varsin pieni lapsi. Tosin suunnittelen ensi kesäksi interrailia hänen kanssaan, mutta onhan se aivan eri asia kuin ystävän tai puolison kanssa matkustaminen.
Lapset rajoittaa sillä tavalla, että töistä on tultava kotiin. Ei puhettakaan että voisi ilman sumplimisia jäädä työkaverin kanssa kahville. Ruokaa on oltava ja mieluiten paljon. Kasvavat lapset ja etenkin pojat syövät kuin hevoset. Itse pärjäisin jollain leivänkäntyllä koko illan. Harrastuksistaan joutuu myös joskus tinkimään, jos lapsen harrastus vaatii kyytejä tai muuta panostusta.
No lapsia kannattaakin haluta vain perhetilanteeseen, jossa on kaksi vanhempaa. Silloin voi oikeasti molemmat joka toinen päivä jäädä sen työkaverin kanssa kahville. Ei kai kukaan lapsetonkaan joka ikinen päivä sellaista halua.
Sitäpaitsi lapset ovat hyvää seuraa. Yhden kanssa kävin juuri New Yorkin reissulla, meillä oli tosi mukava retki. Ja parin kanssa katsomme yhdessä vanhoja lempikomediasarjojamme, ja nautimme, kun voimme siteerata toisillemme Seinfeldtia tms.
Jos sinä ja puolisosi päätätte käydä joka toinen päivä kahvilla työkavereiden kanssa, se voi merkitä sitä, ettei arki-iltaisin kukaan perheestä voi harrastaa mitään.
Lapsiperheessä kaikki on aina nollasummapeliä. Voit tehdä ihan mitä haluat, mutta se vaikuttaa aina kaikkiin muihinkin, ainakin kunnes lapset ovat kyllin suuria liikkuakseen itsenäisesti ja ollakseen yksin kotona.
Siis miksi ei? En käsitä?
Mulla on kolme lasta, joista kaikki on harrastaneet ja paljon, ihan kilpaurheilutasolla. Tosin nuorin on useamman vuoden nuorempi kuin kaksi muuta, eli kun hän urheili, osasivat isommat jo kulkea helposti itse. Tähän yhtälöön jatkuvasti matkoilla oleva mies.
Mun ainoa harrastus on liikunta (ihan omasta halustani) ja olen silti pystynyt harrastamaan ihan riittävästi itsekin, toki se vaatii hieman organisointikykyä. Mutta mä ihmettelen aina näitä kädettömiä "puolisoni on työkaverin kanssa kahvilla, ei me päästä mihinkään".
Lasten harrastusten aikana olen käynyt lenkillä, salilla, uimassa. Kun harkat olivat lyhyempiä (olivat pienempiä) niin kävin enimmäkseen vaan lenkillä ja oli myös kortti salille, jossa oli lapsiparkki. Osasin myös sopia kimppakyytejä.
Toki tää ei ole niin vaivatonta kuin ilman lapsia, mutta en todellakaan kokenut ettei kukaan voi harrastaa mitään jos ei molemmat puolisot ole päivystämässä kotona. Toki ei asuttu Helsingin keskustassa sellaisessa tilanteessa että yksi harrastaa Myllypurossa ja toinen Tapiolassa.
Yhden lapsen kanssa menis aivan heittämän helposti. Mutta toki jos oikeasti haluaa ihan joka ilta töiden jälkeen mennä jonnekin kahville/drinkille/teatteriin/leffaan/konserttiin, niin ei siihen tilanteeseen lapsia kannata hankkia. Itse en ole ikinä halunnut, en ennen lapsia, en lasten kanssa enkä nyt kun lapset ovat jo isoja. Eikä myöskään ole ollut pakkomiellettä käydä vaikka salilla joka ikinen päivä, vaan esim. pari-kolme kertaa viikossa ja siihen vaikka lenkki päälle. Meillä lapset harrastivat taitoluistelua, joten osasivat esim. todella hyvin rullaluistella jo eskarina. Jos toisella oli harkat, saatoin ottaa toisen rullaluistimilla ja juosta itse ohessa. Myös polkupyörän kanssa tämä onnistui, mutta oli lapsista tylsempää.
