Alkoholin käytöstä, kumpiko oikeassa
Meillä mies on lisännyt parin viime vuoden aikana alkoholin käyttöään. Juo nyt loma-aikana joka päivä muutaman drinkin ja vähintään kolmena iltana kännit. Loma-ajan ulkopuolella juo kännit "vain" perjantai ja lauantai iltoina. Mies tekee koko ajan esim. pihatöitä eli ei jää sohvalle makaamaan, mutta pullo on mukana jatkuvasti.
Tämä on kiristänyt minun hermoja ja olen alkanut huomauttelemaan asiasta. Melkein viikoittain siitä tulee riita. Mies sanoo, että kun se on hänen ainoa harrastuksensa, niin hän voi sitä tehdä ihan vapaasti, minulla kun on useampia harrastuksia. Mitä mieltä olette, olenko turhan tiukkapipoinen asiasta niin kuin mies väittää?
Kommentit (284)
Miehesi on saanut sinut nurkkaan tuolla harrastus-asialla ja pitää sinut siellä tarkasti. Taidat muutenkin olla verbaalisesti heikompi kuin miehesi? Onko teillä lapsia, mitä he ovat mieltä asiasta?
Miehesi on alkkis ja sen näkee nimenomaan noista säälittävistä puolusteluista. Lähde kävelemään. Minä haaskasin melkein 10 vuotta nuoruudestani tuollaiseen pelleen. Onneksi parempiakin on.
Vierailija kirjoitti:
Juo pari drinkkiä = alkoholisti.
Euroopassa vedetään lounaallakin viiniä ja olutta, illallisista puhumattakaan. Mutta toki mies on alkkis.
Mies juo joka päivä muutaman drinkin. Muutama on enemmän kuin pari. Lisäksi känni kahdesti viikossa.
"Euroopassa" juodaan lounaalla lasillinen viiniä tai yksi olut, päivällisellä saman verran. Kännejä ei juoda ollenkaan tai korkeintaan häissä ja syntymäpäiväjuhlissa. Ei ihan voi verrata ap:n miehen touhuun.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on saanut sinut nurkkaan tuolla harrastus-asialla ja pitää sinut siellä tarkasti. Taidat muutenkin olla verbaalisesti heikompi kuin miehesi? Onko teillä lapsia, mitä he ovat mieltä asiasta?
Meillä on kolme teiniä. Ovat hyvissä väleissä isäänsä, isä kun on aina puuhaillut heidän kanssa kaikkea. Ovat ehkä vähän huolissaan alkoholin käytöstä, mutta eivät halua alkaa väittelemään asiasta isänsä kanssa varsinkin kun näkevät miten minä valitan asiasta. Ja kyllä, mies on verbaalisesti hyvin lahjakas, siksi varmaan on pärjännyt työelämässäkin hyvin. Ja minä jään lopulta sanattomaksi, kun väitellään asiasta. :(
Juoko miehesi jotain erikoisoluita? Jos juopottelee jollain markettikuralla, niin harrastukseksi sitä ei voi millään sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Juoko miehesi jotain erikoisoluita? Jos juopottelee jollain markettikuralla, niin harrastukseksi sitä ei voi millään sanoa.
Eikö tuossa nyt ihan selvästi kerrottu että mies juo drinkkejä?
Miehesi on oikeassa (kuten tyypillistä), hänellä on oikeus harrastaa aivan kuten sinullakin.
Jos mies lopettaisi alkon käyttönsä, luuletko että hän jaksaisi tehdä niitä samoja hommia ja asua sun ja teinien kanssa selvinpäin?
Tuosta suunnasta kannattaa lähteä miettimään.
Minkä pitää muuttua, että hän jaksaa samaa elämää ilman päihteitä?
Kysyppä.
Vierailija kirjoitti:
Juoko miehesi jotain erikoisoluita? Jos juopottelee jollain markettikuralla, niin harrastukseksi sitä ei voi millään sanoa.
Ei mies juo olutta käytännössä ollenkaan. Juo kirkkaita ja viskiä.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies lopettaisi alkon käyttönsä, luuletko että hän jaksaisi tehdä niitä samoja hommia ja asua sun ja teinien kanssa selvinpäin?
Tuosta suunnasta kannattaa lähteä miettimään.
Minkä pitää muuttua, että hän jaksaa samaa elämää ilman päihteitä?
Kysyppä.
Ei varmaan jaksaisi, tämä on kuitenkin se miehen ainoa rentoutuskeino (muita harrastuksiahan ei ollut). Ap voisi kysyä myös että mihin harrastukseen mies vaihtaisi juopottelun jos joku olisi pakko valita.
Vierailija kirjoitti:
Juo pari drinkkiä = alkoholisti.
Euroopassa vedetään lounaallakin viiniä ja olutta, illallisista puhumattakaan. Mutta toki mies on alkkis.
Vedetäänkö Euroopassa joka perjantai, lauantai ja vieläpä kolmas päivä siihen päälle tasoittavia, siis joka viikonloppu? Näin Suomessa moni mies elää.
