Millä tavalla lapsi estää elämästä?

En voisi maata koko päivää sohvalla elokuvia katsellen miehen kainalossa tilaten pizzaa kotiin, lapsi tarvitsisi kuitenkin huomiota/ulkoilua.

En voitais lähteä illalla 23:00 salille jos mieli tekis myöhäistä treeniä.

En voisi lähteä suoraan ystävän soitosta juomaan viiniä ja rentoutumaan ravintolaan.

En voisi pitää kotona niitä koristeita ja kiiltäviä pintoja ilman että joku kokoaika olisi repimässä ja läästimässä.

Emme voisi ottaa äkkilähtöä mihin vaan huvittaa kahden kesken,

näin nopeasti mietittynä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää on siinä mielessä huvittavia keskusteluja että ne lapset pysyy näissä aina taaperoina..

Just tultiin Keski-Euroopan reissulta kahden teinin kanssa, loistava rundi takana! Talvella oltiin Malesiassa, joka kevättalvi yleensä vietetty jossain tropiikissa pari viikkoa.

Minun mielestä joku 10-vuotiaskin on vielä varsin pieni lapsi. Tosin suunnittelen ensi kesäksi interrailia hänen kanssaan, mutta onhan se aivan eri asia kuin ystävän tai puolison kanssa matkustaminen.

Lapset rajoittaa sillä tavalla, että töistä on tultava kotiin. Ei puhettakaan että voisi ilman sumplimisia jäädä työkaverin kanssa kahville. Ruokaa on oltava ja mieluiten paljon. Kasvavat lapset ja etenkin pojat syövät kuin hevoset. Itse pärjäisin jollain leivänkäntyllä koko illan. Harrastuksistaan joutuu myös joskus tinkimään, jos lapsen harrastus vaatii kyytejä tai muuta panostusta.

No lapsia kannattaakin haluta vain perhetilanteeseen, jossa on kaksi vanhempaa. Silloin voi oikeasti molemmat joka toinen päivä jäädä sen työkaverin kanssa kahville. Ei kai kukaan lapsetonkaan joka ikinen päivä sellaista halua.

Sitäpaitsi lapset ovat hyvää seuraa. Yhden kanssa kävin juuri New Yorkin reissulla, meillä oli tosi mukava retki. Ja parin kanssa katsomme yhdessä vanhoja lempikomediasarjojamme, ja nautimme, kun voimme siteerata toisillemme Seinfeldtia tms.

Jos sinä ja puolisosi päätätte käydä joka toinen päivä kahvilla työkavereiden kanssa, se voi merkitä sitä, ettei arki-iltaisin kukaan perheestä voi harrastaa mitään.

Lapsiperheessä kaikki on aina nollasummapeliä. Voit tehdä ihan mitä haluat, mutta se vaikuttaa aina kaikkiin muihinkin, ainakin kunnes lapset ovat kyllin suuria liikkuakseen itsenäisesti ja ollakseen yksin kotona.

Siis miksi ei? En käsitä?

Mulla on kolme lasta, joista kaikki on harrastaneet ja paljon, ihan kilpaurheilutasolla. Tosin nuorin on useamman vuoden nuorempi kuin kaksi muuta, eli kun hän urheili, osasivat isommat jo kulkea helposti itse. Tähän yhtälöön jatkuvasti matkoilla oleva mies. 

Mun ainoa harrastus on liikunta (ihan omasta halustani) ja olen silti pystynyt harrastamaan ihan riittävästi itsekin, toki se vaatii hieman organisointikykyä. Mutta mä ihmettelen aina näitä kädettömiä "puolisoni on työkaverin kanssa kahvilla, ei me päästä mihinkään".

Lasten harrastusten aikana olen käynyt lenkillä, salilla, uimassa. Kun harkat olivat lyhyempiä (olivat pienempiä) niin kävin enimmäkseen vaan lenkillä ja oli myös kortti salille, jossa oli lapsiparkki. Osasin myös sopia kimppakyytejä.

