Lue keskustelun säännöt.
Sukupuoliroolit parisuhteessa
24.07.2018 |
Tunnustan, elämme mieheni kanssa hyvin sukupuolirooleihin kangistuneina! MUTTA uskon vakaasti että se on syy meidän äärimmäisen upeaan suhteeseen ja kipinään joka vielä kymmenenkin aviovuoden jälkeen on kuin seurusteluaikoina.
Ihastuimme aikoinaan toisiimme hyvin ulkonäkökeskeisesti, eli katseemme kohtasivat kaupungilla ja se oli menoa. Huolehdimme molemmat itsestämme edelleen. Minä olen hyvin naisellinen nainen. Olen pienikokoinen ja pukeudun mielelläni mekkoihin ja korkokenkiin. Rakastan sitä että saan näyttää naiselta. Ja voitte ehkä kuvitella että myös mieheni rakastaa sitä.
Kotona meillä on nuodostunut ilman mitään sopimuksia pelisäännöt kotitöistä. Minä ylläpidän siisteyttä, teen ruuat ja olen rakastava ja hellä äiti pojillemme. Mieheni vastuulla on pihahommat ja auto. Imurointi ja luutuaminen ovat molempien vastuulla.
Olen niin onnellinen että meillä toimii suhde näin, mutta en kehtaisi ääneen sanoa etten ole koskaan vasaraa kädessä pitänyt tai tankannut autoa. Uskon että sukupuolen korostaminen suhteessa lisää seksuaalista halukkuutta ja lisää suhteeseen kipinää.
Kommentit (67)
Olen naisellinen nainen, eikä minun mielestäni mies ole perheen pää. Jos ei ole tasa-arvoisesti kumppani, niin ei tarvitse olla mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää itsekehu on että ”pukeudun mekkoin ja korkkareihin ja nautin naisellisuudestani, olkoon feministit kateellisia”??
Minä pukeudun justiin niinkuin haluan ja se ei ole mekko eikä korkkarit. En ole kyllä yhtään vähemmän nainen vaikken ulkoisesti yritä naisellisuuttani todistella. Mulla on ihan muut panostuksen kohteet elämässä ja olenkin erittäin menestynyt. Ulkonäköön satsaaminen ei ole sinoa tapa toteuttaa naiseuttaan!
En koe itseänikään vähemmän naiseksi lihaksieni takia. Jos joku feministi tulee mulle sanomaan että voin olla mies, niin loukkaannun siitä. En koe eläväni kahden sukupuolen välillä vaikka samaan aikaan mussa on vahvuutta ja kauneutta, samaan aikaan hoivaan ja suojelen.
Vielä ”mekkoproblematiikkaa” enemmän ihmettelen feministi-inhoa. Eikö jokaisen naisen pitäisi ajaa maailman sorretuille naisille oikeuksia ja tasa-arvoa? Hämmentävää että nainen julistaa että en ole feministi. Jokaisen pitäisi olla.
Mä voisin yhtä hyvin sanoa olevani sovinisti ja ajaa tasa-arvoa. En ole sitäkään enkä edes feministikään, vaan tasa-arvon kannalla. Kannatan musliminaisille oikeutta olla olematta aviomiehelleensä holhottava lapsi, päättää itse omista asioistaan ja oikeuden ajokorttiin jne. Muslimimaiden naisasianaiset ovat tuoneet huolensa esiin kuinka länsimaiden feministit eivät välitä heistä. Jos olisin alistettu, niin miksi ihmeessä mä sitten olen päässyt vartijakoulutukseen, lukioon, pukeutua nahkahameisiin ja saan käyttää maastokuvioisia asuja? Luulisi mieheni sellaisen jo kieltäneen jos hän olisi sovinisti. Kauan se "sovinisti" on jaksanut katsoa läpi sormien touhujani. Olisi sanonut suoraan jos ei haluaisi munlaista naista, niin emme tuhlaisi aikaamme.
Ahaa, et vain tiedä, mitä feministi tarkoittaa. Tasa-arvon kannattajaa.
Wikipediasta: Feminismi on naisen yhteiskunnallisen aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä radikaali liike.
Tämä on siis alunperin tarkoittanut tasa arvoon tähtäämistä, nykyään se ei enää ole sitä.
Kyllä se minusta edelleen on sitä. Feminismi tähtää naisten aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen niissä asioissa, joissa tasa-arvoa vielä ei ole saavutettu.
Toinen asia on sitten se, että nyky-yhteiskunnassa on myös asioita, joissa miesten asema on jo naisten asemaa heikompi. Itse kannatan esimerkiksi sitä, että miesten oikeutta lapsiinsa vahvistettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää itsekehu on että ”pukeudun mekkoin ja korkkareihin ja nautin naisellisuudestani, olkoon feministit kateellisia”??
Minä pukeudun justiin niinkuin haluan ja se ei ole mekko eikä korkkarit. En ole kyllä yhtään vähemmän nainen vaikken ulkoisesti yritä naisellisuuttani todistella. Mulla on ihan muut panostuksen kohteet elämässä ja olenkin erittäin menestynyt. Ulkonäköön satsaaminen ei ole sinoa tapa toteuttaa naiseuttaan!
En koe itseänikään vähemmän naiseksi lihaksieni takia. Jos joku feministi tulee mulle sanomaan että voin olla mies, niin loukkaannun siitä. En koe eläväni kahden sukupuolen välillä vaikka samaan aikaan mussa on vahvuutta ja kauneutta, samaan aikaan hoivaan ja suojelen.
Vielä ”mekkoproblematiikkaa” enemmän ihmettelen feministi-inhoa. Eikö jokaisen naisen pitäisi ajaa maailman sorretuille naisille oikeuksia ja tasa-arvoa? Hämmentävää että nainen julistaa että en ole feministi. Jokaisen pitäisi olla.
Hei, pikku newsflash sinulle: suomalaiset tavan ihmiset ovat jo melko "feministisiä" eli kannattavat tasa-arvoa melko oletusarvoisesti. Nykyinen kulttuurimarxistinen intersektionaalisuus taas on hulluutta, jolla ei ole oikean feminismin kanssa yhtään mitään tekemistä, vaikka se sen nimeä kantaakin.
Minusta taas suomalaisten tavat muuttuvat ihan yllättävän perinteisiksi siinä vaiheessa, kun vakiinttuvat parisuhteeseen. Nuorina, sinkkuina, vielä seurustellessaan naiset ja miehet vaikuttivat aivan erilaisilta.... parisuhteeseen mentyään ja viimeistään lapsia saatuaan järkyttävän monet muuttuvat paljon aikaisempaa perinteisemmiksi.
No se kai lienee itse kunkin oma valinta. Kenenkään ei ole pakko elää "perinteisesti", mitä sillä sitten tarkoitatkin. Minusta suomi on hyvin tasa-arvoinen maa, jossa sukupuolirooleja ollaan jo kymmeniä vuosia soviteltu omien mieltymysten mukaisesti.
Minusta se, että asiat menee jollain tapaa perinteiseen kaavaan, on osin rakenteidenkin vaikutusta, ei vain omaa valintaa.
Esimerkiksi perhe-elämässä voidaan joutua miettimään, kumpi jää kotiin, kun lapsi on pieni. Nainen jää, koska mies tienaa paremmin ja perheen kokonaistilanteen vuoksi arvioidaan, että miehen kannattaa olla töissä.
Eikä siihenkään voi vaikuttaa, millaiseen perheeseen syntyy. Minä esimerkiksi en voinut mitään sille, että synnyin perheeseen, jossa isäni kieltäytyi ottamasta minut mukaan raksahommiin, koska olin tyttö. Mieheni taas sai vasaran käteensä 5-vuotiaana. Tietysti olen aikuisena opetellut noita taitoja (koska ne ovat minua kiinnostaneet) ja miehenikin kanssa yhdessä olen oppinut paljon, mutta mitenkään en silti voi kuroa umpeen sitä osaamiseroa mikä on syntynyt siitä, että mies on saanut tehdä lapsesta asti ja minä en. Joten pakosta käytännön elämässä se vaikuttaa meidän kahden keskinäiseen työnjakoon... kun on kiire, se joka on jossain parempi, sen tekee.
Kullakin oma tarinansa lapsuudesta toki, mutta aikuisena ei sinua kai kukaan ole estämässä hakeutuessasi miesten aloille, joilla tienaa enemmän tai miesvoittoisille aloille ylipäänsä, mikäli ne sinua kiinnostavat.
Ei ole mitään pakottavia rakenteita sinua rajoittamassa, päinvastoin.
Osaamisero on selittelyä, olen nähnyt kuinka jostain ihmisestä tulee aikuisiällä erittäin taitava jossain ammatissa, ihan vertailukelpoinen sellaisen kanssa, joka on aloittanut saman alan kymmeniä vuosia sitten. Ainakin tarpeeksi lähelle tai joissain tapauksissa miksei parempikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää itsekehu on että ”pukeudun mekkoin ja korkkareihin ja nautin naisellisuudestani, olkoon feministit kateellisia”??
Minä pukeudun justiin niinkuin haluan ja se ei ole mekko eikä korkkarit. En ole kyllä yhtään vähemmän nainen vaikken ulkoisesti yritä naisellisuuttani todistella. Mulla on ihan muut panostuksen kohteet elämässä ja olenkin erittäin menestynyt. Ulkonäköön satsaaminen ei ole sinoa tapa toteuttaa naiseuttaan!
