Uusi kotimme tuntuu mätänevän käsiin:(
Ostimme 2003 rakennetun lautaverhoillun talon puolitoista vuotta sitten. Jo viime kesänä huomasimme ulkorappusten maalattujen puukaiteiden pehmenneen. Yksi kaiteen koristepylvään "hattu" irtosi ja sen alta näkyi tummaa pehmennyttä puuta. Porraskaiteiden maalipinnasta on tullut kauttaaltaan muovimaista, pehmeää ja kupruilevaa. Samoin maalin alla oleva puu on pehmeää. Porraskaiteiden osat heiluvat ja tuntuu, että ne ovat joiltain kohtaa kiinni toisissaan enää vain tuolla pehmeällä maalilla.
Oma epäilyksemme on, että suht tuore maali (entisen omistajan mukaan maalattu vuosi ennen talokauppoja) on ollut epäsopivaa ulkopintojen maalaukseen. Tämä taas on aiheuttanut porraskaiteiden mätänemisen maalin alla. Nyt pelkäämme, että koko talon maalauksessa on tehty sama virhe. Tosin samanlaista puun mätänemistä ei ole havaittavissa talon muilla lautapinnoilla, mutta joistain kohdin maali on alkanut hilseillä kummallisesti.
Pikapuoliin joudumme uusimaan ainakin nuo ulkorappusten kaiteet, koska ne kirjaimellisesti lahoavat käsiin. Erään rakennusmiehen nopean arvion mukaan uusien kaiteiden teettäminen ja kiinnittäminen tulisi maksamaan n.1000e. Osaatteko sanoa, onko vastuu porraskaiteden uusimisesta meillä vai onko entinen omistaja velvollinen korvaamaan mahdolliset maalin aiheuttamat mätänemisvaurion? Entä jos osoittautuu, että koko talo on maalattu väärin, kummalla on silloin vastuu?
Kiitos jo etukäteen vastauksistanne!❤
Kommentit (39)
Hahaha. Teitä on varotettu ostamasta taloa. Tälläkin palstalla usein. Ette usko vaan väitättte että tulee halvemmaksi kun vuokraaminen. Totuus on lävähtänyt käsiinne. Makslitte roskasta ja nyt maksatte uuden toiseen kertaan. Haha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiteet on sopivan pieni ja helppo projekti muistella alakoulun puutyötunteja ja tehdä itse.
Eli kun siellä puutyöntunnilla (30 vuotta sitten) naulattiin viisi rimaa yhteen pannualustaa varten, niin niillä tiedoilla tehdään portaisiin kaiteet?
Jos noin helppoa on, mihin puutyötunteja edes tarvitaan?
No jumalauta! Jos ei ole ihan kädetön, niin ohjeita ja videoita on netti pullollaan, joista ajatteleva aikuinen näkee työmenetelmät. Rautakaupat pullolaan halpoja sirkkeleitä ja kaappareita ja sähköhöyliä ja hiomakoneita joita joka tapauksessa tarvitaan omakotiasumisessa.
Ulkorappusten kaiteessa ei suomalaisessa keskivertoisessa puutalossa tarvita huonekalupuuseppäartesaanin koulutusta ja kokemusta.
Tietysti jos haluaa pysyä avuttomana ihmistyyppinä, joka tarvitsee urakoitsijan tai mökkitalkkarin kuittamaan pikasulakkeen tai vaihtamaan polttimon, niin siitä vain.
Ja vielä siinä sivussa pohtii miten saada edellinen omistaja vastuuseen ja maksumieheksi tuollaisista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän et nettipalstalta saa mitenkään realistista vastausta. Asia on moniulotteinen ja vaatii tarkemman perehtymisen.
Myyjällä lähtöikohtaisesti vastuu virheistä, ja teoriassa voisitte saada hyvityksen korjauskuluista. Mutta kaikki ei ole niin helposti selvitettävissä.