Toki tää ei ole niin vaivatonta kuin ilman lapsia, mutta en todellakaan kokenut ettei kukaan voi harrastaa mitään jos ei molemmat puolisot ole päivystämässä kotona. Toki ei asuttu Helsingin keskustassa sellaisessa tilanteessa että yksi harrastaa Myllypurossa ja toinen Tapiolassa.

Yhden lapsen kanssa menis aivan heittämän helposti. Mutta toki jos oikeasti haluaa ihan joka ilta töiden jälkeen mennä jonnekin kahville/drinkille/teatteriin/leffaan/konserttiin, niin ei siihen tilanteeseen lapsia kannata hankkia. Itse en ole ikinä halunnut, en ennen lapsia, en lasten kanssa enkä nyt kun lapset ovat jo isoja. Eikä myöskään ole ollut pakkomiellettä käydä vaikka salilla joka ikinen päivä, vaan esim. pari-kolme kertaa viikossa ja siihen vaikka lenkki päälle.  Meillä lapset harrastivat taitoluistelua, joten osasivat esim. todella hyvin rullaluistella jo eskarina. Jos toisella oli harkat, saatoin ottaa toisen rullaluistimilla ja juosta itse ohessa. Myös polkupyörän kanssa tämä onnistui, mutta oli lapsista tylsempää.

Aikuinen ottaa lapsestaan vastuun ja elää sen mukaan. Elämä ihan varmasti silloin muuttuu. Olethan vastuussa ihmiselämästä tai useammasta. Et voi sen jälkeen elää "omaa elämää" ainakaan 20 vuoteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vietän töiden ja matkailun takia pois kotoa vähintään 10-15 päivää kuussa. Kuka ihme sen lapsen hoitaisi noina päivinä (jos vastaus on toinen vanhempi, niin voiko vielä väittää ettei lapsi estä mitään, koska hänhän olisi vangittu kotiin puolet kuusta yksinhuoltajana)?

Kuten joku sanoi, lapsi ei estä mitään vain silloin, jos jo valmiiksi elää lapsiperhe-elämää - töistä suoraan kotiin, joka päivä ruoan laittoa, ja kerran viikossa jumppaan sekä kerran vuodessa Kanarialle. Jos matkustaa puolet kuusta ja päälle harrastukset sun muut menot, lapsi kyllä estää sellaisen elämän.

Ja mikä ihme siinä on, että lisääntyneet eivät koskaan keksi muuta tekemistä kuin bilettämisen ja ryyppäämisen?! Köyhä on teillä elämä ja mielikuvitus.

Hyvin usein lapsella on toinenkin vanhempi. Toisaalta monet tutut ovat vaihtaneet matkustushommat ihan miekellään toisen tyyppisiin hommiin, että ehtivät olla lapsen kanssa enemmän.

Eli se "lapsi ei estä mitään" tarkoittaa samaa kuin "lapsi ei estä mitään yhdeltä vanhemmalta jos toinen vanhempi uhraa lapselle koko elämänsä, tai jos vaihtaa töitä ja elämäntapaa ihan toiseksi" 🙄🙄🙄

Monelle tuntuu pilaavan seksielämän... Ei meillä. Meidän seksielämä oli vähän nuivahtanut jo ennen lapsen tuloa. Kun lapsi syntyi, kaikki muuttui. Nyt kun ei pysty enää harrastelemaan milloin haluaa, pitää löytää sopiva hetki ja se on niin hemmetin hankalaa välillä, että seksin harrastaminen kiinnostaa paljon enemmän. Eilen illalla 1-vuotiaan lapsen mentyä nukkumaan peuhattiin sohvalla niin että oksat pois... Voihan sitä näinkin käydä.

V..tuttaa koko käsite oma elämä.