En koe itseänikään vähemmän naiseksi lihaksieni takia. Jos joku feministi tulee mulle sanomaan että voin olla mies, niin loukkaannun siitä. En koe eläväni kahden sukupuolen välillä vaikka samaan aikaan mussa on vahvuutta ja kauneutta, samaan aikaan hoivaan ja suojelen.
Vielä ”mekkoproblematiikkaa” enemmän ihmettelen feministi-inhoa. Eikö jokaisen naisen pitäisi ajaa maailman sorretuille naisille oikeuksia ja tasa-arvoa? Hämmentävää että nainen julistaa että en ole feministi. Jokaisen pitäisi olla.
Hei, pikku newsflash sinulle: suomalaiset tavan ihmiset ovat jo melko "feministisiä" eli kannattavat tasa-arvoa melko oletusarvoisesti. Nykyinen kulttuurimarxistinen intersektionaalisuus taas on hulluutta, jolla ei ole oikean feminismin kanssa yhtään mitään tekemistä, vaikka se sen nimeä kantaakin.
Minusta taas suomalaisten tavat muuttuvat ihan yllättävän perinteisiksi siinä vaiheessa, kun vakiinttuvat parisuhteeseen. Nuorina, sinkkuina, vielä seurustellessaan naiset ja miehet vaikuttivat aivan erilaisilta.... parisuhteeseen mentyään ja viimeistään lapsia saatuaan järkyttävän monet muuttuvat paljon aikaisempaa perinteisemmiksi.
No se kai lienee itse kunkin oma valinta. Kenenkään ei ole pakko elää "perinteisesti", mitä sillä sitten tarkoitatkin. Minusta suomi on hyvin tasa-arvoinen maa, jossa sukupuolirooleja ollaan jo kymmeniä vuosia soviteltu omien mieltymysten mukaisesti.
Minusta se, että asiat menee jollain tapaa perinteiseen kaavaan, on osin rakenteidenkin vaikutusta, ei vain omaa valintaa.
Esimerkiksi perhe-elämässä voidaan joutua miettimään, kumpi jää kotiin, kun lapsi on pieni. Nainen jää, koska mies tienaa paremmin ja perheen kokonaistilanteen vuoksi arvioidaan, että miehen kannattaa olla töissä.
Eikä siihenkään voi vaikuttaa, millaiseen perheeseen syntyy. Minä esimerkiksi en voinut mitään sille, että synnyin perheeseen, jossa isäni kieltäytyi ottamasta minut mukaan raksahommiin, koska olin tyttö. Mieheni taas sai vasaran käteensä 5-vuotiaana. Tietysti olen aikuisena opetellut noita taitoja (koska ne ovat minua kiinnostaneet) ja miehenikin kanssa yhdessä olen oppinut paljon, mutta mitenkään en silti voi kuroa umpeen sitä osaamiseroa mikä on syntynyt siitä, että mies on saanut tehdä lapsesta asti ja minä en. Joten pakosta käytännön elämässä se vaikuttaa meidän kahden keskinäiseen työnjakoon... kun on kiire, se joka on jossain parempi, sen tekee.
Kullakin oma tarinansa lapsuudesta toki, mutta aikuisena ei sinua kai kukaan ole estämässä hakeutuessasi miesten aloille, joilla tienaa enemmän tai miesvoittoisille aloille ylipäänsä, mikäli ne sinua kiinnostavat.
Ei ole mitään pakottavia rakenteita sinua rajoittamassa, päinvastoin.
Osaamisero on selittelyä, olen nähnyt kuinka jostain ihmisestä tulee aikuisiällä erittäin taitava jossain ammatissa, ihan vertailukelpoinen sellaisen kanssa, joka on aloittanut saman alan kymmeniä vuosia sitten. Ainakin tarpeeksi lähelle tai joissain tapauksissa miksei parempikin.
Totta kai voi tulla, mutta jos on kaksi ihmistä, joilla on lähtökohtaisesti sama lahjakkuus, sama intohimo asiaan ja jotka harjoittelevat yhtä paljon, kyllä se joka aloittaa lapsena, tulee paremmaksi. Se jolla on heikommat lähtökohdat, joutuisi tekemään moninkertaisesti töitä päästäkseen lähelle samaa.
Ja kysehän ei ollut siitä, että minä olisin tumpelo, vaan osaamiserosta meidän kahden välillä. Toki olisin henkilökohtaisesti voinut välttää tilanteen siten, että olisin valinnut miehen, joka on minua huonompi raksahommissa. Jotenkin vain olisi ollut hassua torpata hyvä mies siksi, että sattuu olemaan minua parempi raksahommissa.
Tollaset ihme roolit (mekot, korkkarit, miesten ja naisten työt) tuntuu niin antiikkisilta minusta. Ehkä joskus 50 vuotta sitten noilla on ollu jotain väliä, mutta tänä päivänä, evvk. Se tiskaa, siivoo tai pyykkää jolle se homma on tärkeempi (meillä se on mies). Itse taas tienaan tuplasti mieheen verrattuna ja mulla on ura, miehellä ei. Kumpikaan meistä ei pahemmin pukeudu mekkoon tai korkkareihin :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää itsekehu on että ”pukeudun mekkoin ja korkkareihin ja nautin naisellisuudestani, olkoon feministit kateellisia”??
Minä pukeudun justiin niinkuin haluan ja se ei ole mekko eikä korkkarit. En ole kyllä yhtään vähemmän nainen vaikken ulkoisesti yritä naisellisuuttani todistella. Mulla on ihan muut panostuksen kohteet elämässä ja olenkin erittäin menestynyt. Ulkonäköön satsaaminen ei ole sinoa tapa toteuttaa naiseuttaan!
En koe itseänikään vähemmän naiseksi lihaksieni takia. Jos joku feministi tulee mulle sanomaan että voin olla mies, niin loukkaannun siitä. En koe eläväni kahden sukupuolen välillä vaikka samaan aikaan mussa on vahvuutta ja kauneutta, samaan aikaan hoivaan ja suojelen.
Vielä ”mekkoproblematiikkaa” enemmän ihmettelen feministi-inhoa. Eikö jokaisen naisen pitäisi ajaa maailman sorretuille naisille oikeuksia ja tasa-arvoa? Hämmentävää että nainen julistaa että en ole feministi. Jokaisen pitäisi olla.
Mä voisin yhtä hyvin sanoa olevani sovinisti ja ajaa tasa-arvoa. En ole sitäkään enkä edes feministikään, vaan tasa-arvon kannalla. Kannatan musliminaisille oikeutta olla olematta aviomiehelleensä holhottava lapsi, päättää itse omista asioistaan ja oikeuden ajokorttiin jne. Muslimimaiden naisasianaiset ovat tuoneet huolensa esiin kuinka länsimaiden feministit eivät välitä heistä. Jos olisin alistettu, niin miksi ihmeessä mä sitten olen päässyt vartijakoulutukseen, lukioon, pukeutua nahkahameisiin ja saan käyttää maastokuvioisia asuja? Luulisi mieheni sellaisen jo kieltäneen jos hän olisi sovinisti. Kauan se "sovinisti" on jaksanut katsoa läpi sormien touhujani. Olisi sanonut suoraan jos ei haluaisi munlaista naista, niin emme tuhlaisi aikaamme.
Ahaa, et vain tiedä, mitä feministi tarkoittaa. Tasa-arvon kannattajaa.
Wikipediasta: Feminismi on naisen yhteiskunnallisen aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä radikaali liike.
Tämä on siis alunperin tarkoittanut tasa arvoon tähtäämistä, nykyään se ei enää ole sitä.
Kyllä se minusta edelleen on sitä. Feminismi tähtää naisten aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen niissä asioissa, joissa tasa-arvoa vielä ei ole saavutettu.
Toinen asia on sitten se, että nyky-yhteiskunnassa on myös asioita, joissa miesten asema on jo naisten asemaa heikompi. Itse kannatan esimerkiksi sitä, että miesten oikeutta lapsiinsa vahvistettaisiin.
Ei ole feministit järjestäneet minkäännäköistä toimintaa miehiin kohdistuvaan väkivallan tai miesten kodittomuuden ehkäisemiseksi vaan heti osoitetaan sormella, että oma vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnustan, elämme mieheni kanssa hyvin sukupuolirooleihin kangistuneina! MUTTA uskon vakaasti että se on syy meidän äärimmäisen upeaan suhteeseen ja kipinään joka vielä kymmenenkin aviovuoden jälkeen on kuin seurusteluaikoina.
Ihastuimme aikoinaan toisiimme hyvin ulkonäkökeskeisesti, eli katseemme kohtasivat kaupungilla ja se oli menoa. Huolehdimme molemmat itsestämme edelleen. Minä olen hyvin naisellinen nainen. Olen pienikokoinen ja pukeudun mielelläni mekkoihin ja korkokenkiin. Rakastan sitä että saan näyttää naiselta. Ja voitte ehkä kuvitella että myös mieheni rakastaa sitä.