Määrät noin 15 annosta per ilta, ei saata kyllä edes riittää.
Joo, olisi eri asia jos ottaisi pienen lasillisen viiniä silloin tällöin. Ei, sitä ei oteta tai sitten otetaan siihen päälle se 15 annosta olutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juo pari drinkkiä = alkoholisti.
Euroopassa vedetään lounaallakin viiniä ja olutta, illallisista puhumattakaan. Mutta toki mies on alkkis.
Mies juo joka päivä muutaman drinkin. Muutama on enemmän kuin pari. Lisäksi känni kahdesti viikossa.
"Euroopassa" juodaan lounaalla lasillinen viiniä tai yksi olut, päivällisellä saman verran. Kännejä ei juoda ollenkaan tai korkeintaan häissä ja syntymäpäiväjuhlissa. Ei ihan voi verrata ap:n miehen touhuun.
Nyt, kun matkustelusta on tullut arkipäivää, suomalaiset ovat alkaneet puolustella täysin kieroutunutta suhdettaan alkoholiin eurooppalaisilla juomatottumuksilla. Vaikka päivittäinen alkoholinkäyttö kuulostaa paljolta, ei niitä juomia ruoan kanssa mitenkään "vedetä" vaan yksi ruokajuoma lounaalla tai päivällisellä riittää. Tärkeämmissä tilaisuuksissa voidaan ottaa enemmän mutta silti niin, että ei olla silmin nähden humalassa. Humalahakuinen juominen on ylipäätään harvinaista, eikä ole mitään pikkujoulukauden tai ruotsinlaivan kaltaisia vapaita vyöhykkeitä. Festareillakaan ei olla pelti kiinni. Ap:n kuvaama ilmiö, että puutarhatöitä tehdessä tissutellaan aamusta iltaan, on kyllä tosi suomalainen ilmiö.
Tämä eurooppalaisiin juomatapoihin vetoaja, samoin kuin ap:n mies, saa tietysti juopotella ihan niin paljon kuin lystää, mutta vastaavasti ap on vapaa etsimään seuraa, jolla on tervehenkisempiä vapaa-ajan harrastuksia, ehkä jopa sellaisia, joita voisi tehdä yhdessä. Ero olisi sikäli win-win-tilanne, että myös ap:n mies voisi etsiä naisen, josta saa ryyppäysseuraa ikävän raivoraittiin nalkuttajan sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies lopettaisi alkon käyttönsä, luuletko että hän jaksaisi tehdä niitä samoja hommia ja asua sun ja teinien kanssa selvinpäin?
Tuosta suunnasta kannattaa lähteä miettimään.
Minkä pitää muuttua, että hän jaksaa samaa elämää ilman päihteitä?
Kysyppä.
Tuollaista on yleensä taustalla. Oma exä joi kun sen au- tyttöystävä tuli raskaaksi ja sai keskenmenon. Sain myöhemmin kuulla ja ero tuli.

Luultavasti ei jaksaisi tuota elämää selvinpäin hetkeäkään. Lähtisi urheilemaan ja etsimään nuorempaa ja fiksumpaa naista. Varmaan lasin ääressä näin suunnitteleekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juo pari drinkkiä = alkoholisti.
Euroopassa vedetään lounaallakin viiniä ja olutta, illallisista puhumattakaan. Mutta toki mies on alkkis.
Mies juo joka päivä muutaman drinkin. Muutama on enemmän kuin pari. Lisäksi känni kahdesti viikossa.
"Euroopassa" juodaan lounaalla lasillinen viiniä tai yksi olut, päivällisellä saman verran. Kännejä ei juoda ollenkaan tai korkeintaan häissä ja syntymäpäiväjuhlissa. Ei ihan voi verrata ap:n miehen touhuun.
Nyt, kun matkustelusta on tullut arkipäivää, suomalaiset ovat alkaneet puolustella täysin kieroutunutta suhdettaan alkoholiin eurooppalaisilla juomatottumuksilla. Vaikka päivittäinen alkoholinkäyttö kuulostaa paljolta, ei niitä juomia ruoan kanssa mitenkään "vedetä" vaan yksi ruokajuoma lounaalla tai päivällisellä riittää. Tärkeämmissä tilaisuuksissa voidaan ottaa enemmän mutta silti niin, että ei olla silmin nähden humalassa. Humalahakuinen juominen on ylipäätään harvinaista, eikä ole mitään pikkujoulukauden tai ruotsinlaivan kaltaisia vapaita vyöhykkeitä. Festareillakaan ei olla pelti kiinni. Ap:n kuvaama ilmiö, että puutarhatöitä tehdessä tissutellaan aamusta iltaan, on kyllä tosi suomalainen ilmiö.
Tämä eurooppalaisiin juomatapoihin vetoaja, samoin kuin ap:n mies, saa tietysti juopotella ihan niin paljon kuin lystää, mutta vastaavasti ap on vapaa etsimään seuraa, jolla on tervehenkisempiä vapaa-ajan harrastuksia, ehkä jopa sellaisia, joita voisi tehdä yhdessä. Ero olisi sikäli win-win-tilanne, että myös ap:n mies voisi etsiä naisen, josta saa ryyppäysseuraa ikävän raivoraittiin nalkuttajan sijaan.