Ota nyt ensin yhteyttä siihen myyjään ja selvitä millä maalilla on maalattu. Tai ota irtoavasta maalin palasesta näyte ja toimita johonkin maalitehtaalle selvitettäväksi mitä se on.
Itse taistelen rakennusvirheiden kanssa tälläkin hetkellä ja seuraava askel on yhteys ulkopuoliseen tavarantarkastajaan. Tsemppiä.Kiitos! Näistä ohjeista varmasti lähden liikkeelle. Voimia teille omiin selvityksiinne. Toivottavasti asiat järjestyvät ja saatte mahdolliset teille kuuluvat korvaukset!
Talomme on muuten vaikuttanut terveeltä. Harmittaa, jos uudella maalipinnalla siihen on aiheutettu vauriot. Vaikuttaa, että jos selviämme pelkällä porraskaiteiden uusimisella, pääsemme aika vähällä.
No ei talon lautaverhoilu ole mikään kriittinen osa talon kokonaiskunnolle. Puolen vuosisadan jälkeen verhoilu pitää joka tapauksessa uusia, mutta sehän ”kelluu” talonne pinnalla eikä vaikuta juuta eikä jaata talon ”terveyteen”.
Miksi luen rivien väleistä, että kumpikaan teistä ei ymmärrä hölkäsen pöläystä mistään rakennustekniikkaan viittaavastakaan asiasta?
Sinähän vekkuli olet... meinaat että on talon ”terveyden” kannalta ihan sama vaikka kietoisi sen ympäriämpäri elmukelmuun 😉

Tuuletusraot siellä on. Jos on oikein rakennettu. Ja räystäissä tai päätykolmioissa on tuuletus välipohjaan. Ei vaikuta taloon yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiteet on sopivan pieni ja helppo projekti muistella alakoulun puutyötunteja ja tehdä itse.
Eli kun siellä puutyöntunnilla (30 vuotta sitten) naulattiin viisi rimaa yhteen pannualustaa varten, niin niillä tiedoilla tehdään portaisiin kaiteet?
Jos noin helppoa on, mihin puutyötunteja edes tarvitaan?
No jumalauta! Jos ei ole ihan kädetön, niin ohjeita ja videoita on netti pullollaan, joista ajatteleva aikuinen näkee työmenetelmät. Rautakaupat pullolaan halpoja sirkkeleitä ja kaappareita ja sähköhöyliä ja hiomakoneita joita joka tapauksessa tarvitaan omakotiasumisessa.
Niin, mutta kyse oli siitä, että käskit muistella vanhoja puutyötunteja. Miksi, jos kerran nikkarointi onnistuu ihan muutenkin?
Me asumme "kädettöminä" pientalossa. Olemme budjetoineet tietyn rahasumman ammattilaisiin; on tilattu putkimiestä, lukkoseppää, sähkömiestä, sälekaihdinten asentajaa jne. Minkä lisäksi toki itse maalataan ym. pientä.
Aiemmin talossa asui palstalaisten ihannoina näppärä jätkä, ja ammattilaiset joutuvat toistuvasti ihmettelemään, että kuka hullu täällä on tusannut. Ottaen huomioon, että talo on ihmiselämän suurin sijoitus, tuntuu hyvin käsittämättömältä, kuinka moni ajattelee, että kyllähän minä osaan, kun vaarikin osasi. Ja vaimot, jotka eivät ymmärrä senkään verran, pitävät taloa jonakin miehuuskokeena. Kun Pirjon mies remontoi, niin kyllä se meidänkin, jos ei ole patalaiska. Tekihän se teknisessä työssä sen pannunalusen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiteet on sopivan pieni ja helppo projekti muistella alakoulun puutyötunteja ja tehdä itse.
Eli kun siellä puutyöntunnilla (30 vuotta sitten) naulattiin viisi rimaa yhteen pannualustaa varten, niin niillä tiedoilla tehdään portaisiin kaiteet?