Kotona meillä on nuodostunut ilman mitään sopimuksia pelisäännöt kotitöistä. Minä ylläpidän siisteyttä, teen ruuat ja olen rakastava ja hellä äiti pojillemme. Mieheni vastuulla on pihahommat ja auto. Imurointi ja luutuaminen ovat molempien vastuulla.
Olen niin onnellinen että meillä toimii suhde näin, mutta en kehtaisi ääneen sanoa etten ole koskaan vasaraa kädessä pitänyt tai tankannut autoa. Uskon että sukupuolen korostaminen suhteessa lisää seksuaalista halukkuutta ja lisää suhteeseen kipinää.
Kuinkahan paljon sitä kerrostalossa asuvana, autottomana ja omaa pihaa vailla olevana sitä meillä kipinät mahtaisivat sinkoilla, jos tässä kovin alkaisi kaavamaisesti toteuttamaan ja korostamaan sukupuoltaan ja sukupuoliroolejen erilaisuutta... Täytyisi varmaan aluksi mennä sohvalle pötköttään ja huikata kumppanille, että josko hän laittaisi pian jotain ruokaa ja toisi vaikka mulle yhden lonkeron... Hieman epäilen tuon seksuaalisen halukkuuden lisääntyvän, mutta mikä miä olen sanomaan, kun en omaa kokemusta.
- Niin tuskin minua kaikki edes pitävät miehenä kun en ole asettunut saati rakentanut itse omin käsin meille -toistaiseksi lapsettomalle parille- omaa linnaa tai edes taloa. Ja annan oalle mielikuvan itsestäni viherpiipertäjä -rääpäleestä, kun en omista autoa. Ymmärrykseni on myös kovin rajoittunut, kun en ymmärrä miksi minun pitäisi erityisesti korostaa sitä, mitä sattumalta olen sukupuoleltani. Itse olen hyvilläni jos voin kulkea ja elää kumppanini kanssa rintarinnan kulkien ja vuoroin toinen toisiamme tukien. En erityisesti kaipaa parisuhteelta sitä, että jompikumpi meistä olisi erityisen paljon enemmän suhteessa sen vetäjä ja johtaja, joka määräisi sen suunnan ja tekisi isoimmat päätökset. Tai olisi suhteessa se johdettava ja suojeltava. Kumppani, jolla ei olisi koskaan tai vain harvoin oma mielipide tai halu tehdä ja toteuttaa jotain itse ja/tai yhdessä minun /tai muiden kanssa jotain olisi kauhistus.
Hyvä asenne. Jos omaa sukupuolta tarvitsee koko ajan korostaa, on jonkinlaisesta epävarmuudesta kyse. Eikä tämä nyt tarkoita sitä etteikö esim. nainen voisi meikata tai käyttää mekkoja. Tarkoitan ylikorostamista ja oman sukupuolen alleviivaamista.
Oma isäni oli jatkosodan veteraaneja ja joutui sairauden vuoksi sairauseläkkeelle jo melko nuorena. Hän hoiti kodin ja äiti kävi töissä eikä kummankaan tarvinnut olla mitenkään erikoisesti perheen pää. Yhdessä he perhettä luotsasivat. Muistan kuinka koulusta kotiin tullessa isä istui pikkuleipäpellin ääressä ja tiputteli pienille pikkuleiville yksitellen hiukan raesokeria. Hän ei koskaan ollut epävarma miehisyydestään ja eli tasa-arvoa luontevasti leipoessaan sitten pikkuleipiä tai tehdessään joka kevät uutta katiskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää itsekehu on että ”pukeudun mekkoin ja korkkareihin ja nautin naisellisuudestani, olkoon feministit kateellisia”??
Minä pukeudun justiin niinkuin haluan ja se ei ole mekko eikä korkkarit. En ole kyllä yhtään vähemmän nainen vaikken ulkoisesti yritä naisellisuuttani todistella. Mulla on ihan muut panostuksen kohteet elämässä ja olenkin erittäin menestynyt. Ulkonäköön satsaaminen ei ole sinoa tapa toteuttaa naiseuttaan!
En koe itseänikään vähemmän naiseksi lihaksieni takia. Jos joku feministi tulee mulle sanomaan että voin olla mies, niin loukkaannun siitä. En koe eläväni kahden sukupuolen välillä vaikka samaan aikaan mussa on vahvuutta ja kauneutta, samaan aikaan hoivaan ja suojelen.
Vielä ”mekkoproblematiikkaa” enemmän ihmettelen feministi-inhoa. Eikö jokaisen naisen pitäisi ajaa maailman sorretuille naisille oikeuksia ja tasa-arvoa? Hämmentävää että nainen julistaa että en ole feministi. Jokaisen pitäisi olla.
Mä voisin yhtä hyvin sanoa olevani sovinisti ja ajaa tasa-arvoa. En ole sitäkään enkä edes feministikään, vaan tasa-arvon kannalla. Kannatan musliminaisille oikeutta olla olematta aviomiehelleensä holhottava lapsi, päättää itse omista asioistaan ja oikeuden ajokorttiin jne. Muslimimaiden naisasianaiset ovat tuoneet huolensa esiin kuinka länsimaiden feministit eivät välitä heistä. Jos olisin alistettu, niin miksi ihmeessä mä sitten olen päässyt vartijakoulutukseen, lukioon, pukeutua nahkahameisiin ja saan käyttää maastokuvioisia asuja? Luulisi mieheni sellaisen jo kieltäneen jos hän olisi sovinisti. Kauan se "sovinisti" on jaksanut katsoa läpi sormien touhujani. Olisi sanonut suoraan jos ei haluaisi munlaista naista, niin emme tuhlaisi aikaamme.
Ahaa, et vain tiedä, mitä feministi tarkoittaa. Tasa-arvon kannattajaa.
Wikipediasta: Feminismi on naisen yhteiskunnallisen aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä radikaali liike.
Tämä on siis alunperin tarkoittanut tasa arvoon tähtäämistä, nykyään se ei enää ole sitä.
Kyllä se minusta edelleen on sitä. Feminismi tähtää naisten aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen niissä asioissa, joissa tasa-arvoa vielä ei ole saavutettu.
Toinen asia on sitten se, että nyky-yhteiskunnassa on myös asioita, joissa miesten asema on jo naisten asemaa heikompi. Itse kannatan esimerkiksi sitä, että miesten oikeutta lapsiinsa vahvistettaisiin.
Ei ole feministit järjestäneet minkäännäköistä toimintaa miehiin kohdistuvaan väkivallan tai miesten kodittomuuden ehkäisemiseksi vaan heti osoitetaan sormella, että oma vika.
No se ei olekaan feminismin agendalla, vaan toinen asia, kuten kirjoitin. Itse sattumalta teen väkivaltatyötä ihan ammatikseni ja tunnen tuota mainitsemaasi problematiikkaa. Mutta se ei liity feminismiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää itsekehu on että ”pukeudun mekkoin ja korkkareihin ja nautin naisellisuudestani, olkoon feministit kateellisia”??
Minä pukeudun justiin niinkuin haluan ja se ei ole mekko eikä korkkarit. En ole kyllä yhtään vähemmän nainen vaikken ulkoisesti yritä naisellisuuttani todistella. Mulla on ihan muut panostuksen kohteet elämässä ja olenkin erittäin menestynyt. Ulkonäköön satsaaminen ei ole sinoa tapa toteuttaa naiseuttaan!
En koe itseänikään vähemmän naiseksi lihaksieni takia. Jos joku feministi tulee mulle sanomaan että voin olla mies, niin loukkaannun siitä. En koe eläväni kahden sukupuolen välillä vaikka samaan aikaan mussa on vahvuutta ja kauneutta, samaan aikaan hoivaan ja suojelen.
Vielä ”mekkoproblematiikkaa” enemmän ihmettelen feministi-inhoa. Eikö jokaisen naisen pitäisi ajaa maailman sorretuille naisille oikeuksia ja tasa-arvoa? Hämmentävää että nainen julistaa että en ole feministi. Jokaisen pitäisi olla.
Hei, pikku newsflash sinulle: suomalaiset tavan ihmiset ovat jo melko "feministisiä" eli kannattavat tasa-arvoa melko oletusarvoisesti. Nykyinen kulttuurimarxistinen intersektionaalisuus taas on hulluutta, jolla ei ole oikean feminismin kanssa yhtään mitään tekemistä, vaikka se sen nimeä kantaakin.
Minusta taas suomalaisten tavat muuttuvat ihan yllättävän perinteisiksi siinä vaiheessa, kun vakiinttuvat parisuhteeseen. Nuorina, sinkkuina, vielä seurustellessaan naiset ja miehet vaikuttivat aivan erilaisilta.... parisuhteeseen mentyään ja viimeistään lapsia saatuaan järkyttävän monet muuttuvat paljon aikaisempaa perinteisemmiksi.
No se kai lienee itse kunkin oma valinta. Kenenkään ei ole pakko elää "perinteisesti", mitä sillä sitten tarkoitatkin. Minusta suomi on hyvin tasa-arvoinen maa, jossa sukupuolirooleja ollaan jo kymmeniä vuosia soviteltu omien mieltymysten mukaisesti.
Minusta se, että asiat menee jollain tapaa perinteiseen kaavaan, on osin rakenteidenkin vaikutusta, ei vain omaa valintaa.