Tämä olisi meikäläisen painajainen. Urheiluharrastuksiin kuskaamista tauotta ja hampaat irvessä urheilua kuskauksen lomassa. Ja päälle klassinen "enpä mä muuta haluaisikaan".
Lapset muistuttavat usein vanhempiaan, eli urheilukuskaukset ovat kohdallasi turha huoli.
Jos vela on itse päättänyt, että lapsi estää elämän ja työnteon, niin silloin on turha kertoa, että lasten kanssa voi matkailla tai työpaikkasi naisjohtajilla on monta lasta.
Se info ei mene perille 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö ketään täällä häiritse lastensaannissa se fakta, että kunnon yöunille saa heittää hyvästit järkyttävän pitkäksi aikaa? Mun unentarve on hyvinkin yli 10 tuntia vuorokaudessa enkä halua edes koiraa sen vuoksi, en voi edes kuvitella mihin psykoosiin vajoaisin jos mun unet silputtaisiin ja pätkittäisiin parin tunnin paloihin parin vuoden ajaksi. Tämä on yksi suurimmista motiiveista mulle pysyä lapsettomana (sen lisäksi toki etten ole pätkääkään kiinnostunut kyseisestä elintavasta). Edes raha ei minua huoleta siinä skenaariossa niin paljon kuin nukkumisen menettäminen.
Älä ota myöskään koiraa, jos unien menettämistä pelkäät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää on siinä mielessä huvittavia keskusteluja että ne lapset pysyy näissä aina taaperoina..
Just tultiin Keski-Euroopan reissulta kahden teinin kanssa, loistava rundi takana! Talvella oltiin Malesiassa, joka kevättalvi yleensä vietetty jossain tropiikissa pari viikkoa.
Minun mielestä joku 10-vuotiaskin on vielä varsin pieni lapsi. Tosin suunnittelen ensi kesäksi interrailia hänen kanssaan, mutta onhan se aivan eri asia kuin ystävän tai puolison kanssa matkustaminen.
Lapset rajoittaa sillä tavalla, että töistä on tultava kotiin. Ei puhettakaan että voisi ilman sumplimisia jäädä työkaverin kanssa kahville. Ruokaa on oltava ja mieluiten paljon. Kasvavat lapset ja etenkin pojat syövät kuin hevoset. Itse pärjäisin jollain leivänkäntyllä koko illan. Harrastuksistaan joutuu myös joskus tinkimään, jos lapsen harrastus vaatii kyytejä tai muuta panostusta.
No lapsia kannattaakin haluta vain perhetilanteeseen, jossa on kaksi vanhempaa. Silloin voi oikeasti molemmat joka toinen päivä jäädä sen työkaverin kanssa kahville. Ei kai kukaan lapsetonkaan joka ikinen päivä sellaista halua.
Sitäpaitsi lapset ovat hyvää seuraa. Yhden kanssa kävin juuri New Yorkin reissulla, meillä oli tosi mukava retki. Ja parin kanssa katsomme yhdessä vanhoja lempikomediasarjojamme, ja nautimme, kun voimme siteerata toisillemme Seinfeldtia tms.
Jos sinä ja puolisosi päätätte käydä joka toinen päivä kahvilla työkavereiden kanssa, se voi merkitä sitä, ettei arki-iltaisin kukaan perheestä voi harrastaa mitään.
Lapsiperheessä kaikki on aina nollasummapeliä. Voit tehdä ihan mitä haluat, mutta se vaikuttaa aina kaikkiin muihinkin, ainakin kunnes lapset ovat kyllin suuria liikkuakseen itsenäisesti ja ollakseen yksin kotona.
Siis miksi ei? En käsitä?
Mulla on kolme lasta, joista kaikki on harrastaneet ja paljon, ihan kilpaurheilutasolla. Tosin nuorin on useamman vuoden nuorempi kuin kaksi muuta, eli kun hän urheili, osasivat isommat jo kulkea helposti itse. Tähän yhtälöön jatkuvasti matkoilla oleva mies.