No ainakin mun kaveri jolla on 3 lasta joista yksi vielä imetyksessä, niin ei voi lähteä mihinkään iltaviettoihin. Usein kun olemme sopineet esim kuukausi etukäteen tapaamisesta, esim kahvittelusta, niin tulee joku muutos heidän perheessä ja tapaamisemme peruuntuu (esim lapsi sairastaa). Niin että kyllä se mun kavei on kotinsa vanki. Ja periaatteessa nähdään varmimmiten kun käy häntä kotonaan tapaamassa lapsineen. Ja silloin äidin huomion vie tietysti (hyvä niin) ne lapset ja mitä ne puuhaavat ja jatkuva toruminen mitä ei saa tehdä. Tässä siis ihan perus esimerkki miten ne lapsi(set) voi elämän muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vietän töiden ja matkailun takia pois kotoa vähintään 10-15 päivää kuussa. Kuka ihme sen lapsen hoitaisi noina päivinä (jos vastaus on toinen vanhempi, niin voiko vielä väittää ettei lapsi estä mitään, koska hänhän olisi vangittu kotiin puolet kuusta yksinhuoltajana)?

Kuten joku sanoi, lapsi ei estä mitään vain silloin, jos jo valmiiksi elää lapsiperhe-elämää - töistä suoraan kotiin, joka päivä ruoan laittoa, ja kerran viikossa jumppaan sekä kerran vuodessa Kanarialle. Jos matkustaa puolet kuusta ja päälle harrastukset sun muut menot, lapsi kyllä estää sellaisen elämän.

Ja mikä ihme siinä on, että lisääntyneet eivät koskaan keksi muuta tekemistä kuin bilettämisen ja ryyppäämisen?! Köyhä on teillä elämä ja mielikuvitus.

Alkuperäinen kysymys ei kai kuulunut, että "estääkö lapsi mitään" vaan että "estääkö lapsi elämästä?"

Mun mielestä näissä on vissi ero.

ja mulla on tilanne, että "olen ollut vangittu kotiin" paljon enemmänkin kuin tuon sun 10-15 vuorokautta, eli mies tehnyt reissutyötä.

Mä olen silti elänyt ihan täyttä elämää, siis sellaista mitä olen halunnutkin: käymään töissä, harrastamaan, tapaamaan kavereita ja ihan matkustamaankin. Eikä mun elämä ole ollut tuolla lailla kaavamaista, mutta en kyllä ymmärrä mitä vikaa siinäkään on, että tykkää tulla töistä suoraan kotiin ja tehdä hyvää ruokaa ja viettää ihan kotielämää vaikka lukien hyvää kirjaa tai katsoen leffaa. Kai mä sitten olen syntynyt "lapsi-perhe-elämään" kun viihdyn kotona tai mökillä parhaiten, tykkään sillä lailla saavutettavista loma-kohteista että sielläkin voi ottaa ihan rauhassa, en todellakaan ole koskaan tuntenut vetoa vellusmatkaan Kambozaan saati junamatkaan Siperian halki. Tunnen monia lapsettomia pareja jotka nauttii tuollaisesta tavallisesta elämästä.

Ainoa haittapuoli on se, että puolisoa on yhä 20 avioliittovuoden jälkeen ikävä kun on reissussa. Siihen paras lääke on olleet lapset.

Vierailija kirjoitti:

No ainakin mun kaveri jolla on 3 lasta joista yksi vielä imetyksessä, niin ei voi lähteä mihinkään iltaviettoihin. Usein kun olemme sopineet esim kuukausi etukäteen tapaamisesta, esim kahvittelusta, niin tulee joku muutos heidän perheessä ja tapaamisemme peruuntuu (esim lapsi sairastaa). Niin että kyllä se mun kavei on kotinsa vanki. Ja periaatteessa nähdään varmimmiten kun käy häntä kotonaan tapaamassa lapsineen. Ja silloin äidin huomion vie tietysti (hyvä niin) ne lapset ja mitä ne puuhaavat ja jatkuva toruminen mitä ei saa tehdä. Tässä siis ihan perus esimerkki miten ne lapsi(set) voi elämän muuttaa.

Kerron sulle salaisuuden: moni käyttää niitä lapsia tekosyynä sille, ettei halua lähteä. Minä ainakin tein näin. Kun ei vaan enää viihtynyt esim. baarissa tai edes jauhamassa jonkun lattemukin äärellä montaa tuntia jostain parisuhdekiemuroista tai ystävien "sitten se sanoi sitä ja sitten se tätä'". 