Esimerkiksi perhe-elämässä voidaan joutua miettimään, kumpi jää kotiin, kun lapsi on pieni. Nainen jää, koska mies tienaa paremmin ja perheen kokonaistilanteen vuoksi arvioidaan, että miehen kannattaa olla töissä.
Eikä siihenkään voi vaikuttaa, millaiseen perheeseen syntyy. Minä esimerkiksi en voinut mitään sille, että synnyin perheeseen, jossa isäni kieltäytyi ottamasta minut mukaan raksahommiin, koska olin tyttö. Mieheni taas sai vasaran käteensä 5-vuotiaana. Tietysti olen aikuisena opetellut noita taitoja (koska ne ovat minua kiinnostaneet) ja miehenikin kanssa yhdessä olen oppinut paljon, mutta mitenkään en silti voi kuroa umpeen sitä osaamiseroa mikä on syntynyt siitä, että mies on saanut tehdä lapsesta asti ja minä en. Joten pakosta käytännön elämässä se vaikuttaa meidän kahden keskinäiseen työnjakoon... kun on kiire, se joka on jossain parempi, sen tekee.
Kullakin oma tarinansa lapsuudesta toki, mutta aikuisena ei sinua kai kukaan ole estämässä hakeutuessasi miesten aloille, joilla tienaa enemmän tai miesvoittoisille aloille ylipäänsä, mikäli ne sinua kiinnostavat.
Ei ole mitään pakottavia rakenteita sinua rajoittamassa, päinvastoin.
Osaamisero on selittelyä, olen nähnyt kuinka jostain ihmisestä tulee aikuisiällä erittäin taitava jossain ammatissa, ihan vertailukelpoinen sellaisen kanssa, joka on aloittanut saman alan kymmeniä vuosia sitten. Ainakin tarpeeksi lähelle tai joissain tapauksissa miksei parempikin.
Totta kai voi tulla, mutta jos on kaksi ihmistä, joilla on lähtökohtaisesti sama lahjakkuus, sama intohimo asiaan ja jotka harjoittelevat yhtä paljon, kyllä se joka aloittaa lapsena, tulee paremmaksi. Se jolla on heikommat lähtökohdat, joutuisi tekemään moninkertaisesti töitä päästäkseen lähelle samaa.
Ja kysehän ei ollut siitä, että minä olisin tumpelo, vaan osaamiserosta meidän kahden välillä. Toki olisin henkilökohtaisesti voinut välttää tilanteen siten, että olisin valinnut miehen, joka on minua huonompi raksahommissa. Jotenkin vain olisi ollut hassua torpata hyvä mies siksi, että sattuu olemaan minua parempi raksahommissa.
No, esimerkiksi. kaksi taiteilijaa; toinen on maalannut ikänsä ja on lahjakas, toinen lahjakas taas aloittanut viisi vuotta sitten ja nyttemmin teknisesti yhtä taidokas. Kumpikin tekee yhtä hienon muotokuvan. Kyllä sillä tekniikallakin on jokin yläraja, jonka yli ei enää juurikaan voi tulla hirveästi paremmaksi, tietysti on hiukan "lajikohtaista".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää itsekehu on että ”pukeudun mekkoin ja korkkareihin ja nautin naisellisuudestani, olkoon feministit kateellisia”??
Minä pukeudun justiin niinkuin haluan ja se ei ole mekko eikä korkkarit. En ole kyllä yhtään vähemmän nainen vaikken ulkoisesti yritä naisellisuuttani todistella. Mulla on ihan muut panostuksen kohteet elämässä ja olenkin erittäin menestynyt. Ulkonäköön satsaaminen ei ole sinoa tapa toteuttaa naiseuttaan!
En koe itseänikään vähemmän naiseksi lihaksieni takia. Jos joku feministi tulee mulle sanomaan että voin olla mies, niin loukkaannun siitä. En koe eläväni kahden sukupuolen välillä vaikka samaan aikaan mussa on vahvuutta ja kauneutta, samaan aikaan hoivaan ja suojelen.
Vielä ”mekkoproblematiikkaa” enemmän ihmettelen feministi-inhoa. Eikö jokaisen naisen pitäisi ajaa maailman sorretuille naisille oikeuksia ja tasa-arvoa? Hämmentävää että nainen julistaa että en ole feministi. Jokaisen pitäisi olla.
Hei, pikku newsflash sinulle: suomalaiset tavan ihmiset ovat jo melko "feministisiä" eli kannattavat tasa-arvoa melko oletusarvoisesti. Nykyinen kulttuurimarxistinen intersektionaalisuus taas on hulluutta, jolla ei ole oikean feminismin kanssa yhtään mitään tekemistä, vaikka se sen nimeä kantaakin.
Minusta taas suomalaisten tavat muuttuvat ihan yllättävän perinteisiksi siinä vaiheessa, kun vakiinttuvat parisuhteeseen. Nuorina, sinkkuina, vielä seurustellessaan naiset ja miehet vaikuttivat aivan erilaisilta.... parisuhteeseen mentyään ja viimeistään lapsia saatuaan järkyttävän monet muuttuvat paljon aikaisempaa perinteisemmiksi.
No se kai lienee itse kunkin oma valinta. Kenenkään ei ole pakko elää "perinteisesti", mitä sillä sitten tarkoitatkin. Minusta suomi on hyvin tasa-arvoinen maa, jossa sukupuolirooleja ollaan jo kymmeniä vuosia soviteltu omien mieltymysten mukaisesti.
Minusta se, että asiat menee jollain tapaa perinteiseen kaavaan, on osin rakenteidenkin vaikutusta, ei vain omaa valintaa.
Esimerkiksi perhe-elämässä voidaan joutua miettimään, kumpi jää kotiin, kun lapsi on pieni. Nainen jää, koska mies tienaa paremmin ja perheen kokonaistilanteen vuoksi arvioidaan, että miehen kannattaa olla töissä.
Eikä siihenkään voi vaikuttaa, millaiseen perheeseen syntyy. Minä esimerkiksi en voinut mitään sille, että synnyin perheeseen, jossa isäni kieltäytyi ottamasta minut mukaan raksahommiin, koska olin tyttö. Mieheni taas sai vasaran käteensä 5-vuotiaana. Tietysti olen aikuisena opetellut noita taitoja (koska ne ovat minua kiinnostaneet) ja miehenikin kanssa yhdessä olen oppinut paljon, mutta mitenkään en silti voi kuroa umpeen sitä osaamiseroa mikä on syntynyt siitä, että mies on saanut tehdä lapsesta asti ja minä en. Joten pakosta käytännön elämässä se vaikuttaa meidän kahden keskinäiseen työnjakoon... kun on kiire, se joka on jossain parempi, sen tekee.
Kullakin oma tarinansa lapsuudesta toki, mutta aikuisena ei sinua kai kukaan ole estämässä hakeutuessasi miesten aloille, joilla tienaa enemmän tai miesvoittoisille aloille ylipäänsä, mikäli ne sinua kiinnostavat.
Ei ole mitään pakottavia rakenteita sinua rajoittamassa, päinvastoin.
Osaamisero on selittelyä, olen nähnyt kuinka jostain ihmisestä tulee aikuisiällä erittäin taitava jossain ammatissa, ihan vertailukelpoinen sellaisen kanssa, joka on aloittanut saman alan kymmeniä vuosia sitten. Ainakin tarpeeksi lähelle tai joissain tapauksissa miksei parempikin.
Totta kai voi tulla, mutta jos on kaksi ihmistä, joilla on lähtökohtaisesti sama lahjakkuus, sama intohimo asiaan ja jotka harjoittelevat yhtä paljon, kyllä se joka aloittaa lapsena, tulee paremmaksi. Se jolla on heikommat lähtökohdat, joutuisi tekemään moninkertaisesti töitä päästäkseen lähelle samaa.
Ja kysehän ei ollut siitä, että minä olisin tumpelo, vaan osaamiserosta meidän kahden välillä. Toki olisin henkilökohtaisesti voinut välttää tilanteen siten, että olisin valinnut miehen, joka on minua huonompi raksahommissa. Jotenkin vain olisi ollut hassua torpata hyvä mies siksi, että sattuu olemaan minua parempi raksahommissa.
No, esimerkiksi. kaksi taiteilijaa; toinen on maalannut ikänsä ja on lahjakas, toinen lahjakas taas aloittanut viisi vuotta sitten ja nyttemmin teknisesti yhtä taidokas. Kumpikin tekee yhtä hienon muotokuvan. Kyllä sillä tekniikallakin on jokin yläraja, jonka yli ei enää juurikaan voi tulla hirveästi paremmaksi, tietysti on hiukan "lajikohtaista".
Erästä toista lajia 20-vuotta harjoitelleena sanon, että 5 ensimmäistä vuotta on nopean oppimisen aikaa. Sen jälkeen kehittyminen muuttuu paljon hitaammaksi ja vaatii enemmän työtä. Joten jos 5-vuotta harjoitellut on samalla tasolla ikänsä harjoitelleen kanssa, se kertoo vain siitä, että jälkimmäinen on jumittinut sille tasolle, jossa vain ylläpidetään saavutettua taitotasoa eikä enää kehitytä. Kukaan ei tule viidessä vuodessa oikeasti hyväksi missään vaativassa taidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää itsekehu on että ”pukeudun mekkoin ja korkkareihin ja nautin naisellisuudestani, olkoon feministit kateellisia”??
