Masennuseläkeläisen arkea kaukana kotiseudultaan - mitä minun pitäisi tehdä?

Olen 36-vuotias mies joka muutti 2002 isoveljensä ehdotuksesta 400 kilometrin päähän vieraalle paikkakunnalle pois äidin luota. Isämme kuoli viisi vuotta aiemmin. Veli oli tuolloin yliopisto-opiskelija ja muutimme kämppäkavereiksi. Itse olin ollut jo pari vuotta työttömänä masentuneisuuden ja muun vuoksi. Kouluja oli yritetty ja kaikki jäivät kesken.

Ensimmäiset neljä vuotta meni samaan malliin, kävin välillä juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ja kokeilin masennuslääkitystä. Armeijasta sain lykkäystä masennuksen ja sosiaalisten pelon vuoksi. Lopulta sain vapautuksen kokonaan.

2006 kirjauduin sisään aikuislukioon josta löysin itselleni toisena vuonna tyttöystävän jonka kanssa seurustelen edelleen. Helmikuussa 2009 veljeni päätti tehdä itsemurhan. Pidin kolmisen viikkoa taukoa lukiosta ja vaikka minulla oli vielä paljon kursseja jäljellä onnistuin puristamaan ne loppuun ja sain lakin päähäni. Asiaa auttoi se, että veljeni oli miettinyt taloudellista tulevaisuuttani ja ottanut yli 200.000 euron henkivakuutuksen vuosia aiemmin.

Meni syksyyn asti kunnes vakuutusyhtiö ilmoitti, että he eivät maksa mitään koska veljeni oli käynyt 2001 ahdistuneisuuden vuoksi lääkärissä ja siihen oli määrätty lääke. Tuolloin kävin erittäin syvissä vesissä henkisesti. Asuin vielä tuolloin samassa asunnossa missä veljen kanssa oli asuttu jonka vuokra oli about sama kuin tulot kuukaudessa. Emme ryhtyneet muuttamaan koska rahaahan oli tulossa ja äiti ja tyttöystävä tukivat rahallisesti silloin.

Yhteenmuutto tyttöystävän kanssa oli ongelmallista koska hän oli töissä ja tuethan leikkaantuvat rajusti koska avopuolisoillakin on elatusvelvollisuus. Saimme kuitenkin uusista vuokra-asunnoista asunnot tuon jälkeen ja minä jäin työharjoittelukokeilun ja työkykyarvioinnin jälkeen sairaslomalle ja sen jälkeen määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle joka viime syksynä muuttui pysyväksi.

Asumme edelleen erillään, isot vuokrat vievät molemmilta suuren osan tuloista. Yhteenmuutto isompaan ei oikein onnistuisi koska tulot leikkaantuvat rajusti, lähes 40 prosenttia. Samaan pikkukämppään ahtauminenkaan arveluttaa. Rahaa menee silti jatkuvasti enemmän kuin tulee, vaikka en oikein tee mitään.

Tilannehan on se että en tunne täältä ketään tyttöystäväni lisäksi, arkeni on tietokoneella istumista, television katselua, kaupassa käyntiä, samaa päivää elän vuodesta toiseen. Äitiäni olen nähnyt enää kerran vuodessa noin viikon kerrallaan. Kun tänne jumittuu on vaikea lähteä kotipaikkakunnalle takaisin ja toisaalta takaisin paluu on aina tuskallista, kun mietin elämääni ja mitä täällä teen ja mitä olen saanut aikaan sitten viime reissun.

Äitini asunto on tilava kolmio ja oikein viihtyisä, olen alkanut miettimään takaisinmuuttoa. Elatusvelvollisuutta ei aikuiselle lapselle ole joten saisin tukea saman määrän kuin ennenkin, laskin että tuloni lisääntyisivät noin 300 euroa kuukaudessa. Tämä ei täysin tyrmännyt mutta ei hirveästi innostunutkaan ajatuksesta, asuuhan siellä myös hänen miesystävänsä joka on kyllä reissussa noin puolet kuukaudesta.

En oikein tiedä mitä tekisin kun täällä minulla ei ole mitään kuin suhde joka ei liiku mihinkään, kaupunki on kyllä viihtyisä ja kotipaikkakunta kutistuva pikkukaupunki.