Yleensä miehet jotka haluaa eroon tukalasta liitosta ryyppäävät. Eron jälkeen tulee helpotus ja rankka urheileminen, sitten alkaa tindertreffailu. Ellei uus oo jo katottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies lopettaisi alkon käyttönsä, luuletko että hän jaksaisi tehdä niitä samoja hommia ja asua sun ja teinien kanssa selvinpäin?
Tuosta suunnasta kannattaa lähteä miettimään.
Minkä pitää muuttua, että hän jaksaa samaa elämää ilman päihteitä?
Kysyppä.
Tuollaista on yleensä taustalla. Oma exä joi kun sen au- tyttöystävä tuli raskaaksi ja sai keskenmenon. Sain myöhemmin kuulla ja ero tuli.
Olitko itsestäsi ylpeä kun erosit tuollaisen syyn takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juo pari drinkkiä = alkoholisti.
Euroopassa vedetään lounaallakin viiniä ja olutta, illallisista puhumattakaan. Mutta toki mies on alkkis.
Mies juo joka päivä muutaman drinkin. Muutama on enemmän kuin pari. Lisäksi känni kahdesti viikossa.
"Euroopassa" juodaan lounaalla lasillinen viiniä tai yksi olut, päivällisellä saman verran. Kännejä ei juoda ollenkaan tai korkeintaan häissä ja syntymäpäiväjuhlissa. Ei ihan voi verrata ap:n miehen touhuun.
Nyt, kun matkustelusta on tullut arkipäivää, suomalaiset ovat alkaneet puolustella täysin kieroutunutta suhdettaan alkoholiin eurooppalaisilla juomatottumuksilla. Vaikka päivittäinen alkoholinkäyttö kuulostaa paljolta, ei niitä juomia ruoan kanssa mitenkään "vedetä" vaan yksi ruokajuoma lounaalla tai päivällisellä riittää. Tärkeämmissä tilaisuuksissa voidaan ottaa enemmän mutta silti niin, että ei olla silmin nähden humalassa. Humalahakuinen juominen on ylipäätään harvinaista, eikä ole mitään pikkujoulukauden tai ruotsinlaivan kaltaisia vapaita vyöhykkeitä. Festareillakaan ei olla pelti kiinni. Ap:n kuvaama ilmiö, että puutarhatöitä tehdessä tissutellaan aamusta iltaan, on kyllä tosi suomalainen ilmiö.
Tämä eurooppalaisiin juomatapoihin vetoaja, samoin kuin ap:n mies, saa tietysti juopotella ihan niin paljon kuin lystää, mutta vastaavasti ap on vapaa etsimään seuraa, jolla on tervehenkisempiä vapaa-ajan harrastuksia, ehkä jopa sellaisia, joita voisi tehdä yhdessä. Ero olisi sikäli win-win-tilanne, että myös ap:n mies voisi etsiä naisen, josta saa ryyppäysseuraa ikävän raivoraittiin nalkuttajan sijaan.
Suomalaiset ovat ottaneet eurooppalaisen tissuttelutavan perinteisen kaksi kertaa viikossa perskännin lisäksi.
Viina on vähän huono väline ongelmien ratkomiseen tai enneminkin niiden unohtamiseen, siinä kun tulee aina mukana oheisongelmia.
Tai sitten mies vaan tykkää olla hiprakassa.
Kokonaiskuva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juo pari drinkkiä = alkoholisti.
Euroopassa vedetään lounaallakin viiniä ja olutta, illallisista puhumattakaan. Mutta toki mies on alkkis.
Vedetäänkö Euroopassa joka perjantai, lauantai ja vieläpä kolmas päivä siihen päälle tasoittavia, siis joka viikonloppu? Näin Suomessa moni mies elää.
Määrät noin 15 annosta per ilta, ei saata kyllä edes riittää.
Joo, olisi eri asia jos ottaisi pienen lasillisen viiniä silloin tällöin. Ei, sitä ei oteta tai sitten otetaan siihen päälle se 15 annosta olutta.
Sieltä taas perinteiset miesvihayleistykset. Puhutaanko hetki siitä, että nuorten miesten päihteiden käyttö on ennätysalhaalla, samaan aikaan kun naisten väkivaltaisuus, mt-ongelmat lääkitysmömmoineen ja päihteiden käyttö on puolestaan jatkuvassa nousussa?
Minulla on kotona suurkäyttäjä. Tästä kokemuksesta sanon, että sammaltamiseen ja hoiperteluun asti menevä juominen ei ole ihan ok. Itse hyväksyisin sen korkeintaan kerran viikossa, ehkä.
Mutta muistathan: et pysty muuttamaan toista ihmistä. Sinun on asetettava omat rajat, mitä hyväksyt ja mitä et. Ja kerrottava miehellesi, miten aiot jatkossa missäkin tilanteessa toimia.