Minä pukeudun justiin niinkuin haluan ja se ei ole mekko eikä korkkarit. En ole kyllä yhtään vähemmän nainen vaikken ulkoisesti yritä naisellisuuttani todistella. Mulla on ihan muut panostuksen kohteet elämässä ja olenkin erittäin menestynyt. Ulkonäköön satsaaminen ei ole sinoa tapa toteuttaa naiseuttaan!
En koe itseänikään vähemmän naiseksi lihaksieni takia. Jos joku feministi tulee mulle sanomaan että voin olla mies, niin loukkaannun siitä. En koe eläväni kahden sukupuolen välillä vaikka samaan aikaan mussa on vahvuutta ja kauneutta, samaan aikaan hoivaan ja suojelen.
Vielä ”mekkoproblematiikkaa” enemmän ihmettelen feministi-inhoa. Eikö jokaisen naisen pitäisi ajaa maailman sorretuille naisille oikeuksia ja tasa-arvoa? Hämmentävää että nainen julistaa että en ole feministi. Jokaisen pitäisi olla.
Hei, pikku newsflash sinulle: suomalaiset tavan ihmiset ovat jo melko "feministisiä" eli kannattavat tasa-arvoa melko oletusarvoisesti. Nykyinen kulttuurimarxistinen intersektionaalisuus taas on hulluutta, jolla ei ole oikean feminismin kanssa yhtään mitään tekemistä, vaikka se sen nimeä kantaakin.
Minusta taas suomalaisten tavat muuttuvat ihan yllättävän perinteisiksi siinä vaiheessa, kun vakiinttuvat parisuhteeseen. Nuorina, sinkkuina, vielä seurustellessaan naiset ja miehet vaikuttivat aivan erilaisilta.... parisuhteeseen mentyään ja viimeistään lapsia saatuaan järkyttävän monet muuttuvat paljon aikaisempaa perinteisemmiksi.
No se kai lienee itse kunkin oma valinta. Kenenkään ei ole pakko elää "perinteisesti", mitä sillä sitten tarkoitatkin. Minusta suomi on hyvin tasa-arvoinen maa, jossa sukupuolirooleja ollaan jo kymmeniä vuosia soviteltu omien mieltymysten mukaisesti.
Minusta se, että asiat menee jollain tapaa perinteiseen kaavaan, on osin rakenteidenkin vaikutusta, ei vain omaa valintaa.
Esimerkiksi perhe-elämässä voidaan joutua miettimään, kumpi jää kotiin, kun lapsi on pieni. Nainen jää, koska mies tienaa paremmin ja perheen kokonaistilanteen vuoksi arvioidaan, että miehen kannattaa olla töissä.
Eikä siihenkään voi vaikuttaa, millaiseen perheeseen syntyy. Minä esimerkiksi en voinut mitään sille, että synnyin perheeseen, jossa isäni kieltäytyi ottamasta minut mukaan raksahommiin, koska olin tyttö. Mieheni taas sai vasaran käteensä 5-vuotiaana. Tietysti olen aikuisena opetellut noita taitoja (koska ne ovat minua kiinnostaneet) ja miehenikin kanssa yhdessä olen oppinut paljon, mutta mitenkään en silti voi kuroa umpeen sitä osaamiseroa mikä on syntynyt siitä, että mies on saanut tehdä lapsesta asti ja minä en. Joten pakosta käytännön elämässä se vaikuttaa meidän kahden keskinäiseen työnjakoon... kun on kiire, se joka on jossain parempi, sen tekee.
Kullakin oma tarinansa lapsuudesta toki, mutta aikuisena ei sinua kai kukaan ole estämässä hakeutuessasi miesten aloille, joilla tienaa enemmän tai miesvoittoisille aloille ylipäänsä, mikäli ne sinua kiinnostavat.
Ei ole mitään pakottavia rakenteita sinua rajoittamassa, päinvastoin.
Osaamisero on selittelyä, olen nähnyt kuinka jostain ihmisestä tulee aikuisiällä erittäin taitava jossain ammatissa, ihan vertailukelpoinen sellaisen kanssa, joka on aloittanut saman alan kymmeniä vuosia sitten. Ainakin tarpeeksi lähelle tai joissain tapauksissa miksei parempikin.
Totta kai voi tulla, mutta jos on kaksi ihmistä, joilla on lähtökohtaisesti sama lahjakkuus, sama intohimo asiaan ja jotka harjoittelevat yhtä paljon, kyllä se joka aloittaa lapsena, tulee paremmaksi. Se jolla on heikommat lähtökohdat, joutuisi tekemään moninkertaisesti töitä päästäkseen lähelle samaa.
Ja kysehän ei ollut siitä, että minä olisin tumpelo, vaan osaamiserosta meidän kahden välillä. Toki olisin henkilökohtaisesti voinut välttää tilanteen siten, että olisin valinnut miehen, joka on minua huonompi raksahommissa. Jotenkin vain olisi ollut hassua torpata hyvä mies siksi, että sattuu olemaan minua parempi raksahommissa.
No, esimerkiksi. kaksi taiteilijaa; toinen on maalannut ikänsä ja on lahjakas, toinen lahjakas taas aloittanut viisi vuotta sitten ja nyttemmin teknisesti yhtä taidokas. Kumpikin tekee yhtä hienon muotokuvan. Kyllä sillä tekniikallakin on jokin yläraja, jonka yli ei enää juurikaan voi tulla hirveästi paremmaksi, tietysti on hiukan "lajikohtaista".
Erästä toista lajia 20-vuotta harjoitelleena sanon, että 5 ensimmäistä vuotta on nopean oppimisen aikaa. Sen jälkeen kehittyminen muuttuu paljon hitaammaksi ja vaatii enemmän työtä. Joten jos 5-vuotta harjoitellut on samalla tasolla ikänsä harjoitelleen kanssa, se kertoo vain siitä, että jälkimmäinen on jumittinut sille tasolle, jossa vain ylläpidetään saavutettua taitotasoa eikä enää kehitytä. Kukaan ei tule viidessä vuodessa oikeasti hyväksi missään vaativassa taidossa.
Voin kertoa eräiden ihmisten kehitystä vierestä katselleena, että eipä pidä paikkaansa. Tekijöitä on paljon ja jossain kohtaa usein tulee katto mitä voi osata jossain asiassa, ihmisen rajat tulevat vastaan. Verrattain yksinkertaisissa asioissa vielä nopeammin sen raja mitä voi pitää pätevänä. Toinen kysymys on kokonaan on verrokkien intohimo kehittyä ajan myötä, se intohimoisempi voi painaa reippaasti ohikin. Kyllä nää on niin nähtyjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää itsekehu on että ”pukeudun mekkoin ja korkkareihin ja nautin naisellisuudestani, olkoon feministit kateellisia”??
Minä pukeudun justiin niinkuin haluan ja se ei ole mekko eikä korkkarit. En ole kyllä yhtään vähemmän nainen vaikken ulkoisesti yritä naisellisuuttani todistella. Mulla on ihan muut panostuksen kohteet elämässä ja olenkin erittäin menestynyt. Ulkonäköön satsaaminen ei ole sinoa tapa toteuttaa naiseuttaan!
En koe itseänikään vähemmän naiseksi lihaksieni takia. Jos joku feministi tulee mulle sanomaan että voin olla mies, niin loukkaannun siitä. En koe eläväni kahden sukupuolen välillä vaikka samaan aikaan mussa on vahvuutta ja kauneutta, samaan aikaan hoivaan ja suojelen.
Vielä ”mekkoproblematiikkaa” enemmän ihmettelen feministi-inhoa. Eikö jokaisen naisen pitäisi ajaa maailman sorretuille naisille oikeuksia ja tasa-arvoa? Hämmentävää että nainen julistaa että en ole feministi. Jokaisen pitäisi olla.
Hei, pikku newsflash sinulle: suomalaiset tavan ihmiset ovat jo melko "feministisiä" eli kannattavat tasa-arvoa melko oletusarvoisesti. Nykyinen kulttuurimarxistinen intersektionaalisuus taas on hulluutta, jolla ei ole oikean feminismin kanssa yhtään mitään tekemistä, vaikka se sen nimeä kantaakin.
Minusta taas suomalaisten tavat muuttuvat ihan yllättävän perinteisiksi siinä vaiheessa, kun vakiinttuvat parisuhteeseen. Nuorina, sinkkuina, vielä seurustellessaan naiset ja miehet vaikuttivat aivan erilaisilta.... parisuhteeseen mentyään ja viimeistään lapsia saatuaan järkyttävän monet muuttuvat paljon aikaisempaa perinteisemmiksi.
No se kai lienee itse kunkin oma valinta. Kenenkään ei ole pakko elää "perinteisesti", mitä sillä sitten tarkoitatkin. Minusta suomi on hyvin tasa-arvoinen maa, jossa sukupuolirooleja ollaan jo kymmeniä vuosia soviteltu omien mieltymysten mukaisesti.
Minusta se, että asiat menee jollain tapaa perinteiseen kaavaan, on osin rakenteidenkin vaikutusta, ei vain omaa valintaa.