Jos noin helppoa on, mihin puutyötunteja edes tarvitaan?
No jumalauta! Jos ei ole ihan kädetön, niin ohjeita ja videoita on netti pullollaan, joista ajatteleva aikuinen näkee työmenetelmät. Rautakaupat pullolaan halpoja sirkkeleitä ja kaappareita ja sähköhöyliä ja hiomakoneita joita joka tapauksessa tarvitaan omakotiasumisessa.
Ulkorappusten kaiteessa ei suomalaisessa keskivertoisessa puutalossa tarvita huonekalupuuseppäartesaanin koulutusta ja kokemusta.
Tietysti jos haluaa pysyä avuttomana ihmistyyppinä, joka tarvitsee urakoitsijan tai mökkitalkkarin kuittamaan pikasulakkeen tai vaihtamaan polttimon, niin siitä vain.
Just pahimpia on nämä, joilla on sirkkelit ja rälläkät muttei mitään järkeä. Reikää reiän perään ja polyuretaania päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiteet on sopivan pieni ja helppo projekti muistella alakoulun puutyötunteja ja tehdä itse.
Eli kun siellä puutyöntunnilla (30 vuotta sitten) naulattiin viisi rimaa yhteen pannualustaa varten, niin niillä tiedoilla tehdään portaisiin kaiteet?
Jos noin helppoa on, mihin puutyötunteja edes tarvitaan?
No jumalauta! Jos ei ole ihan kädetön, niin ohjeita ja videoita on netti pullollaan, joista ajatteleva aikuinen näkee työmenetelmät. Rautakaupat pullolaan halpoja sirkkeleitä ja kaappareita ja sähköhöyliä ja hiomakoneita joita joka tapauksessa tarvitaan omakotiasumisessa.
Niin, mutta kyse oli siitä, että käskit muistella vanhoja puutyötunteja. Miksi, jos kerran nikkarointi onnistuu ihan muutenkin?
Yritä nyt jotenkin jo päästä yli tuosta toisen kirjoittajan heitosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiteet on sopivan pieni ja helppo projekti muistella alakoulun puutyötunteja ja tehdä itse.
Eli kun siellä puutyöntunnilla (30 vuotta sitten) naulattiin viisi rimaa yhteen pannualustaa varten, niin niillä tiedoilla tehdään portaisiin kaiteet?
Jos noin helppoa on, mihin puutyötunteja edes tarvitaan?
No jumalauta! Jos ei ole ihan kädetön, niin ohjeita ja videoita on netti pullollaan, joista ajatteleva aikuinen näkee työmenetelmät. Rautakaupat pullolaan halpoja sirkkeleitä ja kaappareita ja sähköhöyliä ja hiomakoneita joita joka tapauksessa tarvitaan omakotiasumisessa.
Ulkorappusten kaiteessa ei suomalaisessa keskivertoisessa puutalossa tarvita huonekalupuuseppäartesaanin koulutusta ja kokemusta.
Tietysti jos haluaa pysyä avuttomana ihmistyyppinä, joka tarvitsee urakoitsijan tai mökkitalkkarin kuittamaan pikasulakkeen tai vaihtamaan polttimon, niin siitä vain.Just pahimpia on nämä, joilla on sirkkelit ja rälläkät muttei mitään järkeä. Reikää reiän perään ja polyuretaania päälle.
Kirjoitinkin ”ajatteleva aikuinen”. Sellainen joka mittaa kaksi kertaa ja sahaa kerran. Ei niitä koohoja, jotka tekevät yhdellä sahauksella laudasta liian lyhyen.
Edelleen väitän, että ulkoportaiden kaiteet eivät ole liian paha rasti, jos ei ihan kädetön ole.
Vierailija kirjoitti:
Hahaha. Teitä on varotettu ostamasta taloa. Tälläkin palstalla usein. Ette usko vaan väitättte että tulee halvemmaksi kun vuokraaminen. Totuus on lävähtänyt käsiinne. Makslitte roskasta ja nyt maksatte uuden toiseen kertaan. Haha.