Toki en viime hetkellä perunut. Mutta tiettyjen tyyppien kanssa ei vaan koskaan "sopinut".

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi toki estä matkustelua jos oma tapa matkustaa on varata kiva hotelli ja kulkea muutama nähtävyys läpi, istua altaalla. Mutta sanoisin että lapsi estää kyllä jos haluat matkata pari kuukautta halki Kambotzan, mennä vuorikiipeilemään tai patikoimaan, ajaa pitkiä matkoja pyörällä, viettää paljon aikaa paikallisten seurassa syöden paikallisia ruokia (lapset on usein nirsoja). Itse en saa paljoa irti lyhyistä hotellilomista, vaikka rakastankin matkustelua. Viime vuonna tuli tehtyä trans Siperian junamatka ja oltua pari viikkoa muuten vaan Mongoliassa ihmettelemässä luontoa. Kumpikaan noista reissuista ei ollut kovin lapsiystävällinen... Teinin kanssa voi jo varmaan reissata vähän monipuolisemmin

Ai, Madventuresin reissuilla heillä on ollut vaimot ja lapset mukana reissaamassa. Jotenkin ne lapset pärjäävät siellä omassa kotimaassaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vietän töiden ja matkailun takia pois kotoa vähintään 10-15 päivää kuussa. Kuka ihme sen lapsen hoitaisi noina päivinä (jos vastaus on toinen vanhempi, niin voiko vielä väittää ettei lapsi estä mitään, koska hänhän olisi vangittu kotiin puolet kuusta yksinhuoltajana)?

Kuten joku sanoi, lapsi ei estä mitään vain silloin, jos jo valmiiksi elää lapsiperhe-elämää - töistä suoraan kotiin, joka päivä ruoan laittoa, ja kerran viikossa jumppaan sekä kerran vuodessa Kanarialle. Jos matkustaa puolet kuusta ja päälle harrastukset sun muut menot, lapsi kyllä estää sellaisen elämän.

Ja mikä ihme siinä on, että lisääntyneet eivät koskaan keksi muuta tekemistä kuin bilettämisen ja ryyppäämisen?! Köyhä on teillä elämä ja mielikuvitus.

Hyvin usein lapsella on toinenkin vanhempi. Toisaalta monet tutut ovat vaihtaneet matkustushommat ihan miekellään toisen tyyppisiin hommiin, että ehtivät olla lapsen kanssa enemmän.

Eli se "lapsi ei estä mitään" tarkoittaa samaa kuin "lapsi ei estä mitään yhdeltä vanhemmalta jos toinen vanhempi uhraa lapselle koko elämänsä, tai jos vaihtaa töitä ja elämäntapaa ihan toiseksi" 🙄🙄🙄

Lähinnä ihmettelen, että jollakin pysyy elämäntapa yhtenä ja samana koko ikänsä. Ainakin omalla tuttavapiirilläni on elämä muuttunut vuosien myötä ja tulee vielä muuttumaan. Lisäksi lapset kasvavat ja aikuistuvat.

Lisäksi oma lukunsa on nämä lemmikin hankkineet velat, enemmän tästä pennusta on vaivaa kuin lapsesta. Lapsi ei pissanut tai kakannut lattialle, eikä pentukaan sitä tee kunhan sitä vie ulos 2-3 h välein 24/7... työlästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää on siinä mielessä huvittavia keskusteluja että ne lapset pysyy näissä aina taaperoina..

Just tultiin Keski-Euroopan reissulta kahden teinin kanssa, loistava rundi takana! Talvella oltiin Malesiassa, joka kevättalvi yleensä vietetty jossain tropiikissa pari viikkoa.

Minun mielestä joku 10-vuotiaskin on vielä varsin pieni lapsi. Tosin suunnittelen ensi kesäksi interrailia hänen kanssaan, mutta onhan se aivan eri asia kuin ystävän tai puolison kanssa matkustaminen.