Esimerkiksi perhe-elämässä voidaan joutua miettimään, kumpi jää kotiin, kun lapsi on pieni. Nainen jää, koska mies tienaa paremmin ja perheen kokonaistilanteen vuoksi arvioidaan, että miehen kannattaa olla töissä.
Eikä siihenkään voi vaikuttaa, millaiseen perheeseen syntyy. Minä esimerkiksi en voinut mitään sille, että synnyin perheeseen, jossa isäni kieltäytyi ottamasta minut mukaan raksahommiin, koska olin tyttö. Mieheni taas sai vasaran käteensä 5-vuotiaana. Tietysti olen aikuisena opetellut noita taitoja (koska ne ovat minua kiinnostaneet) ja miehenikin kanssa yhdessä olen oppinut paljon, mutta mitenkään en silti voi kuroa umpeen sitä osaamiseroa mikä on syntynyt siitä, että mies on saanut tehdä lapsesta asti ja minä en. Joten pakosta käytännön elämässä se vaikuttaa meidän kahden keskinäiseen työnjakoon... kun on kiire, se joka on jossain parempi, sen tekee.
Kullakin oma tarinansa lapsuudesta toki, mutta aikuisena ei sinua kai kukaan ole estämässä hakeutuessasi miesten aloille, joilla tienaa enemmän tai miesvoittoisille aloille ylipäänsä, mikäli ne sinua kiinnostavat.
Ei ole mitään pakottavia rakenteita sinua rajoittamassa, päinvastoin.
Osaamisero on selittelyä, olen nähnyt kuinka jostain ihmisestä tulee aikuisiällä erittäin taitava jossain ammatissa, ihan vertailukelpoinen sellaisen kanssa, joka on aloittanut saman alan kymmeniä vuosia sitten. Ainakin tarpeeksi lähelle tai joissain tapauksissa miksei parempikin.
Totta kai voi tulla, mutta jos on kaksi ihmistä, joilla on lähtökohtaisesti sama lahjakkuus, sama intohimo asiaan ja jotka harjoittelevat yhtä paljon, kyllä se joka aloittaa lapsena, tulee paremmaksi. Se jolla on heikommat lähtökohdat, joutuisi tekemään moninkertaisesti töitä päästäkseen lähelle samaa.
Ja kysehän ei ollut siitä, että minä olisin tumpelo, vaan osaamiserosta meidän kahden välillä. Toki olisin henkilökohtaisesti voinut välttää tilanteen siten, että olisin valinnut miehen, joka on minua huonompi raksahommissa. Jotenkin vain olisi ollut hassua torpata hyvä mies siksi, että sattuu olemaan minua parempi raksahommissa.
No, esimerkiksi. kaksi taiteilijaa; toinen on maalannut ikänsä ja on lahjakas, toinen lahjakas taas aloittanut viisi vuotta sitten ja nyttemmin teknisesti yhtä taidokas. Kumpikin tekee yhtä hienon muotokuvan. Kyllä sillä tekniikallakin on jokin yläraja, jonka yli ei enää juurikaan voi tulla hirveästi paremmaksi, tietysti on hiukan "lajikohtaista".
Erästä toista lajia 20-vuotta harjoitelleena sanon, että 5 ensimmäistä vuotta on nopean oppimisen aikaa. Sen jälkeen kehittyminen muuttuu paljon hitaammaksi ja vaatii enemmän työtä. Joten jos 5-vuotta harjoitellut on samalla tasolla ikänsä harjoitelleen kanssa, se kertoo vain siitä, että jälkimmäinen on jumittinut sille tasolle, jossa vain ylläpidetään saavutettua taitotasoa eikä enää kehitytä. Kukaan ei tule viidessä vuodessa oikeasti hyväksi missään vaativassa taidossa.
Voin kertoa eräiden ihmisten kehitystä vierestä katselleena, että eipä pidä paikkaansa. Tekijöitä on paljon ja jossain kohtaa usein tulee katto mitä voi osata jossain asiassa, ihmisen rajat tulevat vastaan. Verrattain yksinkertaisissa asioissa vielä nopeammin sen raja mitä voi pitää pätevänä. Toinen kysymys on kokonaan on verrokkien intohimo kehittyä ajan myötä, se intohimoisempi voi painaa reippaasti ohikin. Kyllä nää on niin nähtyjä.
No niin, mutta tässä oli mielessä se kuvitteellinen tilanne, joissa kaikki muut ominaisuudet vakiotu ja harjoitteluun käytetty aika on se, missä on eroa.
Ja kun kirjoitin tuosta viiden vuoden rajasta, jonka jälkeen helpon oppimisen raja usein tulee vastaan ... niin se mikä saa jotkut motivoitumaan senkin jälkeen on juuri se intohimo, kun taas toiset leipääntyy kun helppo oppimien loppuu. Jos on samat lahjat ja sama intohimo, kyllä se pidempään ja nuoremmasta asti harjoitellut pidemmän korren vie.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää itsekehu on että ”pukeudun mekkoin ja korkkareihin ja nautin naisellisuudestani, olkoon feministit kateellisia”??
Minä pukeudun justiin niinkuin haluan ja se ei ole mekko eikä korkkarit. En ole kyllä yhtään vähemmän nainen vaikken ulkoisesti yritä naisellisuuttani todistella. Mulla on ihan muut panostuksen kohteet elämässä ja olenkin erittäin menestynyt. Ulkonäköön satsaaminen ei ole sinoa tapa toteuttaa naiseuttaan!
En koe itseänikään vähemmän naiseksi lihaksieni takia. Jos joku feministi tulee mulle sanomaan että voin olla mies, niin loukkaannun siitä. En koe eläväni kahden sukupuolen välillä vaikka samaan aikaan mussa on vahvuutta ja kauneutta, samaan aikaan hoivaan ja suojelen.
Vielä ”mekkoproblematiikkaa” enemmän ihmettelen feministi-inhoa. Eikö jokaisen naisen pitäisi ajaa maailman sorretuille naisille oikeuksia ja tasa-arvoa? Hämmentävää että nainen julistaa että en ole feministi. Jokaisen pitäisi olla.
Hei, pikku newsflash sinulle: suomalaiset tavan ihmiset ovat jo melko "feministisiä" eli kannattavat tasa-arvoa melko oletusarvoisesti. Nykyinen kulttuurimarxistinen intersektionaalisuus taas on hulluutta, jolla ei ole oikean feminismin kanssa yhtään mitään tekemistä, vaikka se sen nimeä kantaakin.
Minusta taas suomalaisten tavat muuttuvat ihan yllättävän perinteisiksi siinä vaiheessa, kun vakiinttuvat parisuhteeseen. Nuorina, sinkkuina, vielä seurustellessaan naiset ja miehet vaikuttivat aivan erilaisilta.... parisuhteeseen mentyään ja viimeistään lapsia saatuaan järkyttävän monet muuttuvat paljon aikaisempaa perinteisemmiksi.
No se kai lienee itse kunkin oma valinta. Kenenkään ei ole pakko elää "perinteisesti", mitä sillä sitten tarkoitatkin. Minusta suomi on hyvin tasa-arvoinen maa, jossa sukupuolirooleja ollaan jo kymmeniä vuosia soviteltu omien mieltymysten mukaisesti.
Minusta se, että asiat menee jollain tapaa perinteiseen kaavaan, on osin rakenteidenkin vaikutusta, ei vain omaa valintaa.
Esimerkiksi perhe-elämässä voidaan joutua miettimään, kumpi jää kotiin, kun lapsi on pieni. Nainen jää, koska mies tienaa paremmin ja perheen kokonaistilanteen vuoksi arvioidaan, että miehen kannattaa olla töissä.
Eikä siihenkään voi vaikuttaa, millaiseen perheeseen syntyy. Minä esimerkiksi en voinut mitään sille, että synnyin perheeseen, jossa isäni kieltäytyi ottamasta minut mukaan raksahommiin, koska olin tyttö. Mieheni taas sai vasaran käteensä 5-vuotiaana. Tietysti olen aikuisena opetellut noita taitoja (koska ne ovat minua kiinnostaneet) ja miehenikin kanssa yhdessä olen oppinut paljon, mutta mitenkään en silti voi kuroa umpeen sitä osaamiseroa mikä on syntynyt siitä, että mies on saanut tehdä lapsesta asti ja minä en. Joten pakosta käytännön elämässä se vaikuttaa meidän kahden keskinäiseen työnjakoon... kun on kiire, se joka on jossain parempi, sen tekee.
Kullakin oma tarinansa lapsuudesta toki, mutta aikuisena ei sinua kai kukaan ole estämässä hakeutuessasi miesten aloille, joilla tienaa enemmän tai miesvoittoisille aloille ylipäänsä, mikäli ne sinua kiinnostavat.
Ei ole mitään pakottavia rakenteita sinua rajoittamassa, päinvastoin.
Osaamisero on selittelyä, olen nähnyt kuinka jostain ihmisestä tulee aikuisiällä erittäin taitava jossain ammatissa, ihan vertailukelpoinen sellaisen kanssa, joka on aloittanut saman alan kymmeniä vuosia sitten. Ainakin tarpeeksi lähelle tai joissain tapauksissa miksei parempikin.