Mun ainoa harrastus on liikunta (ihan omasta halustani) ja olen silti pystynyt harrastamaan ihan riittävästi itsekin, toki se vaatii hieman organisointikykyä. Mutta mä ihmettelen aina näitä kädettömiä "puolisoni on työkaverin kanssa kahvilla, ei me päästä mihinkään".
Lasten harrastusten aikana olen käynyt lenkillä, salilla, uimassa. Kun harkat olivat lyhyempiä (olivat pienempiä) niin kävin enimmäkseen vaan lenkillä ja oli myös kortti salille, jossa oli lapsiparkki. Osasin myös sopia kimppakyytejä.
Toki tää ei ole niin vaivatonta kuin ilman lapsia, mutta en todellakaan kokenut ettei kukaan voi harrastaa mitään jos ei molemmat puolisot ole päivystämässä kotona. Toki ei asuttu Helsingin keskustassa sellaisessa tilanteessa että yksi harrastaa Myllypurossa ja toinen Tapiolassa.
Yhden lapsen kanssa menis aivan heittämän helposti. Mutta toki jos oikeasti haluaa ihan joka ilta töiden jälkeen mennä jonnekin kahville/drinkille/teatteriin/leffaan/konserttiin, niin ei siihen tilanteeseen lapsia kannata hankkia. Itse en ole ikinä halunnut, en ennen lapsia, en lasten kanssa enkä nyt kun lapset ovat jo isoja. Eikä myöskään ole ollut pakkomiellettä käydä vaikka salilla joka ikinen päivä, vaan esim. pari-kolme kertaa viikossa ja siihen vaikka lenkki päälle. Meillä lapset harrastivat taitoluistelua, joten osasivat esim. todella hyvin rullaluistella jo eskarina. Jos toisella oli harkat, saatoin ottaa toisen rullaluistimilla ja juosta itse ohessa. Myös polkupyörän kanssa tämä onnistui, mutta oli lapsista tylsempää.
Tämä olisi meikäläisen painajainen. Urheiluharrastuksiin kuskaamista tauotta ja hampaat irvessä urheilua kuskauksen lomassa. Ja päälle klassinen "enpä mä muuta haluaisikaan".
Lapset muistuttavat usein vanhempiaan, eli urheilukuskaukset ovat kohdallasi turha huoli.
Olet oikeassa. Nimenomaan noissa takakireissä urheilijaperheissä lapset tosiaan muistuttavat helposti vanhempiaan. Lajikin on aina sellainen, joka on pakko aloittaa 3-vuotiaana. Toinen vastaava porukka ovat klasarimuusikot.
Sitten jos otetaan vähän rennommin ja annetaan lapsen itse tutustua eri asioihin ja valita, hän saattaakin kiinnostua jostakin ihan muusta kuin vanhempansa.
Hmm.. miksi lapsia hankitaan, jos koetaan että ne estää elämästä?
Mun elämään he ovat tuoneet niin paljon rikkautta ja uusia asioita, että ei tunnu pahalta muuttaa tottumyksia heidän vuokseen. Matkustellaan edelleen, mutta suunnitellaan reissut lapsille mahdollisimman mukaviksi ja ollaankin koko perhe nautittu.
Kokemus tämä lapsielämäkin, ihana sellainen.
Lapset eivät ole nirsoja, kun heille tarjoaa kaikkea ihan pienestä asti.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsi toki estä matkustelua jos oma tapa matkustaa on varata kiva hotelli ja kulkea muutama nähtävyys läpi, istua altaalla. Mutta sanoisin että lapsi estää kyllä jos haluat matkata pari kuukautta halki Kambotzan, mennä vuorikiipeilemään tai patikoimaan, ajaa pitkiä matkoja pyörällä, viettää paljon aikaa paikallisten seurassa syöden paikallisia ruokia (lapset on usein nirsoja). Itse en saa paljoa irti lyhyistä hotellilomista, vaikka rakastankin matkustelua. Viime vuonna tuli tehtyä trans Siperian junamatka ja oltua pari viikkoa muuten vaan Mongoliassa ihmettelemässä luontoa. Kumpikaan noista reissuista ei ollut kovin lapsiystävällinen... Teinin kanssa voi jo varmaan reissata vähän monipuolisemmin
Vierailija kirjoitti:
Mulla on jo teini-ikäisiä lapsia ja voin todella kertoa että aikaiset aamut ovat muisto vaan, noita ei saa ylös ennen puolta päivää.