Lapset rajoittaa sillä tavalla, että töistä on tultava kotiin. Ei puhettakaan että voisi ilman sumplimisia jäädä työkaverin kanssa kahville. Ruokaa on oltava ja mieluiten paljon. Kasvavat lapset ja etenkin pojat syövät kuin hevoset. Itse pärjäisin jollain leivänkäntyllä koko illan. Harrastuksistaan joutuu myös joskus tinkimään, jos lapsen harrastus vaatii kyytejä tai muuta panostusta.

No lapsia kannattaakin haluta vain perhetilanteeseen, jossa on kaksi vanhempaa. Silloin voi oikeasti molemmat joka toinen päivä jäädä sen työkaverin kanssa kahville. Ei kai kukaan lapsetonkaan joka ikinen päivä sellaista halua.

Sitäpaitsi lapset ovat hyvää seuraa. Yhden kanssa kävin juuri New Yorkin reissulla, meillä oli tosi mukava retki. Ja parin kanssa katsomme yhdessä vanhoja lempikomediasarjojamme, ja nautimme, kun voimme siteerata toisillemme Seinfeldtia tms.

Jos sinä ja puolisosi päätätte käydä joka toinen päivä kahvilla työkavereiden kanssa, se voi merkitä sitä, ettei arki-iltaisin kukaan perheestä voi harrastaa mitään.

Lapsiperheessä kaikki on aina nollasummapeliä. Voit tehdä ihan mitä haluat, mutta se vaikuttaa aina kaikkiin muihinkin, ainakin kunnes lapset ovat kyllin suuria liikkuakseen itsenäisesti ja ollakseen yksin kotona.

Minulla on neljä lasta, ja monenlaiseen on pystytty. Monipuoliseen harrastamiseen, niin lapset kuin aikuisetkin, ulkomailla asumiseen, ja muutenkin rentoon elämään. Pikkulapsiaika on lyhyt aika. Silloin tietysti menot sovitaan. Mutta silloin eivät lapset vielä kummemmin harrasta, ja ulkomaankomennukset ovat helppo juttu. Kun lapset kasvavat, he myös liikkuvat ja harrastavat itsenäisemmin. Ja heidän kanssaan on helppo yhdessä tehdä mitä vaan.

Jos joku ei halua lapsia, niin ei sitten. Ei sitä tarvitse perustella mitenkään. Mutta typerillä ja väärillä perusteilla selittely on vain tyhmää.

Petätköhän kuitenkin itseäsi?

Minullakin on kolme lasta, ja paljon on tullut tehtyä kaikenmoista. Voin silti rehellisesti sanoa, että esimerkiksi lasten koulunkäynti Suomessa on luonut tietyt raamit arjelle ja työuralle.

En mä tajua miten lasten koulunkäynti Suomessa rajottaisi jotenkin edellä kuvattua arkea?

En ole lainaamasi, mutta olemme kahdesti olleet lasten kanssa komennuksella. Lapset käyvät kohdemaassa ihan normaalisti koulua, molemmilla kerroilla vielä kallista yksityiskoulua, jossa harrastuksetkin hoituneet siellä koululla ja kuljetukset kouluun ja takaisin kotiin.

Useissa maissa on erilaiset lomasysteemit ja tuntui että lasten lomien puolesta meillä olisi ollut mahdollisuus matkustaa suunnilleen joka toinen kuukausi ja vielä kun eksoottisetkin kohteet olivat lähellä, niin helppoa olis ollut. Esteenä meidän vanhempien työt. Kenellä on niin hemmetin paljon lomaa töistä, että joka kuukausi voi heittää jonkun ex-tempore reissun tai olla monta kuukautta vuodesta jossain retriitissä Nepalissa?

Harrastaminen nyt on aivan perusjuttuja niin Suomessa kuin ulkomaillakin, eikä suomalaisen koulun todella lyhyet päivät kyllä sitä arkea estä mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää on siinä mielessä huvittavia keskusteluja että ne lapset pysyy näissä aina taaperoina..