Totta kai voi tulla, mutta jos on kaksi ihmistä, joilla on lähtökohtaisesti sama lahjakkuus, sama intohimo asiaan ja jotka harjoittelevat yhtä paljon, kyllä se joka aloittaa lapsena, tulee paremmaksi. Se jolla on heikommat lähtökohdat, joutuisi tekemään moninkertaisesti töitä päästäkseen lähelle samaa.
Ja kysehän ei ollut siitä, että minä olisin tumpelo, vaan osaamiserosta meidän kahden välillä. Toki olisin henkilökohtaisesti voinut välttää tilanteen siten, että olisin valinnut miehen, joka on minua huonompi raksahommissa. Jotenkin vain olisi ollut hassua torpata hyvä mies siksi, että sattuu olemaan minua parempi raksahommissa.
No, esimerkiksi. kaksi taiteilijaa; toinen on maalannut ikänsä ja on lahjakas, toinen lahjakas taas aloittanut viisi vuotta sitten ja nyttemmin teknisesti yhtä taidokas. Kumpikin tekee yhtä hienon muotokuvan. Kyllä sillä tekniikallakin on jokin yläraja, jonka yli ei enää juurikaan voi tulla hirveästi paremmaksi, tietysti on hiukan "lajikohtaista".
Erästä toista lajia 20-vuotta harjoitelleena sanon, että 5 ensimmäistä vuotta on nopean oppimisen aikaa. Sen jälkeen kehittyminen muuttuu paljon hitaammaksi ja vaatii enemmän työtä. Joten jos 5-vuotta harjoitellut on samalla tasolla ikänsä harjoitelleen kanssa, se kertoo vain siitä, että jälkimmäinen on jumittinut sille tasolle, jossa vain ylläpidetään saavutettua taitotasoa eikä enää kehitytä. Kukaan ei tule viidessä vuodessa oikeasti hyväksi missään vaativassa taidossa.
Voin kertoa eräiden ihmisten kehitystä vierestä katselleena, että eipä pidä paikkaansa. Tekijöitä on paljon ja jossain kohtaa usein tulee katto mitä voi osata jossain asiassa, ihmisen rajat tulevat vastaan. Verrattain yksinkertaisissa asioissa vielä nopeammin sen raja mitä voi pitää pätevänä. Toinen kysymys on kokonaan on verrokkien intohimo kehittyä ajan myötä, se intohimoisempi voi painaa reippaasti ohikin. Kyllä nää on niin nähtyjä.
No niin, mutta tässä oli mielessä se kuvitteellinen tilanne, joissa kaikki muut ominaisuudet vakiotu ja harjoitteluun käytetty aika on se, missä on eroa.
Ja kun kirjoitin tuosta viiden vuoden rajasta, jonka jälkeen helpon oppimisen raja usein tulee vastaan ... niin se mikä saa jotkut motivoitumaan senkin jälkeen on juuri se intohimo, kun taas toiset leipääntyy kun helppo oppimien loppuu. Jos on samat lahjat ja sama intohimo, kyllä se pidempään ja nuoremmasta asti harjoitellut pidemmän korren vie.
Jollain aloilla sillä ei yksinkertaisesti ole erityisemmin merkitystä kumpi on hilkusti parempi ja missä kaikissa suhteissa tai eri tekniikoissa yms.
Mutta ole sinä se intohimoisempi niin menestyt tässä asiassa tod näk paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää itsekehu on että ”pukeudun mekkoin ja korkkareihin ja nautin naisellisuudestani, olkoon feministit kateellisia”??
Minä pukeudun justiin niinkuin haluan ja se ei ole mekko eikä korkkarit. En ole kyllä yhtään vähemmän nainen vaikken ulkoisesti yritä naisellisuuttani todistella. Mulla on ihan muut panostuksen kohteet elämässä ja olenkin erittäin menestynyt. Ulkonäköön satsaaminen ei ole sinoa tapa toteuttaa naiseuttaan!
En koe itseänikään vähemmän naiseksi lihaksieni takia. Jos joku feministi tulee mulle sanomaan että voin olla mies, niin loukkaannun siitä. En koe eläväni kahden sukupuolen välillä vaikka samaan aikaan mussa on vahvuutta ja kauneutta, samaan aikaan hoivaan ja suojelen.
Vielä ”mekkoproblematiikkaa” enemmän ihmettelen feministi-inhoa. Eikö jokaisen naisen pitäisi ajaa maailman sorretuille naisille oikeuksia ja tasa-arvoa? Hämmentävää että nainen julistaa että en ole feministi. Jokaisen pitäisi olla.
Hei, pikku newsflash sinulle: suomalaiset tavan ihmiset ovat jo melko "feministisiä" eli kannattavat tasa-arvoa melko oletusarvoisesti. Nykyinen kulttuurimarxistinen intersektionaalisuus taas on hulluutta, jolla ei ole oikean feminismin kanssa yhtään mitään tekemistä, vaikka se sen nimeä kantaakin.
Minusta taas suomalaisten tavat muuttuvat ihan yllättävän perinteisiksi siinä vaiheessa, kun vakiinttuvat parisuhteeseen. Nuorina, sinkkuina, vielä seurustellessaan naiset ja miehet vaikuttivat aivan erilaisilta.... parisuhteeseen mentyään ja viimeistään lapsia saatuaan järkyttävän monet muuttuvat paljon aikaisempaa perinteisemmiksi.
No se kai lienee itse kunkin oma valinta. Kenenkään ei ole pakko elää "perinteisesti", mitä sillä sitten tarkoitatkin. Minusta suomi on hyvin tasa-arvoinen maa, jossa sukupuolirooleja ollaan jo kymmeniä vuosia soviteltu omien mieltymysten mukaisesti.
Minusta se, että asiat menee jollain tapaa perinteiseen kaavaan, on osin rakenteidenkin vaikutusta, ei vain omaa valintaa.
Esimerkiksi perhe-elämässä voidaan joutua miettimään, kumpi jää kotiin, kun lapsi on pieni. Nainen jää, koska mies tienaa paremmin ja perheen kokonaistilanteen vuoksi arvioidaan, että miehen kannattaa olla töissä.
Eikä siihenkään voi vaikuttaa, millaiseen perheeseen syntyy. Minä esimerkiksi en voinut mitään sille, että synnyin perheeseen, jossa isäni kieltäytyi ottamasta minut mukaan raksahommiin, koska olin tyttö. Mieheni taas sai vasaran käteensä 5-vuotiaana. Tietysti olen aikuisena opetellut noita taitoja (koska ne ovat minua kiinnostaneet) ja miehenikin kanssa yhdessä olen oppinut paljon, mutta mitenkään en silti voi kuroa umpeen sitä osaamiseroa mikä on syntynyt siitä, että mies on saanut tehdä lapsesta asti ja minä en. Joten pakosta käytännön elämässä se vaikuttaa meidän kahden keskinäiseen työnjakoon... kun on kiire, se joka on jossain parempi, sen tekee.
Toisaalta pienenä lohdutuksen sanana voin sanoa, että vaikka olisit aikanaan syntynyt poikana, samaan, tai samantapaiseen perheeseen jossa aikanaan synnyit ja elit tyttönä, niin se ei automaattisesti tai välttämättä olisi tarkoittanut sitä, että sinutkin oltaisiin otettu raksalle mukaan. Ei vaikka olisit syntynyt poikana samaan perheeseen, jossa miehesi syntyi.
Tämä siksi, että osalla vanhemmista -ei kaikilla- on erilaisia odotuksia ja jopa suoranaisia vaatimuksia siitä, mitä lapsien odotetaan ja tai vähintään toivotaan tekevän. Sisaruksilta ei välttämättä odoteta samoja asioita; perheen iltatähteä lellitään ja suojellaan kun taas vanhemmilta sisaruksilta odoteen mallina ja esimerkkinä olemista.
Viime vuosikymmeniä tämä on toki luullakseni liudentunut ja vähentynyt ja hyvin moni lapsi saa ja voi elää hyvin itsensä näköistä ja kiinnostuksiensa mukaista ja värittämää elämää, mahdollisuuksien mukaan. - Sopia tosin kysyy, että, jos perheessä on vaikka kolme poikaa ja kaikki ovat verraten lahjakkaita jääkiekkoilijoita, niin riittääkö vanhemmilla taloudelliset resurssit kaikkien poikien tukemiseen, jottei jonkun suotuisa kehitys tyssää jo siihen, että intohimon (jääkiekon) harjoittamiseen ei vain taloudelliset resurssit riitä.
Historian hämäristä saattoi erityminen olla paljon selkeämpää niin, että esimerkiksi niin, että vanhempi sisarus, jos oli poika saattoi joutua toimimaan nuoresta pitäen isänsä rinnalla ja toimien siinä roolissa, minkä isä antoi ja mahdollisti ja yhdessä he hankkivat elannon paitsi kodille, niin myös toiveena, että nuorempi poika saattaisi päästä opiskelemaan, jonka kautta hän saattaisi sitten elättää itsensä kun taas vanhempi poika perisi sitten talon, kun vanhemmista aika jättäisi. Tyttöjen taas toivottiin olevan ahkeria työihmisiä, jotta pääsisivät hyvään taloon ja saisivat itselleen hyvän miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää itsekehu on että ”pukeudun mekkoin ja korkkareihin ja nautin naisellisuudestani, olkoon feministit kateellisia”??