No, vakavasti puhuen, kyllähän ne lapset sillä lailla esim. matkustelua juu muutaman vuoden rajoitti, että en ehkä olisi Siperian halki taaperoiden kanssa junalla lähtenyt, mutta kyllä me matkusteltiin. Asuimme neljä vuotta Kiinassa kun lapset olivat pieniä ja siellä mentiin ristiin rastiin, käytiin mm. tuolla Mongoliassa. Kiivettiin myös Huangshanin vuorille jne. Toisaalta saimme lapset kolmikymppisinä ja sitä ennen oli jo ehditty asua USA:ssa pari vuotta ja mies Singaporessa vuoden. Oltiin myös tehty häämatkana Road Trip Australiassa.
Oltiin siinä vaiheessa valmiita niihin lapsiin ja ottamaan rauhallisemmin, haluttiinkin sitä oikeastaan. Mutta kyllä me ollaan lasten kanssa reissattu sellaisissa kohteissa ettei moni perus-vela tule menneeksin ikinä. Nyt kun lapset on isompia, ollaan tehty myös kaupunkilomia tihenevään tahtiin. Ennen oli onneksi isovanhemmat, joille sai lapset hoitoon ja mentiin kahdestaan pitkäksi viikonlopuksi jonnekin.
Teinien kanssa on jo mahtavaa matkustaa, menen välillä ihan vaan kahdestaan jonkun kanssa jonnekin Euroopan kohteeseen ihan ex-tempore. Rantalomat ei oikeen ole meille olleet mieluisia, vaikka niitäkin tehtiin kun lapset olivat pieniä.
Ja rahaa menee tietty, mutta se me ollaan mietitty jo etukäteen ja ollaan oltu ihan valmiita luopumaan itse monista asioista joita ei enää koeta tärkeäksi, se vaihe on mennyt.
Mutta jos tuntuu että haluaa koko elämänsä mennä ex-tempore Kazakstaniin kuukaudeksi vaeltamaan ja pitkät lattetuokiot joka päivä kavereiden seurassa jne. on elämässä tosi tärkeitä, niin kannattaa varmaan jättää ne lapset väliin. Se on varmasti myös todella hyvää elämää. Tuskin tällainen ihminen edes haluaa lapsia. ja kyllä niitä lapsia pitää haluta jos niitä meinaa hankkia. Mulle lapset on elämässä tärkein asia ja olen aina halunnut lapsia.
Helppohan se on varakkaana tollasta harrastaa. Tunnistan sut ja tiedän teidän tienaavan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ketään täällä häiritse lastensaannissa se fakta, että kunnon yöunille saa heittää hyvästit järkyttävän pitkäksi aikaa? Mun unentarve on hyvinkin yli 10 tuntia vuorokaudessa enkä halua edes koiraa sen vuoksi, en voi edes kuvitella mihin psykoosiin vajoaisin jos mun unet silputtaisiin ja pätkittäisiin parin tunnin paloihin parin vuoden ajaksi. Tämä on yksi suurimmista motiiveista mulle pysyä lapsettomana (sen lisäksi toki etten ole pätkääkään kiinnostunut kyseisestä elintavasta). Edes raha ei minua huoleta siinä skenaariossa niin paljon kuin nukkumisen menettäminen.
Älä ota myöskään koiraa, jos unien menettämistä pelkäät.
Niinhän mä just yllä sanoin.
Onko lapsi pakko ottaa reissulle mukaan?