Just tultiin Keski-Euroopan reissulta kahden teinin kanssa, loistava rundi takana! Talvella oltiin Malesiassa, joka kevättalvi yleensä vietetty jossain tropiikissa pari viikkoa.

Minun mielestä joku 10-vuotiaskin on vielä varsin pieni lapsi. Tosin suunnittelen ensi kesäksi interrailia hänen kanssaan, mutta onhan se aivan eri asia kuin ystävän tai puolison kanssa matkustaminen.

Lapset rajoittaa sillä tavalla, että töistä on tultava kotiin. Ei puhettakaan että voisi ilman sumplimisia jäädä työkaverin kanssa kahville. Ruokaa on oltava ja mieluiten paljon. Kasvavat lapset ja etenkin pojat syövät kuin hevoset. Itse pärjäisin jollain leivänkäntyllä koko illan. Harrastuksistaan joutuu myös joskus tinkimään, jos lapsen harrastus vaatii kyytejä tai muuta panostusta.

No lapsia kannattaakin haluta vain perhetilanteeseen, jossa on kaksi vanhempaa. Silloin voi oikeasti molemmat joka toinen päivä jäädä sen työkaverin kanssa kahville. Ei kai kukaan lapsetonkaan joka ikinen päivä sellaista halua.

Sitäpaitsi lapset ovat hyvää seuraa. Yhden kanssa kävin juuri New Yorkin reissulla, meillä oli tosi mukava retki. Ja parin kanssa katsomme yhdessä vanhoja lempikomediasarjojamme, ja nautimme, kun voimme siteerata toisillemme Seinfeldtia tms.

Jos sinä ja puolisosi päätätte käydä joka toinen päivä kahvilla työkavereiden kanssa, se voi merkitä sitä, ettei arki-iltaisin kukaan perheestä voi harrastaa mitään.

Lapsiperheessä kaikki on aina nollasummapeliä. Voit tehdä ihan mitä haluat, mutta se vaikuttaa aina kaikkiin muihinkin, ainakin kunnes lapset ovat kyllin suuria liikkuakseen itsenäisesti ja ollakseen yksin kotona.

Minulla on neljä lasta, ja monenlaiseen on pystytty. Monipuoliseen harrastamiseen, niin lapset kuin aikuisetkin, ulkomailla asumiseen, ja muutenkin rentoon elämään. Pikkulapsiaika on lyhyt aika. Silloin tietysti menot sovitaan. Mutta silloin eivät lapset vielä kummemmin harrasta, ja ulkomaankomennukset ovat helppo juttu. Kun lapset kasvavat, he myös liikkuvat ja harrastavat itsenäisemmin. Ja heidän kanssaan on helppo yhdessä tehdä mitä vaan.

Jos joku ei halua lapsia, niin ei sitten. Ei sitä tarvitse perustella mitenkään. Mutta typerillä ja väärillä perusteilla selittely on vain tyhmää.

Petätköhän kuitenkin itseäsi?

Minullakin on kolme lasta, ja paljon on tullut tehtyä kaikenmoista. Voin silti rehellisesti sanoa, että esimerkiksi lasten koulunkäynti Suomessa on luonut tietyt raamit arjelle ja työuralle.

En mielestäni petä. Meillä lapset ovat käyneet koulua kolmessa eri maassa, joten ei, koulu Suomessa ei ole rajoittanut, vaan olemme lähteneet siitä huolimatta. Ei kaikkien ihmisten ole pakko olla seikkailuhenkisiä, mutta lapsia ei siitä voi syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi toki estä matkustelua jos oma tapa matkustaa on varata kiva hotelli ja kulkea muutama nähtävyys läpi, istua altaalla. Mutta sanoisin että lapsi estää kyllä jos haluat matkata pari kuukautta halki Kambotzan, mennä vuorikiipeilemään tai patikoimaan, ajaa pitkiä matkoja pyörällä, viettää paljon aikaa paikallisten seurassa syöden paikallisia ruokia (lapset on usein nirsoja). Itse en saa paljoa irti lyhyistä hotellilomista, vaikka rakastankin matkustelua. Viime vuonna tuli tehtyä trans Siperian junamatka ja oltua pari viikkoa muuten vaan Mongoliassa ihmettelemässä luontoa. Kumpikaan noista reissuista ei ollut kovin lapsiystävällinen... Teinin kanssa voi jo varmaan reissata vähän monipuolisemmin

Ai, Madventuresin reissuilla heillä on ollut vaimot ja lapset mukana reissaamassa. Jotenkin ne lapset pärjäävät siellä omassa kotimaassaankin.