Minä pukeudun justiin niinkuin haluan ja se ei ole mekko eikä korkkarit. En ole kyllä yhtään vähemmän nainen vaikken ulkoisesti yritä naisellisuuttani todistella. Mulla on ihan muut panostuksen kohteet elämässä ja olenkin erittäin menestynyt. Ulkonäköön satsaaminen ei ole sinoa tapa toteuttaa naiseuttaan!
En koe itseänikään vähemmän naiseksi lihaksieni takia. Jos joku feministi tulee mulle sanomaan että voin olla mies, niin loukkaannun siitä. En koe eläväni kahden sukupuolen välillä vaikka samaan aikaan mussa on vahvuutta ja kauneutta, samaan aikaan hoivaan ja suojelen.
Vielä ”mekkoproblematiikkaa” enemmän ihmettelen feministi-inhoa. Eikö jokaisen naisen pitäisi ajaa maailman sorretuille naisille oikeuksia ja tasa-arvoa? Hämmentävää että nainen julistaa että en ole feministi. Jokaisen pitäisi olla.
Hei, pikku newsflash sinulle: suomalaiset tavan ihmiset ovat jo melko "feministisiä" eli kannattavat tasa-arvoa melko oletusarvoisesti. Nykyinen kulttuurimarxistinen intersektionaalisuus taas on hulluutta, jolla ei ole oikean feminismin kanssa yhtään mitään tekemistä, vaikka se sen nimeä kantaakin.
Minusta taas suomalaisten tavat muuttuvat ihan yllättävän perinteisiksi siinä vaiheessa, kun vakiinttuvat parisuhteeseen. Nuorina, sinkkuina, vielä seurustellessaan naiset ja miehet vaikuttivat aivan erilaisilta.... parisuhteeseen mentyään ja viimeistään lapsia saatuaan järkyttävän monet muuttuvat paljon aikaisempaa perinteisemmiksi.
No se kai lienee itse kunkin oma valinta. Kenenkään ei ole pakko elää "perinteisesti", mitä sillä sitten tarkoitatkin. Minusta suomi on hyvin tasa-arvoinen maa, jossa sukupuolirooleja ollaan jo kymmeniä vuosia soviteltu omien mieltymysten mukaisesti.
Minusta se, että asiat menee jollain tapaa perinteiseen kaavaan, on osin rakenteidenkin vaikutusta, ei vain omaa valintaa.
Esimerkiksi perhe-elämässä voidaan joutua miettimään, kumpi jää kotiin, kun lapsi on pieni. Nainen jää, koska mies tienaa paremmin ja perheen kokonaistilanteen vuoksi arvioidaan, että miehen kannattaa olla töissä.
Eikä siihenkään voi vaikuttaa, millaiseen perheeseen syntyy. Minä esimerkiksi en voinut mitään sille, että synnyin perheeseen, jossa isäni kieltäytyi ottamasta minut mukaan raksahommiin, koska olin tyttö. Mieheni taas sai vasaran käteensä 5-vuotiaana. Tietysti olen aikuisena opetellut noita taitoja (koska ne ovat minua kiinnostaneet) ja miehenikin kanssa yhdessä olen oppinut paljon, mutta mitenkään en silti voi kuroa umpeen sitä osaamiseroa mikä on syntynyt siitä, että mies on saanut tehdä lapsesta asti ja minä en. Joten pakosta käytännön elämässä se vaikuttaa meidän kahden keskinäiseen työnjakoon... kun on kiire, se joka on jossain parempi, sen tekee.
Kullakin oma tarinansa lapsuudesta toki, mutta aikuisena ei sinua kai kukaan ole estämässä hakeutuessasi miesten aloille, joilla tienaa enemmän tai miesvoittoisille aloille ylipäänsä, mikäli ne sinua kiinnostavat.
Ei ole mitään pakottavia rakenteita sinua rajoittamassa, päinvastoin.
Osaamisero on selittelyä, olen nähnyt kuinka jostain ihmisestä tulee aikuisiällä erittäin taitava jossain ammatissa, ihan vertailukelpoinen sellaisen kanssa, joka on aloittanut saman alan kymmeniä vuosia sitten. Ainakin tarpeeksi lähelle tai joissain tapauksissa miksei parempikin.
Totta kai voi tulla, mutta jos on kaksi ihmistä, joilla on lähtökohtaisesti sama lahjakkuus, sama intohimo asiaan ja jotka harjoittelevat yhtä paljon, kyllä se joka aloittaa lapsena, tulee paremmaksi. Se jolla on heikommat lähtökohdat, joutuisi tekemään moninkertaisesti töitä päästäkseen lähelle samaa.
Ja kysehän ei ollut siitä, että minä olisin tumpelo, vaan osaamiserosta meidän kahden välillä. Toki olisin henkilökohtaisesti voinut välttää tilanteen siten, että olisin valinnut miehen, joka on minua huonompi raksahommissa. Jotenkin vain olisi ollut hassua torpata hyvä mies siksi, että sattuu olemaan minua parempi raksahommissa.
No, esimerkiksi. kaksi taiteilijaa; toinen on maalannut ikänsä ja on lahjakas, toinen lahjakas taas aloittanut viisi vuotta sitten ja nyttemmin teknisesti yhtä taidokas. Kumpikin tekee yhtä hienon muotokuvan. Kyllä sillä tekniikallakin on jokin yläraja, jonka yli ei enää juurikaan voi tulla hirveästi paremmaksi, tietysti on hiukan "lajikohtaista".
Erästä toista lajia 20-vuotta harjoitelleena sanon, että 5 ensimmäistä vuotta on nopean oppimisen aikaa. Sen jälkeen kehittyminen muuttuu paljon hitaammaksi ja vaatii enemmän työtä. Joten jos 5-vuotta harjoitellut on samalla tasolla ikänsä harjoitelleen kanssa, se kertoo vain siitä, että jälkimmäinen on jumittinut sille tasolle, jossa vain ylläpidetään saavutettua taitotasoa eikä enää kehitytä. Kukaan ei tule viidessä vuodessa oikeasti hyväksi missään vaativassa taidossa.
Voin kertoa eräiden ihmisten kehitystä vierestä katselleena, että eipä pidä paikkaansa. Tekijöitä on paljon ja jossain kohtaa usein tulee katto mitä voi osata jossain asiassa, ihmisen rajat tulevat vastaan. Verrattain yksinkertaisissa asioissa vielä nopeammin sen raja mitä voi pitää pätevänä. Toinen kysymys on kokonaan on verrokkien intohimo kehittyä ajan myötä, se intohimoisempi voi painaa reippaasti ohikin. Kyllä nää on niin nähtyjä.
No niin, mutta tässä oli mielessä se kuvitteellinen tilanne, joissa kaikki muut ominaisuudet vakiotu ja harjoitteluun käytetty aika on se, missä on eroa.
Ja kun kirjoitin tuosta viiden vuoden rajasta, jonka jälkeen helpon oppimisen raja usein tulee vastaan ... niin se mikä saa jotkut motivoitumaan senkin jälkeen on juuri se intohimo, kun taas toiset leipääntyy kun helppo oppimien loppuu. Jos on samat lahjat ja sama intohimo, kyllä se pidempään ja nuoremmasta asti harjoitellut pidemmän korren vie.
Jollain aloilla sillä ei yksinkertaisesti ole erityisemmin merkitystä kumpi on hilkusti parempi ja missä kaikissa suhteissa tai eri tekniikoissa yms.
Mutta ole sinä se intohimoisempi niin menestyt tässä asiassa tod näk paremmin.
Ja joillakin aloilla on. Niistä kirjoitin.
Meidän parisuhteessa ollaan sovittu, että minä naisena hoidan kokkausta jos puoliso ei jaksa ja nyt varsinkin kesällä hoidan taloutta, kun puoliso on on töissä ja minä opiskelijana kotona lomalla. Minä myös huollan pyörät, kun puoliso on vähän kädetön :D
Puoliso taas naisena tosiaan hoitaa pääasiallisesti laskut ja muut menot.
Ja kipinää löytyy ;)
Itse olen aina ajatellut, että tuo olisi ihannetilanne, ja pitäisin siitä, mutta sitten kun huomaan, että mies on idiootti ja käyttäytyy todella "äijämäisesti", toteankin, että ei kiitos. Kerrassaan en jaksa, ehdi eikä kiinnosta kiinnittää huomiota moisiin. Olen itse oman elämäni kuningatar, ja kyllä siihen saa mies tottua jos haluaa minun kanssani olla.
Ollaan viiskytluvulla. Mua väsyttää.
Meillä parisuhde pohjimmiltaan perustuu ihan muihin asioihin kuin sukupuolirooleihin mutta toki pitkälti siihen että arvostamme toisiamme. Arvostukseen kuuluu toki myös sukupuoli. Silti osa piirteistä joita itse arvostan miehessäni ovat enemmän naisellisia kuin miehisiä ja päinvastoin osa piirteistä joita mies arvostaa minussa on enemmän miehisiä kuin naisellisia.
Wikipediasta: Feminismi on naisen yhteiskunnallisen aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä radikaali liike.
Tämä on siis alunperin tarkoittanut tasa arvoon tähtäämistä, nykyään se ei enää ole sitä.