Taisi tulla kaupungin vuokramurjun asukkaalle heti parempi mieli, kiva juttu. :)
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kaiteita kannata teettää. Omakotiasujan on hyvä osata itse tehdä mahdollisimman paljon. Jos kaiken huollon ja remontin ostaa palveluina, on ihan helvetin kallista asumista. Kaiteet on sopivan pieni ja helppo projekti muistella alakoulun puutyötunteja ja tehdä itse.
Ei mulla ollut puutyötä koulussa ollenkaan! Siihen aikaan ei tyttöjä päästetty tekemään pannunalusia vaan piti virkata pannulappuja. Menin kouluun -69 ja pääsin yoksi -81. Nettiä osaan kyllä käyttää, mutta katolle en enää uskaltaudu. Onneksi serkkupoika on raksajätkä.
Kiitos mielenkiintoisista kommenteista. Monissa oli hyviä ajatuksia ja näkökulmaa avartavia mielipiteitä. Olin myös havaitsevinani muutamasta tunnepitoisesta viestistä, että aihe tuntui olevan joillekin
erityisen herkkä.
Rivit ja rivien välit olette tulkinneet oikein. On totta, ettemme ole mitenkään näppäriä rakennuspuuhissa. Lisäksi tällä hetkellä aikaakaan niiden tekemiseen ei ole riittävisästi. Siksi olemme alusta asti budjetoinneet asumisemme niin, että pystymme ja olemme valmiita maksamaan tarvittavista suuremmista huolto- ja rakennustöistä koulutetuille ammattilaisille. Oma osaamisemme ja vahvuutemme on sitten toisaalla. Mietin, miksi alkaa itse kokemattomana tekemään, jos ammattilainen tekee saman työn huomattavasti nopeammin ja paremmin? Entä jos edellinen omistajakin olisi palkannut ammattilaisen talon maalaukseen? Oltaisiinko vältytty tältä mahdolliselta lahoamisongelmalta?
Talo ei ole uusi, mutta meille se on uusi koti. Sitä tarkoitin otsikossa. Tuhannen ja tuhansienkin eurojen kuluihin olemme varautuneet. Asuminenhan maksaa, kuten täällä kirjoitettuiin. Jos todetaan, että portaat ja talo on maalattu asianmukaisesti ja lahoaminen on luonnollista, toki maksamme korjauksesta aiheutuvat kulut. Jos kuitenkin edellinen omistaja on tehnyt virheen ja on siitä vastuussa, miksi maksaisimme kulut itse?
Taloamme on nyt tulossa katsomaan ammattilainen, joka pystyy arvioimaan käytetyn maalin ja puupintojen kunnon. Hänen lausuntonsa jälkeen olemme tarvittaessa yhteydessä asunnon myyjään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan mitenkään mahdollista, että onnistuttaisiin säätämään laki joka kieltää omakotitalon oston kädettömiltä henkilöiltä. Säästyttäisiin paljolta harmilta. Samalla säästyisi ihmisraukkojen päät ja mielenterveyshoitojen kustannukset laskisi. Tsemppiä kaiteen kanssa
Olisi tarkastettava onko ostaja lahopää.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos mielenkiintoisista kommenteista. Monissa oli hyviä ajatuksia ja näkökulmaa avartavia mielipiteitä. Olin myös havaitsevinani muutamasta tunnepitoisesta viestistä, että aihe tuntui olevan joillekin
erityisen herkkä.Rivit ja rivien välit olette tulkinneet oikein. On totta, ettemme ole mitenkään näppäriä rakennuspuuhissa. Lisäksi tällä hetkellä aikaakaan niiden tekemiseen ei ole riittävisästi. Siksi olemme alusta asti budjetoinneet asumisemme niin, että pystymme ja olemme valmiita maksamaan tarvittavista suuremmista huolto- ja rakennustöistä koulutetuille ammattilaisille. Oma osaamisemme ja vahvuutemme on sitten toisaalla. Mietin, miksi alkaa itse kokemattomana tekemään, jos ammattilainen tekee saman työn huomattavasti nopeammin ja paremmin? Entä jos edellinen omistajakin olisi palkannut ammattilaisen talon maalaukseen? Oltaisiinko vältytty tältä mahdolliselta lahoamisongelmalta?