En kiellä etteikö se joillekin olisi mahdollista, mutta en itse usko että kykenisin olemaan sellainen superäiti jolta tuo onnistuisi. Nostan hattua niille joilta onnistuu, mutta kun miettii joitakin omista reissuista joita on tullut tehtyä, niin karvat nousee pystyyn ajatuksesta että mukana olisi ollut lapsi huolehdittavana. En usko että se ainakaan kovin rentouttava loma olisi. Vai lähtisitkö itse lapsen kanssa esim. tekemään 9 tunnin patikointia ylös vuorenrinnettä? Minusta tuntuu että monelle lapselle tuottaa vaikeuksia pelkästään istua tuon pituisia automatkoja.

Ja tosiaan lapset pärjäävät siellä kotimaassaan koska se on heidän _kotimaansa_. Heillä on paikallinen bakteerikanta, ovat tottuneet paikalliseen liikenteeseen, luontoon, ilmastoon, ruokaan, elämänrytmiin yms. Ja vanhempansa todennäköisesti tuntevat myös ympäristönsä ja sen riskit - sellaisetkin joita matkailija ei välttämättä osaa ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei estä mutta vaikeuttaa. Esim. seksi päivällä ei onnistu kovin spontaanisti. Arki-iltana kun ei huvita kokata, ei voikaan lähteä ravintolaan illalliselle, koska muksu menee nukkumaan 21 mennessä, usein jo 20. Lomalla ja vapaalla herätys on aina aikaisin. Jos laiskottaa ja haluaisi vain olla ja möllöttää, pitää toisen edes viihdyttää lasta. Ulkomailla saa unohtaa iltadrinkit rantakadulla ja päivälevon rannalla. Köyhä en ole mutta lapseen uppoaa rahaa jumalattoman paljon.

Asun Etelä-Euroopassa ja lapset kulkevat mukana ravintoloissa illallakin, koko perheen tavoin. Pienetkin ovat rattaissa. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että lapsen kanssa matkailu on erilaista ja vaatii aikaa ja rahaa, mutta moni asia onnistuu kyllä.

Ei tuo meidän 4v. enää rattaissa istu. Lomalla voi tietysti ottaa lapsetkin mukaan, mutta vaikka en humalahakuisesti juokaan, haluan drinkkini nauttia nimenomaan nautiskellen. Ei kiinnosta keksiä lapselle viihdykettä. Kotona on arki jonka vuoksi yöunista täytyy huolehtia. En tiedä miten siellä etelänmaissa arki hoituu. Saako lapset kenties olla kotihoidossa vai alkaako tarhapäivät myöhemmin kuin täällä?

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla tavoin, pilaa seksielämän.

Itselläni seksielämä vaan parani lapsen syntymän jälkeen. Toki lapsemme on aina nukkunut hyvin, jolloin olemme saaneet mieheni kanssa kahdenkeskeistä laatuaikaa. Mutta kiitos synnytyksen, epparin tai minut kasaan kursineen kätilön: saan nykyisin paljon herkemmin ison O:n.

Mitä te oikrin harrastatte, jos sitä ri boi mitenkään sovittaa lapsiarkeen?

Eihän lapsi nyt elämästä estä. Lasten kanssa eläminen on vaan vähän erilaista kuin ilman.

Kyllä, matkustelu onnistuu lastenkin kanssa. Ei, se ei monesti ole kauhean rentouttavaa edes rentouttavissa kohteissa. Koen ainoastaan yksikseni/puolison kanssa matkailun rentouttavana. Puolison kanssa en ole enää matkannut lastensaannin jälkeen ja yksinkin väli venyy aina useampaan vuoteen. Kyse on muutaman yön lomista, niihin menee yhteistä (vähäistä) loma-aikaa ja rahaa, eikä siksi tule mentyä useammin. Täysi homma saada lapset hoidettua naurettavan pitkien kesälomien ajan kun aikuisilla on 4vkoa lomaa kesällä.

Mutta ei lapset estä elämistä. Elämäsi on sitä mitä elät, lasten kanssa tai ilman. Minä olen oppinut arvostamaan aikaa, yksin, perheenä, kaksin puolison kanssa. Ennen lapsia aika oli paljon arvottomampi asia. Sitten kun lapset on isoja, osataan varmasti nauttia vapaudesta eri tavalla. Sitä osaa kaivata mitä on joskus ollut ja jonka on menettänyt.

Elämä on kuitenkin hyvää lasten kanssa. Lasten ansiosta toteutin pitkäaikaisen unelmani, hain ja pääsin uuteen kouluun. Minulla on yli viiden vuoden opinnot edessä ja kun ne päättyvät vanhempi lapsi kolkuttelee jo teini-ikää. Tämä jos joku on elämistä, tehdä asioita joista joskus on haaveillut :) En tiedä, olisinko ilman perheen aiheuttamaa hyvää stressiä opiskelemaan päässyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei estä mutta vaikeuttaa. Esim. seksi päivällä ei onnistu kovin spontaanisti. Arki-iltana kun ei huvita kokata, ei voikaan lähteä ravintolaan illalliselle, koska muksu menee nukkumaan 21 mennessä, usein jo 20. Lomalla ja vapaalla herätys on aina aikaisin. Jos laiskottaa ja haluaisi vain olla ja möllöttää, pitää toisen edes viihdyttää lasta. Ulkomailla saa unohtaa iltadrinkit rantakadulla ja päivälevon rannalla. Köyhä en ole mutta lapseen uppoaa rahaa jumalattoman paljon.

Asun Etelä-Euroopassa ja lapset kulkevat mukana ravintoloissa illallakin, koko perheen tavoin. Pienetkin ovat rattaissa. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että lapsen kanssa matkailu on erilaista ja vaatii aikaa ja rahaa, mutta moni asia onnistuu kyllä.

Suomessa lapsen kanssa kuuluu olla visusti kotona, muualla lapsi on aina häiriöksi jonkun mielestä. Ainoat sallitut paikat ovat joku mammakerho, jossa yritetään päteä sillä äitiydellä, mammakahvilat, jossa tärkeintä on kuulua kuppikuntaan, ja olla samaa mieltä kulloinkin voimissaan olevan trendin kanssa. 

Se että olisi paikka, johon voisi kokoontua iltaisin koko kansa vauvasta vaariin, on ihan mahdotonta. Ei herranjestas, vauva näkee että joku juo alkoholia, siinä menee pilalle koko elämä. Jos äiti ottaisi lasillisen niin sehän kivitettäisiin oitis alkoholistina ja lapset otettaisiin huostaan siltä istumalta. Ja jos joisi mehua, niin porukka varmaan kokisi olevansa oikeutettu haistelemaan ja maistelemaan sen juoman, että onko nyt ihan tosissaan. Iseistä en tiedä, niitä ei juuri näy kuin puistoissa joskus. 

Esimerkki omasta elämästäni: Perustin perheen pienelle paikkakunnalle ja tuli ero. Jos ei olisi lapsia, olisin aikoja sitten muuttanut suuremmalle paikkakunnalle töiden perässä ja viimeistään nyt, kun tapasin uuden miehen. Lapsien takia en voi kuitenkaan muuttaa ympäriinsä, vaan pitää ajatella asiaa heidänkin kannaltaan. Tietysti joku varmaan tilanteessani raahaisi lapsia ympäri Suomea, mutta minä en halua lapsille sellaista elämää.