Talo ei ole uusi, mutta meille se on uusi koti. Sitä tarkoitin otsikossa. Tuhannen ja tuhansienkin eurojen kuluihin olemme varautuneet. Asuminenhan maksaa, kuten täällä kirjoitettuiin. Jos todetaan, että portaat ja talo on maalattu asianmukaisesti ja lahoaminen on luonnollista, toki maksamme korjauksesta aiheutuvat kulut. Jos kuitenkin edellinen omistaja on tehnyt virheen ja on siitä vastuussa, miksi maksaisimme kulut itse?
Taloamme on nyt tulossa katsomaan ammattilainen, joka pystyy arvioimaan käytetyn maalin ja puupintojen kunnon. Hänen lausuntonsa jälkeen olemme tarvittaessa yhteydessä asunnon myyjään.
Ap
Ei se ammattilaisen maalaamana olisi sen kummempi, jos asukas on maalikseen valinnut hengittämättömän muovimaalin.
Muovimaalin käyttö ei ole rakennus- eikä käyttövirhe, jonka perusteella voisitte hyvityksiä saada. Typerä valinta Suomen sääoloihin kyllä, mutta ei juridisessa mielessä virhe.
Ostajalla on tiedonhakuvelvollisuus, joten teidän olisi pitänyt itse heilutella kaiteiden tukevuutta ja käytettyjä maaleja. Ette vain edes hoksanneet asiaa? Eikö niin?
Vierailija kirjoitti:
Ostimme 2003 rakennetun lautaverhoillun talon puolitoista vuotta sitten. Jo viime kesänä huomasimme ulkorappusten maalattujen puukaiteiden pehmenneen. Yksi kaiteen koristepylvään "hattu" irtosi ja sen alta näkyi tummaa pehmennyttä puuta. Porraskaiteiden maalipinnasta on tullut kauttaaltaan muovimaista, pehmeää ja kupruilevaa. Samoin maalin alla oleva puu on pehmeää. Porraskaiteiden osat heiluvat ja tuntuu, että ne ovat joiltain kohtaa kiinni toisissaan enää vain tuolla pehmeällä maalilla.
Oma epäilyksemme on, että suht tuore maali (entisen omistajan mukaan maalattu vuosi ennen talokauppoja) on ollut epäsopivaa ulkopintojen maalaukseen. Tämä taas on aiheuttanut porraskaiteiden mätänemisen maalin alla. Nyt pelkäämme, että koko talon maalauksessa on tehty sama virhe. Tosin samanlaista puun mätänemistä ei ole havaittavissa talon muilla lautapinnoilla, mutta joistain kohdin maali on alkanut hilseillä kummallisesti.
Pikapuoliin joudumme uusimaan ainakin nuo ulkorappusten kaiteet, koska ne kirjaimellisesti lahoavat käsiin. Erään rakennusmiehen nopean arvion mukaan uusien kaiteiden teettäminen ja kiinnittäminen tulisi maksamaan n.1000e. Osaatteko sanoa, onko vastuu porraskaiteden uusimisesta meillä vai onko entinen omistaja velvollinen korvaamaan mahdolliset maalin aiheuttamat mätänemisvaurion? Entä jos osoittautuu, että koko talo on maalattu väärin, kummalla on silloin vastuu?
Kiitos jo etukäteen vastauksistanne!❤
Kyllä se vastuu kaiteista on teillä.
Mitä vuorilaudoitukseen tulee, on aivan sama mitä maalia siihen on käytetty, kunhan laudoituksen ja varsinaisen seinän välissä on tuuletusrako.
Jos maalaus on alkuperäinen, eli 15 vuotta vanha, maali saattaa hyvinkin jo hilseillä. Mutta vaikka siinä ei olisi maalia lainkaan, se ei ole mikään ongelma. Talossa on räystäät ja kuten parisataa vuotta vanhoista ladonseinistä näet, puu ei siellä räystään alla mene miksikään, vaikka välillä ottaisikin kosteutta esimerkiksi sateella ja kovalla sivutuulella. Tärkeintä on se tuuletusrako vuorilaudoituksen takana, että ulkovuori pääsee kuivumaan kastuttuaan.
Gonamies kirjoitti:

Juu, ei puu tarvitse säilyäkseen maalipintaa. Pelkästään esteettinen kysymys.
Raapikaa puhtaaksi ja vetäkää rautavitrillillä kelonharmaaksi. Ei tartte murehtia maalipinnasta :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos mielenkiintoisista kommenteista. Monissa oli hyviä ajatuksia ja näkökulmaa avartavia mielipiteitä. Olin myös havaitsevinani muutamasta tunnepitoisesta viestistä, että aihe tuntui olevan joillekin
erityisen herkkä.Rivit ja rivien välit olette tulkinneet oikein. On totta, ettemme ole mitenkään näppäriä rakennuspuuhissa. Lisäksi tällä hetkellä aikaakaan niiden tekemiseen ei ole riittävisästi. Siksi olemme alusta asti budjetoinneet asumisemme niin, että pystymme ja olemme valmiita maksamaan tarvittavista suuremmista huolto- ja rakennustöistä koulutetuille ammattilaisille. Oma osaamisemme ja vahvuutemme on sitten toisaalla. Mietin, miksi alkaa itse kokemattomana tekemään, jos ammattilainen tekee saman työn huomattavasti nopeammin ja paremmin? Entä jos edellinen omistajakin olisi palkannut ammattilaisen talon maalaukseen? Oltaisiinko vältytty tältä mahdolliselta lahoamisongelmalta?
Talo ei ole uusi, mutta meille se on uusi koti. Sitä tarkoitin otsikossa. Tuhannen ja tuhansienkin eurojen kuluihin olemme varautuneet. Asuminenhan maksaa, kuten täällä kirjoitettuiin. Jos todetaan, että portaat ja talo on maalattu asianmukaisesti ja lahoaminen on luonnollista, toki maksamme korjauksesta aiheutuvat kulut. Jos kuitenkin edellinen omistaja on tehnyt virheen ja on siitä vastuussa, miksi maksaisimme kulut itse?
Taloamme on nyt tulossa katsomaan ammattilainen, joka pystyy arvioimaan käytetyn maalin ja puupintojen kunnon. Hänen lausuntonsa jälkeen olemme tarvittaessa yhteydessä asunnon myyjään.
Ap
Ei se ammattilaisen maalaamana olisi sen kummempi, jos asukas on maalikseen valinnut hengittämättömän muovimaalin.
Muovimaalin käyttö ei ole rakennus- eikä käyttövirhe, jonka perusteella voisitte hyvityksiä saada. Typerä valinta Suomen sääoloihin kyllä, mutta ei juridisessa mielessä virhe.
Ostajalla on tiedonhakuvelvollisuus, joten teidän olisi pitänyt itse heilutella kaiteiden tukevuutta ja käytettyjä maaleja. Ette vain edes hoksanneet asiaa? Eikö niin?
Näkyvät ja tuntuvat vauriot porraskaiteeseen ovat muodostuneet vasta meidän tässä asuessa. Ostohetkellä kaiteissa oli melko tuore maali, mutta ei vielä havaittavia lahovaurioita. Huomasimme kyllä heilutella kaiteitakin asunnon kuntoa tutkiessamme.:)
Ja kuten jo aiemmin kirjoitin: jos todetaan, ettei mitään virhettä ole myyjän osalta tapahtunut, toki me maksamme korjauskulut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos mielenkiintoisista kommenteista. Monissa oli hyviä ajatuksia ja näkökulmaa avartavia mielipiteitä. Olin myös havaitsevinani muutamasta tunnepitoisesta viestistä, että aihe tuntui olevan joillekin
erityisen herkkä.Rivit ja rivien välit olette tulkinneet oikein. On totta, ettemme ole mitenkään näppäriä rakennuspuuhissa. Lisäksi tällä hetkellä aikaakaan niiden tekemiseen ei ole riittävisästi. Siksi olemme alusta asti budjetoinneet asumisemme niin, että pystymme ja olemme valmiita maksamaan tarvittavista suuremmista huolto- ja rakennustöistä koulutetuille ammattilaisille. Oma osaamisemme ja vahvuutemme on sitten toisaalla. Mietin, miksi alkaa itse kokemattomana tekemään, jos ammattilainen tekee saman työn huomattavasti nopeammin ja paremmin? Entä jos edellinen omistajakin olisi palkannut ammattilaisen talon maalaukseen? Oltaisiinko vältytty tältä mahdolliselta lahoamisongelmalta?
Talo ei ole uusi, mutta meille se on uusi koti. Sitä tarkoitin otsikossa. Tuhannen ja tuhansienkin eurojen kuluihin olemme varautuneet. Asuminenhan maksaa, kuten täällä kirjoitettuiin. Jos todetaan, että portaat ja talo on maalattu asianmukaisesti ja lahoaminen on luonnollista, toki maksamme korjauksesta aiheutuvat kulut. Jos kuitenkin edellinen omistaja on tehnyt virheen ja on siitä vastuussa, miksi maksaisimme kulut itse?
Taloamme on nyt tulossa katsomaan ammattilainen, joka pystyy arvioimaan käytetyn maalin ja puupintojen kunnon. Hänen lausuntonsa jälkeen olemme tarvittaessa yhteydessä asunnon myyjään.
Ap
Ei se ammattilaisen maalaamana olisi sen kummempi, jos asukas on maalikseen valinnut hengittämättömän muovimaalin.
Muovimaalin käyttö ei ole rakennus- eikä käyttövirhe, jonka perusteella voisitte hyvityksiä saada. Typerä valinta Suomen sääoloihin kyllä, mutta ei juridisessa mielessä virhe.
Ostajalla on tiedonhakuvelvollisuus, joten teidän olisi pitänyt itse heilutella kaiteiden tukevuutta ja käytettyjä maaleja. Ette vain edes hoksanneet asiaa? Eikö niin?Näkyvät ja tuntuvat vauriot porraskaiteeseen ovat muodostuneet vasta meidän tässä asuessa. Ostohetkellä kaiteissa oli melko tuore maali, mutta ei vielä havaittavia lahovaurioita. Huomasimme kyllä heilutella kaiteitakin asunnon kuntoa tutkiessamme.:)
Ja kuten jo aiemmin kirjoitin: jos todetaan, ettei mitään virhettä ole myyjän osalta tapahtunut, toki me maksamme korjauskulut.
Ap
puolessatoista vuodessa ei terveeseen kaidepuuhun tule millään sellaista lahovauriota, että uhkaa pudota kiinnityksistään.
Meillä on tavallisesta ulkoseinäpaneelista nakuteltu kukka-allas ollut pihalla mullalla täytettynä ja taivasalla viimeiset yhdeksän vuotta. Tänä keväänä sahasin pahimman lahovaurioalueen alareunasta pois, kun jouduimme siirtämään laatikkoa pihapiirissä.
Se puu on ollut märkää, kun sitä on maalattu. Se tekee juuri kuvaamasi vahingot.